Hei, olen Kata, olen amerikkalainen

Olen tänään kovasti produktiivinen, mutta kun en osannut tämän päivän tunnelmia tiivistää yhdeksi päivitykseksi, niin täytyy nyt muotoilla tänne.

Kävin nimittäin alennusmyynnissä, koska tarvitsen farkut. Semmoiset normaalit, keski-ikäisen, lievästi yliopainoisen naisen perusfarkut, jotka sopii buutsien kanssa ja on siis tarpeeksi pitkät. (Inhoan yli kaiken nilkan yläpuolelle loppuvia housunpuntteja.) Old Navyssä oli nimittäin kasa farkkuja kolmella kympillä, joten sinne siis. Vaan ei iskenyt yhdetkään, joissa muka oli medium high waist (jessus, kun meinaan ei riitä että tiedän jo suurinpiirtein mallin, koon ja puntinmuodon, mutta aina ei muista tuota vyötärönkorkeutta tarkistaa) eli sinne jäi alennusfarkut kauppaan.

Lohdutukseksi päätin kiikuttaa uuden joululahjaksi saadun pronssinvärisen mukini Sturbucksille (ja huom. sinne minulla on kaksi (2) saatua lahjakorttia eli käytännössä siis ihan ilmaista) ja huomasin siinä parkkeeratessani, että myös ns. meidän isompien naisten kaupassa on alennusmyynti. Sinne siis! Olin nimittäin unohtanut, kuinka taivaallista on asioida noissa kaupoissa. Olen siis näissä kaupoissa pienintä mahdollisinta kokoa (ettehän toki muuta luule!), mutta farkut ovat oikeasti meille normaalin kokoisille naisille todella istuvia. Silloin kun sattuu löytämään tarpeeksi pitkät (täälläkun iso osa minua kolme kertaa tuhdimmista tytöistä on 20 senttiä meikäläistä lyhempiä). Ja tänään onnisti! Sain 43 taalalla erinomaiset, kimalletuilla takataskuilla varustetut, farkut.Vähänkö roheet!

Illansuussa farkkuja piti sitten lähteä ulkoiluttamaan pizzeriaan. Ekassa oli sen verran epäkohtelias (ei edes töykeää, mutta kun...) vastaanotto eikä paikka oikein houkutellut jäämään, joten siirryimme suoraan seuraavaan. Viereisessä pöydässä istui kolmilapsinen (kaikki poikia) perhe, jota sivusilmällä seurasin; aion nimittäin ottaa opiksi näin uuden maailman ravintolakulttuurimielessä. Useinkin kun tuon mieheni kanssa istuksimme kaksin, eikä aina meinaa sitä juttua keksiä. Silloin voi ottaa mallia kyseisestä perheestä: nuorimmalla pojalla oli kuvakirja mukana (tosin hän ei sitä lukenut, istui muuten vaan ihan rauhallisesti) ja kahdella likiteinillä kännykässä video tai musaa tai jotain, jota saattoi kuunnella nappi toisessa korvassa. Toinen poika tasaisin väliajoin näytti ruudusta jotain äidille, joka tihrasi jotain kännykästään koko ajan (keskeyttämättä edes tarjoilijan käydessä paikalla). Loppuvaiheessa sitten tajusin, mitä isä tekee: luki tyynesti kirjaa koko ajan! Siis pizzalla. Aion ottaa opiksi, sillä pelkän kännykän räplääminen ravintolassa on todellakin aivan liian vanhanaikaista.

Söimme pizzat (mies teki asiaankuuluvan päivitykseen asiasta faceen; ei me nyt ihan kivikautisia olla) ja loput, sekä likalle matkaan otettava, pakattiin mukaan ja keksimme sitten poiketa matkalla Teeterissä (siis ruokakaupassamme), jottei sitten uuden vuoden aattona tarvitse vaivata päätään ruokaostoksilla.

Ai niin, tässä kohden voisi kertoa, että päivällä tulimme keksineeksi, että voisi kutsua jonkun juhlistamaan uutta vuotta kanssamme, kun bileiden järjestäjät ovat mokomat muuttaneet sinne Etelä-Afrikkaan. Ja suit sait sukkelaan, kaksi perhettä lupautui tulemaan meille illanviettoon. Näin nämä ystävyyssuhteet vahvistuvat ja perinteet muotoutuvat!

Ja sitten sinne Teeteriin, vaikka jo mennessä sieluni soi, kun miehen autosta ei löytynyt yhtään kauppakassia. Ostimme siis pihvit (tasan 12 kappaletta), makkaraa (koska nämä grillataan, niin siksi ei nakkeja), perunasalaattia , sekä hedelmäsalaattiainekset (tuore ananas, rasia mansikoita, blackberryä, vadelmaa, mustikkaa ja cantaloupe-meloni) huomiseksi.  Toinen perhe tuo kasvisgrillattavat ja toinen salaatin ja alkupaloja, joten näillä mennään koko ilta. Lisäksi purjoa (leak), selleriä (selleryroot) ja lanttua (rutabaga), jotka kannattaa osata kertoa kassatädille, joka ei muuten löydä koodia listastaan, ja perunoita jatkopäivien jämäsoppaa silmällä pitäen. Mukana oli perunalastuja, pullollinen grillikastiketta ja 24 tölkkiä coca-colaa sekä 3 pulloa kuohuviiniä.

Kaikki nämä sullottiin (sydän särkyen) kymmeneen muovipussiin ja lasku oli: 117 taalaa! Täällä asumisessa on puolensa ja puolensa.

(Juu, ne kokikset maksoi siis yhteensä alle 5 taalaa. Sama määrä vettä olisi kolme kertaa kalliimpaa.)

Pieniä päivityksiä elämänmenoon

Joulu tuli ja meni ihan rauhallisesti ja eilen sitten jo pääsin taas höpöttämään pikaiseen (reilu 3 tuntia) naistenkokoukseen.

Pääsin kuin pääsinkin kylpyyn jouluna eli täytin ISON ammeeni kuumalla vedellä ja lilluin Kodin Kuvalehdet märkinä (ne muuten alkaa kohta loppua :-() suloisessa Frantsilan tuoksuisessa vedessä. Ja laatatkin ovat paikoillaan, samoin suihku, jossa on siis myös käsisuihku! Valitettavasti käsisuihku ei ylety pöntölle asti, mutta kaikkea ei voi vaatia. Eikä siellä siis toki ole vielä suihkukopin seiniäkään ja lattiasta puuttuu puolet, mutta kylpemistä se ei haittaa. Ja on se ihanaa (kun sitä ässällä alkavaa vaihtoehtoa ei kerran ole) humahtaa ammeeseen, jonne uppoaa polvineen päivineen. Vähän kyllä pelkään hukkumista syvään veteen...

Seuraava etappi olikin sitten kylpeä poreissa. Se nimittäin vaatii sähköä toimiakseen, eikä kyseistä liitäntää ollut valmiina eli sähkömiestähän siihen tarvittiin. Sellainen luvattiin toimittaa Tapaninpäivänä kello 9-11 eli se siitä joulurauhasta. Ei vaineskaan, ei haitannut yhtään Netflixin katselua. Täällä päässä maailmaa joulu on siis yksipäiväinen juhla, isommat juhlallisuudet käytiin läpi jo Thanksgivinginä. Lievä haaste asiassa oli se, että sähköjen vetäminen vaati könyämistä myös ullakolla ja tyttären huoneessa, koska autotallistahan se kaapeli sinne ylös vedettiin. Joo, 9-11 ja meidän neitihän herää kello 12.

Mutta sitten tuli yllätys: ensimmäistä kertaa joku oli ajoissa ja sähkömiehen edeltäjä soitti ovikelloa jo 8.03! Onnekseni olin sentään jo kääriytynyt aamutakkiin, ettei äijän tarvinnut ensin herättää vaimoa ja sitten tytärtä, vaikka sama kai tuo, jos siellä peiton alla kääntää kylkeä, kun kolme miestä kulkee eestaas. Jaa, että miksi kolme? Ihan oleellinen kysymys, johon en oikein osaa vastata. Neljäs kuitenkin edelleenkin puuttuu, sillä laattamiehen pitäisi tulla laittamaan kolme puuttuvaa laattaa ikkunalautaan (ne siis suunnittelijatyttönen toimitti omin kätösin aattoiltapäivänä) huomenna. Tai ainakin joku tulee. Uuden vuoden aattona kello 8-11; täytyy laittaa kello soittamaan 7.30.

Juu, ja poreet oli muuten ihanaiset, enää puuttuu siis lasiseinä ja -ovi, jotta pääsisi suihkuunkin omalle puolelle. Ja sitten pohdittava sitä tosiasiaa, että jotenkinhan se systeemi pitää myös pestä. Soodalla ja etikalla sitten mennään, mitään kemikaaleja en enää enempää kylpyveteeni tunge. Nimimerkki joulusyöminkien jälkeinen alavartaloihottuma ja kestämätön kutina. Vuorotellen tungen kortisonia ja hiivavoidetta. Eli aika paljon yli tämän luomumimmin kestorajan mennään, kun oli pakko kaivaa (suomalainen) kortisonivoide esiin. Huoh. Ensi jouluna en syö suklaata(kaan).

Sitten jatketaan terveysaiheilla. Ei, ei mitään uutta auringon alla, peruslääkäri (250 taalaa) ei mitenkään kehottanut leikkauttamaan arpeani, jossa kasvaa uusi rasvapatti. Kunnei se häiritse muita kuin kanssahierojia, jotka eivät saa siihen koskea. Toki voisin mennä erikoislääkärille (dermatologille tai kirurgille) hankkimaan toisen mielipiteen ja mittauttamaan ja punnituttamaan itseni. Se varmaan maksaisi puolet enemmän, mutta ehkäpä siellä verenpainekin sitten nousisi yli normaalien lukemien. Myös terveystestausta verikokeineen suositeltiin (ei tyrkytetty), mutta en taida viitsiä. Menen sitten, jos jonain päivänä Metso meinaa lopettaa vakuutuksemme. Kaikki hyöty on otettava ja ensi vuoden budjetissa onkin loppujen amalgamien (niitä on vielä melkein 3) vaihtaminen. Tänä vuonna silloitettiin koko rahan edestä.

Mutta mitä tekee jäsenkorjaaja, joka niksauttaa polvensa portaissa? Sen terveen polven. Ojan isäntä hoiti alkusammutuksen, mutta peroneukset huutaa hoosiannaa ja klinussahan tuo on. Voisitko Lotte mitenkään tulla käymään? Kun ei oikein itse yllä ei pysty. Jossen saa sitä oikenemaan, niin täytynee opettaa taas miestä... on tämä niin vaikeeta, kun nämä täällä ei osaa!

Mutta rahastamisen osaavat ja juurikin siis maksoin parisataa taalaa siitä, että ehkä viiden päivän kuluessa saan luvan mennä testaamaan taitoni testikeskukseen. Nämä osavaltion systeemit vaan eivät millään lailla ilmoita, menikö maksu ja oliko jossain jokin puuttuva bugi. Viiden päivän päästä sitten ihmetellään ja tehdään anomus testiajasta. Joka sitten joko hyväksytään tai hylätään. Ja sitten voikin hurauttaa sinne testikeskukseen, kävellä metallinpaljastimen läpi ilman mitään materiaaleja, kelloja, kännyköitä, lakkeja, huiveja tekemään sen monivalintatestin.

Jotta sitten puuttuu neljä (4) todistusta siveellisyydestäni paikallisilta luvanhaltijoilta, jotka ovat tunteneet minut 3 vuotta (suljetussa kirjekuoressa, joka on sinetöity kirjoittajan allekirjoituksella). Koulun suositukset, sormenjäljet (poliisiasemalla voi varata ajan tätä varten; ihania byrokraattisia kokemuksia siis tiedossa) määrätylle paperille, notaarin vahvistama kuka minä olen, toinen vahvistus että olen se, joka olen aiemminkin ollut (nimenvaihdot on siis yhtä tuskaa) ja kymmensivuinen hakulomake OIKEIN täytettynä on sitten vielä edessa. Ja rahaa lautakunnalle, jotta voivat tutkia taustani ja nuhteettomuuteni (pitäisiköhän niille vinkata, että kysykää maahanmuuttoviranomaisilta, jotka on tämänkin asian jo tutkineet). Ja tietenkin todistus tämän maan kansalaisuudesta eli tässä nimenomaisessa tapauksessa passi ja viisumi kolmena kappaleena sekä todennäköisesti alle kolme viikkoa vanha omin kätösin haettu virkatodistus Suomesta. Mutta sitä ennen on tietenkin lusittava koulu loppuun 80% läsnäololla ja 70% suorituksilla, joten ei murehdita näitä ihan vielä.

Mielenkiintoinen kevät siis tulossa, hermot tulee kiristymään vielä, mutta mä kestän sen kyllä. Mutta en ole ihan varma kestänkö sen, että armas tyttöseni täyttää 17 ja saa ajokortin. Autokuume jo enteilee.

Rauhaisaa joulua kaikki rakkaat!

Täällä sitä ollaan jo toista joulua maailmalla eikä loppua näy. Hurjaa, miten aika kuluu  ja elämä muotoutuu kuin muotoutuukin omiin uomiinsa.

Kulunut vuosi on ollut melkomoinen ja jää ikuisesti mieleen. Parasta on se, että elämä on vakiintunut ja omat rutiinit löytyneet suhteellisen helposti. Tai no, mikä sitten on helposti ja mikä ei, mutta mukavalta tuntuu, kun on oma katto pään päällä ja kaikki ovat terveinä.

Joulu on kiistämättä melkoisen nostalgista aikaa, mutta sitähän se olisi kotomaassakin. Jouluradio tuo tuulahduksen sitä oikeaa joulutunnelmaa, joka ehkä muuten jäisi säiden puolesta kokematta. Joululeivonnaisia ja pipareita olen leiponut ehkä enemmänkin kuin Suomessa. Olen nimittäin alkanut kovasti tykästyä moniin typeriin amerikkailaisuuksiin, joita en ollenkaan aiemmin käsittänyt.

Eilen kello 11 nimittäin paukaisin piparinvaihtotilaisuuteen, joka oli samalla, tottakai, lounastapaaminen naisten porukan kanssa. Jokainen vei jotakin ja kello 1 iltapäivällä olin juonut jo puolitoista lasillista kuohuvaa ja kerännyt mukaani kahtatoista sorttia pipareita. Mikä parasta, samalla paikallinen pelastusarmeija (tai jokin muu vastaava) oli saanut neljä isoa rasiallista tekemiämme pipareita köyhille perheille. Kun en sitten viitsinyt osallistua Ronald McDonald (juuri siksi) -housen aamiaisentekokeikalle tai adoptoida jouluksi perhettä (rahallinen panostus olisi riittänyt, omaan kotiin sitä ei olisi tarvinnut majoittaa). Joulukorttejakaan en lähettänyt, ajattelin laittaa muutaman kympin hyväntekeväisyyteen siitäkin hyvästä (lasketaanko lapsukaisen autorahasto? Jaa niin, sitä ei voi vähentää verotuksessa)... vaikka siis mieluiten osallistun tempauksiin, joissa tehdään jotain eikä vain kerätä rahaa.

Laatikot on tehty (paitsi perunainen, joka on insinöörin vastuualuetta) ja silli hankittu (Ikea), huomenna poikkean vielä hakemassa mätiä venäläisestä kaupasta. Kaiken muun saakin sitten Teeteristä. Tänään poikettiin glögillä ystäväperheen luona maistelemassa kymmentä sorttia leivonnaisia; sekä southern styleläisiä että norjalaisia. Toiset ystävät ovat lahjoittaneet lisää piparkakkuja (mitenkähän montaa sorttia meillä oikein on... yli 20 löytyy) ja jopa lakritsia on kiikutettu kotiovelle. Kolme jouluista luncheonia ja yksi suomalainen joulupöytä on nautittuna. Thanksgivingistä lähtien elämä on ollut pelkkää syömistä (ja juomista; mutta siis aina vain se lasi tai puolitoista) ja seurustelua. Hyvä kun on ehtinyt joulusiivoa tehdä, onneksi meillä ei kukaan asu kaapissa, joten ihan semmoinen normaali lattianpesu saa riittää.

Kuusi koristeltiin jo viime viikolla suomen opetuksen pikkujouluja(kin) silmällä pitäen eli vajaa viikko etuajassa oltiin siinä. Samalla opetettiin tyttöjä leipomaan joulutorttuja (juuri niitä hakaristejä), sillä Teeteristä löytyi luumuhilloakin! Piparitalo jäi tänä vuonna tekemättä, mutta 13 sarjaa (!) jouluvaloja asennettiin pihalle asiaankuuluvasti Thanksgivingin jälkeisenä viikonloppua. Kuusi on koristeltu `suomalaisesti`, tosin mies toi kauppareissusta lisää härpäkettä ja itse täydensin pallokokoelmaa muutamalla pinkillä (ne on sitten Sonjan) kimallepallolla, koska kuusi näytti niin ´riisutulta´. Eipä olisi uskonut vielä jokin aika sitten... Vannon ja vakuutan, että sitten kun saan itse koristaa kuusen, niin siinä on vain kynttilät ja olkikoristeita ja omenoita, mutta toistaiseksi kuusi on tyttären vastuualuetta.   Paikalliset kuuset ovat sellaisia runsaista ja oksia on todella tiheämmässä kuin suomalaisissa varianteissa; joku vuosi voisi ajella vuoristoon hakemaan kuusensa kuusifarmilta, jossei sitten sorru Lowesin tai Pike Nurseryn tuhtiin muovikuusivalikoimaan. Ehkä jonain vuonna laitan kolme kuusta: yksi kimalletta, toinen olkea ja kolmas sitten vaikka pinkki... näyttää nämä paikalliset tavat aika kivasti näemmä tarttuvan. (Puhumattakaan jouluvalohärpäkkeistä..) Juu, ja takan edustalla on tietenkin joulusukat ja muu vastaava.

Polttelen myös aika paljon oikeita (niitä feikkituikkuja on jokapaikka pullollaan) kynttilöitä ja sellaiset laitan myös ulkolyhtyihin, mitä en kyllä missään muualla näe. Kaikkialla on enemmänkin vilkkuvaa, moniväristä, puhallettavaa ja eri muotoisia (porot on kovasti suosittuja, kakkosena jouluseimiviritelmät, joita voi siis ostaa kaupoista) jouluvaloja. Kynttilät täällä ovat niitä vahvasti tuoksuvia ja ´tavallisia´ saa välillä hakemalla hakea. Erilaisia hajustetuotteita myydään ihan hirveästi: kynttilöiden lisäksi tuoksulyhtyjä, pistorasiaan plugattavia, raikasteita, hajusteita, spraypulloja ja sitten kaikki pyykinpesuun liittyvät. Juu ja tietenkin roskapussit, terveyssiteet tai nenäliinatkin voi hajustettuina ostaa. Niihin en ole tarkemmin tutustunut, sillä meillä pyykkikin pestään täysin hajuttomilla tuotteilla, mutta tuoksukynttilän laitoin vessaan. Ei sitä ole kyllä koskaan sytytetty, sillä tuoksu riittää ilmankin.

Jos olisi Suomessa, niin tänään olisin (joko ajatuksissa tai sitten ihan reaalisti) varmaankin vienyt kynttilöitä haudalle. Täällä kävelin joogaan ja mietin, miten kummallinen joulutunnelma täällä onkaan. Kaupat mainostivat tuotteita 40-80 % alennuksia, sillä VIIME HETKEN jouluostokset tehtiin jo lauantaina (oikeesti siis!). Lämpötila oli semmoinen 22 astetta ja pilvistä (kunnon sade rävähtui sitten illan pimetessä) ja mietin, mistä se joulu syntyy. Tulin siihen tulokseen, että jouluna saa vain olla ja nautiskella.

Nautiskeluun nyt sattuu vain tänä vuonna kuulumaan se, että voi istua terassilla kahvilla ja käpytellä t-paidassa kävelylle. Eikä ole kiire mihinkään eikä tarvitse ostaa yhtään jouluhärpäkettä. Jätin siis ison osan paketeista paperoimatta, eikä meiltä löytynyt edes pakettinarua. Joulukortit eivät ole pakollisia, eikä joka pakettiin tarvitse kiinnittää jotain helminauhaa, kuvaa tai koristetta. En ole ostanut joulupusseja eikä täällä tyrkytetä halvalla miljoonaa Pandan suklaarasiaa (enemmänkin leivonnaisia, sillä amerikkalaiset ei osaa tehdä kunnon suklaata). Olen kyllä kuluttanut oman osani tähän krääsään, mutta tärkeämpää on kuitenkin se, että meillä saa vaan olla (ja syödä).

Itselläni on noin kaksikymmentä kirjaa luettavana, mies lataa omansa Kindleen. Lapsukainen ilmoitti juuri, että peli loppui, joten ehkäpä käpyttelevät huomenissa isänsä kanssa Best Buyhin ostamaan uuden ajanvietteen. ´Amerikan perheemme´ tulee aattoiltana syömään ja avaamaan paketteja kanssamme ja joulupäivänä mennään ruotsalais-argentiilaisen ystäväperheen luokse. Joka päivä voi kipaista joogaan, mies ravaa golffaamassa ja likka valvoo yöt. Ei ole pakko ehtiä poiketa siellä ja täällä tai toimittaa joulukukkia kenellekään.

Tämä kaikki ei kuitenkaan poista sitä tunnetta, joka kaihertaa sydänalassa. Sitä, jonka mukaan ei ole siellä missä pitäisi olla, vaikka kuitenkin on. Olette juuri siellä missä pitääkin. Olette kaikki ajatuksissamme ja sydämissämme!

Ja kaikki on kuin Strömssössä!

Tänään lintsaan pari tuntia koulusta, koska menen ensimmäistä kertaa nykyisessä elämässäni lääkäriin. Hammaslääkärin tuoli on toki tullut jo kovasti tutuksi, mutta lääkäritätiä en ole aiemmin tavannut. Tai no, kiropraktikkoni on MD ja käyn Sheilan, joka on lastenlääkäri, luennoilla, mutta itse en ole asiakkaan ominaisuudessa käynyt punnituttamassa painoani, saati verenpainelukemaani. Siksipä tässä istun sturbuksilla latkimassa kahvia, jotta saisin sopivat lukemat.

Tai no, istun täällä kosk kotona ei tule vettä! Lowesin pojat nääs pistää parastaan. Eilen yksi mies kävi rakentamasa seinän puolikkaan, jonka tämänpäiväinen mies (tosi kiva kaikinpuolin, suunniteltiin yhdessä pihasauna takapihalle, kun sisälle tulisi liian kalliiksi) sitten purki. Kun sieltä seinän välistä puuttui niinkin oleellinen asia kuin vesijohto. Nyt on vesijohto ja huomenna se eilinenmies tulee uudelleenrakentamaan sen seinän siihen vesiputken ympärille. 

Kuullostaa vähän siltä, että kolme ennakkosuunnittelupalaveria ei ollut sittenkään riittävästi, sillä sellainen (kuulemma sininen) ohjeistuskansio on jäänyt tekemättä, kun aikaa ei ole ollut kuin kuusi viikkoa. Mutta eihän asia meille mitenkään kuulu, sillä me maksetaan sovittu urakkahinta (kai?), joten purkakoot sitten vaikka sen ammeeni ennen ylöskantamista ja toistamiseen sen jälkeen, jos siitä saa joulumielen. Minä pistän toiveeni siihen, että pääsen jouluna kylpyyn. En tokikaan kuvittele, että laatat olisi paikoillaan tai että ammeeseen saisi poreita, sillä se vaatii sähkömiehen paikalle purkamaan jotain, mutta ihan semmoinen vanhanaikainen kylpy silmät kiinni on toivelistalla. Raportoin sitten kuinka käy.

Olen myös sikäli amerikkalaistunut, että omistan ikioman pinkin kuponkikansion (kiitos Sari!), jota en tokikaan käytä. Kuponkini on lajiteltu kirjekuoriin alueittain paitsi ne, jotka on pikkukansiossa auton hansikaslokerossa. Jokin nerokas systeemi tähän mielestäni oli, mutta sen nerokkuus on painellut jonnekin hukka nimiseen paikkaan ja iso kasa kupokeja on auton keskikonsolissa merkkareiden alustana. Juu, valitettavsti merkkarit on saksalaisia, mutta oikein hyviä, kiitos kysymästä. Eilen sitten säästäväisyyspuuskassani (koska tilasin $300 luomuvoiteita ja kasvoaineita, sillä Frantsiloista alkaa pohjat näkyä) kaivoin BJ: n kuponkivihkot esille. Sillä tänään saatoin kotimatkalla poiketa rakastamaani bulkkikauppaan, kun kerrankin ajoin itsekseni. Kun pitää sinne lääkäriinkin mennä. Eli kupongit ojossa ostin säkeittäin talous- ja vessa- ja nssuliinapaperi sekä hammasharjoja ja 3x 425 pumpulipuikkoa! Meillä on siis teini perheessä, enkä suotta ole hehkuttanut talomme säilytystiloja: pystyn kovasti helpolla säilöömään reilun 1200 pumpulipuikkoa jonnekin hukka-nimiseen paikkaan! 

Iloisena siis kiikuttelin miljoonan paunan (miljoona KILOa olisi liioittelua) ostokset itsepalvelukassalle ja otin kupongit esille. Tarkistin, että tuotteet olivat juuri niitä kuin kupongeissa sanottiin (sillä ultra-strong ei ole sama kuin ultra-Soft) ja piiputin ne siihen infrapunan alle. Jokainen kuponkini oli vanhentunut eilen! Kiva, jäi siis säästämättä yhdeksän taalaa 50 senttiä eli kaksi grande-kokoista lattea. 

Kyllä elämä on kovaa. Hataraisen laskupääni mukaan kaiken tämän neutraloimiseksi minun täytyy tulla 95 kertaa sturbuksille OMAN mukin kanssa. (Joka kerta saa siis 10 senttiä alennusta.)  Huoh, en ole ollenkaan varma, että pystyn tähän, mutta koska aion kovasti yrittää, niin eikö olekin korrektia pyytää joulupukilta omaa Starbucksin pronssinväristä kahvimukia? (Tai ostaa se itse ja komentaa mies paketoimaan.)

Jaahas, sitten onkin aika lähteä jännittämään lääkäritätiä, joka ehkä haluaa leikata rasvapattini pois. Siitä sitten tuonnempana. 

Pullantuoksuinen kotiäiti on täällä taas!

Hyvää joulunodotusta sitten vaan kaikille!

Niin siinä taas kävi, että ympäristön painostus oli niin kova ja hain meille joulukuusen sunnuntaina. Siis minä hain, ihan itsekseni, kun likka ei kerennyt mukaan. Valitsin pienen ja siron ja silti jouduin pulitamaan reilun 60 taalaa. Ensi vuonna ajan Providenssille kuusta hakemaan, ehkäpä siellä olisi hivenen halvempaa kuin tuossa Ballantynen nurkalla. Tuossa se nyt nököttää lattialla odottamassa koristelijaa, joka lupasi sen tänä iltana laittaa.

Tässä joutessani (kun en sitten millään jaksa tänäänkään erityisemmin panostaa tuohon seuraavaan neuromuskulaarisen terapiamuodon torstaiseen tenttiin) sitten paistoin muffinsseja. Tosin valmispakkauksesta, sillä semmoinen tuolta kaapista löytyi ja uhkaapa mennä vanhaksi, joten siksihän minä. Nuo ässät tein joutessani viime viikolla, sillä ensi lauantaina on taas naisporukan piparinvaihtajaiset. Tänä vuonna jokaisen täytyy tehdä jonkin tietyn maan pipparskakkuja ja minä sitten valitsin: Suomen. Mutten siirappileipiä, sillä joku oli ne jo ruotsalaisuuden nimissä varannut.

Siirappitaikina täytyy laittaa vasta huomenillalla, koska sitä tarvitaan torstaina. Meillä on nimittäin pikkujoulut, joissa ensin testataan suomen kielen taito. Ja jos hyvin menee, niin siitä saa sitten todistuksenkin! Sitten tietysti leipastaan vähän ja koristellaan varmaan vielä enemmän ja ruuan päälle lauletaan ja leikitään TipTap. Lopuksi vaihdetaan paketteja ja mietin juuri, että kotilahtemiseksi pitäisi varmaan rustata pieni punainen pussi, jossa on pipari, karkki ja ehkä jopa omena. Eikös niitä saanut päiväkerhosta ja sitten alaluokilla koulusta?

Lopusta taikinasta voisi sitten vääntää perjantaina piparkakkutalon, jonka meinaan tänä vuonna lahjoittaa ystäväperheelle. Ei sitä itse kummiskaan tule syötyä. Sitten voisi vielä leipasta yhdet joulutorttuset, koska löysin luumuhilloa Harris Teeteristä! Ihan noin vaan purkissa, ja se on muuten Prune. Siis kuivattu luumu.

Sen jälkeen voikin sitten alkaa panostaa joululeivonnaisiin ja muuhun rekvisiittaan. Tämä on oikein mukavaa, kun on kerrankin aikaa. Ja samalla voi lukea muutaman dekkarin (vihdoinkin annoin periksi ja kaivoin suomenkieliset pokkarit esille) ja toisaalta taas henkevämpääkin tavaraa, sillä ilmoittauduin tammikuun kirjakerhokokoontumiseen. Onneksi joululomalla on aikaa, sillä koulustakin on ruhtinaalliset kaksi viikkoa lomaa! Sen päälle sitten taas ilmaiseksi hierontaa tarjolla, mutta se on ensi vuoden murhe se.

Tällä hetkellä mietin kovasti sitä, kuinka kauan yhden kylppärin rakentamiseen menee... Tuossa tuo Lowesin hanslakkari kipsuttelee ees ja taas, joten toiveet siitä, että minulla on joskus taas kylpyhuone, ovat heränneet. Kauppalistaakin tässä napsuttelen, sillä joogaan tai kävelylle (aurinko paistaa kyllä) ei voi mennä, kun olen laatoitusvahti. Vai leipoisko jotain? Likka on valittanut, että äiti ei tee koskaan pullaa... Olisko joulukrassi hyvä? Vaikka emmää just nyt kerkiä, kun täytyy leikellä BJ:n kupongit huomiseksi.

Jouluradio on muuten ihana keksintö, mutta ne vois valita noi laulut paremmin. Sillain enämpi mun makuun nimittäin. Esimerkiksi Sylvian joululaulu vois tulla joka toinen päivä koko ajan ja sitten taas välillä ei olleskan. Ei sitä nimittäin joka päivä millään jaksa kaivata sitten Suomeeni kaukaisehen.

Ruokabloggaus

Huoh. Mulla on pää kipeä. Tai oikeammin siis niskaa jäytää ihan jumalattomasti ja koko selkäranka on tukossa. Ja arvatkaapa miksi? Kerron nyt salaisuuden, jonka selvittämiseen itselläni on mennyt se 25 vuotta. Minulle ei lainkaan sovi a) punaviini ja b) gluteeni. Ja eilen sitten nappailin hivenen kumpaakin, joten siinäpähän kärsit sitten.

Täällä on siis helppo syödä huonoa ruokaa, mutta yhtä helppo löytää kunnollista sapuskaa, jos vähän panostaa. Tähän gluteeniasiaan on ollut pikkuhiljaa pakko panostaa, kun mikään lääke ei tätä jumistusta ja koko selkärangan tulehdustilaa poista. Ja nuo vehnäjauhoherkut sitten muhivat kropassa kolme-neljä päivää, joten sen verran tätä krapulaa (join siis 2 lasia glögiä) sitten parannellaan. Ei kiva.

Tilanne on sikäli hankala, että tänäiltana on seuraavat pikkujoulut ja lisää kiellettyjä herkkuja on tarjolla. Kaikki kokoontumiset tässä maassa nimittäin kerääntyvät ruuan ympärille ja nyyttikesti-periaatteella. Ja ruoka on valtavan hyvää. Aina. Ja kaikkialla. Ja kaikessa on vähintäänkin jonkinverran vehnäjauhoja, joka on amerikkalaisen ruokavalion perusta. Itse en ole vielä kyennyt itseäni keliaakioksi julistamaan (enkä sitä millään muotoa ole, olen vain herkkä kyseiselle aineelle), joten kohteliaisuus(ja olen yksinkertaisesti perso ruualle)syistä sitten napsin kaikkea, jonka sisällöstä en tiedä. Valitsen toki vähiten venhäisen vaihtoehdon, mutta se ei näytä riittävän.

Ja asia ottaa sitten oikeasti ja kovasti päähän!

Mutta ehkäpä vielä seuraavan 25 vuoden aikana onnistun tässäkin asiassa. Olen nimittäin jo sujuvasti muuttanut muutamia tapojani tässä maassa. En olen puoleentoista vuoteen ollut humalassa kuin ehkä kerran, vaikka varmaankin juon useammin viiniä kuin koskaan ennen. En käytä maitoa kuin siinä sturbuksin lattessa, vaikka syön miltei joka aamu pähkinä-tuoremarja-mysli -sekoitusta. Tarvitsen siihen toki mantelimaitoa, joka on muuten hyvää (se kyllä täytyis viitsiä tehdä itse). En kaipaa jogurttia (vaikka olen YRITTÄNYT saada lapseni syömään sitä viimeiset kymmenen vuotta), mutta jäätelöä meillä kuluu, eikä mitään soijasörsseliä.

Hummus (tortillachipsien kanssa) on noussut ruokavaliossamme aika monta porrasta ja Teeterin sushi (toki ravintoloista saisi vielä parempaa) on jokaviikkoinen vieras perheessämme. Äyriäisiäkin joskus syön, mutten juuri itse laita ja kalankin kanssa on vähän niin ja näin. Tuoreus huolestuttaa täälläkin, mutta kalasoppaa on helppo tehdä. Samoin makkarasoppaa, lihasoppaa jne, sillä slowkookeriin on helppo tunkea kaikki ja jättää muhimaan. Makkaravalikoimassa muuten löytyy, vaikka sinistä lenkkiä en olekaan löytänyt. Tänään tein soppaa (kun luomulaatikko toi kotiin siihen erinomaiset juurekset) paikallisista kalkkuna-aamiaismakkaroista. Hivenen siskonmakkarakeiton tapaista, oikein hyvää.

Paikalliseen aamiaissyöminkipuuhasteluun emme kuitenkaan ole taipuneet. Aamiaispaikkoja täällä on runsaasti ja sellaiseksi kutsutaan paikkaa, jossa tarjoillaan kahvia kaiken kanssa. Valikoimassa on (iltapäivään saakka eli ovat siis myös lounaspaikkoja) monenlaisia vehnäsvariaatioita: pannareita, egg-pannareita, biscuitteja (meikäläisittäin makeahkoja sämpylöitä), sämpylöitä (sanoisinpa, että meikäläisittäin lähestyvät täytettyjä pasteijoita) ja monenlaisia piirakoita sekä suolaisilla että makeilla täytteillä. Ja sitten bageleita kaikin mahdollisin täyttein ja jälkkäriksi donitseja, pullia, piirakoita, cookieseja (niitä joiden halkaisija on suomalaisen pizzan luokkaa) jne. Onneksi myös munakasvaihtoehdot ovat runsaanlaiset ja nykyään monessa paikassa vaikkapa ranskalaiset voi vaihtaa hedelmälautaseen. Eli jokapaikasta löytyy kyllä syötävää, kunhan malttaa pitää herkkupyllynsä aisoissa. Muutaman kerran olen näissä paikoissa käynyt lounaalla ja nauttinut kyllä. Usein tortillavaihtoehdoissa on myös gluteeniton vaihtoehto, jos viitsii kysellä ja olla tarkkana.

Kahviloissa (olenko jo maininnut sturbucksin) on tietenkin myös jonkinlainen valikoima vehnätuotteita (tuolla kantaketjussa myös gluteenittomia vaihtoehtoja, vaikkakaan en niitä käytä) ja joissain saa myös jogurttia joko myslillä tai marjoilla tai molemmilla. Jogurttipurkkeja ei kahviloissa ole myynnissä. Sitten on tietenkin miljoona jäätelö- ja toinen mokoma frozen-yogurt paikkoja, jotka on ihania kesäkuumalla. Niistä ei sitten saa kahvia, mutta onneksi aina voi valita paikan, jossa eräs nimeltämainitsematon kahviketju on vieressä! Sitten on tietenkin donitsikahvilat (joissa ei ole gluteenittomia tuotteita) Dunkin Donuts ja paikallinen Krispie Creams.

Pizzerioissa, melkein kaikissa, on nykyään saatavilla myös gluteenittomia pizzoja, jotka paistetaan foliovuuassa eli valikoima on runsas. Jos sitten haluat gluteenittoman pakastepizzan, niin on mentävä erikoiskauppaan, sillä Teeter ei niitä suosi. Whole Foods Marketista, Trader Joesta tai Earth Faresta niitä sitten löytyy reippaanlaisesti ja vielä enemmän Healthy Home Marketista, jossa on maailman suurimmat gluteenittomat valikoimat. Eli mitä vaan löytyy, mutta niistä lisäaineista, joita ruokaan tungetaan (tahi geenimanipuloiduista osasista) ei tarvitse mainita sanaakaan. Ns. ravintosisältö (grammoina, kaloreita ja ties minä) täytyy olla pakkauksissa präntättynä. Jos sitä GMO-soijaa tahtoo välttää, niin saa kyllä lukea paketteja todella tarkkaan tai paremminkin pitäytyä vain muutamassa tuotesarjassa. Siihen en ole itse taipunut. Subwayllä tai muissa sämpyläpaikoissa en ole koskaan käynyt, joten en tiedä mikä niissä on tilanne. (On muuten sen sata muutakin ketjua, jossa en ole koskaan poikennut.)

Sillä ravintoloissa en kysele mistä ruoka tulee, mutta hintatasohan sen aika selvästi kertoo. Eteläinen ´kaikki paistetaan rasvassa´-kulttuuri ei ole sieltä terveellisemmästä päästä, mutta itse uskon, että kohtuudella kaikki menee. Paitsi, että kaikki paistettu on myös leivitettyä eli jos sen gluteenin haluaisi kokonaan jättää pois, niin nämäkin sitten. No, ei kovin iso uhraus. Edullisin, terveellinen lounasruokaluvaihtoehto on Earth Faren tai Whole Food Marketin salaatti- ja keittobaari, joissa valikoima on todella runsas ja kaikki ainesosat on kirjoitettu näkyville! Myös Teetereissä on hyvät valikoimat, mutta tuskinpa yhtä luomua.

Terveellisintä, lisäaineettominta ja maukkainta ruokaa saa siis tekemällä itse joko Farmers Marketin lähituotteista tai vaikkapa Absolute Organicsin toimittamista kasviksista, varsinkin jos sitten hakee lihan ja maitotuotteet erikoismyymälöistä. Erinomaista lihaa saa vaikkapa Meat Housesta (joka myy myös Juusto-nimistä juustoa) tai muista vastaavista pikkukaupoista ja etelä-Karoliinan puolella on Reid, jossa siis kaikki myytävä on paikallista tuotantoa (mm. ne maailman kauneimmat kananmunat).

Loppuyhteenvetona siis voisi sanoa, että tässä maassa voi valita, haluaako ruokansa helposti, halvalla, terveellisesti vai jonkun muun laittamana. Viimeisimpään kategoriaan voi lukea sitten myös TV-dinnerit, joita kaupoissa on vain nelinkertainen määrä oikean ruuan hyllymetreihin suhteutettuna. Ja tv-dinnerinä voi tietenkin ostaa myös aamiaisen tai lounaan (myös lasten koululounaspaketit, joissa siis suolakeksejä, luustokimpale, kinkkuklimppi, sipsejä ja sokerina pohjalla: rusinoita sekä mehu) tai ihan minkä vaan. Joidenkin mielestä aamiainen on pelkkä bageli tuorejuustolla, toinen taas vaatii makkarat, pekonit, sämpylän, juuston, leikkeleen ja pannarin kermavaahdolla ennenkuin aamun kaloritarve on tyydytetty.

Kaikki on siis mahdollista ja rutiini rulettaa tässäkin asiassa; meillä haetaan Teeteristä perusasiat, viikonlopuksi paikallista ja parempaa, kerran viikossa noutokiinalaista ja kerran ulos syömään keskihintaisesti. Noita ulkona syötyjä lounaita ei lasketa, mutta kouluun teen eväät sekä itselle että tyttärelle, koska se on kätevämpää.

Puhdas ruoka, parempi mieli, mutta arjessa helppous ja gluteenipanna. Mutta silti kaikkea on ihan liikaa, kuten vaikkapa eilisen illanvieton jämät: kakku, sämpylät, keksit, levitteet ja suklaat tuolla huutelee kovasti. Josko lähtis sturbuksiin kahville?

Pienehkö frustraatioangsti

Joo, mä oon jo aika hyväksi tässä 'hengitä ja anna mennä' -politiikassa oppinut, mutta jotkut päivät on aurinkoisempia kuin toiset. Tänään muuten pihalla paistaa, vaikka aamulla auto olikin jäässä. Tai no, huurteessa tai missälie jää ja huurtumisen välimuotohörsselissä.

Mutta odotan siis jo kovasti joululomaa, sillä koulunkäynti on niin yksinkertaisen, puuduttavan, tylsän, mitäänsaamattomuuden välipäiväjuhlaa, että oksat tippuu muovikuusestakin. Annanpa esimerkin: kello soitti 5.45, jotta ehdin kouluun kello kahdeksaksi. Kahdeksalta ope antaa 20 minuuttia kertausaikaa ja kirjottaa tulevan testin luunosien nimeämistehtävän vastaukset taululle. Tokikin eri järjestyksessä, mutta no... Ehkäpä en sanokaan muuta. Testi alkaa 8.35 ja olen vastannut monivalintatehtäviin 8.50. Viimeinen saa testin valmiiksi 9.20, jolloin alkaa 20 minuutin tauko.


Tauko loppuu 9.55 (koska ope syö opiskelijan tuoman mäkkidonaldon aamiaismoskan) jolloin ope kertoilee jostain hoitolasta, joka on tehnyt jotain jossain seuraavat 15 minuuttia. Päivän aineiston oppimiseen on siis jäljellä 50 minuuttia, joten ope laittaa opetusvideon (ne ovat muuten erinomaisia videoita) päälle ja höpisee samanaikaisesti esittäen samat asiat luokassa seisovasta luurangosta. En saa selvää kummastakaan.


Videon jälkeen saamme muovata pikkuluurankoihin kyseessäolevat lihakset ja samanaikaisesti luokassa pyörii toinen video, ope keskeyttää kahdesti kertoakseen jotain ja koulun johtaja kiertää jakamassa kaikille pullollisen kynsinauhaöljyä.


Tulinko maininneeksi, että opellamme on adhd ja ruokatunnin hän käyttää videoiden näyttämiseen aiheesta, jolla ei ole mitään tekemistä alamme kanssa. Muistinko muuten mainita, että täällä ei ole minkäänlaista opettajanhuonetta tai taukotilaa, vaan kaikki tapahtuu samassa huoneessa.


Olenko koskaan maininnut, että tämä on alueemme arvostetuin, joskaan ei kallein, koulu.


Olenko koskaan maininnut, että mieheni maksaa muutaman kuukauden palkan tästä loistavasta mahdollisuudesta oppia "uusia asioita".


Olenko koskaan maininnut, että joinain päivinä tämä vi****** niin vietävästi.


Mutta minähän hymyilen kauniisti ja pidän pääni kiinni. Älkää siis, pliis, kertoko tästä vuodatuksesta kenellekään.

Olen suomalainen!

Siis jo toinen itsenäisyyspäivä tällä mantereella (enkä laske paikallisia juhlallisuuksia itsenäisyyteni juhlinnaksi).
Mielentila on helpompi, itsenäisempi ja tukevampi, muttei siis vielä helppo tai liian itsenäinen saati tukeva. Kun ei enää tee mieli pohtia, missä olen menossa, niin silloin kai yleensä tietää missä on menossa?

Eli on rakentanut rutiineista uuden suojamuurin ympärilleen. Siirtynyt elämään muka-tavallista elämää. Ei olekaan enää se viimeksi muuttanut (blääh, oli kiva olla se tyhmin) tai tietämättömin (navigaattorituska on vielä mielessä, muttei enää käytäntö) ja kaipaa alkuaikojen totaalisia tylsistymisiä (kun ei ollut kerrassaan mitään tekemistä).

Nyt arki juoksee ja elämä on helppoa. Ja helppous tuo mukanaan laiskistumisen, emmääviitti -asenteen ja saamattomuuden. Ja sen, että pitäis olla enemmän, ymmärtää enemmän ja tehdä enemmän. Olla joku muu, koska ei oikein tiedä kuka on.

Thanksgiving oli vuosi sitten ihan ufo-juhla, mutta tänä vuonna odotin sitä enemmän kuin Itsenäisyyspäivää. Siis syystä että, silloin oli lomaa koulusta. Itsenäisyyspäivänä tein iloisesti hommia, vaikkakin kaivoin liput, kynttilät ja rekvisiitan esille ja vilkuilin netistä Tampereen Tanssiaisten fiiliksiä ja pukuloistoa. Lievä haikeus laskeutuu toki mieleen aina, kun kuuntelee Jouluradiota, mutta sitä ei ole pakko kuunnella. Kauhukseni totesin, että tällä hetkellä en haluaisikaan olla Suomessa.

Mutta olen henkeen ja vereen suomalainen!

Olen suomalainen, joka katselee jouluvaloja talojen edustoilla ja tuhahtelee tavallisille kahden tai kolmen sarjan virityksille. Siis niille, joita piti liian kalliina hankittaviksi asuessaan Suomessa. Olen suomalainen, joka vaatii ystävällistä kohtelua jokaisena päivänä jokaisessa kaupassa ja jossei sitä saa, niin äänestää jaloillaan. Olen suomalainen, joka vastaa tyynesti monivalintatehtäviin niiden vaatimalla taktiikalla ja pärjää.

Olen myös suomalainen, joka valitsee asuinpaikan sillä perusteella, että pääsee kävellen tärkeimpiin asiointipaikkoihinsa. Olen suomalainen, joka kattaa pöydän Teemalla ja asettelee takan päälle Mariskoolinsa. Olen suomalainen, joka ei taivu kirjoittamaan vieraalla kielellä, koska se (siis kieli; ei vain taito) on niin kökkö.

Tämä suomalainen yrittää tavoittaa pienen murusen Obamacaresta, joka näyttää olevan päin persettä ja herättää kovasti tuntemuksia. Siis myös ihmisissä, jotka eivät muissa asioissa ole osoittaneet kiinnostusta maailman (lue: oman maan) politiikkaan. Ihmettelen myös kovasti meuhkaamista oikeasta juhlakauden toivotustavasta, sillä Merry Christmas kuulemma loukkaa niitä, jotka eivät vielä joulua. Ja täällä joulua viettävät vain kristityt, Thanksgiving ja Hanukkahhan yhdistyivät tänä vuonna.

Tämä suomalainen on alkanut nähdä eroja (teennäisten) ihmisryhmien välillä. Pohjoisesta muuttaneet ovat tosiaankiin aika erilaisia kuin eteläiset (southern, etelävaltioiset tekisi mieleni sanoa, mutta se lienee erinomaisen epäkorrektia). Melkein kaikki tämän suomalaisen ystävät ja tuttavat ovat hyvästi koulutettuja ja ajattelevia ihmisiä eli meitä yhdistää samanlainen arvopohja ja samat nuoruuden tv-sarjat. Paitsi, että sitten minä olen suomalainen siihen päälle ja muut ovat jonkun muun maalaisia. Se -maalaisuus muuntuu tilanteen mukaan ja osalla amerikkalaisuuden vahvan pintakerroksen alla on oma osavaltiolaisuus, joka tuo mukanaan mm. murteen. Joita tämä suomalainen ei vielä ymmärrä. Puheen siis (pääosin) ymmärtää, muttei vihvahteita.

Sitten on vielä maalaisuus versus kaupunkilaisuus dilemma, joka sekoittuu tuohon pohjois/eteläiseen. Asumme alueella (Ballantyne), joka tunnetaan varakkaana, uutena asuinalueena (talomme oli perifeerisellä peltoalueella vielä vuonna 1997 ja takapihan ostoskeskuksemme oli viljelysmaata noin 6 vuotta sitten); täällä asuu siis snobeja. Ja asuuhan niitä(kin), mutta suurimmaksi osaksi tavallisia lapsiperheitä, jotka haluavat, että mukelot pärjäävät maailmassa. Se viljelysalue alkaa nykyisin jotakuinkin 5 mailin päästä ja siellä se maaseutu sitten siintää.

Mutta suomalainen maalaistyttö tykkää kovasti käydä rivitanssaamassa tuolla maalaisten(kin) kansoittamassa saluunassa, eikä hätkähdä, kun näkee (valokuvassa) nyljetyn peuran. Tämä maalaistyttö kokee, että paikalliset maalaiset ovat kaupunkilaisia epäkohteliaampia ja sisäänpäinkääntyneempiä, mutta erinomaisen mukavia ja omansalaisia, kun heidät oppii tuntemaan.

Suomalainen (maalainen) sai juuri nauttia yhden kylän erinomaisesta vuosittaisesta ponnistelusta, jossa tarjoiltiin Viktoriaanisesti teetä. Siis posliinikupeista asiaankuuluvin suupaloin loistavasti koristelluissa teehuoneissa. Siis juuri sellaisista amerikkalaisen törkeästi tilpehööretyistä joulukrääsäkoristeluista, joita ei voinut pari vuotta sitten suin surminkaan sietää. Tämä suomalainen maalaistyttö tykkäsi niistä koristeista siellä, koska ne toivat tilaisuuteen oikeanlaisen tunnelman. Ei sitä feikkiä walmartin krääsätunnelmaa, vaan aidon ilon siitä, että ponnistelemalla tässä (sinänsä naurettavassa) hyväntekeväisyystyössä voi tuoda kanssaihmisilleen iloa ja nautintoa. (Laitan kuvat tuonne kuvablogiin!)

Tämä suomalainen on sitten tänä vuonna leiponut vissiin 70 joulutorttua ja laittanut jo kolme lanttulaatikkoa. Pari viikkoa sitten pidettiin Suomi-klubin karjalanpiirakkatalkoot, koska eivät täällä osanneet niitä leipasta ilman meikäläisen (erittäin karjalaisetonta) apua. Kolmisen kiloa rosollia on tälle päivälle tilattuna. Joku on puuhaamassa Suomi-koulua (en siis minä!), jonne toki lupasin avustamaan, jos viikottaisen suomen opetuksen lisäksi joudan.

Ja sitten vielä se tosiasia, että Suomessa on kehitetty maailman paras hoitomuoto, jolle kalpenee jokaikinen tylsä maailmanvalloittanut korvike. Ja se on se, jota ilman on niin vaikea olla: sauna.

Ja kalevalainen jäsenkorjaus tulee sitten hyvänä kakkosena!

Give thanks and get crazy on Black Friday

Olemme siis viettäneet elämämme toista Thanksgivingiä traditionaalisin menoin! Ihan kiva juhla keske---siis lopussa pim-- aurinkoista marraskuuta; on hyvä muistaa olla kiitollinen siitä mitä kullakin on ja viettää aikaa perheen kanssa.

Olimme jälleen syömässä jenkkiperheemme - Mike ja Nikki + poikaystävänsä - luona ja sehän tarkoittaa sitä, että syödään kunnolla ja pitkän kaavan mukaan. Siis ainakin vielä ylihuomenna syödään jäämiä ja ihmetellään, kun vatsa on turvoksissa. Tällä kertaa likka sai toimia kuskina Belmontin perukoille (sinne järvimaisen joen rannalle) ja harjoiteltiinpa sitten samalla kunnon peruutuksia: ylä- ja alamäkeä meni takaperin kunnioitettava matka ja ensimmäinen osa pimeällä ajosta on suoritettu (sitä vaaditaan kaikkiaan 10 tuntia, kokonaisajoja jotain 60 tuntia ekan vuoden aikana ja sitten pääsee ajotestiin).

Loppuilta sitten maattiin periamerikkalaisen tavan mukaan sohvalla ja katseltiin leffoja. Kaksi jaksoimme Netflixistä pyörittää; enemmän kuin koskaan ennen. Emme - toiseen periamerikkalaiseen tapaan - lähteneet sitten Black Fridayn avajaisiin, joita olisi ollut liikkeestä riippuen kello 6 tai 8 illalla. Eivät siis kaupantädit saa nauttia omasta Thanksgivingistään, vaan perheen ruokittuaan joutuvat töihin myymään yli-innokkaille shoppaajille kaikkea, mitä ei tarvita.

Täälläkin on toki vastaliike, jonka kannattajakunnan suuruudesta en tiedä, mutta mieluusti liityn heihin: anna myyjillekin Thanksgiving äläkä mene ostoksille pyhäpäivänä. Oma takapihan ostoskeskus muuten oli eilen ensimmäistä kertaa täysin hiljainen, kun ohi ajoimme iltapäivällä kuuden maissa. Tuli suorastaan aavemainen olo, sillä normaalisti ruokakaupat, kahvilat ja ravintolat ovat auki 24/7. Toiseen ääripäähän sitten törmäsin tänään (Black Fridayna), kun kävelin joogaan kello 12.30: ihmiset tappelivat parkkipaikoista ja autoja oli paljon kielletyillä paikoilla. Ekan kerran näin myös kolme (3) poliisiautoa ja 2 kävellen liikuskelevaa poliisisetää kiertelemässä ostoskeskuksessa. Itse en yhteenkään kauppaan astellut, joten en tiedä millainen meininki sisällä olisi ollut.

Walmartin Black Friday muuten menee seuraavasti: ennakkomarkkinoidaan huomattavan edullisesti esimerkiksi kodin elektroniikkaa ja sitten on sitä pientä pränttiä muutama rivi. Siitä selviää, että kyseinen tarjous on voimassa perjantaiaamuna kello 6-7. Ja huom: ostot on MAKSETTAVA tuona aikana. Voin vain kuvitella, millaiset tappelut ja käsirysyt jonoissa käydään, kun jokainen yrittää ehtiä kassalle ennen maagista kellonlyömää! En todellakaan kadehdi kaupan myyjiä tänään (enkä minään muunakaan päivänä).

Mutta sitten itse asiaan: oma musta perjantaini on nimittäinen aika täydellinen. Lukekaa ja kadehtikaa! Päivällä joogan jälkeen otin sitten vihdoin sen ruohonleikkurin ja leikkasin ruohon. Juu, siis marraskuun toiseksi viimeisenä päivänä silkoisessa auringonpaisteessa lämpötilan huidellessa 13 tienoilla (auringossa paljon enemmän eli ilman takkia ja joogahousuissa tuli hiki). Eikä se nurtsi siis oikeesti välttämättä olisi leikkaamista tarvinnut, sillä kyse oli enemmänkin pudonneiden lehtien keräämisestä, mutta kyllä se siinä samalla lyheni varsinkin tuolta talon sivuilta. Ja sitten ryhdyin laittamaan jouluvaloja! Siinä samassa auringonpaisteessa. Ja kaikki, mitä talosta löytyi. Omat ja perityt. Kylä muuten on hienot. Mutta kuvia ei ole vielä, sillä pimeän tuloon on vielä puoli tuntia. Sitten yritän saada jonkinlaisia kuvia kännykällä. Pysykää siis tuon kuvapäiväkirjan kanavalla!

Hyvää joulunodotusta ja tilulililulei, se on soinut kauppakeskuksessa jo kaksi viikkoa, huoh!

Puutarha, siis oikeesti: puutarhabloggaus

No nyt ollaan kovasti vieraalla maaperällä, mutta siihenhän tässä on jo totuttu, joten antaa mennä vaan. Tämän talon kylkiäisenä kun sattui tulemaan tuon etupihan lisäksi takapiha, joten pientä puuhaa riittäisi. Ja aloitetaan asiaankuuluvasti ja ytimekkäästi joulukoristuksista! Alla olevissa kuvaissa siis näkyy suunnaton ponnisteluni asian suhteen. Mutta tämä on voimassa vain toistaiseksi, odottakaapas, kun näette millaiset jouluvalot meille tulee. Minä ainakin odotan, sillä meillä on autotallissa kaksi laatikollista ystäviltä perittyjä jouluvaloja, joiden loiste paljastetaan ensi viikonloppuna. Sillä minähän en ennen Thanksgivingiä niitä ripusta. Voin kyllä illalla joogaan mennessä ottaa kuvat kahden naapurin jouluvaloista, niin pääsette ennakkotunnelmaan, josseivat nuo rusetit teille riitä. Ja haluan vielä huomauttaa, että löysin tuon kuusikrassimikälien koristuksen kuudella taalalla Pikestä. En sitten ottanut sitä kolmenkylmin vilkkuvalo-kimalle-härpäkettä. Jotain täytyy jättää ensi vuoteen!

Tässä olis sitten postilaatikolle istuttamani kevätkukkaset. Tai siis syyskukkaset, sillä mitkään muut eivät kestä pakkasta. (Oho, jaa ei vai?) Vasemmassa kuvassa on taannoin hankkimani mini-pansiesit ja oikeammassa näette sitten oikeat Pansiet, joita kahdella taalalla alennusmyynnistä lisäkkeeksi ostin. Ja kauan on kestänyt oppia tuo oikeamielinen kukkasen nimi; tarkistakaapa vain sanakirjoistanne mitä kaikkea orvokki tässä maassa tarkoittaakaan.

Ja pysytäänpä vielä hetkinen tuolla etupihalla, jossa kasvaa kaksi typerää puuta. Typerää siis siksi, että lehtipuut ne vaan tiputtaa vaan lehtensä syksyisin ja tältä se sitten näyttää. Eikä sitä kukaan jaksa haravoida eikä nuo pikkulehtiset (nyt pitäis varmaan selvittää mikä puu on kyseessä; se on PUU -kele) lähde mihkään lehtipuhaltimella. Ja sitten kävi niin, että allekirjoittanut ei osannut - sen jälkeen kun oli asentanut kutaleen koneen sen kahvasen oikeaan asentoon oikeilla ruuveilla (muuten se ei mahdu varastokoppiin) ja kiroilla sen pussukan, johon lehdet sitten kerääntyy, paikoilleen ja tarkistanut, että bensaa on koneessa - vetää sitä käyntiin. Puhun siis koneesta, joka ei ansaitse tulla kuvatuksi tänne, mutta majailee nyt tuolla autotallissa poreammeen kanssa. Tänään kun esteri on sen verran suopealla tuulella, että pihalle ei kukaan mennyt ja vesilillukossahan nuo tuolla uiskentelevat (ilman poreita toki). Ja sitten tiedoksi kaikille insinööreille: jos vaimo soittaa ja kysyy, tarviiko jotain vipstaakia johonkin suuntaan käynnistettäessä vääntää, niin vastaus on JOO, pidä se vipstaaki alhaalla. Sillä koneella olis siis voinut kerätä noi lehdet maasta; nurmikko ei sinällänsä leikkaamista enää marraskuun LOPUSSA kaipaa. Helmikuussa sitten vasta.

 

Ja sitten mennään sinne takapihalle. Alla seisovassa vasemmassa kuvassa on kääntämäni neljäsosa kasvimaasta ja oikeassa kuvassa näkyy sitten samaisen maan itäpäädyn kääntämätön ja harventamaton osa. Vuokraan sen ensitilassa eniten tarjoavalle ja lupaan vielä kastellakin, mutta ainuttakaan rikkaruohoa en siitä nouki!

Tässä vaiheessa kunnianhimoinen tavoitteeni on raivata (tai ajattelin ennemminkin kasketa sen) toinen neljäsosa, johon sitten salaattia voisin pupusille laittaa. Porkkanoista en ole ollenkaan varma, mutta kaalia tämä maa tunnetusti kasvattaa, joten sitä sitten. Ja siitä toisestä puolesta saisi kyllä vaikka perunamaan, mutta ei ole tallipaikkaa sille hevoselle, joka tarvittaisiin vakoamaan. Joten perunat ehkä jää. Tomaattia tottakai, mutta se on sitten kevään hommia. Jokaisen itseään kunnioittava puutarhaihminen siis panostaa tuleviin istutuksiinsa jo syksyllä (vai lieneekö kyseessä urbaani legenda?)

Tässä on siis kuva toisesta näiväsestä piikkiruusupuskasta, jonka juurikin nipsuttelin varsin matalaksi. Tullee sitten keväällä jos on tullakseen. Siinä näkyy myös noita valmiita kehikoita, joiden keskelle sitten sopii laittaa niitä tomaatteja tai muita asiaankuuluvia peppereitä, joita ei siis paprikoiksi täällä kutsuta.

 

Seuraavassa kuvassa näkyykin sitten LAPIO. Se on oiva työkalu ja inhoan sitä jo melkein sydämeni pohjasta, mutta olen sen verran humanisti, etten sitten (ette varmaan arvaa mihin ammattikuntarotuun tässä salamyhkäisesti viittaan) kuitenkaan marssi Lowesiin ostamaan mitä lien maanmuokkaustankkikalustoa, vaan sisulla ja naisvoimalla mennään. Etummainen puska on muuten mustikka ja takana rasberry ja vadelmat! Ihan omin kätösin ja kinttusin maahan kaivettu.

 

Sain sitten viimeinkin aikaiseksi kävellä sinne Pike Garden centeriin ja loimme aivan uuden asiakassuhteen: he saavat rahani, ja minä saan puutarhan. Meni syteen tai saveen, sillä KANTA-ASIAKKAANA minulla on elinikäinen TAKUU kaikille istutettaville kasveille. Jos (lue: kun) onnistun nämä pusikot tappamaan, niin kaivan ne ylös maasta ja palautan, ja hups vaan: saan uudet tilalle! Ei huono kauppa minulle ollenkaan. Olen muuten sitten kyseinen kauppareissun jälkeen Marvinin ylin ystävä (semmonen kaksimetrinen kuusikymppinen geltlemanni). Jaa mistä tiedän, no en mistään, mutta tiedän missä Marvin on matkustanut, mitä harrastaa, missä asuu, miten hoitaa puutarhaansa ja mihin tahtoisi muuttaa seuraavaksi, jos olisi varaa. Kyllä Suomessa kutsutaan ystäväksi jokaista, josta noin monta henkilökohtaista asiaa tietää! Mutta älkää kertoko Marvinin pomolle, ettei hän sitten myynyt minulle lisämultaa ja lannoitetta, joita en siis tokikaan tarvitse, mutta kun Marvinin tarvitsisi myydä. Vaikka henkilökohtaisesti suosiikin luomua ja paikallisia kasveja.

 

Nyt sitten jännitetään sitä, milloin on palautettava ensimmäinen kuollut marjapuskani. Ja tuleeko mun puskiini marjoja. Ja jos tulee, niin minkämerkkinen lintu ne syö. Ja sitten on investoitava siihen verkkoon. Ja kastelusysteemiin. Ja jos marjoja sitten oikeesti tulee, niin kipaisen hetpikaa ostamaan näille puskille kymmenen uutta kaveria.

 

Jos saan tuon loppupään joskus möyhennettyä.

 

Sillä mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole loppujen lopuksi tärkeää.

Mikä Jenkeissä kummastuttaa!?

Kaveri vinkkasi facebookissa linkistä, johon muualta tulleet ovat kirjanneet ylös mielestään kummallisia asioita Amerikassa. Tässä oma näkemykseni lukemani pohjalta. Siis: mikä minua kummastuttaa Pohjois-Karoliinassa.

Inhoan sitä, että mikään ei maksa sitä, mitä hintalapussa sanoo! Ravintolassa pitää laskea lisäksi tippi ja kaupassa hintaan lisätään vero. Etelä-Karoliinan puolella se on pienempi kuin meillä, joten käyn siellä tankkaamassa. Tippi raivostuttaa, kun aina (koskaan) ei tiedä tipatako vai ei. Ja silläkin on kaksi nimeä, virallisemmin gratuity.

Toisaalta taas kivaa on se, että kaiken voi aina palauttaa, eikä kukaan kysy miksi. Senkun palautat ja saat rahat takaisin. Kuulin juuri Lowesilla kuinka eräskin mies palautti 9 kuukautta sitten ostamansa tavarat, joita ei sitten tarvinnutkaan. Ja sai lahjakortin.

Sitä en ymmärrä, että Hersheytä kutsutaan suklaaksi. Sillä ei ole mitään tekemistä suklaan kanssa!

Amerikkalaiset rakastavat maataan, lippuaan ja uskontoaan. Intomielisesti ja piilottelematta. Suomalainen ei-edes-tapakristitty tuppaa välillä ottamaan touhotuksen ulkokultaisena itsensä ylistämisenä jeesuksen välityksellä, mutta sitä se ei ole. Ihmiset ihan oikeasti uskovat jumalaansa, mikä ei sinänsä häiritse, koska takana ei ole julistamisen maku. Meikäläiselle se, että lippu liehuu (tai usko mainitaan) joka salossa, pihassa, autossa ja postilaatikossa ei sinällään nosta lipun arvoa, vaan enemmänkin tylsistyttää sen arvokasta sanomaa. Ja tällä samalla allekirjoittaneella seisoo kotomaan lippu sekä etupihalla että auton takalasissa.

Autot ovat täällä pääosin isoja ja kiiltäviä. Niillä ajetaan surutta ja liikennesääntöjä lieventäen aina ja joka paikkaan. Miksikö? Siksi, että busseja tahi junia ei kulje! Sen sijaan keltaiset koulubussit näkyvät (ja kuuluvat) usein; jokaisella lapsella on oikeus koulukuljetukseen, vaikka koulu olisi 200 metrin päässä kotoa. Osa vanhemmista ajaa sitten autolla lasta vastaan koulubussille (sen 200 metriä) ja osa kuskaa lapsensa kouluun, mikä tarkoittaa jokapäiväistä 40-80 minuutin jonotusta koulun pihaan ja sieltä pois. Alle 14-vuotias lapsi ei saa kävellä 200 metriä autolta koulun pihaan, vaan jokainen lapsi on tipautettava määrätylle alueelle, josta hänet myös haetaan. Äidit ehtivät lukea monta romaania koulukuljetusjonossa!

Amerikassa hypätään ikstriimistä toiseen ääripäähän surutta. Kiipeäminen ei tarkoita, että ensin säästetään yksiötä ja sitten kaksiota ja pikkuhiljaa neliötä kohti. Kun ostetaan, niin ostetaan kunnolla. Koko setti, isompi auto ja talo, johon suomalainen helposti majoittaisi kolme perhettä. Yhdestä ravintola-annoksesta ruokkisi kolme henkeä ja kaikki liikenevä tyrkyteään automaattisesti kotiin vietäväksi. Roskaruokaa saa pikkurahalla, mutta terveellinen sapuska on kallista. Moskalla ruokitut lapset ovat ylipainoisia viisivuotiaina, eikä heillä ole koskaan varaa maksaa itselleen terveysvakuutusta. Sillä sairausvakuutus on liian kallis tällä haavaa jo keskiluokkaisillekin tulonsaajille, mikäli sellaista enää saa. Iso osa vakuutusyhtiöistä myy ei-oota (lue: emme halua myydä, koska sairastamattomia on liian vähän suhteessa sairastaviin vakuutuksenottajiin) obamacaren myötä. Ja mikä surullisinta, ihmiset eivät tiedä mistä (tässäkään) asiassa on kyse.

Jokaisella lapsella on iPod tai iPad tai jokin muu vastaava peliversio ja aikuiset ovat koko ajan saatavilla ja käytettävissä erilaisten viestimien välityksellä.  Puhelimiin on olemassa squaret ja muut maksusysteemit ja oma pankkitili on aina muutaman napin painalluksen takana (paitsi jos olet luokan ö-kansalainen eli luottotiedoton tai ulkkis, jolla ei ole luottokorttia), mutta silti: iso osa rahaliikenteestä kulkee edelleen sekkeinä! Kenelläkään ei ole käteistä, vaikka jokaisen pankin automaatille pääsee autokaistaa pitkin nousematta autosta. Eikä sitä takamusta tarvitse autonpenkistä nostaa kaupassa, Starbucksissa tai pikaruokalassakaan. Ulkoilmaleffateattereita sen sijaan ei nykyään juuri ole, mutta leffassa voi samalla syödä (moska)ruokaa (tarjoilija kiikuttaa sitä koko esityksen ajan) ja teatterissa nauttia viiniä katsomossa niin paljon kuin sielu sallii. Ja aika paljon sallii myös poliisisetä, sillä ei niitä busseja tai junia kulje viikonloppuisin sen enempää kuin viikollakaan.

Byrokratia on ihan omaa luokkaansa ja amerikkalainen byrokraatti rakastaa paperia vielä enemmän kuin suomalainen tuotantolaitos. Kun olen allekirjoittanut noin 26 paperia, niin niistä kaikista otetaan sitten kopio arkistoon ja toinen jonnekin muualle. Lääkäriin, hierojalle tai muuhun osavaltion valtuuttaman HIPAA-lain (paikallinen henkilösuojatietoturvaäläkoskaanpaljastaminutakenellekään) alaiseen palveluun on aina seitsemän sivun allekirjoitusurakka. Ajokorttitoimistot ovat kuin yhteiskunta pienoiskoossa: muutamalla on valta, vielä harvemmalla pääsy ja kaikki ovat yhtä tyhmiä. Jonottaminen on päivän sana, mutta kun tiskille pääset, niin palvelu on ystävällistä. Jos sinne tiskille pääset. Asia hoituu reippaasti, jos mukanasi on tarvittava määrä oikeanlaisia ja riittävän leimattuja papereita kolmena kappaleena. Ja siellä on muuten käytävä ajokortti uusimassa tasaisin väliajoin ja kaksoiskappale haettava myös osoitteenmuutoksen yhteydessä.

Palvelu kaupoissa on ystävällistä ja tasalaatuista, joten sen kerran kuin myyjällä on huono päivä, niin siitä oikeasti tekee mieli valittaa. Tottumus on toinen luonto ja suomalainen hyvä palvelu ja samalla tasolla kuin täällä rutiini. Aurinkoisiin hymyihin kuulkaas tottuu kovinkin nopeasti!

Mutta sitä en jaksa käsittää, että kaikki muistavat kaikkien elokuvien nimet ja kussakin leffassa näytelleet näyttelijät siitä vuodesta kun ovat täyttäneet kymmenen! Samoin kuin ihmisten nimet, sillä kulttuuriin kuuluu tervehtiä jokaista etunimellä. Aina ja kaikkialla missä nimi on tiedossa. Jokaista joogaajaa tervehditään ja jokainen ohjaaja käy esittelemässä itsensä kädestä pitäen. Lapsille olen Miss Kata ja muille mä´äm. Ko/kö-kysymykseen vastataan aina yes/no ma´am / sir; mikä ei meikäläiseen tartu millääan. Omasta suusta omin korvin kuultua menee aivan liian korniksi. Höpöttäminen on taito sinänsä eikä vaikeneminen ole kultaa.

Koulusysteemi täällä on aivan pakarasta, sillä monivalinta on jokaisen äärirajoille vedetyn alipalkatun opettajan tae stardardoidusta tiedonjakamisesta. Opettajan palkalla kun ei aina ole varaa ottaa liability-vakuutusta, jolla saisi itsensä turvattua äidinpikkukultahippusten loukkaamisesta seurattuja oikeustaisteluja. Tästä syystä muksut oppivat menemään sieltä missä aita on työläin ja jokainen asia selitetään viimeisen päälle pitkäveteisesti niin, ettei oma ymmärrys vaan tule kehitettyä. Toisena, erinomaisen suosittuna, tapana on kotikouluttaa omat pikku kullannuput. Se käy helposti ja kaikki standardoidut testit saa kätevästi sopivaa maksua vastaan tilattua netitse kotiin. Fiksu lapsi oppii tarvittavan oppimäärän nopeasti ja ensimmäiset kahdeksan vuotta homma on suhteellisen helppoa. Lukioiässä tilanne muuttuu, sillä neljävuotinen lukio tähtää sopivan collegen/yliopiston löytämiseen ja sinne sisään pääsemiseen. Sisään tuntuu pääsevän kolmea reittiä: 1. Olemalla erinomaisen hyvä standarditesteissä ja vastaustekniikassa (tätä varten on tietenkin olemassa preppauskursseja, jos on fyffeä niitä rahoittaa). 2. Olemalla äärettömän tietämätön/piittaamaton oman kroppansa fyysisistä rajoituksista eli urheilemalla vimmatusti ja 3. Syntymällä rikkaaseen perheyhteisöön. Tämä sisäänpääsyn varmistaminen siis vielä kaikki neljä (4) vuotta, mutta hienoa olisi jos jo kyseisen neljän vuoden aikana suorittaisit muutaman erinomaisen työlään collegekurssin (AP-kurssit), jotta ne olisi sitten suoritettuna ja siellä collegessa voisit sitten maksaa joistain muista erinomaisen tärkeistä tietohippusista. Tämän hetkisen kokemukseni valossa kaikki edellämainittu suunnittelu ja selvittely vaatii vähintään yhden vanhemman kokoaikaisen työajan, jotta lapsosen tie olisi riittävän turvattu. Lapsen omat rationaaliset (koulussa opettamattomat) kyvyt ja/tai käytettävissä oleva aika, eivät kaikkeen selvittelyyn riitä. Ja sitten kun viimeinen lukiovuosi koittaa, niin marraskuussa alkaa kaikkien äitien ylpeyden juhlat: koulussa parhaiten pärjäävät näyttävät pääsevän useampaan hakemaansa yliopistoon (saat siis hakea useaan, yhteishakua ei ole) ja viimeisen puoli vuotta lukioaikaa voi parhaassa tapauksessa ottaa vapaaksi, jos tarvittavat kurssit on kerran suoritettu.

Mutta ihan kaikkea en minäkään ymmärrä. Kuten sitä, miten paljon vouhotetaan miehistä sukkahousuissa ja kypärissä, kun ei edes ymmärretä sitä, että pallo on oikeasti PYÖREÄ ja jos sitä tungetaan koriin, se on koripallo, jos taas käytetään käsiä, niin käsipallo ja jos puetaan ne sukkahousut, niin...

Sen taas ymmärrän, että puhun paikallista kieltä miten sattuu, mutta tilanne nyt on se mikä on. Se, että jokainen, aina ja kaikkialla korostaa kuinka hieno aksentti minulla on, ei mieltäni kohota. Tiedän kuinka sössin, eikä siitä koko ajan tarvitse muistuttaa.

Jalkapalloa sukkahousuissa

Ei, tällä kertaa en ole itse pelaamassa, vaan tommosta outoa melskaamista tulee justiinsa telkkarista. Tai siis siellä noi äijät pyllistelee kypärät päässä pitkin tartaria, joten ei se minusta jalkapallolta näytä, mutta olkoon sitten. Ihan yhtä vähän jaksan innostua soccerista. En siis pätkän vertaa, mutta kaikki muut täällä on ihan kuumissaan aiheesta. Siis myös naiset. Jalkapallosta. Käsittämätöntä, ja minä pidän pintani: en todellakaan lähde katsomaan peleja kavereitten kanssa, en telkkarista enkä stadionille. Juu, mutta kun se on sosiaalinen tapahtuma ja siellä on niin hauskaa... Pitäkää hauskanne, mä meen teatteriin!

Vaikken ole mennyt sinnekään ainakaan neljään viikkoon (taitaa olla ennätys), sillä kotonurkissakin on ollut puuhaa. Ruokahuoneessa on lattia, mutta koska lasit on kaikki edelleen pahvilaatikoissa, niin en ole vielä kuviin asti ehtinyt. Kylppärissä on pönttö ja pesualtaan, mutta suihkukaappi ja amme on vielä Lowesin huomassa. Autotallissa on hyllyt ja ruohonleikkurikin hankittu. Muutamia tauluja on seinillä ja hyllyjäkin on jo saatu pysymään seinässä. Alkaa näyttää asutulta, kun kaikki ajattelemani kolme verhotankoakin verhoineen on paikallaan. Tänään käytiin ostamassa sohva, sillä vuodesohva on nyt vierashuoneen vuoteena (koekäyttämättä!) ja tuo ikealainen loveseat on liian pieni. (Loveseat on kahdenistuttava sohva, jota ei sovi sohvaksi tässä maassa kutsua.) se saanee siirtyä kitarahuoneeseen, kun aika koittaa.

Kitarahuone on siis äijäseni kitaroiden säilytyshuone tai man cave, jos sellaiseksi ei autotallia lasketa. Autotallissa kun on vaan kaksi mieheni maailman täyttävää asiaa: Harrikka ja jääkaappi täynnä olutta. Ja lisäksi hyllyittäin työkaluja, joita voi sitten tarvittaessa asetella siihen kaluvyöhön tarvittavan määrän kerrallaan. Tässä on myös syy siihen, että kaikkia hyllyä ei viitsi pultata seinään kerralla; muutenhan mies ei sais pukea tuota miehisyyden ankkuria ollenkaan niin usein yllensä. Arvojärjestys se olla pitää eli autollani tai ruohonleikkurilla ei autotalliin näytä olevan mitään asiaa, toinen on jätetty takapihan vajaan ja toinen etupihalle Truckin viereen. Se ei autotalliin muuten mahtuiskaan, ei vaikkei sitä kaksipyöräistä siellä olisikaan.

Takapiha onkin sitten oma juttunsa. Siellä nimittäin seisoo se kasvimaa. Heinittyneenä toki, mutta ihan kunnon kasvimaasta on kyse. Tai meikäläisen viherpeukaloille tuo on jo perunamaa, jolla ruokkisi tämän perheen koko talven. Puhutaan siis puoltoista kertaa neljän metrin määräpalstasta ja tomaatti- ja chilikehikot päälle. Kehikoita ja verkkovirityksiä on tontin hämisviidakossa sitten lisää, joten sinne saisi vaikka mitä. Jos olisi taitoa eli tai edes intoa. Meikäläisen into on lähes rajatonta, niin kauan kuin saa pysyä raivaamisen, repimisen ja rääpimisen puolella, mutta heti kun kyse on istuttamisesta, perkaamisesta, lannoittamisesta tai vaikka vain kastelemisesta, niin tuo tuppaa katoamaan jonnekin.

 Olen raivannut kasvimaasta neljäsosan sekä kehikot. Käänsin omin pikku kätösin tuon pienen pläntin ja ajattelin kauhuissani samaa operaatiota kolmenkymmenenviiden asteen helteessä, jossa pelkkään nurmikonleikkuuseenkin tarvitsen kolme tuntia lepoaikaa jokaista kymmenen minuutin leikkuupätkää kohti. Tällä matematiikalla nurmikon leikkaamiseen menee päivä ja koska sen saa leikata keskimäärin puoltoista kertaa viikossa huhtikuusta marraskuuhun, niin aika rajoitetuksi jää kasvimaanhoitoaika. Toisaalta oman maan salaatit (jos ne saa pupusilta suojattua), tomaatit ja kurkut - toukokuusta lokakuuhun- kuullostaa aika suloiselta. Jos saa kastelujärjestelmän viritettyä. Jos joku repii rikkaruohot. Jos joku istuttaa ne sinne. Lannottaa savimaan. Myrkyttää tai kehittää minkälie heinäsirkka- ja leppäkerttuarmeijan. Hmm.

Koska kasvimaa nyt kummiskin on siinä verkkoineen päivineen, niin jotain sinne on laitettava. Ehkä vattupuskia? Tai puskamustikkaa? Viinitarha? Niin pitkälle olen jo päässyt, että harkitsen Pike Nurseryyn marssimista ja neuvon kysymistä. Puut pitäisi istuttaa nyt, mutta millon pensaat?  Vai luottaisko perennoihin tai laatisi luonnonnniityn hämähäkeille. Ainakin niille myrkyllisille.

Saa nähdä kuinka tässä käy, haravaan kun ei tänään loppuviimeksi tarttunut yhtään mitään ja ruusutkin on karsimatta. Puhumattakaan siitä kolmesta neljäsosasta raivaamatonta sarkaa. Kaskeamistakin jo harkitsin; tulisikohan sillä häätö naapurustosta? Etupihan puskatki  täyyisi muotoilla kuntoon, jotta pääsee itse asiaan: JOULUVALOJEN AIKA ON TÄÄLLÄ TAAS. Odottakaas vaan, kunhan näette mitä meillä on tarjolla tässä asiassa tänä jouluna. Mä ainakin odotan. Hyvää veteraanipäivää eli huomenna saa nukkua pitkään. Isänpäivä onkin sitten  kesällä.

Normisettiä

On tämäkin taas.... kun ei saa mitään aikaiseksi kirjoittamisrintamalla saati joululahjojen kanssa. Luulette tietenkin, ettei joululahjoilla ole vielä mitään kiirettä, mutta jos ne aikoo lähettää ajoissa Suomenmaahan, niin parempi ajoissa kuin ensi viikolla. No, pääsyy on siinä, että aion samassa paketissa laittaa myös kahden kummitytön synttärilahjat ja nuo synttärit ovat jo ovella. Katsotaan kerkiääkö, vaikka huonolta näyttää, sillä keskeneräisenä tuossa vielä kaikki lojuu eikä ensimmäistä joulutarraa tahi muuta hörpökettä ole ostettuna. Eikä kyse ole siitä, etteikö niitä kaupoissa olisi tarjolla.

Ei vaan huvita kiertää kauppoja kuin ne pakolliset. Mittani täyttyi eilen kun poikkesi supersoppaamassa BJ:llä (se bulkkikauppa, josta ei voi ostaa 40:tä rullaa vähempää vessapaperia) ja Carolina Place Mallilla ekaa kertaa sitten kesälomavieraiden lähdön. Enkä varmaan enää ennen joulua kovasti yritä moisiin paikkoihin tunkeakaan, täällä kauppaboikotti on aloitettava marraskuun alussa, Suomessa riitti, että pysyi joulukuun poissa tohinoista. Ja tässä välissä on vielä Thankgiving-hulabalookin. Huoh.

Beth Bath and Beyondissa laitoin itseni tänään käymään, sillä tarvitsin lämmittimen hoitohuoneeseeni. Sillä täällä palelee. Sisällä. Ovista ja ikkunoista vetää ja takasta puhaltaa itse siperia sisään ja koskapa tuota hierontaa ja haasteellista tehdä vaatteiden läpi, niin asiakkaiden mukavuuttahan tässä ajatellaan. Nyt minulla on sitten semmoinen auton sisätilalämmitin tuossa odottamassa sen sähköhuovan lisäksi. Ja jalassa patterisukat. Repikää siitä!

Mutta aurinko ilahduttaa elämää eli ei valittamista. Päivän lenkki tehtiin auringonpaisteessa (eikö kuullostakin siltä, että käyn joka päivä lenkillä?) ja siitä sitten suoraan Sturbucksiin kahville tapaamaan ystävää. Itsellä oli kyllä lenkkarit ja fleece päällä (ja korvanapit korvilla; tosin en kuuntele räimemusaa vaan kirjoja), sillä pääosin kotiäidit Blakeneyn Sturbucksilla (sillä, jonne hilpasen kävellen) esiintyvät joogapantseissa (juu, sortsipituisissa) ja urheilupaidoissa kello 9 ja 11 välillä. Siitä olikin sitten jo kiire kikattamaan naistenryhmän brunchille (kello 11.30 aloitettava syöminki ns. aamiaispaikassa on brunssi eikä lounas) eli en ehtinyt olla kotona kun lapsonen saapui koulusta. Tämä oli siis päivän hyvä työ, sillä raahasin mukana erään tuttavan, joka ei ole vielä ehtinyt tutustua kovin moniin ihmisiin täällä. Ja samalla jakelin käyntikortteja tuohon ihanaan hoitohuoneeseeni. Verkostoitumista siis elämä tyynni.

Sillä huomenna ja torstaina on taas koulupäivät ja opettamaankin pitäisi ehtiä. Nykyisin ajelen kouluun parin muun opiskelijan kanssa, sillä satumme asumaan aivan lähekkäin. Mikä tarkoittaa alle 5 mailin päässä toisistamme eli ajomatkat kuluvat rattoisasti. Mikä ihana sattuma, että ikäisiäni opiskelijoita löytyy lähistöltä noin vain ja toinen on kotoisin Saksasta. Millä ei siis ole mitään vaikustusta mihinkään, mutta tulipahan kerrottua. Ja huomenna on se tentti, johon edellisessä tekstissä viittasin, mutta siihen(kään) en siis lue; itseluottamus on katossa ja läpi mennään että humahtaa. Olemme Jillin kanssa jo laatineet aikataulun, jonka mukaan yhdessä opiskellaan osavaltion tenttiä varten. Siihenkään en siis muuten lue. Mutta avitan toki Jilliä.... (Hah, oikeesti on ihanaa, kun voi tätä kieltään harjoittaa toisen kanssa.)

Ensi viikonloppu onkin taas pitkä viikonloppu (elän siinä suhteessa tuon koululaisen arkea), sillä maanantai on Veterans Day eli lapsoset eivät mene kouluun. Lauantaina on ystävän yllätysbileet ja perjantai-illalle olisi tarjolla naisten itsepuolustuskurssi. Nämä tulivat sopivasti täydentämään viikonloppua, josta peruuntui naistenreissu Charlestoniin. Aika hyvä niin, sillä itse en näytä osaavan näitä tohinoitani osaavan rajoittaa. Kotiviikonloppukin olisi väliin kiva, varsinkin kun taulut odottaa asettautumista oikeille seinille ja miljoona lasia odottaa purkamista pahvilaatikoista. En ole myöskään saanut kylppärin puolikasta siivotuksi, eikä auto mahdu talliin. Pahvilaatikot sain kyllä jo litistetyksi autoon (josko ne huomenna saisi roudatuksi Ketunkoloon eli kierrätyskeskukseen), mutta kehikot (kylppärin kaapit oli vissiin ylihyvin suojattu) on purkamatta. Ja takapiha on semmoinen työmaa, että oksat pois. Joku päivä taas senkin kimppuun; ruohonleikkuri, trimmeri ja lehtipuhallin on jo hankittuna. Enää tarvittais kasvimaan kääntäjä, rikkaruohon kitkijä, ruusujen karsija ja joku, joka viitsisi tehdä kaiken tuon. Itse ylpeilen jo sillä, että sain ne parisataa BULBia maahan. (Kesti meinaan hetken, kun kummastelin, miksi kaveri istuttu polttimoita maahan.)

Koskapa Frendit loppuivat tältä iltapäivältä (niitä tulee kolmesta viiteen arkisin), niin täytyy yrittää saada jotain aikaiseksi. Mies on reissussa tämän viikon ja likka käkkii huoneessaan eli alakerran telkkari on yksin mun, mutta ensin jotain hyödyllistä. Se kylppäri, jotta sais taas pari pahvilaatikkoa pois lojuksimasta. Ja roskasäiliöt täytyy muistaa kiikuttaa tienposkeen, sillä huomenna nekin tyhjennetään. Mutta kun siellä on niin pimeä. Ja kylmä.

Terveisiä kaikille, joille en ole saanut kirjettä tai s-postia aikaiseksi. Olette kaikki mielessäni: Irma, Tupsu, Tuija ja Elina etummaisina! Lämpöisin ajatuksin.

Tää istuu ny tässä!

Ja miettii nosko jaksais käpystellä Harris Teeteriin ostamaan hedelmiä huomista potluck-lounasta (nyyttikestit) varten. Kun on se Halloween-niminen kakaroitten juoksutuspäivä. Kouluunkin saisi pukeutua kuten haluaa ja olen tässä aatellut, että juhlan ja sen tuoman vapauden innoittamana laitan jalkaani varvastossut! Sittenpä olisi sekin tehty (varpaiden näkyminen on siis koulussa kielletty).

Ilmojen puolesta se kävisi hyvinkin päinsä, sillä herra Celcius kellottaa juurikin nyt (kello 4 iltapäivällä) 26 astetta ja yhtä mukavaa on huomiseksi ennakoitu. Sitten tulee sateet, mutta kai nyt marraskuussa vähän saakin sataa?! Halloweeni tai ei, niin huomenna on ensimmäinen Trigger-testi, jota varten olen ponnekkaasti päättänyt olla lukematta. Sillä olen päättänyt osata tarpeeksi. Ja se riittää komiasti ainakin 70%, enkä paljoa yli 80:tä välittäisi saadakaan. Jottei koulu saa liian hyvää keskiarvoa.

Tänään arvoisa opettajamme (MissXX 27 vuotta) preppasi meitä ensi viikon Maniken-testiä (siis sovitusnukketunnit, joilla muovailemme pöytäkorkuisiin luurankoihin lihaksia) varten jotensakin  näin:
MissX: Tibialis anteriorilla ja posteriorilla on sama funktio, molemmat tekee dorsifleksiä.
Miss Kata: Öö, eikös tibialis posteriorin funktio ole juuri päinvastainen?
MissX: oho, luin väärää kysymystä.
Miss Kata: Ei se mitään.
MissX: yhteistä on siis eversio.
Miss Kata: Tai inversio.
----
MissX: sitten nää peroneukset. Niiden funktio on sama kuin tibialisten.
Miss Kata: Vai olikse vastakkainen?
MissX: siis plantaarifleksio ja inversio. Menikö oikein?
Miss Kata: melkein. Plantaarifleksio ja eversio.

Ei muuta kommentoitavaa. Haen lehtipuhaltimen autotallista ja alan suihkia sillä takapihan lehtiä. Ja miksikö sillä? No siksi, että rusakot, hämikset ja kärmeet ehtii alta pois, kunnei millään tohdi hakea kumisaappaita ja pitkiä housuja jalkaan. Ja sitten kerään sadon kasvimaaltani ennenkuin lampsin sinne Teeteriin.

Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!

Lasi Rieslingiä ja Tupla! / Remonttibloggaus

Sillä olen sen ansainnut!

Olen nimittäin viimeisen parin viikon aikana maalannut master bedroomin punaiseksi ja keltaiseksi, vierashuoneen vihreäksi, dining roomin takaseinän oranssiksi ja likan takaseinän violetiksi sekä hall bathin pinkiksi. Tänään vielä täräytin master bathin  jämämaaleilla vihreäksi, joten oikean käden brachioradialis huutaa taas hoosiannaa. Armas kiropraktikkoni onneksi antoi siihen ultrahoitoa, joten ei se kokonaan hajalla ole varsinkin kun Ojan isäntä on ollut kovasssa käytössä. Eikä muuten paikallinen kamferintippatuote vedä vertoja kotomaiselle; nyt on sekin testattu!

Ai niin, maalasinpa muuten keittiön kaapistotkin lakkamaalilla, joten köyhän naisen keittiöremontti on enää parin tonnin graniittisia countertoppeja vailla. Ne on sitten muuten mustat, mutta vain siksi, että se oli halvin vaihtoehto. Ne tulee sitten ensi maanantaina. Enkä sitten saanut saunaa tahi höyryhuonetta, mutta sainpahan patterilla lämmitettävät sukat, jotten liikoja kitise kakarana palellettujen varpaiden palelemista. Vaikka siis kokolattiamatot on joka huoneessa paitsi niissä, joista sen pois revimme.

Hoitohuone on valmis. Siihen siis remonttimehikaanot tekivät seinän, laittoivat lattian (repivät kokolattiamaton pois ja iskivät oikeaa puuta tilalle) ja maalasivat omin pikkukätosin valitsemillani ja Lowesilta raahaamillani maaleilla (olemme siis Lowesin kanta-asiakas ja jompikumpi meistä käy siellä vähintään kaksi kertaa päivässä) maaleilla ihanan vihreäksi. Olen ihan otettu! Vaikka itse suunnittelinkin. Ja sisustin. Kerrassaan ihana eli aion vielä joku kerta tulla itselleni kylään ja nukkua tässä kakkosvierashuoneessa.

Myös pinkki kakkoskylppäri, joka revittiin alkutekijöihinsä, on käyttökunnossa. Oma kylppärimme saa vielä odottaa Lowesin mittamiehiä (tai voi ne olla naisiakin) ja uusia kalusteita eli alkuun on tultava toimeen vain yhdellä kylppärillä. Mutta uskon, että äijän partakone sointuu hyvin siihen pinkkiin ympäristöön... Ruokahuoneen kokolattiamatto lähti tänään ja sekin saa vielä puulattian jahka ne kaikki viisi miljoonaa naulaa/nastaa, joilla se oli paukutettu kiinni saadaan irti lattiasta. Tämän jälkeen meillä onkin sitten jo kaksi kokolattiamatotonta tilaa. Tai no, aula myös tai mikä lie den, sillä eteistä tai muuta järkevää vaatteiden säilytystilaa ei täällä tunneta. No, kenelläkään muulla ei varmaan olekaan kolmea untuvatakkia näillä leveysasteilla varastoitavana.

Varsinaista remonttia on sitten jäljellä enää portaikon maalaus, mutta se on varmaan sitten se osa, joka roikkuu vielä ensi kesänäkin, sillä sanalla sanoen alkaa suti jos telakin jonkinverran jo ottaa proksimaaliseen peukaloniveleen (metatarsal-proximal phalangeal joint of pollucis). Myös terassi odottaa vielä, mutta ei remonttimiesten peukalon, vaan maksumiehen lompakon, kestävyyttä. Seuraavien viikkojen tekemisen tarve liittyykin sitten vasaran ja naulan optimaaliseen käyttöön, sillä millään tarrasysteemeillä eivät taulut seinässä pysy. Kaikki seinät on tehty "pinkopahvista" eli ihan mielenkiintoista on saada seinähyllyjä pysymään seinillä. Mutta hätä ei ole kuitenkaan tämännäköinen, sillä Lowesin avuliaat myyjät toki auttavat kaikessa, mitä vain osaa kysyä. Vastauksista sitten ymmärränkin tasan 10%!

Jokatapauksessa huomenna se on: muuttopäivä! Mikä tarkoittaa sitä, että omien siinä sivussa tapahtuvien roudaamisten lisäksi paikalle on kutsuttu miehiä kantamaan yläkertaan pari sänkyä ja sohvaa. Ehkä joka muutama lipasto, nojatuolit ja tv-tasokin. Sitten voimmekin rojahtaa kukin omiin huoneisiinsa katsomaan telkkaria tai käyttämään internettiä, jotka ehkä toimivat. Ne kyllä asennettiin tänään, mutta en sitten ymmärtänyt hölkäsen pöläystä asennusmiehen kysymyksistä. Mutta kaapeli kiertää koko talon ja parin viikon sisään pari äijää (tod.näk. mehikaanoa) tulee kaivamaan kaapelin maahan.

Sitten onkin aika hurauttaa ajokorttitoimistoon (DMV) uusimaan ajokortit uuteen osoitteeseen. Ja reksiteriotetteet rekisteritoimistoon. Osoite postiin. Jokainen lehti erikseen uuteen osoitteeseen ilmoitettava. Ja pakattava joka paikkaan mukaan vähintään kolme osoitusta uudesta osoitteesta (kauppakirja, sähkö-, vesi-, kaasu- tai kaapelilasku, tiliote pankista) sekä ainakin kaksi osoitusta siitä että sinä olet sinä (alle kolme kuukautta vanha alkuperäinen syntymätodistus, passi, viisumi tai vähintään Suomen presidentin allekirjoittama todistus olemassaoloistasi) ja kaikki sujuu kuin tanssi!

Tämän kaiken tein tänään siitä ilosta, että tytär sai uuden bussipassin ja voi mennä maanantaina bussilla kouluun. Vähän jäi kyllä mietityttämään, että kukaan ei pyytänyt todistusta siitä, kenen tytär on kyseessä ja asuuko se samassa osoitteessa ja jos asuu, niin onko sillä yli vai alle kolmekymmentä päivää aikaa todistaa olevansa sen, jonka väittää, tytär. Eikä sormenjälkiäkään ole vaadittu viimeisen maahantulon jälkeen. Onneksi ne saa mennä kohta poliisille antamaan.

Yhtäkaikki täällä ollaan ja tänne vissiin jäädään, sillä enää ei passin väliin saa paperilomaketta, vaan se täytyy ihmetelkääs tätä: internetissä täyttää ja tulostaa. Jos joku osaa ja sitten käy henkilöllisyytensä kolmena kappaleena todistamassa ja allekirjoittaa sen seitsemäntoista kauppakirjapaperia. Kyllä elämä on ihmeellistä!

Mutta mulla (lue mun miehellä ja pankilla) on oma talo. Ja mä olen ihan remonttimimmi!
Kuvia edeelleen tuolla kuvablogissa, nyt ei jaksa taipua niitä tänne väsäämään.

Toinen lukukausi on alkanut eli syksy on tullut

Ihan siis ilmojenkin puolesta, sillä enää ei nautita 30 asteen lämmöistä, vaan mittari jysähtää kahteenkymmeneen viiteen. Ja sadepäivinä (tällä viikolla maanantai ja tiistai) alle 20 astetta. Aika kurjaa vai mitä?

Ihan taivaallisen ihanaa elämä ei nyt kummiskaan ole ollut tällä viikolla, sillä jostain syystä viime viikonloppuna uni jäi kovin vajavaiseksi ja se sitten todellakin kostautui! Olin kuin uitettu rätti koko viikon ja torstai-iltana lysähdin kuin räsymatto. Ei ole tämänikäista ihmistä tarkotettu elämään muutaman tunnin yöunilla ei. Ehkä tässä on jokin pöpökin mukana, sillä kanssaihmiset ovat olleet kovasti köhäisiä, nuhaisia ja yskäisiä. Itse kuitenkin vain nukkumaton ja vähäkin uni varsin katkonaista. Ei kiva, kun aivotoiminta laskee kuin puolentoista promillen humalassa. Silloin kun autonratissa tulee miettineeksi moneksiko sekunniksi uskaltaa sulkea silmänsä, niin mennään jo riskirajoilla. No, viime yönä vetelin taas kunnioitettavat 12 tuntia yhtäputkeen, joten taas hymyilyttää. Ainakin toistaiseksi.

Koulu jatkuu taas ja olenpa jo oppinut triggerpisteitä ja alustavasti neuromuskulaarista hierontaa (joo, hienoilla sanoilla kikkailuahan tämä; tässä maassa hieroja on sitä `parempi` mitä useampi ´modaliteetti`on takataskussa eli monella on sitten seuraavat todistukset seinällä: LMBT (osavaltion laillistus, tai tarkemmin sanottuna yksi niistä), neuromuscular (usein sitten bodyworker, ilman tätä taitoa ´vain´ licensed massage therapist), syöpähieroja (oikeesti, täällä syöpä ei ole ollenkaan kontraindikaatio ja tuollaisen tittelin saa kahden päivän kurssilta), refleksologi (juu, 2 päivää), vanhushieroja (jee, 2 päivää) jne. Kahden vuoden välein on siis käytävä lisäkoulutuksissa ja osasta niistä saa kerättyä näitä titteleitä. Seinällä olevat diplomit on siis syytä katsoa tarkkaan, jotta tietää onko hoitaja osannut vastata kahteenkymmeneen vai sataankahteenkymmeneen monivalintakysymykseen kyseisen todistuksen saadakseen.

Tykkään kuitenkin uudelleenoppia kaikki lihakset ja koskapa nuo triggeritkin ovat minulle uusia, niin ihan mukavaa on koulunkäynti taas toistaiseksi. Meillä alkoi siis toinen puolikas eli saimme uudet koulukaverit ja se on kivaa! Ei sitä muuten saisi facefrendeiksi parikymppisiä lapsukaisia ja huomaisi itsessään, kuinka kielitaito on noussut taas askelen ylöspäin, sillä ryhmässä toimiminen on nyt aivan erilaista kuin puoli vuotta sitten. Huomaan olevani oma itseni ja höpöttäväni paljon enemmän; ja kärsin, kun puhe ei solju! Kökköenglanti tulee olemaan varsinainen riippakivi koko loppuelämäni. Auts!

Ja sitten kävi myös niin, että en huomannut pitää varaani ja asemani ryhmässä pompahti jonkinlaiseksi "apuopeksi" maniken-päivinä. Tämä vaatinee selitystä: maniken on itseasiassa hauska (kun jo osaa lihakset) tapa käyttää miniluurankoja ja muovailuvahaa, joista sitten muotoillaan lihakset ja liimataan ne siihen luurankoon. Samalla täytyy oppia mistä lihas alkaa (origin), mihin se kiinnittyy (insertion) ja mikä on funktio. Mikä on aika helppoa, kun osaa origon, insertion ja funktion latinaksi (ja jos vähän edellisenä päivänä käy niitä läpi). Ja kun sitten toiselta opettajaltamme tyystin puuttuu pedagoginen näkemys eli kokemus, niin tuli vastattua liian moneen kysymykseen sillä seurauksella, että pienryhmässäni oli yllättäen 16 henkeä kuuntelemassa, kun kolmatta kertaa kävin läpi nilkan toimintaa ja siihen vaikuttavia lihaksia. Tämän kaiken seuraksena 1. opettajamme ei ole suurin fanini ja 2. kanssaoppijat haluaisivat, että minä olisin opettaja. Näistä jälkimmäinen kovasti hivelee itsetuntoani, sillä en enää käy International Housessa opettamassa eli opettajaidentiteettini olisi muuten 5- ja 8-vee tyttösten opettajuudessa. Mikä on sikäli ihanaa, että joka kerta ennen tuntia samoin kuin sen jälkeen saan ison halauksen viisivuotiaalta!

Uusista koulukavereista yksi on muuten alunperin saksalainen ja tämä tosiasia on avannut silmiä amerikkalaisuuteen ja eurooppalaisuuteen. Saksalainen puhetapa nimittäin on varsin töksähtelevä! Tämä tosiseikka sai minut huolestumaan siitä josko itsekin kuulostan tylyltä, sillä useinhan aksenttiani saksalaiseksi kuvitellaan. (Kuulemma en kuitenkaan, vain erilaistelta; vastaavat paikalliset kohteliaaseen tapaansa.) On ollut aika hauska huomata, että tekstiviestit saksalaiselta kaverilta ovat kovasti lyhyitä, ytimekkäitä ja suomalaisia. Siis sanalla sanoen tylyjä. Kun on jo ehtinyt tottua amerikkalaiseen jaaritteluun ja kolmeen kiitokseen samalla kun sivulauseessa käydään läpi perheenkin kuulumiset! Ihanan kotoista ja tuttua siis, mutta samalla olen tullut kovasti yrittäneeksi (amerikkalaisten ystävieni kanssa) lieventää omaa ytimekkyyttäni. Aika haastavaa hommaa! (Onneksi Juliannelle voi ja saa olla oma tyly itsensä.) Eikä oikeastaan yhtään kuttumaista, vain erilaista.

Oma hoitohuone on sitten sisustettu eli ei muuta kuin hommiin vaan... mutta tuosta taloasiasta kirjoitan oman tekstin, kun joudan. Remontti etenee ja ensi viikonloppuna on tarkoitus muuttaa. Elämä on ihanaa; juuri niin kauan kuin uni maittaa!

Silmät ristissä

Meinaan vaan, että väsyttää pientä ihmistä.

Äijäseni toi flunssan taloon ja yski, kröhi ja kuorsasi muutaman yön siihen malliin, että vääntelehdin aamuyön tunnit millon hikisenä ja väliin taas viluissani. Eli yöuni jäi laiskanlaiseksi ja se jos mikä, tuntuu heti tässä päässä. Kiukkuilen, äksyilen ja syöpöttelen, sillä jostain syystä juuri ruoka muka auttaa. Tosiasiassa se vetää kaiken energian vatsaan ja sitten ln kintut jäässä, eikä jäisillä kintuilla nyt ainaskaan pysty nukkumaan. Miten oppisin ottamaan tirsat? Taito, joka tästä päästä tyysten puuttuu.

Ehkä se oli jotain viirustakin, mutta aika vähällä päästi, sillä kurkkua vain kivisti pari päivää. Tämän väsymyksen lisäksi. Luulin, että valvomiset olisivat ohi, kun likka on kuusitoista ja rapiat, mutta näin tässä vaan kävi, että kyseinen tytär saa äidin heräämään arkiaamuisin kello kuusi. Toistaiseksi.

Saa nähdä nukahdanko illan teatteriesitykseen, varsinkin, jos otan sen lasin viiniä sinne katsomoon, kuten tapana on. Onneksi huomenna saa sitten nukkua pitkään eli tavoittelen 15:ttä tuntia. Jotta jaksa taas riehua remonttityömaalla. Taikka mä mitään riehu, tavaroita kanniskelen ja autotallin lattiaa pitäisi puunata, jotta saisi lisää tavaroita kanniskella. Mistä niitä oikein tulee? Ja sitten kun tulee vastaan valokuvalaatikko, niin alan paukuttaa kuvia seinaään! Tai kokeilen mitä lie näppäriä taulunkiinnityssysteemejö, joita telkkarissa mainostetaan. Semmosia tarrajuttuja, jotka voi hups vaan ottaa pois eikä missään maailman seinässä näy mitään jälkiä ja oikeastaan kaikki vanhatkin naulan jäljet katoaa saman tien. Vaikka sehän on oma tupa, oma lupa nyt.

Tässä jutussa ei nyt taida olla päätä eikä häntää, mutta jostain syystä oli sananen bittiavaruuteen taas laitettava. Kun vasta huomasin, että olen taas yhden askeleen enemmän kotitutunut, kun en enää havahdu ihmettelemään missä oikein olen. Se on oikeastaan aika surullista! Alkaa kallistua enemmän siihen, että mitenkäs tämä olikaan siellä Suomessa. Kymmenen tuhatta autoa tiellä on normi ja viiden minuutin liikennevalot samoin. Harris Teeterin valikoima on kutistunut ja kolmen vartin ajomatka on ihan lähellä. Hitsi, kun tämä syksykin tuli näin aikaisin (päivällä enää 24 astetta) ja aamulla kello 6.30 on vielä pimeää.

Onneksi aamulla aivan spontaanisti sanoin: "OHO", kun lapsonen aivasti ja se oli riemullista! Jotain perisuomalaisuutta on sentään vielä jäljellä. Vaikka sitten kaupassa taas automaattisesti hymyilinkin kaikille. Sisustusvalintani ovat myös varsin skandinaavisia, mutta toisaalta taas tarvitsen Sturbucksin kahvia ja tiedän mistä kaupasta kannattaa hakea mikäkin tuote. Suomessa en ehkä enää tietäisi.

Jouduin tällä viikolla jättämään myös tanssitunnit väliin, kun kaikkea ei yksinkertaisesti kerkiä tehdä. En ole myöskään vetänyt jumppaa tässä kuussa samasta syystä. Ihaninta tässä kaikessa on se, että olen tyynesti todennut: "Nyt en ehdi" ja laittanut itseni sohvalle. Elämä - mikä ihana mahdollisuus!

Sunnuntai

Ei ole hassumpaa ihmisen elämä, kun sille päälle sattuu! Koulusta on taukoviikot ja aurinko paistaa -maltillisesti. Tai siis keli on maltillinen, kyllä se aika kovaa paistaa, mutta silti tulin lämmittelemään ulos.

Mulla on nääs taukopäivä remppahommista (ei sillä etteikö hivenen kutkuttaisi) ja kohta menen elämäni ensimmäisille: teekutsuille! En tiedä mitä odottaa, muutakuin paljon syömistä tiedossa ja jotain muuta mukavaa. Varmuuden vuoksi poikkesin ennakkoin tähän Sturbucksiin kaffeelle, kun nämä rouvat täällä ovat välillä kovastii entuusiasteja harrastustensa kanssa, joten kahvia tuskin tarjoillaan. Odotan myös kovasti lukaalin kokoa (emäntä on kovasti maanläheinen ihminen, muttei työelämässä) ja näköä, vaikkakin tällä kertaa ajelen Monroehin eli etelä-Karoliinan puolelle. 

Teekutsuilta suuntaankin sitten suoraan joogaan (pitäisi olla matkan varrella, jos vaan navin kanssa päästä reittiyhteismielisyyteen) eli siinä se päivä jo sitten vierähtääkin. Kotiäiti ei siis tänään ehdi hakea lastakaan leffasta, mutta tekee kyllä iltasella eväät valmiiksi. Sinne kouluun siis, jos olette sellaisen asian päässeet unohtamaan. 

Sen verran hulinaa on alkavalle viikolle tiedossa, että piti ihan (tarpeeseen) ottaa kalenteri aamulla kouraan ja etsiä aikaa viedä Dodgetti öljynvaihtoon kaiken carpet cleeningin, countertop measurementin, window  ja gutter cleaningin sekä opiskelupäivän ja opetusillan, tanssitunnin ja muun sälän välissä. Ja remonttireiskat alottaa seinän rakentamisen huomenna, joten pianaikaan hoitohuone alkaa muotoutua. Sitten tarvitaan vielä edes yksi kunnostettu kylppäri, niin voi jo muuttaa uuteen osoitteeseen! Keittiön koneet tulee viikon päästä ja muutenhan hoidin keittiöremontin viiden taalan lakkapurkilla. Ei se hieno ole, mutta ihan hyvä ja mun maun mukainen. 

Jarkko jatkaa autotallin maalaamista sähköistysmiehiä odotellessa ja ostettiinpa vajakin, koska minkäänlaista katosta ulkokalustepehmusteille ei vielä ole. Sitten täytyykin jo pyytää naapurustotoimikunnalta lupaa rakentaa dekki tai patio, en ole vielä ihan satavarmasti selvillä kumpaa havitellaan (kun en muista miten ne eroo toisistaan). Ai niin, kattomiehet tulee tekemään laskelmia, mutta se on asia johon en puutu. Sen verran tiedän, että odotellaan hurrikaania, joka repis katon ja toivotaan, että ilmastointilaite (ja/tai lämmitys) hajoaisi vuoden sisällä. Siis puhtaasti vakuutusteknisistä syistä, se on maassa maan tavalla nääs!

Eli kaikki on hyvässä vauhdissa ja näin se vaan on minustakin kuoriutunut remontti-ihminen ja talonomistaja; sitä en itsekään olisi uskonut jokin aika sitten. Tytär välillä vähän narisee, kun mamman maku on omansalainen eli sellainen suurten linjojen puolestapuhuja, detailit (nyt meni anglismit yli, korjaan: yksityiskohdat) ei siis todellakaan jaksa kiinnostaa. Kunhan on väriä edes vähän, harmaa ei oikein minun pirtaani osu! 

Jonkinasteisen harkinnan jälkeen päätin sitten kuitenkin suostua mustiin pöytälevyihin (Suomessa ei siis olisi tullut kysymykseenkään), mutta tämä oli puhtaasti hinta- ja materiaalikysymys (laminaatteja en edes katsonut ja mustasta graniitista oli hyvä tarjous). Myös kodinkoneet on mustia, sillä valkosella on tässä maassa halvalta kalskahtava sävy (pyykkikoneissa sekään ei haitannut!), enkä sitten yhtään tykkää rosterista, jota eniten tarjotaan. Se ei vaan pysy puhtaana! (Huom: puhtaus on minulle aivan eri asia kuin pölyttömyys; pölyallergikkojen ei ehkä kannata tulla meiile, sillä ainoa pölyttäjä on rakastamamme Roomba.)

 Työntäyteinen viikko on siis takana ja samanmoinen edessä, tosin tulevan tavoite on käyttää vähän vähemmän rahaa... Ja ehtiä vähän tekemään tö... Eikun niitä en saakaan tehdä; mutta siis yritän vähän ylläpitää vanhoja taitoja ja tehdä vaihtohoito. Ja rivitanssiakin olisi tiedossa ja alkaisipa torstaina shag-kurssikin. Katsotaan kuinka on silmät ristissä, viimeiset kaksi yötä olen kyllä tankannut sen 12 tuntia. Kaipa sillä taas yhden viikon pärjää!