Mutta se on saletti, että ruisleipää tuskin kaipaan, koska en sitä täälläkään syö; enkä juuri myöskään salmiakkia. Eli niitä älkäätten tuoko tai lähettäkö. Karjalanpiirakoita tulen kaipaamaan, sillä vaikka niitä kyllä somasti osaan rypyttää, niin tuskin joka viikko viitsin ryhtyä moiseen puuhaan. Korvapuusteja voinkin sitten leipasta kerran kuussa, jossei paikalliset riitä. Sitä en tiedä, kasvaako siellä raparperia ja mistä saan puhtaita tuoreita vadelmia, saati kotimaisia mustikoita. Mustaamakkaraa en juuri syö täällä, enkä myöskään maksalaatikkoa ja mämmiä opin jo valmistamaan, joten sitä sitten vuoden päästä.
Pöljiä tv-ohjelmia tuskin tulee kaivanneeksi ja nehän näkyvät missä lie katsomoissa, joten kyllä Suomi-hömppää pääsee seuraamaan, jos kaipaus iskee. Suomea tulee tietenkin puhuttua kotona, mutta voi olla, että omankielisiin kirjoihin tulee kova hinku, kun alkuinnostuksesta pääsee. Ja sittenhän te kommentoitte täällä, kun lauserakenteeni alkavat heittää häränpyllyä...
Luulenpa, että oudoksuttavia asioita sen sijaan on vaikkapa pimeys. Varsinkin siis kesällä, sillä Suomessa on tunnetusti valoisat kesäyöt ja yöjuoksulle on helppo lähteä. Charlottessa ei saa juoksennella pimeässä. Siellä on kuulemma jotain öhkömönkiäisiä ja semmoisia luikertelevia otuksia, joita täällä aika harvoin pääsee lenkkkipoluilla kohtaamaan. Eli hyttysiä ei tule ikävä, niille löytynee korvikkeita.
Ajatusta lumesta tulee varmaan ikävä, mutta varsinaisesti itse lunta ja siihen liittyvää urheilua tuskin. Pärjäsin viime talvenkin aivan hyvin ilman suksia, enkä varmaan tule kaipaamaan niitä liukkaalla tekemiäni ilmalentojakaan. Mutta aurinkoiseen talvisäähän ja lumisiin metsämaisemiin tulee varmaankin kaipuu silloin, kun mittari nousee yli sataan. Ja sitten tietenkin jouluna.
Itsenäisyyspäivään olen jo varautunut kahdella Suomen lipulla, jotka aion viimeistään silloin - jossen jo 4.7. - kiinnittää maan tavan mukaisesti oven eteen tai autotallin seinään. Sellaisia autoon liimattavia tarroja täytyy vielä hankkia ja jotain muuta suomi-hömppää tuliaisiksi vietäväksi. Iittalan ja Hackmannin brändiä myös ylläpidän, mutta Nansot ja Muumit ja Marimekot saavat minun puolestani jäädä Suomeen.
Suomalaisia veroja en varmaan kuitenkaan kaipaa, enkä bensanhintoja, jotka tosin kovaa vauhtia nousevat Jenkkilässäkin. Koulusysteemi varmaan herättää jotain ajatuksia, mutta niistä kerron sitten kun asiasta jotain tiedän. Paunun busseja tulen kaipaamaan, mutta en auton lasin skrapaamista, enkä ainakaan renkaiden vaihtoa.
Tampere ja Pirkkala pysynevät henkisinä kotipaikkoina vielä pitkään, mutta ehkäpä niihin alkaa liittyä sellaisia nostalgisia ajatuksia kuten: silloin kun minä asuin täällä, tässä oli vielä metsä. Tässä oli lenkkipolku. Nämä talot ovat uusia. Tuollaista rakennusta/areenaa/liikekeskusta ei vielä ollut. Yhtäkaikki maailma muuttuu ja tänä keväänä Vähäjärvi on ollut aiempaa tyynempi, Viinikan kirkko aurinkoisempi ja vapputori törkyisempi kuin koskaan ennen.
Tämä kevät on muutenkin ollut hivenen nostalgiasävytteinen. Asioita on tullut katsottua vähän eri vinkkelistä, tavallaan jo sivusta, ja asetettua toimintoja niille varattuihin kolosiin. Aika ei ole yksiselitteisesti vain juossut eteenpäin, se on välillä madellut ja pysähdellyt, koska on ollut suuri tarve tunnistaa omia tuntemuksiaan ja sieluntilaa. Se ei ole ollenkaan paha asia.
Ajattelinkin matkustaa toiselle puolelle maailmaa löytämään itseni, mutta elämäntarkoitusta en sentään ajatellut selvittää.
Ja kyllä; yksiselitteisesti tulen kaipaamaan:
kaikkia ystäviä, tuttavia ja kavereita.
Ihmisiä ja teidän kanssanne vietettyjä hetkiä!
Saunavuoro
Kanahäkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti