Puutarha, siis oikeesti: puutarhabloggaus

No nyt ollaan kovasti vieraalla maaperällä, mutta siihenhän tässä on jo totuttu, joten antaa mennä vaan. Tämän talon kylkiäisenä kun sattui tulemaan tuon etupihan lisäksi takapiha, joten pientä puuhaa riittäisi. Ja aloitetaan asiaankuuluvasti ja ytimekkäästi joulukoristuksista! Alla olevissa kuvaissa siis näkyy suunnaton ponnisteluni asian suhteen. Mutta tämä on voimassa vain toistaiseksi, odottakaapas, kun näette millaiset jouluvalot meille tulee. Minä ainakin odotan, sillä meillä on autotallissa kaksi laatikollista ystäviltä perittyjä jouluvaloja, joiden loiste paljastetaan ensi viikonloppuna. Sillä minähän en ennen Thanksgivingiä niitä ripusta. Voin kyllä illalla joogaan mennessä ottaa kuvat kahden naapurin jouluvaloista, niin pääsette ennakkotunnelmaan, josseivat nuo rusetit teille riitä. Ja haluan vielä huomauttaa, että löysin tuon kuusikrassimikälien koristuksen kuudella taalalla Pikestä. En sitten ottanut sitä kolmenkylmin vilkkuvalo-kimalle-härpäkettä. Jotain täytyy jättää ensi vuoteen!

Tässä olis sitten postilaatikolle istuttamani kevätkukkaset. Tai siis syyskukkaset, sillä mitkään muut eivät kestä pakkasta. (Oho, jaa ei vai?) Vasemmassa kuvassa on taannoin hankkimani mini-pansiesit ja oikeammassa näette sitten oikeat Pansiet, joita kahdella taalalla alennusmyynnistä lisäkkeeksi ostin. Ja kauan on kestänyt oppia tuo oikeamielinen kukkasen nimi; tarkistakaapa vain sanakirjoistanne mitä kaikkea orvokki tässä maassa tarkoittaakaan.

Ja pysytäänpä vielä hetkinen tuolla etupihalla, jossa kasvaa kaksi typerää puuta. Typerää siis siksi, että lehtipuut ne vaan tiputtaa vaan lehtensä syksyisin ja tältä se sitten näyttää. Eikä sitä kukaan jaksa haravoida eikä nuo pikkulehtiset (nyt pitäis varmaan selvittää mikä puu on kyseessä; se on PUU -kele) lähde mihkään lehtipuhaltimella. Ja sitten kävi niin, että allekirjoittanut ei osannut - sen jälkeen kun oli asentanut kutaleen koneen sen kahvasen oikeaan asentoon oikeilla ruuveilla (muuten se ei mahdu varastokoppiin) ja kiroilla sen pussukan, johon lehdet sitten kerääntyy, paikoilleen ja tarkistanut, että bensaa on koneessa - vetää sitä käyntiin. Puhun siis koneesta, joka ei ansaitse tulla kuvatuksi tänne, mutta majailee nyt tuolla autotallissa poreammeen kanssa. Tänään kun esteri on sen verran suopealla tuulella, että pihalle ei kukaan mennyt ja vesilillukossahan nuo tuolla uiskentelevat (ilman poreita toki). Ja sitten tiedoksi kaikille insinööreille: jos vaimo soittaa ja kysyy, tarviiko jotain vipstaakia johonkin suuntaan käynnistettäessä vääntää, niin vastaus on JOO, pidä se vipstaaki alhaalla. Sillä koneella olis siis voinut kerätä noi lehdet maasta; nurmikko ei sinällänsä leikkaamista enää marraskuun LOPUSSA kaipaa. Helmikuussa sitten vasta.

 

Ja sitten mennään sinne takapihalle. Alla seisovassa vasemmassa kuvassa on kääntämäni neljäsosa kasvimaasta ja oikeassa kuvassa näkyy sitten samaisen maan itäpäädyn kääntämätön ja harventamaton osa. Vuokraan sen ensitilassa eniten tarjoavalle ja lupaan vielä kastellakin, mutta ainuttakaan rikkaruohoa en siitä nouki!

Tässä vaiheessa kunnianhimoinen tavoitteeni on raivata (tai ajattelin ennemminkin kasketa sen) toinen neljäsosa, johon sitten salaattia voisin pupusille laittaa. Porkkanoista en ole ollenkaan varma, mutta kaalia tämä maa tunnetusti kasvattaa, joten sitä sitten. Ja siitä toisestä puolesta saisi kyllä vaikka perunamaan, mutta ei ole tallipaikkaa sille hevoselle, joka tarvittaisiin vakoamaan. Joten perunat ehkä jää. Tomaattia tottakai, mutta se on sitten kevään hommia. Jokaisen itseään kunnioittava puutarhaihminen siis panostaa tuleviin istutuksiinsa jo syksyllä (vai lieneekö kyseessä urbaani legenda?)

Tässä on siis kuva toisesta näiväsestä piikkiruusupuskasta, jonka juurikin nipsuttelin varsin matalaksi. Tullee sitten keväällä jos on tullakseen. Siinä näkyy myös noita valmiita kehikoita, joiden keskelle sitten sopii laittaa niitä tomaatteja tai muita asiaankuuluvia peppereitä, joita ei siis paprikoiksi täällä kutsuta.

 

Seuraavassa kuvassa näkyykin sitten LAPIO. Se on oiva työkalu ja inhoan sitä jo melkein sydämeni pohjasta, mutta olen sen verran humanisti, etten sitten (ette varmaan arvaa mihin ammattikuntarotuun tässä salamyhkäisesti viittaan) kuitenkaan marssi Lowesiin ostamaan mitä lien maanmuokkaustankkikalustoa, vaan sisulla ja naisvoimalla mennään. Etummainen puska on muuten mustikka ja takana rasberry ja vadelmat! Ihan omin kätösin ja kinttusin maahan kaivettu.

 

Sain sitten viimeinkin aikaiseksi kävellä sinne Pike Garden centeriin ja loimme aivan uuden asiakassuhteen: he saavat rahani, ja minä saan puutarhan. Meni syteen tai saveen, sillä KANTA-ASIAKKAANA minulla on elinikäinen TAKUU kaikille istutettaville kasveille. Jos (lue: kun) onnistun nämä pusikot tappamaan, niin kaivan ne ylös maasta ja palautan, ja hups vaan: saan uudet tilalle! Ei huono kauppa minulle ollenkaan. Olen muuten sitten kyseinen kauppareissun jälkeen Marvinin ylin ystävä (semmonen kaksimetrinen kuusikymppinen geltlemanni). Jaa mistä tiedän, no en mistään, mutta tiedän missä Marvin on matkustanut, mitä harrastaa, missä asuu, miten hoitaa puutarhaansa ja mihin tahtoisi muuttaa seuraavaksi, jos olisi varaa. Kyllä Suomessa kutsutaan ystäväksi jokaista, josta noin monta henkilökohtaista asiaa tietää! Mutta älkää kertoko Marvinin pomolle, ettei hän sitten myynyt minulle lisämultaa ja lannoitetta, joita en siis tokikaan tarvitse, mutta kun Marvinin tarvitsisi myydä. Vaikka henkilökohtaisesti suosiikin luomua ja paikallisia kasveja.

 

Nyt sitten jännitetään sitä, milloin on palautettava ensimmäinen kuollut marjapuskani. Ja tuleeko mun puskiini marjoja. Ja jos tulee, niin minkämerkkinen lintu ne syö. Ja sitten on investoitava siihen verkkoon. Ja kastelusysteemiin. Ja jos marjoja sitten oikeesti tulee, niin kipaisen hetpikaa ostamaan näille puskille kymmenen uutta kaveria.

 

Jos saan tuon loppupään joskus möyhennettyä.

 

Sillä mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole loppujen lopuksi tärkeää.