Ihailen kovasti erästä ystävääni, kutsuttakoon häntä vaikkapa Liisaksi. Liisa on itseni ikäinen työssäkäyvä perheenäiti, joka on tympääntynyt elämäänsä ja hakee koko ajan jonkinlaista muutosta.
Liisa on levoton ja kärsimätön ihminen, jolla on roppakaupalla harrastuksia, sillä paikallaan oleminen tarkoittaa itsensä kanssa toimeen tulemista ja asioiden pohtimista. Liisa ei siis malta pysähtyä, vaan kasaa viikkonsa ja päivänsä täyteen uusia asioita ja tapahtumia; Liisa on helppo houkutella mukaan kaikkeen uuteen ja outoon.
Voitte siis uskoa, että Liisa on kerrassaan riemuissaan, sillä hänelle on avautunut elämänsä tilaisuus aloittaa uusi elämä ja muuttaa ulkomaille, Yhdysvaltoihin! Liisa on aina halunnut heittäytyä tuntemattomaan ja raivata tiensä rohkeasti tuulta päin. Eteenpäin vain, elämä palkitsee uusilla kokemuksilla ja ajattelumaailma avartuu uusien seikkailujen myötä.
Liisa tuskin malttaa odottaa, että pääsee muuttamaan jättimäiseen taloon; mieluiten sellaiseen, jossa on 3 kerrosta, iso autotalli, kuisti, takapiha ja vähintään 4 makuuhuonetta. Haaveissa on myös käytännöllinen, iso auto, sillä eihän Yhdysvalloissa pärjää ilman autoa ja isompi on aina turvallisempi.
Liisa on toki tottunut tekemään töitä, mutta sapattivapaa, jolloin voisi keskittyä enemmän itseensä ja etsiä uusia ystäviä ja tuttavia, kuulostaa ihanalta ajatukselta. Oman ajan löytyminen kuntoilulle ja itsensä kehittämiselle on Liisan suuri unelma jo vuosien takaa! Voisi opetella laittamaan uusia ruokalajeja tai omaksua amerikkalaisen tavan käydä ulkona syömässä kolme tai neljä kertaa viikossa - mikä sen ihanampaa!
Liisaa siis odottaa uusi elämä ja mieletön seikkailu. Eikä mikään voi mennä pieleen, sillä onhan uusi elämä kuorrutettu maailmassa sillä kaikkein tärkeimmällä: oma perhe on aina lähellä!
torstai 1. maaliskuuta 2012
Maija
Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa teille ystävästäni; kutsuttakoon häntä vaikka Maijaksi. Maija on tavallinen suomalainen, sanoisinko keski-ikäinen, yhden teini-ikäisen tyttären äiti. Maija on aina halunnut pärjätä elämässään, saada vakaan ammatin ja rakentaa omakotitalon, jossei nyt järven rannalle, niin jonnekin rauhalliseen paikkaan. Maijan unelma on työntäyteinen, rehellinen elämä; sellainen jota suomalaiset tavallisesti katsovasti ihailevasti. Lapset maailmalle ja sitten voi rauhassa vaikkapa virkata sängynpeitettä, katsoa mukavia sarjoja televisiosta ja käydä teatterissa tai konserteissa silloin tällöin. Haaveilla lapsenlapsista, joita voisi hoitaa ilomielin ja uhrautua jälleen kerran.
Maijan sydämeen on juurtunut ajatus siitä, että elämässä pitää puurtaa ja ponnistella, jotta on jonkin arvoinen. Löytää oma uomansa, uskoa parisuhteeseen ja elää, no: tavallisesti. Tavallisesti eli rauhallisesti, turvallisesti ja hivenen sukanvarteen säästäen.
Maijaa ahdistaa ajatus jostain uudesta ja tuntemattomasta, eikä hän ole koskaan haaveillut muutosta ulkomaille. Nyt Maija on kuitenkin suuren elämänmuutoksen edessä, sillä hän on muuttamassa maailmalle, USAhan.
Eniten Maijaa pelottaa, että elämässä tapahtuu jotain pahaa, ja jos se tapahtuu kaukana läheisistä ihmisistä, niin Maija ei tiedä yhtään miten voisi selviytyä. Hän on nimittäin sellainen kaikkea ennakoiva tyyppi, sillä mahdollisimman hyvin ennakoimalla Maija tuntee hallitsevansa tilanteita. Tilanteiden aukoton hallitseminen tuo turvaa ja jokainen meistä kai pohjimmiltaan haluaa tuntea olonsa turvalliseksi.
Maija on myös sydämeltään vihreä ja hän haluaisi säästää luontoa aina kun mahdollista. Amerikkalainen elämäntapa, jossa joka paikkaan ajetaan autolla ja ruokaa lykätään nenään eteen sellaisia määriä, että kolmasosan pystyy syömään, ahdistaa Maijaa. Hän myös tahtoisi päästä luontoon - luontopolulle ja aarniometsään - mahdollisimman helposti ja tuntea itsensä hyödylliseksi: auttaa toisia.
Maija on mielestään ponnistellut elämässään melko lailla päästäkseen nykyiseen asemaan; eikä suinkaan rahan, vaan arvostuksen takia. Vaikka joskus kieltämättä Maijaa pohdituttaa ajatus siitä, että mikä loppujen lopuksi on olennaista ja miten arvostusta mitataan. Kuka Maijaa arvostaa? Joskus Maija myös löytää itsensä pohtimasta sitä, onko hän elämässään onnellinen; mistä hänen onnensa loppujen lopuksi koostuu?
Maija on välillä vähemmän ja välillä enemmän ahdistunut tyyppi, joka ei oikein löydä tietä ulos oman elämänsä labyrintista. Maija tavallaan viihtyy labyrintissään.
Maijan sydämeen on juurtunut ajatus siitä, että elämässä pitää puurtaa ja ponnistella, jotta on jonkin arvoinen. Löytää oma uomansa, uskoa parisuhteeseen ja elää, no: tavallisesti. Tavallisesti eli rauhallisesti, turvallisesti ja hivenen sukanvarteen säästäen.
Maijaa ahdistaa ajatus jostain uudesta ja tuntemattomasta, eikä hän ole koskaan haaveillut muutosta ulkomaille. Nyt Maija on kuitenkin suuren elämänmuutoksen edessä, sillä hän on muuttamassa maailmalle, USAhan.
Eniten Maijaa pelottaa, että elämässä tapahtuu jotain pahaa, ja jos se tapahtuu kaukana läheisistä ihmisistä, niin Maija ei tiedä yhtään miten voisi selviytyä. Hän on nimittäin sellainen kaikkea ennakoiva tyyppi, sillä mahdollisimman hyvin ennakoimalla Maija tuntee hallitsevansa tilanteita. Tilanteiden aukoton hallitseminen tuo turvaa ja jokainen meistä kai pohjimmiltaan haluaa tuntea olonsa turvalliseksi.
Maija on myös sydämeltään vihreä ja hän haluaisi säästää luontoa aina kun mahdollista. Amerikkalainen elämäntapa, jossa joka paikkaan ajetaan autolla ja ruokaa lykätään nenään eteen sellaisia määriä, että kolmasosan pystyy syömään, ahdistaa Maijaa. Hän myös tahtoisi päästä luontoon - luontopolulle ja aarniometsään - mahdollisimman helposti ja tuntea itsensä hyödylliseksi: auttaa toisia.
Maija on mielestään ponnistellut elämässään melko lailla päästäkseen nykyiseen asemaan; eikä suinkaan rahan, vaan arvostuksen takia. Vaikka joskus kieltämättä Maijaa pohdituttaa ajatus siitä, että mikä loppujen lopuksi on olennaista ja miten arvostusta mitataan. Kuka Maijaa arvostaa? Joskus Maija myös löytää itsensä pohtimasta sitä, onko hän elämässään onnellinen; mistä hänen onnensa loppujen lopuksi koostuu?
Maija on välillä vähemmän ja välillä enemmän ahdistunut tyyppi, joka ei oikein löydä tietä ulos oman elämänsä labyrintista. Maija tavallaan viihtyy labyrintissään.
maanantai 27. helmikuuta 2012
Language barrier - in my head
On ollut mukava huomata, että viimeisen puolen vuoden ponnistelut englannin kielen lukemisen saralla eivät ole menneet hukkaan! Luen sujuvasti eli mieluusti sanomalehteä englanniksi. Enää ei tarvitse motivoida itseään päänsisäisesti potkimalla (kyllä sinä ymmärrät, kun vaan aloitat) eikä haittaa, vaikkei jokaista sanaa ymmärräkään, idea selviää vaivatta. The Charlotte Observer on kiva lehti, siinä on luettavia juttuja ja 2 sivua sarjakuvia joka päivä.
Tiesittekö, että Idols Scotty McCreery on NC:n pääkaupungin Raleighin lähistöltä ja pelaa (tietenkin) baseballia syöttäjänä. Ja aikoo taas osallistua otteluihin (jossain yliopistosarjassa), joten odotettavissa kovasti tyttöenergiaa kaikkiin matseihin (eivät kerro etukäteen, missä ottelussa juuri Scotty syöttää..). Oscarit katsottiin kanssa toisella silmällä, sillä eilen ei tullut mitään kivaa elokuvaa. Kai. TV-guiden lukemiseen täytyy kehittää jokin systeemi tai sitten mieluummin hankkia jokin elokuvakanava.
Avainsana ymmärtämisessä on kohdallani siis vaivattomuus, ei niinkään täydellisyys, ja toistaiseksi se toteutuu silloin, kun voi vaivattomuutta aivan itsekseen eli päänsisäisesti toimittaa. Sillä varsin vaivatonta on myös Millennium-kirjan kuunteleminen (The girl with the Dragon Tattoo), mutta tämä ehkä siksi, että on kirjan jo aiemmin lukenut suomeksi ja katsonut ruotsiksi. Hämmästyttävästi ärsyttää vain se tapa, jolla loistava englantilainen lukija lausuu ruåtsalaiset nimet ja kadunnimet.
Ihan vaivatonta sen sijaan ei ollut Kuninkaan puheen seuraaminen, sillä osa informaatiosta meni yli hilseen, mutta ei se kovin paljoa nautintoa latistanut. Enemmän kaiketi vaikutti se, että unirytmi aiheutti (tänään jo hivenen hiipuvaa) totaalista näköalattomuutta ja päänsisäistä huminaa. Inhoan kovia ääniä enkä ole kotimaisen elokuvan ystävä, joten tekstittömyys telkkarissa on selvä puute: taas jotain mihin pitää kai tottua. Tai opetella lukemaan englantia huulilta.
Eli kielitaito on sellaisella tasolla, että joo, ymmärtää kyllä, jos keskittyy, muttei taustalla paasaava englanninkielinen mölötys millään lailla häiritse toimintoja. Itse en ainakaan pysty keskittymään lukemiseen, jos taustalla kuuluu suomenkielistä puhetta, englanniksi se käy hyvin.
Mutta sitten: jos joku kysyy jotain muuta kuin How you doing, niin pihalla ollaan kuin puliukot! Kaupoissa siis. Tai ravintolassa, jossa tarjoilijatyttöset tuntuvat kiihdyttävän puhenopeutensa potenssiin 3 aina minun kohdallani! Kaupoissa on ok, jos vaan vastaa, että I'm good! -siis kysymykseen mihin tahansa- mutta tarjoilijat oikeasti odottavat oikeita vastauksia kysymyksiinsä.
Miten siis suomalainen nelikymppinen nainen näissä tilanteissa reagoi? A) Turhautuu, heittäytyy epäkohteliaaksi ja kysyy keskustelukavereilta suomeksi, että mitä se sano. B) Tunnustaa ymmärtämättömyytensä ja pyytää puhumaan hitaammin.
Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että A on ollut toistaiseksi oikea vastaus eli väärä toimintatapa. Mutta lupaan parantaa tapani, heti kun opin suunnistamaan lähi-Mallilla (Carolina Place Mall) oikeaan suuntaan ilman tyttären apua. Eli ehkä jo tammikuussa 2013.
P.S. Tämä kaikki siis silloin, kun kyseessä ei ole aito dialogi; keskusteleminen naamatusten luonnistuu oikein hyvin ja ihmiset oikeasti ovat kovasti kohteliaita ja ottavat toiset huomioon!
Tiesittekö, että Idols Scotty McCreery on NC:n pääkaupungin Raleighin lähistöltä ja pelaa (tietenkin) baseballia syöttäjänä. Ja aikoo taas osallistua otteluihin (jossain yliopistosarjassa), joten odotettavissa kovasti tyttöenergiaa kaikkiin matseihin (eivät kerro etukäteen, missä ottelussa juuri Scotty syöttää..). Oscarit katsottiin kanssa toisella silmällä, sillä eilen ei tullut mitään kivaa elokuvaa. Kai. TV-guiden lukemiseen täytyy kehittää jokin systeemi tai sitten mieluummin hankkia jokin elokuvakanava.
Avainsana ymmärtämisessä on kohdallani siis vaivattomuus, ei niinkään täydellisyys, ja toistaiseksi se toteutuu silloin, kun voi vaivattomuutta aivan itsekseen eli päänsisäisesti toimittaa. Sillä varsin vaivatonta on myös Millennium-kirjan kuunteleminen (The girl with the Dragon Tattoo), mutta tämä ehkä siksi, että on kirjan jo aiemmin lukenut suomeksi ja katsonut ruotsiksi. Hämmästyttävästi ärsyttää vain se tapa, jolla loistava englantilainen lukija lausuu ruåtsalaiset nimet ja kadunnimet.
Ihan vaivatonta sen sijaan ei ollut Kuninkaan puheen seuraaminen, sillä osa informaatiosta meni yli hilseen, mutta ei se kovin paljoa nautintoa latistanut. Enemmän kaiketi vaikutti se, että unirytmi aiheutti (tänään jo hivenen hiipuvaa) totaalista näköalattomuutta ja päänsisäistä huminaa. Inhoan kovia ääniä enkä ole kotimaisen elokuvan ystävä, joten tekstittömyys telkkarissa on selvä puute: taas jotain mihin pitää kai tottua. Tai opetella lukemaan englantia huulilta.
Eli kielitaito on sellaisella tasolla, että joo, ymmärtää kyllä, jos keskittyy, muttei taustalla paasaava englanninkielinen mölötys millään lailla häiritse toimintoja. Itse en ainakaan pysty keskittymään lukemiseen, jos taustalla kuuluu suomenkielistä puhetta, englanniksi se käy hyvin.
Mutta sitten: jos joku kysyy jotain muuta kuin How you doing, niin pihalla ollaan kuin puliukot! Kaupoissa siis. Tai ravintolassa, jossa tarjoilijatyttöset tuntuvat kiihdyttävän puhenopeutensa potenssiin 3 aina minun kohdallani! Kaupoissa on ok, jos vaan vastaa, että I'm good! -siis kysymykseen mihin tahansa- mutta tarjoilijat oikeasti odottavat oikeita vastauksia kysymyksiinsä.
Miten siis suomalainen nelikymppinen nainen näissä tilanteissa reagoi? A) Turhautuu, heittäytyy epäkohteliaaksi ja kysyy keskustelukavereilta suomeksi, että mitä se sano. B) Tunnustaa ymmärtämättömyytensä ja pyytää puhumaan hitaammin.
Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että A on ollut toistaiseksi oikea vastaus eli väärä toimintatapa. Mutta lupaan parantaa tapani, heti kun opin suunnistamaan lähi-Mallilla (Carolina Place Mall) oikeaan suuntaan ilman tyttären apua. Eli ehkä jo tammikuussa 2013.
P.S. Tämä kaikki siis silloin, kun kyseessä ei ole aito dialogi; keskusteleminen naamatusten luonnistuu oikein hyvin ja ihmiset oikeasti ovat kovasti kohteliaita ja ottavat toiset huomioon!
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Voi yhyren kerran!
Täällä sitä sitten ollaan, vaikkakin vain käymässä ja hotellinäkökulmasta maailmanmenoa tutkailemassa.
On se vaan ihmeellistä, että vessanpytyn pitää olla jo valmiiksi puolillaan vettä. Tai että mikään ei maksa sitä, mitä hintalapussa lukee. On siis osattava varautua veroon (NC:ssä 7,5%) ja tipattava kaikissa paikoissa, joissa joku kantaa eteesi jotain tai kaataa lasiin jotain. Ja tippiä siis 20%. Luojan kiitos siitä, että harjoittelin matematiikkaa ajoissa!
Mutta sekään ei aina auta. Muistan jo, että 68 Fahrenheittia on 20 astetta meikäläisittäin, mutta minkäänlaista laskukaavaa siihen, että 35:ssä ollaan jo melkein miinuksen puolella. Eikä matikkapää auta siinäkään, kun 6-kaistaiselle pikkutielle kiihdyttäessä nostaa nopeuden automaattisesti 80:een, niin poliisi paikalle osuessaan kiikuttaisi ajokortin jonnekin, mistä se ei ikinä osaisi takaisin.
Lisää numeroita: 485, 85, 521, 51, 49, 77. Kyseessä eivät suinkaan ole viikonlopun lottonumerot, vaan tiennumerot, jotka pitäisi ottaa haltuun. Ja tietenkin suunnissa South tai North. Koska numeroiden oppiminen ei ole koskaan ollut vahvuuteni, niin onneksi tavallisesti teillä on kuitenkin nimet. Mutta älkää toki luulko, että nimetyt tiet olisi jotenkin helpompi painaa mieleen. Eivät nimittäin ole! Tässä surffaillaan noin 12x12 mailin alueella (koko Charlotte jotain 25x25 mailia) eli 20x20 kilometrin alue olisi hyvä näin aluksi ladata karttaohjelmattomaan päähän. Eikä suuntavaistolla ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Suunnistaminen Charlotessa menee jotenkin näin: Kuvittele, että lähdet Pirkkalasta kohti Ylöjärveä. Tässä kuvitteellisessa tilanteessa et siis lainkaan tuntisi kyseistä kaupunkia, joten kaikki kaupat ja keskukset olisivat outoja. Sitten jatkat matkaa nelikaistaista Ylöjärveltä kohti Kurua ja noin 6 kilometrin kuluttua saapuisit uudelle Ylöjärvelle. Jos päättäisit lähteä kohti Vaasaa, niin siellä 4 km:n päästä vastassa olisi uusi Ylöjärvi. Sama juttu Tampereen suunnassa, mutta siihen suuntaan kuutta kaistaa. Ja jos jatkaisit Tampereella asti, niin matkan varrella olisi vielä 3 Eloa ja vähintään 1 Ideaparkki. Ja keskustassa olisi muutama pilvenpiirtäjä, mutta se keskusta oikeasti olisi vasta jossain Lempäälän tienoilla. Ja sitten kaikkialla minne mahtuu, olisi omakoti- ja rivitaloalueita. Mutta muistakaa, että lentokenttä on tietenkin Pirkkalassa!
Mutta kaikkeen tottuu, kai. Ihmiset ovat ystävällisiä ja vaikka kaupassa ärsyttää, kun neljäs myyjä kysyy "How you doing?", niin on se aika kivaa, kun vastaantulijat lenkillä hihkaisevat "Good Morning" tutuille ja tuntemattomille. Ja jos joku ei tervehdi, niin alkaa miettiä, että mistähän takahikiältä tuokin on kotoisin, kun ei edes tervehdi!
Lenkkipolulla näkee ja kokee monelaista: linnut laulaa viidellä eri äänellä (vaan ei ti-ti-tyy:tä), 7 yksilön bambilauma tuli vastaan, oravat vilistää ja pusikossa suhisee. Käärmeet ovat vielä talviunilla, mutta korvalappustereot korvilla täysillä mukana laulavia neitosia näkyy kyllä. Iso osa sortseissa kelillä, jolloin suomalaisilla oli hanskat kädessä ja välihousut verkkareiden alla. Sitä, että lauantaina piirikunnassamme oli tornadovaroitus (+ 23 meikäläistä) en edelleenkään mainitse.
Ruoka on muuten erinomaisen hyvää ja sitä on saatavilla runsaasti! Sänky on 190 cm leveä, mutta mittanauhassa se näyttää noin 6 feet. Auton nimi Dodge ja se lähtee kuin ammus, mutta katoaa parkkipaikalle kummallisesti. Huomenna mennään katsomaan taloa, jonka pinta-ala on 2500-3000 (250-280 m2), mutta se on pieni. Vaikkakaan koolla ei oikeastaan oli kauheasti väliä: koulun sijainti, takapiha, autotalli ja se, että lähistöllä on jalkakäytäviä ovat olennaisempia asioita. Ja tietenkin vähintään 2 Full Bathia, joista ainakin toinen jacuzzi. Saunaa kuulemma en saa vaatia, mutta Garden Tub voi tulla kysymykseen.
Mutta on se piruvie outoa, kun käsisuihkuja ei ole: millä sitä sitten per***nsä pesee?
On se vaan ihmeellistä, että vessanpytyn pitää olla jo valmiiksi puolillaan vettä. Tai että mikään ei maksa sitä, mitä hintalapussa lukee. On siis osattava varautua veroon (NC:ssä 7,5%) ja tipattava kaikissa paikoissa, joissa joku kantaa eteesi jotain tai kaataa lasiin jotain. Ja tippiä siis 20%. Luojan kiitos siitä, että harjoittelin matematiikkaa ajoissa!
Mutta sekään ei aina auta. Muistan jo, että 68 Fahrenheittia on 20 astetta meikäläisittäin, mutta minkäänlaista laskukaavaa siihen, että 35:ssä ollaan jo melkein miinuksen puolella. Eikä matikkapää auta siinäkään, kun 6-kaistaiselle pikkutielle kiihdyttäessä nostaa nopeuden automaattisesti 80:een, niin poliisi paikalle osuessaan kiikuttaisi ajokortin jonnekin, mistä se ei ikinä osaisi takaisin.
Lisää numeroita: 485, 85, 521, 51, 49, 77. Kyseessä eivät suinkaan ole viikonlopun lottonumerot, vaan tiennumerot, jotka pitäisi ottaa haltuun. Ja tietenkin suunnissa South tai North. Koska numeroiden oppiminen ei ole koskaan ollut vahvuuteni, niin onneksi tavallisesti teillä on kuitenkin nimet. Mutta älkää toki luulko, että nimetyt tiet olisi jotenkin helpompi painaa mieleen. Eivät nimittäin ole! Tässä surffaillaan noin 12x12 mailin alueella (koko Charlotte jotain 25x25 mailia) eli 20x20 kilometrin alue olisi hyvä näin aluksi ladata karttaohjelmattomaan päähän. Eikä suuntavaistolla ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Suunnistaminen Charlotessa menee jotenkin näin: Kuvittele, että lähdet Pirkkalasta kohti Ylöjärveä. Tässä kuvitteellisessa tilanteessa et siis lainkaan tuntisi kyseistä kaupunkia, joten kaikki kaupat ja keskukset olisivat outoja. Sitten jatkat matkaa nelikaistaista Ylöjärveltä kohti Kurua ja noin 6 kilometrin kuluttua saapuisit uudelle Ylöjärvelle. Jos päättäisit lähteä kohti Vaasaa, niin siellä 4 km:n päästä vastassa olisi uusi Ylöjärvi. Sama juttu Tampereen suunnassa, mutta siihen suuntaan kuutta kaistaa. Ja jos jatkaisit Tampereella asti, niin matkan varrella olisi vielä 3 Eloa ja vähintään 1 Ideaparkki. Ja keskustassa olisi muutama pilvenpiirtäjä, mutta se keskusta oikeasti olisi vasta jossain Lempäälän tienoilla. Ja sitten kaikkialla minne mahtuu, olisi omakoti- ja rivitaloalueita. Mutta muistakaa, että lentokenttä on tietenkin Pirkkalassa!
Mutta kaikkeen tottuu, kai. Ihmiset ovat ystävällisiä ja vaikka kaupassa ärsyttää, kun neljäs myyjä kysyy "How you doing?", niin on se aika kivaa, kun vastaantulijat lenkillä hihkaisevat "Good Morning" tutuille ja tuntemattomille. Ja jos joku ei tervehdi, niin alkaa miettiä, että mistähän takahikiältä tuokin on kotoisin, kun ei edes tervehdi!
Lenkkipolulla näkee ja kokee monelaista: linnut laulaa viidellä eri äänellä (vaan ei ti-ti-tyy:tä), 7 yksilön bambilauma tuli vastaan, oravat vilistää ja pusikossa suhisee. Käärmeet ovat vielä talviunilla, mutta korvalappustereot korvilla täysillä mukana laulavia neitosia näkyy kyllä. Iso osa sortseissa kelillä, jolloin suomalaisilla oli hanskat kädessä ja välihousut verkkareiden alla. Sitä, että lauantaina piirikunnassamme oli tornadovaroitus (+ 23 meikäläistä) en edelleenkään mainitse.
Ruoka on muuten erinomaisen hyvää ja sitä on saatavilla runsaasti! Sänky on 190 cm leveä, mutta mittanauhassa se näyttää noin 6 feet. Auton nimi Dodge ja se lähtee kuin ammus, mutta katoaa parkkipaikalle kummallisesti. Huomenna mennään katsomaan taloa, jonka pinta-ala on 2500-3000 (250-280 m2), mutta se on pieni. Vaikkakaan koolla ei oikeastaan oli kauheasti väliä: koulun sijainti, takapiha, autotalli ja se, että lähistöllä on jalkakäytäviä ovat olennaisempia asioita. Ja tietenkin vähintään 2 Full Bathia, joista ainakin toinen jacuzzi. Saunaa kuulemma en saa vaatia, mutta Garden Tub voi tulla kysymykseen.
Mutta on se piruvie outoa, kun käsisuihkuja ei ole: millä sitä sitten per***nsä pesee?
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Charlotte NC
Charlotte sijaitsee siis Pohjois-Carolinassa ja on tämän osavaltion suurin kaupunki. Pääkaupunki Raleighiin on matkaa n. 200 km. Floridan Miamiin 1050 km ja New Yorkiin taas 850 km. Pohjois-Carolinassa lienee n. 10 miljoonaa asukasta, joista 800 000 asuu itse Charlotessa ja pari miljoonaa kaupungin työssäkäyntialueella. Charlotte sijaitsee osavaltiossaan lounaassa aivan etelärajalla Etelä-Carolinaan (Tuulen viemää -osavaltio) nähden. Charlotte on rahamaailman keskuksia, sillä siellä pitää majaansa mm. Bank of American pääkonttori.Kannattaa huomata, että USAssa kaikille kaupungeille ei ole jaksettu keksiä omia nimiä eli Charlottejakin sijaitseeTeksasissa, Tennesseessa (läntinen naapuriosavaltiomme), Michiganissa ja Iowassa Pohjois-Carolinan lisäksi. Kannattaa siis käyttää perässä lyhennettä NC, jolloin oikean osavaltion Charlotte tulee valituksi. Muita naapureita ovat Tennessee (siellä ovat mm. Nashville ja Memphis) lisäksi Georgia (Atlantan olympialaiset 1996) ja Virginia (tohtori Scarpettan Richmond).
Että kylmempään ei mennä. Tästä pääsee näkemään keskiarvoisia säätietoja Charlottessa. Ihan sillain celsiuksina. Wundergroundissa on paljon olennaista tietoa paikkakunnan säästä. Ja niistä tornadoista tahi hurrikaaneista ei tässä vaiheessa enempää. Jos haluaa GoogleMapsilla hahmottaa missä: Pohjois-Carolina. Mitä NC:ssä on sitten nähtävää? Eipä juuri kauheasti, paitsi Atlantin rannikko idässä (vaikkakaan en ole Pohjois-Carolinan puolelle vielä rannikolla käynyt). Yksi maailman kymmenen parhaan joukkoon listattu beach löytyy "meiltä". Ocracoke.
Lännessa taas sijaitsee Appalakkien vuoristo, jonne Charlotesta ajaa parissa tunnissa. Suosittelen Great Smoky Mountainseja; muusta en vielä tiedä. Enkä ajatellut Nascarin syntysijana mainita, enkä niitä kansallisia joukkueitakaan (Carolina Hurricanes ja Panthers).
Ilmastosta kertoo varmaan eniten se, että Kreikan korkeuksillahan tuo sijaitsee. Rannikolla saattaa olla mukavaa kesällä, joilloin meikäläinen pysyttelee sisätiloissa ainakin silloin, kun crocksit sulaa asvalttiin. Saattaa lämpötila siis nousta sataan asteeseen (100F=38C). Mutta talvella saattaa sataa lunta (mikä on toivottavaa, koska silloin mm. koulut suljetaan), eikä talvirenkaita saa käyttää. Aika lentää siellä 7 tuntia Suomea jäljessä, mikä hankaloitaa sinne matkustamista siten, että vielä 7 tuntia pitäisi jaksaa silloin, kun on jo taktisesti unessa. Charloten (kansainvälinen) lentokenttä on nimeltään Douglas. Itselleni on ollut ihan riittävän työlästä hahmottaa se, että Carolinat kuuluvat ns. etelävaltioihin eivät siis Jenkkeihin (=pohjoisvaltiolaisiin). NC oli ensimmäinen englantilaisten siirtokunta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kyseessä on (edelleenkin) vauras paikka. Eli orjia on ollut ja liittovaltioon kuuluttu melkein alusta asti. Varsinkin etelä-Carolinan puolella on sisällissodan aikana taisteltu ja siellä on kaunis historiallinen kaupunki Charleston (sekä niitä taistelupaikkoja). Tässä kohtaa on taas sanottava, että muusta en juuri tiedä. Vielä. Tämä kaikki on enemmänkin kirjoista ja netistä opittua. Seuraavassa postauksessa sitten ehkä jo omakohtaiseampia kokemuksia.
Ja historiaa voipi lukaista monestakin paikasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)