Ja kaikki on kuin Strömssössä!

Tänään lintsaan pari tuntia koulusta, koska menen ensimmäistä kertaa nykyisessä elämässäni lääkäriin. Hammaslääkärin tuoli on toki tullut jo kovasti tutuksi, mutta lääkäritätiä en ole aiemmin tavannut. Tai no, kiropraktikkoni on MD ja käyn Sheilan, joka on lastenlääkäri, luennoilla, mutta itse en ole asiakkaan ominaisuudessa käynyt punnituttamassa painoani, saati verenpainelukemaani. Siksipä tässä istun sturbuksilla latkimassa kahvia, jotta saisin sopivat lukemat.

Tai no, istun täällä kosk kotona ei tule vettä! Lowesin pojat nääs pistää parastaan. Eilen yksi mies kävi rakentamasa seinän puolikkaan, jonka tämänpäiväinen mies (tosi kiva kaikinpuolin, suunniteltiin yhdessä pihasauna takapihalle, kun sisälle tulisi liian kalliiksi) sitten purki. Kun sieltä seinän välistä puuttui niinkin oleellinen asia kuin vesijohto. Nyt on vesijohto ja huomenna se eilinenmies tulee uudelleenrakentamaan sen seinän siihen vesiputken ympärille. 

Kuullostaa vähän siltä, että kolme ennakkosuunnittelupalaveria ei ollut sittenkään riittävästi, sillä sellainen (kuulemma sininen) ohjeistuskansio on jäänyt tekemättä, kun aikaa ei ole ollut kuin kuusi viikkoa. Mutta eihän asia meille mitenkään kuulu, sillä me maksetaan sovittu urakkahinta (kai?), joten purkakoot sitten vaikka sen ammeeni ennen ylöskantamista ja toistamiseen sen jälkeen, jos siitä saa joulumielen. Minä pistän toiveeni siihen, että pääsen jouluna kylpyyn. En tokikaan kuvittele, että laatat olisi paikoillaan tai että ammeeseen saisi poreita, sillä se vaatii sähkömiehen paikalle purkamaan jotain, mutta ihan semmoinen vanhanaikainen kylpy silmät kiinni on toivelistalla. Raportoin sitten kuinka käy.

Olen myös sikäli amerikkalaistunut, että omistan ikioman pinkin kuponkikansion (kiitos Sari!), jota en tokikaan käytä. Kuponkini on lajiteltu kirjekuoriin alueittain paitsi ne, jotka on pikkukansiossa auton hansikaslokerossa. Jokin nerokas systeemi tähän mielestäni oli, mutta sen nerokkuus on painellut jonnekin hukka nimiseen paikkaan ja iso kasa kupokeja on auton keskikonsolissa merkkareiden alustana. Juu, valitettavsti merkkarit on saksalaisia, mutta oikein hyviä, kiitos kysymästä. Eilen sitten säästäväisyyspuuskassani (koska tilasin $300 luomuvoiteita ja kasvoaineita, sillä Frantsiloista alkaa pohjat näkyä) kaivoin BJ: n kuponkivihkot esille. Sillä tänään saatoin kotimatkalla poiketa rakastamaani bulkkikauppaan, kun kerrankin ajoin itsekseni. Kun pitää sinne lääkäriinkin mennä. Eli kupongit ojossa ostin säkeittäin talous- ja vessa- ja nssuliinapaperi sekä hammasharjoja ja 3x 425 pumpulipuikkoa! Meillä on siis teini perheessä, enkä suotta ole hehkuttanut talomme säilytystiloja: pystyn kovasti helpolla säilöömään reilun 1200 pumpulipuikkoa jonnekin hukka-nimiseen paikkaan! 

Iloisena siis kiikuttelin miljoonan paunan (miljoona KILOa olisi liioittelua) ostokset itsepalvelukassalle ja otin kupongit esille. Tarkistin, että tuotteet olivat juuri niitä kuin kupongeissa sanottiin (sillä ultra-strong ei ole sama kuin ultra-Soft) ja piiputin ne siihen infrapunan alle. Jokainen kuponkini oli vanhentunut eilen! Kiva, jäi siis säästämättä yhdeksän taalaa 50 senttiä eli kaksi grande-kokoista lattea. 

Kyllä elämä on kovaa. Hataraisen laskupääni mukaan kaiken tämän neutraloimiseksi minun täytyy tulla 95 kertaa sturbuksille OMAN mukin kanssa. (Joka kerta saa siis 10 senttiä alennusta.)  Huoh, en ole ollenkaan varma, että pystyn tähän, mutta koska aion kovasti yrittää, niin eikö olekin korrektia pyytää joulupukilta omaa Starbucksin pronssinväristä kahvimukia? (Tai ostaa se itse ja komentaa mies paketoimaan.)

Jaahas, sitten onkin aika lähteä jännittämään lääkäritätiä, joka ehkä haluaa leikata rasvapattini pois. Siitä sitten tuonnempana. 

Pullantuoksuinen kotiäiti on täällä taas!

Hyvää joulunodotusta sitten vaan kaikille!

Niin siinä taas kävi, että ympäristön painostus oli niin kova ja hain meille joulukuusen sunnuntaina. Siis minä hain, ihan itsekseni, kun likka ei kerennyt mukaan. Valitsin pienen ja siron ja silti jouduin pulitamaan reilun 60 taalaa. Ensi vuonna ajan Providenssille kuusta hakemaan, ehkäpä siellä olisi hivenen halvempaa kuin tuossa Ballantynen nurkalla. Tuossa se nyt nököttää lattialla odottamassa koristelijaa, joka lupasi sen tänä iltana laittaa.

Tässä joutessani (kun en sitten millään jaksa tänäänkään erityisemmin panostaa tuohon seuraavaan neuromuskulaarisen terapiamuodon torstaiseen tenttiin) sitten paistoin muffinsseja. Tosin valmispakkauksesta, sillä semmoinen tuolta kaapista löytyi ja uhkaapa mennä vanhaksi, joten siksihän minä. Nuo ässät tein joutessani viime viikolla, sillä ensi lauantaina on taas naisporukan piparinvaihtajaiset. Tänä vuonna jokaisen täytyy tehdä jonkin tietyn maan pipparskakkuja ja minä sitten valitsin: Suomen. Mutten siirappileipiä, sillä joku oli ne jo ruotsalaisuuden nimissä varannut.

Siirappitaikina täytyy laittaa vasta huomenillalla, koska sitä tarvitaan torstaina. Meillä on nimittäin pikkujoulut, joissa ensin testataan suomen kielen taito. Ja jos hyvin menee, niin siitä saa sitten todistuksenkin! Sitten tietysti leipastaan vähän ja koristellaan varmaan vielä enemmän ja ruuan päälle lauletaan ja leikitään TipTap. Lopuksi vaihdetaan paketteja ja mietin juuri, että kotilahtemiseksi pitäisi varmaan rustata pieni punainen pussi, jossa on pipari, karkki ja ehkä jopa omena. Eikös niitä saanut päiväkerhosta ja sitten alaluokilla koulusta?

Lopusta taikinasta voisi sitten vääntää perjantaina piparkakkutalon, jonka meinaan tänä vuonna lahjoittaa ystäväperheelle. Ei sitä itse kummiskaan tule syötyä. Sitten voisi vielä leipasta yhdet joulutorttuset, koska löysin luumuhilloa Harris Teeteristä! Ihan noin vaan purkissa, ja se on muuten Prune. Siis kuivattu luumu.

Sen jälkeen voikin sitten alkaa panostaa joululeivonnaisiin ja muuhun rekvisiittaan. Tämä on oikein mukavaa, kun on kerrankin aikaa. Ja samalla voi lukea muutaman dekkarin (vihdoinkin annoin periksi ja kaivoin suomenkieliset pokkarit esille) ja toisaalta taas henkevämpääkin tavaraa, sillä ilmoittauduin tammikuun kirjakerhokokoontumiseen. Onneksi joululomalla on aikaa, sillä koulustakin on ruhtinaalliset kaksi viikkoa lomaa! Sen päälle sitten taas ilmaiseksi hierontaa tarjolla, mutta se on ensi vuoden murhe se.

Tällä hetkellä mietin kovasti sitä, kuinka kauan yhden kylppärin rakentamiseen menee... Tuossa tuo Lowesin hanslakkari kipsuttelee ees ja taas, joten toiveet siitä, että minulla on joskus taas kylpyhuone, ovat heränneet. Kauppalistaakin tässä napsuttelen, sillä joogaan tai kävelylle (aurinko paistaa kyllä) ei voi mennä, kun olen laatoitusvahti. Vai leipoisko jotain? Likka on valittanut, että äiti ei tee koskaan pullaa... Olisko joulukrassi hyvä? Vaikka emmää just nyt kerkiä, kun täytyy leikellä BJ:n kupongit huomiseksi.

Jouluradio on muuten ihana keksintö, mutta ne vois valita noi laulut paremmin. Sillain enämpi mun makuun nimittäin. Esimerkiksi Sylvian joululaulu vois tulla joka toinen päivä koko ajan ja sitten taas välillä ei olleskan. Ei sitä nimittäin joka päivä millään jaksa kaivata sitten Suomeeni kaukaisehen.

Ruokabloggaus

Huoh. Mulla on pää kipeä. Tai oikeammin siis niskaa jäytää ihan jumalattomasti ja koko selkäranka on tukossa. Ja arvatkaapa miksi? Kerron nyt salaisuuden, jonka selvittämiseen itselläni on mennyt se 25 vuotta. Minulle ei lainkaan sovi a) punaviini ja b) gluteeni. Ja eilen sitten nappailin hivenen kumpaakin, joten siinäpähän kärsit sitten.

Täällä on siis helppo syödä huonoa ruokaa, mutta yhtä helppo löytää kunnollista sapuskaa, jos vähän panostaa. Tähän gluteeniasiaan on ollut pikkuhiljaa pakko panostaa, kun mikään lääke ei tätä jumistusta ja koko selkärangan tulehdustilaa poista. Ja nuo vehnäjauhoherkut sitten muhivat kropassa kolme-neljä päivää, joten sen verran tätä krapulaa (join siis 2 lasia glögiä) sitten parannellaan. Ei kiva.

Tilanne on sikäli hankala, että tänäiltana on seuraavat pikkujoulut ja lisää kiellettyjä herkkuja on tarjolla. Kaikki kokoontumiset tässä maassa nimittäin kerääntyvät ruuan ympärille ja nyyttikesti-periaatteella. Ja ruoka on valtavan hyvää. Aina. Ja kaikkialla. Ja kaikessa on vähintäänkin jonkinverran vehnäjauhoja, joka on amerikkalaisen ruokavalion perusta. Itse en ole vielä kyennyt itseäni keliaakioksi julistamaan (enkä sitä millään muotoa ole, olen vain herkkä kyseiselle aineelle), joten kohteliaisuus(ja olen yksinkertaisesti perso ruualle)syistä sitten napsin kaikkea, jonka sisällöstä en tiedä. Valitsen toki vähiten venhäisen vaihtoehdon, mutta se ei näytä riittävän.

Ja asia ottaa sitten oikeasti ja kovasti päähän!

Mutta ehkäpä vielä seuraavan 25 vuoden aikana onnistun tässäkin asiassa. Olen nimittäin jo sujuvasti muuttanut muutamia tapojani tässä maassa. En olen puoleentoista vuoteen ollut humalassa kuin ehkä kerran, vaikka varmaankin juon useammin viiniä kuin koskaan ennen. En käytä maitoa kuin siinä sturbuksin lattessa, vaikka syön miltei joka aamu pähkinä-tuoremarja-mysli -sekoitusta. Tarvitsen siihen toki mantelimaitoa, joka on muuten hyvää (se kyllä täytyis viitsiä tehdä itse). En kaipaa jogurttia (vaikka olen YRITTÄNYT saada lapseni syömään sitä viimeiset kymmenen vuotta), mutta jäätelöä meillä kuluu, eikä mitään soijasörsseliä.

Hummus (tortillachipsien kanssa) on noussut ruokavaliossamme aika monta porrasta ja Teeterin sushi (toki ravintoloista saisi vielä parempaa) on jokaviikkoinen vieras perheessämme. Äyriäisiäkin joskus syön, mutten juuri itse laita ja kalankin kanssa on vähän niin ja näin. Tuoreus huolestuttaa täälläkin, mutta kalasoppaa on helppo tehdä. Samoin makkarasoppaa, lihasoppaa jne, sillä slowkookeriin on helppo tunkea kaikki ja jättää muhimaan. Makkaravalikoimassa muuten löytyy, vaikka sinistä lenkkiä en olekaan löytänyt. Tänään tein soppaa (kun luomulaatikko toi kotiin siihen erinomaiset juurekset) paikallisista kalkkuna-aamiaismakkaroista. Hivenen siskonmakkarakeiton tapaista, oikein hyvää.

Paikalliseen aamiaissyöminkipuuhasteluun emme kuitenkaan ole taipuneet. Aamiaispaikkoja täällä on runsaasti ja sellaiseksi kutsutaan paikkaa, jossa tarjoillaan kahvia kaiken kanssa. Valikoimassa on (iltapäivään saakka eli ovat siis myös lounaspaikkoja) monenlaisia vehnäsvariaatioita: pannareita, egg-pannareita, biscuitteja (meikäläisittäin makeahkoja sämpylöitä), sämpylöitä (sanoisinpa, että meikäläisittäin lähestyvät täytettyjä pasteijoita) ja monenlaisia piirakoita sekä suolaisilla että makeilla täytteillä. Ja sitten bageleita kaikin mahdollisin täyttein ja jälkkäriksi donitseja, pullia, piirakoita, cookieseja (niitä joiden halkaisija on suomalaisen pizzan luokkaa) jne. Onneksi myös munakasvaihtoehdot ovat runsaanlaiset ja nykyään monessa paikassa vaikkapa ranskalaiset voi vaihtaa hedelmälautaseen. Eli jokapaikasta löytyy kyllä syötävää, kunhan malttaa pitää herkkupyllynsä aisoissa. Muutaman kerran olen näissä paikoissa käynyt lounaalla ja nauttinut kyllä. Usein tortillavaihtoehdoissa on myös gluteeniton vaihtoehto, jos viitsii kysellä ja olla tarkkana.

Kahviloissa (olenko jo maininnut sturbucksin) on tietenkin myös jonkinlainen valikoima vehnätuotteita (tuolla kantaketjussa myös gluteenittomia vaihtoehtoja, vaikkakaan en niitä käytä) ja joissain saa myös jogurttia joko myslillä tai marjoilla tai molemmilla. Jogurttipurkkeja ei kahviloissa ole myynnissä. Sitten on tietenkin miljoona jäätelö- ja toinen mokoma frozen-yogurt paikkoja, jotka on ihania kesäkuumalla. Niistä ei sitten saa kahvia, mutta onneksi aina voi valita paikan, jossa eräs nimeltämainitsematon kahviketju on vieressä! Sitten on tietenkin donitsikahvilat (joissa ei ole gluteenittomia tuotteita) Dunkin Donuts ja paikallinen Krispie Creams.

Pizzerioissa, melkein kaikissa, on nykyään saatavilla myös gluteenittomia pizzoja, jotka paistetaan foliovuuassa eli valikoima on runsas. Jos sitten haluat gluteenittoman pakastepizzan, niin on mentävä erikoiskauppaan, sillä Teeter ei niitä suosi. Whole Foods Marketista, Trader Joesta tai Earth Faresta niitä sitten löytyy reippaanlaisesti ja vielä enemmän Healthy Home Marketista, jossa on maailman suurimmat gluteenittomat valikoimat. Eli mitä vaan löytyy, mutta niistä lisäaineista, joita ruokaan tungetaan (tahi geenimanipuloiduista osasista) ei tarvitse mainita sanaakaan. Ns. ravintosisältö (grammoina, kaloreita ja ties minä) täytyy olla pakkauksissa präntättynä. Jos sitä GMO-soijaa tahtoo välttää, niin saa kyllä lukea paketteja todella tarkkaan tai paremminkin pitäytyä vain muutamassa tuotesarjassa. Siihen en ole itse taipunut. Subwayllä tai muissa sämpyläpaikoissa en ole koskaan käynyt, joten en tiedä mikä niissä on tilanne. (On muuten sen sata muutakin ketjua, jossa en ole koskaan poikennut.)

Sillä ravintoloissa en kysele mistä ruoka tulee, mutta hintatasohan sen aika selvästi kertoo. Eteläinen ´kaikki paistetaan rasvassa´-kulttuuri ei ole sieltä terveellisemmästä päästä, mutta itse uskon, että kohtuudella kaikki menee. Paitsi, että kaikki paistettu on myös leivitettyä eli jos sen gluteenin haluaisi kokonaan jättää pois, niin nämäkin sitten. No, ei kovin iso uhraus. Edullisin, terveellinen lounasruokaluvaihtoehto on Earth Faren tai Whole Food Marketin salaatti- ja keittobaari, joissa valikoima on todella runsas ja kaikki ainesosat on kirjoitettu näkyville! Myös Teetereissä on hyvät valikoimat, mutta tuskinpa yhtä luomua.

Terveellisintä, lisäaineettominta ja maukkainta ruokaa saa siis tekemällä itse joko Farmers Marketin lähituotteista tai vaikkapa Absolute Organicsin toimittamista kasviksista, varsinkin jos sitten hakee lihan ja maitotuotteet erikoismyymälöistä. Erinomaista lihaa saa vaikkapa Meat Housesta (joka myy myös Juusto-nimistä juustoa) tai muista vastaavista pikkukaupoista ja etelä-Karoliinan puolella on Reid, jossa siis kaikki myytävä on paikallista tuotantoa (mm. ne maailman kauneimmat kananmunat).

Loppuyhteenvetona siis voisi sanoa, että tässä maassa voi valita, haluaako ruokansa helposti, halvalla, terveellisesti vai jonkun muun laittamana. Viimeisimpään kategoriaan voi lukea sitten myös TV-dinnerit, joita kaupoissa on vain nelinkertainen määrä oikean ruuan hyllymetreihin suhteutettuna. Ja tv-dinnerinä voi tietenkin ostaa myös aamiaisen tai lounaan (myös lasten koululounaspaketit, joissa siis suolakeksejä, luustokimpale, kinkkuklimppi, sipsejä ja sokerina pohjalla: rusinoita sekä mehu) tai ihan minkä vaan. Joidenkin mielestä aamiainen on pelkkä bageli tuorejuustolla, toinen taas vaatii makkarat, pekonit, sämpylän, juuston, leikkeleen ja pannarin kermavaahdolla ennenkuin aamun kaloritarve on tyydytetty.

Kaikki on siis mahdollista ja rutiini rulettaa tässäkin asiassa; meillä haetaan Teeteristä perusasiat, viikonlopuksi paikallista ja parempaa, kerran viikossa noutokiinalaista ja kerran ulos syömään keskihintaisesti. Noita ulkona syötyjä lounaita ei lasketa, mutta kouluun teen eväät sekä itselle että tyttärelle, koska se on kätevämpää.

Puhdas ruoka, parempi mieli, mutta arjessa helppous ja gluteenipanna. Mutta silti kaikkea on ihan liikaa, kuten vaikkapa eilisen illanvieton jämät: kakku, sämpylät, keksit, levitteet ja suklaat tuolla huutelee kovasti. Josko lähtis sturbuksiin kahville?

Pienehkö frustraatioangsti

Joo, mä oon jo aika hyväksi tässä 'hengitä ja anna mennä' -politiikassa oppinut, mutta jotkut päivät on aurinkoisempia kuin toiset. Tänään muuten pihalla paistaa, vaikka aamulla auto olikin jäässä. Tai no, huurteessa tai missälie jää ja huurtumisen välimuotohörsselissä.

Mutta odotan siis jo kovasti joululomaa, sillä koulunkäynti on niin yksinkertaisen, puuduttavan, tylsän, mitäänsaamattomuuden välipäiväjuhlaa, että oksat tippuu muovikuusestakin. Annanpa esimerkin: kello soitti 5.45, jotta ehdin kouluun kello kahdeksaksi. Kahdeksalta ope antaa 20 minuuttia kertausaikaa ja kirjottaa tulevan testin luunosien nimeämistehtävän vastaukset taululle. Tokikin eri järjestyksessä, mutta no... Ehkäpä en sanokaan muuta. Testi alkaa 8.35 ja olen vastannut monivalintatehtäviin 8.50. Viimeinen saa testin valmiiksi 9.20, jolloin alkaa 20 minuutin tauko.


Tauko loppuu 9.55 (koska ope syö opiskelijan tuoman mäkkidonaldon aamiaismoskan) jolloin ope kertoilee jostain hoitolasta, joka on tehnyt jotain jossain seuraavat 15 minuuttia. Päivän aineiston oppimiseen on siis jäljellä 50 minuuttia, joten ope laittaa opetusvideon (ne ovat muuten erinomaisia videoita) päälle ja höpisee samanaikaisesti esittäen samat asiat luokassa seisovasta luurangosta. En saa selvää kummastakaan.


Videon jälkeen saamme muovata pikkuluurankoihin kyseessäolevat lihakset ja samanaikaisesti luokassa pyörii toinen video, ope keskeyttää kahdesti kertoakseen jotain ja koulun johtaja kiertää jakamassa kaikille pullollisen kynsinauhaöljyä.


Tulinko maininneeksi, että opellamme on adhd ja ruokatunnin hän käyttää videoiden näyttämiseen aiheesta, jolla ei ole mitään tekemistä alamme kanssa. Muistinko muuten mainita, että täällä ei ole minkäänlaista opettajanhuonetta tai taukotilaa, vaan kaikki tapahtuu samassa huoneessa.


Olenko koskaan maininnut, että tämä on alueemme arvostetuin, joskaan ei kallein, koulu.


Olenko koskaan maininnut, että mieheni maksaa muutaman kuukauden palkan tästä loistavasta mahdollisuudesta oppia "uusia asioita".


Olenko koskaan maininnut, että joinain päivinä tämä vi****** niin vietävästi.


Mutta minähän hymyilen kauniisti ja pidän pääni kiinni. Älkää siis, pliis, kertoko tästä vuodatuksesta kenellekään.

Olen suomalainen!

Siis jo toinen itsenäisyyspäivä tällä mantereella (enkä laske paikallisia juhlallisuuksia itsenäisyyteni juhlinnaksi).
Mielentila on helpompi, itsenäisempi ja tukevampi, muttei siis vielä helppo tai liian itsenäinen saati tukeva. Kun ei enää tee mieli pohtia, missä olen menossa, niin silloin kai yleensä tietää missä on menossa?

Eli on rakentanut rutiineista uuden suojamuurin ympärilleen. Siirtynyt elämään muka-tavallista elämää. Ei olekaan enää se viimeksi muuttanut (blääh, oli kiva olla se tyhmin) tai tietämättömin (navigaattorituska on vielä mielessä, muttei enää käytäntö) ja kaipaa alkuaikojen totaalisia tylsistymisiä (kun ei ollut kerrassaan mitään tekemistä).

Nyt arki juoksee ja elämä on helppoa. Ja helppous tuo mukanaan laiskistumisen, emmääviitti -asenteen ja saamattomuuden. Ja sen, että pitäis olla enemmän, ymmärtää enemmän ja tehdä enemmän. Olla joku muu, koska ei oikein tiedä kuka on.

Thanksgiving oli vuosi sitten ihan ufo-juhla, mutta tänä vuonna odotin sitä enemmän kuin Itsenäisyyspäivää. Siis syystä että, silloin oli lomaa koulusta. Itsenäisyyspäivänä tein iloisesti hommia, vaikkakin kaivoin liput, kynttilät ja rekvisiitan esille ja vilkuilin netistä Tampereen Tanssiaisten fiiliksiä ja pukuloistoa. Lievä haikeus laskeutuu toki mieleen aina, kun kuuntelee Jouluradiota, mutta sitä ei ole pakko kuunnella. Kauhukseni totesin, että tällä hetkellä en haluaisikaan olla Suomessa.

Mutta olen henkeen ja vereen suomalainen!

Olen suomalainen, joka katselee jouluvaloja talojen edustoilla ja tuhahtelee tavallisille kahden tai kolmen sarjan virityksille. Siis niille, joita piti liian kalliina hankittaviksi asuessaan Suomessa. Olen suomalainen, joka vaatii ystävällistä kohtelua jokaisena päivänä jokaisessa kaupassa ja jossei sitä saa, niin äänestää jaloillaan. Olen suomalainen, joka vastaa tyynesti monivalintatehtäviin niiden vaatimalla taktiikalla ja pärjää.

Olen myös suomalainen, joka valitsee asuinpaikan sillä perusteella, että pääsee kävellen tärkeimpiin asiointipaikkoihinsa. Olen suomalainen, joka kattaa pöydän Teemalla ja asettelee takan päälle Mariskoolinsa. Olen suomalainen, joka ei taivu kirjoittamaan vieraalla kielellä, koska se (siis kieli; ei vain taito) on niin kökkö.

Tämä suomalainen yrittää tavoittaa pienen murusen Obamacaresta, joka näyttää olevan päin persettä ja herättää kovasti tuntemuksia. Siis myös ihmisissä, jotka eivät muissa asioissa ole osoittaneet kiinnostusta maailman (lue: oman maan) politiikkaan. Ihmettelen myös kovasti meuhkaamista oikeasta juhlakauden toivotustavasta, sillä Merry Christmas kuulemma loukkaa niitä, jotka eivät vielä joulua. Ja täällä joulua viettävät vain kristityt, Thanksgiving ja Hanukkahhan yhdistyivät tänä vuonna.

Tämä suomalainen on alkanut nähdä eroja (teennäisten) ihmisryhmien välillä. Pohjoisesta muuttaneet ovat tosiaankiin aika erilaisia kuin eteläiset (southern, etelävaltioiset tekisi mieleni sanoa, mutta se lienee erinomaisen epäkorrektia). Melkein kaikki tämän suomalaisen ystävät ja tuttavat ovat hyvästi koulutettuja ja ajattelevia ihmisiä eli meitä yhdistää samanlainen arvopohja ja samat nuoruuden tv-sarjat. Paitsi, että sitten minä olen suomalainen siihen päälle ja muut ovat jonkun muun maalaisia. Se -maalaisuus muuntuu tilanteen mukaan ja osalla amerikkalaisuuden vahvan pintakerroksen alla on oma osavaltiolaisuus, joka tuo mukanaan mm. murteen. Joita tämä suomalainen ei vielä ymmärrä. Puheen siis (pääosin) ymmärtää, muttei vihvahteita.

Sitten on vielä maalaisuus versus kaupunkilaisuus dilemma, joka sekoittuu tuohon pohjois/eteläiseen. Asumme alueella (Ballantyne), joka tunnetaan varakkaana, uutena asuinalueena (talomme oli perifeerisellä peltoalueella vielä vuonna 1997 ja takapihan ostoskeskuksemme oli viljelysmaata noin 6 vuotta sitten); täällä asuu siis snobeja. Ja asuuhan niitä(kin), mutta suurimmaksi osaksi tavallisia lapsiperheitä, jotka haluavat, että mukelot pärjäävät maailmassa. Se viljelysalue alkaa nykyisin jotakuinkin 5 mailin päästä ja siellä se maaseutu sitten siintää.

Mutta suomalainen maalaistyttö tykkää kovasti käydä rivitanssaamassa tuolla maalaisten(kin) kansoittamassa saluunassa, eikä hätkähdä, kun näkee (valokuvassa) nyljetyn peuran. Tämä maalaistyttö kokee, että paikalliset maalaiset ovat kaupunkilaisia epäkohteliaampia ja sisäänpäinkääntyneempiä, mutta erinomaisen mukavia ja omansalaisia, kun heidät oppii tuntemaan.

Suomalainen (maalainen) sai juuri nauttia yhden kylän erinomaisesta vuosittaisesta ponnistelusta, jossa tarjoiltiin Viktoriaanisesti teetä. Siis posliinikupeista asiaankuuluvin suupaloin loistavasti koristelluissa teehuoneissa. Siis juuri sellaisista amerikkalaisen törkeästi tilpehööretyistä joulukrääsäkoristeluista, joita ei voinut pari vuotta sitten suin surminkaan sietää. Tämä suomalainen maalaistyttö tykkäsi niistä koristeista siellä, koska ne toivat tilaisuuteen oikeanlaisen tunnelman. Ei sitä feikkiä walmartin krääsätunnelmaa, vaan aidon ilon siitä, että ponnistelemalla tässä (sinänsä naurettavassa) hyväntekeväisyystyössä voi tuoda kanssaihmisilleen iloa ja nautintoa. (Laitan kuvat tuonne kuvablogiin!)

Tämä suomalainen on sitten tänä vuonna leiponut vissiin 70 joulutorttua ja laittanut jo kolme lanttulaatikkoa. Pari viikkoa sitten pidettiin Suomi-klubin karjalanpiirakkatalkoot, koska eivät täällä osanneet niitä leipasta ilman meikäläisen (erittäin karjalaisetonta) apua. Kolmisen kiloa rosollia on tälle päivälle tilattuna. Joku on puuhaamassa Suomi-koulua (en siis minä!), jonne toki lupasin avustamaan, jos viikottaisen suomen opetuksen lisäksi joudan.

Ja sitten vielä se tosiasia, että Suomessa on kehitetty maailman paras hoitomuoto, jolle kalpenee jokaikinen tylsä maailmanvalloittanut korvike. Ja se on se, jota ilman on niin vaikea olla: sauna.

Ja kalevalainen jäsenkorjaus tulee sitten hyvänä kakkosena!