torstai 15. marraskuuta 2012

Palvelua!

Nyt on pakko kehua amerikkalaista palvelua. Kun se toimii, niin kaikki toimii. Ja rahaahan se vain maksaa.

Takahampaastani lohkesi paikka heinäkuussa ja aika pitkälle uskalsin vitkuttaa hammaslääkäriajan varaamista. Lopulta kävelin sisään lähimmän ostoskeskuksen hammaslääkäriin, jonka nimi on Family dentistry. Kerroin ongelmani ja minulle luvattiin kauniisti uusien asiakkaiden tarkastus/puhdistus/röntgenkuva-aika helmikuulle 2013. Hetken siinä jutusteltuamme (kauanko olen asunut täällä, mistä tulin, mitä tykkään kaupungistamme) vastaanottotädeistä toinen (heitä on siis kaksi koko ajan paikalla) kysyi kävisikö, että alkutarkastusaika jaettaisiin kahteen osaan, jolloin sen voisi saada nopeammin ja tuo irronnut paikka tarkastettua.

No kävihän se ja sain ajan viikon päähän. Viikon (ja seitsemänsivuisen vakuutus-, tietojenluovutus- yms paperinivaskan) päästä kävelin sisään ja minut johdateltiin peräkammariin, josta löytyi seitsemän hammaslääkärituolin ja tykötarpeet sisältävää looshia. Ja samanverran hammashoitajia, joita lienee eri tasoisia eri tehtäviä silmällä pitäen. Tämä on siis YHDEN hammaslääkärin vastaanotto. Pääsin makuulle tuoliin ja sain kaken käteeni, sillä tottakai samalla saattaa ihailla kaupallisia tiedotteita, kun rääkättävänä käkkii. No ei se rääkkäystä ollut, asiallinen tarkastus röntgekuvineen kaikkineen.

Lopputulemana sain kotiinvietäväksi hoitosuunnitelman, jossa luetellaan neljäntuhannen taalan edestä tarvittavia toimenpiteitä. Siis (osin) irronneen paikan uudistaminen, etuhampaan lohkeamassa olevan paikan uusiminen, puhdistus ja kahden juurihoidetun hampaan kruunaaminen. Kauniisti paperille laitettuna ja hinnoiteltuna. Sillä onhan siitä jo aikaa, kun viimeksi kävin tarkistuttamassa kalustoni... siis 4,5 kuukautta sitten, kun silta rakennettiin. Tarkastus oli siis perinpohjainen ja hammaslääkäritäti suosittelee, että Suomessakin tarkkailulistalla olleet kohdat korjataan heti. Sekä rakennetaan nuo kruunut, joita ihana suomalainen (yksityinen) hammaslääkärini ei onnekseni koskaan ehdottanut.

Seuraava askel olikin sitten vakuutuskapasiteetin tarkistaminen. Onneksi sattuu olemaan loppuvuosi ja vakuutuksemme katkaisee korvattavan summan aina vuodenvaihteessa, joten tuumasta toimeen ja kruunaamaan! Tai siis paikkauttamaan nuo huonot paikat ensimmäiseksi. Kahden paikan (toinen siis melkein etuhampaassa, joten työläämpi kohde) uusimiseen (sain valita tehdäänkö yksi kerrallaan vai molemmat yhtäaikaa) varattiin tunnin ja neljänkymmenen minuutin aika!

Ja koko aika tarvittiin ja käytettiin hyvin: kuvattiin (uudelleen), valaistiin, geelipuudutettiin, jotta voitiin puuduttaa, porattiin, paikattiin, imuroitiin koko ajan kahdella imurilla ja mitä lie kaikkea siis hammaslääkärimäistä tehtiinkään. Valitsemani tv-kanavan esittäessä mukavaa ohjelmaa silmieni edessä. Hammaslääkäri kertoi jokainen toimenpiteen ennen kuin teki, kysyi kymmenen minuutin välein, olenko hengissä tahi muuten kunnossa ja lopputulemana on kaunein koskaan omistamani hammas! Jos voisin hymyillä vain yhdellä hampaalla, niin tekisin niin koko ajan. (Ne viereiset muovitetut eivät ole aivan yhtä tasaiset tahi samanväriset, mutta niitä ei tästä budjetista vielä päällystetä.)

En siis ole koskaan kovasti paljoa nauttinut hammaslääkärien palveluista, vaikka olenkin niihin varsin perinpohjaisesti päässyt tutustumaan. Nyt maltan tuskin odottaa tulevaa kruunaamista, varsinkin kun sain myös tyttärelle varattua uuden asiakkaan ajan parin viikon päähän. Sain myös vesipullon matkaani (kahvia ei oikein kumpikin puoli turtana tohtinut yrittää kitata) ja osallistuin toisen vastaanottovirkailijan syntymäjuhlallisuuksiin siinä ohimennen. Mainitsin kai, että sisään astuessani minut vastaanotetaan etunimellä tervehtien ja hammaslääkäri kysyi joka kerta nimellä vointiani (tiedän, että Suomessa se kuulostaisi todellakin nuoleskelulta, mutta täällä kuuluu kuvioon). En joutunut istumaan tyhjän panttina tuolissa (sitä etukäteen pelkäsin) ja hoito oli käytännössä kivutonta, joskin poran ääni oli inhottavampi kuin Suomessa.

Ja laskun hoitaa siis vakuutusyhtiö. Mikäs sen mukavampaa!

Hammas
Hammaslääkärin jälkeen...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti