Elämä koostuu pienistä asioista ja hetkittäisistä huomioista. Juuri niistä, joista elämäntapaoppaat hehkuttavat ja kehottavat pysähtymään ja nauttimaan. Joidenkin mielestä kyseessä on flow tai jonkin muu amerikkalaisen kuorrutteen saanut "ilmiö", mutta yhtäkaikki hyvän arjen keskellä on ilo huomata - ja sanallistaa - niitä hyviä hetkiä, eikä vain niitä ärsyttäviä, harmittavia tai "tämä-ei-kyllä-sovi-minun-ajatuksiini" tyrmäyksiä.
Kuten siis nuo lumen keskeltä nousevat narsissinalut ja eilen kukkaan puhjenneet krookukset. Sieltä ne nousevat iloksemme joka kevät, vaikka ensimmäistäkään en ole itse istuttanut. Huimaava auringonkaipuu ja olosuhteista välittämättömyys!
Tai sitten se, että paras hetki moninaisia ja mielenkiintoisia hetkiä sisältäneessä viikossa oli se, kun viikon ensimmäinen asiakas lähti tyytyväisenä ovesta ulos. Se vaan on siinä!
Viikko sitten eräs nimeltämainitsematon mukula kantoi täkkinsä ja tyynynsä makuuhuoneeseeni ja asettautui viereeni huokailemaan, kieriskelemään ja nukkumaan. Tuoksuu omalta itseltään ja sampooltaan, jättää jälkeensä 800 kilometrinmitaista valkeaa hiusta ja tuhisee. Isänsä on 6000 kilometrin päässä, mutta me nyt vaan nukutaan siinä kumpikin oman peittomme alla (koska en mahdu saman peiton alle tämän 40-kiloisen vaikkakin sen 80-kiloisen kanssa).
Olen saanut tehdä töitä maailman mielenkiintoisemmassa ja joustavimmassa työpaikassa vuodesta 1995 asti. Kokeilla siipiäni noin 15 eri työtehtävässä ja hyvin eritasoisten ja monenkirjavien ryhmien kanssa. Vuosissa on ollut parempia ja huonompia, raskaita ja vielä raskaampia. Nyt voin sieluni pohjasta iloita siitä, että työpäiviä on jäljellä enää 20! Ympyrä sulkeutuu, eikä minulle jää ikävä tehtäviä tai toimiani kohtaan. Olen jo takkini ammentanut tyhjäksi ja on tarpeen lähteä.
Katselin eilen autoni nastarenkaiden melkomoista nastattomuutta ja sisällä alkoi kutkuttaa pieni ilo siitä, että kohta ei tarvitse vaihtaa autonrenkaita. Ja huomenna ollaan askel lähempänä aurinkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti