keskiviikko 29. elokuuta 2012

Liikennekatsaus

Tämä pieni tyttönen, joka on kotoisin paikasta, jossa yksi traktori ja kolme autoa muodostivat pahimmanlaatuisen iltapäiväruuhkan, ei voi olla ihmettelemättä sitä, mistä nämä kaikki autot oikein tulee! Sillä menee minne vaan ja milloin vaan, niin liikennevaloissa seisoo autoja enemmän kuin vanhan Tyrvään katsastusasemalla niitä näki kahden kuukauden aikana.

Suhteellisen sutjakkaasti kaikki sitten kummiskin sujuu, paitsi kello 16-18 jos yrittää kehätietä (485) etelään (meille)päin ja varmaan sitten vastaavasti toiseen suuntaan aamulla, mutta siitä minulla ei jostain syystä ole vielä kokemusta. Parin viikon päästä sitten jännitetään sitä, minkämoinen ruuhka on uptownista pohjoiseen päin iltapäivällä, kun kurssini alkaa kello 17, siis siellä pohjoispuolella.

Täältä eteläpuolelta tuonne pohjoispuolelle ajaa ruuhkattomana aikana semmoiset 40 minuuttia ja valittavana on kaksi reittiä. Ensinnäkin sitä tietä, jota inhoan (485) ja sitten sitä, jota pelkään (77). Ei sillä, että valittaisin, sillä tarvitsen kumpaakin tietä ja olen muiden mukana tyytyväinen sitten kun tuo kehätien (485) viimeinenkin vaihe saadaan valmiiksi, jolloin se vihdosta viimein todellakin kiertää koko kaupungin. Mutta en silti kovasti fanita kyseistä tietä, joka meidän nurkilla on kaksikaistainen (siis yhteen suuntaan), mutta levittyy nelikaistaiseksi lentokentän läheisyydessä. Sitä kummiskin tänään Harrisburgiin huruttelin.

Takaisin tulin sitten sen isomman tien (77) kautta eli sen joka tulee keskustan "läpi" ohittaen kuitenkin keskustan. Sen, josta kahdeksan mailin aikana erkanee 9 liittymää, joissa jokaisessa on vähintää A ja B jossei sitten C osat, keskustaan. Ja samanverran sitten tietenkin liittyy sisään eli parempi pysyä poissa oikeanpuoleiselta kaistalta. Mutta parempi on pysyä poissa myös vasemmanpuoleisimmalta kaistalta, sillä sillä saa ajaa vain autolla, jossa on enemmän kuin 2 ihmistä. Seuraavaksi vasen voi, ja välillä sitä siis tekee, loppua yhtäkkiä eli silloin on osattava=uskallettava puikkasta takaisin sille keskimmäiselle. Ja pidellä ratista kaksin käsin kiinni, varsinkin silloin, kun kummallakin puolella on sinua ohittava rekka.

Sillä nopeusrajoitus on 55 mailia/tunnissa, mutta kukaan ei aja sitä. Eikä ylinopeutta saa tietenkään ajaa, joten on parempi olla katsomatta nopeusmittaria ja mentävä liikenteen mukana, kuten jo ajokorttioppaassa sanottiin.

Onneksi navigaattori ilmaisee aina kaksi mailia ennen käännyttävää risteystä, milloin on erkaannuttava. Siis: erkaannu oikealle, mutta pysy vasemmalla kaistalle ja sitten erkaannu vasemmalle ja pysy oikealla kaistalla ja runno itsesi moottoritielle, sillä oikea kaista päättyy. Tilaa saa antaa, ja annetaan!, siirtymällä vasemmanpuoleiselle kaistalle, mutta ei missään nimessä jarruttamalla, sillä silloin perässä vuoden -89 mazdalla kahtakymppiä ylinopeutta ajava kuusitoistavuotias posauttaa perääsi, sillä tästä asiasta isi unohti mainita (tai sitten isin huomautus meni toisesta korvasta ohitse). Ajotunneilla, joita ei välttämättä ole kuin 5, ei aina isoille teille ehditä harjoittelemaan, mutta amerikkalainen on fiksu: se oppii sitten kantapään kautta eli itsekseen.

Onnekseni ihminen, siis minäkin, on oppivainen ja sen verran rämäpää, ai minäkö, että en juurikaan pelkää auton ratissa. Paitsi siis hivenen tuolla seiskaseiskalla, mutta enemmänkin sitä, että hurautan ohi liittymästä a tai b, kun navigaattori vielä latelee ohjeitaan ja liittymä meni jo. Ja sitten vähän pimeällä, vaikka tien pinnassa olevat kaistamerkinnät ovatkin valaistuja, sillä pitkiä valoja ei juuri pysty käyttämään.  En silti vieläkään tiedä kumpaa kautta aion kurssilleni kulkea: mokomaakin seiskaseiskaa vai pitkästyttävää nelikasikutosta.

No se jää nähtäväksi, sillä pianaikaan on sullottava itsensä ratin taakse jokapäiväiselle Ardrey Kell -kierros kakkoselle. Eli puolen tunnin jonotus kotoa kouluun ja takaisin. Kahden poliisin ystävällismielisellä ohjuksella "Go ahead Ma'am, Your turn Ma'am, Stop Ma'am" kaikki sujuu kuin kahdeksantoista kertaa hidastettu poloneesi, jossa vuoroin pysäytetään oikealta ja vuoroin edestä ja sitten vasemmalta tulevat autot. Sitten kierretään pihaan (vain yhtä liittymää saa käyttää), hurautetaan parkkipaikan lävitse merkattua reittiä pitkin koulun julkisivun eteen kahdessa jonossa ja tipautetaan/noukitaan mukelo. Sitten väistetään sitä mamman mammuttiautoa, jonka rouva jätti siihen kahden kaistan keskellä, kun oma pikku mussukka onkin hukassa (jälki-istunnossa) tai muuten vaan tuikitärkeä keskustelu puhelimessa on kesken. Eikä enää tarvitse jonottaa kuin 5 minuuttia, niin pääseekin jo pois koulun pihasta.

Fiksuna ihmisenä olen aina ajoissa: siispä lähdenkin tästä jonottamaan, jotta pääsen koulun pihaan. Sinne saa jonottaa sen 20 minuttiia, vaikka paikalla olisi 20 minuuttia ennen koulun loppumista. Ehkäpä sittenkin jatketaan satelliittiradion sopimusta, jotta päivittäinen laatuaika tyttären kanssa sujuisi mukavan taustamusiikin säestyksellä.

Ensi vuonna sitten jonotetaankin sitä P-paikkaa sieltä koulun pihasta, siis jos tytär vaikka sen ajokortin keväällä saisi. Mikä tarkoittaisi kokonaista tunnin luppoaikaa mammalle - ja luopumista laatuajasta tuulilasin ja selkänojan välissä. Auts.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Romney vai Obama ja abortti

On tämä melkoinen elämänmuutos, kun meikäläinenkin tässä yrittää ymmärtää presidentinvaalien sisältöä - mutta vain pieneltä osin! Kun tuntuu suomalaisesta näkökulmasta käsittämättömältä, että lehdet vouhkaavat niin kovasti tuosta aborttiasiasta. Jätän siis suosiolla talousasiat käsittelemättä, sillä niillä lienee enemmän painoarvoa, mutta oli pakko yrittää jotenkin ymmärtää demokraattien ja republikaanien näkemyksiä elämän kunnioittamisesta.

Opin sen, että asiat eivät ole kovin yksinkertaisia. Medialla on tietenkin kammottavan suuri vastuu siitä, mitä kansalle syötetään ja itse en tokikaan jaksa TV:stä vaalikampanjaa seurata, vaan pitäydyn Charlotte Observerissa ja huom: kielitaitoni on liian vajavainen näkemään asioiden kokonaisuuksia.  Neljän vuoden kuluttua voisin sitten jo jotain tajutakin.

Mielenkiintoista tämä kumminkin on, yrittää ymmärtää jotain, jonka olemassolon on aina tiennyt. Nimittäin presidentti-instituution, jossa presidentti-varapresidentti-parin päälle kasataan kaikki maailman valta, hohto, vastuu ja karisma, eikä ollenkaan tuoda esiin sitä, että ne miljoona muuta ihmistä siellä taustajoukoissa kai oikeasti "luovat politiikkaa". Että yksi mies muka päättää kaikesta. Vaikkapa naisen oikeudesta omaan ruumiiseen.

Republikaanit ovat siis sitä mieltä, että aborttia ei tule sallia missään olosuhteissa (ei myöskään insestin tai raiskauksen jälkeen). Tätä ei perustella pelkästään uskonnollisilla syillä (vaikka Romney siis on kovasti mormoni ja taustaltaan uskonnollinen johtaja), vaan sillä, että 1. on moraalitonta riistää kenenkään henkeä missään olosuhteissa ja 2. sikiö on ihminen, jolla on henki ja sielu, siitä hetkestä lähtien, kun se hedelmöittyy. Pystyn olemaan samaa mieltä. Tämä kuitenkin johtaa republikaanis-katolilaiseen ajatteluun, jossa sikiön henki menee äidin hengen edelle; tarkoitan erityistapauksissa, joissa abortti olisi tarpeellinen äidin hengen säästämiseksi. Kumman henki on tärkeämpi?

Professori David Perry osoittaa minulle muutaman yksityiskohdan asiasta: onko sikiöllä/ihmisellä sielu hedelmöittymishetkellä ja jos ei, niin milloin se kehittyy? Republikaanien mielestä siis kyllä. Demokraattien vastaveto asiaan on se, että tutkimusten mukaan sikiö kykenee tuntemaan kipua vasta viikolla 20, mistä voi tehdä sen johtopäätöksen, että tähän asti (koska kipua tuntematon sikiö on "sieluton"?) abortti on joissain tapauksissa mahdollinen. Pystyn olemaan samaa mieltä.

Pohjois-Carolinan Right to Life -yhtiön johtaja Barbara S. Holt avasi asiaa lisää kertomalla, että tänä vuonna äänestettiin laista, joka olisi estänyt ennen syntymää tapahtuvan diskrimininoinnin (mm. abortointi sukupuolivalintaan perustuen kuului tähän) ja demokraattinen istuva presidentti äänesti esitystä vastaan. Perusteluna: Hallituksen ei tule sekaantua lääketieteellisiin tai perheen sisäisiin päätöksiin. Siis, perhe voi päättää haluaako tytön vai pojan ja abortoida, mikäli tulokas on väärää sukupuolta. En oikein voi olla samaa mieltä.

Olenko siis tässä suhteessa republikaani? Jos ihminen saa sielun hedelmöityshetkellä, niin milloin se sielu sitten poistuu? Juu, kuolemassa, mutta entä, jos aivokuollut henkilö makaa hengityskoneessa,
niin missä se sielu luuraa? Osavaltioista 50 on laillistanut sen, että aivokuollut on kuollut eli "henki" on poissa (tämä mahdollistaa mm. elinsiirrot). Republikaanit haluaisivat siis pitää hengissä aivokuolleen henkilön, koska jokainen henki on pyhä. En oikein voi olla samaa mieltä (puhumattakaan kustannuksista). Tähän he toki sitten lisäävät, että sielullisella ihmisellä täytyy olla tajunta (consciousness), mikä taas hivenen vie pohjaa siltä, että sikiö henkistyy (=on tajuinen) hedelmöittymishetkestä lähtien.

Loppujen lopuksi kaiken tämän saivartelun jälkeen on tavallaan ymmärrettävää, että äänestäjiä värväävät vapaaehtoistyöntekijät vetoavat vaikkapa uskontoon värvätessään (kielipuolia) uusia äänestäjiä. Raskaana olevan teinin äitiin puree se, että äänestä Obamaa, joka sallii tyttärellesi abortin, katolisille, mormoneille ja ties mille on itsestään selvää äänestää Romney:a. Mutta siis vain tässä asiassa, jokaisesta muustakin asiakokonaisuudesta on taatusti löydettävissä samantyyppinen syy-seuraus-ketju eli ainakin minun olisi jatkettava perehtymistä asioihin: aborttiasiassa en pysty olemaan kummankaan kannalla!

perjantai 24. elokuuta 2012

Koulu alkaa, oletko valmis?

Maanantaina on se suuri päivä, jolloin isoin osa charlottelaisia lapsukaisia ja nuoria aloittaa jälleen koulun. Tämä tarkoittaa melkomoisia ruuhkia ja koulubussien kavalkadia eli kotiäideille aikatauluja ja bussien eteen/taakse pysähtymisiä sekä vilkkuvia varoitusvaloja. Nämä varoitusvalot on kohdattava ennen jokaista koulua, sillä nopeusrajoitus tippuu alakoulujen kohdalla 25een ja yläkoulujen lähettyvillä 35 mailiin tunnissa. Tämä lienee syytä ottaa huomioon, sillä matkalla punttisalille ohitan kolme koulua ja itseasiassa menee mihin vaan, niin vähintään kahden mailin säteellä on jokin koulu.

Onneksi tuo nopeusrajoitus tippuu vain koulun alkamis- ja loppumisajankohtana, joka siis kaikila oppilailla on aina sama kellonlyömä. Alkamisaika high schooleissa on siis kello 7.15 joka päivä. Ardrey Kellin (Sonja koulu) koulupäivien pituus on jotain 7 tuntia ja päivään kuuluu aina samassa järjestyksessä 4-5 oppituntia, jotka kestävät 90 minuuttia. Jossain välissä on 25 minuutin ruokatauko (ruoka maksetaan itse joko käteisellä tai nettisysteemin kautta ladataan lapselle rahaa tai sitten voi ottaa eväät mukaan; tai ehkä vähän kumpaakin, sillä päivät ovat pitkiä) ja samanmittainen lv-tunti/mediacenter tms. -pätkä. Muuten tuntien välissä on 5 minuuttia aikaa hakeutua seuraavaan luokkaan, jonne voi olla matkaa puoli kilsaa...

Eli koulusysteemi toimii juuri kuten elokuvissa olemme nähneet. Sitä en ole tiennyt, että oppilaiden tulee ostaa koulun agenda=kalenteri, johon sitten merkitään mm. läksyt ja vessassakäynnit! Välitunnilla ei siis vessaan kerkiä, sitä on anottava opettajalta tunnilta ja lupa on oltava mukana. Käytävillä ei saa poukkoilla ilman lupalappua. Saas nähdä ehditäänkö ajoissa kouluun vai joutuuko neito monestikin sinne myöhästyneiden koppiin; luokkaan ei ole myöhässä menemistä. Agendassa on myös nettilinkkejä, skannaustageja, oppimisvinkkejä, pukeutumisohjeet jne. Mm. Hihattomat paidat ja lyhyet hameet/sortsit on kielletty ja muutenkin on tarkkaan lueteltu ohjeita. Koulupukua ei kuitenkaan ole. 

Meille kotiäideille koulun alku tarkoittaa myös sitä, että kampaamoihin, kauneushoitoloihin, elokuviin ja muihin nuorison suosimiin paikkoihin pääsee suoraan aikoja varaamatta sisään kello 9-14. Ja sitten taas sitä, että koulun pihaan jonotetaan aamuin illoin kaikkien muiden ysiluokkalaisten äitien kanssa (kympistä eteenpäin lapset pääsääntöisesti kulkevat omalla autolla; siis mikäli ovat onnistuneet saamaan parkkipaikan koulun pihalta). Tai no, olisihan vaihtoehtona myös se koulubussi, joka Sonjankin noutaisi ihan tuosta nurkalta. Aikataulun mukainen aika olisi 6.30 ja pysäkillä olisi oltava odottamassa viisitoista minuuttia ennen... Eli: äidillä on aikaa tipauttaa lapsonen kouluun matkalla punttisalille. Ja hakea sitten noin kahden maissa, paitsi niinä päivinä, kun lapsi osallistuu johonkin kerhoon. Joita siis on monenlaisia. Tavoitteena tällä haavaa ovat: ambassador (muualtamuuttaneiden kerho), friends club, tanssikerho ja draamakerho. Kunhan aikataulut selviävät, niin nähdään mikä onnistuu.

Koulumaksua menee kymppi-pari, agenda maksoi 10,- ja koulun jalkapallo(?)joukkueen kannatuspaita 20,- Ruoka kustannetaan itse (hinnat kohtuullisia, ruuan laadusta en osaa  sanoa), samoin kynät, vihot, kansiot, välilehdet ja muut tarvikkeet sekä taskulaskin. Kirjat sen sijaan  saa pääsääntöisesti koulusta. Sanakirjaa onkin tänään tavattu, kun on selvitetty mitä kaikki binderit ja dividerit loppuviimeksi tarkoittavat; eilisissä avoimissa ovissa osa opettajista jo listasi tarvikkeet, joita kussakin oppiaineessa tarvitaan. Ostoksille on siis lähdettävä, jotta oikeanlainen kansio on maanantaina valmiina. 

Vihdoinkin siis koulu alkaa! Koulunalkamisalennusmyynnit nimittäin alkoivat jo 6 viikkoa sitten ja kuun vaihteessa Karoliinassa vietettiin koulutarvikkeiden verotonta kaupusteluviikonloppua! Alennusmyynnit ovat vaan niin runsaita, että ei niitä osaa ottaa todestakaan. Vain yhden päivän ale (+ennakkopäivä+jälkipäivä) näyttää osassa kauppoja olevan joka lauantai. Koulunalkamisaleja sävyttää myös se, että lehdissä on ilmoituksia (samoin vapaaehtoistyökoordinaattorien nettisivuilla), joissa pyydetään omien ostosten lisäksi ostamaan tuotteita vähävaraisille lapsille. Tai sitten voisi ilmoittautua kasaamaan näitä ostoslistan mukaisia tarvikepaketteja pitkin Walmartin käytäviä ja olemaan siten avuksi yhteisölle. Tänä syksynä minulle kuitenkin riittää, että varustan oman lapsukaiseni koulun käytäville harhailemaan eli vapaaehtoistyö saa vielä odottaa.

Mielenkiintoinen kouluvuosi on alkamassa, oikeastaan äitikin tahtoisi kouluun oppimaan uutta kieltä, laulamaan kuorossa ja kertaamaan psykologiaa, sillä sen verran mukavilta opettajat vaikuttivat ja innostusta on ilmassa selvästi enemmän kuin suomalaisessa tutustumisillassa. Kukaan ei esittänyt powerPointshowta, mutta jokainen opettaja kätteli oppilaansa ja jutusteli mukavia - myös vanhemmille. Jännäähän tämä on, mutta uskon, että noin 700 ysiluokkalaisen joukosta löytyy mukavia kavereita  ja ehkäpä jokunen sydänystäväkin. 

Kouluun. Sinnehän minäkin halajan...







maanantai 20. elokuuta 2012

Mitä mulle kuuluu?

Mitäpäs tässä, ei sen ihmeempiä. Ensimmäinen matalapaine tällä mantereella on ohitettu ja  ensi viikolle kalenterissa on kaikenlaista tekemistä. On nimittäin puistotreffit ja kouluun tutustuminen sekä lauantai-illaksi vielä tarjolla improvisaatioilta uptownissa. Saas nähdä kerkeekö kaikkea toteuttaakaan, kun on vähän hiljaisempaan elämään tottunut. Ja siihen siis kertaalleen totaalisen turhautunut.

Verkostoituminen on päivän sana ja sitä olenkin kuluneella viikolla alkanut toden teolla harrastaa. Ja netin kautta tietenkin, kuinkas sitä muuten heinäsuovasta neuloja seuloisi? Onneksi menneessä elämässä jo tutustuin kaikenmaailman verkkovälineisiin ja -alustoihin, sillä ilman uskallusta luoda tunnuksia sinne ja tänne värjöttelisin edelleenkin henkisessä matalapaineessani. Kaikki kunnia Meet up -merkkiselle alustalle, jonka kautta löytyy 160 Charlotessa toimivaa ryhmää. Verkkoalusta nimittäin toimii kontaktointi- ja sopimisvälineenä kasvokkaisille tapaamisille.

Tälä haavaa iskostin itseni kuuteen ryhmään, joista ensimmäisen kanssa on siis puistotreffit keskiviikkona. Ryhmä on kiinnostunut tasapainottamaan elämää, holistisesta terveysnäkemyksestä, työn ja perheen (no, joo) tasapainottamisesta jne. Kuulostaa mukavalta ja kutakuinkin järkevämmältä kuin esimerkiksi "Paranna itsesi ja maailmasi meditoimalla" - ryhmä tai "parantava rukous"- ryhmä. Lisäksi olen laittanut jalkani holistinen näkemys -ryhmän sekä Integrative practitioners ja complementary health-ryhmän oven väliin. Kaksi jälkimmäistä ovat hoitoalalla toimivien ammattilaisten yhteistyöryhmiä; esittelyissä näkyy olevan hierojia, hierontaterapeutteja, fyssareita, sairaanhoitajia, lääkäreitä, kiropraktikkoja ja  muita ns. vaihtoehtoisempia ammattinimikkeitä.

Että en sitten ihan pilipalista aloittanut ja matalalla profiililla tässä mennään, mutta yritän osallistua järjestettäviin luento- ja keskustelutilaisuuksiin. Sillä olen kuin olenkin asettanut ammatillisen tavoitteen tälle "en todellakaan mene vielä töihin tai edes vapaaehtoishommiin paitsi jos kyse on teatterista" -syksylle: Oppia kertomaan jäsenkorjauksesta englanniksi! Tähän liittyy myös se CPCC:n (Central Piedmont Community College) luentosarja torstai-iltaisin "Holistic Wellness, how to survive in todays world". 

Hui hai ja eteenpäin mennään, mutta ei tässä vielä kaikki. Balantyneläisille (etelä-Charlotten kaupunginosa) on myös selainen tule ja tapaa ihmisiä -ryhmä, jonka kautta mm. se ensi lauantain improteatteri ja seuraavalla viikolla olisi tutustuminen Thai1 -ravintolaan ja sitä seuraavalla Butterfly Pavilion... Olisi myös oletko uusi  Charlottessa, sinkkuja siellä täällä ja sen ja ton ikäisiä, eronneita, karanneita, tytöt tahtoo pitää hauskaa ja erinomaisen sivistäviä markkinointi, myy itseäsi ja opi pitämään puhe tahi joogaa/unelmoi/mietiskele puistossa -ryhmiä. Mutta koska velvollisuuteni on myös kuljettaa lapsi kouluun/kotiin ja ehtiä katsoa kaikki 177 osaa Greyn anatomiaa ennen joulua sekä nauttia punttisalista jossain välissä puhumattakaan blogin kirjoittamisesta, niin kaikkeen ei vaan ole aikaa!

Mutta sen olen (jo) oppinut, että ihminen tarvii toisia ihmisiä, kontakteja ja tuttavuuksia, joita kaikista ennakko-oletuksista poiketen ei tule kotiovelle tarjoutumaan! En siis tunne yhtään naapuria (sorry, tunnen Jaken), eikä kaupan kassan kanssa jutustelu pitemmän päälle riitä. Onneksi on harrastukset (taijin kautta olen saanut jo yhden ystävän ja monta tuttavaa), netti ja jonkinlainen määrä rohkeutta ottaa askeleita eteenpäin. Siihen, että ihmiset tervehtivät, jutustelevat ja kyselevät kaikenlaista, tottuu aika nopeasti, eikä kertaakaan ole vielä ollut sitä "älä puhu minulle" päivää. 

Monen muun laisia päiviä on ollut :"Miten helkutissa nää ei pysty tekemään kunnon imuria", "eikö kanapakettia tosiaankaan voi viedä kotiin ilman muovipussia muovipussissa", "voisko pesuainetta olla saatavilla kahta litraa pienemmässä astiassa", "miten jalkakäytävä voi loppua kesken kaiken ja jatkuu kilometrin päässä " ja "tungenko mää nää kuihtuneet kukatkin alas tosta viemäristä". 

Ja toisaalta taas: "Olisipa Suomessakin näin hyvä palvelu", "osta kilo kanaa 4llä taalalla", "opeta lapsia kärsivällisesti mm. ravintolakulttuurin", "lataa ilmaisia äänikirjoja kirjastosta" tai vaikkapa "nauti elämästä puistossa ilman juopposakkia" -päivät ovat oikein mukavia. Puhumattakaan siitä, että Charlotte on kaunis, vihreä kaupunki ja ilmaston hyvät puolet alkavat pianaikaan konkretisoitua: lämpimät ja suurinpiirtein itikattomat illat!

Tämä on nyt sitä laatuaikaa itselle, juuri sitä, jota pahimmassa hässäkässä on kaivannut ja tulee varmasti joskus vielä kaipaamaan. Hitaita, aurinkoisia aamuja takapihalla kahvin, aamiaisen ja Charlotte Observerin (tai no, facebookin ja Aamulehden) kanssa kaipaan takuulla intohimoisesti jo ensi viikolla, kun neitonen on oltava kuljetettuna koulun ovelle kello 7.15!

 Mutta täytyy myöntää, että korjaajan peukaloita on alkanut hivenen kutittaa, mikä on tietenkin hyvä merkki. Onneksi ei ole sitä plinttiä täällä, joten vielä täytyy malttaa himmailla jonkin aikaa ja keskittyä verkostoitumiseen ja siihen shoppailuun! Lapsi tarvitsee koulussa vaatteet, kyniä, vihkoja jne. eikä ne huonekalutkaan siellä kontissa kovasti lämmitä. Jospa mä soitan sinne tulliin, että lähettäkää samantien takaisin Suomeen, mulla on jo uusi sohva ostettuna. Se tulee perjantaina ja siitäkin on merkintä kalenterissa!

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Facts from news

1. Obama is giving hope for illegal immigrants, who are under 32 and moved to States before age 16. They can apply to become legal citizens, if they have graduated High School, served in US Army or are doing those right on the moment. And are not convicted. Authorities are waiting 1.2 million applications. The fee is $465. Except for disabled, veterans etc. who can still apply. What's interesting, is that if Obama is not re-elected, nobody knows what will happen to the applicants!

2. Our safe city. The 4th teen was shot in Charlotte this year! This time eight-grader shot his 13yrs old friend on a street in west Charlotte. Victims look like African-American and so does the shooter, who was studying in West Charlotte High School.
Well, that's awful, but for me feels like it happened in Oulu or in Stockholm. So far I'm pleased to live in safe south Charlotte. (But if I visit Walmart in South Carolina just 5 miles away, it sure looks like a bit different again.)

3. The Big Issue: DNC! The Democratic National Conference is hold in Charlotte the first week of September. It's on every paper, because it's huge.
Both Obamas will show up and give speeches, well some election is on the door..
Anyway, all uptown (=center of the city) will be crowded and occupied to the Convention, even so, that some local schools are closed that week (they allready started school to catch up that gap) and people are renting their houses to the convention visitors while taking a vacation on that time. And like in any big events, the city is beeing cleaned up and all the "not so great things" are being hided. There's no drunks (at least uptown) to hide, but there has to be more safe sidewalks to visitors to walk to and some holes on the streets to cover for.
I'll stay here in safe south Charlotte that week, althought it would be nice to see a glimpse of Michelle; this will be the second time she is in the same city with us! And both times it has been this beautiful The Queen City!

tiistai 14. elokuuta 2012

Sonja's school

This is in English, because mom needs to do some studies to understand what's going on in her daughters school.

Sonja is starting Ardrey Kell High School in two weeks and that's a school everyone tells us to be Great, Superb, The Best. Why is that? One reason is, that it's located near Ballantyne area, which is (one of) the richest areas in here. School is also pretty new, built and started in 2006 and everybody tells that the principle (I haven't seen him) David Switzer is a really good principle. Sonja said, that he was funny, when he introduces himself in Knights Camp (wellcome day for ninth graders), but almost everybody are "funny" (telling jokes and making you laught) in here.

On statistics AK (=Ardrey Kell) is a great school: Graduation rate in AK is over 90 (I'll tell the precise number when I find it again) and from graduates 91% got in the Colleges! In this year the internet says, that 73% of graduates got in to 4 years colleges, which I think could say the university or polytechnic university level in Finland. I'm not familiar with all the numbers yet, but going to college/university is expensive in here (people ar pretty surprised when I tell them that we'll send Sonja back to Finland to university, cause it's FREE), so maybe this tells something about AK: AK students had scholarships worth over 13 million dollars in 2012 and "only" 3,6 millions out of that were Athletic scholarships!

To compare in West Charlotte High the graduation rate was 54% and this school just hired a new (with extremely high paycheck) principle to fix this. It was on newspapers and if I got it right, this new principles old school wasn't too happy about this. One thing that can give a little explanation to all this is here:
  • in AK there is about 2400 students in which 65% are White, 13% African-American, 3% American-Indian, 11% Asian-Pacific and 7% Hispanic. 1% is noted multicultural.
  • in West Charlotte 85% are African-American.
But don't think that West Charlotte is a bad choice, not at all, it's one of the oldest high schools and has a good reputation, great tutoring programs and they really are trying to help all the students to achieve good careers! But how would I put this: I feel pretty safe and privileged living here in (almost) Ballantyne.

But back to AK. In it's mission is said that they implement a challenging curriculum leading to the development of creative and independent thinkers who have a strong sense of honour, respect and service. All right, they can try to make my Finnish girl participating honourable Knights program, which means helping people and voluntarily work, I have nothing agains that. But what makes me happy, is that in their values they promise to respect everyone's individual talent and you can take many Honour-courses (kind of higher level courses) AND take some College courses allready in High School. You can became a great athletic in AK, but I don't think that's main goal to my girl, so it's great that you can also have many drama/acting courses and chorus, which Sonja is starting with (not reading Shakespeare in first year!).

I think I have allready told this, but she is also taking Spanish for a new language and Psychology as a volunteer subject. I'm not pushing her to study what I did, but I'm just saying that after reading psychology in here, the first two years in Tampere University psychology faculty would be a piece of cake... Well, I got to my university studies by accident, so I'll give her some time (but it's important to pick up the subjects that are required to graduation; that comes more important next year).

And what about the clubs! There is a few to pick up. Sonja can join the German club (unfortunately there is no Swedish club, but she could start one..) or latin. I hope she goes to dance club or drama, science, book, history, frisbee... you name it. They have these known from TV-series alpha-beta-clubs or young republicans / young democrats. But I have nothing to say about that, she can pick herself.

What I still need to do, is to join to posting list for parents. They have pretty much information on internet page, but to follow your kid's studies you need to have your own account, just like in Finland. School also gives you automatic phone calls in case of some changes etc. And we need to give one more emergency number (a friend, a neighbour, a colleague) to the school. And I'll be given a lot more information on next weeks Wednesday, when there's an open house for 9th graders and their parents.

Maybe, just maybe, I'll understand everything a bit better then. It's so much easier to read and understant than listen and understand; an another thing to give my respect to my kid!

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Teatterista!

On vielä kerrottava Charloten teatterielämästä tiedoksi niillekin, jotka eivät ole hehkutuksiani nassukirjasta lukeneet.

Täällä toimii muutama teatteri, joista yksi on lastenteatteri. Suurin on nimeltään Blumenthal Performing Arts ja tämä laitos pitää sisällään (ymmärtääkseni) yhden suuren näyttämön (Tampere Talon kokoluokkaa), jossa pidetään paikallisen orkesterin tuotannot, joitain teatterivierailuja ja keski-ikäistä vanhempien konsertteja sekä 4 tai 5 pienenmpää näyttämöä ympäri uptownia. Lippujen hinnat vaihtelevat 40-140 taalaa.

Blumenthal toimii myös Broadway-vierailujen pitopaikkana ja tarjoaa esityksiin sponsoroituja kausikortteja. Yksittäiset Broadway esitykset maksavat 60 (piippuhyllyllä) - 220 (jokin spesiaalipaketti) taalaa, mutta kausikortilla esityksen keskihinnaksi tulee 50-90,- Ensi kauden ohjelmisto on briljantti: Jekyll ja Hyde (jossa joku American Idoli mukana), Sister Act, Les Miserables, Traces, War Horse, Wicked (huom. meni just Hesassa!) ja THE LION KING. Lisäksi vielä extrat CirqueDreams, American Idiot (Greendayn musiikkiin!) ja Catch me if you can (Leonardo DiCaprio ei tosin esiinny näyttämöversiossa). Tähän sarjaan meillä on Sonjan kanssa liput sunnuntaimatineaan loistopaikoilta! Alkaa marraskuussa ja Lion King viimeisenä sitten elokuussa 2013.

Eikä tässä viela kaikki. Ehkäpä taiteellisessa mielessä kunnianhimoisin paikallinen teatteri on nimeltään Actors Theater, missä olen saanut istua nyt kahtena päivänä seuraamassa NUVOICES -festivaalia eli uusien näytelmien kavalkadia. Systeemi on sellainen, että kolmessa päivässä valmistetaan neljästä näytelmästä versio, jossa näyttelijät esiintyvät pelkitetysti ja vuorosanat paperista lukien. "Esityksiä" on 2-3 kustakin ja jokaisesta näytelmästä on kerran myös keskustelutilaisuus, jossa yleisö voi kertoa mielipiteensä ja keskustella kirjoittajan ja ohjaajan kanssa. Tänään osallistuin myös tuohon keskustelutilaisuuteen mielenkiinnolla!

Liput esitykseen maksavat 10,- kappale tai 30,- jos ehtii katsoa kaikki neljä esitystä (siihen en vielä tohtinut, koska en uskaltanut ajaa kaupunkii illalla eli pimeällä!). Yleisöltä saadun palautteen perusteella vuoden kuluttua järjestettävillä seuraavilla festareilla yksi näistä neljästä on tuotettu sitten "oikeaksi" näytelmäksi ja neljä uutta tekstiä esitellään. Nuo kaksi, jotka näin (Still ja Narrow Daylight) olivat aivan loistavia tekstejä ja esittäjät aivan loistavia näytteijöitä eli odotukset ovat korkealla!

Sillä Actors Theater on valittu vuoden teatteriksi useita kertoja ja ohjelmisto ei ole kaikille katsojille suunnattua hömppää. Syksyllä on luvassa mm. Yasmina Rezaa ja tottakai tännekin on tarjolla sarjalippuja... 25,-/esitys saisi nähdä kaikki produktiot tai käyttää kaikki 6 lippua miten haluaa tai sitten puolet halvemmalla saisi liput ennakkoesityksiin eli koeyleisöksi. Ennäkkoesitykset on tietenkin sidottu määrättyihin päiviin, mutta mullahan ei ole muutakaan tekemistä.

Tai sitten voin liittyä Actor's Theaterin vapaaehtoiseksi ja osallistua sitä kautta toimintaan. Tai lahjoittaa haluamansa summan rahaa, niin pääsee käsiohjelmaan. Tai ostaa oma penkki salista... Nämä lahjoitukset teatterille ovat niitä verotuksellisesti vähennyskelpoisia täällä päässä maailmaa.

Tässä olisi nyt näitä ovia, joita voisi aukaista; tai edes vähän raottaa!

Elämä on oppimista.

Ja ei, multa ei ole aiheet loppuneet, eikä ole käynyt niin onnellisesti, että kontti olisi saapuut ajankuluksemme, en vaan ole saanut käyttööni konetta, jolla näitä juttuja naputella. Tuon Padin kanssa ei kovin pitkään jaksa tekstata, vaikka muuten se onkin aika kiva kaveri!

Näyttää se aika vaan kuluvan vaikkei mitään kauheen järjellistä aikaan saisikaan; onpahan tullut hankittua Elämyksiä, Kokemuksia ja Sattumuksia. Elämyksestä käy vaikka se, että astuu ulos Macy'sltä ja pään läpi vilahtaa tuntemus, jota voisi likipitäen kuvailla sanoilla: Mä siis oikeesti asun täällä enkä ole lomalla. Ja sama tapahtuu, kun tulee tulee ulos Targetista, mutta se on vaan pienellä e:llä, koska Targetissa nyt tulee poikettua tavan takaan. Macy'sille menin varta vasten ostamaan SÄNGYNPEITETTÄ, jonka bongasin aamun mainospostista, sillä sen sai ainakin 65% alennuksella. Eli käytännössä miltei ilmaiseksi, kun lisää sen, että samalla tyttärelle ostettiin 13-osainen sängynpeitesetti, johon sitten kotona huomattiin kuuluvan myös verhot. Sillä eivät ne rätit siellä kaupassa kulkeneet verhojen nimellä, vaan pakettiin oli koodattu kaikenmaailman ihmesanoja.

Mutta siis halvennuksella nekin ja nyt on siis sängyille peitteitä, jos vaikka vilu tulee tai joku sattuisi poikkeamaan, niin voisi sitten esitellä. Nimittäin niitä tyynyjä siinä sängyn päällä, joita ei myöskään tyynyiksi kutsuta, vaan niille on hienommat nimet, joita ei jaksa opetella. Olennaista tässä ostotoimenpiteessä oli kuitenkin se, että samassa paketissa sai semmoisen kankaan, joka peittää jenkkisängyn alaosan, joka ei ole kovin kaunis katsella. Ja tulipahan siis myös väriä makuuhuoneeseen!

Kokemuksia on myös karttunut samaan tahtiin kuin uusia sanoja tai lyhenteitä, joista varsinkin lyhenteet ovat kovasti vaikeita päähän iskostetavia. Viime aikoina olen enemmän kuin tarpeeksi nettitutkiskellut ja virtuaalitaistellut sellaisen oppilaitoksen kuin CPCC (vai olikse CCPC vai CPCP...) eli Central Piedmont Community Collegen kanssa. Tiedoksi vaan, että se nettisivujen informatiivisuus on todellakin tärkeä asia! Tämä oppilaitos nimittäin tarjoaa ammatillista koulutusta, yliopistokoulutusta ja kansalaisopistomaista koulutusta sekä huviksi että hyödyksi. Ja lisäksi CPCC:ssä voi osallistua projektien kautta uudelleenkoulutukseen atk-puolella tai saada ammatinvalinnanohjausta, jos haluaa vaihtaa ammattia tai osallistua täydennyskoulutukseen työn ohesa tai hankkia sertifikaatteja... kuullostanee tutulta entisten kollegoideni mielessä, mutta kannattaa ottaa huomioon, että nettisivut ohjaavat kaiken liikenteen, tarjoavat omat tunnukset ja intranetin VAIN niille varsinaisille yliopisto-opiskelijoille.

Meidän huvin vuoksi opiskelevien täytyy osata klikata sieltä erään sivun eräästä kulmasta oikealle sivulle, jonne ei ole linkkiä mistään muualta kuin kyseisen sivun kyseisestä kulmasta. Ja sitten aukeaa taivas eli kurssia jos jonkinlaista, jos on kiinnostunut teknisistä asioista, markkinoinnista tai terveydenhuoltoalasta. Tai jostain muusta. Ja jossei pelkää sitä tosiasiaa, että oppilaitoksen kampuksia on siellä täällä pitkin Piedmontia (tosin itse olen tallentanut koneelleni vain Charlotessa tapahtuvat asiat) eli auto on tähänkin hommaan oltava. Tai siis siihen opiskeluun!

Mutta ennenkuin innostuu liikaa, niin kannatta selvittää mitä opiskelu maksaa. Senhän olen jo oppinut, että mikään ei maksa sitä, mitä hintalapussa lukee ja tämä pätee myös opiskeluun! Ensinnäkin asiaan vaikuttaa se, oletko paikallinen vai muualta. Ja kumpi minä sitten olen? Se riippuu siitä, mistä se roikkuu eli kurssista tai kampuksesta tai puhelimeen vastaajasta. Ja loppuviimeksi näistä kaikista. Mutta se on selvää, että kurssimaksun lisäksi jokaiseen kurssiin lisätään kampusmaksu (12 taalaa) jokaisesta kurssista, jolle osallistuu. Loogista siihen asti, kun selvisi, että se menee tietenkin myös nettikurssista!

Mutta etsivä löytää, eikä kai oppimisen aloittamisen tule liian helppoa ollakaan. Sen vaan sanon, että tämän kaiken selvittäminen ei-omalla kielellä (joitain osia kyllä selvitettiin espanjaksi) on vienyt päivän ja toisenkin, sekä vaatinut muutaman puhelinsoiton. Mikä on oma taiteenlajinsa!

Minulta meni siis reilut 4 viikkoa, ennenkuin olin henkisesti valmis tarttumaan puhelimeen ja kyselemään asioita. Siis puhelimitse. Mikä on maan tapa, sillä kaikkialla ja joka paikassa on präntättynä puhellinnumero, johon voi soittaa ihan missä asiassa tahansa. Puhelimeen vastaa aina (paitsi lääkärille soittaessa) automaatti, joka luettelee kahdeksantoista eri numeroa, joista voi valita sen oikean, jotta pääsee eteenpäin. Mikä tällaisen kielipuolen kyseessäollessa tarkoittaa sitä, että soitan joka paikkaan noin neljä kertaa ennenkuin ymmärrän, mitä nuo valinnat tarkoittavat sanoa. Koska automaatti ei suinkaan sano "Jos haluat palvelua, valitse YKSI" vaan ne sanovat: "Mahdollista kasvokkaista palvelua halutessanne voitte kokeilla valita numeron kolmekymmentäkahdeksan" tai jotain sinne päin, sillä loppujen lopuksi saan kiinni yhden sanan ja sillä mennään. Mutta jos ja kun langan päähän saa elävän ihmisen, niin asia yleensä hoituu ja kaikki ovat kovasti kohteliaita.

Ja jos huomenna saan itseni läpi PCPP:n (siis CPCC:n) automaatista ihmiselle ja jos voin maksaa opiskeluni sekillä(!) tai käteisellä ja jos ryhmä ei ole täynnä ja jos joskus löydän Merancasin (vai mikä lie olikaan) kampukselle (43 minuuttia meiltä), niin hintaan 65 taalaa + kampusmaksu paitsi, jos sosiaaliturvatunnuksettomilta peritään lisämaksu, niin syyskuussa osallistun kurssille, jonka nimi on:
Holistic welless - maximizing health i today's world! Kahdeksan torstai-iltaa.

Eikä menny kuin kaksi päivää selvittää tämä asia. Eli kielikylpyä tiedossa. Elämä on täynnä loistavia Sattumuksia!

P.S. Personal Traineriksi voisi opiskella samassa oppilaitosessa kolmessa kuukaudessa hintaan 470,- (+varmaan jotai lisäkuluja), mutta hierojaksi oppimista en ole edelleenselvittänyt; hintahaitari 5000-15000 ja aikahaarukka 10 kuukautta - 2½ vuotta ja sitten saisi Pohjois-Karoliinan luvan toimia hierontaterapeuttina, muttei vielä vakuutusta...


Mukavaa ja rauhallista elokuuta

Heräsin tässä eräänä aamuna seitsemältä nenä tukossa ja kurkku käheänä, sanalla sanoen kiukkuisena. Ystävät ja toverit koto-Suomessa aloittelevat pikkihiljaa syksyn töitä ja minä en sitten pääse tässä kuntoprojektissani alkua pitemmälle. Mokomakin flunssa!

Olen viettänyt työvelvollisuuksista vapaata aikaa toukokuun puolivälistä alkaen ja näyttää siltä, että olisi aika a) ostaa uusi kalenteri tai b) heittää se vanhakin roskiin. Tekee hyvää lukea päivityksiä uusista työpaikoista, uuden lukuvuoden suunnittelusta ja loman jälkeisestä uudesta innosta ja olla innostumatta itse! Helppoa se ei ole, mutta tarpeellista ja vapauttavaa. Tämä on nyt sitä laatuaikaa ihan itselle. 


Laatuaika on sitä, että kyseenalaistaa olemisensa ja tekemisensä. On vaan kotona ja seurailee teinin elämää niin, että teini hermostuu usean kerran päivässä (Eiks sulla oo elämää? -No ei just nyt oo). Tutkii keittokirjaa, muttei jaksa innostua, kun ei löydä mitään tuttua(!) reseptiä. Keittää jääteetä jääkaappiin valmiiksi, sillä veden litkimiseen kyllästyy ja sitten iskeekin jo nestehukka.


Kun on aikaa, voi ihmetellä sadepilven kehittymistä, vaikka se ei sitten lopulta kehitykään. Saa ihmetellä ötiäisiä, jotka kulkee takaperin patiolla. On lupa olla lähtemättä mihinkään, vaikka on luvannut itselleen lähteä joka päivä johonkin, sillä lähtemättä jättäminen on laiskuutta. Voi pohdiskella lähtemättä jättämisen semantiikkaa jaksamatta sitä loppujen lopuksi selvittää edes itselleen.


On myös lupa istua lukemassaa kirjoja (skandinaavisia dekkareita kirjastosta). On aikaa venytellä kerrankin rauhassa äänikirjaa kuunnellen (audible on ihana, mutta näitäkin sais paikallisesta kirjastosta, kun vaan ehtis selvittää miten). Aikaa hermoilla turhanpäiväisistä asioista (kuten esimerkiksi niistä saapumattomista tavaroista) ja valmius lähteä salille, jos siltä tuntuu. Istua kahvilassa itsensä seurassa ja juoda kolmaskin kupillinen kahvia siinä palellessa. 


Laatuaika on sitä, että ei oikein kuulu mihinkään, eikä saa otetta mistään. Kun ei ole arkea. Ja se on just sitä laatua! Käykö saavutukseksi se, että nitistää tekemättömyydestä kilkuttelevaa omaatuntoaan edes pikkuisen pienemmälle volyymille?