Keli ei aivan täysillä osunut, sillä oli varsin kylmä, eikä aurinkokaan juuri näyttäytynyt. Siksipä iltasella emme kovin kauaa kaupunkia kuluttaneet, vaan menimme hotelliin kesken parhaan Halloween-juhlinnan suklaakonvehtien kanssa. Aamulla annoimme neidin nukkua vähän pidempään ja koska vaihtoehtona oli joko olla hiljaa ja lueskella tai lähteä uudelleen katselemaan vuoriston tarjoamia maisemia, niin lähdimme jälleen kuluttamaan bensaa... Pääsimme pilveen ja henkeäsalpaavien maisemien keskelle. Suomi-tyttö oli ihmeissään ja aikoo ehdottomasti vielä palata noihin maisemiin.
Kaikki kuvat on otettu iPhonella, joten laatu on sen mukainen.
Päivälä kävimme sitten Biltmoressa, joka on Vanderbilttien rakentama "kesämökki". Linnoja ja muita katedraaleja on tullut nähtyä ennenkin, joten tämä linna ei niin hirveästi sykähdyttänyt; ehdottomasti katsomisen arvoinen paikka kuitenkin! Erityisesti joulukuuset olivat näyttäviä, tai no miksipä ei olisi, jos niitä laitetaan kuusi vierekkäin ja kaikki ovat ylenpalttiseen tapaan täynnä koristeita. Siihen jenkkityyliin, jonka alta ei todellakaan näy, onko siellä kuusi vai koivu. Sisällä ei saanut ottaa kuvia, joten tässäpä tuo pytinki ulkoapäin:
Sinnekin tulee varmaan mentyä vielä joskus toistamiseen, ainakin viinitupaan maistiaisille, sille se jäi tällä kierroksella väliin. Poikkesin myös yhdessä joulukaupassa ja seuraavan kerran sellaiseen menenkin sitten kahden vuoden kuluttua.
Eli kauniista Asheville kaupungista en osaa sanoa oikein sen kummempaa, mutta alan ymmärtää miksi ihmisistä tulee Lapinhulluja; meikäläisestä voisi tulla vuoristopimee:
En ole aiemmin ajanut pilveen ja katsellut hattaroita silmieni tasalta. Seuraavalla kerralla sitten patikoimaan, jos vaikka uskaltautuisi isoisävuoren riippusillalle.
Mutta eikös se ole niin, että jokaisessa matkassa parasta on kotiinpaluu ja oma sänky. Olen siis ekan kerran tullut kotiin, tänne missä sänky nykyisin sijaitsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti