Kaikesta positiivisuudesta huolimatta näitä vaan tulee. Syväsukelluspäiviä, jolloin mikään ei tunnu pitävän nokkaa pinnan yläpuolella.
En tiedä, onko kyse siitä, että klinikkapäivät (lue: ilmaisen työvoiman hyväksikäyttöpäivät) ovat juuri takanapäin ja jo nyt ottaa päähän, että niitä on vielä jäljellä 12 kappaletta seuraavan puolen vuoden aikana. Juu, kaikesta oppii ja markkinointia kohti tulevaa... Haista kukkanen!
En sitten muistanut (onneksi) kuinka lamaava on joka-aamuisen kuuden herätyksen jälkeinen aivomössötunne, kun päässä ei liiku sitten mikään vielä kolmen kupin (ja maha kiittää...NOPE) kahvia jälkeen. Kello näyttää, että vielä pitäis pysyä hereillä noin 12 tuntia. Jaa, vanhemmiten unentarve vähenee... Näkis vaan!
Kohta pitäis lähteä maailmalliseen kikatus-ihanaanähdä-mitäkuuluu -kokoukseen, mutta taidan vetää lippiksen päähän ja laittaa päälle 'Mua yksinkertaisesti vituttaa' -paidan. Voisko joku lähettää mulle semmosen seuraavaa sopivaa hetkeä silmälläpitäen (tullee taas ens vuoden maaliskuussa)?
Mää ny vaan yksinkertaisesti en kestä enää tätä välitilaa, vaan antaisin pikkusormeni, jossen siis tarttis sitä hoitohommissani, jos saisin oman huoneen, oman katon ja pienesti palkkaa. Ehken olisi syvemmälti yhtään sen onnellisempi tahi säteilevämpi, mutta mulla olis pienesti mielenrauhaa. Sen kanssa voisin taas opetella päivä kerrallaan -elämistä. Onko se liikaa vaadittu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti