Olen tässä pikkuhiljaa sopeutumassa siihen, että menetän henkilökohtaiset pankkitunnukseni ja joudun jatkossa identifioitumaan kasvotusten ja/tai henkilökortin avustuksella. Pystyn myös juuri ja juuri sopeutumaan siihen, että posti toi eilen rinnakkaisvisan, jota en kuulemma saisi kovasti paljoa käyttää, eli Mastercard on lähdössä saksittavaksi.
En myöskään enää omista puolikasta (tai oikeammin neljäsosaa) mistään kiinteistöstä, eikä minulla ole autoakaan eli olen vapautunut kotivakuutuksesta, autovakuutuksesta, kaskosta, bensalaskuista, yhtiövastikkeesta ja vesimaksuista. Puhumattakaan niistä lainanlyhennyksistä, joita hivenen vaikeaa olisi tulottomana maksaakin. Onneksi on sisko, joka ystävällisesti lainasi autoaan Pohjanmaan reissulle.
Työpaikka minulle vielä siis jäi odottamaan, ja yrityksenikin olen ilmoittanut vain tauolle. Mutta pianaikaan olen vapautunut ennakkoveroista, palkasta, potilasvakuutuksesta, jälkiveroista (eihän lapsilisästä mene veroa?) ja OAJ:n prosenttipohjaisesta jäsenmaksusta. Työn kautta tavaksi muuttunut sähköposti on myös pian mennyttä (eli alkakaahan käyttää pisteen kanssa luukkua tai ilman pistettä gmailia), samoin ikinuoruus, sillä tytär pääsee kohtsillään ripille.
Kaikki edellämainittu on liuennut elämästäni sen suuremmitta kivuitta; edes tuo kohta iskevä nuoruuden menettäminen ei ole mitenkään käänteentekevää, mutta yksi ennakoimaton asia tässä kyllä iski: Ensiksi luovutin autoni avaimet uudella omistajalleen. Sitten annoin kämpän vara-avaimen nukkumapaikkamme uudelle haltijalle ja sen jälkeen jätin kaikki työpaikan avaimet (ja myös sen kuvallisen identifikaatioläpyskän!) työpaikalle. Seuraavaksi pakkasin hoitopöydän pakettiin ja siunasin sitä, ettei hoitohuone sentään ole avaimella lukittava. Polkupyörän avaimenkin teippasin pyörän runkoon sen lähteissä.
Herttileijaa! Mitä minulle jää sitten, kun toisenkin auton avaimet lähtee ja kämpän loput avaimet on jätettävä keittiönlaatikkoon? Otan taatusti käyttööni sen ylijäämäavaimen, johon sopivaa lukkoa ei ole mistään löytynyt. Ja varmuuden vakuudeksi ryöstän lähtiessäni takataskuun yhden ikkuna-avaimen, sillä kyllähän aikuisella, tasapainoisella ihmisellä täytyy olla avaimet.
Eihän sitä muuten kotio löydä.
Nostalgiaa
Saunavuoro
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti