Eikös kevät ole aikaa, jolloin alkaa versoa uutta ja aurinko alkaa häikiä niin, että täytyy kaivaa aurinkolasit esiin? Eikö keväällä ole aika katsoa taaksepäin mennyttä talvea ja suunnata katse kohti tulevaa eli kesälomaa, joka häämöttää edessä? Eikö kevät ole laskeutumista kohti kesää ja lämpöä?
Minulla on kevät ja silloin vuorotelleen häikii ja sataa räntää. Tavallaan saa energiaa kaikesta uudesta ja auringosta, mutta toisaalta kevätmasennus iskee ja vie kauheasti voimia. Keväällä sitä haaveilee ihanista kirjoista ja omasta ajasta, joka on jäänyt joululoman jälkeen ihan liian vähiin. Viherpeukaloita kutittaa hetkellisesti ja on aika hakea kaupasta siemeniä ja nauttia syksyllä istutetuista sipuleista.
Keväällä täytyy vähän uudistaa kotia ja hankkia jotain uutta ja piristävää. Voisipa vaikka istuttaa rairuohot, sillä pieni kuolema on edessä. Harmistua, kun välillä tuntuu siltä, että kevät ei etenekään, kun talvi punkee itseään takaisin. On kylmää, mutta kuitenkin aiempaa valoisampaa.
Olen syntynyt kevään lapseksi ja jollain tavalla keväällä tulee sanoneeksi hyvästit menneelle kylmälle kaudelle ja aloittaneeksi uutta ja lämpimämpää.
Kerrankin, kun ehtii nauttia. Tästä keväästä.
torstai 28. kesäkuuta 2012
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Intomieli innostuu rauhoittumisesta
Käväisin viikonloppuna Pohjanmaalla oppimassa uusia juttuja jäsenten korjaamisesta ja vastaanottamassa korjaavaa energiaa. Juu, kyllä: en enää tee jäsenkorjausta eli olen tauolla, mutta ei kai se uuden oppimista estä. Päinvastoin.
Opin kovasti tärkeän asian ja se liittyy itseeni ja intomieleeni. Joka meinasi röyhähtää kuin aurinkoihottuma, mutta sain kuin sainkin toppuuteltua. Innostuin toki jäsenkorjauksesta ja kalevalaisuudesta kuten aina noissa tapaamisissa, mutta en intoutunut liiaksi. Huomasin, että maltti on valttia ja valtti alkaa hitaasti mutta varmasti löytää tietään myös meikäläisen sieluun. Siihen hitaaseen.
En siis olekaan vielä ihan valmis. Tässä menee vielä muutama vuosi, mutta mikäs kiire se on valmiissa maailmassa. Väittävät, että lihaskin kehittyy eniten juuri levossa, joten neuvosta vaari ja lomalle. Oikeasti ihanaa. Ajattelin jättää pari vaivaa ja rasitusvammaa Amerikkaan.
Olen siis kieltäytynyt jo viidestä uudesta asiakkaasta, vaikka kaihoten katselinkin kalenteria, jonne aina ennen on saanut tungettua vielä rivien väliin. Nyt vaan ei mahtunut. Sälää tässä on silti ihan tarpeeksi ja ikävä kaihertaa. Mutta tällä kertaa täytyy vaan ikävöidä, kun ei enää jaksa touhottaa ylimääräistä, jonka alle ikävän voisi tunkea.
Suunnitelmat loppuvat kuin seinään päivämäärällä 3.7. Sinne asti leijutaan ja uskokaa tai älkää: en ole vielä edes etsinyt materiaalia, joka täytyy oppia ulkomaankielellä 5.7. mennessä. En ihan jaksa uskoa, että viime tippaan jättäisin, mutta katsellaan nyt vielä. Ei kai sitä sielläkään kortilla, vaan vanhalla taidolla, ajeta.
Mikä minusta tulee isona
Hidas sielu
Opin kovasti tärkeän asian ja se liittyy itseeni ja intomieleeni. Joka meinasi röyhähtää kuin aurinkoihottuma, mutta sain kuin sainkin toppuuteltua. Innostuin toki jäsenkorjauksesta ja kalevalaisuudesta kuten aina noissa tapaamisissa, mutta en intoutunut liiaksi. Huomasin, että maltti on valttia ja valtti alkaa hitaasti mutta varmasti löytää tietään myös meikäläisen sieluun. Siihen hitaaseen.
En siis olekaan vielä ihan valmis. Tässä menee vielä muutama vuosi, mutta mikäs kiire se on valmiissa maailmassa. Väittävät, että lihaskin kehittyy eniten juuri levossa, joten neuvosta vaari ja lomalle. Oikeasti ihanaa. Ajattelin jättää pari vaivaa ja rasitusvammaa Amerikkaan.
Olen siis kieltäytynyt jo viidestä uudesta asiakkaasta, vaikka kaihoten katselinkin kalenteria, jonne aina ennen on saanut tungettua vielä rivien väliin. Nyt vaan ei mahtunut. Sälää tässä on silti ihan tarpeeksi ja ikävä kaihertaa. Mutta tällä kertaa täytyy vaan ikävöidä, kun ei enää jaksa touhottaa ylimääräistä, jonka alle ikävän voisi tunkea.
Suunnitelmat loppuvat kuin seinään päivämäärällä 3.7. Sinne asti leijutaan ja uskokaa tai älkää: en ole vielä edes etsinyt materiaalia, joka täytyy oppia ulkomaankielellä 5.7. mennessä. En ihan jaksa uskoa, että viime tippaan jättäisin, mutta katsellaan nyt vielä. Ei kai sitä sielläkään kortilla, vaan vanhalla taidolla, ajeta.
Mikä minusta tulee isona
Hidas sielu
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Mitä jäljelle jää?
Olen tässä pikkuhiljaa sopeutumassa siihen, että menetän henkilökohtaiset pankkitunnukseni ja joudun jatkossa identifioitumaan kasvotusten ja/tai henkilökortin avustuksella. Pystyn myös juuri ja juuri sopeutumaan siihen, että posti toi eilen rinnakkaisvisan, jota en kuulemma saisi kovasti paljoa käyttää, eli Mastercard on lähdössä saksittavaksi.
En myöskään enää omista puolikasta (tai oikeammin neljäsosaa) mistään kiinteistöstä, eikä minulla ole autoakaan eli olen vapautunut kotivakuutuksesta, autovakuutuksesta, kaskosta, bensalaskuista, yhtiövastikkeesta ja vesimaksuista. Puhumattakaan niistä lainanlyhennyksistä, joita hivenen vaikeaa olisi tulottomana maksaakin. Onneksi on sisko, joka ystävällisesti lainasi autoaan Pohjanmaan reissulle.
Työpaikka minulle vielä siis jäi odottamaan, ja yrityksenikin olen ilmoittanut vain tauolle. Mutta pianaikaan olen vapautunut ennakkoveroista, palkasta, potilasvakuutuksesta, jälkiveroista (eihän lapsilisästä mene veroa?) ja OAJ:n prosenttipohjaisesta jäsenmaksusta. Työn kautta tavaksi muuttunut sähköposti on myös pian mennyttä (eli alkakaahan käyttää pisteen kanssa luukkua tai ilman pistettä gmailia), samoin ikinuoruus, sillä tytär pääsee kohtsillään ripille.
Kaikki edellämainittu on liuennut elämästäni sen suuremmitta kivuitta; edes tuo kohta iskevä nuoruuden menettäminen ei ole mitenkään käänteentekevää, mutta yksi ennakoimaton asia tässä kyllä iski: Ensiksi luovutin autoni avaimet uudella omistajalleen. Sitten annoin kämpän vara-avaimen nukkumapaikkamme uudelle haltijalle ja sen jälkeen jätin kaikki työpaikan avaimet (ja myös sen kuvallisen identifikaatioläpyskän!) työpaikalle. Seuraavaksi pakkasin hoitopöydän pakettiin ja siunasin sitä, ettei hoitohuone sentään ole avaimella lukittava. Polkupyörän avaimenkin teippasin pyörän runkoon sen lähteissä.
Herttileijaa! Mitä minulle jää sitten, kun toisenkin auton avaimet lähtee ja kämpän loput avaimet on jätettävä keittiönlaatikkoon? Otan taatusti käyttööni sen ylijäämäavaimen, johon sopivaa lukkoa ei ole mistään löytynyt. Ja varmuuden vakuudeksi ryöstän lähtiessäni takataskuun yhden ikkuna-avaimen, sillä kyllähän aikuisella, tasapainoisella ihmisellä täytyy olla avaimet.
Eihän sitä muuten kotio löydä.
Nostalgiaa
Saunavuoro
En myöskään enää omista puolikasta (tai oikeammin neljäsosaa) mistään kiinteistöstä, eikä minulla ole autoakaan eli olen vapautunut kotivakuutuksesta, autovakuutuksesta, kaskosta, bensalaskuista, yhtiövastikkeesta ja vesimaksuista. Puhumattakaan niistä lainanlyhennyksistä, joita hivenen vaikeaa olisi tulottomana maksaakin. Onneksi on sisko, joka ystävällisesti lainasi autoaan Pohjanmaan reissulle.
Työpaikka minulle vielä siis jäi odottamaan, ja yrityksenikin olen ilmoittanut vain tauolle. Mutta pianaikaan olen vapautunut ennakkoveroista, palkasta, potilasvakuutuksesta, jälkiveroista (eihän lapsilisästä mene veroa?) ja OAJ:n prosenttipohjaisesta jäsenmaksusta. Työn kautta tavaksi muuttunut sähköposti on myös pian mennyttä (eli alkakaahan käyttää pisteen kanssa luukkua tai ilman pistettä gmailia), samoin ikinuoruus, sillä tytär pääsee kohtsillään ripille.
Kaikki edellämainittu on liuennut elämästäni sen suuremmitta kivuitta; edes tuo kohta iskevä nuoruuden menettäminen ei ole mitenkään käänteentekevää, mutta yksi ennakoimaton asia tässä kyllä iski: Ensiksi luovutin autoni avaimet uudella omistajalleen. Sitten annoin kämpän vara-avaimen nukkumapaikkamme uudelle haltijalle ja sen jälkeen jätin kaikki työpaikan avaimet (ja myös sen kuvallisen identifikaatioläpyskän!) työpaikalle. Seuraavaksi pakkasin hoitopöydän pakettiin ja siunasin sitä, ettei hoitohuone sentään ole avaimella lukittava. Polkupyörän avaimenkin teippasin pyörän runkoon sen lähteissä.
Herttileijaa! Mitä minulle jää sitten, kun toisenkin auton avaimet lähtee ja kämpän loput avaimet on jätettävä keittiönlaatikkoon? Otan taatusti käyttööni sen ylijäämäavaimen, johon sopivaa lukkoa ei ole mistään löytynyt. Ja varmuuden vakuudeksi ryöstän lähtiessäni takataskuun yhden ikkuna-avaimen, sillä kyllähän aikuisella, tasapainoisella ihmisellä täytyy olla avaimet.
Eihän sitä muuten kotio löydä.
Nostalgiaa
Saunavuoro
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Maa kallis isien!
Lähden iltalenkille, koska olohuoneen ikkunasta aurinko paistaa niin ihanasti. Noin 300 metrin päästä alkaa vesisade. Ei se haittaa, koska ilma on lämmin ja kesä on kerran vuodessa vaan. Tähän on totuttu. Pultsari kääntää kylkeään penkillä ja kaksi nuorta tulee vastaan mäyräkoiran kanssa.
Hetken matkan päästä jostain kerrostalon pihasta nousee selvä Campingin tuoksu. Voi, kun olisi huomannut ottaa mukaan vähän taskurahaa, niin voisi poiketa kaupan kautta ja laittaa grilliin. Huomaan väistellä hevosenpaskat Ollilan kohdalla. Onneksi sade lakkaa ja samanaikaisesti kaksi ruohonleikkuria pärähtää käyntiin. Kevyen sateen jälkeinen leikatun nurmikon tuoksu! Ah!
Päätän oikaista metsän poikki. Yritän olla huomioimatta, että kone on käynyt kaatamassa kaikki puut uuden omakotitaloalueen tieltä ja kiinnitän huomioni kukkiviin koiranputkiin; päivänkakkaroita ei vielä näy, mutta ohdakkeita ja harakankelloja on näkyvissä. Voikukat on jo hahtuvilla. Nokkosperhonen vilahtaa ohi ja kimalaisia surisee (ehkäpä niitä sirkkojakin, vaikken juuri nyt kuulekaan). Lintujen laulu kuullostaa kotoisalta - ja kovaääniseltä. Muurahaiset ahkeroivat kekoaan ja vattupuskat rehottaa.
Aurinko lämmittää, mutta Vähäjärveltä puhaltaa tuuli ja askel taittuu kepeästi. Lapsia on uimassa, vaikka vesi ei liene juuri kuuttatoista astetta lämpimämpää. "Pillimehua", huutaa joku. Kotona napsautan saunan päälle ja otan kahvipullaa sulamaan. Saunan jälkeen kuulen kuinka naapuri tsiffauttaa olutpullon omalla terassillaan. Hyttyset inisee korvan juuressa, mutta katselen kuinka aurinko laskee K-kaupan taakse. Mopopoika päryttää ohitse ja sitä seuraa mauton basson jumputus.
Ei tuu ikävä ei. 21 yötä.
Hetken matkan päästä jostain kerrostalon pihasta nousee selvä Campingin tuoksu. Voi, kun olisi huomannut ottaa mukaan vähän taskurahaa, niin voisi poiketa kaupan kautta ja laittaa grilliin. Huomaan väistellä hevosenpaskat Ollilan kohdalla. Onneksi sade lakkaa ja samanaikaisesti kaksi ruohonleikkuria pärähtää käyntiin. Kevyen sateen jälkeinen leikatun nurmikon tuoksu! Ah!
Päätän oikaista metsän poikki. Yritän olla huomioimatta, että kone on käynyt kaatamassa kaikki puut uuden omakotitaloalueen tieltä ja kiinnitän huomioni kukkiviin koiranputkiin; päivänkakkaroita ei vielä näy, mutta ohdakkeita ja harakankelloja on näkyvissä. Voikukat on jo hahtuvilla. Nokkosperhonen vilahtaa ohi ja kimalaisia surisee (ehkäpä niitä sirkkojakin, vaikken juuri nyt kuulekaan). Lintujen laulu kuullostaa kotoisalta - ja kovaääniseltä. Muurahaiset ahkeroivat kekoaan ja vattupuskat rehottaa.
Aurinko lämmittää, mutta Vähäjärveltä puhaltaa tuuli ja askel taittuu kepeästi. Lapsia on uimassa, vaikka vesi ei liene juuri kuuttatoista astetta lämpimämpää. "Pillimehua", huutaa joku. Kotona napsautan saunan päälle ja otan kahvipullaa sulamaan. Saunan jälkeen kuulen kuinka naapuri tsiffauttaa olutpullon omalla terassillaan. Hyttyset inisee korvan juuressa, mutta katselen kuinka aurinko laskee K-kaupan taakse. Mopopoika päryttää ohitse ja sitä seuraa mauton basson jumputus.
Ei tuu ikävä ei. 21 yötä.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Vuoristoradassa
Jäi tuo työnantajan (sen miltei entisen) tarjoaman Särkänniemen reissu väliin, kun olin viettämässä ykkösluokan matkaa Kööpenhaminassa (Tivolin keinukaruselli jäi kokeilematta), mutta
kuka sitä nyt rakennettua vuoristorataa tarvitsisi, kun sellaisen pystyy ihan omassa päässäänkin rakentamaan.
Riittää siis, kun katsoo youTuben videota, jossa Pirkanpojat laulavat suvivirtta, niin johan silmäkulmasta tirisee. Varsinkin, kun on yön enemmän tai vähemmän valvonut hammasjuuren jättämän aukon kehittäessä pikavauhtia tulehdusta. Ja kun suvivirsi on kyseessä, niin oikeastaan riittää, että sen kuullessaan näköpiirissä on joku ala-asteikäinen, niin meikäläisen varmuuden vakuudeksi tirauttaa muutaman kyyneleen. Koska on niin onnellinen siitä, että Suomessa on alkamassa normaalisäinen kesä!
Ja jos sitten TV:stä sattuu tulemaan kotiäidin vakio-ohjelmista (tämä on tosin vielä ennakkoajatus, enhän minä vielä voi tietää mitä kotiäidit katselee, minä olen siis kesälomalla) sellainen, jossa kahdeksantoista kertaa insertissä kerrotaan kuinka urhea on 8-vuotias syöpää sairastava neitokainen, niin johan hammassäryt unohtuu. Ja taas voi olla onnellinen omasta onnestaan samalla kuin suree tuota varsin komeasti tuotteistettua tv-tyttöparkaa.
Seuraavana päivän ohjelmassa olikin sitten tyttären rippijuhlapaikkaan tutustuminen ja omassa pihassa vielä varmuuden vakuudeksi naapurin kanssa ihmetellään kuinka nopeasti lapset kasvavat. Ei kai kukaan äiti voi kuivin silmin muistella oman lapsensa kehitystä pienestä sittiäisestä viisitoistavuotiaaksi neitokaiseksi samalla kun on niin onnellinen siitä, että lapsukainen on juuri sellainen kuin on. Elämä on ihanaa!
Sitten sattuukin tv:stä kohdalle ohjelma, jossa tuleva tulevan kotimaan Idoli laulaa jonkin aika sitten edesmenneen Whitney Houstonin kuuluisaksi tehneen kappaleen, niin taas tirisee ja on jo siirryttävä Serlasta Nessuihin, jotta kehtaa vielä lähteä hakemaan tytärtä kyliltä. Vaikka vähän kyllä ennakoin ja pieleen meni: Phillip siis voitti sittenkin ja olen kovasti onnellinen hänen puolestaan, samalla kun suren hivenen Jessicaa.
Tätä tämä siis tulee olemaan koko kesäkuun eli nyt on pakko mennä saunaan ja avata valkkaripullo, sillä eihän tätä muuten kestä. Buranaa ja valkkaria - siitä on tämä kesäkuu tehty. Olkaa kärsivällisiä, kun jokin minussa tekee kuolemaa ja tuhkasta nousee uusi ja parempihampainen mimmi. Ihanaa kevätjuhlaa kaikille!
kuka sitä nyt rakennettua vuoristorataa tarvitsisi, kun sellaisen pystyy ihan omassa päässäänkin rakentamaan.
Riittää siis, kun katsoo youTuben videota, jossa Pirkanpojat laulavat suvivirtta, niin johan silmäkulmasta tirisee. Varsinkin, kun on yön enemmän tai vähemmän valvonut hammasjuuren jättämän aukon kehittäessä pikavauhtia tulehdusta. Ja kun suvivirsi on kyseessä, niin oikeastaan riittää, että sen kuullessaan näköpiirissä on joku ala-asteikäinen, niin meikäläisen varmuuden vakuudeksi tirauttaa muutaman kyyneleen. Koska on niin onnellinen siitä, että Suomessa on alkamassa normaalisäinen kesä!
Ja jos sitten TV:stä sattuu tulemaan kotiäidin vakio-ohjelmista (tämä on tosin vielä ennakkoajatus, enhän minä vielä voi tietää mitä kotiäidit katselee, minä olen siis kesälomalla) sellainen, jossa kahdeksantoista kertaa insertissä kerrotaan kuinka urhea on 8-vuotias syöpää sairastava neitokainen, niin johan hammassäryt unohtuu. Ja taas voi olla onnellinen omasta onnestaan samalla kuin suree tuota varsin komeasti tuotteistettua tv-tyttöparkaa.
Seuraavana päivän ohjelmassa olikin sitten tyttären rippijuhlapaikkaan tutustuminen ja omassa pihassa vielä varmuuden vakuudeksi naapurin kanssa ihmetellään kuinka nopeasti lapset kasvavat. Ei kai kukaan äiti voi kuivin silmin muistella oman lapsensa kehitystä pienestä sittiäisestä viisitoistavuotiaaksi neitokaiseksi samalla kun on niin onnellinen siitä, että lapsukainen on juuri sellainen kuin on. Elämä on ihanaa!
Sitten sattuukin tv:stä kohdalle ohjelma, jossa tuleva tulevan kotimaan Idoli laulaa jonkin aika sitten edesmenneen Whitney Houstonin kuuluisaksi tehneen kappaleen, niin taas tirisee ja on jo siirryttävä Serlasta Nessuihin, jotta kehtaa vielä lähteä hakemaan tytärtä kyliltä. Vaikka vähän kyllä ennakoin ja pieleen meni: Phillip siis voitti sittenkin ja olen kovasti onnellinen hänen puolestaan, samalla kun suren hivenen Jessicaa.
Tätä tämä siis tulee olemaan koko kesäkuun eli nyt on pakko mennä saunaan ja avata valkkaripullo, sillä eihän tätä muuten kestä. Buranaa ja valkkaria - siitä on tämä kesäkuu tehty. Olkaa kärsivällisiä, kun jokin minussa tekee kuolemaa ja tuhkasta nousee uusi ja parempihampainen mimmi. Ihanaa kevätjuhlaa kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)