Eteenpäin mennään, sanoi mummo lumessa ja Suomi-tyttö on sitten testannut Pohjois-Carolinalaisen kuivasaunan. Näin se meni.
Tänä aamuna ripsutteli hivenen vettä tuolta taivaan suunnalta, joten ajattelin, että olisi sopiva hetki lunastaa lupaus testata aamu-Pilateksen jälkeen paikallinen sauna. Sulloin pyyhkeet ja sampoot paperikassiin, sillä ne tavarat ja saunamatkalle kuuluvat laukut ja pefletit ovat edelleen siellä tullissa. Pilates oli tapansa mukaan: kiireinen, ylienerginen ja minä olen nuori ja notkea -tytön pulppuava puhetahti teki sen, että viluhan siinä tuli lattialla maatessa ja tuuletusten pyöriessä täysillä. Loistavaa, siis saunaan!
Amerikkalaisessa punttisalissa saa 19,95 taalerin kuukausirahalla käydä suihkussa ja saunassa niin paljon kuin haluaa. Suihkuun voi mennä miten haluaa, mutta siveästi tietenkin jokaiselle on yksityinen suihkuloosi, jossa on ensimmäiseksi ovi ja sitten sitten vielä suihkuverho, jottei itseään kaikelle kansalle tarvitse paljastaa. Hyvä niin. Saunaan mennessä on sen sijaan omattava jonkinlainen sisäluku- ja ymmärrystaito, sillä oveen on präntätty ohjeet siitä, miten saunassa saa toimia!
Valo laitetaan palamaan ulkopuolelta (rikoin tätä ohjetta ja saunoin pimeässä). Saunaan ei saa viedä vettä. Erityisesti sähkölaitteisiin ei saa laittaa vettä. Sanomalehteä ei saa jättää saunaan (tavallaan rikoin tätäkin, sillä en edes vienyt sanomalehteä sisään).
Hyvä, että on ohjeita, mutta tällaiset ohjeet saivat aivoni askaroimaan, miten toimia tilanteissa, joihin ei ollut ohjetta näkyvissä. Kuten, missä riisun vaatteeni, ettei kukaan vain vahingossa loukkaannu, jos joutuu näkemään ison takamukseni. Siellä oven takana suohkukopissa, missä ei ole penkkiä, mutta sellainen hyllyn tapainen? Mihin jätän vaatteeni, sillä penkkitilaa on kovin pienesti; pitäisikö ne sulloa kaappiin (josta on kuitenkin pisin matka suihkuun)? Missä tulisi kuivata, sillä siellä suihkukopissa on tietenkin liukas lattia ja kopin ulkopuolella kokolattiamatto, joka kastuu, jos sieltä vettävaluvana itseni ulkoistan. Saanko mennä vettävaluvana tai märkänä saunaan? Täytyykö minun pukea vaatteet ennenkuin menen sinne saunaan? Voinkohan ottaa vesipullon sinne saunaan?
Juu, aivan irrelevanttia pohdintaa, mutta ottakaa huomioon se, että viime viikolla yksi nainen tälläsi itsensä sinne saunaan hikisenä kaikki vaatteet päällä meikkaamaan. Enkä vieläkään osaa karjua kahviloissa ja ruokapaikoissa riittävällä volyymillä tilaustani kuulumaan kaiken kaakatuksen ja täysillä soivan musiikin ylitse ensimmäisellä kerralla. Minä olen tässä se, jonka tulee sopeutua maan tapoihin!
Onnekseni kuitenkin olen rohkea suomalainen ja päätin sitten mennä vettä valuvana vain pyyhkeen kanssa saunaan. Sain muutaman katseen perääni, mutta en tietääkseni kommentteja ja sain maata lauteilla aivan rauhassa yksikseni. Eikä se hassumpaa ollut! Ottaen huomioon, että oli kuivaa, eikä välittänyt yläpuolelta tulevasta jumputijumputi -musiikista, niin oli lämmintä ja mukavaa. Ei se tietenkään mitään oikeaa saunaa voita, mutta paremman puutteessa viluisena päivänä aion jatkossakin lojua silloin tällöin sopivan kuumassa huoneessa.
Ja koskapa ulkona siis edelleen tihutteli ukonilman jäljiltä, niin tulihan sitä kosteuttakin sitten. Ja oikein mukava reeninjälkeinen olo, joten kyllä kelpasi mennä kakkosaamiaiselle New York Bagel Shoppeen (kuvapvk) tapaamaan se melkein tanskalainen tarjoilijapoju. Ehkäpä siitä tulee lempikahvilani, sillä antakaa minun edelleen vierastaa maailmanlaajuisia amerikkalaisia ketjuja (kuten Starbucksia ja nyttemmin myös Subwaytä, MakkiDonaldossa en ole käynyt sitten vuoden 2002). Geenimanipuloitua ruokaahan tässä väkisinkin jo joutuu nauttimaan, jossei aio kaikkea aina tehdä itse ja luomuna ostaa.
Ja koskapa en vielä tohtinut rikkoa kaikkia saunaan liittyviä ohjeita, niin kauppalistassa on sellainen sumutepullo, jonka ensi kerralla aion salakuljettaa mukaan. Ja suihkia vähän vettä. Ja sitten vähän mielikuvitusta peliin, niin kyllä se siitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti