Tässähän tämä menee elämää ihmetellessä ja aurinkoa karttaessa! Osaan jo käydä ilman karttaa ainakin Blakeneyn, Arboretumin, Rea something, Ballantynesin ja kahdessa muussa Harris Teaterissa. Ja jos mikään edellämainituista ei satu olemaan lähellä, niin tiedämpä senkin, että takuuvarmasti seuraavan kahden mailin ajon jälkeen vastaan tulee jokin Harris Teeter! Ja jossei tuu, niin sitten tulee Traders Joe tai Food Lion. Nälkää ei tarvi nähdä.Ravintoloitten kanssa on siinä mielessä hankalampaa, että en voi koskaan tietää, onko kyseessä halpa, edullinen, kohtuuhintainen, kallis vai erittäin kallis paikka. Pyrin välttämään kumpiakin ääripäitä, joten kovin suuria huteja ei ole tullut. Sen verran toki, että seuraavalla kerralla haen yhden annoksen japanilaisesta kotiin, pärjäämme sillä tyttären kanssa yhden päivän.
Sisustusliikkeet eivät ole suosikkipaikkojani, mutta erityisesti niissä ärsyttää se, että kaikkea myydään seteissä: makauuhuoneeseen sänky, pari lipastoa, yöpöydät ja penkki. Jos haluat päiväpeitteen (en halua, mutta harkitsen, koska peitto on valkoinen eikä siihen ole sopivaa pussilakanaa), niin samassa paketissa tulee 5 tyynyä! Haloo, mä en halua viittä jättityynyä pitkin makkaron lattioita kuleksimaan! Meillä on tarkoitus myös hakea toinen sohva Ikeasta, koska emme halua kahta sohvaa, kahta sohvapöytää ja sohvanpäätypöytää. Kunhan tässä sinne asti kerkee.
Ekat kaksi tai kolmekin viikkoa oli kiva selata ilmaispostia eli mainoksia, sillä niistä sai kuvan siitä, mitä missäkin kaupassa myydään. Tässä vaiheessa tiedän, että samasta moskasta on tarjous vähintäänkin Wahlgreenilla, Food Lionissa, CVC/Pharmacyssä ja neljässä muussa kaupassa. Ja näiden tarjousten lisäksi voisi sitten saksia vielä tuottajien tarjoanat alennusmupongit, Charlotte observerin tarjoamat kupongit ja kuponkilehden kupongit. Kyllä niillä siis oikeesti säästäis, mutta rajansa kaikella: minä käyn Teeterissä ja sillä sipuli. Myös siellä on tietenkin apteekki, kuten joka kulmassa muutenkin. Enkä muuten taida täällä ikinä mennä viinakauppaan. Harris Teeter riittää siihenkin.
Suuntavaistokin alkaa pikkuhiljaa operoitua ja tavallisesti löydän kotiin "mitäköhän tuon tien varressa on" -kierroksiltani ilman navia. Mutta jos jonnekin pidemmälle menee, niin navi on ehdoton ystävä ja siihen on vaan opittava luottamaan: tänäänkin puistoon mennessä meinasi epäusko iskeä, mutta sinne se vaan löysi! Ajoimme siis naapuripiirikuntaan Weddingtonin läpi Waxhawiin ja oltiin ihan maalla! Ihania maisemia, uimapaikka järven rannassa (4 taala/lärvä), minigolffia (en kattonu hintaa) ja kävely/patikointi/pyöräilypolkuja metsässä (parkkimaksu 4 taalaa) ja grillipaikkoja piknikkejä varten. Siis Viikinsaari löytyy puolen tunnin ajomatkan päästä!
Auto. Se on ihmisen hyötyväline numero 1 täällä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Oikealla kääntyminen alkaa jo sujua, eikä liikenteenvirta enää aiheuta paniikkia, paitsi keskustassa ja varmaan ruuhka-aikana tuolla isoilla teille, jonne ei normisti tarvi lähteä. Kauppakaaos on hahmottumassa, enkä tokikaan ole ainoa, joka välillä kiertää kauppakeskusta pyrkien oikeaan suuntaan tai oikeaan kauppaan. Muutaman kahvilankin olen jo bongannut (en siis laske Starbucksia tähän kategoriaan) ja jätskipaikat on ihan helmiä. Alkaa siis näyttää siltä, että ensi viikolla pitää lähteä sinne isommalle Mallille sombailemaan tai sitten ihan Ikeaan asti. Tai luomukampaamoon (tai niin netti väittää, en kyllä ihan vielä usko) uusille ulottuvuksille. Tahi ihan Charlotten ulkopuolelle Greensboroon.
Taikka sitten vaan pysytään kotonurkissa ja haetaan lukkari Ardrey Kellistä sekä kuskataan jälkikasvu Knight Camp -tapahtumaan. Se on kaikkien ysiluokkalaisten eka yhteinen tutustumispäivä ensi torstaina. Ja kesälukemistakin tulevalla ysiläisellä on; onpa esseekin väännettävä ennen virallista koulun alkua!
Vaan sitä ennen on luvassa jotain uutta ja ihneellistä: kirjoitan ensimmäisen sekkini ja toimitan sen Tai-chi -kouluuni huomenna. Lisää sekkejä tarvitaan kouluun ja sieltähän se tuli eka automaattipuhelukin, jossa kerrottiin koulujutuista perjantaina! Ja uutta ja ihmeellistä olisi sekin, jos vaikka saisi maallisen omaisuutensa Yhdysvaltojen tullista kotiin saakka. Pari päivää menisi mukavasti ja jospa sieltä löytyisi se piirakkapulikkakin, jolla ennen lauantaita pitäisi vääntää kotomaan leivonnaisia Tai-chi koulun juhlintaan.
Saas nähdä kuinka käy!
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Saunassa Charlottessa
Eteenpäin mennään, sanoi mummo lumessa ja Suomi-tyttö on sitten testannut Pohjois-Carolinalaisen kuivasaunan. Näin se meni.
Tänä aamuna ripsutteli hivenen vettä tuolta taivaan suunnalta, joten ajattelin, että olisi sopiva hetki lunastaa lupaus testata aamu-Pilateksen jälkeen paikallinen sauna. Sulloin pyyhkeet ja sampoot paperikassiin, sillä ne tavarat ja saunamatkalle kuuluvat laukut ja pefletit ovat edelleen siellä tullissa. Pilates oli tapansa mukaan: kiireinen, ylienerginen ja minä olen nuori ja notkea -tytön pulppuava puhetahti teki sen, että viluhan siinä tuli lattialla maatessa ja tuuletusten pyöriessä täysillä. Loistavaa, siis saunaan!
Amerikkalaisessa punttisalissa saa 19,95 taalerin kuukausirahalla käydä suihkussa ja saunassa niin paljon kuin haluaa. Suihkuun voi mennä miten haluaa, mutta siveästi tietenkin jokaiselle on yksityinen suihkuloosi, jossa on ensimmäiseksi ovi ja sitten sitten vielä suihkuverho, jottei itseään kaikelle kansalle tarvitse paljastaa. Hyvä niin. Saunaan mennessä on sen sijaan omattava jonkinlainen sisäluku- ja ymmärrystaito, sillä oveen on präntätty ohjeet siitä, miten saunassa saa toimia!
Valo laitetaan palamaan ulkopuolelta (rikoin tätä ohjetta ja saunoin pimeässä). Saunaan ei saa viedä vettä. Erityisesti sähkölaitteisiin ei saa laittaa vettä. Sanomalehteä ei saa jättää saunaan (tavallaan rikoin tätäkin, sillä en edes vienyt sanomalehteä sisään).
Hyvä, että on ohjeita, mutta tällaiset ohjeet saivat aivoni askaroimaan, miten toimia tilanteissa, joihin ei ollut ohjetta näkyvissä. Kuten, missä riisun vaatteeni, ettei kukaan vain vahingossa loukkaannu, jos joutuu näkemään ison takamukseni. Siellä oven takana suohkukopissa, missä ei ole penkkiä, mutta sellainen hyllyn tapainen? Mihin jätän vaatteeni, sillä penkkitilaa on kovin pienesti; pitäisikö ne sulloa kaappiin (josta on kuitenkin pisin matka suihkuun)? Missä tulisi kuivata, sillä siellä suihkukopissa on tietenkin liukas lattia ja kopin ulkopuolella kokolattiamatto, joka kastuu, jos sieltä vettävaluvana itseni ulkoistan. Saanko mennä vettävaluvana tai märkänä saunaan? Täytyykö minun pukea vaatteet ennenkuin menen sinne saunaan? Voinkohan ottaa vesipullon sinne saunaan?
Juu, aivan irrelevanttia pohdintaa, mutta ottakaa huomioon se, että viime viikolla yksi nainen tälläsi itsensä sinne saunaan hikisenä kaikki vaatteet päällä meikkaamaan. Enkä vieläkään osaa karjua kahviloissa ja ruokapaikoissa riittävällä volyymillä tilaustani kuulumaan kaiken kaakatuksen ja täysillä soivan musiikin ylitse ensimmäisellä kerralla. Minä olen tässä se, jonka tulee sopeutua maan tapoihin!
Onnekseni kuitenkin olen rohkea suomalainen ja päätin sitten mennä vettä valuvana vain pyyhkeen kanssa saunaan. Sain muutaman katseen perääni, mutta en tietääkseni kommentteja ja sain maata lauteilla aivan rauhassa yksikseni. Eikä se hassumpaa ollut! Ottaen huomioon, että oli kuivaa, eikä välittänyt yläpuolelta tulevasta jumputijumputi -musiikista, niin oli lämmintä ja mukavaa. Ei se tietenkään mitään oikeaa saunaa voita, mutta paremman puutteessa viluisena päivänä aion jatkossakin lojua silloin tällöin sopivan kuumassa huoneessa.
Ja koskapa ulkona siis edelleen tihutteli ukonilman jäljiltä, niin tulihan sitä kosteuttakin sitten. Ja oikein mukava reeninjälkeinen olo, joten kyllä kelpasi mennä kakkosaamiaiselle New York Bagel Shoppeen (kuvapvk) tapaamaan se melkein tanskalainen tarjoilijapoju. Ehkäpä siitä tulee lempikahvilani, sillä antakaa minun edelleen vierastaa maailmanlaajuisia amerikkalaisia ketjuja (kuten Starbucksia ja nyttemmin myös Subwaytä, MakkiDonaldossa en ole käynyt sitten vuoden 2002). Geenimanipuloitua ruokaahan tässä väkisinkin jo joutuu nauttimaan, jossei aio kaikkea aina tehdä itse ja luomuna ostaa.
Ja koskapa en vielä tohtinut rikkoa kaikkia saunaan liittyviä ohjeita, niin kauppalistassa on sellainen sumutepullo, jonka ensi kerralla aion salakuljettaa mukaan. Ja suihkia vähän vettä. Ja sitten vähän mielikuvitusta peliin, niin kyllä se siitä!
Tänä aamuna ripsutteli hivenen vettä tuolta taivaan suunnalta, joten ajattelin, että olisi sopiva hetki lunastaa lupaus testata aamu-Pilateksen jälkeen paikallinen sauna. Sulloin pyyhkeet ja sampoot paperikassiin, sillä ne tavarat ja saunamatkalle kuuluvat laukut ja pefletit ovat edelleen siellä tullissa. Pilates oli tapansa mukaan: kiireinen, ylienerginen ja minä olen nuori ja notkea -tytön pulppuava puhetahti teki sen, että viluhan siinä tuli lattialla maatessa ja tuuletusten pyöriessä täysillä. Loistavaa, siis saunaan!
Amerikkalaisessa punttisalissa saa 19,95 taalerin kuukausirahalla käydä suihkussa ja saunassa niin paljon kuin haluaa. Suihkuun voi mennä miten haluaa, mutta siveästi tietenkin jokaiselle on yksityinen suihkuloosi, jossa on ensimmäiseksi ovi ja sitten sitten vielä suihkuverho, jottei itseään kaikelle kansalle tarvitse paljastaa. Hyvä niin. Saunaan mennessä on sen sijaan omattava jonkinlainen sisäluku- ja ymmärrystaito, sillä oveen on präntätty ohjeet siitä, miten saunassa saa toimia!
Valo laitetaan palamaan ulkopuolelta (rikoin tätä ohjetta ja saunoin pimeässä). Saunaan ei saa viedä vettä. Erityisesti sähkölaitteisiin ei saa laittaa vettä. Sanomalehteä ei saa jättää saunaan (tavallaan rikoin tätäkin, sillä en edes vienyt sanomalehteä sisään).
Hyvä, että on ohjeita, mutta tällaiset ohjeet saivat aivoni askaroimaan, miten toimia tilanteissa, joihin ei ollut ohjetta näkyvissä. Kuten, missä riisun vaatteeni, ettei kukaan vain vahingossa loukkaannu, jos joutuu näkemään ison takamukseni. Siellä oven takana suohkukopissa, missä ei ole penkkiä, mutta sellainen hyllyn tapainen? Mihin jätän vaatteeni, sillä penkkitilaa on kovin pienesti; pitäisikö ne sulloa kaappiin (josta on kuitenkin pisin matka suihkuun)? Missä tulisi kuivata, sillä siellä suihkukopissa on tietenkin liukas lattia ja kopin ulkopuolella kokolattiamatto, joka kastuu, jos sieltä vettävaluvana itseni ulkoistan. Saanko mennä vettävaluvana tai märkänä saunaan? Täytyykö minun pukea vaatteet ennenkuin menen sinne saunaan? Voinkohan ottaa vesipullon sinne saunaan?
Juu, aivan irrelevanttia pohdintaa, mutta ottakaa huomioon se, että viime viikolla yksi nainen tälläsi itsensä sinne saunaan hikisenä kaikki vaatteet päällä meikkaamaan. Enkä vieläkään osaa karjua kahviloissa ja ruokapaikoissa riittävällä volyymillä tilaustani kuulumaan kaiken kaakatuksen ja täysillä soivan musiikin ylitse ensimmäisellä kerralla. Minä olen tässä se, jonka tulee sopeutua maan tapoihin!
Onnekseni kuitenkin olen rohkea suomalainen ja päätin sitten mennä vettä valuvana vain pyyhkeen kanssa saunaan. Sain muutaman katseen perääni, mutta en tietääkseni kommentteja ja sain maata lauteilla aivan rauhassa yksikseni. Eikä se hassumpaa ollut! Ottaen huomioon, että oli kuivaa, eikä välittänyt yläpuolelta tulevasta jumputijumputi -musiikista, niin oli lämmintä ja mukavaa. Ei se tietenkään mitään oikeaa saunaa voita, mutta paremman puutteessa viluisena päivänä aion jatkossakin lojua silloin tällöin sopivan kuumassa huoneessa.
Ja koskapa ulkona siis edelleen tihutteli ukonilman jäljiltä, niin tulihan sitä kosteuttakin sitten. Ja oikein mukava reeninjälkeinen olo, joten kyllä kelpasi mennä kakkosaamiaiselle New York Bagel Shoppeen (kuvapvk) tapaamaan se melkein tanskalainen tarjoilijapoju. Ehkäpä siitä tulee lempikahvilani, sillä antakaa minun edelleen vierastaa maailmanlaajuisia amerikkalaisia ketjuja (kuten Starbucksia ja nyttemmin myös Subwaytä, MakkiDonaldossa en ole käynyt sitten vuoden 2002). Geenimanipuloitua ruokaahan tässä väkisinkin jo joutuu nauttimaan, jossei aio kaikkea aina tehdä itse ja luomuna ostaa.
Ja koskapa en vielä tohtinut rikkoa kaikkia saunaan liittyviä ohjeita, niin kauppalistassa on sellainen sumutepullo, jonka ensi kerralla aion salakuljettaa mukaan. Ja suihkia vähän vettä. Ja sitten vähän mielikuvitusta peliin, niin kyllä se siitä!
sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Newspaper summary (and a bit about my life too)
So, it takes about 3 hours to read a newspaper (Charlotte Observer) which means, that I have to do something to my English. The second reason to do something is my daugter, who did so well in English test, that I just got to do something to keep up. I did'nt find any good English class yet, so this is where I practise.
The papers are much about election that's due to someday and democratic convention, which is due in Charotte at the beginning on September. For normal charlotteans it means that don't go uptown on that week eventhough the streets are at the most great condition on those days. So must it be, when the President of the United States comes to neighbourhood! I'll stay home in Ballantyne.
And the rest of the paper is campaigning: Romney is making Obama look bad and Obama is making Romney to look even worse. I've read some of the contributions about them and notices that I understant about 30%... What I did understand, is that the campaigns (especially Obamas) cost hell of a lot of money. Ok, there are also stories about Syria, Afganistan etc. and Norway. Norway is not mentioned for the shooting in Colorado (by the way, Obama is visiting the families today), but it seems to be one year when the Norwegian tragedy happened and it's mentioned here.
The main local news is about the increase of pedestrians killed last few years. In our area we have (pavement) sidewalks, but that isn't in every place. And even here, the pavement can just suddenly end in the midlle of driveway, so no walking or cycling is allowed to my kid! (Walking is not allowed to me too, but that's because of the sunshine and extremely high UV index.) But I must say, that I enjoy more reading these heart bleeding my wife/daughter was killed stories, but that's purely 'cause I UNDERSTAND what is said. And one story that I follow, is when they can reopen stores in South Park Mall again. They were closed because of the huge flood last Friday. Just 3 inches water came inside, when some fancy glass sealing broke down. I'm lucky that I don't visit that Mall, is must have been awful. (And for my sister to know: all that happened because of thunder and lightning AND they had a warning in TV on big letters to tell us about that; althougt the actual flood area was only in a small area of Mecklenburg=our county.)
And so far, I 've read section A, B and C on the paper, so the best parts are still left. There is a double page of comics every day (on Sunday it's in colour!) and Everyday living section, which helps me to bake (it's easier to follow local recepies that convert everything) and learn to guess the great baking verbs! And there's so much going on: theaters, concerts, events, garage sales (oops, that's mostly on South Charlotte News) and all the other stuff I like to read and do. (By the way, they sell awful crab in garage sails, just like in Finland in kirpputori.)
But that part I haven't even read yet and still been busy whole morning... but I have watched through all the coupons and been collecting the victims of our Ant war II. My war became Ant war II when my husband started to be involved in this war with some heavy stuff poison. He just poisoned all house around OUTside, so 20 legions of hard working ants followed their leader INside. So the inside of the kitchen had to be poisoned (not with so heavy stuff poison) and traps to be set up. But before that I had to bury the deserted bodies. Through the sink I mean. So maybe these Americans do have some purpose to those refuse drains (or whatever they are called).
But look at the bright side: I just love spiders at the moment!
The papers are much about election that's due to someday and democratic convention, which is due in Charotte at the beginning on September. For normal charlotteans it means that don't go uptown on that week eventhough the streets are at the most great condition on those days. So must it be, when the President of the United States comes to neighbourhood! I'll stay home in Ballantyne.
And the rest of the paper is campaigning: Romney is making Obama look bad and Obama is making Romney to look even worse. I've read some of the contributions about them and notices that I understant about 30%... What I did understand, is that the campaigns (especially Obamas) cost hell of a lot of money. Ok, there are also stories about Syria, Afganistan etc. and Norway. Norway is not mentioned for the shooting in Colorado (by the way, Obama is visiting the families today), but it seems to be one year when the Norwegian tragedy happened and it's mentioned here.
The main local news is about the increase of pedestrians killed last few years. In our area we have (pavement) sidewalks, but that isn't in every place. And even here, the pavement can just suddenly end in the midlle of driveway, so no walking or cycling is allowed to my kid! (Walking is not allowed to me too, but that's because of the sunshine and extremely high UV index.) But I must say, that I enjoy more reading these heart bleeding my wife/daughter was killed stories, but that's purely 'cause I UNDERSTAND what is said. And one story that I follow, is when they can reopen stores in South Park Mall again. They were closed because of the huge flood last Friday. Just 3 inches water came inside, when some fancy glass sealing broke down. I'm lucky that I don't visit that Mall, is must have been awful. (And for my sister to know: all that happened because of thunder and lightning AND they had a warning in TV on big letters to tell us about that; althougt the actual flood area was only in a small area of Mecklenburg=our county.)
And so far, I 've read section A, B and C on the paper, so the best parts are still left. There is a double page of comics every day (on Sunday it's in colour!) and Everyday living section, which helps me to bake (it's easier to follow local recepies that convert everything) and learn to guess the great baking verbs! And there's so much going on: theaters, concerts, events, garage sales (oops, that's mostly on South Charlotte News) and all the other stuff I like to read and do. (By the way, they sell awful crab in garage sails, just like in Finland in kirpputori.)
But that part I haven't even read yet and still been busy whole morning... but I have watched through all the coupons and been collecting the victims of our Ant war II. My war became Ant war II when my husband started to be involved in this war with some heavy stuff poison. He just poisoned all house around OUTside, so 20 legions of hard working ants followed their leader INside. So the inside of the kitchen had to be poisoned (not with so heavy stuff poison) and traps to be set up. But before that I had to bury the deserted bodies. Through the sink I mean. So maybe these Americans do have some purpose to those refuse drains (or whatever they are called).
But look at the bright side: I just love spiders at the moment!
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Kaikenlaista
Ihminen ei suinkaan ole riippuvainen tavaroistaan, mutta nyt kun ne ovat olleet matkalla 41 päivää, niin muutamaa hyödykettä on tullut kovasti ikävä. Ette kyllä ekalla kerralla arvaa, mitä! Nimittäin lakaisu-lakaisu-harjaa. (Käsi ylös, jos arvasit oikein!)
Tässä, kun on pari viikkoa käynyt täysimittaista sotaa pikkumuurahaisia vastaan, niin olisi sangen riemuisaa, jos olisi väline, jolla kuolleet yksilöt pystyisi helposti heivaamaan vaikkaka takapihalle. Tämän tekisin toki vain silloin, kun siellä ei ole yhtään puutarhaa hoitavaa meksikolaista alkuperää olevaa mieshenkilöä suorittamassa arkipäiväistä velvollisuuttaan. Äläkä siis ehdotakaan imurin esiinkaivamista, sillä se kapistus painaa noin 15 kiloa ja se sähköjohto on kerittävä ja samalla aukiselvitettävä ja sitten se pirun koneenrötiskö (upouusi siis) ei ime mitään mikä on 15 senttimetriä (tai mitä lie perskuleen intsiä) lähempänä seinää. Juu, varmaan se mattotamppari on sitten sitäkin laadukkaampi.
Toinen kaivattavien asioiden listalla on: varvastossut! Minulla on toki crocsit, kevyet tossut, työkengät, juhlakengät, lenkkarit, uudet lenkkarit ja ne varvashökötykset (suosittelen kaikille, ovat tosi kivat jalassa ja aiheuttavat keskustelua, joten pystyn jo aika hyvin naamioitumaan paikalliseksi; siis ainakin jos mittaa joutavanpäiväisen puheen määrää), joista on kuva tuolla kuvapäiväkirjassa, mutta kaipaan varvastossujani. Enkä aio ostaa uusia, sillä vanhat ovat ihan käyvät. Kuten siis myös harja ja rikkalapio ja pihaharja, joita saatoin jopa kaksin kappalein mukaan pakata. Ehkäpä tullimiehet siellä harjaavat partojaan...
Sitten kaipaan myös mahdollisuutta lukea suomeksi. Kontissa on nimittäin pakattuna pari kirjaa ja noin vuosikerta vanhoja Kodin Kuvalehtiä (kiitos Elina <3). Olisi minulla täälläkin kaksi Kodin Kuvalehteä, mutta niitä ei voi aloittaa ennenkuin saa lisää odottamaan varastoon. Ja sen vuosikerran on riitettävä siihen asti, kun joku tuo mulle lisää suomenkielisiä lehtiä! Näin elää säästäväinen perheenäiti.
Ja tämä perheenäiti muuten säästi (usko vain siskoseni: kupongeilla) tänään yli 17 taalaa BJ:llä roudatessaan selkä vääränä jättiboksipakkauksia muroja, vettä (juu, tunnutan syyllisyyteni eli juon pullovettä, jota siis saa 32 pulloa noin 1,80 eurolla. Saman verran = 32 tölkkiä coca colaa maksaakin sitten yli 4 euroa) kokista, vessa- ja talouspaperia ja: kanan. Semmonen joutilas yli 3 kilon kana jäi käteen ja siellä se nyt paistuu uunissa. Paitsi ne irto-osat (sydän? maksa ja jotain muuta äklöä), jotka odottavat jääkaapissa josko perheen pääkokki tahtoo niistä jotain laitella.
Ja jossei pääkokki niitä hyödynnä, niin sinnepä ne sitten sujautetaan viemäriin! Hups vaan, vettä perään (siihen en sentään käytä pullovettä) ja kone surisemaan... kaikki sormet on vielä tallella, mutta tiskiharjan varressa on jo muutama naarmu. Ja opinpa senkin, että maissintähkien päällä olevia kuoria ja niitä harsoja, joita maississa siis tuoreena versoilee, ei sinne viemäriin kannata sulloa, niistä tulee mielenkiintoinen koiran oksennusklönttiä kaukaisesti muistuttava pallero. Nämä pallerot ja kananluut laitetaan ziplock-pussissa pakastimeen odottamaan roskisten tyhjennyspäivää. Niitä ei pidetä tässä 35 asteen helteessä autotallissa sijaitsevassa roskalaatikossa! Elokuussa pakastimessa tosin saattaa olla enemmän jätettä, kuin tarkoituksellisesti pakastettua, vitaminipitoista syötävää.
Sillä parasta tällä hetkellä ovat vitämiinit! Torilta (Farmers Market) saa runsainmitoin kaikkea herkullista (esim. mustikka-limehilloa) ja Harris Teeterissäkin on loistavat valikoimat luomua ja tavallista juuresta, vihannesta (salaatteja noin 15 eri laatua), kasviksia (tomaatteja, toisenlaisia tomaatteja, joiden nimeä en muista), kurkkuja, maissia, kesäkurpitsaa jne, hedelmiä (persikoita, nektariineja, omenoita, meloneja) ja marjoja (blue, black, straw ja ihania kirsikoita). Ja onhan täällä toki myös loistavat valikoimat kaikkea muutakin: kauppoja, ravintoloita, kynsisalonkeja, kahviloita, leipomoita, kuntosaleja, tanssikouluja, museoita... siis kaikkea.
Maailma on täynnä kaikkea turhaa ja vielä turhempaa, mutta onneksi ne turhuuksia pursuavat hyllyt voi kiertää kaukaa ja keskittyä olennaiseen: ilman gps:ää hahmottamani alue alkaa lähentyä 10 mailia! Ja Frozen Joghurt peittoaa kyllä jäätelön.
Mutta näistä muurahaisista en edelleenkään ilman myrkkyä selviä, sillä niitä tursuaa upotetun tiskialtaan reunan alta. Ja tiskiallas ei suinkaan ole millään lailla talon ulkoseinän vieressä....
Ai niin siskoseni: sinä et voi tulla tänne heinäkuussa, sillä täällä on komeat salamat ja hurjat ukonilmat tällä haavaa toista viikkoa peräkkäin. Siis joka iltapäivä kello 16-18 välissä rytisee.
Tässä, kun on pari viikkoa käynyt täysimittaista sotaa pikkumuurahaisia vastaan, niin olisi sangen riemuisaa, jos olisi väline, jolla kuolleet yksilöt pystyisi helposti heivaamaan vaikkaka takapihalle. Tämän tekisin toki vain silloin, kun siellä ei ole yhtään puutarhaa hoitavaa meksikolaista alkuperää olevaa mieshenkilöä suorittamassa arkipäiväistä velvollisuuttaan. Äläkä siis ehdotakaan imurin esiinkaivamista, sillä se kapistus painaa noin 15 kiloa ja se sähköjohto on kerittävä ja samalla aukiselvitettävä ja sitten se pirun koneenrötiskö (upouusi siis) ei ime mitään mikä on 15 senttimetriä (tai mitä lie perskuleen intsiä) lähempänä seinää. Juu, varmaan se mattotamppari on sitten sitäkin laadukkaampi.
Toinen kaivattavien asioiden listalla on: varvastossut! Minulla on toki crocsit, kevyet tossut, työkengät, juhlakengät, lenkkarit, uudet lenkkarit ja ne varvashökötykset (suosittelen kaikille, ovat tosi kivat jalassa ja aiheuttavat keskustelua, joten pystyn jo aika hyvin naamioitumaan paikalliseksi; siis ainakin jos mittaa joutavanpäiväisen puheen määrää), joista on kuva tuolla kuvapäiväkirjassa, mutta kaipaan varvastossujani. Enkä aio ostaa uusia, sillä vanhat ovat ihan käyvät. Kuten siis myös harja ja rikkalapio ja pihaharja, joita saatoin jopa kaksin kappalein mukaan pakata. Ehkäpä tullimiehet siellä harjaavat partojaan...
Sitten kaipaan myös mahdollisuutta lukea suomeksi. Kontissa on nimittäin pakattuna pari kirjaa ja noin vuosikerta vanhoja Kodin Kuvalehtiä (kiitos Elina <3). Olisi minulla täälläkin kaksi Kodin Kuvalehteä, mutta niitä ei voi aloittaa ennenkuin saa lisää odottamaan varastoon. Ja sen vuosikerran on riitettävä siihen asti, kun joku tuo mulle lisää suomenkielisiä lehtiä! Näin elää säästäväinen perheenäiti.
Ja tämä perheenäiti muuten säästi (usko vain siskoseni: kupongeilla) tänään yli 17 taalaa BJ:llä roudatessaan selkä vääränä jättiboksipakkauksia muroja, vettä (juu, tunnutan syyllisyyteni eli juon pullovettä, jota siis saa 32 pulloa noin 1,80 eurolla. Saman verran = 32 tölkkiä coca colaa maksaakin sitten yli 4 euroa) kokista, vessa- ja talouspaperia ja: kanan. Semmonen joutilas yli 3 kilon kana jäi käteen ja siellä se nyt paistuu uunissa. Paitsi ne irto-osat (sydän? maksa ja jotain muuta äklöä), jotka odottavat jääkaapissa josko perheen pääkokki tahtoo niistä jotain laitella.
Ja jossei pääkokki niitä hyödynnä, niin sinnepä ne sitten sujautetaan viemäriin! Hups vaan, vettä perään (siihen en sentään käytä pullovettä) ja kone surisemaan... kaikki sormet on vielä tallella, mutta tiskiharjan varressa on jo muutama naarmu. Ja opinpa senkin, että maissintähkien päällä olevia kuoria ja niitä harsoja, joita maississa siis tuoreena versoilee, ei sinne viemäriin kannata sulloa, niistä tulee mielenkiintoinen koiran oksennusklönttiä kaukaisesti muistuttava pallero. Nämä pallerot ja kananluut laitetaan ziplock-pussissa pakastimeen odottamaan roskisten tyhjennyspäivää. Niitä ei pidetä tässä 35 asteen helteessä autotallissa sijaitsevassa roskalaatikossa! Elokuussa pakastimessa tosin saattaa olla enemmän jätettä, kuin tarkoituksellisesti pakastettua, vitaminipitoista syötävää.
Sillä parasta tällä hetkellä ovat vitämiinit! Torilta (Farmers Market) saa runsainmitoin kaikkea herkullista (esim. mustikka-limehilloa) ja Harris Teeterissäkin on loistavat valikoimat luomua ja tavallista juuresta, vihannesta (salaatteja noin 15 eri laatua), kasviksia (tomaatteja, toisenlaisia tomaatteja, joiden nimeä en muista), kurkkuja, maissia, kesäkurpitsaa jne, hedelmiä (persikoita, nektariineja, omenoita, meloneja) ja marjoja (blue, black, straw ja ihania kirsikoita). Ja onhan täällä toki myös loistavat valikoimat kaikkea muutakin: kauppoja, ravintoloita, kynsisalonkeja, kahviloita, leipomoita, kuntosaleja, tanssikouluja, museoita... siis kaikkea.
Maailma on täynnä kaikkea turhaa ja vielä turhempaa, mutta onneksi ne turhuuksia pursuavat hyllyt voi kiertää kaukaa ja keskittyä olennaiseen: ilman gps:ää hahmottamani alue alkaa lähentyä 10 mailia! Ja Frozen Joghurt peittoaa kyllä jäätelön.
Mutta näistä muurahaisista en edelleenkään ilman myrkkyä selviä, sillä niitä tursuaa upotetun tiskialtaan reunan alta. Ja tiskiallas ei suinkaan ole millään lailla talon ulkoseinän vieressä....
Ai niin siskoseni: sinä et voi tulla tänne heinäkuussa, sillä täällä on komeat salamat ja hurjat ukonilmat tällä haavaa toista viikkoa peräkkäin. Siis joka iltapäivä kello 16-18 välissä rytisee.
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Mitä mielessä liikkuu?
Tajusin juuri, että elän tietenkin täälläkin päässä välitilassa. Sielu on ehkä jo ennättänyt Ameriikan mantereelle, muttei ihan vielä osannut palautua takaisin omaan koloseensa (missä sitten lieneekin) ja se aiheuttaa sellaista en oikein tiedä missä olen -haparointia.
Kun on ikäänkuin kotona, mutta mikään ei tunnu kodilta. Kun on ikäänkuin lomalla, muttei ole arkea, johon palata. Kun on ikäänkuin kivaa, muttei oikein uskalla nauttia. Kun on aikaa olla, muttei sitten ikäänkuin oliskaan.
Ihmisen mieli kaipaa mielekästä tekemistä ja kokemus on opettanut laatimaan aikatauluja ja suunnittelemaan tulevaa. Vaan kun ei tiedä, mitä suunnitella eikä loppujen lopuksi ole tarvekaan liiaksi tulevaa miettiä, niin mistä silloin mielekkyys? Kärsimättömyys pukkaa esiin ja huolettomuus menee piiloon.
Ei tässä mitään hätää ole, ainoastaan liian kuuma ja vähän sellainen en päätäkään kaikesta itse -fiilis. Se kuuluisa hetkessä eläminen on edelleen hukassa, nyt odotetaan tavaroita saapuvaksi, sopivampaa keliä tulevaksi (UV-säteily on pari päivää ollut extremely high, joten olen pysynyt varjossa ja liikkunut mahdollisimman vähän ulkona) ja koulua alkavaksi (koulu=rutiini).
Vaikka voisihan tässä vaan nauttia hikoilemisesta (siihen riittää, että istuu tässä takapihan -anteeksi pation- tuolissa), kutiamisesta (tuli syötyä leipää ja sitten tämä paikallinen kylpyvesikin vaatii vähän totuttelua) ja perheestä ympärillä (vaikka sitten sen iPhonen kautta). Onhan se kiva leikkiä uudella puhelimella ja etsiä netflixistä sopivia elokuvia tai sitten alkaa katsoa kaikki Täydelliset naiset sarjan tehdyt jaksot tahi vaihtoehtoisesti aloittaa Greyn anatomia -maratoni. Puhumattakaan kaikkien kuponkilehtien läpikäymisestä (näin sunnuntaina siihenkin menee 45 minuuttia) ja lähiympäristöön tutustumisesta.
Mutta kauanko tuo edellämainittu riittää pitämään mielekkyyttä ylllä? Ja pitääkö melekkyyden loppumistakin jo ennakkoon murehtia! Tässä pätee taas ne kuuluisat sanat: Onko mikään sittenkään muuttunut? Jonkun tarvis nyt vaan relata vähän, lähteä punttisalille ja katsoa mitä tuleman pitää. Pitää vähän ovia auki ja keikkua siellä mukavuusalueen reunamilla.
Ja vissiin hikoilla vähän lisää.
Kun on ikäänkuin kotona, mutta mikään ei tunnu kodilta. Kun on ikäänkuin lomalla, muttei ole arkea, johon palata. Kun on ikäänkuin kivaa, muttei oikein uskalla nauttia. Kun on aikaa olla, muttei sitten ikäänkuin oliskaan.
Ihmisen mieli kaipaa mielekästä tekemistä ja kokemus on opettanut laatimaan aikatauluja ja suunnittelemaan tulevaa. Vaan kun ei tiedä, mitä suunnitella eikä loppujen lopuksi ole tarvekaan liiaksi tulevaa miettiä, niin mistä silloin mielekkyys? Kärsimättömyys pukkaa esiin ja huolettomuus menee piiloon.
Ei tässä mitään hätää ole, ainoastaan liian kuuma ja vähän sellainen en päätäkään kaikesta itse -fiilis. Se kuuluisa hetkessä eläminen on edelleen hukassa, nyt odotetaan tavaroita saapuvaksi, sopivampaa keliä tulevaksi (UV-säteily on pari päivää ollut extremely high, joten olen pysynyt varjossa ja liikkunut mahdollisimman vähän ulkona) ja koulua alkavaksi (koulu=rutiini).
Vaikka voisihan tässä vaan nauttia hikoilemisesta (siihen riittää, että istuu tässä takapihan -anteeksi pation- tuolissa), kutiamisesta (tuli syötyä leipää ja sitten tämä paikallinen kylpyvesikin vaatii vähän totuttelua) ja perheestä ympärillä (vaikka sitten sen iPhonen kautta). Onhan se kiva leikkiä uudella puhelimella ja etsiä netflixistä sopivia elokuvia tai sitten alkaa katsoa kaikki Täydelliset naiset sarjan tehdyt jaksot tahi vaihtoehtoisesti aloittaa Greyn anatomia -maratoni. Puhumattakaan kaikkien kuponkilehtien läpikäymisestä (näin sunnuntaina siihenkin menee 45 minuuttia) ja lähiympäristöön tutustumisesta.
Mutta kauanko tuo edellämainittu riittää pitämään mielekkyyttä ylllä? Ja pitääkö melekkyyden loppumistakin jo ennakkoon murehtia! Tässä pätee taas ne kuuluisat sanat: Onko mikään sittenkään muuttunut? Jonkun tarvis nyt vaan relata vähän, lähteä punttisalille ja katsoa mitä tuleman pitää. Pitää vähän ovia auki ja keikkua siellä mukavuusalueen reunamilla.
Ja vissiin hikoilla vähän lisää.
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Voiko tähän tottua?
Olen ollut muutaman päivän suurinpiirtein hiljaa, joten lienee aika summata kaikkea ihmettelyn ja kummastelun aihetta. Siis tällä kaikella kymmenen päivän kokemuksella kauniista kaupungista nimeltä Charlotte täällä Jumalan luomassa, suuressa Amerikassa.
On siis edelleen kovin kummallista, että kaikki ihmiset kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa (puhumattakaan paljon pelotellusta DMV:Stä) ovat todella ystävällisiä ja tekevät tikusta asiaa, jos vain yhtään olet vastaanottavaisella tuulella. Olen puhunut ventovieraille (ihan normaaleja asioita ei siis vain kiitos kiitos hyvää kuuluu -fraaseja) enemmän täällä kuin ensimmäisen 43 elinvuoteni aikana Suomenmaassa.
Mutta onhan se niin, että jollakin on tila täytettävä esimerkiksi ruokakaupassa, jossa kassahenkilö siis nostelee tavarat kärrystä hintalukijan läpi, pakkaa ne ja latoo takaisin ostoskärryyn, jotta elämäsi olisi helpompaa. Ja tarvittaessa varmaan tuo ne myös autoon asti, sillä joka kerta tämä palveluihminen myös kysyy tarvitsetko apua. Itse siinä sitten vain kökötellään ja esitetään toivomuksia siitä, miten ja millaisiin kasseihin soisi ostoksensa pakattavan. Ja jutellaan muuten mukavia. Juu, minulla on omat kassit mukana ja niihin tavarat siis ajautuvat. Viikonloppuisin (ja vissiin muinakin ruuhkina) kassahenkilön apuna on pakkaaja ja joka päivä muutama henkilö ohjaamassa ostoskärryliikennettä, jottei kenkään tarvitse liian kauan jonottaa. Olen siis kerran joutunut seisomaan jonossa jotain 50 sekuntia...
Että näitä ihmisiä riittää! Jos keskipäivällä menee uptowniin (=keskustaan), niin ihan tosissaan saa katsella kaistanvaihtoja sillä isommallakin tiellä, jolla pahimmillaan neljää kaistaa (+liittyvät kaistat) yhteen suuntaan ajetaan. Kaikissa liikennevaloissa on autoja jonossa ja niitä siltaliittymähäkkyröitä minä tosissaan vielä jännitän, sillä kurvissa ladataan seitsemääkymppiä (meikäläisittäin) kahta kaistaa ja sitten ulommaiset kaistat tipahtaa käytöstä ja olisikin oltava vasemmanpuoleisella kaistalla, josta seuraava käännös millelie kolminumeroiselle tielle meni jo. Ja kun me likan kanssa mennään, niin meidän autossa on 50% enemmän ihmisiä kuin niissä muissa.
Mutta olen minä jo kotonurkilla tavallaan oppinut suunnistamaan. Eli osaan mennä ilman navigaattoria kolmeen eri Harris Teeteriin ja punttisalille, mutta siis vaan tavallaan. Sitten kun yritän päästä jonkin kaupan eli liikekeskittymän pihaan, niin menee useinkin vielä sormi suuhun. Kahdesta eri syystä: 1. Saatanpa hyvinkin nähdä kaupan/liikkeen, johon haluan mennä, mutta monet tiet on jaettu semmoisella liikenteenjakajalla, jonka yli ei siis ponkaista (vaikka autoni sen kyllä tekisikin) ja juu, se u-käännös on sitten laillinen. Jos vaan muistaisi, milloin piti väistää (sitä varten on opaste) ja milloin sai mennä punaisia päin (oikealle käännyttäessä, jos ei ole erikseen sitä kieltävää merkkiä) ja koskapa silmät ovat liikenteessä ja siinä liikkeessä, johon epätoivoisesti pyrkii, niin kuka niitä liikennemerkkejä enää kerkiää katsella! Ja sitten kun sen korttelin siinä pariin kertaan kiertänyt ja - hurraa - on sillä kaistalla, josta kyseiseen liikekeskukseen käännytään, niin tämä haluttu liike on kadonnut! Eli ollaan tultu syyhyn B: vaikka tiedän, että liike on liikekeskuksessa, niin sitä ei sieltä heti löydy. Kun tämä paikallinen citymarketti onkin oikeasti jono citymarketteja ja se haluamasi liike on siellä viimeisellä parkkialueella eli sinne on ajettava kahdeksantosita STOP-merkin ja kahdentoista semmoisen vauhtia hiljentävän pompun yli.
Näin siis lähikaupoissa, isommissa keksuksissa (Mall) vaarana on (jos sinne itsensä löytää) vain se, että auto katoaa parkkipaikalle. Ja keskustan parkkitaloista kerron joskus toiste. Sillä nyt on siirryttävä kotiäidille olennaisempiin asioihin: siivoamiseen.
Sillä tässä talossa on puulattia vierasolohuoneessa, keittiössä ja aamiaisalueella, kokolattiamatot makuuhuoneissa ja olohuoneessa ja lisäksi vielä jonkinlainen laattasysteemi kylppäreissä. Puulattiaa varten tarttis olla Andyä, jota ei täältä (tähän mennessä) löytynyt, eikä mitään lattialle levitettävää myrkkyä, jota ei sitten saa (miehen valitsemalla moppitsydeemillä) puhtaaksi eli laikuttomaksi. Onneksi pitkähkön harkinnan jälkeen pakkasin vanhan konepestävän lankamoppimi mukaan. (Siellä sekin seisoo tullimiesten ihmeteltävänä.)
Kokolattiamatot ovat oikeastaan aika autuaallisen ihania jalkapohjan alla (meistä kukaan ei ole astmaatikko tahi allergikko), mutta tuota paikallisten imuriksi kutsumaa laitetta ei kyllä erkkikään käytä! Järkyttävän painava kapistus, joka ehkä sen maton tamppaa jotakuinkin, mutta sillä ei yllä ensimmäiseenkään hämähäkinverkkoon. Eli erilainen varsivehje sitten siihen hommaan. Ja nuo kylppärin lattiat ovat sitten hemmetin kylmät! Olen palellut täällä enemmän kuin Suomen talvessa, sillä ilmastointi - vaikka onkin hengelpelastaja - laittaa viiksikarvat huuruun ja verkkarit ja villatakki on kaivettava telkkua katsellessa esiin (koska ne viltitkin on siellä tullissa). Ja ne kylppärin lattiat kyllä pesee nopsasti, mutta miten hemmetissä peset kylpyammeet, jotka ilmastointi- ja hiusteknisistä syistä pölyttyvät varsin sukkelaan? Se suihku on sellainen mötikkä siellä katonrajassa ja lavuaari on metrin päässä, Ainoa letkullinen (suomeksi käsisuihku) vesipiste on keittiön hana ja se yltää semmosen 30 senttiä (ja on varsin kätevä). Voi kai siivoamisen hoitaa alasti eli suihkun alla kastuen, mutta meidän kylppärissä kylpyammeessa ei ole sitä suihkuakaan. Vain hana, jossa (raivostuttavasti) erikseen lämmin ja kuuma kytkin.
Pihaletkustako siis pitäisi vetää vesi siivoustoimia varten? Jos ämpärillä mielit sen tehdä, niin ämpäri on täytettävä keittiössä, sillä vessan hanan alle se ei mahdu! Ja suihkun alla puolet valuu ylitse. Intiimipesuja varten olenkin jo jemmannut litran vesipullon, jonka sitten täytän lämpimällä vedellä ja otan mukaan siihen vessanpönttöhuoneeseen; tiedä vielä vaikka pulloni kanssa suihkukoppiinkin itseni tälläisin... Mutta siis ideana se, että meillä on "kylpyhuoneisto", johon kuuluu vaatehuone (joudun valitettavasti jakamaan sen mieheni kanssa), vessahuone ja tilava pesu/pukeutumishuone, jossa on kaksi erillistä lavuaaria, kylpyamme ja suihkukoppi, on loistava. Kun vain sellaisen käsisuihkun saisin, niin kaikki olisi loistavasti!
Mutta se minua harmittaa, että en saa tähän mukaan autenttista ääntä: kaskaat "kaskattaa" hervottomasti, päässä sirisee koko ajan ja lähirupakon sorsalauma on taas tullut käymään. Takapihalla illan hämärtyessä (kello puoli 9) lämpöasteita on 77 ( 25 C) ja fiilis on kuin viidakossa; ei noita autojen ja ilmastointikoneiden ääniä meinaa kuulla kaikelta sirkutukselta, säksätykseltä ja kaakatukselta. Ei millään tarkenis lähteä sisälle ja suihkuun!
On siis edelleen kovin kummallista, että kaikki ihmiset kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa (puhumattakaan paljon pelotellusta DMV:Stä) ovat todella ystävällisiä ja tekevät tikusta asiaa, jos vain yhtään olet vastaanottavaisella tuulella. Olen puhunut ventovieraille (ihan normaaleja asioita ei siis vain kiitos kiitos hyvää kuuluu -fraaseja) enemmän täällä kuin ensimmäisen 43 elinvuoteni aikana Suomenmaassa.
Mutta onhan se niin, että jollakin on tila täytettävä esimerkiksi ruokakaupassa, jossa kassahenkilö siis nostelee tavarat kärrystä hintalukijan läpi, pakkaa ne ja latoo takaisin ostoskärryyn, jotta elämäsi olisi helpompaa. Ja tarvittaessa varmaan tuo ne myös autoon asti, sillä joka kerta tämä palveluihminen myös kysyy tarvitsetko apua. Itse siinä sitten vain kökötellään ja esitetään toivomuksia siitä, miten ja millaisiin kasseihin soisi ostoksensa pakattavan. Ja jutellaan muuten mukavia. Juu, minulla on omat kassit mukana ja niihin tavarat siis ajautuvat. Viikonloppuisin (ja vissiin muinakin ruuhkina) kassahenkilön apuna on pakkaaja ja joka päivä muutama henkilö ohjaamassa ostoskärryliikennettä, jottei kenkään tarvitse liian kauan jonottaa. Olen siis kerran joutunut seisomaan jonossa jotain 50 sekuntia...
Että näitä ihmisiä riittää! Jos keskipäivällä menee uptowniin (=keskustaan), niin ihan tosissaan saa katsella kaistanvaihtoja sillä isommallakin tiellä, jolla pahimmillaan neljää kaistaa (+liittyvät kaistat) yhteen suuntaan ajetaan. Kaikissa liikennevaloissa on autoja jonossa ja niitä siltaliittymähäkkyröitä minä tosissaan vielä jännitän, sillä kurvissa ladataan seitsemääkymppiä (meikäläisittäin) kahta kaistaa ja sitten ulommaiset kaistat tipahtaa käytöstä ja olisikin oltava vasemmanpuoleisella kaistalla, josta seuraava käännös millelie kolminumeroiselle tielle meni jo. Ja kun me likan kanssa mennään, niin meidän autossa on 50% enemmän ihmisiä kuin niissä muissa.
Mutta olen minä jo kotonurkilla tavallaan oppinut suunnistamaan. Eli osaan mennä ilman navigaattoria kolmeen eri Harris Teeteriin ja punttisalille, mutta siis vaan tavallaan. Sitten kun yritän päästä jonkin kaupan eli liikekeskittymän pihaan, niin menee useinkin vielä sormi suuhun. Kahdesta eri syystä: 1. Saatanpa hyvinkin nähdä kaupan/liikkeen, johon haluan mennä, mutta monet tiet on jaettu semmoisella liikenteenjakajalla, jonka yli ei siis ponkaista (vaikka autoni sen kyllä tekisikin) ja juu, se u-käännös on sitten laillinen. Jos vaan muistaisi, milloin piti väistää (sitä varten on opaste) ja milloin sai mennä punaisia päin (oikealle käännyttäessä, jos ei ole erikseen sitä kieltävää merkkiä) ja koskapa silmät ovat liikenteessä ja siinä liikkeessä, johon epätoivoisesti pyrkii, niin kuka niitä liikennemerkkejä enää kerkiää katsella! Ja sitten kun sen korttelin siinä pariin kertaan kiertänyt ja - hurraa - on sillä kaistalla, josta kyseiseen liikekeskukseen käännytään, niin tämä haluttu liike on kadonnut! Eli ollaan tultu syyhyn B: vaikka tiedän, että liike on liikekeskuksessa, niin sitä ei sieltä heti löydy. Kun tämä paikallinen citymarketti onkin oikeasti jono citymarketteja ja se haluamasi liike on siellä viimeisellä parkkialueella eli sinne on ajettava kahdeksantosita STOP-merkin ja kahdentoista semmoisen vauhtia hiljentävän pompun yli.
Näin siis lähikaupoissa, isommissa keksuksissa (Mall) vaarana on (jos sinne itsensä löytää) vain se, että auto katoaa parkkipaikalle. Ja keskustan parkkitaloista kerron joskus toiste. Sillä nyt on siirryttävä kotiäidille olennaisempiin asioihin: siivoamiseen.
Sillä tässä talossa on puulattia vierasolohuoneessa, keittiössä ja aamiaisalueella, kokolattiamatot makuuhuoneissa ja olohuoneessa ja lisäksi vielä jonkinlainen laattasysteemi kylppäreissä. Puulattiaa varten tarttis olla Andyä, jota ei täältä (tähän mennessä) löytynyt, eikä mitään lattialle levitettävää myrkkyä, jota ei sitten saa (miehen valitsemalla moppitsydeemillä) puhtaaksi eli laikuttomaksi. Onneksi pitkähkön harkinnan jälkeen pakkasin vanhan konepestävän lankamoppimi mukaan. (Siellä sekin seisoo tullimiesten ihmeteltävänä.)
Kokolattiamatot ovat oikeastaan aika autuaallisen ihania jalkapohjan alla (meistä kukaan ei ole astmaatikko tahi allergikko), mutta tuota paikallisten imuriksi kutsumaa laitetta ei kyllä erkkikään käytä! Järkyttävän painava kapistus, joka ehkä sen maton tamppaa jotakuinkin, mutta sillä ei yllä ensimmäiseenkään hämähäkinverkkoon. Eli erilainen varsivehje sitten siihen hommaan. Ja nuo kylppärin lattiat ovat sitten hemmetin kylmät! Olen palellut täällä enemmän kuin Suomen talvessa, sillä ilmastointi - vaikka onkin hengelpelastaja - laittaa viiksikarvat huuruun ja verkkarit ja villatakki on kaivettava telkkua katsellessa esiin (koska ne viltitkin on siellä tullissa). Ja ne kylppärin lattiat kyllä pesee nopsasti, mutta miten hemmetissä peset kylpyammeet, jotka ilmastointi- ja hiusteknisistä syistä pölyttyvät varsin sukkelaan? Se suihku on sellainen mötikkä siellä katonrajassa ja lavuaari on metrin päässä, Ainoa letkullinen (suomeksi käsisuihku) vesipiste on keittiön hana ja se yltää semmosen 30 senttiä (ja on varsin kätevä). Voi kai siivoamisen hoitaa alasti eli suihkun alla kastuen, mutta meidän kylppärissä kylpyammeessa ei ole sitä suihkuakaan. Vain hana, jossa (raivostuttavasti) erikseen lämmin ja kuuma kytkin.
Pihaletkustako siis pitäisi vetää vesi siivoustoimia varten? Jos ämpärillä mielit sen tehdä, niin ämpäri on täytettävä keittiössä, sillä vessan hanan alle se ei mahdu! Ja suihkun alla puolet valuu ylitse. Intiimipesuja varten olenkin jo jemmannut litran vesipullon, jonka sitten täytän lämpimällä vedellä ja otan mukaan siihen vessanpönttöhuoneeseen; tiedä vielä vaikka pulloni kanssa suihkukoppiinkin itseni tälläisin... Mutta siis ideana se, että meillä on "kylpyhuoneisto", johon kuuluu vaatehuone (joudun valitettavasti jakamaan sen mieheni kanssa), vessahuone ja tilava pesu/pukeutumishuone, jossa on kaksi erillistä lavuaaria, kylpyamme ja suihkukoppi, on loistava. Kun vain sellaisen käsisuihkun saisin, niin kaikki olisi loistavasti!
Mutta se minua harmittaa, että en saa tähän mukaan autenttista ääntä: kaskaat "kaskattaa" hervottomasti, päässä sirisee koko ajan ja lähirupakon sorsalauma on taas tullut käymään. Takapihalla illan hämärtyessä (kello puoli 9) lämpöasteita on 77 ( 25 C) ja fiilis on kuin viidakossa; ei noita autojen ja ilmastointikoneiden ääniä meinaa kuulla kaikelta sirkutukselta, säksätykseltä ja kaakatukselta. Ei millään tarkenis lähteä sisälle ja suihkuun!
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Kotiäidin elämää vol 1
Nyt te siellä saatte miettiä, että koskapa Hyväriskä pukkaa tekstiä yhtenään, niin A) eikö sillä oikeesti ole siellä mitään tekemistä vai B) Hyväriskä on niin innoissaan uudesta himotusta kotiäidin roolistaan, että sen pitää jakaa kaikki tahi sitten C) Hyväriskä siellä brassailee kaikella uudella kivalla ja näyttävällä materialistisella paskalla, mitä vastaansa tulee. Oikea vastaus on: ____.
Tänäänkin heräsin jo vähän ennen seitsemää, kun mies lähti töihin keitettyään minulle kahvia ja noudettuaan päivän lehden postilaatikosta. Nautin aamiaista takapihalla siedettävässä 23 asteen lämmössä (kahvia, hitaasti haudutettua puuroa omensoseen ja pensasmustikoiden kanssa sekä appelsiinimehua) lehteä lukien. Kun meksikaanot alkoivat surrata ruohonleikkureittensa kanssa naapurustossa, siirryin sisälle miettimään etsisinkö tietsikkani, leikkisinkö iPhonella (Aamulehden uutiset olin jo siitä tarkistanut) vai venyttelisinkö vähän ennen sovittuja treffeja personal trainerini kanssa.
En kuitenkaan päässyt pidemmälle pohdinnoissani, kun kotiäidin vimmalla jouduin julistamaan sodan! Pystyn kyllä elämään muutaman hämähäkin kanssa (sellaisia lukin näköisiä, mutta paljon pienempiä eikä ollenkaan hirvittävän inhottavia), mutta 3 biljoonaa minimuurahaista minun aamiaisalueellani sai minut tarttumaan myrkkypurkkiin (juu, ei mitään luonnonmukaista tai luomua, vaan kunnon Raidia kehiin). Tähän asti siis kaikki elukkarintamalla on ollut pientä, mutta lukuisaa (myös niitä minicitykaneja pomppii aamulenkillä riesaksi asti).
Myrkkykaasuista ja lattianpesemisestä selvittyäni tulikin sitten jo kiire Sports ja Fitnessiin, missä sopivasti lihaksikas Andy minua jo odotteli. Olin hivenen skeptinen kyseisen tapaamisen suhteen, mutta Andy oli amerikkalaiseen tapaan erinomaisen mukava ja innostava persoonallinen traineri! Kun tein selväksi, mitä yhteistyöltä odotan, niin sain oikeesti hyviä vinkkejä ja uusia tapoja liikuttaa selkärankaa. Meillä oli oikein mukavaa, kunhan sain hänet ymmärtämään, että maingoalini ei suinkaan ole painonpudottaminen (koska en osannut kertoa pituutta ja painoa paikallisilla yksiköillä, niin voimme kai kuvitella, ettei Andy siis lainkaan ymmärrä paljonko oikeasti painan), vaikka se 95%sti naisihmisillä sitä onkin, eikä voiman kasvattaminen (ja juu, ymmärrän, että nämä kaikki kulkee käsikädessä), vaan fleksiibeliys! Ainoa asia, josta hivenen taitoimme peistä oli lankku -niminen liike (siis se kokovartalolankkuna suorilla käsin pysyminen), mutta teimme diilin: jos Andy opettelee sanomaan sukunimeni oikein, niin pystyn tähän suoritukseen (tosin alaselän viasta johtuen ensin opettelimme kivamman tavan suorittaa se). [Herttileijaa: nyt jo kieli katoaa. Minkämuotoinen objekti?] Kumpikin piti sanansa, mutta Andy tuskin kärsii lihaskivuista huomenna.
Mutta siis: ei nämä kotiäidin haasteet tähän lopu. Kotimatkalla oli etsittävä uusi Harris Teeter kauppakeskuskompleksista, josta helposti siis näköpiiriin etsiytyivät Starbucks, Target ja 20 muuta kauppaa, mutta ruokakauppani oli piilotettu viimeisen epänurkkaan. Uudessa kaupassa piti sitten valua satametrisiä käytäviä löytääkseen sen, mikä etsi ja samalla yrittää pitää lukua ostosten summasta (iPhone oli jo käytössä, kun siinä seisoi se ostoslista) ja lisätä siihen siis vielä vero. Koska pankkikorttini (sellainen debit-kortti + shekkivihko!) tullee vasta loppuviikolla. 50 taalalla saa kyllä perheelle päivän sapuskat, mutta kun löytyi myös ikkunanpesuainetta ja leivinpaperia ja oli pakko ostaa kivennäisvettä, kun sai kaksi yhden hinnalla sillä VIC-kortilla!
Eikä tässä vielä kaikki: selvittyäni kyseisen ostoskeskuksen parkkipaikkaviidakosta takaisin tielle, olin väärällä kaistalla ja joudui ajamaan tuikituntemattomaan suuntaan. Noin 3,5 mailin päästä vastaan tuli risteys (siinä välissä on tietenkin 10 asuinalueelle vievää risteystä, mutta niistä ei yleensä pääse läpi eksymättä), jossa luki Tom Short (siis tuo tie joka kulkee tuossa talomme takana)! Kaiken suuntavaistoni kymmenesosasekunnissa äärimmilleen pinnistäen käännyin vasemmalle ja semmoisen 4,5 mailin päästä saatoin kääntyä kotiin (älkää siis herra nähköön kuvitelko mitään suorakaideasemakaavallista). Hyvä minä!
Nyt tässä onkin ansaittu (lounaan jälkeinen) pieni kahvi- ja lepotauko takapihalla, missä nuo meksikaanot todellakin yrittävät häiritä minua sekä ruohoinleikkurein, puhaltimin että trimmerein (ja kaikilla paidat päällä), mutta minähän en anna periksi! Mittari näyttää vain 84 eli minä lojun tässä varjossa vielä tovin.
Sillä sisällä minua odottaa vierasolohuoneen lattian imurointi ja pesu. Ja ympäri taloa kaikki ikkunat, jotka on iloksemme jaettu kahteentoista ruutuun ja jokaisen edessä on sälekaihtimet. Ja sälekaihtimen ja ikkunan välissä ne 189 hämähäkkiä, jotka ovat saaneet kutoa verkkojaan rauhassa ainakin viimeisen vuoden. Imurilla niihin ei yllä (se onkin semmonen vekotus, että joutaisi singota avaruuteen; laitan kuvan tuonne kuvapäiväkirjaan) eli käsityöksi menee.
Eikä näitä kynsiä malttaisi tuhota; kunhan käyn laitattamassa lakat, niin saatte nähdä nekin: jäsenkorjaajan käyttämättömät kädet!
Tänäänkin heräsin jo vähän ennen seitsemää, kun mies lähti töihin keitettyään minulle kahvia ja noudettuaan päivän lehden postilaatikosta. Nautin aamiaista takapihalla siedettävässä 23 asteen lämmössä (kahvia, hitaasti haudutettua puuroa omensoseen ja pensasmustikoiden kanssa sekä appelsiinimehua) lehteä lukien. Kun meksikaanot alkoivat surrata ruohonleikkureittensa kanssa naapurustossa, siirryin sisälle miettimään etsisinkö tietsikkani, leikkisinkö iPhonella (Aamulehden uutiset olin jo siitä tarkistanut) vai venyttelisinkö vähän ennen sovittuja treffeja personal trainerini kanssa.
En kuitenkaan päässyt pidemmälle pohdinnoissani, kun kotiäidin vimmalla jouduin julistamaan sodan! Pystyn kyllä elämään muutaman hämähäkin kanssa (sellaisia lukin näköisiä, mutta paljon pienempiä eikä ollenkaan hirvittävän inhottavia), mutta 3 biljoonaa minimuurahaista minun aamiaisalueellani sai minut tarttumaan myrkkypurkkiin (juu, ei mitään luonnonmukaista tai luomua, vaan kunnon Raidia kehiin). Tähän asti siis kaikki elukkarintamalla on ollut pientä, mutta lukuisaa (myös niitä minicitykaneja pomppii aamulenkillä riesaksi asti).
Myrkkykaasuista ja lattianpesemisestä selvittyäni tulikin sitten jo kiire Sports ja Fitnessiin, missä sopivasti lihaksikas Andy minua jo odotteli. Olin hivenen skeptinen kyseisen tapaamisen suhteen, mutta Andy oli amerikkalaiseen tapaan erinomaisen mukava ja innostava persoonallinen traineri! Kun tein selväksi, mitä yhteistyöltä odotan, niin sain oikeesti hyviä vinkkejä ja uusia tapoja liikuttaa selkärankaa. Meillä oli oikein mukavaa, kunhan sain hänet ymmärtämään, että maingoalini ei suinkaan ole painonpudottaminen (koska en osannut kertoa pituutta ja painoa paikallisilla yksiköillä, niin voimme kai kuvitella, ettei Andy siis lainkaan ymmärrä paljonko oikeasti painan), vaikka se 95%sti naisihmisillä sitä onkin, eikä voiman kasvattaminen (ja juu, ymmärrän, että nämä kaikki kulkee käsikädessä), vaan fleksiibeliys! Ainoa asia, josta hivenen taitoimme peistä oli lankku -niminen liike (siis se kokovartalolankkuna suorilla käsin pysyminen), mutta teimme diilin: jos Andy opettelee sanomaan sukunimeni oikein, niin pystyn tähän suoritukseen (tosin alaselän viasta johtuen ensin opettelimme kivamman tavan suorittaa se). [Herttileijaa: nyt jo kieli katoaa. Minkämuotoinen objekti?] Kumpikin piti sanansa, mutta Andy tuskin kärsii lihaskivuista huomenna.
Mutta siis: ei nämä kotiäidin haasteet tähän lopu. Kotimatkalla oli etsittävä uusi Harris Teeter kauppakeskuskompleksista, josta helposti siis näköpiiriin etsiytyivät Starbucks, Target ja 20 muuta kauppaa, mutta ruokakauppani oli piilotettu viimeisen epänurkkaan. Uudessa kaupassa piti sitten valua satametrisiä käytäviä löytääkseen sen, mikä etsi ja samalla yrittää pitää lukua ostosten summasta (iPhone oli jo käytössä, kun siinä seisoi se ostoslista) ja lisätä siihen siis vielä vero. Koska pankkikorttini (sellainen debit-kortti + shekkivihko!) tullee vasta loppuviikolla. 50 taalalla saa kyllä perheelle päivän sapuskat, mutta kun löytyi myös ikkunanpesuainetta ja leivinpaperia ja oli pakko ostaa kivennäisvettä, kun sai kaksi yhden hinnalla sillä VIC-kortilla!
Eikä tässä vielä kaikki: selvittyäni kyseisen ostoskeskuksen parkkipaikkaviidakosta takaisin tielle, olin väärällä kaistalla ja joudui ajamaan tuikituntemattomaan suuntaan. Noin 3,5 mailin päästä vastaan tuli risteys (siinä välissä on tietenkin 10 asuinalueelle vievää risteystä, mutta niistä ei yleensä pääse läpi eksymättä), jossa luki Tom Short (siis tuo tie joka kulkee tuossa talomme takana)! Kaiken suuntavaistoni kymmenesosasekunnissa äärimmilleen pinnistäen käännyin vasemmalle ja semmoisen 4,5 mailin päästä saatoin kääntyä kotiin (älkää siis herra nähköön kuvitelko mitään suorakaideasemakaavallista). Hyvä minä!
Nyt tässä onkin ansaittu (lounaan jälkeinen) pieni kahvi- ja lepotauko takapihalla, missä nuo meksikaanot todellakin yrittävät häiritä minua sekä ruohoinleikkurein, puhaltimin että trimmerein (ja kaikilla paidat päällä), mutta minähän en anna periksi! Mittari näyttää vain 84 eli minä lojun tässä varjossa vielä tovin.
Sillä sisällä minua odottaa vierasolohuoneen lattian imurointi ja pesu. Ja ympäri taloa kaikki ikkunat, jotka on iloksemme jaettu kahteentoista ruutuun ja jokaisen edessä on sälekaihtimet. Ja sälekaihtimen ja ikkunan välissä ne 189 hämähäkkiä, jotka ovat saaneet kutoa verkkojaan rauhassa ainakin viimeisen vuoden. Imurilla niihin ei yllä (se onkin semmonen vekotus, että joutaisi singota avaruuteen; laitan kuvan tuonne kuvapäiväkirjaan) eli käsityöksi menee.
Eikä näitä kynsiä malttaisi tuhota; kunhan käyn laitattamassa lakat, niin saatte nähdä nekin: jäsenkorjaajan käyttämättömät kädet!
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Here I am - I guess
I'm thinking of you Erin when I'm writing this, but please don't proof read too hard (or anybody else, who can English better than me). I have "lived" in Charlotte already 5 days and I am a bit bored... not that I don't have anything to do, but don't know what to do.
I'm reading a book in Finnish, but kind of want it to last longer, so I don't want to read it. I still have many things to buy, but I want to spend my Sunday not too much shopping, but resting and trying to get my slowly soul to reach me (it's probably still somewhere on Atlantic Ocean). I have a great car to ride to, but I still get lost if I go out there and somehow I'm not so fond of my GPS as I am about my iPhone (in which I just found Aamulehti, converter [I'll be dependent on that one], Vocabology and WordNet). And I'm having so much fun with Snaplog too.
I'm excausted because of this weather. It's (only) 90 right now, but the humidity makes it so heavy. It rained appr. 15 minutes and all that time I enjoyed reading in patio, but right after the rain stopped I had to come back inside. And inside it is so "windy". I know I do need this ventilation on, but it gives me a sore throat! Well, I'll probably get used to it... and I'll get used to the fact, that in Charlotte suburban area (I think you can call Ballantyne that?) blocks are 2-5 miles long, which is the main reason I just can't navigate here yet. If I ever I think I know where I am, I'm usually 2 miles away from the spot I though I was. But: we managed to find ourselves (with gps) to Nordstom Rack and World Market together with Sonja last afternoon, so good for us! (We bought denim shorts each. And I love World Market; maybe 'cause I bought 2 bottles of sparkling wine in there.)
We baked chocolade cake today (Harris Teeter Fudge Brownie Mix) and it was easy, 'cause it says in the box in what temperature you have to set the oven) and I'm mastering the laundry machine already. I've already taken two baths (and "sauna" in our patio afterwards) and have a membership in Sports and Fitness (they have a dry sauna in there)! I also have a VIC card to Harris Teeter and membership to BJ's. Our pool pass is number 32. And I made througt the driving license test!
And I wrote this in English, talked to few people and I'm still pretty much me. We'll see how long this lasts...
I'm reading a book in Finnish, but kind of want it to last longer, so I don't want to read it. I still have many things to buy, but I want to spend my Sunday not too much shopping, but resting and trying to get my slowly soul to reach me (it's probably still somewhere on Atlantic Ocean). I have a great car to ride to, but I still get lost if I go out there and somehow I'm not so fond of my GPS as I am about my iPhone (in which I just found Aamulehti, converter [I'll be dependent on that one], Vocabology and WordNet). And I'm having so much fun with Snaplog too.
I'm excausted because of this weather. It's (only) 90 right now, but the humidity makes it so heavy. It rained appr. 15 minutes and all that time I enjoyed reading in patio, but right after the rain stopped I had to come back inside. And inside it is so "windy". I know I do need this ventilation on, but it gives me a sore throat! Well, I'll probably get used to it... and I'll get used to the fact, that in Charlotte suburban area (I think you can call Ballantyne that?) blocks are 2-5 miles long, which is the main reason I just can't navigate here yet. If I ever I think I know where I am, I'm usually 2 miles away from the spot I though I was. But: we managed to find ourselves (with gps) to Nordstom Rack and World Market together with Sonja last afternoon, so good for us! (We bought denim shorts each. And I love World Market; maybe 'cause I bought 2 bottles of sparkling wine in there.)
We baked chocolade cake today (Harris Teeter Fudge Brownie Mix) and it was easy, 'cause it says in the box in what temperature you have to set the oven) and I'm mastering the laundry machine already. I've already taken two baths (and "sauna" in our patio afterwards) and have a membership in Sports and Fitness (they have a dry sauna in there)! I also have a VIC card to Harris Teeter and membership to BJ's. Our pool pass is number 32. And I made througt the driving license test!
And I wrote this in English, talked to few people and I'm still pretty much me. We'll see how long this lasts...
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Kaikki hyvin maailmalla!
On tullut vähän sähellettyä tuon iPhonen kanssa, joten jätetäänpäs se nyt syrjään ja kirjataan muistiin näitä alkuaikojen tunnelmia. Luulenpa, että näihin teksteihin sitä sitten itsekin mieluusti palaa jossain vaiheessa, kun mieli painuu maahan ja koti-ikävä iskee. Mutta siihen on vielä matkaa!
Sitä on kaikenlaista hommattavaa, tehtävää ja suunniteltavaa, kun asettuu taloksi. Onneksemme kaikki perusfasiliteetit (sähkö ja vesi, roskienvienti, tv:t, sänky, pesuaineet jne) olivat jo kunnossa, joten itse pääsee hivenen vähemmällä. Pyykkitelinettä, roskakoreja, hätäapuhyllyjä ja siivousvälineitä tässä on jo hankittu ja pari kertaa ruokakaupassakin käyty.
Ruokakauppamme on siis Harris Teeter (niitä siis löytyy 3 mailin säteeltä ainakin 3 kpl), jossa tulee varmaan käytyä muutama kerta viikossa. Se on vähän kuin K-Supermarket. Kerran viikossa annan sitten jatkossa itselleni luvan käydä siellä Earth Faressa, joka on se luomukauppa eli minun paratiisini. Harris Teeterille on VIC (Very Important Customer) läpyskä jo hankittuna (avaimenperään kiinnitettävä lipuke, jota sitten näytetään kassalla) ja Earth Faressa olen jäsen netin kautta eli erikoisspeciaalikupongit tulee s-postiin. Sitten ainakin BJ:llä tullaan käymään ja sehän on sellainen isompien erien kauppa, jonne täytyy maksaa jäsenyys ja sitten saa kuvallisen etukortin.
Se onkin sitten neljäs kuva, joka minusta on otettu. Kaksi ensimmäistä tuli siis pysyvään ajokorttiin nro 1 (jota en siis tarvitse) ja pysyvään ajokorttiin nro 2, jota tässä seuraavan 10 päivän sisään kovasti odotellaan. (Jos se ei postissa tule, niin DMV:lle on mentävä kolmaskin kerta kolmatta väliaikaista korttia hakemaan.) Neljäs kuva räpättiin siellä kuntosalilla, mutta sitä(kään) en ole itse lainkaan nähnyt, se on henkilökunnalle tiedoksi, jotta osaavat tarkkailla kuljenko itse omalla lipullani sisään.
Mutta vielä BJ:stä: posti tuo kyseisestä kaupasta etukuponkivihon joka toinen viikko eli siitä sitten vaan leikkaamaan. Tämän lisäksi olen leikellyt ilmaismainosposteista mielenkiintoisia kuponkeja, joita siis ehkä voin tarvita tai sitten en, mutta maassa maan tavalla. Katsokaapas vaan, kun minusta tulee supersäästäjä ja seuraavassa asunnossa on oltava oma varastohuone kaikelle bulkkitavaralle, jota ostaessa säästää! Ihan oikeesti siis säästäisi, jos jaksaisi noita kuponkeja säädellä.
Ja vaikkei kuponkeja leikkelisikään, niin erilaisia etulipukkeita tuntuu kertyvän: minulla on jo (4 päivän jälkeen) VIC, pool card ja kuntosalin pääsykortti. Pool Partyyn saapuvalla rouvalla oli autonavaimiin kytkettynä noin 30 erilaista lippua (hän jätti avaimensa hetkeksi pöydälle eteeni vahdittavaksi) eli siinä mielessä olen päässyt vasta alkuun.
Pool Partyissa sai siis ilmaista pizzaa uiskentelun lomassa, mutta aika lyhyeksi minun bileeni jäivät. En kerro miksi, mutta sen voin kertoa, että täällä on tänään lämpöä enää 96 F (lieneekö jotain 35 hujakoilla, en jaksa tarkistaa, kun tuo tarkistuslaite on nyt plugattu seinään ladattavaksi tuonne makuuhuoneen puolelle), eikä poolilla ole kuin 5 varjopaikkaa. Siis sellaista pikkuista aurinkovarjoa, joiden alle pikkulapset sullotaan hetkittäin. Kävelin kotiin (siis max. 300 m) naapurin Jaken kanssa, joka on kiva kaveri ja opettaa aina jotain: miten puhutella ihmisiä ja minkänimisiä naapurimme ovat (en todellakaan enää muista yhtäkään).
Ai niin, Jaken talon ja meidän talon välinen talo on myynnissä ja siellä on tänään myynnissä kodin irtaimistoa: lamppu, baarituoli ja ikivanha (ihana) lipasto jäi käteen, kun poikkesimme. Muuten ei kyllä amerikkalainen huonekalumaku oikein iske. Ikea kunniaan eli sinnekin täytyy vielä jokupäivä itsensä järjestää!
Nyt myös tv-guide (netistä löytyy, kun tietää alueen ja tv-yhtiön, jolta kaapeli on tilattu ja vielä sen paketin nimen, jonka on maksanut ja luonut omat tunnukset, jotta voi em. valinnat tehdä) pelittää eli osaan jotakuinkin katsoa mitä töllöstä tulee. Uusintana sarjoja ja elokuvia, jotka on nähnyt jo, mutta kaipa niitä useammankin kerran sitten katsoo. Ehkä jossain vaiheessa täytyy selvittää hintoja niistä elokuvapaketeista, mutta ei ainakaan heti. Yritetään keksiä muutakin tekemistä ja odotetaan talven tuiskuja :-)
Kaikenlaiseen säätämiseen menee siis alkuun aikaa, mutta ei tässä mitään varsinaisia ongelmia ole ollut, kun on tuo paikallisopas perheessä. Ja tänään sain jo tv:nkin itse auki! Ja eilen osasin ajaa salilta ihan itse kotiin ilman navigaattoria (ja aamulla Jarkko sitten taas totaalisesti sekoitti suuntavaistoni; saisivat kaikki kaupat olla samassa suunnassa, mutta kun eivät ole).
Ja siitä salista kerron sitten ensi viikolla. Ja ruuasta eli syömisestä. Ja Ballantynestä eli kaupungisosastamme. Stone Creek Ranch on siis asuinalueemme ja zip code 28277 (sitä en aamulla kukkakaupan kassalla osannut kertoa; enkä ihan ymmärtänyt miksi sitä ylipäänsä kysyttiin). Puhelinnumeroani en ole vielä edes alkanut opetella...
Sitä on kaikenlaista hommattavaa, tehtävää ja suunniteltavaa, kun asettuu taloksi. Onneksemme kaikki perusfasiliteetit (sähkö ja vesi, roskienvienti, tv:t, sänky, pesuaineet jne) olivat jo kunnossa, joten itse pääsee hivenen vähemmällä. Pyykkitelinettä, roskakoreja, hätäapuhyllyjä ja siivousvälineitä tässä on jo hankittu ja pari kertaa ruokakaupassakin käyty. Ruokakauppamme on siis Harris Teeter (niitä siis löytyy 3 mailin säteeltä ainakin 3 kpl), jossa tulee varmaan käytyä muutama kerta viikossa. Se on vähän kuin K-Supermarket. Kerran viikossa annan sitten jatkossa itselleni luvan käydä siellä Earth Faressa, joka on se luomukauppa eli minun paratiisini. Harris Teeterille on VIC (Very Important Customer) läpyskä jo hankittuna (avaimenperään kiinnitettävä lipuke, jota sitten näytetään kassalla) ja Earth Faressa olen jäsen netin kautta eli erikoisspeciaalikupongit tulee s-postiin. Sitten ainakin BJ:llä tullaan käymään ja sehän on sellainen isompien erien kauppa, jonne täytyy maksaa jäsenyys ja sitten saa kuvallisen etukortin.
Se onkin sitten neljäs kuva, joka minusta on otettu. Kaksi ensimmäistä tuli siis pysyvään ajokorttiin nro 1 (jota en siis tarvitse) ja pysyvään ajokorttiin nro 2, jota tässä seuraavan 10 päivän sisään kovasti odotellaan. (Jos se ei postissa tule, niin DMV:lle on mentävä kolmaskin kerta kolmatta väliaikaista korttia hakemaan.) Neljäs kuva räpättiin siellä kuntosalilla, mutta sitä(kään) en ole itse lainkaan nähnyt, se on henkilökunnalle tiedoksi, jotta osaavat tarkkailla kuljenko itse omalla lipullani sisään.
Mutta vielä BJ:stä: posti tuo kyseisestä kaupasta etukuponkivihon joka toinen viikko eli siitä sitten vaan leikkaamaan. Tämän lisäksi olen leikellyt ilmaismainosposteista mielenkiintoisia kuponkeja, joita siis ehkä voin tarvita tai sitten en, mutta maassa maan tavalla. Katsokaapas vaan, kun minusta tulee supersäästäjä ja seuraavassa asunnossa on oltava oma varastohuone kaikelle bulkkitavaralle, jota ostaessa säästää! Ihan oikeesti siis säästäisi, jos jaksaisi noita kuponkeja säädellä.
Ja vaikkei kuponkeja leikkelisikään, niin erilaisia etulipukkeita tuntuu kertyvän: minulla on jo (4 päivän jälkeen) VIC, pool card ja kuntosalin pääsykortti. Pool Partyyn saapuvalla rouvalla oli autonavaimiin kytkettynä noin 30 erilaista lippua (hän jätti avaimensa hetkeksi pöydälle eteeni vahdittavaksi) eli siinä mielessä olen päässyt vasta alkuun. Pool Partyissa sai siis ilmaista pizzaa uiskentelun lomassa, mutta aika lyhyeksi minun bileeni jäivät. En kerro miksi, mutta sen voin kertoa, että täällä on tänään lämpöä enää 96 F (lieneekö jotain 35 hujakoilla, en jaksa tarkistaa, kun tuo tarkistuslaite on nyt plugattu seinään ladattavaksi tuonne makuuhuoneen puolelle), eikä poolilla ole kuin 5 varjopaikkaa. Siis sellaista pikkuista aurinkovarjoa, joiden alle pikkulapset sullotaan hetkittäin. Kävelin kotiin (siis max. 300 m) naapurin Jaken kanssa, joka on kiva kaveri ja opettaa aina jotain: miten puhutella ihmisiä ja minkänimisiä naapurimme ovat (en todellakaan enää muista yhtäkään).
Ai niin, Jaken talon ja meidän talon välinen talo on myynnissä ja siellä on tänään myynnissä kodin irtaimistoa: lamppu, baarituoli ja ikivanha (ihana) lipasto jäi käteen, kun poikkesimme. Muuten ei kyllä amerikkalainen huonekalumaku oikein iske. Ikea kunniaan eli sinnekin täytyy vielä jokupäivä itsensä järjestää!
Nyt myös tv-guide (netistä löytyy, kun tietää alueen ja tv-yhtiön, jolta kaapeli on tilattu ja vielä sen paketin nimen, jonka on maksanut ja luonut omat tunnukset, jotta voi em. valinnat tehdä) pelittää eli osaan jotakuinkin katsoa mitä töllöstä tulee. Uusintana sarjoja ja elokuvia, jotka on nähnyt jo, mutta kaipa niitä useammankin kerran sitten katsoo. Ehkä jossain vaiheessa täytyy selvittää hintoja niistä elokuvapaketeista, mutta ei ainakaan heti. Yritetään keksiä muutakin tekemistä ja odotetaan talven tuiskuja :-)
Kaikenlaiseen säätämiseen menee siis alkuun aikaa, mutta ei tässä mitään varsinaisia ongelmia ole ollut, kun on tuo paikallisopas perheessä. Ja tänään sain jo tv:nkin itse auki! Ja eilen osasin ajaa salilta ihan itse kotiin ilman navigaattoria (ja aamulla Jarkko sitten taas totaalisesti sekoitti suuntavaistoni; saisivat kaikki kaupat olla samassa suunnassa, mutta kun eivät ole).
Ja siitä salista kerron sitten ensi viikolla. Ja ruuasta eli syömisestä. Ja Ballantynestä eli kaupungisosastamme. Stone Creek Ranch on siis asuinalueemme ja zip code 28277 (sitä en aamulla kukkakaupan kassalla osannut kertoa; enkä ihan ymmärtänyt miksi sitä ylipäänsä kysyttiin). Puhelinnumeroani en ole vielä edes alkanut opetella...
perjantai 6. heinäkuuta 2012
torstai 5. heinäkuuta 2012
Ensimmäinen tulikoe
on tietenkin ajokortti. Sillä eihän sitä nyt moitteettomalla kahdenkymmenenviiden vuoden ajokokemuksella mitään sijaa ole, kun suureen maailmaan lähtee. Ajokortti on siis uusittava hetpikaa, jotta perheen omistuksessa olevat autot voi ottaa käyttöön. Siihen asti siis saa ajaa vain vuokra-autoa, jollainen täytyy olla alla, kun menee ajotestiä suorittamaan.
Mutta aloitetaan alusta: Pohjois-Carolinan ohjekirja kuljettajille on tärkeä opus ja siitä saa paljon tietoa. Täällä saa siis ajaa autoa jo 15-vuotiaana, mutta juoda alkoholia vasta 21-vuotiaana. Ajokorttiin präntätään osoite, eli jokaisen muuton (tai vaikkapa nimenmuutoksen) jälkeen on 60 päivää aikaa hakea uusi ajantasainen kortti. Sama varoaika olisi ollut käytössä muuton jälkeen eli eurooppalaisella kortilla saa ajaa 60 päivää (kun on pysyvä osoite NC:ssä, turistina saanee pidempäänkin), mutta siis vain vuokra-autoa, ei omistamaansa! Siksi siis tämä korttihässäkkä näin alkuun. Alle 21-vuotiaat saavatkin sitten uusia korttiaan puolen vuoden välein, joten paikallinen DMV (Division onf Motor Vehicles) tulee kyllä hyvinkin tutuksi.
Oppaan mukaan siis mennään eli: saattaa olla etten pysty ajamaan autoa hyvin silloin, kun olen huolestunut, jännittynyt, kiihtynyt, peloissani tai masentunut. Tästä näkökulmasta ei siis ehkä kannattaisi mennä ajokokeeseen lainkaan.
Jenkkilässä määrätään myös, ettei saa ajaa liian hitaasti, vaan muun liikenteen mukana. Ja jos aiot ohittaa, niin töräytäpä torvea, jolloin ohitettavan on lain mukaan helpotettava ohittamistasi! Ja oppaassa neuvotaan myös erilaiset käsimerkit, joita tulee käyttää vilkun asemasta esimerkiksi kovasti aurinkoisella ilmalla, koska silloinhan vilkkua on vaikea havaita! Käsi siis ulos ikkunasta suorana, jos käännyt vasemmalle ja koukussa, jos mielit kääntyä vasemmalle.
Ja 15 jalkaa lähemmäksi palopostia tai paloasemaa ei sitten tule autoa pysäköidä! Se on tietenkin ihan selvä se, mutta kuka kertoisi paljonko tuo 15 jalkaa sitten oikeesti on. Ja huomioi myös, että vauhdin kasvaessa tulee katse suunnata edemmäs kuin hiljaisemmassa vauhdissa. Ja jos rengas räjähtää, niin nostapa jalka kaasulta.
Näillä opeilla mentiin ja läpi meni! Kaikkiin liikenteeseen tai liikennemerkkeihin liittyviin kysymyksiin oli helppo vastata ja onneksi illalla kävin vielä testikokeilemassa, jotta muistin esim. että 38% highway kuolemiin liittyy alkomaholi. Kyllä sydän pamppaili, kun kolmas virhe paukahti, mutta siis 20/25 riittää ja ajotesti olikin sitten se helppo osuus.
Ilostuttavaa oli se, että 45 minuutin odotusaika sujahti ihan siivillä, kun vieressä istuva papparainen alkoi jututtaa minua Suomesta. Kuten, että olenko arctic circlen pohjois- vai eteläpuolelta; onko meillä poroja; syödäänkö meillä jotain muuta kuin poroja; voiko järvessä uida kesällä; metsästävätkö ihmiset? Toinen tyyppi sitten kuuli, että olen Suomesta, joten hänen kanssaan kinasteltiin siitä, onko korea suomen sukulaiskieli. Kyseinen jätkä oli muuten palannut Kiinasta takaisin ja yllätyin siitä, että Pekingistä Charlotteen lentää 12 tunnissa! Näin hän väitti.
Päivän varsinainen haaste oli sitten kotiin löytäminen! Mies nimittäin saattoi minut perille (ja näytti kaikki mahdolliset passit, viisumit, vuokrasopimukset ja autonvuokrasopimukset), mutta joutui sitten hakemaan autojen rekisterikilpiä. Tottakai minulla on gps, mutta näin toisena päivänä en sitten kumminkaan tohtinut ihan sokeana vielä luottaa siihen. Mutta kotiin se toi, tosin sellaista kautta, missä mies ei ole vielä ikikuunaan käynyt. Vähänkö olen ylpeä itsestäni!
Eli nyt sitten vaan huomenna sama keikka uudestaan, sillä väliaikaisella kortilla saan siis ajaa vuokra-autoa Pohjois-Carolinassa. Auton vakuutusyhtiö, kun vaatii paikallisen ajokortin, jotta voin saada vakuutukseen autoon. Huomenna menen siis DMV:hen vakuutusyhtiön paperin (joka lähetettiin meille faksilla sitten kun sinne oli soitettu minun ajokorttini numero) kanssa muuttamaan ajokorttini omalla autolla ajamisen mahdollistamiseksi. Täten saan väliaikaisen ajokortin numero 2. Sillä saan ajaa 20 päivää, jona aikana DMV lähettää minulle sen oikean ajokortin (sekä nrot 1 ja 2), jolla saan sitten huruutella seuraavat 5(?) vuotta.
Onneksi maksu per kortti on 8 taalaa eli vararikkoon tästä ei joudu. Mitä nyt vähän takapuoli puutuu jonottaessa. Ja jonain päivänä saan sitten toimimaan uuden iPhoneni, kunhan mies ensin saa lunastettua se Verifonesta. Ekalla visiitillä kun ei ollut social card + sen kopiota ja/tai passia matkassa, eikä verifiointia siten voinut tehdä. Ja tuota sosiaalturvatunnusta ei siis kaikille suoda, miehen armoillahan tässä mennään...
Mutta aloitetaan alusta: Pohjois-Carolinan ohjekirja kuljettajille on tärkeä opus ja siitä saa paljon tietoa. Täällä saa siis ajaa autoa jo 15-vuotiaana, mutta juoda alkoholia vasta 21-vuotiaana. Ajokorttiin präntätään osoite, eli jokaisen muuton (tai vaikkapa nimenmuutoksen) jälkeen on 60 päivää aikaa hakea uusi ajantasainen kortti. Sama varoaika olisi ollut käytössä muuton jälkeen eli eurooppalaisella kortilla saa ajaa 60 päivää (kun on pysyvä osoite NC:ssä, turistina saanee pidempäänkin), mutta siis vain vuokra-autoa, ei omistamaansa! Siksi siis tämä korttihässäkkä näin alkuun. Alle 21-vuotiaat saavatkin sitten uusia korttiaan puolen vuoden välein, joten paikallinen DMV (Division onf Motor Vehicles) tulee kyllä hyvinkin tutuksi.
Oppaan mukaan siis mennään eli: saattaa olla etten pysty ajamaan autoa hyvin silloin, kun olen huolestunut, jännittynyt, kiihtynyt, peloissani tai masentunut. Tästä näkökulmasta ei siis ehkä kannattaisi mennä ajokokeeseen lainkaan.
Jenkkilässä määrätään myös, ettei saa ajaa liian hitaasti, vaan muun liikenteen mukana. Ja jos aiot ohittaa, niin töräytäpä torvea, jolloin ohitettavan on lain mukaan helpotettava ohittamistasi! Ja oppaassa neuvotaan myös erilaiset käsimerkit, joita tulee käyttää vilkun asemasta esimerkiksi kovasti aurinkoisella ilmalla, koska silloinhan vilkkua on vaikea havaita! Käsi siis ulos ikkunasta suorana, jos käännyt vasemmalle ja koukussa, jos mielit kääntyä vasemmalle.
Ja 15 jalkaa lähemmäksi palopostia tai paloasemaa ei sitten tule autoa pysäköidä! Se on tietenkin ihan selvä se, mutta kuka kertoisi paljonko tuo 15 jalkaa sitten oikeesti on. Ja huomioi myös, että vauhdin kasvaessa tulee katse suunnata edemmäs kuin hiljaisemmassa vauhdissa. Ja jos rengas räjähtää, niin nostapa jalka kaasulta.
Näillä opeilla mentiin ja läpi meni! Kaikkiin liikenteeseen tai liikennemerkkeihin liittyviin kysymyksiin oli helppo vastata ja onneksi illalla kävin vielä testikokeilemassa, jotta muistin esim. että 38% highway kuolemiin liittyy alkomaholi. Kyllä sydän pamppaili, kun kolmas virhe paukahti, mutta siis 20/25 riittää ja ajotesti olikin sitten se helppo osuus.
Ilostuttavaa oli se, että 45 minuutin odotusaika sujahti ihan siivillä, kun vieressä istuva papparainen alkoi jututtaa minua Suomesta. Kuten, että olenko arctic circlen pohjois- vai eteläpuolelta; onko meillä poroja; syödäänkö meillä jotain muuta kuin poroja; voiko järvessä uida kesällä; metsästävätkö ihmiset? Toinen tyyppi sitten kuuli, että olen Suomesta, joten hänen kanssaan kinasteltiin siitä, onko korea suomen sukulaiskieli. Kyseinen jätkä oli muuten palannut Kiinasta takaisin ja yllätyin siitä, että Pekingistä Charlotteen lentää 12 tunnissa! Näin hän väitti.
Päivän varsinainen haaste oli sitten kotiin löytäminen! Mies nimittäin saattoi minut perille (ja näytti kaikki mahdolliset passit, viisumit, vuokrasopimukset ja autonvuokrasopimukset), mutta joutui sitten hakemaan autojen rekisterikilpiä. Tottakai minulla on gps, mutta näin toisena päivänä en sitten kumminkaan tohtinut ihan sokeana vielä luottaa siihen. Mutta kotiin se toi, tosin sellaista kautta, missä mies ei ole vielä ikikuunaan käynyt. Vähänkö olen ylpeä itsestäni!
Onneksi maksu per kortti on 8 taalaa eli vararikkoon tästä ei joudu. Mitä nyt vähän takapuoli puutuu jonottaessa. Ja jonain päivänä saan sitten toimimaan uuden iPhoneni, kunhan mies ensin saa lunastettua se Verifonesta. Ekalla visiitillä kun ei ollut social card + sen kopiota ja/tai passia matkassa, eikä verifiointia siten voinut tehdä. Ja tuota sosiaalturvatunnusta ei siis kaikille suoda, miehen armoillahan tässä mennään...
keskiviikko 4. heinäkuuta 2012
Eka kerta!
Tänään olen tehnyt monta asiaa ekaa kertaa (tai no, osa jutuista tapahtui teidän eilen), joten lienee parasta kirjata asiat muistiin näin tuoreeltaan, kun silmätkin ehkä pysyvät vielä auki hetken. Elän siis iltaseitsemää, mutta teillä on aamuyön kello 2 juuri hurauttanut toivottavasti usvaisessa ja mystisessä Suomen suvessa.
Aamulla heräsin ensimmäistä kertaa Helsinki-Vantaan airport Hiltonista ja käpistelin unisena ja kiukkuisena kohti terminaali ykköstä, josta lento kohti uutta elämää alkoi. Täytyy kuitenkin huomauttaa, että nukuin yöni (enkä istunut paskahuussissa)!
Münchenistä selvittyämme matkustin ensimmäistä kertaa Rapakon taakse business-luokassa nauttien samppanjaa (kuohuviiniä ei siis ollut tarjolla) lasisesta lasista. Söin myös erinomaisen kolmen ruokalajin aterian (ruokajuomana samppanja) ja nukuin pari tuntia. Makuuasennossa. Siis lentokoneessa. Herättyäni nautin lasillisen samppanjaa Pohjois-Carolinan ajokorttioppaan kanssa (kerron siitä myöhemmin lisää!), joten hahaa: ei suinkaan jäänyt viime tippaan tuonkaan lukeminen; huomenna on itsenäisyyspäivä, eikä silloin voi enää opiskella! Ensimmäistä kertaa elämässäni toivoin, että lentomatka olisi jatkunut ikuisesti, eikä perille olisi päästy ihan vielä...
Charlotten kentällä jonotin ensimmäistä kertaa viisumijonossa (muilla kerroilla kyseessä on ollut tietenkin ESTA-jono) muiden immigranttien kanssa ja sain passiini uuden läpyskän ja leiman. Sormenjäljet annoin jo kokemuksen tuomalla varmuudella, mutta ensimmäistä kertaa meitä oli kuljettaja odottamassa kentällä. Samoin 39 lämpöastetta, joten ensimmäistä kertaa tuntin syvää tarvetta kääntyä takaisin ja palata Suomeen.
Sitten saavuinkin jo ensimmäistä kertaa ensimmäiseen epä-Suomessa sijaitsevaan kotiimme. Astuin ensimmäistä kertaa oleskeluhuoneen kokolattiamatolle ja laskin hämähäkit kylpyammeestamme (kaikki kuolleita!). Ihmettelin hehtaarin kokoista pyykkikonetta ja yhtä suurta kuivausrumpua. Avasin jääkaapin (siihen tarvitaan muuten voimaa) oven ja kokeilin jääpalakonetta. Sitten puunasin toisen kylpyammeistamme ja kävin kylvyssä. Sen jäkeen hytisytti hetkellisesti, mikä korjaantui sutjakkaasti takapihalla istuen. Seitsemän minuutin istumisen jälkeen hikoilin ja tulin sisään.
Nyt loikoilen ensimäistä kertaa puolen hehtaarin kokoisessa sängyssämme ja kuuntelen ilmastointikoneen hyrinää samalla kun laadin ensimmäistä blogikirjoitusta Ameriikassa. Lupaan ottaa huomenna pari valokuvaa ja ladata ne tänne, mikäli läydän kameran ja piuhan jostain. Matkalaukut ovat siis purkamatta, mutta huoneet ja kaappitila on jaettu. Ja Suomen lippu on asetettu takan päälle.
Edessä on ensimmäinen yö uudessa sängyssä, uudessa kodissa, uudessa maassa ja uudessa elämäntilanteessa. Tähän asti siis suuressa maailmassa on kaikki hyvin: noi kaksi katselee telkkaria olohuoneessa ja kinastelee jostain.
Onko jokin siis muuttunut?!
Aamulla heräsin ensimmäistä kertaa Helsinki-Vantaan airport Hiltonista ja käpistelin unisena ja kiukkuisena kohti terminaali ykköstä, josta lento kohti uutta elämää alkoi. Täytyy kuitenkin huomauttaa, että nukuin yöni (enkä istunut paskahuussissa)!
Münchenistä selvittyämme matkustin ensimmäistä kertaa Rapakon taakse business-luokassa nauttien samppanjaa (kuohuviiniä ei siis ollut tarjolla) lasisesta lasista. Söin myös erinomaisen kolmen ruokalajin aterian (ruokajuomana samppanja) ja nukuin pari tuntia. Makuuasennossa. Siis lentokoneessa. Herättyäni nautin lasillisen samppanjaa Pohjois-Carolinan ajokorttioppaan kanssa (kerron siitä myöhemmin lisää!), joten hahaa: ei suinkaan jäänyt viime tippaan tuonkaan lukeminen; huomenna on itsenäisyyspäivä, eikä silloin voi enää opiskella! Ensimmäistä kertaa elämässäni toivoin, että lentomatka olisi jatkunut ikuisesti, eikä perille olisi päästy ihan vielä...
Charlotten kentällä jonotin ensimmäistä kertaa viisumijonossa (muilla kerroilla kyseessä on ollut tietenkin ESTA-jono) muiden immigranttien kanssa ja sain passiini uuden läpyskän ja leiman. Sormenjäljet annoin jo kokemuksen tuomalla varmuudella, mutta ensimmäistä kertaa meitä oli kuljettaja odottamassa kentällä. Samoin 39 lämpöastetta, joten ensimmäistä kertaa tuntin syvää tarvetta kääntyä takaisin ja palata Suomeen.
Sitten saavuinkin jo ensimmäistä kertaa ensimmäiseen epä-Suomessa sijaitsevaan kotiimme. Astuin ensimmäistä kertaa oleskeluhuoneen kokolattiamatolle ja laskin hämähäkit kylpyammeestamme (kaikki kuolleita!). Ihmettelin hehtaarin kokoista pyykkikonetta ja yhtä suurta kuivausrumpua. Avasin jääkaapin (siihen tarvitaan muuten voimaa) oven ja kokeilin jääpalakonetta. Sitten puunasin toisen kylpyammeistamme ja kävin kylvyssä. Sen jäkeen hytisytti hetkellisesti, mikä korjaantui sutjakkaasti takapihalla istuen. Seitsemän minuutin istumisen jälkeen hikoilin ja tulin sisään.
Nyt loikoilen ensimäistä kertaa puolen hehtaarin kokoisessa sängyssämme ja kuuntelen ilmastointikoneen hyrinää samalla kun laadin ensimmäistä blogikirjoitusta Ameriikassa. Lupaan ottaa huomenna pari valokuvaa ja ladata ne tänne, mikäli läydän kameran ja piuhan jostain. Matkalaukut ovat siis purkamatta, mutta huoneet ja kaappitila on jaettu. Ja Suomen lippu on asetettu takan päälle.
Edessä on ensimmäinen yö uudessa sängyssä, uudessa kodissa, uudessa maassa ja uudessa elämäntilanteessa. Tähän asti siis suuressa maailmassa on kaikki hyvin: noi kaksi katselee telkkaria olohuoneessa ja kinastelee jostain.
Onko jokin siis muuttunut?!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)