perjantai 7. syyskuuta 2012

Talo täyttyy enkä mä mahdu

Katsotaan tuleeko tästä tekstaamisesta mitään, kun otetaan tässä aurinkoa sateessa gekko-ystävämme kanssa... olen siis päättänyt jakaa pationi noiden otusten kanssa, vaikkakaan rauhaisasta yhteiselosta ei tässä vielä ihan voi puhua. Minä nimittäin säpsähdän joka kerta, kun ystävämme ilmaantuvat. Vaikka ihan itse olenkin ystäviä elämääni kuuluttanut, niin sopeutuminen vie aina aikaa.

Koulu(unkuljetus)elo on pikkuhiljaa tasaantumassa, eikä tuolla salin nurkassa enää loju kuin kolme purkamatonta pahvilaatikkoa. Siis sellaisia, jotka on tavoitteena purkaa esille tahi kaappiin laitettavaksi. Valokuvat, sukuhopeat, pari kirjalaatikkoa (mistä niitä oikein tulee) ja joitain papereita tungetaan vintille säilöön samoin kuin pakkauspaperia, kuplamuovia ja vino pino pahvilaatikoita. Oletusarvona siis, että jos/kun tänne jäädään, niin hankitaan jossain vaiheessa oma talo. Toisaalta ajatus kauhistuttaa ja toisaalta tietenkin innostaisi saada vielä enemmän tilaa. Sillä minulla on tällä haavaa vaikeuksia mahtua sisään.

Työhuone on siis kasattu kirjoituspöydästä, tietokoneesta, printteristä (uusi oli hankittava, sillä vanhaa ei saatu pelittämään) ja muutamasta hyllystä, joihin on tungettu kaikki tähdellinen. Tavoitteena on jättää vielä sen verran tilaa, että sinne saa juuri ja juuri tungettua ilmapatjan, jos vaikka joku yökyläläinen ovesta tupsahtaisi. Ja huone on koululaisen ahkerassa käytössä, sillä läksyjä tulee rutkasta, osa niistä on wikissä ja joka päivä jotain printattavaa! Lapsosen omaan huoneeseen saatiin juuri ja juuri tungettua sänky (queen size, koska pienempään neito ei mahdu), kirjoituspöytä, hylly ja lipasto.

Olen joustava yksilö, joten kitararivi vahvistimineen seisoo tällä haavaa olohuoneessamme, minne se sopii aivan passelisti, niin kauan kuin on hiljaa... isommat zembalot täytyy kyllä siirtyä pitämään autotallin puolelle, joka on toistaiseksi vuorattu pahvilaatikoilla niin, ettei kumpikaan auto mahdu sisään.

Salin (eli vierasolohuoneemme) pääelementti on vanha sänkyni  jossa lueskelen sitten, kun saan sen pysymään paremmin kasassa ja hankittua sopivan lampun. Siihen asti se toimikoon erinomaisena varapatjatelineenä, sillä tästä sängystä en luovu. Vanha ruokapöytämme on vissiin kutistunut kontissa, sillä se näyttää kovasti pieneltä... onneksi vitriinit (joista toinen meni hajalle kuljetuksen aikana!) ovat sille seurana. Huoneessa ovat myös nojatuolit ja isomummon kumpikin lipasto, mutta silti siihen jää vielä tilaa taiji-harjoituksille. Ehkä salin eteläpääty pitäisi sittenkin muuttaa TYÖHUONEEKSI, mutta kun en tahtoisi niitä miljoonaa tietokonepiuhaa siihen paraatipaikalle näkyville. Ja olisihan siinä rauhatonta tehdä niitä läksyjäkin (tai lauleskella), kun ovea ei saa kiinni. 

Meidän makuuhuone onkin sitten vielä sekamelska, sillä siitä näyttää tulevan myös sitten kun minulla on aikaa lukea anatomiaa -kirjojen (loppu)säilytyspaikka ja kirjanpito-, asiakaskortisto- sekä Frantsilan luomutuotteiden varasto. Olen vielä hangoitellut TV:n (siis kolmannen!) hankkimista vastaan, mutta jalkapallokausi vissiin käynnistyi, joten jos joskus haluan jotain katsoa, niin ehkä se tarvitaan. Tai ainakin tarvitaan se lipasto sen TV:n alle, jotta noita papereita saisi piiloon. Myös autotalli huutaa varastohyllyjä, jonne voisi sitten vaikka joulukoristeet roudata räsymattojen tieltä.

Eli mitä puuttuu? HOITOHUONE! Sitä ei oikein tohdi salin nurkkaan viritellä, sillä jonkinasteinen intimiteettisuoja olisi kiva asiakkaallekin suoda. Omaan makuuhuoneeneeni en tohdi työtilaa viritellä, se kun on vessareitin varrella, eikä nukkumahuoneessa saa töitä tehdä. Työhuoneessa se kai on vissiin aloteltava ja uhrattava pari räsymattoa suojaamaan tuota kokolattiamattoa öljyroiskeilta... Toisaalta niitä on ihan kiva säilyttää rullalla tuossa salin seinustalla ihan vaan kotoisista ulkonäkösyistä.

Mulla on siis käytössä kokonainen talo (isokin vielä), mutta silti puuttuu oma soppi. Mun paikka ja tila ja kolo täällä. No, toisaalta se plinttikin on sellofaaniin käärittynä autotallissa ja öljyt levis kontissa eli kattellaan nyt vielä. Pitäis kynnetkin taas leikata ja lukea tuota anatomiaa. Kyllä mä tiedän, mitä haluan tehdä, mutta en taida tehdä sitä ihan vielä. Täytyy vielä vähän sopeutua, hidastua ja miettiä sitä sopen paikkaa. Rauhoittua vähän.

Sillä eihän täyteen päähän saa uutta soppea mahdutettua; jotain tarttis vissiin häätää pois. Aattelin, että kiire ja hosu joutais mennä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti