No niin, nyt se on ohi! Toivottavasti lopullisesti ja ikuisesti. Tai no, lupahan on uusittava kahden vuoden välein ja se tapahtuu osallistumalla jatkokoulutuksiin, joten koulunpenkille mars, mutta ei enää tällaista pitkää rupeamaa. Ikinä. Tässä maassa.
Hyvä puoli tässä kaikessa on se, että tyttären suunnitelmat tulla/mennä Suomeen yliopistoon, ovat äidinkin mielestä juuri oikeanlaiset ja välttämättömät. Ilman omaa koulukokemusta olisin jo alkanut pedata likkaa pysymään täällä ja alkanut säästää lukukausimaksuihin. Ajatus siitä, että tytär lähtee Suomeen ja mä jään tänne on hyytävä, mutta vielä enemmän sielua jäytää se, että hän perustaisi tulevaisuutensa AINOASTAAN tämän maan tarjoaman opetuksen varaan. Juu, yliopistotaso on tietenkin ihan oma maailmansa, mutta silti. Uskon, luotan ja pidän kaiken toivoni suomalaisessa koulutussysteemissä, vaikkei sekään täydellinen ole. Tämä on ollut kokemuksena kaikin puolin -uskomaton ja kasvattava - enkä tiedä mitä tulevaisuus tuo, mutta oikeesti: systeemi on ihan perseestä!
Ja sitten nokka kohti uusia pettymyksiä! Eli elämää eteenpäin positiivisessa hengessä. Lupapaketti lähti matkaan eilen (liitin mukaan ylimääräisetkin todisteet olemassaolostani, viisumin, passin ja syntymätodistuksen ajokortin tueksi) ja viikon päästä leivon munkkeja Suomi-klubin Vappuhappeningiin kirmatakseni sitten lentokentälle ja Suomeen. Viettämään Valpuria Kotomaassa.
Sitten kaikki sormet ristiin ja peukut ylös, että virallinen lupa toimia hierojana saapuisi toukokuun aikana. Kuitit, lomakkeet ja kansiot on ostettuna ja todistukset kehystettynä, joten sitten vaan hommiin. Varmuudeksi menen tulevalla viikolla keskustelemaan toisenkin huoneen vuokraamisesta, sillä asiakaspiirin haaliminen ei ole aivan yksinkertaista. Sitten nettisivujen ja varaussysteemien kimppuun. Ja lakanoiden ostoon... Täällä niitä tarvitaan, sillä pyyheliinoja tai paperia ei pöydän suojana käytetä.
Mutta olisihan tässä tämä pääsiäinenkin! Ripottelin kyllä tipuja pitkin poikin ja tänään meillä kokataan lammasta, mutta kovin kummoista juhlatunnelmaa ei ole syntynyt. Rairuohoa en viitsinyt, sillä nurmikkoa pukkaa pihalla semmoista vauhtia, ettei kerkeä leikkaamaan. Suklaamunat on tässä maassa kielletty (siis ne pikkulelut on niin hengenvaarallisia), eikä neito varmaan jaksaisi innostua, vaikka piilottelisin munia sinne tänne. Sellainen rento, hyvinsyötävä viikonloppu tämä kuitenkin on ja toivottavasti akut lataantuu ja aurinko paistaa taas ensi viikolla. Kunhan saan nauloja seinille, niin laitan kuvia tuonne kuvapäiväkirjaan...
Nyt on vähän sellainen pysähtyneisyyden hetki. Kun tekisi mieleni ryhtyä raivaamaan kaikkea tavaraa tunkiolle ja karsia kaikki rönsyt! Mistä tätä rompetta oikein tulee?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti