Siis apua! Olen juorulehtifriikki eli tapanani on silloin tällöin ostaa perjantailehti ja suklaalevy iltani iloksi. Aina kun ei jaksa keskittyä kirjaan ja tv-ruutu tuppaa olemaan meidän perheessä varattu useammin jollekulle muulle. Mikä ei sinänsä kovin paljoa haittaa, sillä mieluustihan teini saa olla äidin silmien alla katselemassa elokuvia ja sarjoja.
Itseasiassa naistenlehti on oiva seuralainen juurikin silloin, kun ei jaksa seurata sitä elokuvaa ihan tosissaan, mutta romaaniin keskittyminen on liian vaikeaa, kun jenkkiläiset teiniturinat draamailevat taustalla. Aloitan takaosan juorupalstasta, luen jonkun henkilöjutun ja silmäilen sieltä täältä. Teen pöljän testin ja kiroan uusimmat laihdutusvinkit. On mukava tsekata jonkun olohuoneen uudistus ja kritisoida sisustustoimittajien liian steriilejä valintoja. Siis juuri sellainen lehti, jonka voi surutta heittää paperinkeräykseen lukemisen jälkeen, sillä jutut vanhenevat seuraavan viikon numeron ilmestymiseen mennessä.
Mutta eihän sellaista voi tilata järkyttävään hintaan toiselle puolelle maailmaa!
Tänään notkuinkin pitkällisen tovin lehtihyllyn ääressä tutustumassa elämään: laihdutuslehtiä (ei todella!), sisustuslehtiä (steriilimpää kuin Coxassa), naimisiinmenoihanuuksia (hohhoijaa), kosmopolitaneja kaikilla kielillä (ei yli-ikäisille), "tähän lehteen on törsätty eniten kiiltävää paperia mainoksiin" -lehtiä, Voi hyvin/hurahda kulttiin/voimaannu oi keski-ikäinen rapakuntoilija -lehtiä ja sitten ne tutut ja turvalliset: Kodin kuvalehti, Kotiliesi ja Kotivinkki. Jospa niistä jonkun tilaisi vai kannattaako sittenkään?
Tämä vaatii empiiristä tutkimusta, joten tulevaa kahden viikon lomamatkaa silmällä pitäen ostin nuo kaikki kolme. Ja koskapa tiedän, että nykyään on muotia lukea lehtiä iPadilta tai miniläppäriltä, niin tottakai ensin arvioimaan kyseisten lehtien nettisivuja.
Kodin Kuvalehti: Erinomainen plussa sille, että yläpalkissa muistutetaan paitsi tämänpäiväisestä pikkusiskon nimipäivästä myös mahdollisuudesta tarkistaa lämpötila. Jos siis vaikka sattuisi oma lämpömittari uupumaan. Ja sitten monelaista sälää, jonka kuitenkin mieluusti lukisin painetusta lehdestä enkä surffaamalla. Vanha siis olen.
Kotiliesi saa minut hetkellisesti innostumaan, paitsi että koko ajan tungetaan nenän eteen "syötä tunnus ja salasana" - näyttää perustuvan sisäpiirin juttuihin tämä kotoinen hellavahti ja tiedän, että kahta kertaa enempää en jaksa mennä ihmisten tilityksiä tavaamaan. Ekstraplussaa siitä, että kotilieden voi tilata siitä ja heti (menemättä jonnekin lehtiapajaan, lehtitilaukseen tai sanomamagazinesiin), mutta tietenkin olisi tilattava kestotilaus ja kaupanpäällisiksi otettava vastaan silkkihuivi/aito helminauha/nahkalompakko. Ei tule kauppoja!
Kotivinkin kotisivuilla bongaan blogeista vanhan suosikkini Roope Lipastin, mutta Roopekaan ei saa minua lehteä siltä istumalta tilaamaan, sillä kaupanpäälle näyttäisi tulevan Anu Harkki ja Olga Temonen, joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä. Kotivinkki myös osoittaa melkoista siviilirohkeutta mainostaessaan etusivun vilkkubannerissa VR:ää. SanomaMagazinesta voisi kodin Kuvalehden tilata mobiiliversiona, mutta miksi ihmeessä lukisin naistenlehteä kännykästä? Tai no, ehkäpä, mikäli minulla olisi kännykkä, joka moiseen toimintaan taipuisi. Ja osaisin sitä käyttää.
Tämä alkaa näyttää nyt siltä, että minun pitää a) antaa mahdollisuus Cosmolle, Ellelle, Houselle tai Morelle (suunnattu yli 40-vuotiaille!) b) tehdä tilauspäätös luettuani tämänhetkinen -liesi, -vinkki ja kuvalehti kannesta kanteen. Tai sitten c) selvittää apajoiden, kuninkaiden ja torien aktuaaliset hinnat postitusalueelle NC 28277.
Ja vierailijat tietäkäätte: älkäätten koskaan tulko ilman MeNaisia tai Annaa kainalossa!
maanantai 20. helmikuuta 2012
perjantai 17. helmikuuta 2012
Luopumista
Minä täällä taas. Ja tänään satamiljoonaa kertaa vähemmän positiivisena kuin viimeksi. Sillä luopuminen on hemmetin vaikeaa!
Enkä nyt todellakaan puhu tavarasta luopumisesta, sillä se on ihanaa, vapauttavaa ja todellista aivojen järjestämistä. Noo, totta puhuakseni eräs vaatekappale jäi ensin takkahuoneen nojatuolille lojumaan ja on tällä haavaa siirtynyt siitä ulkovaatenaulakkoon roikkumaan, mutta vain siksi, että ennen vihonviimeistä tuhoamista aion sitä vielä vilauttaa hameen tekijälle. Saadaanpa hetki muistella morsiota, joka toimi kuskina omissa häissään.
Jonkinasteista luopumisen tuskaa on ollut ilmassa myös silloin kun tajuntaan livahti se tosiseikka, että en saa rapakon taakse mukaani esimerkiksi Irmaa. On se vaan pirun vaikeaa ulottaa lämpöistä, ihanaa, rentouttavaa, käsinkosketeltavaa ja rakkaudentäyteistä hoitoa pelkästään virtuaalisesti! Mitä lie hypnoositerapiaa tässä oikein tarvittaisikaan!
Vaikeaa on ollut päästää ajatuksiin se tosiseikka, että Pirkkalan asunto on menossa myyntiin ja vielä vaikeampaa se, että kesäkuun jälkeen en saa enää palkkaa. Minä. Itse. Elättinä. Mummuni mielestä maailman kauhein asia ja käsite on elättimuori. Semmoiseksiko tässä?
Mutta kaikki yllämainitut seikat ovat oikeasti vain kolikon kääntöpuolia ja niinhän se on, että jossain vaiheessa kolikko väistämättä kilahtaa myös sille toiselle puolelle: ei ole kruunaa ilman klaavaa.
Ja paljon on sellaista, mistä en voi luopua: omasta itsestäni, periaatteistani ja siitä mihin uskon. Ammattitaidostani ja sen kehittämisestä. Muokkaannun ja muovaannun, venyn ja taivun. Annan periksi ja tulen vastaan. Arvostan ihmisiä ja kollegoja. En vastaa panetteluun samalla mitalla vaan annan mennä ja irrotan, jotta voin nukkua yöni rauhassa.
Maailma vastaa niin kuin sinne huudetaan. Annan hampaita kiristellen pois katkeran sapen, luovun kostonhalustani.
Tiedän kuka olen!
Enkä nyt todellakaan puhu tavarasta luopumisesta, sillä se on ihanaa, vapauttavaa ja todellista aivojen järjestämistä. Noo, totta puhuakseni eräs vaatekappale jäi ensin takkahuoneen nojatuolille lojumaan ja on tällä haavaa siirtynyt siitä ulkovaatenaulakkoon roikkumaan, mutta vain siksi, että ennen vihonviimeistä tuhoamista aion sitä vielä vilauttaa hameen tekijälle. Saadaanpa hetki muistella morsiota, joka toimi kuskina omissa häissään.
Jonkinasteista luopumisen tuskaa on ollut ilmassa myös silloin kun tajuntaan livahti se tosiseikka, että en saa rapakon taakse mukaani esimerkiksi Irmaa. On se vaan pirun vaikeaa ulottaa lämpöistä, ihanaa, rentouttavaa, käsinkosketeltavaa ja rakkaudentäyteistä hoitoa pelkästään virtuaalisesti! Mitä lie hypnoositerapiaa tässä oikein tarvittaisikaan!
Vaikeaa on ollut päästää ajatuksiin se tosiseikka, että Pirkkalan asunto on menossa myyntiin ja vielä vaikeampaa se, että kesäkuun jälkeen en saa enää palkkaa. Minä. Itse. Elättinä. Mummuni mielestä maailman kauhein asia ja käsite on elättimuori. Semmoiseksiko tässä?
Mutta kaikki yllämainitut seikat ovat oikeasti vain kolikon kääntöpuolia ja niinhän se on, että jossain vaiheessa kolikko väistämättä kilahtaa myös sille toiselle puolelle: ei ole kruunaa ilman klaavaa.
Ja paljon on sellaista, mistä en voi luopua: omasta itsestäni, periaatteistani ja siitä mihin uskon. Ammattitaidostani ja sen kehittämisestä. Muokkaannun ja muovaannun, venyn ja taivun. Annan periksi ja tulen vastaan. Arvostan ihmisiä ja kollegoja. En vastaa panetteluun samalla mitalla vaan annan mennä ja irrotan, jotta voin nukkua yöni rauhassa.
Maailma vastaa niin kuin sinne huudetaan. Annan hampaita kiristellen pois katkeran sapen, luovun kostonhalustani.
Tiedän kuka olen!
perjantai 10. helmikuuta 2012
Välitilan matematiikkaa
Ihmisen tulisi elää elämäänsä kuin välitilassa: päivä kerrallaan, lievästi himmaillen ja nykyhetkeä tarkastellen. Välitilassa tämä tapahtuu luonnostaan siksi, että noin 15% aivokapasiteetista on varattu murehtimiselle, valmistautumiselle ja valppaana olemiselle. Toiset 15% menee siihen, että järkeistää omaisuuttaan tai suunnittelee sen järkeistämistä. Noin 10% kuluu toisen puolesta murehtimiseen; tässä tapauksessa tyttären, joka näyttää selviytyvän tästä vaiheesta paljon loogisemmin kuin äitinsä: jos halittaa, niin halii ja jos ei, niin sitten ei. 5% aviokapasiteetista menee siihen, että mies on toisella puolella maailmaa, mutta tämä ei ole kovinkaan uutta. Mutta siis 45% energiasta menee "hukkaan".
Sen sijaan uutta on se, arviolta kymmenesosa energiasta valuu tyhjiin, kun kaikkeen ryhtymistä joutuu perustelemaan itselleen. Miksi kannattaa hankkia uusia asiakkaita, kun kohta niistä on kuitenkin luovuttava? Miksi opetella uusi tekninen systeemi, kun sitä ei tule koskaan käyttämään? Miksi vaihtaa kukkiin mullat, kun ei niitä pysty maailman laidalle kuljettamaan? No ei kannattakaan, eli tästähän tavallaan säästyy energiaa. Ei myöskään kannata juosta kaupoissa erikoistarjouksien perässä, sillä tavaraa ei nyt todellakaan enempää tarvitse. Kokouskutsut, exclusive-mainokset ja vuosikertamyyjäterroristit voi huitaista laakista sivuun (yksikään lehtimyyjä ei muuten lupaan toimittaa markkinoimaansa lahjalehteä tusinoine yllätyslahjoineen Pohjois-Carolinaan!) ja keskittyä sopimaan kavereiden kanssa illanviettoa, naisporukan teatteri-iltaa tai minilomaa kylpylässä. Mukavien asioiden suunnittelusta ja turhan syrjään siirtämisestä saa siis lisäenergiaa arvioilta 20% ja tästä miinustetaan tuo 10% perusteluenergia. Tämä tekee siis yhdistettynä 35% miinusmerkkistä energiaa.
Ja sitten: Ei tarvitse miettiä kannattaako vielä aloittaa hiihtokausi, sillä sukset on myyty. Voi sanoa kampaajalle, etten nyt todellakaan varaa uutta aikaa sitä sen kummemmin perustelematta. Täytyy polttaa takkaa ahkerasti, sillä puita ei voi ensi talvea varten säästää. Voi heittää talvivaatteet roskiin, kun ne pitäisi pestä (tietenkin vain ne, joita ei kehtaa keräyslaatikkoon sujauttaa) ja kaikenmaailman perunasalaattikulhot lentää armotta roskikseen eikä kaappeja täyttämään. Tämä kaikki säästää omaa energiaa sellaiset 10 % eli kuluva hukkaenergia ja säästyvä hukkaenergia lähestyvät toisiaan ja tässä vaiheessa ollaan kuluvan energian puolella enää 25%!
Kun tähän sitten lisätään työelämässä kulutettava energia, joka viime vuosina on ollut 45-75% kaikesta käyttämästäni energiasta, mutta välivaiheessa on tietoisesti tiputettu noin 40-50% kokonaisenergiasta ja sivutyön tuottama energia, joka normaalitilassa on 40-60% plusmerkkistä energiaa, vaikkakin välitilassa valitettavasti tipahtanut 30-40%:iin, niin lopputulemana on keskimäärin 45% energiankulutus päivittäin.
Kun tähän sitten ynnää kaiken energian, mitä saa, kun hilluu kavereiden kanssa teatterissa, suunnittelee mukavia illanviettoja ja tapaa ystäviä, niin tuo päivittäinen energiakulutus miltei puolittuu eli loppujen lopuksi töissä käyminen ei välitilassa juurikaan kuluta energiaa. Eli ei haittaa, vaikka etukäteismurhe ystävien jäämisestä toiselle puolelle maailmaan viekin arvioilta 20% energiasta, sillä silti ollaan vielä plussanpuolella ja käytetty energiankulutus on vain 5% aiemmasta! Kylläpä välitilassa on mukavaa.
Älköön siis kukaan tulko minulle sanomaan etten osaa laskea. Ja sitäpaitsi tällainen humanistimatematiikka peittoaa insinöörimatematiikan mennen tullen ja mikä parasta: tällä samalla tekstillä ja yhtäläisellä logiikalla pystyn huonona päivänä perustelemaan myös sen, miksi välitila on ihan perseestä. Siihen ei insinööri pysty!
Sen sijaan uutta on se, arviolta kymmenesosa energiasta valuu tyhjiin, kun kaikkeen ryhtymistä joutuu perustelemaan itselleen. Miksi kannattaa hankkia uusia asiakkaita, kun kohta niistä on kuitenkin luovuttava? Miksi opetella uusi tekninen systeemi, kun sitä ei tule koskaan käyttämään? Miksi vaihtaa kukkiin mullat, kun ei niitä pysty maailman laidalle kuljettamaan? No ei kannattakaan, eli tästähän tavallaan säästyy energiaa. Ei myöskään kannata juosta kaupoissa erikoistarjouksien perässä, sillä tavaraa ei nyt todellakaan enempää tarvitse. Kokouskutsut, exclusive-mainokset ja vuosikertamyyjäterroristit voi huitaista laakista sivuun (yksikään lehtimyyjä ei muuten lupaan toimittaa markkinoimaansa lahjalehteä tusinoine yllätyslahjoineen Pohjois-Carolinaan!) ja keskittyä sopimaan kavereiden kanssa illanviettoa, naisporukan teatteri-iltaa tai minilomaa kylpylässä. Mukavien asioiden suunnittelusta ja turhan syrjään siirtämisestä saa siis lisäenergiaa arvioilta 20% ja tästä miinustetaan tuo 10% perusteluenergia. Tämä tekee siis yhdistettynä 35% miinusmerkkistä energiaa.
Ja sitten: Ei tarvitse miettiä kannattaako vielä aloittaa hiihtokausi, sillä sukset on myyty. Voi sanoa kampaajalle, etten nyt todellakaan varaa uutta aikaa sitä sen kummemmin perustelematta. Täytyy polttaa takkaa ahkerasti, sillä puita ei voi ensi talvea varten säästää. Voi heittää talvivaatteet roskiin, kun ne pitäisi pestä (tietenkin vain ne, joita ei kehtaa keräyslaatikkoon sujauttaa) ja kaikenmaailman perunasalaattikulhot lentää armotta roskikseen eikä kaappeja täyttämään. Tämä kaikki säästää omaa energiaa sellaiset 10 % eli kuluva hukkaenergia ja säästyvä hukkaenergia lähestyvät toisiaan ja tässä vaiheessa ollaan kuluvan energian puolella enää 25%!
Kun tähän sitten lisätään työelämässä kulutettava energia, joka viime vuosina on ollut 45-75% kaikesta käyttämästäni energiasta, mutta välivaiheessa on tietoisesti tiputettu noin 40-50% kokonaisenergiasta ja sivutyön tuottama energia, joka normaalitilassa on 40-60% plusmerkkistä energiaa, vaikkakin välitilassa valitettavasti tipahtanut 30-40%:iin, niin lopputulemana on keskimäärin 45% energiankulutus päivittäin.
Kun tähän sitten ynnää kaiken energian, mitä saa, kun hilluu kavereiden kanssa teatterissa, suunnittelee mukavia illanviettoja ja tapaa ystäviä, niin tuo päivittäinen energiakulutus miltei puolittuu eli loppujen lopuksi töissä käyminen ei välitilassa juurikaan kuluta energiaa. Eli ei haittaa, vaikka etukäteismurhe ystävien jäämisestä toiselle puolelle maailmaan viekin arvioilta 20% energiasta, sillä silti ollaan vielä plussanpuolella ja käytetty energiankulutus on vain 5% aiemmasta! Kylläpä välitilassa on mukavaa.
Älköön siis kukaan tulko minulle sanomaan etten osaa laskea. Ja sitäpaitsi tällainen humanistimatematiikka peittoaa insinöörimatematiikan mennen tullen ja mikä parasta: tällä samalla tekstillä ja yhtäläisellä logiikalla pystyn huonona päivänä perustelemaan myös sen, miksi välitila on ihan perseestä. Siihen ei insinööri pysty!
perjantai 3. helmikuuta 2012
Takkatulen hurmos
Saanen tässä huomauttaa, että Charlottessa on tällä viikolla ollut 15-18 asteen lämpötiloja. Siis plussaa, Celciusta ja sielläkin on talvi. Mutta siellä ei voi nauttia takkatulen loimusta yhtä ilahduttavasti kuin koto-Suomessa.
Paitsi että tänään totesin takkapuiden loppuneen takapihalta eli niitä täytyi kantaa lisää puuvarastostamme, joka sijaitsee autotallin takaosassa; siis auton takana. Ja autotallin edessä on parkkeerattuna toinen auto.
Puiden hakeminen ei siis tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoita vain puiden hakemista, vaan:
Aluksi on ennakoitava. Sillä Suomen helmikuun suloisessa ilmastossa autoa on hyvä lämmittää vähintään 2 tuntia ennen käynnistystä, sillä tämä toimenpide säästää autoa ja johdonpäästä käynnistäminen kuluttaa vähemmän bensaa kuin kylmäkäynnistys. Mikä tarkoittaa sitä, että on sytytettävä takkaan tuli, jotta tarkenee kipaista tunkemaan sen kylmästä vääntyneen lämmitysjohdon siihen kolmipäiseen pistokkeeseen, joka tässä autossa on sijoitettu etuspoileriin (vai oliko tämä sittenkin se boileri) poikittain. Onneksi ymmärsin myös laittaa kahvin tippumaan, joten saatoin nauttia pari tuntia takkatulen loisteesta, kahvista ja näyttökansioista odottaessani auton lämpiämistä. (Ja vähän myös facebookista.)
Seuraavaksi varauduin kolmella vaatekerroksella ja lähdin käynnistämään autoa. Foortti lähti tietenkin käyntiin kuin unelma, mutta huomioikaa tämä: samalla irrotin tähän autoon vedetyn jatkojohtohässäkän, pujottelin hakemaan ajastimen sieltä toisen auton valmiudesta. Sitten kiikutin jatkojohdon oven eteen, jotta tämän auton lämmityssysteemi olisi seuraavaa päivää varten valmiina, sillä tätä autoa tarvitsee eräs toinen henkilö epämääräisenä kellonaikana. Sitten menin tunkemaan sen toisen auton lämmitysjohtoa kiinni lämmitystolppaan, jonka ajastin näytti puuta heinää, joten epäinsinöörinä kesti hetken saada ajastin oikeaan aikaan niin, auton lämppäri alkaisi heti lämmittää tätä toista autoa. Ja tämä auto kokonsa vuoksi ajettava sinne etureunaan, jossa vastassa puusäleikkö ja noin 5 cm tila yrittää tunkea kolmipäistä pistoketta tässä autossa pitkittäissuunnassa sijoitettuun vastinkappaleeseen. Johon se ei osu! Ei sitten millään. Mutta aikani pähkäiltyäni ymmärsin toki miksi: näissä autoissa on siis tietenkin eri lämmityssysteemit ja erilaiset pistokkeet, joten tämän kyseisen pistokkeen ei olisi kuulunutkaan sopia tähän nimenomaiseen autoon. Onneksi toinen johto oli valmiina autossa.
Tähän mennessä auto 1 on siis rymistänyt tyhjäkäynnillä noin 10 minuuttia, mutta tästä huolimatta on autoa jonkin aikaa lämmitettävä eli ajettava, jotta moottori lämpiää kunnolla. Fiksuna ihmisenä olin kuitenkin ennakoinut myös tämän ja integroin autonlämmitysreissun viikonlopun kauppareissuun. Hikoilin siis kauppajonossa kolmine vaatekerroksineni, roudasin ostokset kotiin ja lähdin käynnistämään autoa 2.
Paitsi että tänään totesin takkapuiden loppuneen takapihalta eli niitä täytyi kantaa lisää puuvarastostamme, joka sijaitsee autotallin takaosassa; siis auton takana. Ja autotallin edessä on parkkeerattuna toinen auto.
Puiden hakeminen ei siis tässä nimenomaisessa tapauksessa tarkoita vain puiden hakemista, vaan:
Aluksi on ennakoitava. Sillä Suomen helmikuun suloisessa ilmastossa autoa on hyvä lämmittää vähintään 2 tuntia ennen käynnistystä, sillä tämä toimenpide säästää autoa ja johdonpäästä käynnistäminen kuluttaa vähemmän bensaa kuin kylmäkäynnistys. Mikä tarkoittaa sitä, että on sytytettävä takkaan tuli, jotta tarkenee kipaista tunkemaan sen kylmästä vääntyneen lämmitysjohdon siihen kolmipäiseen pistokkeeseen, joka tässä autossa on sijoitettu etuspoileriin (vai oliko tämä sittenkin se boileri) poikittain. Onneksi ymmärsin myös laittaa kahvin tippumaan, joten saatoin nauttia pari tuntia takkatulen loisteesta, kahvista ja näyttökansioista odottaessani auton lämpiämistä. (Ja vähän myös facebookista.)
Seuraavaksi varauduin kolmella vaatekerroksella ja lähdin käynnistämään autoa. Foortti lähti tietenkin käyntiin kuin unelma, mutta huomioikaa tämä: samalla irrotin tähän autoon vedetyn jatkojohtohässäkän, pujottelin hakemaan ajastimen sieltä toisen auton valmiudesta. Sitten kiikutin jatkojohdon oven eteen, jotta tämän auton lämmityssysteemi olisi seuraavaa päivää varten valmiina, sillä tätä autoa tarvitsee eräs toinen henkilö epämääräisenä kellonaikana. Sitten menin tunkemaan sen toisen auton lämmitysjohtoa kiinni lämmitystolppaan, jonka ajastin näytti puuta heinää, joten epäinsinöörinä kesti hetken saada ajastin oikeaan aikaan niin, auton lämppäri alkaisi heti lämmittää tätä toista autoa. Ja tämä auto kokonsa vuoksi ajettava sinne etureunaan, jossa vastassa puusäleikkö ja noin 5 cm tila yrittää tunkea kolmipäistä pistoketta tässä autossa pitkittäissuunnassa sijoitettuun vastinkappaleeseen. Johon se ei osu! Ei sitten millään. Mutta aikani pähkäiltyäni ymmärsin toki miksi: näissä autoissa on siis tietenkin eri lämmityssysteemit ja erilaiset pistokkeet, joten tämän kyseisen pistokkeen ei olisi kuulunutkaan sopia tähän nimenomaiseen autoon. Onneksi toinen johto oli valmiina autossa.
Tämä prosessi alkoi tietenkin lapion etsimisellä, sillä jotta auton saa turvallisesti tallista, on hyvä hakata tallinoven alle kinostunut lumi-jää-moskakumpare hivenen matalammaksi, jottei tulisi nirhaisseeksi peiliä ulosajaessa (sisäänajaessa se ei tietenkään ollut ihan niin tarkkaa, sillä sivupeilihän joustaa, kun sitä etusuunnasta tönäisee). Auto kuitenkin hyrähti käyntiin suloisesti (no Foortti tämäkin), joskin persukseni oli tässä vaiheessa taas aivan jäässä kaupassa hikoilemisen ja liian lyhyen lämmitysajan johdosta. Ja tätäkin autoa oli tietenkin ajettava jonkin aikaa, jotta se lämpiäisi kunnolla ja lähtisi sitten taas seuraavanakin päivänä käyntiin. Huristelin siis Pirkkalan maalaismaisemissa nauttien kauniista auringonpaisteesta ihan vain siksi, että auto olisi tyytyväinen; ja tässä tapauksessa tietenkin myös paikallinen Teboilin omistaja.
Kun tulin takaisin, (löysin jonkun naapurin auton avaimen pihasta, soitin neljää ovikelloa ja löysin avaimelle omistajan) minulla oli vapaa pääsy puuvarastoon! Mikäs sen mukavampaa kuin kuljettaa takaoven taaksi neljä pulkallista puita ja sytyttää tuli takkaan. Kunhan on siis ensin ajanut auton takaisin talliin, säätänyt ajastimen uuteen lämmitysaikaan, etsinyt kännykkänsä lumihangesta,unohtanut laittaa sen lämmitysjohdon kiinni, taistellut tallinoven avaamisen kanssa, saanut sen töpselin kiinni ja vielä toisenkin auton lämmitysvalmiuteen.
Tässä sitä sitten istutaan. Persekin sulaa ihan kohta!
Ja oi miten mukavaa tämäkin juttu on lukea vuoden kuluttua.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Synti ja häpeä
Onko se synti vai häpeä, kun heittää roskiin toisen rakkaudella säilömät adressit ja hautavärssyt? Katuuko myöhemmin, jos heittää hääpukunsa roskikseen? Kalpeneeko muisto pappasta, jossei enää ikinä pukeudu hänen vihkipukuunsa, jota käytti kuudennella kuukaudella raskaana ollessaan kyseisen pappan hautajaisissa.
Häpeällinen äiti heitti pois myös ainoa lapsosensa omin käsin tekemiä joulukoristeita; jopa sen irvistävän tontun vuodelta 2000. Häpeäkseni haluan myös lahjoittaa pois isoäidin rakkaudella minulle keräämään astiaston, jota en ole ikinä käyttänyt, koska en siitä yltiöromanttisen kuvioinnin vuoksi pidä.
Miksi ihmeessä täytyy roudata maailman toiselle puolelle kauniisti nimikoidut hopeiset ruokailuvälineet, jotka saimme häälahjaksi. Niitä kun ei voi pestä koneessa ja niitä todellakin on vain 6. Plus sitten ne viittä eri sarjaa olevat erikokoiset lusikat kaiverruksilla: Katariina, K.J., Jarkko, K&J, 5.1.1995. Tai kolmekymmentäkahdeksan tummunutta pikkulusikkaa äidin jäämistöstä? Hopeinen kermakko ja sokerikko? Eripariset kynttilänjalat? 5 hääkuvaansa (omien lisäksi)? 300 CD-levyä? Valoverhot vuodelta nakki? 24 itsevirkattua tilkkua tulevaan sängynpeitteeseen? Lahjaksi saadut koriste-esineet? Talvilämpöiset makuupussit? Ylioppilaslakit?
Mutta sitten ehdottomasti mukaan lähtevät miehen isoäidin jälkeenjättämät lipastot ja isäni vanhat palo-opiston koulukirjat muinaisuudesta. Äidiltäni löytyneet vanhat maitokannut ja mummun vintistä pelastetut maitohinkit ovat must. Kaikki Aaltomaljat, Iittalat ja Mariskoolit on pakko saada mukaan. En voi jättää jälkeeni myöskään lukusänkyä, joka narisee, vie paljon tilaa ja on selvä turhake. Ihanista kudotuista räsymatoista valitseminen tulee olemaan vaikeaa, mutta entäs lempipaistinpannu? Täytyykö valokuva-albumien olla kädenulottuvilla? Entä sitruspuserrin, tuppervaaran eväspurkit, epäsuhtaiset tarjottimet? Montako eriparisista lautasista, lohkeilleista käyttöastioista? Kuka tarvitsisi pakastusrasioita?
Häpeällinen äiti heitti pois myös ainoa lapsosensa omin käsin tekemiä joulukoristeita; jopa sen irvistävän tontun vuodelta 2000. Häpeäkseni haluan myös lahjoittaa pois isoäidin rakkaudella minulle keräämään astiaston, jota en ole ikinä käyttänyt, koska en siitä yltiöromanttisen kuvioinnin vuoksi pidä.
Miksi ihmeessä täytyy roudata maailman toiselle puolelle kauniisti nimikoidut hopeiset ruokailuvälineet, jotka saimme häälahjaksi. Niitä kun ei voi pestä koneessa ja niitä todellakin on vain 6. Plus sitten ne viittä eri sarjaa olevat erikokoiset lusikat kaiverruksilla: Katariina, K.J., Jarkko, K&J, 5.1.1995. Tai kolmekymmentäkahdeksan tummunutta pikkulusikkaa äidin jäämistöstä? Hopeinen kermakko ja sokerikko? Eripariset kynttilänjalat? 5 hääkuvaansa (omien lisäksi)? 300 CD-levyä? Valoverhot vuodelta nakki? 24 itsevirkattua tilkkua tulevaan sängynpeitteeseen? Lahjaksi saadut koriste-esineet? Talvilämpöiset makuupussit? Ylioppilaslakit?
Mutta sitten ehdottomasti mukaan lähtevät miehen isoäidin jälkeenjättämät lipastot ja isäni vanhat palo-opiston koulukirjat muinaisuudesta. Äidiltäni löytyneet vanhat maitokannut ja mummun vintistä pelastetut maitohinkit ovat must. Kaikki Aaltomaljat, Iittalat ja Mariskoolit on pakko saada mukaan. En voi jättää jälkeeni myöskään lukusänkyä, joka narisee, vie paljon tilaa ja on selvä turhake. Ihanista kudotuista räsymatoista valitseminen tulee olemaan vaikeaa, mutta entäs lempipaistinpannu? Täytyykö valokuva-albumien olla kädenulottuvilla? Entä sitruspuserrin, tuppervaaran eväspurkit, epäsuhtaiset tarjottimet? Montako eriparisista lautasista, lohkeilleista käyttöastioista? Kuka tarvitsisi pakastusrasioita?Lapsi aikoo pakata mukaan KAIKEN omasta huoneesta (paitsi pöytälampun ja suoristimen, jotka menee Oonalle), mutta minä en huoli mukaan MITÄÄN kellarivarastosta, vaikka onkin synti viedä roskikseen hyvää tavaraa. Kierrätys, Mikko.fi, facebookin osto-vaihto-myyntipalstat, Kontti, kaverit, naapurit ja tuttavat - kaikki tullaan käymään läpi...
On se häpeä, jos viinakaappiin kertyineitä pulloja täytyy tyhjentää viemäriin, mutta onko se, että jättää vadelmapuskat perkaamatta, kun ei kerran pääse satoakaan nauttimaan?
Vaan onko syntiä se, ettei kerro koko muutosta dementoituneelle isoäidilleen?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)