tiistai 8. huhtikuuta 2014

Paperisotaa a´la lisenced massage therapist ja toiminimi

Ja taas sitä saa valmistautua perustamaan yritystä. Mistä tulikin mieleeni, että pitäisköhän suomalainen yritysjäänne nyt sitten lakkauttaa? Ei kai, siihen ei vielä pysty.

Paperipino, joka arvoisalle lautakunnalle lähetetään, kasvaa kasvamistaan. Ja sittenkin pelkään, että jokin pruju puuttuu, vaikka kuinka tankkaan ja yritän ymmärtää kolmekymmentäneljäsivuista hakuohjetta. Nyt puuttuu (käsittääkseni ja ainakin) opettajan laatima ´olet hyvä ihminen´-lanketti (sitä on nyt väännetty kolme viikkoa, joten jokohan se sieltä tällä viikolla tulisi) ja passikuva. Kun ei jaksa tätä nassuansa laittaa turhanpäiten.

Notaari (alkuperäinen bosnialainen suomalaista lähestyvällä aksentilla) läheisessä Wells Fargossa ei kyllä ollut yhtään vakuuttava, kun ei tiennyt mitä name affidavit tarkoittaa, joten lopulta sanelin hänelle mitä ja mihin voisi kirjoittaa. Hankaluutena täällä on se, että kun etunimeni on virallisesti kolmiosainen, niin jokainen virallinen paperi tuli allekirjoittaa käyttäen noita kaikkia kolmea nimeä. Kuinka moni teistä pränttää allekirjoituksessaan kaikki kristikunnan itselleen suomat nimet? Juu, en minäkään!

Toinen mielenkiintoinen seikka on rakkaan sukunimeni kirjoitusasu. Passissa se on ä:llä, mutta viisumissa ae:lla. Ja ajokortissa a:lla. Ja kaikki variaatiot on oikein! Ja sitten kun minua on siunattu kahdella muullakin sukunimellä elämäni aikana (onneksi keskimmäisessä ei ole yhtään ä:tä) ja olenpahan kertaalleen vaihtanut myös viralliset etunimeni, niin kukaan ei tiedä kuka olen. Notaari-parka sitten kummiskin ränttäs leiman ja näillä mennään! (Fingers crossed, ettei tähän narahda hakemusprosessini.)

Seuraavaksi sitten täytyy tehdä asianmukaisia lanketteja. Eli informed content-lomake, jossa luetellaan asiat, joita luvataan tahi ei luvata. Eli sanellaan, mitä minulla on lupa tehdä ja kuka maksaa no showt. Toisekseen täytyy olla sisääntulolomake, jossa kysytään kaikki mahdolliset taudit ja muut seikat, jotka tulee ottaa huomioon hoidossa. Ja jos/kun aion työskennellä jonkun muun kanssa, niin sitten on saatava allekirjoitus lomakkeeseen, jossa annetaan lupa vaihtaa tietoja asiakkaan asioista. Onneksi näihin lomakkeisiin on saatavilla valmiita pohjia, jotka ovat - noin kahdeksansivuisia. No ainakin kolme per lomake, joten kuka niitä jaksaa lukea? En mä ainakaan.

Sitten listalla on nettisivujen rakentaminen. Tämä on onneksi helppo nakki, sillä hakeuduin juuri Amta:n eli hierojayhdistyksen jäseneksi (normaali vuosimaksu 240 taaleria) ja samalla saa ilmaiseksi nettivisupohjat (ja liability-vakuutus kuuluu myös kauppaan)! Sen hienompia sivua en ole ajatellut tarvita tässä vaiheessa. Mutta olen kovasti miettimässä, että jokin nettipohjainen ajanvaraussysteemi voisi toimia hyviä niinä päiviä, kun työskentelen kodin ulkopuolella. Schedulicity laskuttaisi 20/kuukaudessa ja ekan kuukauden saa ilmaiseksi. Tämä mahdollistaisi sen, että kuka tahansa voisi tehdä varauksen eikä aina tarvitsisi soittaa/tekstata minulle. Mikä tarkoittaisi toisinpäin sitä, että puhelimitse varauksia ottaessani, tarvitsisin itsekin aina nettiyhteyden, jottei tule päällekkäin buukkauksia. Hyvänä puolena myös se, että myös kiropraktikko voisi buukata asiakkaita minulle. Tai se, että sen voi ohjelmoida niin, että on maksettava varattaessa... Ja schedulicity lienee kasvava systeemi ja sieltäpä sitten bongahtaisi yhteystiedot koko maailman nähtäville, jos hakukenttään syöttää vaikkapa postinumeromme.

Maksamisesta puheenollen: korttiyhteys kännykän kautta on must eli jos Wells Fargo nyhtää kovasti paljon välimaksuja, niin sitten square (joka kiskoo vähän alle 3%). Suomessa olisi tullut niin kalliiksi, mutta täällä jo kaikilla käytössä (ja 40% asiakkaista kirjoittaa sekin, joka sitten kipitetään lunastamaan joko pankkiin tai automaatille. Juu, autokaistalla toki!).

Mutta maassa maan tavalla eli rahastahan kaikessa on kyse! Muistattehan, että sen osavaltion virallisen testin tekeminen maksoi 290. Hakupakettia (joka tilatessa maksoi 25) palauttaessa mukaan on tuikattava kuluja (mm. taustatsekkaus) varten 290 cashiers check! Ja sormenjäljet oli otatettava itse postitoimistossa 15 taalalla. Jos tarvitsee suosituskirjeen vaikkapa lääkäriltään (itse sain onneksi ystävä-kollegoilta), niin se maksaa käyntikerran verran (minimi 150). Suosituksia tarvitaan siis kolme. Passikuva (laadultaan surkeampi kuin iPhonella otettu) maksaa CMV:llä sen 15 taalaa. Sitten on maksettava Karoliinan asettama art of healing-vero (noin 50 taalaa).  Muistattehan myös, että hierojalupa on uusittava kahden vuoden välein (190?) ja ennen uusimista on käytävä määrätty määrä täydennyskoulutuksia (myyjän markkinat). Ja veroja varten on laitettava ohjeiden mukaan 35% tuloista syrjään!

Sain muuten työtilatarjouksen, jossa vuokraaja olisi veloittanut 35% per asiakas eli aika kivastihan tässä kaikkineensa pääsee tienaamaan. Eli jos 35 vuokranantajalle ja 35 veroihin, niin joha tuolla 30%lla sitten maksaisi pyykkäämisen ja sähkölaskun ja saisipa ehkä bensaakin autoonsa, mutta miehen on edelleen maksettava se auton vakuutus. Eli ei pääse rikastumaan ei, vaikka kuinka hinnoittelisi itsensä pihalle. Tavallisimmin (hyvät) hierojat laskuttavat 60/tunti. Tähän lisätään sitten tippi, joka spa-paikoissa on aika automaatti, mutta kiropraktikon luona (medical setting) harvinainen etuus. Ja siis kunkin asiakkaan päätettävissä. Spa:issa on yleensä kuukausimaksu (johon kuuluu yksi ´ilmainen´hieronta) 50-70 ja siihen siis se tippi päälle. Jaa onko pakko tipata? No ei, mutta kaikki tietävät, että varsinainen hieroja saa palkkaa tunnin hieronnasta 18 taalaa, joten tippi on toki ansaittu. Ja se kokonaan hierojalle. Joka ilmoittaa sen veroissa tuloiksi. Tottakai! (Tästä syystä monissa paikoissa hienovaraisesti pyydetään tippaamaan KÄTEISELLÄ, vaikka useimmiten toki tippisumma vaan lisätään korttimaksuun.)

Hinnoittelu- vai sanoisinko suoraan, että numero-ongelma on itselläni siis ilmeinen! Tässä vaiheessa olen pohtimassa jotain tämän suuntaista: Relaxing Swedish massage 50/60min. (tällä nimellä tunnetaan perusrutiinihieronta tässä maassa); Effective Deep Tissue ja nmt (neuromuscular treatment) 65/60min; Unbelievable Integrative European Treatment 90/75min. Ja sitten sen kuusisivuisen Agreementin loppuun lauselma: This Therapist is mentally able to give only the Unbelievalble Treatments simply because Swedish (massages) are bullshit.

Ugh! Terveisin intomielinen ja asioihin tyynesti suhtautuva numerosarjaansa (lmbt#####) odottava malttamaton jäsenkorjaaja.

1 kommentti:

  1. Hei Kata! Hauska törmätä toiseen suomalaiseen aloittamassa terveydenhuoltoalalla tässä maassa! Itsellä on Family Medicine -erikoistuminen alkamassa. Onneksi kävin lääkiksen Suomessa eikä ole opintolainaa: Tentit yksin maksoivat yht. n. $3000. Vaan omalla kohdalla turha valittaa, vuosien myötä aion tienata sen takaisin... Helpompaa tällä alalla.

    Lykkyä tykö ja tsemppiä byrokratiaan!

    VastaaPoista