Arki on... arkea

Tai no, siis aikalailla erilaista kuin koto-Suomessa, mutta ei tämä nyt ruusuilla tanssimistakaan ole! Yllätys yllätys, olen kärsimätön ja turhautaunut, kun ei ole mitään tekemistä! Tai siis, olisi tekemistä, mutta en viitsi tehdä mitään ja koskapa ei ole sitä pakollista ´käki koneen ääressä 8.30-16´, niin käkin nyt sitten tässä koneella 11.15-12.15 ennenkuin lähden kouluun.

Siis iltavuoroon, hieromaan taas neljä (tai kolme, jos joku on päättänyt maksaa kahden tunnin rentouttavasta, ei-nyt-kuitenkaan-kovin-halvasta hieronnasta) asiakasta saamatta itse latin latia tai muuta palkkiota kuin tyydytys tehdystä työstä. Tai no, miinuksella tässä mennään, koskapa joudun itse kustantamaan öljyt ja muut tarvittavat ainekset. Ja joka kerta vannon itselleni, että tänään vaan hipelöin sillain kevyesti, jottei selkä rasitu, ja joka kerta: petyn itseeni. Hoidan kuin viimeistä päivää!

Asiassa ei siis ole tietenkään taaskaan mitään valitettavaa, sillä oikeesti tykkään tuota hommaa tehdä, mutta miten kuluttaa tämä aamupäivä, joka on pitkääkin pitkempi. Koska herätyskello soi siis taas seuraavat en-kykene-laskemaan viikkoa tasan kello kuusi. Tai mieluummin kymmentä vaille. Mikä tarkoittaa sitä, että yhteentoista mennessä on ehtinyt kiertää Vähäjärven (no Cady Laken virallisesti), venytellä kolme varttia, vastata sähköposteihin, pestä lakanat, tehdä eväät ja HARKITA imuroimista. Kaupassakäynnin toki jätin huomiseksi, joten älkäätten poteko huonoa omaatuntoa siellä.

Lievää eksotiikkaa tähän viikkoon tuo se, että lämpötilaksi on seuraavaksi pariksi päiväksi luvattu 90 astetta eli siellä Katan sietorajan yläpuolella ollaan taas. Eikä sekään siis vielä mitään, mutta ilmastointilaite on siis rikki. Mikä ei kovasti vielä tähän aikaan haittaa tässä sohvalla istumista (oikeastaan tuo ropelli viuhkii vähän liiankin kovaa eli niskaan vetää), kun auringottomalta puolelta voi pitää ikkunoita auki. Mutta odottakaas, kun iltapäivä saapuu, niin sisälämpö nousee sinne 88 paremmalle puolelle. Eikä silloin auta ikkunoitten tahi ovienkaan availu, sillä lämpö tykkäät patsastautua sillain paikalleen varsin pitkäksi aikaa huolimatta kavereilta lainattuja ikkunan eteen asetettavia tuulettimia (aika hyvät kapistukset itseasiassa).

Onneksi siis on syksy, mikä tarkoittaa, että yöllä viilenee kyllä, joten jo kello kolme teki mieli vetää peittoa päälle ja antautua uneen... hmm... tarkoittaa siis semmoista vajaata kolmea tuntia hyvää yöunta! Paitsi että heräsin viideltä. Mutta näillä silmillä mennään kohta tuonne 77lle huristamaan. Ja onneksi huomenna täytyy herätä vasta kello 6!

Korjaaja on toki tulossa, joten nyt kaikki ranteet, varpaat ja sormet ristiin siellä, jotta meillä olisi jäätävän kylmä, kun illalla tulen ´töistä´ puoli kahdeksan jälkeen. Muussa tapauksessa menen Harris Teeterin sohvalle käkkimään ensi yöksi.

Enkä siis kaipaa syksyä, kaipaan työtä, vaikka juuri Kelalle vakuuttelinkin, että olen täällä vain ja ainoastaan puolisona. Ja, jos minulla olisi se sauna, niin takuuvarmasti sen laittaisin päälle ja illalla saunoisin!

Sturbucksissa mietittyä vol. 469

Kun on siis edelleen kotiäiti, vaikkei oikeesti haluis, mutta haluu kummiskin sen verran, ettei viitti mennä sinne Harris Teeteriin kassalle opettamaan amerikkalaisille kuinka ostokset voi kauniisti, siististi ja järkevästi pakata, niin joutuu painimaan omatuntonsa kanssa silloin tällöin. Omatunto on erinomaisen tärkeä asia olla kolkuttamassa, mutta kun se tuppaa välillä koputtelemaan asioissa, joille ei tässä tilanteessa mahda kovin paljoa.

Kyse on siis, jälleen kerran, niinkin vähäpätöisestä asiasta kuin rahasta, joka siis näyttää taas vaan rulettavan. Jos siis olisin tuhlannut opiskeluuni kuluvat sievoiset summat taalereita järkevästi puolen vuoden stressirykäyksellä, niin valmistuminen häämöttäisi muutaman viikon ja osavaltion byrokraattisen prosessoinnin jälkeinen toimilupa vain parin kuukauden päässä. 

Mikäli näin olisi, voisin jo tässä vaiheessa alkaa hekumoida omasta, omatunnottomasta, raadannalla vereslihaisesta (kuvaannollisesti) selkänahasta (kirjaimellisesti) revitystä setelipinosta! Mutta kun ei, itsepä päätin opinnot vuoden mittaiseksi venyttää, kun muka en muuten kerkeisi tahi riittävästi ymmärtäisi. Älä siis rutise!

Enkä rutisekaan, mutta kirjaanpahan muistiin, jotta voin sitten ensi syksynä palata näihin tunnelmiin, kun typeryyksissäni olen buukannut asiakkaita joka päivälle ja lauantai-iltakin menee töitä  tehdessä, eikä ehdi klubille tanssimaan tahi shaggaamaan, sillä se(kin) taito on sitten ensi syksynä rivitanssin rinnalla haltuunotettu. Juu, ja pannaan sekin nyt sitten tähän merkkijonoksi bittiavaruuteen: 10 kiloa pienempänä, sillä motivaatio näyttää tänään olevan tässä Promenaden Sturbuksissa kohdillaan. Edellä jonottaneet satakolmekymmenkiloiset neitoset tilasivat Frappuzzinot ekstrakernavaahdolla, mutta MINÄ vain keskikokoisen, rasvattoman latten ilman siirappia. (Vuodessa ei muuten ehdi oppia sujuvasti tilaamaan "grande hot non-fat or skinny hazelnut latte with extra shot and regular grande iced vanilla latte", vaan suusta tulee kaikesta jonossa tapahtuneesta mentaaliharjoittelusta huolimatta: "van nonplat laate witaut syyrap and  Aiäm kood hau aar juu".)

Mutta siis kaiken tämän vuodatuksen aihe meinasi jo unohtua! Tämä rasvaton latte (vasta kolmas tällä viikolla) on tietenkin A) palkinto kaikesta säästämisestä, jota Steinmartissa juuri suoritin ja B) omantunnon liennytys saman asian suhteen. Tarvitsin nimittäin pari uutta, siistimpää (lue: ei öljytahraista tai urheilu-) paitaa ja Steinmartista, jonka läpi eilen rakkaan (lue: rahapussinpäällä istuvan [sananmukaisesti, sillä päristelee juurikin jossain sillä en kerro minkämerkkisellä moposellaan]) mieheni kanssa käsikädessä ensimmäistä kertaa käveleskeltiin (ei ollut lapsus tuo käsikäteily ekaa kertaa Steinmartissa), sellaisia oli 50% suloisella (vain kaksi päivää ja vähintään 50%) alennuksella. Mikä ihana tekosyy hivauttaa mukaan kirkkaanoranssit puuvillafarkut $9,50 ja käyttömekko $34, koska sitä tarvii täällä läpi vuoden. Juu, ja noissa paidoissakin säästin $10-20/kpl. 

Puhumattakaan siitä, että olen liikenteessä äijäseni truckilla eli ei tarvi maksaa ees bensaa ite! 

Nyt kun mä vielä lisään tähän kuvat noista ostoksistani, niin te näette, että värimaailmani on edelleen varsin yksitoikkoinen ja minä voin tuntea itseni hetkellisesti muotibloggaajaksi! Sitten vetäydynkin takapihalle romaanini pariin ennen illan teatteria (jos vaikka jo tylsäksi elämääni kuvittelitte); improvisaatiota tällä kertaa, mutta vain ylläpitämään kielitaidottomuuden suloista harhaa.

P.S. jos sain kaiken kuullostamaan hauskalta ja kevyeltä, niin kirjoitustaitoni on edelleen talllla.

Pysähtyneisyyden perjantai

Täällä päässä maailmaa on parhaillaan jonkinlainen tympeyden ja saamattomuuden perjantai. En tiedä johtuuko se siitä, että lämpötila humpsahti reilusti alaspäin eli tällä hetkellä mittari näyttää 20 astetta. Olisi siis juuri sopiva ulkoilukeli eli mikään ei estä kiskomasta lenkkareita jalkaan ja suuntaamasta greenwaylle. Olisi äänikirjakin valmiiksi ladattuna. Mutta kun, en tiedä mitä pukisin päälle!

Juu, tein perheelle ruokaa eli keitin ja muussasin perunat ja sulatin erinomaisia Columbiasta (tuosta pohjois-Karoliinan Columbia-nimisestä kaupungista, jossa kadut ovat niin leveitä etteivät hyttyset jaksa kuolematta lentää toiselle puolelle katua tauteja kuskaamaan; on muuten tosi juttu tarkista vaikka wikipediasta!) kuljetettuja kalapihvejä. Vaikka tytär preferoikin Beef Frankeja eli kotoisammin nakkeja kalapihvien kustannuksella. Höyläsin jopa porkkanaraastetta kaikkein sormenpäitteni uhalla, koska luomulaatikko (Absolutely organics) toimitti ekstraerän porkkanoita ja säästeliäs perheenäitihän minä. Vaikken yhtään tykkää ruuanlaitosta, niin onpahan tuolla tarjolla myös (paikallisista; on sesonkiaika) persikoista laitettua paistostakin jälkiruuaksi.

Aamulla katselin toisella silmällä telkkarista Tyttökultia (tämä uusintaputkien luvattu maa; Hallmark-kanava on semmoinen perhekanava), kun toisella lueskelin facea, tarkistin sähköpostit ja juutuin kaikenmaailman blogeihin (Kotivinkin Olgan kotona on muuten noussut listallani, vaikkakaan ei ole Roope Lipastin veroinen) tuhraamaan päivääni. Kolmas silmä muuten luki tietenkin myös paikallisen sanomalehden, joka on edelleen avaamattomana sohvannurkassa.

Paskahuusin hutaisin pintapuolisesti pestyksi, sillä pesuainepullo on juuri niin tyhjä, että sieltä pusertaminen on miltei mahdotonta. Porkkanankuoret (perunankuoret ymmärrän jo jättää haisemaan roskikseen) sai sitten viemärinkin tukkoon ja kaikenlaiset viemäröintimyrkyt ovat loppuneet, eikä millään jaksa lähteä etelä-Karoliinaan Walmarttiin. Targetissa se maksaa taatusti ainakin 7 senttiä enemmän!

Mutta minkäs teet, kauppaanhan se on lähdettävä, vaikka taivas aukaisi hanasensa ja sateenvarjokin oli kaivettava esiin. No joo, tosiasiassa tarkoitus olikin heittää tyttönen sinne Targetille (leffailta kaverin kanssa tänään; no ei Targetissa vaan vieressä on elokuvateatteri), joten huitaisin siis kotitarvikemyrkkyosastolle. Suostun myös ostamaan coca-colaa, mehuja ja jotain muutakin sieltä, mutta sitten suuntasin Meat Houseen, koskapa olin päättänyt lisätä avaimenperääni kyseisen paikan jäsenyyskortin. Meat Housesta saa siis niitä kilon pihvejä ja oikeaa Juustoa. Ja kaikkea muuta erinomaisen lihottavaa tahi extrakalliin juovuttavaa (samppanjaa siis).

Samppanja jäi kuitenkin hyllyyn (toisin kuin Juusto), mutta onneksi mieleen juolahti, että ensi keskiviikkona on jälleen aika pyörähdellä rivitanssia Coyote Joe:ssa meidän naisten ryhmän kanssa. On siis pakko saada Bootsit! Ja koskapa aika kellottaa miltei ruuhkalukemia sekä 485:lla että Independent blvd:llä, eikä rahapussikaan oikein tykkää Lebos´n kunnon buutseista,  niin täytynee tyytyä paikalliseen tarjontaan. Onneksi lähikaupasta saa mitä vaan ja nyt tämä neiti (no, miten muuten voisin itseni esitellä, kukaan ei saa tolkkua Mrs Hyvärisestä, kaikki tuntevat minut Miss Katana) onnellinen muka-bootsien ja huomio huomio: farkkuhameen omistaja!

Jotenkinhan se on nämä kotiäitipäivät kulutettava, kun äijä jahtaa kolopalloja jossain kentällä (vesisateessa, hihhii) ja tiistaina on seuraava tentti. Kun-ei-jaksa-opiskelu-mitenkään-kiinnostaa. Onneksi Marina tulee illalla käymään ja huomenna mennään taas Miken kanssa syömään. Se tarkoittaa siis SYÖMÄÄN valtaisan kaavan mukaan. Hyvää viikonloppua itsekullekin, joka yrittää vältellä jotain pakollista puuhaamalla kaikkea muuta. Elämä hymyilee!

Kultivoidun elämän kaipuu

Näin syksyllä, kun muu väki palailee lomalta mitä mielenkiintoisempien uusien työprojektien pariin, tällainen osa-aikakotiäiti haaveilee, mistäpä muustakaan, kuin kultivoidummasta elämästä. Tiedättekö sellaisesta Evita-elämästä tai Sara-vastaavasta (vieläköhän sen niminen akkainlehti on hengissä?)valokuvakauniista, sliipatusta valkoisten sohvatyynyjen maailmasta, jossa ei edes Vanessa Kurri saa olla valittamassa siitä, kuinka normaali arki on melkoista hulabaloota, kun lapsikatras palasi kouluun. Tai oikeasti siis puolet lapsista palasi kouluun, kun osa on vielä liian nuoria siihen hommaan.

Eikö siis olekin ärsyttävää, että oma elämä ei koskaan ole sellaista kiiltokuvamaista, huoletonta (vaikkakin siis töitä teen kahdenkin edestä) ja hengästyttävän tasapainoista? Minua ainakin ärsyttää. Kun jooganjälkeisessä euforiassa huomaa, että lämpötila iltakahdeksalta on 27 astetta, niin eihän siitä voi nauttia, kun täytyy pohtia mitä laittaisi ruuaksi seuraavana päivänä.

Jos taas istuu teatteriesitysten välissä terassilla kuuntelemassa musiikkia, niin samalla pitää murehtia, että istuu siinä yksin, eikä se tunnu miltään ennenkuin asiasta tiedottaa facebookissa. Silloin taas, kun nauttii päiväkahvista (ilman seuraa) Huntersvillen Sturbucksissa, kalvaa huono omatunto korruptoituneiden amerikkalaisten suuryhtiöiden ylläpitämisestä. Puhumattakaan siitä, että hiustenleikkuun saa kymmenellä eurolla tai pedikyyrin kiinankielisessä molotuksessa 25:llä eurolla, mutta miten monesti näistäkin palveluista tulee kieltäydyttyä, kun se on niin kallista ja turhamaista.

Miksi minun pääni ei osaa toimia kiinteistövälittäjä-Kaisamaisesti tai -herra nähköön- vaikka Kardashianin superkatrasmaisesti ja ottaa täysilla kaikki (turhakin) mitä vastaan tulee? Miksi räntäsateinen aamupimeys Suomen lokakuussa tuntuu täältä katsottuna ylevämmältä kuin kuuden herätys (juu pilkkopimeetä on sillon vielä) ja ajomatka tuhraamaan taas yksi päivä opinahjossa? Se, että on kuluttanut (bensaa) viimeisen vuoden aikana useitakin tunteja vapaaehtoisesti maahanmuuttajien kielenopetuksen parissa jotenkin kalpenee ammattimaisen (no joo, palkallisen) kouluttajatyön rinnalla. Eikä siinä nyt ainakaan ole mitään hohtoa, että vetää jumppaa kerran viikossa.

Olisi siltikin hienompaa olla joku muu, jossain muualla ja jotain ihan muuta tehden. Muuttaa jonnekin oikeasti eksoottiseen hinku-Intiaan, opetella jokin mahdoton kieli täydellisesti tai vetäytyä joogaretriittiin kolmeksi kuukaudeksi.  Tai ainakin se näyttäisi hienommalta, kun siitä jossain naistenlehdessä kirjoitettaisiin. Ylevämmältä. Kultivoidummalta.

Täällä kun tämä on tämmöstä ihan tavallista elämää vaan. Ja hyvä niin!

P.S. Kardashianit sulostuttivat päivääni kolmen ja puolen tunnin kruunauksessa hammaslääkärissä.
P.S. International Housen rahankerjuukirje tuli postissa ja kuvituskuvissa istua pönötti joku onnellisennäköinen tutori.
P.S. Puhelimessani on 57 yhteystietoa.
P.S. Melkein vaan menetin hermoni koulussa tällä viikolla.

Elämyksiä

Nyt on pakko hehkuttaa! Teatterista taas. Ihan huikeita elämyksiä Actors Theaterissa, jonne meen sit volunteeraamaan, kun lapsukainen elelee enemmän jossain muualla kuin kotona iltasella.

Toinen vuosittainen NuVoices -festivaali menossa ja anti on vielä parempi kuin viime vuonna. Huomatkaa siis, että olen jo konkarikävijä, mutta tottapuhuakseni saattaapi tämän vuoden antiin vaikuttaa myös se, että ymmärrän jo lähes kaiken. Ja se, mitä en ymmärrä, menee niin yli hilseen etten tiedä olevani ymmärtämättä. 

Torstaina näin Perfect wifen ja juuri Carl ala Karlin. Kumpikin siis uusia käsikirjoituksia ja kummankin kirjoittaja on ollut paikalla kuulemassa palautetta. Tykkäsin torstain esityksestä tosi paljon, kunnes koin tämänpäiväisen! Aivan loistava, mutta sitä sopinee odottaa, sillä neljä finalistia on valittu 296 näytelmän joukosta.

Ja vielä on yksi kokematta, alkaa puolen tunnin päästä. Valitettavasti en siis pysty katsomaan kaikkia neljää, koska huomiseksi on liput The Lion Kingiin! Ja sen voin sanoa, etteivät nuo Broadway-sarjan esitykset kyllä koskaan ole pettymyksiä; nimim. jo toisen kauden vakikävijä sekä Actors theaterissa että Blumenthalissa. 

Vaan lienee taas aika kivuta autoon ja hurauttaa takaisin teatterille, vaikka tässä terassilla 7th Streetin ja Pecanin kulmassa onkin mukava kuunnella elävää musiikkia ja nauttia kahvia. Suunnitelma 'muutetaan sitten etelä-Karoliinaan, kun Sonja pääsee koulusta' on saanut rinnalleen vakavan kilpailijan. 'Muutetaan keskustan kupeeseen Dilworthiin' voisi olla toteutettavissa; johan jo Tuijalle esittelin kadun, jonka varrelta haluan talon. Kaikki tarvittava olisi lähellä: International House, Jooga-paikka, pubit, ravintolat, puistot ja Bethin hoitola. Hmm... 

Ja niinhän siinä sitten kävi, että kolmaskin festivaalin luku-urakka oli aivan loistava käsikirjoitus! Onneksi en pääse äänestämään voittajaa (vain kaikki neljä esitystä katsoneet pääsevät), sillä en todellakaan osaa valita näistä kolmesta parasta. Kaikki aivan erilaisia, mutta loistavia ja ajattelemaan laittavia. Ja opinpa sen, että ei ole teatterikirjoittajien työ kovin helppoa, eikä mitään tapahdu nopeasti... Kolme vuotta kun hinkkaa yhtä tekstiä, niin tietää hinkanneensa.

Viime vuoden voittaja oli muuten The Narrow Daylight, jonka koko produktion kävimme Tuijan katsomassa. Kerrassaan hieno ja väliajalla sitten Rakas ystävänikin pääsi kokemaan paikallisia elämyksiä: talon pääohjaaja tuli jutustelemaan kanssamme. Tietenkin. Ja lippuja Will call:sta (ennakkoon maksetut odottavat siellä nimellä) hakiessani minut tietenkin muistetaan etunimellä, kuinkas muuten?

Seuraavaa kappaletta en sitten muistakaan (Lion Kingin jälkeen), mutta kahden viikon päästä olis improvisaatio-ilta, eikä minulla ole vielä lippuja! Huomenna on hankittava, sillä muuten kauden esitysten lukumäärä on vaarana jäädä alle viidentoista. Charlotte on loistava teatterikaupunki. Mii laik!