Elämänmenoa

Hyvä mää!

 Kurkuntaimet kasvaa ikkunalla, samoin sipulit. Halla (!) saattoi viedä salaatinalut takapihalta, mutta sitten voin paiskata sinne uusia; kerkee tehdä ainakin 3-4 satokertaa kesässä, joten hätäkös tässä. Ensi viikonloppuna haen lisää mustikkaa ja vadelmaa. Hyvä mää!

En ole kaivanut navia esille sitten viime vuoden; tai no ehkä kerran kummiskin, kun menin Mt Hollyyn ekaa kertaa. Hyvä mää!

En osallistunut koulussa tapahtuneeseen megajäristykseen, kun kaikilla meni hermo (ihan syystä kyllä) vaan otin ihan rauhallisesti ja laskin tyynesti jäljellä olevat koulupäivät (btw: 8). Hyvä mää!

Sain tehtyä curriculumin ja sen 'kansilehden', joka liitteeksi aina tarvitaan ja samalla uudistin LinkedInin (tosin voisihan sinne nuo opetushommatkin täydentää). En ole kovin moneen paikkaan viitsinyt papereita lähettää, sillä hierojille on avoimia paikkoja kylliksi ja minähän aion tehdä töitä kotona ja kiropraktikkoni kanssa. Asia on suullisesti sovittu ja kivalta näyttää. Hyvä mää!

Meillä on superkiva, pieni monikulttuurinen ryhmittymä, jossa keskustellaan asioista. Sitten on se iso ryhmä, jossa syödään ja kikatellaan ja kotipesäni on edelleen meidän oma naistenryhmä, jossa olen vain yksi jäsenistä. Täällä ei tarvi olla ulkkis, jossei itse halua. Mä oon hieroja. Hyvä mää!

Opetamme edelleen suomea tytöille ja löysimme juuri kivan nettipelin (Ekapeli), joka jaksaa taas innostaa. Oppimisen tuloksia alkaa pikkuhiljaa näkyä! Sonja mennee myös babysittaamaan kesällä. Olen mukana Suomi-klubissa, mutta sain pidettyä itseni erossa virallisista tehtävistä. Mutta on mukava käydä papusopalla ja solkottaa kotimaista aina silloin tällöin. Hyvä mää!

Joogapaikka on tuossa viiden minuutin päässä ja kyllä sinnekin (sovittelemalla) ehtii, kunhan muistaa laittaa kalenteriin muistutuksen. Ehtii myös tyttöjen lounaille ja tulee hivenen tehtyä töitä ja pian on edessä kevätretki viinitilalle, World Parade ja muutama teatteriesitys (ööö... siis 4 lähiviikkoina). Hyvä mää!

Lopputenttikausi on täällä ja tulinpahan nyt sitten sössineeksi periaatteeni, etten saa yli 85 testeistä. Kinesiologian finalista napsahti 100, mutta eikös se vaan osoita, että osaan asiani eli sen, miten lihakset toimii keskenään. Mun mielestä muulla ei oikein olekaan väliä. Hyvä mää!


Tää on itseasiassa aika tylsää, pitäisköhän muuttaa jonnekin, jottei tylsisty?

Elämys

Likka vei minut eilen illalla koulunsa teatteriesitykseen. Kyseessä oli Seussical -musikaali, joka perustuu niihin kuuluísiin (multa meni kyllä ensin ihan ohitse) lastenkirjoihin. Koska kyseessä on Ardrey Kell, niin osasin odottaa jotain hyvää ja yllätyin suloisesti.

Esitys oli vielä parempi kuin aikaisemmat näkemäni! Lavalla tanssi (ammattimaisen näköisesti), lauloi, akrobatisoi (siis wau!) ja näytteli varmaan liki 50 nuorta ja loistavaa tulevaa ammattilaista. Lavasteet olivat huippuluokkaa kaikkine yksityiskohtineen (mm. laskeutuva pesäpuu ja pölyhuiskapilvi, josta laskeuduttiin liukumäkeä alas) ja puvutkin suunniteltu ja toteutettu tukemaan värimaailmaa ja ruokkimaan lasten(kin) mielikuvistusta. Valaistus toimi, äänikin suurimmaksi osaksi (äänentoistolaitteet ja mikrofonit siis kaikilla) ja ohjaus oli hieno.

Nuoret olivat alusta loppuun täynnä intoa ja aktiviteettia, enkä minä ainakaan bongannut YHTÄÄN edes hetkittäin roolistaan luovuttanutta tai väsähtynyttä ilmettä kaksituntisen aikana. Ja se on paljon se, sillä kun lavalla on liki koko ajan yli 20 henkeä, niin ´taustalla´on aika helppo olla hetki pinnistelemättä. Mutta ei: jokainen tanssityttö, akrobaattipoika (joista 2 oli oikeasti selkeää akrobatian ammattilaista ja neljä muuta pystyi näyttelemään; huisaa tekemistä), eläinhahmot ja varsnkin kaksi ´Thing:ä´ (tämä on siis kirjan hahmo, ei minun käännöspuutokseni) jaksoi liikkua aktiivisesti koko ajan ja juosta näytelmän vaatimalla tavalla, myös silloin kun olivat liikuttamassa lavasteita. Ja hymy kasvoilla koko ajan!

Laulutaidosta en edes mainitse, kun en siitä oikein mitään ymmärrä, mutta huh vaan! Ja vaikka lavalla oli ison osan ajasta hirmuinen meininki eikä kaikkia yksityiskohtia ehtinyt millään huomata, niin sitten ei voi kuin ihmitellä, miten yksi noin 17-vuotias lapsi, pystyy säteilemään ja ilmaisemaan kaiken niin eleettömästi laulaessaan yksin lavalla (tai välillä jopa yleisön puolella). Ja näitä huippua ei ollut vain yksi, vaan usea.

Mutta kaikkein eniten loisti naispääosan esittäjä, josta täytyy tulla näyttelijä, sillä karisman minäkin tunnistan, kun sen näen: kasvojen ilmeet, vartalon ilmaisuvoima ja sitten vielä laulunääni. En enää yhtään ihmettele, miksi nämä nuoret voittavat palkintoja.

Loistavaa! Mahtavaa! Ikimuistoista! Supernuoria!

Kyllä Amerikassa osataan.

Kolmen työpisteen loukussa

Olkkarin nurkka.

Voihan huokaus! Tässä sitä käkitään varpaat jäässä lämpöpussi hartioilla yrittäen olla tehokas. Tajusinpa näes tänä aamuna, että koulu loppuu tasan kuukauden päästä ja tarttis vissiin tehdä jotain. Kuten esimerkiksi sopia rouvien lounastapaamista perjantaille...

Eikun siis homma, tottakai, etenee. Asiakasvirta ei nyt vielä ole virta, mutta puro kummiskin ja oikeasti alkaa ahdistaa se tosiasia, että tarttis tehdä joku päivä taas virallisesti töitä. Tuo koulu kun ei siis minun heiniäni tässä maassa ole ja siitä osoituksena olkoon vaikka se, että viime viikolla sain kirjallisen varoituksen. Jaa miksikö? No tietenkin siksi, että surffasin facebookissa tunnin aikana. Hyi minua, olen tuhma. Ja piiiiitkäääääästyyyyyynyyyyyt. Varoitus ei tullut opettajaltamme (joka antaa minun surffata ihan rauhassa), vaan koulun johtajalta. No, seuraavalla kerralla tulee varmaan sitten myös sakko, sillä rahanteko kunniaan ja muusta viis. (Kai näette kaiken rivien välistä tihkuvan vi-----n?)



Salin takapiste.

Koska tulevaisuuteni ja ihmisyyteni ja kaikki mikä maailmassa on tärkeää riippuu tietenkin ihmisen työpanoksesta, niin tänään sitten panostan ihan kunnolla. Sohvalla on nimittäin triggerpiste ja neuromuskulaarioppimispiste, jossa tavoitteena on survoa tähän vanhaan päähän kaikki tähän asti ja vähän eteenpäinkin käydyt triggerpisteet, oireet ja kipukuvaukset sekä tietenkin niiden poistomahdollisuudet. Juu, monivalintana tämä mennään, mutta ihan riittävästi detaljeja on ilmassa eli päätin sitten aloittaa lopputestiin pänttäämisen. Siis koulun lopputenttiin, osavaltion tentit on jo tentitty ja siksipä tuo motivaatio on kerrassaan huippulukemissa. Mutta siis todistusta ei saa, jossei viimisestäkin tentistä räpsähdä se 80 tai yli.



Keittiön pöytä.

Tuonne salin pöydälle olen sitten levitellyt kaikki lihakset indexkorteilla. Tai no ei lihakset, vaan pikemminkin kinesiologiahan siellä liikkuu, koskapa jokaisesta lihaksesta täytyy muistaa lähtö-, kiinnityskohta ja funktio, jotka myös on kerrattava. Ja taas puhuin palturia; lihakset kuuluvat siis   kategorian maniken alle, jonka opettaja on siis sillain kauniisti sanottuna lievästi pesästään pudonnut (neuromuskulaariope on oikeesti tosi tietäväinen ja mukava) ja kinesiologia taas kategorisoi sen, mitkä lihakset liikuttavat mitä niveltä ja mikä sitten on vastavaikuttaja (just taas meinaa suomenkieliset sanat olla ihan kadoksissa). Ja vaikka periaatteessa nämä kaikki (tietenkin) jo osaa, niin harmittavan monet luun osat ovat enklanniksi hukassa eikä ihan jokaisen niska- ja kallolihaksen kiinnityskohta tule ensimmäisessä hujauksessa mieleen. Mutta tästä asiasta en valita: on vain oikeus ja kohtuus, että hierojasi tuntee anatomian; samaa ei tässä maassa toki edellytetä asian opettajalta.

Salin varsinainen työpiste.

Ja sitten tähän keittiön pöydälle! Tässä seisoo tämä läppäri, jossa ei sitten ole wordiä ja nettikin pätkii. Mutta siitä saa kiittää Time Warneria. Minua taas saa kiittää siitä, että vihdoinkin otin sarvia härästä ja laadin itselleni Curriculumin. Ja toisenkin vielä. Ja sitten esittelysivun tai kansilehden tai sanokaa nyt miksi vain haluatte. Ja nyt ne on tehty ja sitten niitä pitäisi alkaa lähetellä jonnekin. Tai vielä mieluummin jollekin. Jos siis mielii sen työpaikankin saada. Mutta mieliikö?

Ja sormenjäljet on sitten hankittu ja kolme suosituskirjettä. Niiltä, jotka uskaltavat luvata, että olen kunniallinen jonkun maan kansalainen. Mutta siihen kolmen vuoden tuntemisaikaan ei täysin ylletty; kai se vuosikin riittää, kun on näin hyvä. Ja vaatimaton.

Mutta jos mä nyt lähetän sähköpostitse noi esittelypaperini, niin kuinka todennaköistä on, että joku minulle soittaa? Ja jos soittaa, niin kuinka todennäköisesti en saa puhelimessa yhtään selvää siitä kuka soittaa, enkä kehtaa kolmea kertaa kysyä. Ja jos joku soittaa ja jos saan selvää kuka soittaa, niin millä hinnalla taitoni myyn? Mä olen ihan liian hyvä näille markkinoille. Ja nin kovin vaatimaton.

Voihan huokaus.



Kotiäidin unohtunut lakanapiste.

Kotiäidin spagettipiste.



Puutarhabloggaus

Jep. Kylmä. Sataa. Tuulee. Yöpakkasia. Unohdin kastella tomaatteja. Varpaat jäässä. Verkot viritteillä ja miljoona pikkulintua syö kaiken. Eikä ruohonleikkuriakaan voi käyttää, kun se uuppois liejuun.

Ugh.

Kohtaus elokuvasta xx

Aamu tavanomaisessa etelävaltion asuinalueella. Pari isoa autoa lipuu ohitse ja yhden autotallin liukuovi rullaa ylös. Oven ääni peittyy kovaääniseen lintujen sirkutukseen ja pusikossa rapisee jokin. Keski-ikäinen nainen sujauttaa tohvelit jalkaansa ja kiristää pinkin aamutakkinsa vyötä kireämmälle, sillä aamu tuntuu viileältä. Keltainen koulubussi sujahtaa ohi, mutta nainen ei sitä noteeraa, vaan jatkaa matkaansa postilaatikolle ja sujauttaa sinne kaksi kirjettä. Sitten hän nostaa lipun ylös merkiksi postinkuljettajalle, kumartuu ottamaan aamulehden maasta ja pysähtyy vilkuttamaan naapurille 'hyvää huomenta'.

Rouva palaa sisälle, avaa television aamu-uutiset ja kuulee kuinka kahvinkeitin piippaa valmiin kahvin merkiksi. Uusi päivä voi alkaa.

Tämä ei ollut kohtaus ainoastaan Täydellisistä naisista, vaan minun elämääni perjantaina, 15. maaliskuuta herran vuonna 2014. Iloista kevättä! 

Blogosfääri ja haaste

Hellurei ja hellät selkälihakset! Puutarhatöitä on siis tullut tehtyä ja niiden etemistä voipi seurata tuolla kuvapäiväkirjassa (linkki on juurikin tuossa yläpuolella).

Tänään aion kirjoittaa siitä, miten ystävyyssuhteet blogeissa nousevat arvoon arvaamattomaan, kun asuu täällä maailmalla. Olette vissiin huomanneet, että itsekin seuraan muutamia blogeja, joiden kirjoittajista on tullut minulle blogiystäviä. Hauskaa asiassa on se, että suurinta osaa heistä en laisinkaan tunne.

Ensinnäkin siellä on muutama ihminen, jotka olen oikeasti tavannut ja jäänyt seuraamaan heitä nimenomaan siksi, että tunnen heidät. Oi, miten jokainen uusi päivitys ilahduttaa mieltäni ja minä tietenkään en kerää postauksia minkään blogilovinin tai muun kautta, vaan käyn aina manuaalisesti klikkailemassa, että onkos tullut uutta päivitystä. Tämä kuuluu tavallisesti aamukahvitoimintoihini heti sähköpostin, facen ja mtv3/yle.fin jälkeen.

Sitten on kasa blogeja, joihin olen törmännyt jonkun muun blogin kautta ja tekstin tyyli on vienyt mennessään. Minä nautin kovasti kielellä kikkailusta, en niinkään kauniista kuvista tai sommitelmista.

Seuraava kategoria on sitten ne varsinaiset blogosfääriystävät, joiden kanssa tunnen hirmuista yhteenkuuluvuutta, vaikka emme ole kuuna kullaan tavanneetkaan. Yhteenkuuluvuus on syntynyt pääasiassa siitä, että asumme toisessa maassa ja kirjoitamme elämästä. Ja välillä kommentoimme toinen toisillemme tai saatammepa lähettää sähkopostiakin. Tästä kategoriasta osa on käynyt listallani, osa on tullut jäädäkseen ja osa sellaisia, joihin en ole vielä edes tutustunut, mutta ne odottavat tuossa listassa sopivaa hetkeä kurkistella jonkun toisen elämään.

Listasta myös puuttuu muutaman seuraamani blogi, sillä niistä saan yleensä tiedon facessa ja ne ovat tietenkin myös tietsikan muistissa eli seuraan kyllä. Itselläni on vissiin 11 seuraajaa, mutta itse en juurikaan viitsi seuraajaksi rekisteröityä, sillä tykkään surffailla katsomassa  kutakin sivua erikseen. Erityisesti sunnuntaiaamut ovat blogiaamuja, joten lämmin kiitos kaikille, jotka kirjoittavat jotain juuri lauantaina: teette jokaisesta pyhäpäivästä ihanan!

Sitten haasteeseen, jonka Punainen Pihjala laittoi; ja haastavan laittoikin.

inhokkiruoat
Tämä on kovasti helppo, sillä inhoan yli kaiken silakkalaatikkoa! Se ei vaan mene tästä kurkusta alas, eikä mene silakat muutenkaan. Muuten yritän maistaa kaikkea ainakin kerran. (No heinäsirkat voisi jäädä maistamatta.)

kirjat jotka jätin kesken
Näitä on paljon ja osa näistä on aloittamattomia. Pidän kirjahyllyssä kirjavarastoa, joista osa on ns. klassikkoja, joita ei vain saa aletuksi. Nyt kun olen taas alkanut kovasti lukea, niin yöpöydällä lojuu keskeneräisenä (ja mitä todennäköisemmin sellaisiksi jäävät): Jasmin Darznikin Iranilainen tytär ja Per Petterssonin To Siberia. En tiedä lasketaanko Fannie Flaggin Cant wait to get to Heaven, sillä kahdenkymmenen sivun jälkeen tajusin, että olen kuunnellut audiona saman kirjan. Myös Rakkautta koleran aikaan odottaa inspiraatiotani ja The Bell Jar jäi auttamatta kesken. Jostain syystä myös Nousiaisen Vadelmavenepakolainen kerrassaan tökki ja kovasti!

turhimmat ostokseni
Jaa-a. Kippoa ja kappoa on tullut hankittua, joskus ennenvanhaan myös rättejä, joita ei sitten tullut käytettyä. Jostain syystä hihoihini tarttuu myös monenlaisia terapia-, jumppa- ja reenipalloja. Ja puntit ja kuminauhat lasken samaan kategoriaan. Mutta ne ovat siis ammatillisia hankintoja, eikä minun siis tietenkään itse niitä kaikkia tarvite käyttääkään. Koekäytän vaan asiakaskäyttöä silmälläpitäen.

tässä mokasin ja epäonnistuin
Elämässä tulee koko ajan mokattua, mutta minä en tuppaa jäämään niitä miettimään. Tietenkin nuorempana olin ylimielinen pöhelö, mutta silloin toimi sillä viisaudella, joka oli ehtinyt siiheksi kertyä. En koe tärkeäksi jossitella tai katua. Tehty mikä tehty ja aika monessa asiassa koen onnistuneeni.

minusta ei olisi voinut koskaan tulla isona
Matemaatikkoa varmaan. Tässä maassa ihmisillä on bucket list eli lista asioista, joita haluaa tehdä ennenkuin aika tästä tomumajasta jättää. Itselläni ei ole sellaista koskaan ollut (eikä varmaan tulekaan), mutta aiemmin käytössäni oli ns. reverse bucket list eli mitä en koskaan aio tehdä. Siinä oli kolme kohtaa: 1. En koskaan hyppää lentokoneesta. 2. En koskaan purjehdi avomerellä. 3. En koskaan muuta pois Suomesta.

Tässä sitä odotellaan mahdollista maailmanympäripurjehdusta tai laskuvarjohyppyä. Eihän sitä koskaan tiedä!

P.S. Kuka tahansa saa kopioida nuo 5 haastekohtaa, mutta eritysiesti toivon, että sen tekee:

Shanghaiset
Oma maa mansikka muu maa mustikka
Sonja in USA
Mietin myös, että tohdinko pyytää:
Kappelikukkulaa.

Hän vastaa, ken ehtii.

Maaliskuun alku Herran vuonna neljätoista

Ihan ensimmäiseksi note to myself: Jos mielit värjätä tukan, niin kannattaa tarkistaa, että olis tarpeeks väriainetta. Kunnei viitsi lähteä Earth Fareen hakemaan lisää syystä, että siellä sataa ja tuulee ja on kauhea keli. Ja toiseksi syyksi voin ladata sen, että en ole koskaan päässyt kyseisestä kaupasta ulos maksamatta yli 100 taalaa jostain, mitä välttämättä en tiennyt tarvitsevani. Juu, EarthFare on ruokakauppa.

Olette varmaan huomanneet, että viimeiset kolme kuukautta olen ruikuttanut koko ajan eli alati taukoamatta säästä. Tai sitten kehunut, kuinka aurinko paistaa ja on kivaa. Nyt voitte sitten ihan urakalla miettiä, onko kaikessa tässä ruikuttamisessa kyse siitä, että minulla ei ole muutakaan tekemistä vai siitä, että Pohjois-Karoliinan säätilat vaihtelevat kaksikymmentä astetta neljässä tunnissa. Koko talven on lämpo ravannut ylös ja alas ja olemme nauttineet kahden päivän sisään lumisateesta, ukonilmasta ja maanjäristyksestä. Mutta tämä on kuulemma aika tavanomaista täällä; fiksut ihmiset sullovat autonsa takakonttiin varmuuden vuoksi seuraavat tavarat: bikinit, toppatakin, lapion, aurinkorasvan, tumput, huivin, flipflopit ja saapikkaat.

Tyhmät suomalaiset runnovat talven yli fleecen ja villapaidan voimin, sillä jokainen talvitakin tai -kenkien päällelaittaminen vaatisi vähintäänkin bloggauksen tai snaplogtilityksen, joten ei sitä aina jaksa. Sitten sitä vaan palelee plusasteilla ja vakuuttelee kaikille, että ei tämä vielä mitään... Vaikka oikeesti on ihan syväjäässä ja menee kylpyyn kolmannen kerran samalla viikolla. Juu, enkä aio tulla instagramiin tai muualle, missä vellotaan tunnusten kautta, laitan edelleen kuvat tuonne kuvablogiini, koska haluan, että rakkaat mummut siellä kotomaassa pääsevät niitä ihanien avustavien käsien kautta näkemään! Terveisiä kaikille mummuille ja muille sukulaisille!!

Tytär sitten täytti 17! Onnea vaan äidillekin, joka edelleen harkitsee niitä uusia lukulaseja ja etsii turhaan peilistä kukkeaa tahi edes siedettävää nuorehkoa naista. Ainoa tämän talon sellainen asuu bonushuoneessa ja on syy tämän burgundinpunaisen hennan liiallisen nopeaan kulutukseen. Ajokortti siintää lähiviikkojen takana ja neitokainen taitaa sitten aloittaa jo toisen työuran (suomen opetuksen ohella) babysitterinä. Pullat on siis hyvin uunissa ja omena putoaa puusta. Äiti tässä kohta enää on töitä vailla.

Viimeaikoina iltoihin ja viikonloppuihin on nimittäin tuppaantunut kaikenmaailman pikkutapahtumia ja hoitosessioita, sillä ankara asiakaskunnan metsästys on käynnistynyt. Vaikka ehdottomasti olen tullut siihen tulokseen, että olisi sittenkin kiva tehdä töitä myös jossain muualla(kin) kuin kotona. Ihan oman mielenterveyden kannalta ja seuran vuoksi. Ja mieluusti sellaisessa paikassa, jossa samalla oppisi jotain. Haussa siis hyvä työpaikka; tiedoksi vaan universumille!

Koulua on siis jäljellä kuusi viikkoa eli tasan 14 päivää. Sormenjäljet on hankittu, samoin kolme virallista vakuutusta siitä, että olen vakavastiotettava, normaali ja asiakastyöhön soveltuva ihminen. (Neljäs tulee opettajalta.) Seuraavaksi on sitten mentävä notaarille allekirjoittamaan paperit ja hakemaan todistus siitä, että olen se joka olen ja olen ennen ollut sama ihminen eri nimellä. Mutta prosessi siis etenee.

Jaaha: nyt tuli sitten Alert! kesken Sinkkuelämän, jota siis toisella silmässä katselen. Telkkariin bongahtaa punainen hälytyssignaali eli ohjelma keskeytyy. Tällä kertaa kyse on 11-vuotiaan tytön katoamisesta/kidnaappaamisesta.Toivottavasti Maddie löytyy pian.

Tämä on taas tällaista aasinsiltojen suurkulutusta, joten jätetään blogi ja siirrytään viikonloppuun. Tai siis lievään työskentelyyn. Seuraava bloggaus tulee olemaan blogiystävyydestä ja blogosfääristä. Sain nimittäin haasteen Punaiselta Pihlajalta, mutta täytyy ensin vähän harkita. Viikonloppuja vaan kaikille!

Nopeasta virsi kaunis

Täten aion todistaa, että olen spontaani ja silti aikaansaapa. Kas näin: tälle päivälle kalenterissa ei ollut kuin kaksi merkintää. Toinen aamulla 10-12 ja toinen illalla 18-21, mikä paikallisella kielellä on 6-9. Koska tuli takatalvi ja sadepäivä, niin ulkolenkki ei tullut kysymykseenkään. Kello 12.18 päätin mennä joogaan, joka alkoi 12.30.

Joogan jälkeen kahvihammasta kolotti, mutta oli kerittävä ruokakauppaan ja saatava perunat kiehumaan mieluusti ennenkuin likka pääsee koulusta. Kello nakutti 13.45, kun raahustin kylmissäni (maan tavan mukaan en siis tietenkään pukeudu asianmukaisesti vaan viuhahtelen joogapöksyissäni) kahville. Matkalla huomasin, että hiustenleikkuut oli tänään tarjouksessa 6,99 eli ekstemporee siis kaffeen kanssa sinne 13.55.

Likka saapui bussilla kotiin 14.30 ja silloin oli tukka ojennuksessa, haettu Teeteristä viikon syömingit ja perunat oli kiehumassa. Luin tunnin verran anatomiaa ja nyt pyörittelen peukaloitani ennen kuin lähden jatkamaan matkaa. Josko tänään tulis tienattua edes tukanleikkuun verran?!