Nyt te siellä saatte miettiä, että koskapa Hyväriskä pukkaa tekstiä yhtenään, niin A) eikö sillä oikeesti ole siellä mitään tekemistä vai B) Hyväriskä on niin innoissaan uudesta himotusta kotiäidin roolistaan, että sen pitää jakaa kaikki tahi sitten C) Hyväriskä siellä brassailee kaikella uudella kivalla ja näyttävällä materialistisella paskalla, mitä vastaansa tulee. Oikea vastaus on: ____.
Tänäänkin heräsin jo vähän ennen seitsemää, kun mies lähti töihin keitettyään minulle kahvia ja noudettuaan päivän lehden postilaatikosta. Nautin aamiaista takapihalla siedettävässä 23 asteen lämmössä (kahvia, hitaasti haudutettua puuroa omensoseen ja pensasmustikoiden kanssa sekä appelsiinimehua) lehteä lukien. Kun meksikaanot alkoivat surrata ruohonleikkureittensa kanssa naapurustossa, siirryin sisälle miettimään etsisinkö tietsikkani, leikkisinkö iPhonella (Aamulehden uutiset olin jo siitä tarkistanut) vai venyttelisinkö vähän ennen sovittuja treffeja personal trainerini kanssa.
En kuitenkaan päässyt pidemmälle pohdinnoissani, kun kotiäidin vimmalla jouduin julistamaan sodan! Pystyn kyllä elämään muutaman hämähäkin kanssa (sellaisia lukin näköisiä, mutta paljon pienempiä eikä ollenkaan hirvittävän inhottavia), mutta 3 biljoonaa minimuurahaista minun aamiaisalueellani sai minut tarttumaan myrkkypurkkiin (juu, ei mitään luonnonmukaista tai luomua, vaan kunnon Raidia kehiin). Tähän asti siis kaikki elukkarintamalla on ollut pientä, mutta lukuisaa (myös niitä minicitykaneja pomppii aamulenkillä riesaksi asti).
Myrkkykaasuista ja lattianpesemisestä selvittyäni tulikin sitten jo kiire Sports ja Fitnessiin, missä sopivasti lihaksikas Andy minua jo odotteli. Olin hivenen skeptinen kyseisen tapaamisen suhteen, mutta Andy oli amerikkalaiseen tapaan erinomaisen mukava ja innostava persoonallinen traineri! Kun tein selväksi, mitä yhteistyöltä odotan, niin sain oikeesti hyviä vinkkejä ja uusia tapoja liikuttaa selkärankaa. Meillä oli oikein mukavaa, kunhan sain hänet ymmärtämään, että maingoalini ei suinkaan ole painonpudottaminen (koska en osannut kertoa pituutta ja painoa paikallisilla yksiköillä, niin voimme kai kuvitella, ettei Andy siis lainkaan ymmärrä paljonko oikeasti painan), vaikka se 95%sti naisihmisillä sitä onkin, eikä voiman kasvattaminen (ja juu, ymmärrän, että nämä kaikki kulkee käsikädessä), vaan fleksiibeliys! Ainoa asia, josta hivenen taitoimme peistä oli lankku -niminen liike (siis se kokovartalolankkuna suorilla käsin pysyminen), mutta teimme diilin: jos Andy opettelee sanomaan sukunimeni oikein, niin pystyn tähän suoritukseen (tosin alaselän viasta johtuen ensin opettelimme kivamman tavan suorittaa se). [Herttileijaa: nyt jo kieli katoaa. Minkämuotoinen objekti?] Kumpikin piti sanansa, mutta Andy tuskin kärsii lihaskivuista huomenna.
Mutta siis: ei nämä kotiäidin haasteet tähän lopu. Kotimatkalla oli etsittävä uusi Harris Teeter kauppakeskuskompleksista, josta helposti siis näköpiiriin etsiytyivät Starbucks, Target ja 20 muuta kauppaa, mutta ruokakauppani oli piilotettu viimeisen epänurkkaan. Uudessa kaupassa piti sitten valua satametrisiä käytäviä löytääkseen sen, mikä etsi ja samalla yrittää pitää lukua ostosten summasta (iPhone oli jo käytössä, kun siinä seisoi se ostoslista) ja lisätä siihen siis vielä vero. Koska pankkikorttini (sellainen debit-kortti + shekkivihko!) tullee vasta loppuviikolla. 50 taalalla saa kyllä perheelle päivän sapuskat, mutta kun löytyi myös ikkunanpesuainetta ja leivinpaperia ja oli pakko ostaa kivennäisvettä, kun sai kaksi yhden hinnalla sillä VIC-kortilla!
Eikä tässä vielä kaikki: selvittyäni kyseisen ostoskeskuksen parkkipaikkaviidakosta takaisin tielle, olin väärällä kaistalla ja joudui ajamaan tuikituntemattomaan suuntaan. Noin 3,5 mailin päästä vastaan tuli risteys (siinä välissä on tietenkin 10 asuinalueelle vievää risteystä, mutta niistä ei yleensä pääse läpi eksymättä), jossa luki Tom Short (siis tuo tie joka kulkee tuossa talomme takana)! Kaiken suuntavaistoni kymmenesosasekunnissa äärimmilleen pinnistäen käännyin vasemmalle ja semmoisen 4,5 mailin päästä saatoin kääntyä kotiin (älkää siis herra nähköön kuvitelko mitään suorakaideasemakaavallista). Hyvä minä!
Nyt tässä onkin ansaittu (lounaan jälkeinen) pieni kahvi- ja lepotauko takapihalla, missä nuo meksikaanot todellakin yrittävät häiritä minua sekä ruohoinleikkurein, puhaltimin että trimmerein (ja kaikilla paidat päällä), mutta minähän en anna periksi! Mittari näyttää vain 84 eli minä lojun tässä varjossa vielä tovin.
Sillä sisällä minua odottaa vierasolohuoneen lattian imurointi ja pesu. Ja ympäri taloa kaikki ikkunat, jotka on iloksemme jaettu kahteentoista ruutuun ja jokaisen edessä on sälekaihtimet. Ja sälekaihtimen ja ikkunan välissä ne 189 hämähäkkiä, jotka ovat saaneet kutoa verkkojaan rauhassa ainakin viimeisen vuoden. Imurilla niihin ei yllä (se onkin semmonen vekotus, että joutaisi singota avaruuteen; laitan kuvan tuonne kuvapäiväkirjaan) eli käsityöksi menee.
Eikä näitä kynsiä malttaisi tuhota; kunhan käyn laitattamassa lakat, niin saatte nähdä nekin: jäsenkorjaajan käyttämättömät kädet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti