Kaikki olette varmaan kuulleet jutun intiaaneista, jotka roudattiin lentokoneella jotain tuhat mailia pääkaupunkiin. Ja inkkarit teki 30 päiväksi leirin lentoasemalle odottaakseen, että sielut ehtisivät tavoittaa matkalaiset. Tämän tuloksena intiaanit missasivat sitten sen kovasti tärkeän tapahtuman, jota varten heidät alunperin paikalle roudattiin.
Tarkoituksenani on siis muistuttaa siitä, kuinka hitaita sielun liikkeet ovat verrattuna mielen liikkeisiin. Olen tullut siihen tulokseen, että sielun hitaus johtuu siitä, että se joutuu ottamaan huomioon myös tämän fyysisen olemassaolon eli temppelin. Siis kropan. Ruumiin, joka itsensa kodikkaasti vuoraa entisillä pettymyksillä, vanhoilla kaunoilla ja jumituksilla, jotka mieli tehokkaasti torjuu.
Sillä mieli on ympäristön vaikutuksesta pakotettu kaikenlaiseen informaatioähkyyn jostain esikoulusta alkaen, eikä kukaan meistä pysty kaikkea yhtäaikaa käsittelemään. Onneksi työelämässä kamppaileville keski-ikäisille opetetaan erilaisia keinoja hallita tuota ähkyä: syytä pomoa, käytä post it -lappuja ja kanna läppäriä mukanasi töistä kotiin ja kotoa töihin, niin siinähän ne ähkyt kulkee mukana. Ja josset sitä lappupinoa tai läppäriä mukanasi kanna, niin oma on syysi jos ylenpalttiset asiat ja tuohtumuksen aiheet jonnekin päin kroppaa kiinnittyvät.
Tämä on kovasti valitettavaa niille, jotka eivät tykkää koneista, joihin on melko helppoa dumpata kaikenmaailman ähkyn aihiot. Jos mitääntekemättömän informaation suunta ei kulje yksiselitteisesti ihmisestä tietokoneeseen, niin se jää yksinomaan siihen ihmiseen. Jumiin. Lojumaan. Kalkkeutumaan. Vaivaamaan. On siis parempi käydä tietokonekursseja, blogintekokoulutuksia tai joitain muita fileitä/plussia/traveleita kuin hyväksyä se tosiasia, että tallentamaton tieto jää leijumaan jonnekin sielun ja ruumiin välille.
Toiset kutsuvat tuota väliä aivoiksi. Itse näen asian niin, että sielulla ja aivoilla on tokikin yhteinen linja ja tavoite, mutta ne toimivat varsin erilaisina systeemeinä, jotka toinen toistaan täydentävät ja näiden kahden kohtaaminen tapahtuu ruumiissa. Eli se mikä ei ole vielä ehtinyt sielusta aivoihin, on matkalla sinne jossain kohden kroppaa. Ja se mikä on menossa aivoista sieluun, joutuu niinikään kulkemaan tuon piinatun kropan kautta.
Ja auta armias, jos se kroppa on täynnä mitääntekemätönta informaatioähkyä, niin kulkuväylä on totaalisen tukossa! Eli sielu hidastuu entisestään. Jos tähän soppaan vielä lisätään mieli, jonka toiminnanohjaus lienee sielun tehtävänä, niin asia mutkistuu entisestään. Sielu ei pysty ohjaamaan mieltä ähkytetyn kropan kautta ja mielen valtaa... niin mikä? Kiire, paine, stressi, työ, hosuminen...
Mikä auttaisi tähän mielettömyyteen, sieluttomuuteen ja oman ruumiin väärinkäyttöön?
Asiaa tässä tarkkaillessani, olen tullut siihen tulokseen, että minun sieluni on juuri laskeutumassa Sanghaista Suomeen. Nyt on sitten vaan odoteltava milloin se lähtee Jenkkeihin ja ehtiikö takaisinkin ennenkuin ruumis sinne taas roudataan. Mieli on kyllä jo siellä rapakon takana ennakoimassa tilannetta.
:-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti