Mää oon mää.
Sää oot sää.
Se on se.
Me ollaan meitä.
Te ootte teitä.
Ja ne on sitten niitä.
Mut oonks mää vaan mää vai vähän jo niitä?
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Positiivisuushaaste
Sain Pohjois-Karoliinabloggarikollegalta haasteen ja tässäpä olisi sananen viikonvaihteen päätteeksi:
1. Varjo-juhannus on taas vietetty ja saatu monen monta ystävää kerääntymään takapihallemme keskikesän juhlan puitteissa. Onhan se onni ja autuus, että tietää keskiyön auringosta ja on sen saanut kokea monta kertaa tässä elämässä. Eihän sitä muuten olisi mitä muistella ja muistutella asiasta tietämättömille ihmispoloisille.
2. Eilisen tuskanhikisen juhannuskelin jälkeen koitti toinen tuskanhikinen päivä. Ilman hikeä ei saattaisi ymmärtää viilennysjärjestelmän hienoutta saati jääpalakoneen autuutta. Miten mukavaa onkaan istua ja katsella, kun vesi suihkuaa letkusta kasvimaalle vain yhdellä ranneliikkeellä ja salaatit kohisevat kasvuaan.
3. Ylensyömisen ja -juomisen tuska on siedettävissä, kun kirkkaanpunaiset linnut (robin) vaihtelevat paikkaa puiden oksilla ja sirkuttavat kauniisti. Toisaalta nekin kärsivät ylensyömisen tuskasta, sillä kiveykset ovat täynnänsä mustikanväristä linnunpas*** ja tottahan niilläkin on oltava huono omatunto, kun ovat opetelleet reitin verkon alitse apajilleni. Pupujussitkin saavat synninpäästön, sillä ne keikkuvat enimmäkseen naapuritontilla tomaattivarkaissa. Hyvä, etteivät minun tomaattini ole vielä kasvaneet.
4. Elämäni ensimmäisen laser-questin jälkeen olen päättänyt säästää nuo viattomat luontokappaleet kostonhimoisilta ampuma-ajatuksiltani ja päättänyt siirtyä kasvimaan ja marjapensaiden suojelussa järeämpiin aseisiin. Aion virittää hirmuisen discojytkeen kaikumaan takapihalle ja sitten osoittelen jokaista siivekästä ja pupukasta taskulampulla niin kauan, että niiden rintamus alkaa vilkkua erivärisin valoin ja ne ymmärtävät, että ihan jokapaikkaan ei tarvitse tunkea. Pyydän avukseni kaikki ihanaiset kiiltomatomme ja kaikki kahdeksan hyttystämme. Discojytkeen puutteessa saatan myös käyttää sammakoita ja kaskaita operatiivisessa puolustustehtävässä.
5. Viimeviikkoisen Myrtle Beach ja Charleston -matkailun jälkeen tällä viikolla pääsee vuorostaan vuoristoon. Ja pääsee myös lähtemästä Concord-mallille eli suunnaton rahallinen autokouluponnistus tyttären suuntaan kantaa hedelmää. Mielelläni maksoin autokoulusta $25 ja ajokortista kaksi kertaa $7 jotta kesävieraat pääsevät nauttimaan teinin ajopalvelusta, kun mamma jää töihin. Siis ansaitsemaan palkkaa omin pullein kätösin.
BONUS: onneksi on mitä ikävöidä, sillä mitä ihminen ikävöisi, jossei voisi muuttaa muille maille vierahille. Charlestonin jälkeen olen niin kovasti ikävöinut Tuijaa ja Penaa, että taidanpa mennä keskiviikkona ikävöimään lisää Coyote Joehin. Ja Grandfather mountainin jälkeen alan sitten ikävöimään Tupsua, mutta Terhi saa vielä odottaa jouluvalojen viritystä. Ja onneksi sinne Myrtle Beachille pääsee tänä kesänä vielä toisen kerran, jotta sitten vihta voikin ikävöidä. Onni on ystävät, jotka tulevat käymään!
1. Varjo-juhannus on taas vietetty ja saatu monen monta ystävää kerääntymään takapihallemme keskikesän juhlan puitteissa. Onhan se onni ja autuus, että tietää keskiyön auringosta ja on sen saanut kokea monta kertaa tässä elämässä. Eihän sitä muuten olisi mitä muistella ja muistutella asiasta tietämättömille ihmispoloisille.
2. Eilisen tuskanhikisen juhannuskelin jälkeen koitti toinen tuskanhikinen päivä. Ilman hikeä ei saattaisi ymmärtää viilennysjärjestelmän hienoutta saati jääpalakoneen autuutta. Miten mukavaa onkaan istua ja katsella, kun vesi suihkuaa letkusta kasvimaalle vain yhdellä ranneliikkeellä ja salaatit kohisevat kasvuaan.
3. Ylensyömisen ja -juomisen tuska on siedettävissä, kun kirkkaanpunaiset linnut (robin) vaihtelevat paikkaa puiden oksilla ja sirkuttavat kauniisti. Toisaalta nekin kärsivät ylensyömisen tuskasta, sillä kiveykset ovat täynnänsä mustikanväristä linnunpas*** ja tottahan niilläkin on oltava huono omatunto, kun ovat opetelleet reitin verkon alitse apajilleni. Pupujussitkin saavat synninpäästön, sillä ne keikkuvat enimmäkseen naapuritontilla tomaattivarkaissa. Hyvä, etteivät minun tomaattini ole vielä kasvaneet.
4. Elämäni ensimmäisen laser-questin jälkeen olen päättänyt säästää nuo viattomat luontokappaleet kostonhimoisilta ampuma-ajatuksiltani ja päättänyt siirtyä kasvimaan ja marjapensaiden suojelussa järeämpiin aseisiin. Aion virittää hirmuisen discojytkeen kaikumaan takapihalle ja sitten osoittelen jokaista siivekästä ja pupukasta taskulampulla niin kauan, että niiden rintamus alkaa vilkkua erivärisin valoin ja ne ymmärtävät, että ihan jokapaikkaan ei tarvitse tunkea. Pyydän avukseni kaikki ihanaiset kiiltomatomme ja kaikki kahdeksan hyttystämme. Discojytkeen puutteessa saatan myös käyttää sammakoita ja kaskaita operatiivisessa puolustustehtävässä.
5. Viimeviikkoisen Myrtle Beach ja Charleston -matkailun jälkeen tällä viikolla pääsee vuorostaan vuoristoon. Ja pääsee myös lähtemästä Concord-mallille eli suunnaton rahallinen autokouluponnistus tyttären suuntaan kantaa hedelmää. Mielelläni maksoin autokoulusta $25 ja ajokortista kaksi kertaa $7 jotta kesävieraat pääsevät nauttimaan teinin ajopalvelusta, kun mamma jää töihin. Siis ansaitsemaan palkkaa omin pullein kätösin.
BONUS: onneksi on mitä ikävöidä, sillä mitä ihminen ikävöisi, jossei voisi muuttaa muille maille vierahille. Charlestonin jälkeen olen niin kovasti ikävöinut Tuijaa ja Penaa, että taidanpa mennä keskiviikkona ikävöimään lisää Coyote Joehin. Ja Grandfather mountainin jälkeen alan sitten ikävöimään Tupsua, mutta Terhi saa vielä odottaa jouluvalojen viritystä. Ja onneksi sinne Myrtle Beachille pääsee tänä kesänä vielä toisen kerran, jotta sitten vihta voikin ikävöidä. Onni on ystävät, jotka tulevat käymään!
keskiviikko 18. kesäkuuta 2014
Kesälomalla
Täällä sitä käkitään eteläisessä Karoliinassa ja otetaan aurinkoa. Ihan meinaan on rusketusrajat, vaikka pihalle olen tällännyt itseni vasta viiden jälkeen illalla ja silloinkin varjoon. Olen myös päättäväisesti käynyt sekä hotellin uima-altailla ja meressä. Hotellin altaista paras on ehdottomasti se, missä on baari. Tai no, on tuo parvekkeeltamme näkyvä slow riverkin ihan kiva, mutta kaikenmaailmat mukulat häiritsivät, kun siellä yritin renkaalla sirosti maaten lukea kirjaa. Kastui mokoma, eikä näinollen ollut kovin siroa. Jos oli muutenkaan.
Ei ole minua luotu rantaeläimeksi, mutta ihan kivasti pari päivää kuluu, kun välillä lähtee itekseen syömään erinomaista kalaruokaa ja kahville. Kahvirutiineista täytyy näes pitää kiinni näin lomallakin, ettei ihan metsity. Tänään oli mieli vielä lähteä rannalle auringonlaskun aikaan, mutta laiskuus iski ja katselen punaista auringonlaskua tästä parvekkeelta, sillä eihän se sinne rannalle ees näkyis. Mikäs tässä on kölliessä, kun helikopterit nousee ilmaan tuosta vierestä kymmenen minuutin välein ja kaskaatkin ovat taas tulleet iloksemme. Myös tuo highway tuossa ääntelee, lentokenttä on mailin päässä ja kakarat (ja aikuiset) remuavat edelleen tuossa altaalla. Mutta muuten siis oikein rattoisaa, kun lämpötila killuu edelleen kolmenkympin tietämissä ja hotelli on oikein mukava. Melkolailla viihtyisämpi kuin viime vuoden Myrtle -keikalla.
Tuolla altaalla lukiessani (aloitin pitkästä aikaa suomenkielisen dekkarin) mietin, että ihan mukavaa tämä on. Asua maassa, jossa muutaman tunnin ajomatkan päässä on kiinni biitsielämässä ja tulee huomaamattaan kyselleeksi ohikulkevilta jonninjoutavia. Eikä kukaan ole (sattumoisin) pariin päivään kysellyt mistä olen kotoisin. Tai tarkemmin sanottuna en ole itse pariin päivään miettinyt mistä olen kotoisin. Ei ole tuli perseen alla liikenteessä ja Myrtlestä selviää ilman navia. Sitä on vähän niinkuin kotonaan. Vaikka vähän kaipaakin omaa takapihaa, sen tulikärpäsiä ja lintujen sätkätystä ilman helikopterin lapoja.
Huomenna jatketaan Charlestonin kultturellimpiin maisemiin ja ollaan niin historiallisia. Kyllä tätä rantaelämää tässä jo olikin, varsinkin kun tänne pääsee taas reilun kolmen viikon päästä. Näin tämä matkailu avartaa.
Ei ole minua luotu rantaeläimeksi, mutta ihan kivasti pari päivää kuluu, kun välillä lähtee itekseen syömään erinomaista kalaruokaa ja kahville. Kahvirutiineista täytyy näes pitää kiinni näin lomallakin, ettei ihan metsity. Tänään oli mieli vielä lähteä rannalle auringonlaskun aikaan, mutta laiskuus iski ja katselen punaista auringonlaskua tästä parvekkeelta, sillä eihän se sinne rannalle ees näkyis. Mikäs tässä on kölliessä, kun helikopterit nousee ilmaan tuosta vierestä kymmenen minuutin välein ja kaskaatkin ovat taas tulleet iloksemme. Myös tuo highway tuossa ääntelee, lentokenttä on mailin päässä ja kakarat (ja aikuiset) remuavat edelleen tuossa altaalla. Mutta muuten siis oikein rattoisaa, kun lämpötila killuu edelleen kolmenkympin tietämissä ja hotelli on oikein mukava. Melkolailla viihtyisämpi kuin viime vuoden Myrtle -keikalla.
Tuolla altaalla lukiessani (aloitin pitkästä aikaa suomenkielisen dekkarin) mietin, että ihan mukavaa tämä on. Asua maassa, jossa muutaman tunnin ajomatkan päässä on kiinni biitsielämässä ja tulee huomaamattaan kyselleeksi ohikulkevilta jonninjoutavia. Eikä kukaan ole (sattumoisin) pariin päivään kysellyt mistä olen kotoisin. Tai tarkemmin sanottuna en ole itse pariin päivään miettinyt mistä olen kotoisin. Ei ole tuli perseen alla liikenteessä ja Myrtlestä selviää ilman navia. Sitä on vähän niinkuin kotonaan. Vaikka vähän kaipaakin omaa takapihaa, sen tulikärpäsiä ja lintujen sätkätystä ilman helikopterin lapoja.
Huomenna jatketaan Charlestonin kultturellimpiin maisemiin ja ollaan niin historiallisia. Kyllä tätä rantaelämää tässä jo olikin, varsinkin kun tänne pääsee taas reilun kolmen viikon päästä. Näin tämä matkailu avartaa.
torstai 5. kesäkuuta 2014
Pelit ja vehkeet
Pankki, tuo kaiken maallisen ilon ja valuutanlähteen tyyssija. Meillä se on Wells Fargo ja siitä on tullut minulle jo kovasti läheinen ystävä.
Eilen posti toi paketin, jossa on minun maksupäätepalikkani, jolla siis into piukassa vastaanotan maksuja kännykän välityksellä yritykseni (Doing Business As Kata Hyvarinen) sekkitilille. Sille, josta kerran kuussa vilahtaa se pakollinen 150 SÄÄSTÖtilille, jotta systeemi pysyy maksuttomana. Siis jos muistaa mennä nettisivuille (ei tätä ei voi tehdä iPhonella tai Padilla) ja löytää viidakosta kohdan, josta ruksaa, että en tahdo postin tuovan tiliotetta parin viikon välein. Printtaan sen itse tältä tietokoneelta.
JA sitten vaan asentamaan! Samassa rytäkässä tuli 5 informatiivista viestiä wells fargolta ja heidän tytäryhtiöltään, joka tätä terminaalikauppaa (siis maksupääte-) hoitaa. Jokainen viesti kertoi mitä pitää tehdä ja jokainen luetteli kolme erilaista tilinumeroa tai ID numberia tai pääsykoodia tai muuta mukavaa numerosarjaa. Paketissa onneksi oli myös selkoohjeet siitä, miten terminaali (mun on vaan pakko käyttää tuota sanaa) asennetaan ja verifioidaan.
Eipäs kun, verifiointi täytyykin tehdä soittamalla numeroon x-xxx-xxx-xxxx. Tämä täytyy tehdä eri puhelimelle kuin sillä, johon sen terminaalin asentaa. Siispä lainamaan tyttären kännykkää ja soittamaan. Kun selvisin ensimmäisen asteen näppäile tunnuslukuviidakosta ja sain ihmisen langattomaan päähän, niin pyydettiin avaamaan se ohjeposti sieltä sähköpostista. Siis mikä niistä? Ei nro 1, 2, 3, 4 tai 5. Pitäisi löytää numero 6. No ei ole edes roskaposteissa, mutta ystävällinen poju lähettää sen minulle uudelleen. Odotan siis vähän aikaa läppäri auki ja asentelen appsia kännykkääni samalla kun kuuntelen odotusmusiikkia tyttären kännykällä. Kaikki hyvin, kunnes likan känny sammuu.
Ei se mitään, ystävällinen poju soittaa minulle uudestaan, mutta hommaa ei voi hoitaa puhumalla samassa puhelimessa, missä terminaali asentautuu. Likan puhelin ei toimi, joten herätän tämän pienen ihmisen ja hän saa puhelimensa kuntoon. Soitan uudelleen ja saan puhelimeen näppärän tytön, jonka kanssa jatkamme askartelua ja saan kaiken kuntoon. Minut opastetaan seikkaperäisesti laitteen käyttöön ja teen parit tilisiirrot suit sait sukkelaan. Kätevää!
Sitten alan ohjelmoida inventaariolistaa, siis palveluitani eli hintatietoja valikkoon, ja jokin ei tästää. Kaikki näkyy EUROINA! Mistä himpun vinkkelistä tämä 5x5 sentin kokoinen pikkuinen boksi voi tietää, että olen eurooppalainen? Mitähän asiakkaat tuumivat, kun maksu räpsähtääkin euroina ja sattuupa vielä olemaan sellainen tilanne, että jos ohjelmoin koneeseen 60 (euroa), niin höyläyksen jälkeen se muuntuu 6000,00 euroksi. Tässähän rikastuu äkkiä!
Ei muuta kuin soittamaan sinne Wells Fargoon, muttakun en edelleenkään saa soittaa puhelimesta, jossa terminaali on kytkettynä. Annanpa lapsen nukkua ja kerään voimia ja soitan illemmalle. Hyvä, että asiakaspalvelu on paikalla 24/7. Huoh.
Sitten otin valokuvan sekistä ja hups, sinne se vilahti raha tilille soittamatta yhtään kenellekään. Toivottavasti jokin systeemi käänsi valuutan taaloista euroiksi ja lisäsi pari nollaa perään. Ihmeellisiä nämä iPhonet puhumattakaan pankeista. Jatketaan askartelua.
Eilen posti toi paketin, jossa on minun maksupäätepalikkani, jolla siis into piukassa vastaanotan maksuja kännykän välityksellä yritykseni (Doing Business As Kata Hyvarinen) sekkitilille. Sille, josta kerran kuussa vilahtaa se pakollinen 150 SÄÄSTÖtilille, jotta systeemi pysyy maksuttomana. Siis jos muistaa mennä nettisivuille (ei tätä ei voi tehdä iPhonella tai Padilla) ja löytää viidakosta kohdan, josta ruksaa, että en tahdo postin tuovan tiliotetta parin viikon välein. Printtaan sen itse tältä tietokoneelta.
JA sitten vaan asentamaan! Samassa rytäkässä tuli 5 informatiivista viestiä wells fargolta ja heidän tytäryhtiöltään, joka tätä terminaalikauppaa (siis maksupääte-) hoitaa. Jokainen viesti kertoi mitä pitää tehdä ja jokainen luetteli kolme erilaista tilinumeroa tai ID numberia tai pääsykoodia tai muuta mukavaa numerosarjaa. Paketissa onneksi oli myös selkoohjeet siitä, miten terminaali (mun on vaan pakko käyttää tuota sanaa) asennetaan ja verifioidaan.
Eipäs kun, verifiointi täytyykin tehdä soittamalla numeroon x-xxx-xxx-xxxx. Tämä täytyy tehdä eri puhelimelle kuin sillä, johon sen terminaalin asentaa. Siispä lainamaan tyttären kännykkää ja soittamaan. Kun selvisin ensimmäisen asteen näppäile tunnuslukuviidakosta ja sain ihmisen langattomaan päähän, niin pyydettiin avaamaan se ohjeposti sieltä sähköpostista. Siis mikä niistä? Ei nro 1, 2, 3, 4 tai 5. Pitäisi löytää numero 6. No ei ole edes roskaposteissa, mutta ystävällinen poju lähettää sen minulle uudelleen. Odotan siis vähän aikaa läppäri auki ja asentelen appsia kännykkääni samalla kun kuuntelen odotusmusiikkia tyttären kännykällä. Kaikki hyvin, kunnes likan känny sammuu.
Ei se mitään, ystävällinen poju soittaa minulle uudestaan, mutta hommaa ei voi hoitaa puhumalla samassa puhelimessa, missä terminaali asentautuu. Likan puhelin ei toimi, joten herätän tämän pienen ihmisen ja hän saa puhelimensa kuntoon. Soitan uudelleen ja saan puhelimeen näppärän tytön, jonka kanssa jatkamme askartelua ja saan kaiken kuntoon. Minut opastetaan seikkaperäisesti laitteen käyttöön ja teen parit tilisiirrot suit sait sukkelaan. Kätevää!
Sitten alan ohjelmoida inventaariolistaa, siis palveluitani eli hintatietoja valikkoon, ja jokin ei tästää. Kaikki näkyy EUROINA! Mistä himpun vinkkelistä tämä 5x5 sentin kokoinen pikkuinen boksi voi tietää, että olen eurooppalainen? Mitähän asiakkaat tuumivat, kun maksu räpsähtääkin euroina ja sattuupa vielä olemaan sellainen tilanne, että jos ohjelmoin koneeseen 60 (euroa), niin höyläyksen jälkeen se muuntuu 6000,00 euroksi. Tässähän rikastuu äkkiä!
Ei muuta kuin soittamaan sinne Wells Fargoon, muttakun en edelleenkään saa soittaa puhelimesta, jossa terminaali on kytkettynä. Annanpa lapsen nukkua ja kerään voimia ja soitan illemmalle. Hyvä, että asiakaspalvelu on paikalla 24/7. Huoh.
Sitten otin valokuvan sekistä ja hups, sinne se vilahti raha tilille soittamatta yhtään kenellekään. Toivottavasti jokin systeemi käänsi valuutan taaloista euroiksi ja lisäsi pari nollaa perään. Ihmeellisiä nämä iPhonet puhumattakaan pankeista. Jatketaan askartelua.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Lorvipostaus (alkuperäinen otsikko: luontopostaus)
Ensinnäkin, täällä on kylmä, ja toiseksikin: minua kovasti laiskottaa. Ja silloin kun laiskottaa, niin saa laiskotella. Vaikka varpaat paleleekin ja meidän takapihalla on hyttysiä. Siis oikeesti. Ainakin 4 olen jo tavannut ja jokainen niistä on imaissut ensiluokkaista vertani parempiin suihin. Toivottavasti tämän päivän viileys (25) palaa taas normaaliin (30) lämpöön huomenna.
Sitkeästi makoilen tässä takapihan badenbadenissa, jolla jokin toinen nimi tässä maassa on, ja kuuntelen kesäillan ääniä. Kyyhkynen kujertaa, kolme muunsorttista lintua kuulen, kun pinnistelen ja sitten kuuluu Blakeneyn joku tuuletin tai muu laite. Aina silloin, kun meidän viilennin ei tuossa korvan juuressa rämise. Se on aika kovaääninen, mutta kaikkeen on totuttava ja peittäähän se alleen nuo lentokoneiden huminat ja liikenteen kolinat. Onneksi mitään liikennettä (tai no, lentsikoita toki näkee, jos taivaalle katselee) ei näe, jossei sellaiseksi lasketa noita citykaneja, jotka kasvimaa-apajilleni hamuavat. Tuossa lepikössä asustelee yksi jättipupu, joka vuorotellen käy naapurin ja meidän puolella narskuttamassa. Onneksi minulla on nuo verkkosysteemit, joten naapurista tuo saa enemmän einestä kuin meiltä.
Eilenillalla tulivat sitten tulikärpäsetkin paikalle (tai minä bongasin ne eilen), mutta sammakot ja kaskaat ovat toistaiseksi hiljaa. Ihana autuus korville, sille se kurnutus alkaa aika äkkiä käydä hermoon. Joku variksensukuinen lokkikin tuossa mennä loikottaa, mutta onnellinen olen myös siitä, että emme asu ihan rupakon (väittävät järviksi tai lammiksi täällä) vieressä, sillä siellä kaakattavat sitten ne hanhet, eivätkä vain kaakata vaan jättävät ikimuistoisia pläiskähdyksiään joka paikkaan. Kunhan korppikotkat pysyvät poissa, niin kaikki hyvin.
Muurahaissodankin toinen taistelu, jonka perheen ainoa miespuolinen taisteluvalmis kävi, näyttää tehonneen; ovat reitit pysyneet ulkoseinien toivotulla puolella ainakin toistaikseksi. Ampiaisia ei enää näy kuin aniharvoin ja kärpäsiä samoin. Hämiksiä näkyy pihalla, mutta ei ollenkaan niin paljoa kuin vuokrakämpässä, jossa terminaattori ei vieraillut neljästi vuodessa. Sitten kun se vääjäämätön, eli käärmehälytys tapahtuu, niin tulette taatusti saamaan korviahivelevän kuvauksen tapauksesta. Tuossa rytteikössä niitä aivan varmasti asuu, mutta asukoon niin kauan kuin pysyvät siellä ja poissa silmistä.
Kasvimaalla kukoistavat rikkaruohot, samaa tekevät omakotiyhdistyksen mielestä myös etupihalla, mutta ei siitä sen enempää. Salaattia saa jo ihan omasta takaa, mutta tomaateissa ei vielä paukuroita näe. Höh! Johan tässä mennään kesäkuuta ja satokausi parhaimmillaan! Kurkut ja paprikatkin ovat ihan vaiheessa, puhumattakaan kukkakaaleista, kaaleista ja punajuurista. Sipulit taitavat tukehtua omaan paremmuuteensa eli jospa haen taimia vielä. Eilen pöljyyksissäni kiskoin ohimennen valkosipulitkin rikkaruohoina maasta. Toivottavasti eivät suuttuneet ja lähtevät uuteen nousuun.
Eilen pistin myös vehnänorasta ja harventelin vähän sieltä täältä, sillä savimaa meinaa tukehduttaa kaiken. Ensimmäinen säkillinen mushroom compostia on levitetty ja kaipa sitä saisi hakea suosiolla viisi säkkiä ja levitellä joka toinen tai kolmas viikko. Kanankakkaakin löytyy ja sitä olen käyttänyt kasteluun. (No hehheh, veteen sekoitettuna.)
Mustikapensaat näyttää hyviltä ja ensimmäinen vadeltakin jo punottaa eli ensi viikonloppuna saattaa olla verkon viritystä. Mansikat istutin selvästi ihan väärään paikkaan, mutta olkoot siellä nyt tämän kesän, sillä ensi vuonna marjapensaikko tulee saamaan rutkasti lisäalaa ja kasvimaa siirtyy sen verran etelään. Tilaa on! Nuo mansikat vissiin tarvitsisiva enemmän aurinkoa, jäivät liikaa pensaiden varjoon ja nyt mietinkin, että jos tuohon talon seinustalle raivaisi mansikkamaan. Siihen ruusutarhan viereen. Ruusut saisivat velloa savessa, mutta mansikoille pitäisi perustaa ja harsottaa multamaata. Saahan sitä suunnitella. Jos vaikka hankkisi maanmylläyskoneen. Vaikka voihan siinä käydä niin, että rikkaruohopoimuri saa jo tänä kesänä tarpeekseen ja ostaa ensi vuonna ruohonsa torilta. Missä en ole vielä varsinaisesti ehtinyt käydä.
Uudet rutiinit hakee vielä uomiaan, en ole millään oppinut muistamaan, että lähitoripäivä on keskiviikko. Lauantaiaamuisin olisi tietenkin parhaat farmers marketit, mutta asianlaitahan on niin, että silloin minä vielä nukun. Vaan nyt toi pupusemme koko sukunsa näytille, joten lähden vähän pelottelureissulle ja haen kännykän, jotta voin kuvata majataloon saapuville tulevaa työmaata: ruohonleikkuun lisäksi luvassa on kasvimaan perkausta aina silloin kun minä olen töissä!
Tervetuloa vaan!
Sitkeästi makoilen tässä takapihan badenbadenissa, jolla jokin toinen nimi tässä maassa on, ja kuuntelen kesäillan ääniä. Kyyhkynen kujertaa, kolme muunsorttista lintua kuulen, kun pinnistelen ja sitten kuuluu Blakeneyn joku tuuletin tai muu laite. Aina silloin, kun meidän viilennin ei tuossa korvan juuressa rämise. Se on aika kovaääninen, mutta kaikkeen on totuttava ja peittäähän se alleen nuo lentokoneiden huminat ja liikenteen kolinat. Onneksi mitään liikennettä (tai no, lentsikoita toki näkee, jos taivaalle katselee) ei näe, jossei sellaiseksi lasketa noita citykaneja, jotka kasvimaa-apajilleni hamuavat. Tuossa lepikössä asustelee yksi jättipupu, joka vuorotellen käy naapurin ja meidän puolella narskuttamassa. Onneksi minulla on nuo verkkosysteemit, joten naapurista tuo saa enemmän einestä kuin meiltä.
Eilenillalla tulivat sitten tulikärpäsetkin paikalle (tai minä bongasin ne eilen), mutta sammakot ja kaskaat ovat toistaiseksi hiljaa. Ihana autuus korville, sille se kurnutus alkaa aika äkkiä käydä hermoon. Joku variksensukuinen lokkikin tuossa mennä loikottaa, mutta onnellinen olen myös siitä, että emme asu ihan rupakon (väittävät järviksi tai lammiksi täällä) vieressä, sillä siellä kaakattavat sitten ne hanhet, eivätkä vain kaakata vaan jättävät ikimuistoisia pläiskähdyksiään joka paikkaan. Kunhan korppikotkat pysyvät poissa, niin kaikki hyvin.
Muurahaissodankin toinen taistelu, jonka perheen ainoa miespuolinen taisteluvalmis kävi, näyttää tehonneen; ovat reitit pysyneet ulkoseinien toivotulla puolella ainakin toistaikseksi. Ampiaisia ei enää näy kuin aniharvoin ja kärpäsiä samoin. Hämiksiä näkyy pihalla, mutta ei ollenkaan niin paljoa kuin vuokrakämpässä, jossa terminaattori ei vieraillut neljästi vuodessa. Sitten kun se vääjäämätön, eli käärmehälytys tapahtuu, niin tulette taatusti saamaan korviahivelevän kuvauksen tapauksesta. Tuossa rytteikössä niitä aivan varmasti asuu, mutta asukoon niin kauan kuin pysyvät siellä ja poissa silmistä.
Kasvimaalla kukoistavat rikkaruohot, samaa tekevät omakotiyhdistyksen mielestä myös etupihalla, mutta ei siitä sen enempää. Salaattia saa jo ihan omasta takaa, mutta tomaateissa ei vielä paukuroita näe. Höh! Johan tässä mennään kesäkuuta ja satokausi parhaimmillaan! Kurkut ja paprikatkin ovat ihan vaiheessa, puhumattakaan kukkakaaleista, kaaleista ja punajuurista. Sipulit taitavat tukehtua omaan paremmuuteensa eli jospa haen taimia vielä. Eilen pöljyyksissäni kiskoin ohimennen valkosipulitkin rikkaruohoina maasta. Toivottavasti eivät suuttuneet ja lähtevät uuteen nousuun.
Eilen pistin myös vehnänorasta ja harventelin vähän sieltä täältä, sillä savimaa meinaa tukehduttaa kaiken. Ensimmäinen säkillinen mushroom compostia on levitetty ja kaipa sitä saisi hakea suosiolla viisi säkkiä ja levitellä joka toinen tai kolmas viikko. Kanankakkaakin löytyy ja sitä olen käyttänyt kasteluun. (No hehheh, veteen sekoitettuna.)
Mustikapensaat näyttää hyviltä ja ensimmäinen vadeltakin jo punottaa eli ensi viikonloppuna saattaa olla verkon viritystä. Mansikat istutin selvästi ihan väärään paikkaan, mutta olkoot siellä nyt tämän kesän, sillä ensi vuonna marjapensaikko tulee saamaan rutkasti lisäalaa ja kasvimaa siirtyy sen verran etelään. Tilaa on! Nuo mansikat vissiin tarvitsisiva enemmän aurinkoa, jäivät liikaa pensaiden varjoon ja nyt mietinkin, että jos tuohon talon seinustalle raivaisi mansikkamaan. Siihen ruusutarhan viereen. Ruusut saisivat velloa savessa, mutta mansikoille pitäisi perustaa ja harsottaa multamaata. Saahan sitä suunnitella. Jos vaikka hankkisi maanmylläyskoneen. Vaikka voihan siinä käydä niin, että rikkaruohopoimuri saa jo tänä kesänä tarpeekseen ja ostaa ensi vuonna ruohonsa torilta. Missä en ole vielä varsinaisesti ehtinyt käydä.
Uudet rutiinit hakee vielä uomiaan, en ole millään oppinut muistamaan, että lähitoripäivä on keskiviikko. Lauantaiaamuisin olisi tietenkin parhaat farmers marketit, mutta asianlaitahan on niin, että silloin minä vielä nukun. Vaan nyt toi pupusemme koko sukunsa näytille, joten lähden vähän pelottelureissulle ja haen kännykän, jotta voin kuvata majataloon saapuville tulevaa työmaata: ruohonleikkuun lisäksi luvassa on kasvimaan perkausta aina silloin kun minä olen töissä!
Tervetuloa vaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)