Hei, olen Kata, olen amerikkalainen

Olen tänään kovasti produktiivinen, mutta kun en osannut tämän päivän tunnelmia tiivistää yhdeksi päivitykseksi, niin täytyy nyt muotoilla tänne.

Kävin nimittäin alennusmyynnissä, koska tarvitsen farkut. Semmoiset normaalit, keski-ikäisen, lievästi yliopainoisen naisen perusfarkut, jotka sopii buutsien kanssa ja on siis tarpeeksi pitkät. (Inhoan yli kaiken nilkan yläpuolelle loppuvia housunpuntteja.) Old Navyssä oli nimittäin kasa farkkuja kolmella kympillä, joten sinne siis. Vaan ei iskenyt yhdetkään, joissa muka oli medium high waist (jessus, kun meinaan ei riitä että tiedän jo suurinpiirtein mallin, koon ja puntinmuodon, mutta aina ei muista tuota vyötärönkorkeutta tarkistaa) eli sinne jäi alennusfarkut kauppaan.

Lohdutukseksi päätin kiikuttaa uuden joululahjaksi saadun pronssinvärisen mukini Sturbucksille (ja huom. sinne minulla on kaksi (2) saatua lahjakorttia eli käytännössä siis ihan ilmaista) ja huomasin siinä parkkeeratessani, että myös ns. meidän isompien naisten kaupassa on alennusmyynti. Sinne siis! Olin nimittäin unohtanut, kuinka taivaallista on asioida noissa kaupoissa. Olen siis näissä kaupoissa pienintä mahdollisinta kokoa (ettehän toki muuta luule!), mutta farkut ovat oikeasti meille normaalin kokoisille naisille todella istuvia. Silloin kun sattuu löytämään tarpeeksi pitkät (täälläkun iso osa minua kolme kertaa tuhdimmista tytöistä on 20 senttiä meikäläistä lyhempiä). Ja tänään onnisti! Sain 43 taalalla erinomaiset, kimalletuilla takataskuilla varustetut, farkut.Vähänkö roheet!

Illansuussa farkkuja piti sitten lähteä ulkoiluttamaan pizzeriaan. Ekassa oli sen verran epäkohtelias (ei edes töykeää, mutta kun...) vastaanotto eikä paikka oikein houkutellut jäämään, joten siirryimme suoraan seuraavaan. Viereisessä pöydässä istui kolmilapsinen (kaikki poikia) perhe, jota sivusilmällä seurasin; aion nimittäin ottaa opiksi näin uuden maailman ravintolakulttuurimielessä. Useinkin kun tuon mieheni kanssa istuksimme kaksin, eikä aina meinaa sitä juttua keksiä. Silloin voi ottaa mallia kyseisestä perheestä: nuorimmalla pojalla oli kuvakirja mukana (tosin hän ei sitä lukenut, istui muuten vaan ihan rauhallisesti) ja kahdella likiteinillä kännykässä video tai musaa tai jotain, jota saattoi kuunnella nappi toisessa korvassa. Toinen poika tasaisin väliajoin näytti ruudusta jotain äidille, joka tihrasi jotain kännykästään koko ajan (keskeyttämättä edes tarjoilijan käydessä paikalla). Loppuvaiheessa sitten tajusin, mitä isä tekee: luki tyynesti kirjaa koko ajan! Siis pizzalla. Aion ottaa opiksi, sillä pelkän kännykän räplääminen ravintolassa on todellakin aivan liian vanhanaikaista.

Söimme pizzat (mies teki asiaankuuluvan päivitykseen asiasta faceen; ei me nyt ihan kivikautisia olla) ja loput, sekä likalle matkaan otettava, pakattiin mukaan ja keksimme sitten poiketa matkalla Teeterissä (siis ruokakaupassamme), jottei sitten uuden vuoden aattona tarvitse vaivata päätään ruokaostoksilla.

Ai niin, tässä kohden voisi kertoa, että päivällä tulimme keksineeksi, että voisi kutsua jonkun juhlistamaan uutta vuotta kanssamme, kun bileiden järjestäjät ovat mokomat muuttaneet sinne Etelä-Afrikkaan. Ja suit sait sukkelaan, kaksi perhettä lupautui tulemaan meille illanviettoon. Näin nämä ystävyyssuhteet vahvistuvat ja perinteet muotoutuvat!

Ja sitten sinne Teeteriin, vaikka jo mennessä sieluni soi, kun miehen autosta ei löytynyt yhtään kauppakassia. Ostimme siis pihvit (tasan 12 kappaletta), makkaraa (koska nämä grillataan, niin siksi ei nakkeja), perunasalaattia , sekä hedelmäsalaattiainekset (tuore ananas, rasia mansikoita, blackberryä, vadelmaa, mustikkaa ja cantaloupe-meloni) huomiseksi.  Toinen perhe tuo kasvisgrillattavat ja toinen salaatin ja alkupaloja, joten näillä mennään koko ilta. Lisäksi purjoa (leak), selleriä (selleryroot) ja lanttua (rutabaga), jotka kannattaa osata kertoa kassatädille, joka ei muuten löydä koodia listastaan, ja perunoita jatkopäivien jämäsoppaa silmällä pitäen. Mukana oli perunalastuja, pullollinen grillikastiketta ja 24 tölkkiä coca-colaa sekä 3 pulloa kuohuviiniä.

Kaikki nämä sullottiin (sydän särkyen) kymmeneen muovipussiin ja lasku oli: 117 taalaa! Täällä asumisessa on puolensa ja puolensa.

(Juu, ne kokikset maksoi siis yhteensä alle 5 taalaa. Sama määrä vettä olisi kolme kertaa kalliimpaa.)

Pieniä päivityksiä elämänmenoon

Joulu tuli ja meni ihan rauhallisesti ja eilen sitten jo pääsin taas höpöttämään pikaiseen (reilu 3 tuntia) naistenkokoukseen.

Pääsin kuin pääsinkin kylpyyn jouluna eli täytin ISON ammeeni kuumalla vedellä ja lilluin Kodin Kuvalehdet märkinä (ne muuten alkaa kohta loppua :-() suloisessa Frantsilan tuoksuisessa vedessä. Ja laatatkin ovat paikoillaan, samoin suihku, jossa on siis myös käsisuihku! Valitettavasti käsisuihku ei ylety pöntölle asti, mutta kaikkea ei voi vaatia. Eikä siellä siis toki ole vielä suihkukopin seiniäkään ja lattiasta puuttuu puolet, mutta kylpemistä se ei haittaa. Ja on se ihanaa (kun sitä ässällä alkavaa vaihtoehtoa ei kerran ole) humahtaa ammeeseen, jonne uppoaa polvineen päivineen. Vähän kyllä pelkään hukkumista syvään veteen...

Seuraava etappi olikin sitten kylpeä poreissa. Se nimittäin vaatii sähköä toimiakseen, eikä kyseistä liitäntää ollut valmiina eli sähkömiestähän siihen tarvittiin. Sellainen luvattiin toimittaa Tapaninpäivänä kello 9-11 eli se siitä joulurauhasta. Ei vaineskaan, ei haitannut yhtään Netflixin katselua. Täällä päässä maailmaa joulu on siis yksipäiväinen juhla, isommat juhlallisuudet käytiin läpi jo Thanksgivinginä. Lievä haaste asiassa oli se, että sähköjen vetäminen vaati könyämistä myös ullakolla ja tyttären huoneessa, koska autotallistahan se kaapeli sinne ylös vedettiin. Joo, 9-11 ja meidän neitihän herää kello 12.

Mutta sitten tuli yllätys: ensimmäistä kertaa joku oli ajoissa ja sähkömiehen edeltäjä soitti ovikelloa jo 8.03! Onnekseni olin sentään jo kääriytynyt aamutakkiin, ettei äijän tarvinnut ensin herättää vaimoa ja sitten tytärtä, vaikka sama kai tuo, jos siellä peiton alla kääntää kylkeä, kun kolme miestä kulkee eestaas. Jaa, että miksi kolme? Ihan oleellinen kysymys, johon en oikein osaa vastata. Neljäs kuitenkin edelleenkin puuttuu, sillä laattamiehen pitäisi tulla laittamaan kolme puuttuvaa laattaa ikkunalautaan (ne siis suunnittelijatyttönen toimitti omin kätösin aattoiltapäivänä) huomenna. Tai ainakin joku tulee. Uuden vuoden aattona kello 8-11; täytyy laittaa kello soittamaan 7.30.

Juu, ja poreet oli muuten ihanaiset, enää puuttuu siis lasiseinä ja -ovi, jotta pääsisi suihkuunkin omalle puolelle. Ja sitten pohdittava sitä tosiasiaa, että jotenkinhan se systeemi pitää myös pestä. Soodalla ja etikalla sitten mennään, mitään kemikaaleja en enää enempää kylpyveteeni tunge. Nimimerkki joulusyöminkien jälkeinen alavartaloihottuma ja kestämätön kutina. Vuorotellen tungen kortisonia ja hiivavoidetta. Eli aika paljon yli tämän luomumimmin kestorajan mennään, kun oli pakko kaivaa (suomalainen) kortisonivoide esiin. Huoh. Ensi jouluna en syö suklaata(kaan).

Sitten jatketaan terveysaiheilla. Ei, ei mitään uutta auringon alla, peruslääkäri (250 taalaa) ei mitenkään kehottanut leikkauttamaan arpeani, jossa kasvaa uusi rasvapatti. Kunnei se häiritse muita kuin kanssahierojia, jotka eivät saa siihen koskea. Toki voisin mennä erikoislääkärille (dermatologille tai kirurgille) hankkimaan toisen mielipiteen ja mittauttamaan ja punnituttamaan itseni. Se varmaan maksaisi puolet enemmän, mutta ehkäpä siellä verenpainekin sitten nousisi yli normaalien lukemien. Myös terveystestausta verikokeineen suositeltiin (ei tyrkytetty), mutta en taida viitsiä. Menen sitten, jos jonain päivänä Metso meinaa lopettaa vakuutuksemme. Kaikki hyöty on otettava ja ensi vuoden budjetissa onkin loppujen amalgamien (niitä on vielä melkein 3) vaihtaminen. Tänä vuonna silloitettiin koko rahan edestä.

Mutta mitä tekee jäsenkorjaaja, joka niksauttaa polvensa portaissa? Sen terveen polven. Ojan isäntä hoiti alkusammutuksen, mutta peroneukset huutaa hoosiannaa ja klinussahan tuo on. Voisitko Lotte mitenkään tulla käymään? Kun ei oikein itse yllä ei pysty. Jossen saa sitä oikenemaan, niin täytynee opettaa taas miestä... on tämä niin vaikeeta, kun nämä täällä ei osaa!

Mutta rahastamisen osaavat ja juurikin siis maksoin parisataa taalaa siitä, että ehkä viiden päivän kuluessa saan luvan mennä testaamaan taitoni testikeskukseen. Nämä osavaltion systeemit vaan eivät millään lailla ilmoita, menikö maksu ja oliko jossain jokin puuttuva bugi. Viiden päivän päästä sitten ihmetellään ja tehdään anomus testiajasta. Joka sitten joko hyväksytään tai hylätään. Ja sitten voikin hurauttaa sinne testikeskukseen, kävellä metallinpaljastimen läpi ilman mitään materiaaleja, kelloja, kännyköitä, lakkeja, huiveja tekemään sen monivalintatestin.

Jotta sitten puuttuu neljä (4) todistusta siveellisyydestäni paikallisilta luvanhaltijoilta, jotka ovat tunteneet minut 3 vuotta (suljetussa kirjekuoressa, joka on sinetöity kirjoittajan allekirjoituksella). Koulun suositukset, sormenjäljet (poliisiasemalla voi varata ajan tätä varten; ihania byrokraattisia kokemuksia siis tiedossa) määrätylle paperille, notaarin vahvistama kuka minä olen, toinen vahvistus että olen se, joka olen aiemminkin ollut (nimenvaihdot on siis yhtä tuskaa) ja kymmensivuinen hakulomake OIKEIN täytettynä on sitten vielä edessa. Ja rahaa lautakunnalle, jotta voivat tutkia taustani ja nuhteettomuuteni (pitäisiköhän niille vinkata, että kysykää maahanmuuttoviranomaisilta, jotka on tämänkin asian jo tutkineet). Ja tietenkin todistus tämän maan kansalaisuudesta eli tässä nimenomaisessa tapauksessa passi ja viisumi kolmena kappaleena sekä todennäköisesti alle kolme viikkoa vanha omin kätösin haettu virkatodistus Suomesta. Mutta sitä ennen on tietenkin lusittava koulu loppuun 80% läsnäololla ja 70% suorituksilla, joten ei murehdita näitä ihan vielä.

Mielenkiintoinen kevät siis tulossa, hermot tulee kiristymään vielä, mutta mä kestän sen kyllä. Mutta en ole ihan varma kestänkö sen, että armas tyttöseni täyttää 17 ja saa ajokortin. Autokuume jo enteilee.

Rauhaisaa joulua kaikki rakkaat!

Täällä sitä ollaan jo toista joulua maailmalla eikä loppua näy. Hurjaa, miten aika kuluu  ja elämä muotoutuu kuin muotoutuukin omiin uomiinsa.

Kulunut vuosi on ollut melkomoinen ja jää ikuisesti mieleen. Parasta on se, että elämä on vakiintunut ja omat rutiinit löytyneet suhteellisen helposti. Tai no, mikä sitten on helposti ja mikä ei, mutta mukavalta tuntuu, kun on oma katto pään päällä ja kaikki ovat terveinä.

Joulu on kiistämättä melkoisen nostalgista aikaa, mutta sitähän se olisi kotomaassakin. Jouluradio tuo tuulahduksen sitä oikeaa joulutunnelmaa, joka ehkä muuten jäisi säiden puolesta kokematta. Joululeivonnaisia ja pipareita olen leiponut ehkä enemmänkin kuin Suomessa. Olen nimittäin alkanut kovasti tykästyä moniin typeriin amerikkailaisuuksiin, joita en ollenkaan aiemmin käsittänyt.

Eilen kello 11 nimittäin paukaisin piparinvaihtotilaisuuteen, joka oli samalla, tottakai, lounastapaaminen naisten porukan kanssa. Jokainen vei jotakin ja kello 1 iltapäivällä olin juonut jo puolitoista lasillista kuohuvaa ja kerännyt mukaani kahtatoista sorttia pipareita. Mikä parasta, samalla paikallinen pelastusarmeija (tai jokin muu vastaava) oli saanut neljä isoa rasiallista tekemiämme pipareita köyhille perheille. Kun en sitten viitsinyt osallistua Ronald McDonald (juuri siksi) -housen aamiaisentekokeikalle tai adoptoida jouluksi perhettä (rahallinen panostus olisi riittänyt, omaan kotiin sitä ei olisi tarvinnut majoittaa). Joulukorttejakaan en lähettänyt, ajattelin laittaa muutaman kympin hyväntekeväisyyteen siitäkin hyvästä (lasketaanko lapsukaisen autorahasto? Jaa niin, sitä ei voi vähentää verotuksessa)... vaikka siis mieluiten osallistun tempauksiin, joissa tehdään jotain eikä vain kerätä rahaa.

Laatikot on tehty (paitsi perunainen, joka on insinöörin vastuualuetta) ja silli hankittu (Ikea), huomenna poikkean vielä hakemassa mätiä venäläisestä kaupasta. Kaiken muun saakin sitten Teeteristä. Tänään poikettiin glögillä ystäväperheen luona maistelemassa kymmentä sorttia leivonnaisia; sekä southern styleläisiä että norjalaisia. Toiset ystävät ovat lahjoittaneet lisää piparkakkuja (mitenkähän montaa sorttia meillä oikein on... yli 20 löytyy) ja jopa lakritsia on kiikutettu kotiovelle. Kolme jouluista luncheonia ja yksi suomalainen joulupöytä on nautittuna. Thanksgivingistä lähtien elämä on ollut pelkkää syömistä (ja juomista; mutta siis aina vain se lasi tai puolitoista) ja seurustelua. Hyvä kun on ehtinyt joulusiivoa tehdä, onneksi meillä ei kukaan asu kaapissa, joten ihan semmoinen normaali lattianpesu saa riittää.

Kuusi koristeltiin jo viime viikolla suomen opetuksen pikkujouluja(kin) silmällä pitäen eli vajaa viikko etuajassa oltiin siinä. Samalla opetettiin tyttöjä leipomaan joulutorttuja (juuri niitä hakaristejä), sillä Teeteristä löytyi luumuhilloakin! Piparitalo jäi tänä vuonna tekemättä, mutta 13 sarjaa (!) jouluvaloja asennettiin pihalle asiaankuuluvasti Thanksgivingin jälkeisenä viikonloppua. Kuusi on koristeltu `suomalaisesti`, tosin mies toi kauppareissusta lisää härpäkettä ja itse täydensin pallokokoelmaa muutamalla pinkillä (ne on sitten Sonjan) kimallepallolla, koska kuusi näytti niin ´riisutulta´. Eipä olisi uskonut vielä jokin aika sitten... Vannon ja vakuutan, että sitten kun saan itse koristaa kuusen, niin siinä on vain kynttilät ja olkikoristeita ja omenoita, mutta toistaiseksi kuusi on tyttären vastuualuetta.   Paikalliset kuuset ovat sellaisia runsaista ja oksia on todella tiheämmässä kuin suomalaisissa varianteissa; joku vuosi voisi ajella vuoristoon hakemaan kuusensa kuusifarmilta, jossei sitten sorru Lowesin tai Pike Nurseryn tuhtiin muovikuusivalikoimaan. Ehkä jonain vuonna laitan kolme kuusta: yksi kimalletta, toinen olkea ja kolmas sitten vaikka pinkki... näyttää nämä paikalliset tavat aika kivasti näemmä tarttuvan. (Puhumattakaan jouluvalohärpäkkeistä..) Juu, ja takan edustalla on tietenkin joulusukat ja muu vastaava.

Polttelen myös aika paljon oikeita (niitä feikkituikkuja on jokapaikka pullollaan) kynttilöitä ja sellaiset laitan myös ulkolyhtyihin, mitä en kyllä missään muualla näe. Kaikkialla on enemmänkin vilkkuvaa, moniväristä, puhallettavaa ja eri muotoisia (porot on kovasti suosittuja, kakkosena jouluseimiviritelmät, joita voi siis ostaa kaupoista) jouluvaloja. Kynttilät täällä ovat niitä vahvasti tuoksuvia ja ´tavallisia´ saa välillä hakemalla hakea. Erilaisia hajustetuotteita myydään ihan hirveästi: kynttilöiden lisäksi tuoksulyhtyjä, pistorasiaan plugattavia, raikasteita, hajusteita, spraypulloja ja sitten kaikki pyykinpesuun liittyvät. Juu ja tietenkin roskapussit, terveyssiteet tai nenäliinatkin voi hajustettuina ostaa. Niihin en ole tarkemmin tutustunut, sillä meillä pyykkikin pestään täysin hajuttomilla tuotteilla, mutta tuoksukynttilän laitoin vessaan. Ei sitä ole kyllä koskaan sytytetty, sillä tuoksu riittää ilmankin.

Jos olisi Suomessa, niin tänään olisin (joko ajatuksissa tai sitten ihan reaalisti) varmaankin vienyt kynttilöitä haudalle. Täällä kävelin joogaan ja mietin, miten kummallinen joulutunnelma täällä onkaan. Kaupat mainostivat tuotteita 40-80 % alennuksia, sillä VIIME HETKEN jouluostokset tehtiin jo lauantaina (oikeesti siis!). Lämpötila oli semmoinen 22 astetta ja pilvistä (kunnon sade rävähtui sitten illan pimetessä) ja mietin, mistä se joulu syntyy. Tulin siihen tulokseen, että jouluna saa vain olla ja nautiskella.

Nautiskeluun nyt sattuu vain tänä vuonna kuulumaan se, että voi istua terassilla kahvilla ja käpytellä t-paidassa kävelylle. Eikä ole kiire mihinkään eikä tarvitse ostaa yhtään jouluhärpäkettä. Jätin siis ison osan paketeista paperoimatta, eikä meiltä löytynyt edes pakettinarua. Joulukortit eivät ole pakollisia, eikä joka pakettiin tarvitse kiinnittää jotain helminauhaa, kuvaa tai koristetta. En ole ostanut joulupusseja eikä täällä tyrkytetä halvalla miljoonaa Pandan suklaarasiaa (enemmänkin leivonnaisia, sillä amerikkalaiset ei osaa tehdä kunnon suklaata). Olen kyllä kuluttanut oman osani tähän krääsään, mutta tärkeämpää on kuitenkin se, että meillä saa vaan olla (ja syödä).

Itselläni on noin kaksikymmentä kirjaa luettavana, mies lataa omansa Kindleen. Lapsukainen ilmoitti juuri, että peli loppui, joten ehkäpä käpyttelevät huomenissa isänsä kanssa Best Buyhin ostamaan uuden ajanvietteen. ´Amerikan perheemme´ tulee aattoiltana syömään ja avaamaan paketteja kanssamme ja joulupäivänä mennään ruotsalais-argentiilaisen ystäväperheen luokse. Joka päivä voi kipaista joogaan, mies ravaa golffaamassa ja likka valvoo yöt. Ei ole pakko ehtiä poiketa siellä ja täällä tai toimittaa joulukukkia kenellekään.

Tämä kaikki ei kuitenkaan poista sitä tunnetta, joka kaihertaa sydänalassa. Sitä, jonka mukaan ei ole siellä missä pitäisi olla, vaikka kuitenkin on. Olette juuri siellä missä pitääkin. Olette kaikki ajatuksissamme ja sydämissämme!

Ja kaikki on kuin Strömssössä!

Tänään lintsaan pari tuntia koulusta, koska menen ensimmäistä kertaa nykyisessä elämässäni lääkäriin. Hammaslääkärin tuoli on toki tullut jo kovasti tutuksi, mutta lääkäritätiä en ole aiemmin tavannut. Tai no, kiropraktikkoni on MD ja käyn Sheilan, joka on lastenlääkäri, luennoilla, mutta itse en ole asiakkaan ominaisuudessa käynyt punnituttamassa painoani, saati verenpainelukemaani. Siksipä tässä istun sturbuksilla latkimassa kahvia, jotta saisin sopivat lukemat.

Tai no, istun täällä kosk kotona ei tule vettä! Lowesin pojat nääs pistää parastaan. Eilen yksi mies kävi rakentamasa seinän puolikkaan, jonka tämänpäiväinen mies (tosi kiva kaikinpuolin, suunniteltiin yhdessä pihasauna takapihalle, kun sisälle tulisi liian kalliiksi) sitten purki. Kun sieltä seinän välistä puuttui niinkin oleellinen asia kuin vesijohto. Nyt on vesijohto ja huomenna se eilinenmies tulee uudelleenrakentamaan sen seinän siihen vesiputken ympärille. 

Kuullostaa vähän siltä, että kolme ennakkosuunnittelupalaveria ei ollut sittenkään riittävästi, sillä sellainen (kuulemma sininen) ohjeistuskansio on jäänyt tekemättä, kun aikaa ei ole ollut kuin kuusi viikkoa. Mutta eihän asia meille mitenkään kuulu, sillä me maksetaan sovittu urakkahinta (kai?), joten purkakoot sitten vaikka sen ammeeni ennen ylöskantamista ja toistamiseen sen jälkeen, jos siitä saa joulumielen. Minä pistän toiveeni siihen, että pääsen jouluna kylpyyn. En tokikaan kuvittele, että laatat olisi paikoillaan tai että ammeeseen saisi poreita, sillä se vaatii sähkömiehen paikalle purkamaan jotain, mutta ihan semmoinen vanhanaikainen kylpy silmät kiinni on toivelistalla. Raportoin sitten kuinka käy.

Olen myös sikäli amerikkalaistunut, että omistan ikioman pinkin kuponkikansion (kiitos Sari!), jota en tokikaan käytä. Kuponkini on lajiteltu kirjekuoriin alueittain paitsi ne, jotka on pikkukansiossa auton hansikaslokerossa. Jokin nerokas systeemi tähän mielestäni oli, mutta sen nerokkuus on painellut jonnekin hukka nimiseen paikkaan ja iso kasa kupokeja on auton keskikonsolissa merkkareiden alustana. Juu, valitettavsti merkkarit on saksalaisia, mutta oikein hyviä, kiitos kysymästä. Eilen sitten säästäväisyyspuuskassani (koska tilasin $300 luomuvoiteita ja kasvoaineita, sillä Frantsiloista alkaa pohjat näkyä) kaivoin BJ: n kuponkivihkot esille. Sillä tänään saatoin kotimatkalla poiketa rakastamaani bulkkikauppaan, kun kerrankin ajoin itsekseni. Kun pitää sinne lääkäriinkin mennä. Eli kupongit ojossa ostin säkeittäin talous- ja vessa- ja nssuliinapaperi sekä hammasharjoja ja 3x 425 pumpulipuikkoa! Meillä on siis teini perheessä, enkä suotta ole hehkuttanut talomme säilytystiloja: pystyn kovasti helpolla säilöömään reilun 1200 pumpulipuikkoa jonnekin hukka-nimiseen paikkaan! 

Iloisena siis kiikuttelin miljoonan paunan (miljoona KILOa olisi liioittelua) ostokset itsepalvelukassalle ja otin kupongit esille. Tarkistin, että tuotteet olivat juuri niitä kuin kupongeissa sanottiin (sillä ultra-strong ei ole sama kuin ultra-Soft) ja piiputin ne siihen infrapunan alle. Jokainen kuponkini oli vanhentunut eilen! Kiva, jäi siis säästämättä yhdeksän taalaa 50 senttiä eli kaksi grande-kokoista lattea. 

Kyllä elämä on kovaa. Hataraisen laskupääni mukaan kaiken tämän neutraloimiseksi minun täytyy tulla 95 kertaa sturbuksille OMAN mukin kanssa. (Joka kerta saa siis 10 senttiä alennusta.)  Huoh, en ole ollenkaan varma, että pystyn tähän, mutta koska aion kovasti yrittää, niin eikö olekin korrektia pyytää joulupukilta omaa Starbucksin pronssinväristä kahvimukia? (Tai ostaa se itse ja komentaa mies paketoimaan.)

Jaahas, sitten onkin aika lähteä jännittämään lääkäritätiä, joka ehkä haluaa leikata rasvapattini pois. Siitä sitten tuonnempana. 

Pullantuoksuinen kotiäiti on täällä taas!

Hyvää joulunodotusta sitten vaan kaikille!

Niin siinä taas kävi, että ympäristön painostus oli niin kova ja hain meille joulukuusen sunnuntaina. Siis minä hain, ihan itsekseni, kun likka ei kerennyt mukaan. Valitsin pienen ja siron ja silti jouduin pulitamaan reilun 60 taalaa. Ensi vuonna ajan Providenssille kuusta hakemaan, ehkäpä siellä olisi hivenen halvempaa kuin tuossa Ballantynen nurkalla. Tuossa se nyt nököttää lattialla odottamassa koristelijaa, joka lupasi sen tänä iltana laittaa.

Tässä joutessani (kun en sitten millään jaksa tänäänkään erityisemmin panostaa tuohon seuraavaan neuromuskulaarisen terapiamuodon torstaiseen tenttiin) sitten paistoin muffinsseja. Tosin valmispakkauksesta, sillä semmoinen tuolta kaapista löytyi ja uhkaapa mennä vanhaksi, joten siksihän minä. Nuo ässät tein joutessani viime viikolla, sillä ensi lauantaina on taas naisporukan piparinvaihtajaiset. Tänä vuonna jokaisen täytyy tehdä jonkin tietyn maan pipparskakkuja ja minä sitten valitsin: Suomen. Mutten siirappileipiä, sillä joku oli ne jo ruotsalaisuuden nimissä varannut.

Siirappitaikina täytyy laittaa vasta huomenillalla, koska sitä tarvitaan torstaina. Meillä on nimittäin pikkujoulut, joissa ensin testataan suomen kielen taito. Ja jos hyvin menee, niin siitä saa sitten todistuksenkin! Sitten tietysti leipastaan vähän ja koristellaan varmaan vielä enemmän ja ruuan päälle lauletaan ja leikitään TipTap. Lopuksi vaihdetaan paketteja ja mietin juuri, että kotilahtemiseksi pitäisi varmaan rustata pieni punainen pussi, jossa on pipari, karkki ja ehkä jopa omena. Eikös niitä saanut päiväkerhosta ja sitten alaluokilla koulusta?

Lopusta taikinasta voisi sitten vääntää perjantaina piparkakkutalon, jonka meinaan tänä vuonna lahjoittaa ystäväperheelle. Ei sitä itse kummiskaan tule syötyä. Sitten voisi vielä leipasta yhdet joulutorttuset, koska löysin luumuhilloa Harris Teeteristä! Ihan noin vaan purkissa, ja se on muuten Prune. Siis kuivattu luumu.

Sen jälkeen voikin sitten alkaa panostaa joululeivonnaisiin ja muuhun rekvisiittaan. Tämä on oikein mukavaa, kun on kerrankin aikaa. Ja samalla voi lukea muutaman dekkarin (vihdoinkin annoin periksi ja kaivoin suomenkieliset pokkarit esille) ja toisaalta taas henkevämpääkin tavaraa, sillä ilmoittauduin tammikuun kirjakerhokokoontumiseen. Onneksi joululomalla on aikaa, sillä koulustakin on ruhtinaalliset kaksi viikkoa lomaa! Sen päälle sitten taas ilmaiseksi hierontaa tarjolla, mutta se on ensi vuoden murhe se.

Tällä hetkellä mietin kovasti sitä, kuinka kauan yhden kylppärin rakentamiseen menee... Tuossa tuo Lowesin hanslakkari kipsuttelee ees ja taas, joten toiveet siitä, että minulla on joskus taas kylpyhuone, ovat heränneet. Kauppalistaakin tässä napsuttelen, sillä joogaan tai kävelylle (aurinko paistaa kyllä) ei voi mennä, kun olen laatoitusvahti. Vai leipoisko jotain? Likka on valittanut, että äiti ei tee koskaan pullaa... Olisko joulukrassi hyvä? Vaikka emmää just nyt kerkiä, kun täytyy leikellä BJ:n kupongit huomiseksi.

Jouluradio on muuten ihana keksintö, mutta ne vois valita noi laulut paremmin. Sillain enämpi mun makuun nimittäin. Esimerkiksi Sylvian joululaulu vois tulla joka toinen päivä koko ajan ja sitten taas välillä ei olleskan. Ei sitä nimittäin joka päivä millään jaksa kaivata sitten Suomeeni kaukaisehen.

Ruokabloggaus

Huoh. Mulla on pää kipeä. Tai oikeammin siis niskaa jäytää ihan jumalattomasti ja koko selkäranka on tukossa. Ja arvatkaapa miksi? Kerron nyt salaisuuden, jonka selvittämiseen itselläni on mennyt se 25 vuotta. Minulle ei lainkaan sovi a) punaviini ja b) gluteeni. Ja eilen sitten nappailin hivenen kumpaakin, joten siinäpähän kärsit sitten.

Täällä on siis helppo syödä huonoa ruokaa, mutta yhtä helppo löytää kunnollista sapuskaa, jos vähän panostaa. Tähän gluteeniasiaan on ollut pikkuhiljaa pakko panostaa, kun mikään lääke ei tätä jumistusta ja koko selkärangan tulehdustilaa poista. Ja nuo vehnäjauhoherkut sitten muhivat kropassa kolme-neljä päivää, joten sen verran tätä krapulaa (join siis 2 lasia glögiä) sitten parannellaan. Ei kiva.

Tilanne on sikäli hankala, että tänäiltana on seuraavat pikkujoulut ja lisää kiellettyjä herkkuja on tarjolla. Kaikki kokoontumiset tässä maassa nimittäin kerääntyvät ruuan ympärille ja nyyttikesti-periaatteella. Ja ruoka on valtavan hyvää. Aina. Ja kaikkialla. Ja kaikessa on vähintäänkin jonkinverran vehnäjauhoja, joka on amerikkalaisen ruokavalion perusta. Itse en ole vielä kyennyt itseäni keliaakioksi julistamaan (enkä sitä millään muotoa ole, olen vain herkkä kyseiselle aineelle), joten kohteliaisuus(ja olen yksinkertaisesti perso ruualle)syistä sitten napsin kaikkea, jonka sisällöstä en tiedä. Valitsen toki vähiten venhäisen vaihtoehdon, mutta se ei näytä riittävän.

Ja asia ottaa sitten oikeasti ja kovasti päähän!

Mutta ehkäpä vielä seuraavan 25 vuoden aikana onnistun tässäkin asiassa. Olen nimittäin jo sujuvasti muuttanut muutamia tapojani tässä maassa. En olen puoleentoista vuoteen ollut humalassa kuin ehkä kerran, vaikka varmaankin juon useammin viiniä kuin koskaan ennen. En käytä maitoa kuin siinä sturbuksin lattessa, vaikka syön miltei joka aamu pähkinä-tuoremarja-mysli -sekoitusta. Tarvitsen siihen toki mantelimaitoa, joka on muuten hyvää (se kyllä täytyis viitsiä tehdä itse). En kaipaa jogurttia (vaikka olen YRITTÄNYT saada lapseni syömään sitä viimeiset kymmenen vuotta), mutta jäätelöä meillä kuluu, eikä mitään soijasörsseliä.

Hummus (tortillachipsien kanssa) on noussut ruokavaliossamme aika monta porrasta ja Teeterin sushi (toki ravintoloista saisi vielä parempaa) on jokaviikkoinen vieras perheessämme. Äyriäisiäkin joskus syön, mutten juuri itse laita ja kalankin kanssa on vähän niin ja näin. Tuoreus huolestuttaa täälläkin, mutta kalasoppaa on helppo tehdä. Samoin makkarasoppaa, lihasoppaa jne, sillä slowkookeriin on helppo tunkea kaikki ja jättää muhimaan. Makkaravalikoimassa muuten löytyy, vaikka sinistä lenkkiä en olekaan löytänyt. Tänään tein soppaa (kun luomulaatikko toi kotiin siihen erinomaiset juurekset) paikallisista kalkkuna-aamiaismakkaroista. Hivenen siskonmakkarakeiton tapaista, oikein hyvää.

Paikalliseen aamiaissyöminkipuuhasteluun emme kuitenkaan ole taipuneet. Aamiaispaikkoja täällä on runsaasti ja sellaiseksi kutsutaan paikkaa, jossa tarjoillaan kahvia kaiken kanssa. Valikoimassa on (iltapäivään saakka eli ovat siis myös lounaspaikkoja) monenlaisia vehnäsvariaatioita: pannareita, egg-pannareita, biscuitteja (meikäläisittäin makeahkoja sämpylöitä), sämpylöitä (sanoisinpa, että meikäläisittäin lähestyvät täytettyjä pasteijoita) ja monenlaisia piirakoita sekä suolaisilla että makeilla täytteillä. Ja sitten bageleita kaikin mahdollisin täyttein ja jälkkäriksi donitseja, pullia, piirakoita, cookieseja (niitä joiden halkaisija on suomalaisen pizzan luokkaa) jne. Onneksi myös munakasvaihtoehdot ovat runsaanlaiset ja nykyään monessa paikassa vaikkapa ranskalaiset voi vaihtaa hedelmälautaseen. Eli jokapaikasta löytyy kyllä syötävää, kunhan malttaa pitää herkkupyllynsä aisoissa. Muutaman kerran olen näissä paikoissa käynyt lounaalla ja nauttinut kyllä. Usein tortillavaihtoehdoissa on myös gluteeniton vaihtoehto, jos viitsii kysellä ja olla tarkkana.

Kahviloissa (olenko jo maininnut sturbucksin) on tietenkin myös jonkinlainen valikoima vehnätuotteita (tuolla kantaketjussa myös gluteenittomia vaihtoehtoja, vaikkakaan en niitä käytä) ja joissain saa myös jogurttia joko myslillä tai marjoilla tai molemmilla. Jogurttipurkkeja ei kahviloissa ole myynnissä. Sitten on tietenkin miljoona jäätelö- ja toinen mokoma frozen-yogurt paikkoja, jotka on ihania kesäkuumalla. Niistä ei sitten saa kahvia, mutta onneksi aina voi valita paikan, jossa eräs nimeltämainitsematon kahviketju on vieressä! Sitten on tietenkin donitsikahvilat (joissa ei ole gluteenittomia tuotteita) Dunkin Donuts ja paikallinen Krispie Creams.

Pizzerioissa, melkein kaikissa, on nykyään saatavilla myös gluteenittomia pizzoja, jotka paistetaan foliovuuassa eli valikoima on runsas. Jos sitten haluat gluteenittoman pakastepizzan, niin on mentävä erikoiskauppaan, sillä Teeter ei niitä suosi. Whole Foods Marketista, Trader Joesta tai Earth Faresta niitä sitten löytyy reippaanlaisesti ja vielä enemmän Healthy Home Marketista, jossa on maailman suurimmat gluteenittomat valikoimat. Eli mitä vaan löytyy, mutta niistä lisäaineista, joita ruokaan tungetaan (tahi geenimanipuloiduista osasista) ei tarvitse mainita sanaakaan. Ns. ravintosisältö (grammoina, kaloreita ja ties minä) täytyy olla pakkauksissa präntättynä. Jos sitä GMO-soijaa tahtoo välttää, niin saa kyllä lukea paketteja todella tarkkaan tai paremminkin pitäytyä vain muutamassa tuotesarjassa. Siihen en ole itse taipunut. Subwayllä tai muissa sämpyläpaikoissa en ole koskaan käynyt, joten en tiedä mikä niissä on tilanne. (On muuten sen sata muutakin ketjua, jossa en ole koskaan poikennut.)

Sillä ravintoloissa en kysele mistä ruoka tulee, mutta hintatasohan sen aika selvästi kertoo. Eteläinen ´kaikki paistetaan rasvassa´-kulttuuri ei ole sieltä terveellisemmästä päästä, mutta itse uskon, että kohtuudella kaikki menee. Paitsi, että kaikki paistettu on myös leivitettyä eli jos sen gluteenin haluaisi kokonaan jättää pois, niin nämäkin sitten. No, ei kovin iso uhraus. Edullisin, terveellinen lounasruokaluvaihtoehto on Earth Faren tai Whole Food Marketin salaatti- ja keittobaari, joissa valikoima on todella runsas ja kaikki ainesosat on kirjoitettu näkyville! Myös Teetereissä on hyvät valikoimat, mutta tuskinpa yhtä luomua.

Terveellisintä, lisäaineettominta ja maukkainta ruokaa saa siis tekemällä itse joko Farmers Marketin lähituotteista tai vaikkapa Absolute Organicsin toimittamista kasviksista, varsinkin jos sitten hakee lihan ja maitotuotteet erikoismyymälöistä. Erinomaista lihaa saa vaikkapa Meat Housesta (joka myy myös Juusto-nimistä juustoa) tai muista vastaavista pikkukaupoista ja etelä-Karoliinan puolella on Reid, jossa siis kaikki myytävä on paikallista tuotantoa (mm. ne maailman kauneimmat kananmunat).

Loppuyhteenvetona siis voisi sanoa, että tässä maassa voi valita, haluaako ruokansa helposti, halvalla, terveellisesti vai jonkun muun laittamana. Viimeisimpään kategoriaan voi lukea sitten myös TV-dinnerit, joita kaupoissa on vain nelinkertainen määrä oikean ruuan hyllymetreihin suhteutettuna. Ja tv-dinnerinä voi tietenkin ostaa myös aamiaisen tai lounaan (myös lasten koululounaspaketit, joissa siis suolakeksejä, luustokimpale, kinkkuklimppi, sipsejä ja sokerina pohjalla: rusinoita sekä mehu) tai ihan minkä vaan. Joidenkin mielestä aamiainen on pelkkä bageli tuorejuustolla, toinen taas vaatii makkarat, pekonit, sämpylän, juuston, leikkeleen ja pannarin kermavaahdolla ennenkuin aamun kaloritarve on tyydytetty.

Kaikki on siis mahdollista ja rutiini rulettaa tässäkin asiassa; meillä haetaan Teeteristä perusasiat, viikonlopuksi paikallista ja parempaa, kerran viikossa noutokiinalaista ja kerran ulos syömään keskihintaisesti. Noita ulkona syötyjä lounaita ei lasketa, mutta kouluun teen eväät sekä itselle että tyttärelle, koska se on kätevämpää.

Puhdas ruoka, parempi mieli, mutta arjessa helppous ja gluteenipanna. Mutta silti kaikkea on ihan liikaa, kuten vaikkapa eilisen illanvieton jämät: kakku, sämpylät, keksit, levitteet ja suklaat tuolla huutelee kovasti. Josko lähtis sturbuksiin kahville?

Pienehkö frustraatioangsti

Joo, mä oon jo aika hyväksi tässä 'hengitä ja anna mennä' -politiikassa oppinut, mutta jotkut päivät on aurinkoisempia kuin toiset. Tänään muuten pihalla paistaa, vaikka aamulla auto olikin jäässä. Tai no, huurteessa tai missälie jää ja huurtumisen välimuotohörsselissä.

Mutta odotan siis jo kovasti joululomaa, sillä koulunkäynti on niin yksinkertaisen, puuduttavan, tylsän, mitäänsaamattomuuden välipäiväjuhlaa, että oksat tippuu muovikuusestakin. Annanpa esimerkin: kello soitti 5.45, jotta ehdin kouluun kello kahdeksaksi. Kahdeksalta ope antaa 20 minuuttia kertausaikaa ja kirjottaa tulevan testin luunosien nimeämistehtävän vastaukset taululle. Tokikin eri järjestyksessä, mutta no... Ehkäpä en sanokaan muuta. Testi alkaa 8.35 ja olen vastannut monivalintatehtäviin 8.50. Viimeinen saa testin valmiiksi 9.20, jolloin alkaa 20 minuutin tauko.


Tauko loppuu 9.55 (koska ope syö opiskelijan tuoman mäkkidonaldon aamiaismoskan) jolloin ope kertoilee jostain hoitolasta, joka on tehnyt jotain jossain seuraavat 15 minuuttia. Päivän aineiston oppimiseen on siis jäljellä 50 minuuttia, joten ope laittaa opetusvideon (ne ovat muuten erinomaisia videoita) päälle ja höpisee samanaikaisesti esittäen samat asiat luokassa seisovasta luurangosta. En saa selvää kummastakaan.


Videon jälkeen saamme muovata pikkuluurankoihin kyseessäolevat lihakset ja samanaikaisesti luokassa pyörii toinen video, ope keskeyttää kahdesti kertoakseen jotain ja koulun johtaja kiertää jakamassa kaikille pullollisen kynsinauhaöljyä.


Tulinko maininneeksi, että opellamme on adhd ja ruokatunnin hän käyttää videoiden näyttämiseen aiheesta, jolla ei ole mitään tekemistä alamme kanssa. Muistinko muuten mainita, että täällä ei ole minkäänlaista opettajanhuonetta tai taukotilaa, vaan kaikki tapahtuu samassa huoneessa.


Olenko koskaan maininnut, että tämä on alueemme arvostetuin, joskaan ei kallein, koulu.


Olenko koskaan maininnut, että mieheni maksaa muutaman kuukauden palkan tästä loistavasta mahdollisuudesta oppia "uusia asioita".


Olenko koskaan maininnut, että joinain päivinä tämä vi****** niin vietävästi.


Mutta minähän hymyilen kauniisti ja pidän pääni kiinni. Älkää siis, pliis, kertoko tästä vuodatuksesta kenellekään.

Olen suomalainen!

Siis jo toinen itsenäisyyspäivä tällä mantereella (enkä laske paikallisia juhlallisuuksia itsenäisyyteni juhlinnaksi).
Mielentila on helpompi, itsenäisempi ja tukevampi, muttei siis vielä helppo tai liian itsenäinen saati tukeva. Kun ei enää tee mieli pohtia, missä olen menossa, niin silloin kai yleensä tietää missä on menossa?

Eli on rakentanut rutiineista uuden suojamuurin ympärilleen. Siirtynyt elämään muka-tavallista elämää. Ei olekaan enää se viimeksi muuttanut (blääh, oli kiva olla se tyhmin) tai tietämättömin (navigaattorituska on vielä mielessä, muttei enää käytäntö) ja kaipaa alkuaikojen totaalisia tylsistymisiä (kun ei ollut kerrassaan mitään tekemistä).

Nyt arki juoksee ja elämä on helppoa. Ja helppous tuo mukanaan laiskistumisen, emmääviitti -asenteen ja saamattomuuden. Ja sen, että pitäis olla enemmän, ymmärtää enemmän ja tehdä enemmän. Olla joku muu, koska ei oikein tiedä kuka on.

Thanksgiving oli vuosi sitten ihan ufo-juhla, mutta tänä vuonna odotin sitä enemmän kuin Itsenäisyyspäivää. Siis syystä että, silloin oli lomaa koulusta. Itsenäisyyspäivänä tein iloisesti hommia, vaikkakin kaivoin liput, kynttilät ja rekvisiitan esille ja vilkuilin netistä Tampereen Tanssiaisten fiiliksiä ja pukuloistoa. Lievä haikeus laskeutuu toki mieleen aina, kun kuuntelee Jouluradiota, mutta sitä ei ole pakko kuunnella. Kauhukseni totesin, että tällä hetkellä en haluaisikaan olla Suomessa.

Mutta olen henkeen ja vereen suomalainen!

Olen suomalainen, joka katselee jouluvaloja talojen edustoilla ja tuhahtelee tavallisille kahden tai kolmen sarjan virityksille. Siis niille, joita piti liian kalliina hankittaviksi asuessaan Suomessa. Olen suomalainen, joka vaatii ystävällistä kohtelua jokaisena päivänä jokaisessa kaupassa ja jossei sitä saa, niin äänestää jaloillaan. Olen suomalainen, joka vastaa tyynesti monivalintatehtäviin niiden vaatimalla taktiikalla ja pärjää.

Olen myös suomalainen, joka valitsee asuinpaikan sillä perusteella, että pääsee kävellen tärkeimpiin asiointipaikkoihinsa. Olen suomalainen, joka kattaa pöydän Teemalla ja asettelee takan päälle Mariskoolinsa. Olen suomalainen, joka ei taivu kirjoittamaan vieraalla kielellä, koska se (siis kieli; ei vain taito) on niin kökkö.

Tämä suomalainen yrittää tavoittaa pienen murusen Obamacaresta, joka näyttää olevan päin persettä ja herättää kovasti tuntemuksia. Siis myös ihmisissä, jotka eivät muissa asioissa ole osoittaneet kiinnostusta maailman (lue: oman maan) politiikkaan. Ihmettelen myös kovasti meuhkaamista oikeasta juhlakauden toivotustavasta, sillä Merry Christmas kuulemma loukkaa niitä, jotka eivät vielä joulua. Ja täällä joulua viettävät vain kristityt, Thanksgiving ja Hanukkahhan yhdistyivät tänä vuonna.

Tämä suomalainen on alkanut nähdä eroja (teennäisten) ihmisryhmien välillä. Pohjoisesta muuttaneet ovat tosiaankiin aika erilaisia kuin eteläiset (southern, etelävaltioiset tekisi mieleni sanoa, mutta se lienee erinomaisen epäkorrektia). Melkein kaikki tämän suomalaisen ystävät ja tuttavat ovat hyvästi koulutettuja ja ajattelevia ihmisiä eli meitä yhdistää samanlainen arvopohja ja samat nuoruuden tv-sarjat. Paitsi, että sitten minä olen suomalainen siihen päälle ja muut ovat jonkun muun maalaisia. Se -maalaisuus muuntuu tilanteen mukaan ja osalla amerikkalaisuuden vahvan pintakerroksen alla on oma osavaltiolaisuus, joka tuo mukanaan mm. murteen. Joita tämä suomalainen ei vielä ymmärrä. Puheen siis (pääosin) ymmärtää, muttei vihvahteita.

Sitten on vielä maalaisuus versus kaupunkilaisuus dilemma, joka sekoittuu tuohon pohjois/eteläiseen. Asumme alueella (Ballantyne), joka tunnetaan varakkaana, uutena asuinalueena (talomme oli perifeerisellä peltoalueella vielä vuonna 1997 ja takapihan ostoskeskuksemme oli viljelysmaata noin 6 vuotta sitten); täällä asuu siis snobeja. Ja asuuhan niitä(kin), mutta suurimmaksi osaksi tavallisia lapsiperheitä, jotka haluavat, että mukelot pärjäävät maailmassa. Se viljelysalue alkaa nykyisin jotakuinkin 5 mailin päästä ja siellä se maaseutu sitten siintää.

Mutta suomalainen maalaistyttö tykkää kovasti käydä rivitanssaamassa tuolla maalaisten(kin) kansoittamassa saluunassa, eikä hätkähdä, kun näkee (valokuvassa) nyljetyn peuran. Tämä maalaistyttö kokee, että paikalliset maalaiset ovat kaupunkilaisia epäkohteliaampia ja sisäänpäinkääntyneempiä, mutta erinomaisen mukavia ja omansalaisia, kun heidät oppii tuntemaan.

Suomalainen (maalainen) sai juuri nauttia yhden kylän erinomaisesta vuosittaisesta ponnistelusta, jossa tarjoiltiin Viktoriaanisesti teetä. Siis posliinikupeista asiaankuuluvin suupaloin loistavasti koristelluissa teehuoneissa. Siis juuri sellaisista amerikkalaisen törkeästi tilpehööretyistä joulukrääsäkoristeluista, joita ei voinut pari vuotta sitten suin surminkaan sietää. Tämä suomalainen maalaistyttö tykkäsi niistä koristeista siellä, koska ne toivat tilaisuuteen oikeanlaisen tunnelman. Ei sitä feikkiä walmartin krääsätunnelmaa, vaan aidon ilon siitä, että ponnistelemalla tässä (sinänsä naurettavassa) hyväntekeväisyystyössä voi tuoda kanssaihmisilleen iloa ja nautintoa. (Laitan kuvat tuonne kuvablogiin!)

Tämä suomalainen on sitten tänä vuonna leiponut vissiin 70 joulutorttua ja laittanut jo kolme lanttulaatikkoa. Pari viikkoa sitten pidettiin Suomi-klubin karjalanpiirakkatalkoot, koska eivät täällä osanneet niitä leipasta ilman meikäläisen (erittäin karjalaisetonta) apua. Kolmisen kiloa rosollia on tälle päivälle tilattuna. Joku on puuhaamassa Suomi-koulua (en siis minä!), jonne toki lupasin avustamaan, jos viikottaisen suomen opetuksen lisäksi joudan.

Ja sitten vielä se tosiasia, että Suomessa on kehitetty maailman paras hoitomuoto, jolle kalpenee jokaikinen tylsä maailmanvalloittanut korvike. Ja se on se, jota ilman on niin vaikea olla: sauna.

Ja kalevalainen jäsenkorjaus tulee sitten hyvänä kakkosena!