Käväisin viikonloppuna Pohjanmaalla oppimassa uusia juttuja jäsenten korjaamisesta ja vastaanottamassa korjaavaa energiaa. Juu, kyllä: en enää tee jäsenkorjausta eli olen tauolla, mutta ei kai se uuden oppimista estä. Päinvastoin.
Opin kovasti tärkeän asian ja se liittyy itseeni ja intomieleeni. Joka meinasi röyhähtää kuin aurinkoihottuma, mutta sain kuin sainkin toppuuteltua. Innostuin toki jäsenkorjauksesta ja kalevalaisuudesta kuten aina noissa tapaamisissa, mutta en intoutunut liiaksi. Huomasin, että maltti on valttia ja valtti alkaa hitaasti mutta varmasti löytää tietään myös meikäläisen sieluun. Siihen hitaaseen.
En siis olekaan vielä ihan valmis. Tässä menee vielä muutama vuosi, mutta mikäs kiire se on valmiissa maailmassa. Väittävät, että lihaskin kehittyy eniten juuri levossa, joten neuvosta vaari ja lomalle. Oikeasti ihanaa. Ajattelin jättää pari vaivaa ja rasitusvammaa Amerikkaan.
Olen siis kieltäytynyt jo viidestä uudesta asiakkaasta, vaikka kaihoten katselinkin kalenteria, jonne aina ennen on saanut tungettua vielä rivien väliin. Nyt vaan ei mahtunut. Sälää tässä on silti ihan tarpeeksi ja ikävä kaihertaa. Mutta tällä kertaa täytyy vaan ikävöidä, kun ei enää jaksa touhottaa ylimääräistä, jonka alle ikävän voisi tunkea.
Suunnitelmat loppuvat kuin seinään päivämäärällä 3.7. Sinne asti leijutaan ja uskokaa tai älkää: en ole vielä edes etsinyt materiaalia, joka täytyy oppia ulkomaankielellä 5.7. mennessä. En ihan jaksa uskoa, että viime tippaan jättäisin, mutta katsellaan nyt vielä. Ei kai sitä sielläkään kortilla, vaan vanhalla taidolla, ajeta.
Mikä minusta tulee isona
Hidas sielu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti