Ihminen ei suinkaan ole riippuvainen tavaroistaan, mutta nyt kun ne ovat olleet matkalla 41 päivää, niin muutamaa hyödykettä on tullut kovasti ikävä. Ette kyllä ekalla kerralla arvaa, mitä! Nimittäin lakaisu-lakaisu-harjaa. (Käsi ylös, jos arvasit oikein!)
Tässä, kun on pari viikkoa käynyt täysimittaista sotaa pikkumuurahaisia vastaan, niin olisi sangen riemuisaa, jos olisi väline, jolla kuolleet yksilöt pystyisi helposti heivaamaan vaikkaka takapihalle. Tämän tekisin toki vain silloin, kun siellä ei ole yhtään puutarhaa hoitavaa meksikolaista alkuperää olevaa mieshenkilöä suorittamassa arkipäiväistä velvollisuuttaan. Äläkä siis ehdotakaan imurin esiinkaivamista, sillä se kapistus painaa noin 15 kiloa ja se sähköjohto on kerittävä ja samalla aukiselvitettävä ja sitten se pirun koneenrötiskö (upouusi siis) ei ime mitään mikä on 15 senttimetriä (tai mitä lie perskuleen intsiä) lähempänä seinää. Juu, varmaan se mattotamppari on sitten sitäkin laadukkaampi.
Toinen kaivattavien asioiden listalla on: varvastossut! Minulla on toki crocsit, kevyet tossut, työkengät, juhlakengät, lenkkarit, uudet lenkkarit ja ne varvashökötykset (suosittelen kaikille, ovat tosi kivat jalassa ja aiheuttavat keskustelua, joten pystyn jo aika hyvin naamioitumaan paikalliseksi; siis ainakin jos mittaa joutavanpäiväisen puheen määrää), joista on kuva tuolla kuvapäiväkirjassa, mutta kaipaan varvastossujani. Enkä aio ostaa uusia, sillä vanhat ovat ihan käyvät. Kuten siis myös harja ja rikkalapio ja pihaharja, joita saatoin jopa kaksin kappalein mukaan pakata. Ehkäpä tullimiehet siellä harjaavat partojaan...
Sitten kaipaan myös mahdollisuutta lukea suomeksi. Kontissa on nimittäin pakattuna pari kirjaa ja noin vuosikerta vanhoja Kodin Kuvalehtiä (kiitos Elina <3). Olisi minulla täälläkin kaksi Kodin Kuvalehteä, mutta niitä ei voi aloittaa ennenkuin saa lisää odottamaan varastoon. Ja sen vuosikerran on riitettävä siihen asti, kun joku tuo mulle lisää suomenkielisiä lehtiä! Näin elää säästäväinen perheenäiti.
Ja tämä perheenäiti muuten säästi (usko vain siskoseni: kupongeilla) tänään yli 17 taalaa BJ:llä roudatessaan selkä vääränä jättiboksipakkauksia muroja, vettä (juu, tunnutan syyllisyyteni eli juon pullovettä, jota siis saa 32 pulloa noin 1,80 eurolla. Saman verran = 32 tölkkiä coca colaa maksaakin sitten yli 4 euroa) kokista, vessa- ja talouspaperia ja: kanan. Semmonen joutilas yli 3 kilon kana jäi käteen ja siellä se nyt paistuu uunissa. Paitsi ne irto-osat (sydän? maksa ja jotain muuta äklöä), jotka odottavat jääkaapissa josko perheen pääkokki tahtoo niistä jotain laitella.
Ja jossei pääkokki niitä hyödynnä, niin sinnepä ne sitten sujautetaan viemäriin! Hups vaan, vettä perään (siihen en sentään käytä pullovettä) ja kone surisemaan... kaikki sormet on vielä tallella, mutta tiskiharjan varressa on jo muutama naarmu. Ja opinpa senkin, että maissintähkien päällä olevia kuoria ja niitä harsoja, joita maississa siis tuoreena versoilee, ei sinne viemäriin kannata sulloa, niistä tulee mielenkiintoinen koiran oksennusklönttiä kaukaisesti muistuttava pallero. Nämä pallerot ja kananluut laitetaan ziplock-pussissa pakastimeen odottamaan roskisten tyhjennyspäivää. Niitä ei pidetä tässä 35 asteen helteessä autotallissa sijaitsevassa roskalaatikossa! Elokuussa pakastimessa tosin saattaa olla enemmän jätettä, kuin tarkoituksellisesti pakastettua, vitaminipitoista syötävää.
Sillä parasta tällä hetkellä ovat vitämiinit! Torilta (Farmers Market) saa runsainmitoin kaikkea herkullista (esim. mustikka-limehilloa) ja Harris Teeterissäkin on loistavat valikoimat luomua ja tavallista juuresta, vihannesta (salaatteja noin 15 eri laatua), kasviksia (tomaatteja, toisenlaisia tomaatteja, joiden nimeä en muista), kurkkuja, maissia, kesäkurpitsaa jne, hedelmiä (persikoita, nektariineja, omenoita, meloneja) ja marjoja (blue, black, straw ja ihania kirsikoita). Ja onhan täällä toki myös loistavat valikoimat kaikkea muutakin: kauppoja, ravintoloita, kynsisalonkeja, kahviloita, leipomoita, kuntosaleja, tanssikouluja, museoita... siis kaikkea.
Maailma on täynnä kaikkea turhaa ja vielä turhempaa, mutta onneksi ne turhuuksia pursuavat hyllyt voi kiertää kaukaa ja keskittyä olennaiseen: ilman gps:ää hahmottamani alue alkaa lähentyä 10 mailia! Ja Frozen Joghurt peittoaa kyllä jäätelön.
Mutta näistä muurahaisista en edelleenkään ilman myrkkyä selviä, sillä niitä tursuaa upotetun tiskialtaan reunan alta. Ja tiskiallas ei suinkaan ole millään lailla talon ulkoseinän vieressä....
Ai niin siskoseni: sinä et voi tulla tänne heinäkuussa, sillä täällä on komeat salamat ja hurjat ukonilmat tällä haavaa toista viikkoa peräkkäin. Siis joka iltapäivä kello 16-18 välissä rytisee.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Mitä mielessä liikkuu?
Tajusin juuri, että elän tietenkin täälläkin päässä välitilassa. Sielu on ehkä jo ennättänyt Ameriikan mantereelle, muttei ihan vielä osannut palautua takaisin omaan koloseensa (missä sitten lieneekin) ja se aiheuttaa sellaista en oikein tiedä missä olen -haparointia.
Kun on ikäänkuin kotona, mutta mikään ei tunnu kodilta. Kun on ikäänkuin lomalla, muttei ole arkea, johon palata. Kun on ikäänkuin kivaa, muttei oikein uskalla nauttia. Kun on aikaa olla, muttei sitten ikäänkuin oliskaan.
Ihmisen mieli kaipaa mielekästä tekemistä ja kokemus on opettanut laatimaan aikatauluja ja suunnittelemaan tulevaa. Vaan kun ei tiedä, mitä suunnitella eikä loppujen lopuksi ole tarvekaan liiaksi tulevaa miettiä, niin mistä silloin mielekkyys? Kärsimättömyys pukkaa esiin ja huolettomuus menee piiloon.
Ei tässä mitään hätää ole, ainoastaan liian kuuma ja vähän sellainen en päätäkään kaikesta itse -fiilis. Se kuuluisa hetkessä eläminen on edelleen hukassa, nyt odotetaan tavaroita saapuvaksi, sopivampaa keliä tulevaksi (UV-säteily on pari päivää ollut extremely high, joten olen pysynyt varjossa ja liikkunut mahdollisimman vähän ulkona) ja koulua alkavaksi (koulu=rutiini).
Vaikka voisihan tässä vaan nauttia hikoilemisesta (siihen riittää, että istuu tässä takapihan -anteeksi pation- tuolissa), kutiamisesta (tuli syötyä leipää ja sitten tämä paikallinen kylpyvesikin vaatii vähän totuttelua) ja perheestä ympärillä (vaikka sitten sen iPhonen kautta). Onhan se kiva leikkiä uudella puhelimella ja etsiä netflixistä sopivia elokuvia tai sitten alkaa katsoa kaikki Täydelliset naiset sarjan tehdyt jaksot tahi vaihtoehtoisesti aloittaa Greyn anatomia -maratoni. Puhumattakaan kaikkien kuponkilehtien läpikäymisestä (näin sunnuntaina siihenkin menee 45 minuuttia) ja lähiympäristöön tutustumisesta.
Mutta kauanko tuo edellämainittu riittää pitämään mielekkyyttä ylllä? Ja pitääkö melekkyyden loppumistakin jo ennakkoon murehtia! Tässä pätee taas ne kuuluisat sanat: Onko mikään sittenkään muuttunut? Jonkun tarvis nyt vaan relata vähän, lähteä punttisalille ja katsoa mitä tuleman pitää. Pitää vähän ovia auki ja keikkua siellä mukavuusalueen reunamilla.
Ja vissiin hikoilla vähän lisää.
Kun on ikäänkuin kotona, mutta mikään ei tunnu kodilta. Kun on ikäänkuin lomalla, muttei ole arkea, johon palata. Kun on ikäänkuin kivaa, muttei oikein uskalla nauttia. Kun on aikaa olla, muttei sitten ikäänkuin oliskaan.
Ihmisen mieli kaipaa mielekästä tekemistä ja kokemus on opettanut laatimaan aikatauluja ja suunnittelemaan tulevaa. Vaan kun ei tiedä, mitä suunnitella eikä loppujen lopuksi ole tarvekaan liiaksi tulevaa miettiä, niin mistä silloin mielekkyys? Kärsimättömyys pukkaa esiin ja huolettomuus menee piiloon.
Ei tässä mitään hätää ole, ainoastaan liian kuuma ja vähän sellainen en päätäkään kaikesta itse -fiilis. Se kuuluisa hetkessä eläminen on edelleen hukassa, nyt odotetaan tavaroita saapuvaksi, sopivampaa keliä tulevaksi (UV-säteily on pari päivää ollut extremely high, joten olen pysynyt varjossa ja liikkunut mahdollisimman vähän ulkona) ja koulua alkavaksi (koulu=rutiini).
Vaikka voisihan tässä vaan nauttia hikoilemisesta (siihen riittää, että istuu tässä takapihan -anteeksi pation- tuolissa), kutiamisesta (tuli syötyä leipää ja sitten tämä paikallinen kylpyvesikin vaatii vähän totuttelua) ja perheestä ympärillä (vaikka sitten sen iPhonen kautta). Onhan se kiva leikkiä uudella puhelimella ja etsiä netflixistä sopivia elokuvia tai sitten alkaa katsoa kaikki Täydelliset naiset sarjan tehdyt jaksot tahi vaihtoehtoisesti aloittaa Greyn anatomia -maratoni. Puhumattakaan kaikkien kuponkilehtien läpikäymisestä (näin sunnuntaina siihenkin menee 45 minuuttia) ja lähiympäristöön tutustumisesta.
Mutta kauanko tuo edellämainittu riittää pitämään mielekkyyttä ylllä? Ja pitääkö melekkyyden loppumistakin jo ennakkoon murehtia! Tässä pätee taas ne kuuluisat sanat: Onko mikään sittenkään muuttunut? Jonkun tarvis nyt vaan relata vähän, lähteä punttisalille ja katsoa mitä tuleman pitää. Pitää vähän ovia auki ja keikkua siellä mukavuusalueen reunamilla.
Ja vissiin hikoilla vähän lisää.
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Voiko tähän tottua?
Olen ollut muutaman päivän suurinpiirtein hiljaa, joten lienee aika summata kaikkea ihmettelyn ja kummastelun aihetta. Siis tällä kaikella kymmenen päivän kokemuksella kauniista kaupungista nimeltä Charlotte täällä Jumalan luomassa, suuressa Amerikassa.
On siis edelleen kovin kummallista, että kaikki ihmiset kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa (puhumattakaan paljon pelotellusta DMV:Stä) ovat todella ystävällisiä ja tekevät tikusta asiaa, jos vain yhtään olet vastaanottavaisella tuulella. Olen puhunut ventovieraille (ihan normaaleja asioita ei siis vain kiitos kiitos hyvää kuuluu -fraaseja) enemmän täällä kuin ensimmäisen 43 elinvuoteni aikana Suomenmaassa.
Mutta onhan se niin, että jollakin on tila täytettävä esimerkiksi ruokakaupassa, jossa kassahenkilö siis nostelee tavarat kärrystä hintalukijan läpi, pakkaa ne ja latoo takaisin ostoskärryyn, jotta elämäsi olisi helpompaa. Ja tarvittaessa varmaan tuo ne myös autoon asti, sillä joka kerta tämä palveluihminen myös kysyy tarvitsetko apua. Itse siinä sitten vain kökötellään ja esitetään toivomuksia siitä, miten ja millaisiin kasseihin soisi ostoksensa pakattavan. Ja jutellaan muuten mukavia. Juu, minulla on omat kassit mukana ja niihin tavarat siis ajautuvat. Viikonloppuisin (ja vissiin muinakin ruuhkina) kassahenkilön apuna on pakkaaja ja joka päivä muutama henkilö ohjaamassa ostoskärryliikennettä, jottei kenkään tarvitse liian kauan jonottaa. Olen siis kerran joutunut seisomaan jonossa jotain 50 sekuntia...
Että näitä ihmisiä riittää! Jos keskipäivällä menee uptowniin (=keskustaan), niin ihan tosissaan saa katsella kaistanvaihtoja sillä isommallakin tiellä, jolla pahimmillaan neljää kaistaa (+liittyvät kaistat) yhteen suuntaan ajetaan. Kaikissa liikennevaloissa on autoja jonossa ja niitä siltaliittymähäkkyröitä minä tosissaan vielä jännitän, sillä kurvissa ladataan seitsemääkymppiä (meikäläisittäin) kahta kaistaa ja sitten ulommaiset kaistat tipahtaa käytöstä ja olisikin oltava vasemmanpuoleisella kaistalla, josta seuraava käännös millelie kolminumeroiselle tielle meni jo. Ja kun me likan kanssa mennään, niin meidän autossa on 50% enemmän ihmisiä kuin niissä muissa.
Mutta olen minä jo kotonurkilla tavallaan oppinut suunnistamaan. Eli osaan mennä ilman navigaattoria kolmeen eri Harris Teeteriin ja punttisalille, mutta siis vaan tavallaan. Sitten kun yritän päästä jonkin kaupan eli liikekeskittymän pihaan, niin menee useinkin vielä sormi suuhun. Kahdesta eri syystä: 1. Saatanpa hyvinkin nähdä kaupan/liikkeen, johon haluan mennä, mutta monet tiet on jaettu semmoisella liikenteenjakajalla, jonka yli ei siis ponkaista (vaikka autoni sen kyllä tekisikin) ja juu, se u-käännös on sitten laillinen. Jos vaan muistaisi, milloin piti väistää (sitä varten on opaste) ja milloin sai mennä punaisia päin (oikealle käännyttäessä, jos ei ole erikseen sitä kieltävää merkkiä) ja koskapa silmät ovat liikenteessä ja siinä liikkeessä, johon epätoivoisesti pyrkii, niin kuka niitä liikennemerkkejä enää kerkiää katsella! Ja sitten kun sen korttelin siinä pariin kertaan kiertänyt ja - hurraa - on sillä kaistalla, josta kyseiseen liikekeskukseen käännytään, niin tämä haluttu liike on kadonnut! Eli ollaan tultu syyhyn B: vaikka tiedän, että liike on liikekeskuksessa, niin sitä ei sieltä heti löydy. Kun tämä paikallinen citymarketti onkin oikeasti jono citymarketteja ja se haluamasi liike on siellä viimeisellä parkkialueella eli sinne on ajettava kahdeksantosita STOP-merkin ja kahdentoista semmoisen vauhtia hiljentävän pompun yli.
Näin siis lähikaupoissa, isommissa keksuksissa (Mall) vaarana on (jos sinne itsensä löytää) vain se, että auto katoaa parkkipaikalle. Ja keskustan parkkitaloista kerron joskus toiste. Sillä nyt on siirryttävä kotiäidille olennaisempiin asioihin: siivoamiseen.
Sillä tässä talossa on puulattia vierasolohuoneessa, keittiössä ja aamiaisalueella, kokolattiamatot makuuhuoneissa ja olohuoneessa ja lisäksi vielä jonkinlainen laattasysteemi kylppäreissä. Puulattiaa varten tarttis olla Andyä, jota ei täältä (tähän mennessä) löytynyt, eikä mitään lattialle levitettävää myrkkyä, jota ei sitten saa (miehen valitsemalla moppitsydeemillä) puhtaaksi eli laikuttomaksi. Onneksi pitkähkön harkinnan jälkeen pakkasin vanhan konepestävän lankamoppimi mukaan. (Siellä sekin seisoo tullimiesten ihmeteltävänä.)
Kokolattiamatot ovat oikeastaan aika autuaallisen ihania jalkapohjan alla (meistä kukaan ei ole astmaatikko tahi allergikko), mutta tuota paikallisten imuriksi kutsumaa laitetta ei kyllä erkkikään käytä! Järkyttävän painava kapistus, joka ehkä sen maton tamppaa jotakuinkin, mutta sillä ei yllä ensimmäiseenkään hämähäkinverkkoon. Eli erilainen varsivehje sitten siihen hommaan. Ja nuo kylppärin lattiat ovat sitten hemmetin kylmät! Olen palellut täällä enemmän kuin Suomen talvessa, sillä ilmastointi - vaikka onkin hengelpelastaja - laittaa viiksikarvat huuruun ja verkkarit ja villatakki on kaivettava telkkua katsellessa esiin (koska ne viltitkin on siellä tullissa). Ja ne kylppärin lattiat kyllä pesee nopsasti, mutta miten hemmetissä peset kylpyammeet, jotka ilmastointi- ja hiusteknisistä syistä pölyttyvät varsin sukkelaan? Se suihku on sellainen mötikkä siellä katonrajassa ja lavuaari on metrin päässä, Ainoa letkullinen (suomeksi käsisuihku) vesipiste on keittiön hana ja se yltää semmosen 30 senttiä (ja on varsin kätevä). Voi kai siivoamisen hoitaa alasti eli suihkun alla kastuen, mutta meidän kylppärissä kylpyammeessa ei ole sitä suihkuakaan. Vain hana, jossa (raivostuttavasti) erikseen lämmin ja kuuma kytkin.
Pihaletkustako siis pitäisi vetää vesi siivoustoimia varten? Jos ämpärillä mielit sen tehdä, niin ämpäri on täytettävä keittiössä, sillä vessan hanan alle se ei mahdu! Ja suihkun alla puolet valuu ylitse. Intiimipesuja varten olenkin jo jemmannut litran vesipullon, jonka sitten täytän lämpimällä vedellä ja otan mukaan siihen vessanpönttöhuoneeseen; tiedä vielä vaikka pulloni kanssa suihkukoppiinkin itseni tälläisin... Mutta siis ideana se, että meillä on "kylpyhuoneisto", johon kuuluu vaatehuone (joudun valitettavasti jakamaan sen mieheni kanssa), vessahuone ja tilava pesu/pukeutumishuone, jossa on kaksi erillistä lavuaaria, kylpyamme ja suihkukoppi, on loistava. Kun vain sellaisen käsisuihkun saisin, niin kaikki olisi loistavasti!
Mutta se minua harmittaa, että en saa tähän mukaan autenttista ääntä: kaskaat "kaskattaa" hervottomasti, päässä sirisee koko ajan ja lähirupakon sorsalauma on taas tullut käymään. Takapihalla illan hämärtyessä (kello puoli 9) lämpöasteita on 77 ( 25 C) ja fiilis on kuin viidakossa; ei noita autojen ja ilmastointikoneiden ääniä meinaa kuulla kaikelta sirkutukselta, säksätykseltä ja kaakatukselta. Ei millään tarkenis lähteä sisälle ja suihkuun!
On siis edelleen kovin kummallista, että kaikki ihmiset kaupoissa, ravintoloissa ja kahviloissa (puhumattakaan paljon pelotellusta DMV:Stä) ovat todella ystävällisiä ja tekevät tikusta asiaa, jos vain yhtään olet vastaanottavaisella tuulella. Olen puhunut ventovieraille (ihan normaaleja asioita ei siis vain kiitos kiitos hyvää kuuluu -fraaseja) enemmän täällä kuin ensimmäisen 43 elinvuoteni aikana Suomenmaassa.
Mutta onhan se niin, että jollakin on tila täytettävä esimerkiksi ruokakaupassa, jossa kassahenkilö siis nostelee tavarat kärrystä hintalukijan läpi, pakkaa ne ja latoo takaisin ostoskärryyn, jotta elämäsi olisi helpompaa. Ja tarvittaessa varmaan tuo ne myös autoon asti, sillä joka kerta tämä palveluihminen myös kysyy tarvitsetko apua. Itse siinä sitten vain kökötellään ja esitetään toivomuksia siitä, miten ja millaisiin kasseihin soisi ostoksensa pakattavan. Ja jutellaan muuten mukavia. Juu, minulla on omat kassit mukana ja niihin tavarat siis ajautuvat. Viikonloppuisin (ja vissiin muinakin ruuhkina) kassahenkilön apuna on pakkaaja ja joka päivä muutama henkilö ohjaamassa ostoskärryliikennettä, jottei kenkään tarvitse liian kauan jonottaa. Olen siis kerran joutunut seisomaan jonossa jotain 50 sekuntia...
Että näitä ihmisiä riittää! Jos keskipäivällä menee uptowniin (=keskustaan), niin ihan tosissaan saa katsella kaistanvaihtoja sillä isommallakin tiellä, jolla pahimmillaan neljää kaistaa (+liittyvät kaistat) yhteen suuntaan ajetaan. Kaikissa liikennevaloissa on autoja jonossa ja niitä siltaliittymähäkkyröitä minä tosissaan vielä jännitän, sillä kurvissa ladataan seitsemääkymppiä (meikäläisittäin) kahta kaistaa ja sitten ulommaiset kaistat tipahtaa käytöstä ja olisikin oltava vasemmanpuoleisella kaistalla, josta seuraava käännös millelie kolminumeroiselle tielle meni jo. Ja kun me likan kanssa mennään, niin meidän autossa on 50% enemmän ihmisiä kuin niissä muissa.
Mutta olen minä jo kotonurkilla tavallaan oppinut suunnistamaan. Eli osaan mennä ilman navigaattoria kolmeen eri Harris Teeteriin ja punttisalille, mutta siis vaan tavallaan. Sitten kun yritän päästä jonkin kaupan eli liikekeskittymän pihaan, niin menee useinkin vielä sormi suuhun. Kahdesta eri syystä: 1. Saatanpa hyvinkin nähdä kaupan/liikkeen, johon haluan mennä, mutta monet tiet on jaettu semmoisella liikenteenjakajalla, jonka yli ei siis ponkaista (vaikka autoni sen kyllä tekisikin) ja juu, se u-käännös on sitten laillinen. Jos vaan muistaisi, milloin piti väistää (sitä varten on opaste) ja milloin sai mennä punaisia päin (oikealle käännyttäessä, jos ei ole erikseen sitä kieltävää merkkiä) ja koskapa silmät ovat liikenteessä ja siinä liikkeessä, johon epätoivoisesti pyrkii, niin kuka niitä liikennemerkkejä enää kerkiää katsella! Ja sitten kun sen korttelin siinä pariin kertaan kiertänyt ja - hurraa - on sillä kaistalla, josta kyseiseen liikekeskukseen käännytään, niin tämä haluttu liike on kadonnut! Eli ollaan tultu syyhyn B: vaikka tiedän, että liike on liikekeskuksessa, niin sitä ei sieltä heti löydy. Kun tämä paikallinen citymarketti onkin oikeasti jono citymarketteja ja se haluamasi liike on siellä viimeisellä parkkialueella eli sinne on ajettava kahdeksantosita STOP-merkin ja kahdentoista semmoisen vauhtia hiljentävän pompun yli.
Näin siis lähikaupoissa, isommissa keksuksissa (Mall) vaarana on (jos sinne itsensä löytää) vain se, että auto katoaa parkkipaikalle. Ja keskustan parkkitaloista kerron joskus toiste. Sillä nyt on siirryttävä kotiäidille olennaisempiin asioihin: siivoamiseen.
Sillä tässä talossa on puulattia vierasolohuoneessa, keittiössä ja aamiaisalueella, kokolattiamatot makuuhuoneissa ja olohuoneessa ja lisäksi vielä jonkinlainen laattasysteemi kylppäreissä. Puulattiaa varten tarttis olla Andyä, jota ei täältä (tähän mennessä) löytynyt, eikä mitään lattialle levitettävää myrkkyä, jota ei sitten saa (miehen valitsemalla moppitsydeemillä) puhtaaksi eli laikuttomaksi. Onneksi pitkähkön harkinnan jälkeen pakkasin vanhan konepestävän lankamoppimi mukaan. (Siellä sekin seisoo tullimiesten ihmeteltävänä.)
Kokolattiamatot ovat oikeastaan aika autuaallisen ihania jalkapohjan alla (meistä kukaan ei ole astmaatikko tahi allergikko), mutta tuota paikallisten imuriksi kutsumaa laitetta ei kyllä erkkikään käytä! Järkyttävän painava kapistus, joka ehkä sen maton tamppaa jotakuinkin, mutta sillä ei yllä ensimmäiseenkään hämähäkinverkkoon. Eli erilainen varsivehje sitten siihen hommaan. Ja nuo kylppärin lattiat ovat sitten hemmetin kylmät! Olen palellut täällä enemmän kuin Suomen talvessa, sillä ilmastointi - vaikka onkin hengelpelastaja - laittaa viiksikarvat huuruun ja verkkarit ja villatakki on kaivettava telkkua katsellessa esiin (koska ne viltitkin on siellä tullissa). Ja ne kylppärin lattiat kyllä pesee nopsasti, mutta miten hemmetissä peset kylpyammeet, jotka ilmastointi- ja hiusteknisistä syistä pölyttyvät varsin sukkelaan? Se suihku on sellainen mötikkä siellä katonrajassa ja lavuaari on metrin päässä, Ainoa letkullinen (suomeksi käsisuihku) vesipiste on keittiön hana ja se yltää semmosen 30 senttiä (ja on varsin kätevä). Voi kai siivoamisen hoitaa alasti eli suihkun alla kastuen, mutta meidän kylppärissä kylpyammeessa ei ole sitä suihkuakaan. Vain hana, jossa (raivostuttavasti) erikseen lämmin ja kuuma kytkin.
Pihaletkustako siis pitäisi vetää vesi siivoustoimia varten? Jos ämpärillä mielit sen tehdä, niin ämpäri on täytettävä keittiössä, sillä vessan hanan alle se ei mahdu! Ja suihkun alla puolet valuu ylitse. Intiimipesuja varten olenkin jo jemmannut litran vesipullon, jonka sitten täytän lämpimällä vedellä ja otan mukaan siihen vessanpönttöhuoneeseen; tiedä vielä vaikka pulloni kanssa suihkukoppiinkin itseni tälläisin... Mutta siis ideana se, että meillä on "kylpyhuoneisto", johon kuuluu vaatehuone (joudun valitettavasti jakamaan sen mieheni kanssa), vessahuone ja tilava pesu/pukeutumishuone, jossa on kaksi erillistä lavuaaria, kylpyamme ja suihkukoppi, on loistava. Kun vain sellaisen käsisuihkun saisin, niin kaikki olisi loistavasti!
Mutta se minua harmittaa, että en saa tähän mukaan autenttista ääntä: kaskaat "kaskattaa" hervottomasti, päässä sirisee koko ajan ja lähirupakon sorsalauma on taas tullut käymään. Takapihalla illan hämärtyessä (kello puoli 9) lämpöasteita on 77 ( 25 C) ja fiilis on kuin viidakossa; ei noita autojen ja ilmastointikoneiden ääniä meinaa kuulla kaikelta sirkutukselta, säksätykseltä ja kaakatukselta. Ei millään tarkenis lähteä sisälle ja suihkuun!
tiistai 10. heinäkuuta 2012
Kotiäidin elämää vol 1
Nyt te siellä saatte miettiä, että koskapa Hyväriskä pukkaa tekstiä yhtenään, niin A) eikö sillä oikeesti ole siellä mitään tekemistä vai B) Hyväriskä on niin innoissaan uudesta himotusta kotiäidin roolistaan, että sen pitää jakaa kaikki tahi sitten C) Hyväriskä siellä brassailee kaikella uudella kivalla ja näyttävällä materialistisella paskalla, mitä vastaansa tulee. Oikea vastaus on: ____.
Tänäänkin heräsin jo vähän ennen seitsemää, kun mies lähti töihin keitettyään minulle kahvia ja noudettuaan päivän lehden postilaatikosta. Nautin aamiaista takapihalla siedettävässä 23 asteen lämmössä (kahvia, hitaasti haudutettua puuroa omensoseen ja pensasmustikoiden kanssa sekä appelsiinimehua) lehteä lukien. Kun meksikaanot alkoivat surrata ruohonleikkureittensa kanssa naapurustossa, siirryin sisälle miettimään etsisinkö tietsikkani, leikkisinkö iPhonella (Aamulehden uutiset olin jo siitä tarkistanut) vai venyttelisinkö vähän ennen sovittuja treffeja personal trainerini kanssa.
En kuitenkaan päässyt pidemmälle pohdinnoissani, kun kotiäidin vimmalla jouduin julistamaan sodan! Pystyn kyllä elämään muutaman hämähäkin kanssa (sellaisia lukin näköisiä, mutta paljon pienempiä eikä ollenkaan hirvittävän inhottavia), mutta 3 biljoonaa minimuurahaista minun aamiaisalueellani sai minut tarttumaan myrkkypurkkiin (juu, ei mitään luonnonmukaista tai luomua, vaan kunnon Raidia kehiin). Tähän asti siis kaikki elukkarintamalla on ollut pientä, mutta lukuisaa (myös niitä minicitykaneja pomppii aamulenkillä riesaksi asti).
Myrkkykaasuista ja lattianpesemisestä selvittyäni tulikin sitten jo kiire Sports ja Fitnessiin, missä sopivasti lihaksikas Andy minua jo odotteli. Olin hivenen skeptinen kyseisen tapaamisen suhteen, mutta Andy oli amerikkalaiseen tapaan erinomaisen mukava ja innostava persoonallinen traineri! Kun tein selväksi, mitä yhteistyöltä odotan, niin sain oikeesti hyviä vinkkejä ja uusia tapoja liikuttaa selkärankaa. Meillä oli oikein mukavaa, kunhan sain hänet ymmärtämään, että maingoalini ei suinkaan ole painonpudottaminen (koska en osannut kertoa pituutta ja painoa paikallisilla yksiköillä, niin voimme kai kuvitella, ettei Andy siis lainkaan ymmärrä paljonko oikeasti painan), vaikka se 95%sti naisihmisillä sitä onkin, eikä voiman kasvattaminen (ja juu, ymmärrän, että nämä kaikki kulkee käsikädessä), vaan fleksiibeliys! Ainoa asia, josta hivenen taitoimme peistä oli lankku -niminen liike (siis se kokovartalolankkuna suorilla käsin pysyminen), mutta teimme diilin: jos Andy opettelee sanomaan sukunimeni oikein, niin pystyn tähän suoritukseen (tosin alaselän viasta johtuen ensin opettelimme kivamman tavan suorittaa se). [Herttileijaa: nyt jo kieli katoaa. Minkämuotoinen objekti?] Kumpikin piti sanansa, mutta Andy tuskin kärsii lihaskivuista huomenna.
Mutta siis: ei nämä kotiäidin haasteet tähän lopu. Kotimatkalla oli etsittävä uusi Harris Teeter kauppakeskuskompleksista, josta helposti siis näköpiiriin etsiytyivät Starbucks, Target ja 20 muuta kauppaa, mutta ruokakauppani oli piilotettu viimeisen epänurkkaan. Uudessa kaupassa piti sitten valua satametrisiä käytäviä löytääkseen sen, mikä etsi ja samalla yrittää pitää lukua ostosten summasta (iPhone oli jo käytössä, kun siinä seisoi se ostoslista) ja lisätä siihen siis vielä vero. Koska pankkikorttini (sellainen debit-kortti + shekkivihko!) tullee vasta loppuviikolla. 50 taalalla saa kyllä perheelle päivän sapuskat, mutta kun löytyi myös ikkunanpesuainetta ja leivinpaperia ja oli pakko ostaa kivennäisvettä, kun sai kaksi yhden hinnalla sillä VIC-kortilla!
Eikä tässä vielä kaikki: selvittyäni kyseisen ostoskeskuksen parkkipaikkaviidakosta takaisin tielle, olin väärällä kaistalla ja joudui ajamaan tuikituntemattomaan suuntaan. Noin 3,5 mailin päästä vastaan tuli risteys (siinä välissä on tietenkin 10 asuinalueelle vievää risteystä, mutta niistä ei yleensä pääse läpi eksymättä), jossa luki Tom Short (siis tuo tie joka kulkee tuossa talomme takana)! Kaiken suuntavaistoni kymmenesosasekunnissa äärimmilleen pinnistäen käännyin vasemmalle ja semmoisen 4,5 mailin päästä saatoin kääntyä kotiin (älkää siis herra nähköön kuvitelko mitään suorakaideasemakaavallista). Hyvä minä!
Nyt tässä onkin ansaittu (lounaan jälkeinen) pieni kahvi- ja lepotauko takapihalla, missä nuo meksikaanot todellakin yrittävät häiritä minua sekä ruohoinleikkurein, puhaltimin että trimmerein (ja kaikilla paidat päällä), mutta minähän en anna periksi! Mittari näyttää vain 84 eli minä lojun tässä varjossa vielä tovin.
Sillä sisällä minua odottaa vierasolohuoneen lattian imurointi ja pesu. Ja ympäri taloa kaikki ikkunat, jotka on iloksemme jaettu kahteentoista ruutuun ja jokaisen edessä on sälekaihtimet. Ja sälekaihtimen ja ikkunan välissä ne 189 hämähäkkiä, jotka ovat saaneet kutoa verkkojaan rauhassa ainakin viimeisen vuoden. Imurilla niihin ei yllä (se onkin semmonen vekotus, että joutaisi singota avaruuteen; laitan kuvan tuonne kuvapäiväkirjaan) eli käsityöksi menee.
Eikä näitä kynsiä malttaisi tuhota; kunhan käyn laitattamassa lakat, niin saatte nähdä nekin: jäsenkorjaajan käyttämättömät kädet!
Tänäänkin heräsin jo vähän ennen seitsemää, kun mies lähti töihin keitettyään minulle kahvia ja noudettuaan päivän lehden postilaatikosta. Nautin aamiaista takapihalla siedettävässä 23 asteen lämmössä (kahvia, hitaasti haudutettua puuroa omensoseen ja pensasmustikoiden kanssa sekä appelsiinimehua) lehteä lukien. Kun meksikaanot alkoivat surrata ruohonleikkureittensa kanssa naapurustossa, siirryin sisälle miettimään etsisinkö tietsikkani, leikkisinkö iPhonella (Aamulehden uutiset olin jo siitä tarkistanut) vai venyttelisinkö vähän ennen sovittuja treffeja personal trainerini kanssa.
En kuitenkaan päässyt pidemmälle pohdinnoissani, kun kotiäidin vimmalla jouduin julistamaan sodan! Pystyn kyllä elämään muutaman hämähäkin kanssa (sellaisia lukin näköisiä, mutta paljon pienempiä eikä ollenkaan hirvittävän inhottavia), mutta 3 biljoonaa minimuurahaista minun aamiaisalueellani sai minut tarttumaan myrkkypurkkiin (juu, ei mitään luonnonmukaista tai luomua, vaan kunnon Raidia kehiin). Tähän asti siis kaikki elukkarintamalla on ollut pientä, mutta lukuisaa (myös niitä minicitykaneja pomppii aamulenkillä riesaksi asti).
Myrkkykaasuista ja lattianpesemisestä selvittyäni tulikin sitten jo kiire Sports ja Fitnessiin, missä sopivasti lihaksikas Andy minua jo odotteli. Olin hivenen skeptinen kyseisen tapaamisen suhteen, mutta Andy oli amerikkalaiseen tapaan erinomaisen mukava ja innostava persoonallinen traineri! Kun tein selväksi, mitä yhteistyöltä odotan, niin sain oikeesti hyviä vinkkejä ja uusia tapoja liikuttaa selkärankaa. Meillä oli oikein mukavaa, kunhan sain hänet ymmärtämään, että maingoalini ei suinkaan ole painonpudottaminen (koska en osannut kertoa pituutta ja painoa paikallisilla yksiköillä, niin voimme kai kuvitella, ettei Andy siis lainkaan ymmärrä paljonko oikeasti painan), vaikka se 95%sti naisihmisillä sitä onkin, eikä voiman kasvattaminen (ja juu, ymmärrän, että nämä kaikki kulkee käsikädessä), vaan fleksiibeliys! Ainoa asia, josta hivenen taitoimme peistä oli lankku -niminen liike (siis se kokovartalolankkuna suorilla käsin pysyminen), mutta teimme diilin: jos Andy opettelee sanomaan sukunimeni oikein, niin pystyn tähän suoritukseen (tosin alaselän viasta johtuen ensin opettelimme kivamman tavan suorittaa se). [Herttileijaa: nyt jo kieli katoaa. Minkämuotoinen objekti?] Kumpikin piti sanansa, mutta Andy tuskin kärsii lihaskivuista huomenna.
Mutta siis: ei nämä kotiäidin haasteet tähän lopu. Kotimatkalla oli etsittävä uusi Harris Teeter kauppakeskuskompleksista, josta helposti siis näköpiiriin etsiytyivät Starbucks, Target ja 20 muuta kauppaa, mutta ruokakauppani oli piilotettu viimeisen epänurkkaan. Uudessa kaupassa piti sitten valua satametrisiä käytäviä löytääkseen sen, mikä etsi ja samalla yrittää pitää lukua ostosten summasta (iPhone oli jo käytössä, kun siinä seisoi se ostoslista) ja lisätä siihen siis vielä vero. Koska pankkikorttini (sellainen debit-kortti + shekkivihko!) tullee vasta loppuviikolla. 50 taalalla saa kyllä perheelle päivän sapuskat, mutta kun löytyi myös ikkunanpesuainetta ja leivinpaperia ja oli pakko ostaa kivennäisvettä, kun sai kaksi yhden hinnalla sillä VIC-kortilla!
Eikä tässä vielä kaikki: selvittyäni kyseisen ostoskeskuksen parkkipaikkaviidakosta takaisin tielle, olin väärällä kaistalla ja joudui ajamaan tuikituntemattomaan suuntaan. Noin 3,5 mailin päästä vastaan tuli risteys (siinä välissä on tietenkin 10 asuinalueelle vievää risteystä, mutta niistä ei yleensä pääse läpi eksymättä), jossa luki Tom Short (siis tuo tie joka kulkee tuossa talomme takana)! Kaiken suuntavaistoni kymmenesosasekunnissa äärimmilleen pinnistäen käännyin vasemmalle ja semmoisen 4,5 mailin päästä saatoin kääntyä kotiin (älkää siis herra nähköön kuvitelko mitään suorakaideasemakaavallista). Hyvä minä!
Nyt tässä onkin ansaittu (lounaan jälkeinen) pieni kahvi- ja lepotauko takapihalla, missä nuo meksikaanot todellakin yrittävät häiritä minua sekä ruohoinleikkurein, puhaltimin että trimmerein (ja kaikilla paidat päällä), mutta minähän en anna periksi! Mittari näyttää vain 84 eli minä lojun tässä varjossa vielä tovin.
Sillä sisällä minua odottaa vierasolohuoneen lattian imurointi ja pesu. Ja ympäri taloa kaikki ikkunat, jotka on iloksemme jaettu kahteentoista ruutuun ja jokaisen edessä on sälekaihtimet. Ja sälekaihtimen ja ikkunan välissä ne 189 hämähäkkiä, jotka ovat saaneet kutoa verkkojaan rauhassa ainakin viimeisen vuoden. Imurilla niihin ei yllä (se onkin semmonen vekotus, että joutaisi singota avaruuteen; laitan kuvan tuonne kuvapäiväkirjaan) eli käsityöksi menee.
Eikä näitä kynsiä malttaisi tuhota; kunhan käyn laitattamassa lakat, niin saatte nähdä nekin: jäsenkorjaajan käyttämättömät kädet!
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Here I am - I guess
I'm thinking of you Erin when I'm writing this, but please don't proof read too hard (or anybody else, who can English better than me). I have "lived" in Charlotte already 5 days and I am a bit bored... not that I don't have anything to do, but don't know what to do.
I'm reading a book in Finnish, but kind of want it to last longer, so I don't want to read it. I still have many things to buy, but I want to spend my Sunday not too much shopping, but resting and trying to get my slowly soul to reach me (it's probably still somewhere on Atlantic Ocean). I have a great car to ride to, but I still get lost if I go out there and somehow I'm not so fond of my GPS as I am about my iPhone (in which I just found Aamulehti, converter [I'll be dependent on that one], Vocabology and WordNet). And I'm having so much fun with Snaplog too.
I'm excausted because of this weather. It's (only) 90 right now, but the humidity makes it so heavy. It rained appr. 15 minutes and all that time I enjoyed reading in patio, but right after the rain stopped I had to come back inside. And inside it is so "windy". I know I do need this ventilation on, but it gives me a sore throat! Well, I'll probably get used to it... and I'll get used to the fact, that in Charlotte suburban area (I think you can call Ballantyne that?) blocks are 2-5 miles long, which is the main reason I just can't navigate here yet. If I ever I think I know where I am, I'm usually 2 miles away from the spot I though I was. But: we managed to find ourselves (with gps) to Nordstom Rack and World Market together with Sonja last afternoon, so good for us! (We bought denim shorts each. And I love World Market; maybe 'cause I bought 2 bottles of sparkling wine in there.)
We baked chocolade cake today (Harris Teeter Fudge Brownie Mix) and it was easy, 'cause it says in the box in what temperature you have to set the oven) and I'm mastering the laundry machine already. I've already taken two baths (and "sauna" in our patio afterwards) and have a membership in Sports and Fitness (they have a dry sauna in there)! I also have a VIC card to Harris Teeter and membership to BJ's. Our pool pass is number 32. And I made througt the driving license test!
And I wrote this in English, talked to few people and I'm still pretty much me. We'll see how long this lasts...
I'm reading a book in Finnish, but kind of want it to last longer, so I don't want to read it. I still have many things to buy, but I want to spend my Sunday not too much shopping, but resting and trying to get my slowly soul to reach me (it's probably still somewhere on Atlantic Ocean). I have a great car to ride to, but I still get lost if I go out there and somehow I'm not so fond of my GPS as I am about my iPhone (in which I just found Aamulehti, converter [I'll be dependent on that one], Vocabology and WordNet). And I'm having so much fun with Snaplog too.
I'm excausted because of this weather. It's (only) 90 right now, but the humidity makes it so heavy. It rained appr. 15 minutes and all that time I enjoyed reading in patio, but right after the rain stopped I had to come back inside. And inside it is so "windy". I know I do need this ventilation on, but it gives me a sore throat! Well, I'll probably get used to it... and I'll get used to the fact, that in Charlotte suburban area (I think you can call Ballantyne that?) blocks are 2-5 miles long, which is the main reason I just can't navigate here yet. If I ever I think I know where I am, I'm usually 2 miles away from the spot I though I was. But: we managed to find ourselves (with gps) to Nordstom Rack and World Market together with Sonja last afternoon, so good for us! (We bought denim shorts each. And I love World Market; maybe 'cause I bought 2 bottles of sparkling wine in there.)
We baked chocolade cake today (Harris Teeter Fudge Brownie Mix) and it was easy, 'cause it says in the box in what temperature you have to set the oven) and I'm mastering the laundry machine already. I've already taken two baths (and "sauna" in our patio afterwards) and have a membership in Sports and Fitness (they have a dry sauna in there)! I also have a VIC card to Harris Teeter and membership to BJ's. Our pool pass is number 32. And I made througt the driving license test!
And I wrote this in English, talked to few people and I'm still pretty much me. We'll see how long this lasts...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)