On ollut mukava huomata, että viimeisen puolen vuoden ponnistelut englannin kielen lukemisen saralla eivät ole menneet hukkaan! Luen sujuvasti eli mieluusti sanomalehteä englanniksi. Enää ei tarvitse motivoida itseään päänsisäisesti potkimalla (kyllä sinä ymmärrät, kun vaan aloitat) eikä haittaa, vaikkei jokaista sanaa ymmärräkään, idea selviää vaivatta. The Charlotte Observer on kiva lehti, siinä on luettavia juttuja ja 2 sivua sarjakuvia joka päivä.
Tiesittekö, että Idols Scotty McCreery on NC:n pääkaupungin Raleighin lähistöltä ja pelaa (tietenkin) baseballia syöttäjänä. Ja aikoo taas osallistua otteluihin (jossain yliopistosarjassa), joten odotettavissa kovasti tyttöenergiaa kaikkiin matseihin (eivät kerro etukäteen, missä ottelussa juuri Scotty syöttää..). Oscarit katsottiin kanssa toisella silmällä, sillä eilen ei tullut mitään kivaa elokuvaa. Kai. TV-guiden lukemiseen täytyy kehittää jokin systeemi tai sitten mieluummin hankkia jokin elokuvakanava.
Avainsana ymmärtämisessä on kohdallani siis vaivattomuus, ei niinkään täydellisyys, ja toistaiseksi se toteutuu silloin, kun voi vaivattomuutta aivan itsekseen eli päänsisäisesti toimittaa. Sillä varsin vaivatonta on myös Millennium-kirjan kuunteleminen (The girl with the Dragon Tattoo), mutta tämä ehkä siksi, että on kirjan jo aiemmin lukenut suomeksi ja katsonut ruotsiksi. Hämmästyttävästi ärsyttää vain se tapa, jolla loistava englantilainen lukija lausuu ruåtsalaiset nimet ja kadunnimet.
Ihan vaivatonta sen sijaan ei ollut Kuninkaan puheen seuraaminen, sillä osa informaatiosta meni yli hilseen, mutta ei se kovin paljoa nautintoa latistanut. Enemmän kaiketi vaikutti se, että unirytmi aiheutti (tänään jo hivenen hiipuvaa) totaalista näköalattomuutta ja päänsisäistä huminaa. Inhoan kovia ääniä enkä ole kotimaisen elokuvan ystävä, joten tekstittömyys telkkarissa on selvä puute: taas jotain mihin pitää kai tottua. Tai opetella lukemaan englantia huulilta.
Eli kielitaito on sellaisella tasolla, että joo, ymmärtää kyllä, jos keskittyy, muttei taustalla paasaava englanninkielinen mölötys millään lailla häiritse toimintoja. Itse en ainakaan pysty keskittymään lukemiseen, jos taustalla kuuluu suomenkielistä puhetta, englanniksi se käy hyvin.
Mutta sitten: jos joku kysyy jotain muuta kuin How you doing, niin pihalla ollaan kuin puliukot! Kaupoissa siis. Tai ravintolassa, jossa tarjoilijatyttöset tuntuvat kiihdyttävän puhenopeutensa potenssiin 3 aina minun kohdallani! Kaupoissa on ok, jos vaan vastaa, että I'm good! -siis kysymykseen mihin tahansa- mutta tarjoilijat oikeasti odottavat oikeita vastauksia kysymyksiinsä.
Miten siis suomalainen nelikymppinen nainen näissä tilanteissa reagoi? A) Turhautuu, heittäytyy epäkohteliaaksi ja kysyy keskustelukavereilta suomeksi, että mitä se sano. B) Tunnustaa ymmärtämättömyytensä ja pyytää puhumaan hitaammin.
Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että A on ollut toistaiseksi oikea vastaus eli väärä toimintatapa. Mutta lupaan parantaa tapani, heti kun opin suunnistamaan lähi-Mallilla (Carolina Place Mall) oikeaan suuntaan ilman tyttären apua. Eli ehkä jo tammikuussa 2013.
P.S. Tämä kaikki siis silloin, kun kyseessä ei ole aito dialogi; keskusteleminen naamatusten luonnistuu oikein hyvin ja ihmiset oikeasti ovat kovasti kohteliaita ja ottavat toiset huomioon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti