Maaliskuun alku Herran vuonna neljätoista

Ihan ensimmäiseksi note to myself: Jos mielit värjätä tukan, niin kannattaa tarkistaa, että olis tarpeeks väriainetta. Kunnei viitsi lähteä Earth Fareen hakemaan lisää syystä, että siellä sataa ja tuulee ja on kauhea keli. Ja toiseksi syyksi voin ladata sen, että en ole koskaan päässyt kyseisestä kaupasta ulos maksamatta yli 100 taalaa jostain, mitä välttämättä en tiennyt tarvitsevani. Juu, EarthFare on ruokakauppa.

Olette varmaan huomanneet, että viimeiset kolme kuukautta olen ruikuttanut koko ajan eli alati taukoamatta säästä. Tai sitten kehunut, kuinka aurinko paistaa ja on kivaa. Nyt voitte sitten ihan urakalla miettiä, onko kaikessa tässä ruikuttamisessa kyse siitä, että minulla ei ole muutakaan tekemistä vai siitä, että Pohjois-Karoliinan säätilat vaihtelevat kaksikymmentä astetta neljässä tunnissa. Koko talven on lämpo ravannut ylös ja alas ja olemme nauttineet kahden päivän sisään lumisateesta, ukonilmasta ja maanjäristyksestä. Mutta tämä on kuulemma aika tavanomaista täällä; fiksut ihmiset sullovat autonsa takakonttiin varmuuden vuoksi seuraavat tavarat: bikinit, toppatakin, lapion, aurinkorasvan, tumput, huivin, flipflopit ja saapikkaat.

Tyhmät suomalaiset runnovat talven yli fleecen ja villapaidan voimin, sillä jokainen talvitakin tai -kenkien päällelaittaminen vaatisi vähintäänkin bloggauksen tai snaplogtilityksen, joten ei sitä aina jaksa. Sitten sitä vaan palelee plusasteilla ja vakuuttelee kaikille, että ei tämä vielä mitään... Vaikka oikeesti on ihan syväjäässä ja menee kylpyyn kolmannen kerran samalla viikolla. Juu, enkä aio tulla instagramiin tai muualle, missä vellotaan tunnusten kautta, laitan edelleen kuvat tuonne kuvablogiini, koska haluan, että rakkaat mummut siellä kotomaassa pääsevät niitä ihanien avustavien käsien kautta näkemään! Terveisiä kaikille mummuille ja muille sukulaisille!!

Tytär sitten täytti 17! Onnea vaan äidillekin, joka edelleen harkitsee niitä uusia lukulaseja ja etsii turhaan peilistä kukkeaa tahi edes siedettävää nuorehkoa naista. Ainoa tämän talon sellainen asuu bonushuoneessa ja on syy tämän burgundinpunaisen hennan liiallisen nopeaan kulutukseen. Ajokortti siintää lähiviikkojen takana ja neitokainen taitaa sitten aloittaa jo toisen työuran (suomen opetuksen ohella) babysitterinä. Pullat on siis hyvin uunissa ja omena putoaa puusta. Äiti tässä kohta enää on töitä vailla.

Viimeaikoina iltoihin ja viikonloppuihin on nimittäin tuppaantunut kaikenmaailman pikkutapahtumia ja hoitosessioita, sillä ankara asiakaskunnan metsästys on käynnistynyt. Vaikka ehdottomasti olen tullut siihen tulokseen, että olisi sittenkin kiva tehdä töitä myös jossain muualla(kin) kuin kotona. Ihan oman mielenterveyden kannalta ja seuran vuoksi. Ja mieluusti sellaisessa paikassa, jossa samalla oppisi jotain. Haussa siis hyvä työpaikka; tiedoksi vaan universumille!

Koulua on siis jäljellä kuusi viikkoa eli tasan 14 päivää. Sormenjäljet on hankittu, samoin kolme virallista vakuutusta siitä, että olen vakavastiotettava, normaali ja asiakastyöhön soveltuva ihminen. (Neljäs tulee opettajalta.) Seuraavaksi on sitten mentävä notaarille allekirjoittamaan paperit ja hakemaan todistus siitä, että olen se joka olen ja olen ennen ollut sama ihminen eri nimellä. Mutta prosessi siis etenee.

Jaaha: nyt tuli sitten Alert! kesken Sinkkuelämän, jota siis toisella silmässä katselen. Telkkariin bongahtaa punainen hälytyssignaali eli ohjelma keskeytyy. Tällä kertaa kyse on 11-vuotiaan tytön katoamisesta/kidnaappaamisesta.Toivottavasti Maddie löytyy pian.

Tämä on taas tällaista aasinsiltojen suurkulutusta, joten jätetään blogi ja siirrytään viikonloppuun. Tai siis lievään työskentelyyn. Seuraava bloggaus tulee olemaan blogiystävyydestä ja blogosfääristä. Sain nimittäin haasteen Punaiselta Pihlajalta, mutta täytyy ensin vähän harkita. Viikonloppuja vaan kaikille!

Nopeasta virsi kaunis

Täten aion todistaa, että olen spontaani ja silti aikaansaapa. Kas näin: tälle päivälle kalenterissa ei ollut kuin kaksi merkintää. Toinen aamulla 10-12 ja toinen illalla 18-21, mikä paikallisella kielellä on 6-9. Koska tuli takatalvi ja sadepäivä, niin ulkolenkki ei tullut kysymykseenkään. Kello 12.18 päätin mennä joogaan, joka alkoi 12.30.

Joogan jälkeen kahvihammasta kolotti, mutta oli kerittävä ruokakauppaan ja saatava perunat kiehumaan mieluusti ennenkuin likka pääsee koulusta. Kello nakutti 13.45, kun raahustin kylmissäni (maan tavan mukaan en siis tietenkään pukeudu asianmukaisesti vaan viuhahtelen joogapöksyissäni) kahville. Matkalla huomasin, että hiustenleikkuut oli tänään tarjouksessa 6,99 eli ekstemporee siis kaffeen kanssa sinne 13.55.

Likka saapui bussilla kotiin 14.30 ja silloin oli tukka ojennuksessa, haettu Teeteristä viikon syömingit ja perunat oli kiehumassa. Luin tunnin verran anatomiaa ja nyt pyörittelen peukaloitani ennen kuin lähden jatkamaan matkaa. Josko tänään tulis tienattua edes tukanleikkuun verran?!

Pitkästä aikaa

Että semmonen päivä! 

Illalla olin pitkästä aikaa Coyote Joessa tanssimassa ja aamulla 6.30 ylös. Onneksi torstait on koulussa ihan mukavia päiviä, kun on pätevä opettaja (mitä ei siis keskiviikkoisin tapahdu), mutta liian vähäinen yöuni tuntui kyllä. Pitkästä aikaa.

Illalla tanssimaan ajasssani tuli taas se olo, jossa elän jonkun muun elämää. En mä voi oikeesti asua täällä? Väärällä puolella maailmaa. Aika kivaa oikeastaan, mutta pelkään silti, että herään unestani. 

Tänään iltapäivällä sitten taas pitkästä aikaa raivosin päässäni, että on se kumma kun kukaan muu ei koskaan osaa laittaa tiskikonetta päälle. Onneksi minulla on sentään asiaankuuluva viiden vuoden koulutus ja samalla oppimäärällä tulee graniittiset countertopitkin sitten pyyhittyä kiukuspäissään. 

Sitten tajusin lähteä joogaan kolmevarttia liian aikaisin. Ehdin näes istuksia tässä terassilla rauhoittumassa sturbucksini kanssa. Ja sitten joogaan. 

Talviunilta herääminen

Hip hei ja aurinko paistaa taas!

Lunta on vielä maassa ja nämä pienemmät tiet sohjoisia, mutta uskoakseni isot tiet on jo lanattu puhtaaksi ja myrkytetty suliksi. On siis aika herätä parin päivän talviunilta ja katsoa mitä muuta maailmassa tapahtuu kuin sataa lunta.

Eilen keksin kiskoa esiin imurin (juu, sen hirveän hökötyksen, jonka kanssa en suinkaan elä sovussa) ja hinkkasin puhtaaksi kylpyammeeni, joten kaikille lienee selvää, että jonkinlaista aktiviteettiähän tässä pieni ihminen on vailla. Luin kolme romaania kolmessa päivässä, katselin varmaan 12 tuntia kodinosto-ohjelmia ja Avatar-elokuvan tyttären kanssa, joten löhöily saa nyt riittää. Ja tietenkin siis lukisin ensi viikon tentteihin (yksi siirtyy tältä viikolta ja toinenkin siellä häämöttää), mutta kun tuo mies on valloittanut mun lukuhuoneen eli levittäytynyt tuonne salin puolelle, niin mun täytyy mahtua tähän keittiöön. Tuon Harley-Davidson opuksen kanssa.

Yksi lounaskutsu olisi ilmassa, mutta (voi jeesus mikä musta on tullut) hivenen vielä aprikoin, jos vaikka on lunta tiellä ja liukasta! Viitsiikö siis lähteä South Blvdlle asti? (No oikeasti muutkin tytöt menee puihin, joten en kai mää nyt yksin sinne lähde.) Ruokaa löytyy vielä kotoakin ja toiveissa on päästä illalla ulos syömään, kun on Valentinen päivä ja kaikkea. (Asiasta täytyis vissiin mainita insinöörille.)

Toinen vaihtoehto olisi osallistua illan hyväntekeväisyysjoogaan. Täällä on sellainen tapa, että kerran kahdessa viikossa joogakoulumme järjestää ilmaisen joogan (opettaja lahjoittaa aikansa), johon osallistumisesta saa maksaa mitä haluaa ja tuotto menee johonkin hyvään kohteeseen. Tämän kuukauden kohde on muistaakseni lapset ja odottavien äitien tukiyhdistys. Sinne voisi myös viedä keräyskoriin (siis koko kuukauden) asiaan sopivia puhtaita vaatteita tai tarvikkeita. No, meiltä ei vauvanpeittoja kovin paljon löydy, joten siihen en osallistu, enkä ole sitten päättänyt ostaa muistakaan tarvikkeita hyvään tarkoitukseen. Niitä kun kerätään niin moneen paikkaan, ettei joka paikkaan repeä. Olen päättänyt, että jos johonkin ostan hygieniatarvikkeita, niin sitten tyttären kouluun. Koulun terveydenhoitajalla ei nimittäin ole tarjota yhtään mitään, mikäli vanhemmat eivät ole tarvikkeita lahjoittaneet!

Samanlaisia maksa mitä jaksat -tarjouksia on myös teattereissa (no, joo, ei sentään noissa Broadway-musikaaleissa), joskaan en ole sellaisessa käynyt. En ole myöskään päässyt ensi-iltoihin, jolloin tarjoilu ja viininmaistajaiset ovat koko yleisölle... Kaikkea kivaa on siis vielä kokematta. (Ajatelkaas mitä Suomessa tapahtuisi, jos koko yleisö pääsisi esityksen jälkeen nauttimaan tuotteita; ensinna olisi pakko jakaa viinalippuja, jottei tulisi liian tunku... ) Ja huomioitavaa on myös se, että valtionavut eivät kata täällä kovinkaan suurta osaa teatterin tuloista, lipputuloilla on katettava kulut. Meikit, kampaukset, ruuat ja juomat kerätään lahjoituksina ja siksipä jokaisessa esityksessä on aluksi ´mainoskatko´, jossa luetellaan kaikkien tukijoiden nimet ja yritykset. Ja yksityishenkilönä summasta riippuen saat kaikenlaista härpäkettä tai kunniakirjan seinälle tai kierroksen teatterissa, kunhan vain lahjoitat rahaa. Lahjoitukset ovat vähennyskelpoisia verotuksessa, joten siksi systeemi toimii. Kaipa minunkin täytyy sitten valita jokin kohde, kun oikeesti alan tehdä töitä. Mutta en jaksa ajatella sitä ihan vielä. (Siis tuota odottavaa paperisotaa, johon pitäisi ryhtyä. Kaksi ensimmäistä referenssikirjettä suljetussa kirjekuoressa, jotka kirjoittaja on liimauksen yli allekirjoituksellaan sinetöinyt, olen jo hankkinut!)

Eikä minun siis pitänyt teattereista puhua, olen nimittäin pettynyt Blumenthaliin, joka unohti velottaa lippumaksuni ja sitten lähetti väärän määrän lippuja ja muutti esitysaikaa niin, että olin uptownissa väärään aikaan, vaan siitä, mitä aion tänään tehdä. Mutta siitäkään en taida viitsiä, koska minua siis ärsyttää toinenkin juttu! Nimittäin vanheneminen. Viimeiset kolme päivää olen hillunut lukulasit päässä aamusta iltaan ja kai se on sitten uskottava: täytyy hankkia uudet lukulasit ja toiset aurinkovahvuuksilla. Kunnen muuten saa himppustakaan selvää iPadistä, jonka tytär ystävällismielisesti palautti (vissiin väliaikaisesti) äipän käyttöön. Ja vastavuoroisesti ryöväsi sitten tämän läppärin, jonka käyttöoikeuden ryövään takaisin aina koulu- tahi tänään nukkuaikoina.

Miksei siis iPhoneja tehdä isompina? Näyttää siis siltä, että minun täytyy ensi kesänä hylätä rakas vehkeeni ja hankittava isompinäyttöinen tai sitten se pahempi vaihtoehto: kaksiteholasit. Mutta kun mun niska ei kestä niitä kaksitehoja! (Ja juu: se facebuukki ei vaan suostu siinä ruudulla isommaksi raahautumaan enkä kestä sitäkään, että rivit ei mahdu kokonaan näytölle.)

Mää meen takasin talviunille ja herään sitten, kun raha kasvaa puissa.

Lumibloggaus 2

Torstain lumikuvia täällä: http://katajenkeissa.snaplog.com

Lumibloggaus jatkuu... Puoli kolmen aikaan lumisade on tauonnut ja nyt taivaalta tulee jäävettä (sleet). Semmoista en ole koskaan Suomessa saanut niskaani. Mutta siis jo puolelta päivin keli oli sellainen, että autot kompuroivat ja lieväänkin mäkeen jäi kesärenkailla kiinni. En siis yhtään kadehdi niitä, jotka ovat liikenteessä, sillä siinä ei ole kovin paljoa tehtävissä, jossei satu olemaan hiekkasäkkiä auton takaluukussa.

 

Kaikki koulut ja toimistot ovat kiinni ja todennäköisesti pysyvätkin kiinni tämän viikon. Pelkona tässä on se (kun me kaikki ollaan visusti kotosalla ja kuunnellaan kuinka viuhuu ja rapisee), että veden ja lumen yhdistelmä painaa sähkölinjat poikki ja jäädään ilman sähköä. Siinä tapauksessa käkitään kaasutakan edessä visusti ja katsellaan toisiamme kynttilänvalossa.

 

Kelikameroiden katseleminen on tämän hetken suuri ´huvi´; en ole yhtään kateellinen heille, jotka joutuvat jättämään autonsa tuonne valtaväylälle ja kävelemään jonnekin suojaan. (Voitte kuvitella, millaisessa vaatetuksessa; Teeterissä näin kolme urheilijaa sortseissa.)

 

 

Tästä lykättiin kolmekin autoa eteenpäin.

Paikallista liukastelutaitoa.

Naapurin uima-allas ei näytä kovin kutsuvalta.

Eikä tämäkään kovin kutsu!

Meidän talo sen sijaan näyttää kutsuvalta.

Mun orvokkini. Ne nousee taas ylihuomenna!

Yhden jälkeen näytti tältä.

Tämän verran sitä tuli.