Lorvipostaus (alkuperäinen otsikko: luontopostaus)

Ensinnäkin, täällä on kylmä, ja toiseksikin: minua kovasti laiskottaa. Ja silloin kun laiskottaa, niin saa laiskotella. Vaikka varpaat paleleekin ja meidän takapihalla on hyttysiä. Siis oikeesti. Ainakin 4 olen jo tavannut ja jokainen niistä on imaissut ensiluokkaista vertani parempiin suihin. Toivottavasti tämän päivän viileys (25) palaa taas normaaliin (30) lämpöön huomenna.

Sitkeästi makoilen tässä takapihan badenbadenissa, jolla jokin toinen nimi tässä maassa on, ja kuuntelen kesäillan ääniä. Kyyhkynen kujertaa, kolme muunsorttista lintua kuulen, kun pinnistelen ja sitten kuuluu Blakeneyn joku tuuletin tai muu laite. Aina silloin, kun meidän viilennin ei tuossa korvan juuressa rämise. Se on aika kovaääninen, mutta kaikkeen on totuttava ja peittäähän se alleen nuo lentokoneiden huminat ja liikenteen kolinat. Onneksi mitään liikennettä (tai no, lentsikoita toki näkee, jos taivaalle katselee) ei näe, jossei sellaiseksi lasketa noita citykaneja, jotka kasvimaa-apajilleni hamuavat. Tuossa lepikössä asustelee yksi jättipupu, joka vuorotellen käy naapurin ja meidän puolella narskuttamassa. Onneksi minulla on nuo verkkosysteemit, joten naapurista tuo saa enemmän einestä kuin meiltä.

Eilenillalla tulivat sitten tulikärpäsetkin paikalle (tai minä bongasin ne eilen), mutta sammakot ja kaskaat ovat toistaiseksi hiljaa. Ihana autuus korville, sille se kurnutus alkaa aika äkkiä käydä hermoon. Joku variksensukuinen lokkikin tuossa mennä loikottaa, mutta onnellinen olen myös siitä, että emme asu ihan rupakon (väittävät järviksi tai lammiksi täällä) vieressä, sillä siellä kaakattavat sitten ne hanhet, eivätkä vain kaakata vaan jättävät ikimuistoisia pläiskähdyksiään joka paikkaan. Kunhan korppikotkat pysyvät poissa, niin kaikki hyvin.

Muurahaissodankin toinen taistelu, jonka perheen ainoa miespuolinen taisteluvalmis kävi, näyttää tehonneen; ovat reitit pysyneet ulkoseinien toivotulla puolella ainakin toistaikseksi. Ampiaisia ei enää näy kuin aniharvoin ja kärpäsiä samoin. Hämiksiä näkyy pihalla, mutta ei ollenkaan niin paljoa kuin vuokrakämpässä, jossa terminaattori ei vieraillut neljästi vuodessa. Sitten kun se vääjäämätön, eli käärmehälytys tapahtuu, niin tulette taatusti saamaan korviahivelevän kuvauksen tapauksesta. Tuossa rytteikössä niitä aivan varmasti asuu, mutta asukoon niin kauan kuin pysyvät siellä ja poissa silmistä.

Kasvimaalla kukoistavat rikkaruohot, samaa tekevät omakotiyhdistyksen mielestä myös etupihalla, mutta ei siitä sen enempää. Salaattia saa jo ihan omasta takaa, mutta tomaateissa ei vielä paukuroita näe. Höh! Johan tässä mennään kesäkuuta ja satokausi parhaimmillaan! Kurkut ja paprikatkin ovat ihan vaiheessa, puhumattakaan kukkakaaleista, kaaleista ja punajuurista. Sipulit taitavat tukehtua omaan paremmuuteensa eli jospa haen taimia vielä. Eilen pöljyyksissäni kiskoin ohimennen valkosipulitkin rikkaruohoina maasta. Toivottavasti eivät suuttuneet ja lähtevät uuteen nousuun.

Eilen pistin myös vehnänorasta ja harventelin vähän sieltä täältä, sillä savimaa meinaa tukehduttaa kaiken. Ensimmäinen säkillinen mushroom compostia on levitetty ja kaipa sitä saisi hakea suosiolla viisi säkkiä ja levitellä joka toinen tai kolmas viikko. Kanankakkaakin löytyy ja sitä olen käyttänyt kasteluun. (No hehheh, veteen sekoitettuna.)

Mustikapensaat näyttää hyviltä ja ensimmäinen vadeltakin jo punottaa eli ensi viikonloppuna saattaa olla verkon viritystä. Mansikat istutin selvästi ihan väärään paikkaan, mutta olkoot siellä nyt tämän kesän, sillä ensi vuonna marjapensaikko tulee saamaan rutkasti lisäalaa ja kasvimaa siirtyy sen verran etelään. Tilaa on! Nuo mansikat vissiin tarvitsisiva enemmän aurinkoa, jäivät liikaa pensaiden varjoon ja nyt mietinkin, että jos tuohon talon seinustalle raivaisi mansikkamaan. Siihen ruusutarhan viereen. Ruusut saisivat velloa savessa, mutta mansikoille pitäisi perustaa ja harsottaa multamaata. Saahan sitä suunnitella. Jos vaikka hankkisi maanmylläyskoneen. Vaikka voihan siinä käydä niin, että rikkaruohopoimuri saa jo tänä kesänä tarpeekseen ja ostaa ensi vuonna ruohonsa torilta. Missä en ole vielä varsinaisesti ehtinyt käydä.

Uudet rutiinit hakee vielä uomiaan, en ole millään oppinut muistamaan, että lähitoripäivä on keskiviikko. Lauantaiaamuisin olisi tietenkin parhaat farmers marketit, mutta asianlaitahan on niin, että silloin minä vielä nukun. Vaan nyt toi pupusemme koko sukunsa näytille, joten lähden vähän pelottelureissulle ja haen kännykän, jotta voin kuvata majataloon saapuville tulevaa työmaata: ruohonleikkuun lisäksi luvassa on kasvimaan perkausta aina silloin kun minä olen töissä!

Tervetuloa vaan!

Hei, olen Kata, olen amerikkalainen

Olen tänään kovasti produktiivinen, mutta kun en osannut tämän päivän tunnelmia tiivistää yhdeksi päivitykseksi, niin täytyy nyt muotoilla tänne.

Kävin nimittäin alennusmyynnissä, koska tarvitsen farkut. Semmoiset normaalit, keski-ikäisen, lievästi yliopainoisen naisen perusfarkut, jotka sopii buutsien kanssa ja on siis tarpeeksi pitkät. (Inhoan yli kaiken nilkan yläpuolelle loppuvia housunpuntteja.) Old Navyssä oli nimittäin kasa farkkuja kolmella kympillä, joten sinne siis. Vaan ei iskenyt yhdetkään, joissa muka oli medium high waist (jessus, kun meinaan ei riitä että tiedän jo suurinpiirtein mallin, koon ja puntinmuodon, mutta aina ei muista tuota vyötärönkorkeutta tarkistaa) eli sinne jäi alennusfarkut kauppaan.

Lohdutukseksi päätin kiikuttaa uuden joululahjaksi saadun pronssinvärisen mukini Sturbucksille (ja huom. sinne minulla on kaksi (2) saatua lahjakorttia eli käytännössä siis ihan ilmaista) ja huomasin siinä parkkeeratessani, että myös ns. meidän isompien naisten kaupassa on alennusmyynti. Sinne siis! Olin nimittäin unohtanut, kuinka taivaallista on asioida noissa kaupoissa. Olen siis näissä kaupoissa pienintä mahdollisinta kokoa (ettehän toki muuta luule!), mutta farkut ovat oikeasti meille normaalin kokoisille naisille todella istuvia. Silloin kun sattuu löytämään tarpeeksi pitkät (täälläkun iso osa minua kolme kertaa tuhdimmista tytöistä on 20 senttiä meikäläistä lyhempiä). Ja tänään onnisti! Sain 43 taalalla erinomaiset, kimalletuilla takataskuilla varustetut, farkut.Vähänkö roheet!

Illansuussa farkkuja piti sitten lähteä ulkoiluttamaan pizzeriaan. Ekassa oli sen verran epäkohtelias (ei edes töykeää, mutta kun...) vastaanotto eikä paikka oikein houkutellut jäämään, joten siirryimme suoraan seuraavaan. Viereisessä pöydässä istui kolmilapsinen (kaikki poikia) perhe, jota sivusilmällä seurasin; aion nimittäin ottaa opiksi näin uuden maailman ravintolakulttuurimielessä. Useinkin kun tuon mieheni kanssa istuksimme kaksin, eikä aina meinaa sitä juttua keksiä. Silloin voi ottaa mallia kyseisestä perheestä: nuorimmalla pojalla oli kuvakirja mukana (tosin hän ei sitä lukenut, istui muuten vaan ihan rauhallisesti) ja kahdella likiteinillä kännykässä video tai musaa tai jotain, jota saattoi kuunnella nappi toisessa korvassa. Toinen poika tasaisin väliajoin näytti ruudusta jotain äidille, joka tihrasi jotain kännykästään koko ajan (keskeyttämättä edes tarjoilijan käydessä paikalla). Loppuvaiheessa sitten tajusin, mitä isä tekee: luki tyynesti kirjaa koko ajan! Siis pizzalla. Aion ottaa opiksi, sillä pelkän kännykän räplääminen ravintolassa on todellakin aivan liian vanhanaikaista.

Söimme pizzat (mies teki asiaankuuluvan päivitykseen asiasta faceen; ei me nyt ihan kivikautisia olla) ja loput, sekä likalle matkaan otettava, pakattiin mukaan ja keksimme sitten poiketa matkalla Teeterissä (siis ruokakaupassamme), jottei sitten uuden vuoden aattona tarvitse vaivata päätään ruokaostoksilla.

Ai niin, tässä kohden voisi kertoa, että päivällä tulimme keksineeksi, että voisi kutsua jonkun juhlistamaan uutta vuotta kanssamme, kun bileiden järjestäjät ovat mokomat muuttaneet sinne Etelä-Afrikkaan. Ja suit sait sukkelaan, kaksi perhettä lupautui tulemaan meille illanviettoon. Näin nämä ystävyyssuhteet vahvistuvat ja perinteet muotoutuvat!

Ja sitten sinne Teeteriin, vaikka jo mennessä sieluni soi, kun miehen autosta ei löytynyt yhtään kauppakassia. Ostimme siis pihvit (tasan 12 kappaletta), makkaraa (koska nämä grillataan, niin siksi ei nakkeja), perunasalaattia , sekä hedelmäsalaattiainekset (tuore ananas, rasia mansikoita, blackberryä, vadelmaa, mustikkaa ja cantaloupe-meloni) huomiseksi.  Toinen perhe tuo kasvisgrillattavat ja toinen salaatin ja alkupaloja, joten näillä mennään koko ilta. Lisäksi purjoa (leak), selleriä (selleryroot) ja lanttua (rutabaga), jotka kannattaa osata kertoa kassatädille, joka ei muuten löydä koodia listastaan, ja perunoita jatkopäivien jämäsoppaa silmällä pitäen. Mukana oli perunalastuja, pullollinen grillikastiketta ja 24 tölkkiä coca-colaa sekä 3 pulloa kuohuviiniä.

Kaikki nämä sullottiin (sydän särkyen) kymmeneen muovipussiin ja lasku oli: 117 taalaa! Täällä asumisessa on puolensa ja puolensa.

(Juu, ne kokikset maksoi siis yhteensä alle 5 taalaa. Sama määrä vettä olisi kolme kertaa kalliimpaa.)

Ruokabloggaus

Huoh. Mulla on pää kipeä. Tai oikeammin siis niskaa jäytää ihan jumalattomasti ja koko selkäranka on tukossa. Ja arvatkaapa miksi? Kerron nyt salaisuuden, jonka selvittämiseen itselläni on mennyt se 25 vuotta. Minulle ei lainkaan sovi a) punaviini ja b) gluteeni. Ja eilen sitten nappailin hivenen kumpaakin, joten siinäpähän kärsit sitten.

Täällä on siis helppo syödä huonoa ruokaa, mutta yhtä helppo löytää kunnollista sapuskaa, jos vähän panostaa. Tähän gluteeniasiaan on ollut pikkuhiljaa pakko panostaa, kun mikään lääke ei tätä jumistusta ja koko selkärangan tulehdustilaa poista. Ja nuo vehnäjauhoherkut sitten muhivat kropassa kolme-neljä päivää, joten sen verran tätä krapulaa (join siis 2 lasia glögiä) sitten parannellaan. Ei kiva.

Tilanne on sikäli hankala, että tänäiltana on seuraavat pikkujoulut ja lisää kiellettyjä herkkuja on tarjolla. Kaikki kokoontumiset tässä maassa nimittäin kerääntyvät ruuan ympärille ja nyyttikesti-periaatteella. Ja ruoka on valtavan hyvää. Aina. Ja kaikkialla. Ja kaikessa on vähintäänkin jonkinverran vehnäjauhoja, joka on amerikkalaisen ruokavalion perusta. Itse en ole vielä kyennyt itseäni keliaakioksi julistamaan (enkä sitä millään muotoa ole, olen vain herkkä kyseiselle aineelle), joten kohteliaisuus(ja olen yksinkertaisesti perso ruualle)syistä sitten napsin kaikkea, jonka sisällöstä en tiedä. Valitsen toki vähiten venhäisen vaihtoehdon, mutta se ei näytä riittävän.

Ja asia ottaa sitten oikeasti ja kovasti päähän!

Mutta ehkäpä vielä seuraavan 25 vuoden aikana onnistun tässäkin asiassa. Olen nimittäin jo sujuvasti muuttanut muutamia tapojani tässä maassa. En olen puoleentoista vuoteen ollut humalassa kuin ehkä kerran, vaikka varmaankin juon useammin viiniä kuin koskaan ennen. En käytä maitoa kuin siinä sturbuksin lattessa, vaikka syön miltei joka aamu pähkinä-tuoremarja-mysli -sekoitusta. Tarvitsen siihen toki mantelimaitoa, joka on muuten hyvää (se kyllä täytyis viitsiä tehdä itse). En kaipaa jogurttia (vaikka olen YRITTÄNYT saada lapseni syömään sitä viimeiset kymmenen vuotta), mutta jäätelöä meillä kuluu, eikä mitään soijasörsseliä.

Hummus (tortillachipsien kanssa) on noussut ruokavaliossamme aika monta porrasta ja Teeterin sushi (toki ravintoloista saisi vielä parempaa) on jokaviikkoinen vieras perheessämme. Äyriäisiäkin joskus syön, mutten juuri itse laita ja kalankin kanssa on vähän niin ja näin. Tuoreus huolestuttaa täälläkin, mutta kalasoppaa on helppo tehdä. Samoin makkarasoppaa, lihasoppaa jne, sillä slowkookeriin on helppo tunkea kaikki ja jättää muhimaan. Makkaravalikoimassa muuten löytyy, vaikka sinistä lenkkiä en olekaan löytänyt. Tänään tein soppaa (kun luomulaatikko toi kotiin siihen erinomaiset juurekset) paikallisista kalkkuna-aamiaismakkaroista. Hivenen siskonmakkarakeiton tapaista, oikein hyvää.

Paikalliseen aamiaissyöminkipuuhasteluun emme kuitenkaan ole taipuneet. Aamiaispaikkoja täällä on runsaasti ja sellaiseksi kutsutaan paikkaa, jossa tarjoillaan kahvia kaiken kanssa. Valikoimassa on (iltapäivään saakka eli ovat siis myös lounaspaikkoja) monenlaisia vehnäsvariaatioita: pannareita, egg-pannareita, biscuitteja (meikäläisittäin makeahkoja sämpylöitä), sämpylöitä (sanoisinpa, että meikäläisittäin lähestyvät täytettyjä pasteijoita) ja monenlaisia piirakoita sekä suolaisilla että makeilla täytteillä. Ja sitten bageleita kaikin mahdollisin täyttein ja jälkkäriksi donitseja, pullia, piirakoita, cookieseja (niitä joiden halkaisija on suomalaisen pizzan luokkaa) jne. Onneksi myös munakasvaihtoehdot ovat runsaanlaiset ja nykyään monessa paikassa vaikkapa ranskalaiset voi vaihtaa hedelmälautaseen. Eli jokapaikasta löytyy kyllä syötävää, kunhan malttaa pitää herkkupyllynsä aisoissa. Muutaman kerran olen näissä paikoissa käynyt lounaalla ja nauttinut kyllä. Usein tortillavaihtoehdoissa on myös gluteeniton vaihtoehto, jos viitsii kysellä ja olla tarkkana.

Kahviloissa (olenko jo maininnut sturbucksin) on tietenkin myös jonkinlainen valikoima vehnätuotteita (tuolla kantaketjussa myös gluteenittomia vaihtoehtoja, vaikkakaan en niitä käytä) ja joissain saa myös jogurttia joko myslillä tai marjoilla tai molemmilla. Jogurttipurkkeja ei kahviloissa ole myynnissä. Sitten on tietenkin miljoona jäätelö- ja toinen mokoma frozen-yogurt paikkoja, jotka on ihania kesäkuumalla. Niistä ei sitten saa kahvia, mutta onneksi aina voi valita paikan, jossa eräs nimeltämainitsematon kahviketju on vieressä! Sitten on tietenkin donitsikahvilat (joissa ei ole gluteenittomia tuotteita) Dunkin Donuts ja paikallinen Krispie Creams.

Pizzerioissa, melkein kaikissa, on nykyään saatavilla myös gluteenittomia pizzoja, jotka paistetaan foliovuuassa eli valikoima on runsas. Jos sitten haluat gluteenittoman pakastepizzan, niin on mentävä erikoiskauppaan, sillä Teeter ei niitä suosi. Whole Foods Marketista, Trader Joesta tai Earth Faresta niitä sitten löytyy reippaanlaisesti ja vielä enemmän Healthy Home Marketista, jossa on maailman suurimmat gluteenittomat valikoimat. Eli mitä vaan löytyy, mutta niistä lisäaineista, joita ruokaan tungetaan (tahi geenimanipuloiduista osasista) ei tarvitse mainita sanaakaan. Ns. ravintosisältö (grammoina, kaloreita ja ties minä) täytyy olla pakkauksissa präntättynä. Jos sitä GMO-soijaa tahtoo välttää, niin saa kyllä lukea paketteja todella tarkkaan tai paremminkin pitäytyä vain muutamassa tuotesarjassa. Siihen en ole itse taipunut. Subwayllä tai muissa sämpyläpaikoissa en ole koskaan käynyt, joten en tiedä mikä niissä on tilanne. (On muuten sen sata muutakin ketjua, jossa en ole koskaan poikennut.)

Sillä ravintoloissa en kysele mistä ruoka tulee, mutta hintatasohan sen aika selvästi kertoo. Eteläinen ´kaikki paistetaan rasvassa´-kulttuuri ei ole sieltä terveellisemmästä päästä, mutta itse uskon, että kohtuudella kaikki menee. Paitsi, että kaikki paistettu on myös leivitettyä eli jos sen gluteenin haluaisi kokonaan jättää pois, niin nämäkin sitten. No, ei kovin iso uhraus. Edullisin, terveellinen lounasruokaluvaihtoehto on Earth Faren tai Whole Food Marketin salaatti- ja keittobaari, joissa valikoima on todella runsas ja kaikki ainesosat on kirjoitettu näkyville! Myös Teetereissä on hyvät valikoimat, mutta tuskinpa yhtä luomua.

Terveellisintä, lisäaineettominta ja maukkainta ruokaa saa siis tekemällä itse joko Farmers Marketin lähituotteista tai vaikkapa Absolute Organicsin toimittamista kasviksista, varsinkin jos sitten hakee lihan ja maitotuotteet erikoismyymälöistä. Erinomaista lihaa saa vaikkapa Meat Housesta (joka myy myös Juusto-nimistä juustoa) tai muista vastaavista pikkukaupoista ja etelä-Karoliinan puolella on Reid, jossa siis kaikki myytävä on paikallista tuotantoa (mm. ne maailman kauneimmat kananmunat).

Loppuyhteenvetona siis voisi sanoa, että tässä maassa voi valita, haluaako ruokansa helposti, halvalla, terveellisesti vai jonkun muun laittamana. Viimeisimpään kategoriaan voi lukea sitten myös TV-dinnerit, joita kaupoissa on vain nelinkertainen määrä oikean ruuan hyllymetreihin suhteutettuna. Ja tv-dinnerinä voi tietenkin ostaa myös aamiaisen tai lounaan (myös lasten koululounaspaketit, joissa siis suolakeksejä, luustokimpale, kinkkuklimppi, sipsejä ja sokerina pohjalla: rusinoita sekä mehu) tai ihan minkä vaan. Joidenkin mielestä aamiainen on pelkkä bageli tuorejuustolla, toinen taas vaatii makkarat, pekonit, sämpylän, juuston, leikkeleen ja pannarin kermavaahdolla ennenkuin aamun kaloritarve on tyydytetty.

Kaikki on siis mahdollista ja rutiini rulettaa tässäkin asiassa; meillä haetaan Teeteristä perusasiat, viikonlopuksi paikallista ja parempaa, kerran viikossa noutokiinalaista ja kerran ulos syömään keskihintaisesti. Noita ulkona syötyjä lounaita ei lasketa, mutta kouluun teen eväät sekä itselle että tyttärelle, koska se on kätevämpää.

Puhdas ruoka, parempi mieli, mutta arjessa helppous ja gluteenipanna. Mutta silti kaikkea on ihan liikaa, kuten vaikkapa eilisen illanvieton jämät: kakku, sämpylät, keksit, levitteet ja suklaat tuolla huutelee kovasti. Josko lähtis sturbuksiin kahville?