Mietin tossa justiinsa, että elämä on käynyt tylsäksi, kun en keksi mitään nasevaa kirjoitettavaa. Ja sitten vasta mietinkin sitä, että eikö tosiaan mikään kummastuta ja miksi oudotkin asiat alkavat tuntua epäoudoilta. Olenko jotenkin siis löytämässä paikkani täältä?
Toisaalta olen tyystin ja täydellisesti kyllästynyt joihinkin juttuihin (kuten esimerkiksi koulunkäyntiin), mutta toiset asiat taas otan normina: koulut oli kaksi päivää kiinni, kun satoi lunta (suomalaisittain talvi olisi yllättänyt, täällä se tuli semmoisella tohinalla että oksat pois). Juu, ei sitä lunta ollut kuin ehkä sentti meidän lakeuksilla, mutta muualla vähän enemmän. Tosiasiassa olin kovinkin tyytyväinen, ettei tarvinnut lähteä liukastelemaan 77lle kesärenkailla, puhumattakaan siitä, että sain skipata kaksi koulupäivää kokonaan. Minulle lottovoitto, luokkakavereille ei niinkään, sillä päiviä ei korvata mitenkään eli kyseiset lihakset ja asiat jäävät opettamatta. (No, opetuksen tasoon suhteutettuna ei ihan hirvittävä katastrofi.)
Sitten poikettiin kauppaan lumisateiden jälkeisenä päivänä ja suomalainen sai vallan kovasti puistella päätään, kun kaikki maito-, liha- ja leipähyllyt loistivat tyhjyyttään. Sitä ei voinut uskoa ennen kuin oikeasti näki! Ihmiset siis hamstrasivat ruokaa, sillä eihän sitä tiedä, jos kaksi viikkoa ennakkoon kuulutetut lumisateet kestäisivätkin vaikka kaksi päivää ja ruoka loppuisi. No, jos sähköt menisivät, niin sitten elettäis kylmällä maidolla ja leivällä. Mutta jonkun pitäisi kulkea helikopterilla huutelemassa sähköttömille ihmisille, että ne ruuat kyllä säilyy pihalla oikein hyvin, kun se jääkaappi ei toimi. Takka siis suuressa osassa taloja tuottaa kaasulla lämpöä ja olikohan se niin, että lämmin vesikin tulee kaasusta? Ja meillä on myös kaasugrilli eli ei ehkä näännyttäisi nälkään, vaikka lunta tulisi ensi kerralla kolmekin tuntia yhteen putkeen. (Oikeasti en halua mollata noita eteläisempiä osavaltioita, joissa sitä lunta oikeasti tuli ensi kertaa miesmuistiin oikein roppakaupalla; lienee oikeasti ollut melkoinen kaaos.)
`Kylmää` on toki edelleenkin, mutta tiet ovat jo sulia ja aurinko paistaa. Mustasta jäästä kovasti varoiteltiin, mutta asiahan on niin, että ne jotka varoituksia tarvitsisivat, eivät niitä näe, kuule tai ole näkevinään tahi kuulevinaan, joten kolmasosa autoista varmaan jäi kotiin, toinen kolmasosa ajoi varovasti ja se viimeinen jatkoi samaan tapaan kuin aina ennenkin. Miksi sitä nyt lumessa sen hiljempaa ajaisi? Vakutusyhtiöt ovat vahinkoja varten. Suolaa ja jotain muuta mössöä on ajettu teille ihan tosissaan eli autot ovat kauttaaltaan valkoisen rihman peitossa. Onneksi koulut oli peruttu eilenkin, joten AutoBell saattoi hälyyttää kaikki nuoret työvuoroon, sen verran paljon oli autonpesussa kuhinaa.
Sitten odotellaan vielä sitä, että suolakiteet lakaistaisiin jalkakäytäviltä eli kauppojen edustoilta pois. Blakeneyn kaikki edustat ja P-paikat oli vedetty kauttaaltaan sentin kerroksella vihreätä suolaa, joka kimalteli ihan kauniisti auringossa. Ei sitten varmaan tee hyvää jälkeä kauppojen lattioille (eikä autoillekaan), joten siivousoperaatio on kova. Huomioikaa siis, että sitä suolaa oli varuiksi paksummalti kuin sitä lunta sitten tuli, joten suhteuttaminen tuntuu suomalaisittain oudolta. Mutta eipä kai muutaman kymmenen tuhannen suola- ja siivouslasku tunnu missään, jos todellisena peikkona on muutaman miljoonan korvausvaateet ihmisiltä, jotka ovat joogaan (tahi mihin ikinä menevätkin) mennessään kaatuneet niillä VARVASTOSSUILLA siinä pihassa. Juu, hölkkääjät jatkavat hölkkäämistään sortseilla, vaikka lämpotila olisi siellä miinuksella.
Tänään sitten istuinkin terassilla juomassa kahvia ja piti päällimmäinen kerros riisua, kun tuli kuuma. Mittari näyttää reilua kymmentä ja ylihuomiseksi luvataan 19. Se siitä talvesta, johan tuo joutaakin mennä, eikä tule ikävä. Aatelkaas nyt: koko kuukausi tässä onkin kärvistelty ja paleltu!
No jos kelit ovat muodostuneet ystäväkseni, niin jokin muu on vastaavasti alkanut ärsyttää. Nimittäin nuo kaikki jeejustelijat, jotka yrittävät sysätä asian jos kolmannenkin jonkun muun johdateltavaksi. Ja silloin kun nassukirja alkaa täyttyä päivittäisistä raamatunjakeista, niin tosissani mietin, pitäisikö tehdä pientä siivousta kaveripiirissä. Toisaalta on kiva, kun on tutustunut kaikenlaisiin ja monen ikäisiin ihmisiin, mutta nyt aletaan olla siinä pisteessä, että voi kai jo suodattaa. Kyseessä on vain pienen pieni osa kavereista, mutta nyt alkaa se amerikkalainen ulkokultaisuus tulla näkyviin. Tai siis, minä alan sen nähdä, ja kyllä, kyseessä ovat ne epävarmimmat ja eniten hukassa olevat yksilöt. Joille toivon vain ja ainoastaan kaikkea hyvää. Mutta jossain, missä en itse joudu sitä katselemaan.
Saman ilmiön olen huomannut jooga-opettajissani. Osa on luonnostaan ylenpalttisen ystävällisiä ja iloisia ja osa sitten yrittää olla sellaisia vähän liiankin kovasti. Itse tykkään eniten niistä, jotka ovat eurooppalaisittain ´normaaleja´eli ystävällisiä käymättä iholle. Oikeasti lienee kyse siitä, että ihminen on se joka on, eikä yritä enempää, ja se näkyy. Isossa porukassa pystyn jo hakeutumaan haluamaani osaporukkaan ja välillä - mutta vain välillä - tuntuu, että osaan ilmaista itseäni. Edelleen ulkomaalaisena ja kielipuolena, mutta viime aikoina olen pystynyt puhumaan asioista. Niiden oikeilla nimillä ja oman mielipiteeni ilmaisten. Olisiko sillä, että suoriuduin eräästä testistä jotain tekemistä tämän kanssa?
Ja kaiken tämän takana on sitten vaivannut jonkinlainen koti-ikävä. Tarkemmin sanottuna hinku lentää Suomeen. Mutta vain käymään!
Aurinkoista kevään odotusta.
perjantai 31. tammikuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Sää ja lämmittäminen
 |
| Breakfast area |
Öisin on siis käynyt pakkasella jo useamman kerran ja varsinkin tuulisella ilmalla sen tosiaankin tuntee. Alakerrassa käy sellainen viuhu, että oksat tippuu joulukuusesta. Takasta puhaltaa ja ulko-ovista viuhuu, vaikka on tiivistetty niin, ettei meinaa saada lukkoon, kun tiivisteet ottaa vastaan. Mutta siis tuulikaappia tai oikeastaan edes eteistä ei tunneta, joten yksinkertainen ovi on aina yksinkertainen. Ja meidän aamiaisnurkkauksen ihanat, kauniit ja täysin tuulenpitämättömät, yksinkertaiset ikkunat tuovat hyisen alle 10 asteen lämpötilan aamuisin kyseiseen nurkkaukseen. Tästä syystä olen siis pakotettu nauttimaan aamiaisen sohvalla telkkarin edessä, jonne olen sijoittanut myös irtolämmittimen pitämään itseäni hengissä. Takkaa, kun ei tohdi joka aamu laittaa posottamaan kaasuja maailmalle.
 |
| Likan lämmitin. P.S. n. 45 neliön huone |
Myös likka on ottanut omaan huoneessaan, joka on siis bonus-huone eli autotallin päällinen tila, oman säätelyjärjestelmän. Katto on siis lähellä eikä sisäkaton ja ulkokaton (no olisipas kerrankin käyttöä erittelylle sealing - roof) välissä ole ilmatilaa. Hänpä blokkasi lämmityskanavat (jotka siis puhaltavat samoista kanavista kuin viilennyskin: katosta alas) kiinni ja nukkuu kahden täkin alla kylmässä huoneessa. Varsinainen lämmittäminen tapahtuu sitten pienellä autonsisätilalämmittimen kokoisella laitteella. Muuten hänen huoneensa olisi siis sauna; juu juu, mutta kun ei ole sitä höyryn poistoputkea, eikä likka tykkää jos kasaan kiukaan yhteen nurkkaan, se on varattu kiukkuiselle linnulle!
 |
| Meikän pelastus |
Mutta ette tiedä kuinka siltikin tykkään tästä talosta! Juurikin katselen upeaa auringonnousua keittiön (anteeksi, siis aamiaisnurkkauksen) ikkunasta: sieltä se pykeltää ylös Blakeneyn ostoskeskuksen takaa kaikissa kauniissa väreissä. Ja tänään on aika nauttia: luvattu reilua kymmentä astetta (auringon kanssa se on huomattavasti lämpimämpi) ja tiistaina sitten miinuksen puolelle PÄIVÄKSI, joten se on kylmä se. Tarkoittaa mitä todennäköisemmin kouluille kahden tunnin viivästyksiä aamuisin (juu, nukkuma-aika otetaan kiitollisuudella vastaan) ja jos lunta tulee, niin ovatten varmaan kiinni koko päivän. Eikä tämäkään kuulkaas enää ole niin kovin ihmeellistä; maassa maan tavalla.
 |
| Katan aamiaisnurkka |
Lumista talvea vaan sinne koto-Suomeen. Tänne soisin keskiviikoksi ja torstaiksi kahden tunnin delayn, mutten koulujen sulkemista, sillä delaytä ei tarvitse korvata, mutta kokonaiset päivät täytyy käydä istumassa lauantaisin. Ja siihen ei nyt pysty eikä kykene. Niin, ja se aurinko edelleen paistaa miltei joka päivä!
lauantai 18. tammikuuta 2014
Ei mulla oo mitään asiaa!
Mutta ajattelin nyt laittaa muistiin pari syytä miksi kannattaa muuttaa ulkomaille. Tai ei mihin tahansa ulkomaille, vaan Pohjois-Karoliinaan.
Mä kun tässä vaiheessa taas ihan kauheesti tykkään asua täällä! Ja syynähän on vain ja yksinkertaisesti: ilmasto. Ei siitä siis mihinkään pääse, että AURINKO lämmittää ihmisen mieltä. Eikä sitä käsitä ennen kuin kokee. En minä ainakaan Suomessa ymmärtänyt mihin kaikkeen ja kuinka paljon aurinko vaikuttaa.
Täällä on siis kylmä. Viimeisen kahden viikon aikana on miltei joka yö käynyt pakkasella ja se tuntuu näissä ja taloissa (ja lämmityskustannuksissa). Mutta kun joka päivä paistaa aurinko, niin se ei tunnut kylmältä tai tunkkaiselta tai pimeältä. Vaikka pimeys siis tulee kello kuusi että napsis vaan.
Jooga-opettajani Shari kysyy joka kerta, kun ilma on alle 10 ceslsiusta, että joko tuntuu kotoisalta (siis suomalaiselta) ja minä vastaan joka kerta, että ei, täällä on ihanaa, kun aurinko paistaa. Ja talvitakki on liikaa, vaikka korvat palelee tuulessa. Aurinko siis myös lämmittää ja mikä parasta, UV-säteily on vain kohtuullista eli minunkin eloni on turvallista.
Parin kaverin kanssa tuli vasitenkin jutuksi aurinko ja sen puutteen käsittämättömyys. En oikein osannut selittää, miltä se tuntuu, kun oikeasti aurinkoa ei näe kolmeen kuukauteen. Siis oikeestiko? Oikeesti. Valittivat nimittäin, että ilmassa on talvimasennusta. Jaa täällä? Oikeesti?
Toinen syy siihen, miksi kannattaa asua juurikin Pohjois-Karoliinassa, on ihmiset. Itse voi vain ällistellä, miten ystävällisiä suurin piirtein kaikki ovat, mutta jotenkin sitä kuvittelee, että tilanne olisi sama koko maassa. No ei tietenkään ole! Muualta päin tätä maata muuttaneet ylistävät ihmisten ystävällisyyttä ja avuliaisuutta kovasti. Pohjoisemmassa siihen ei kuulemma törmää laisinkaan ja isoissa kaupungeissa ollaan niin kaupunkilaisia. Kiireisiä, tylyjä ja kärsimättömiä. Ja Charlotte on melkoinen sulatusuuni kaikkinen kansalaisuuksine ja ympär tätä maata saapuneiden ihmisten ansiosta. Täällä tuntuu hassulta, että ennenvanhaan yritti paasata jotain monikulttuurisuudesta ja suvaitse--- mistä lie diversiteetistä. Kun se on tässä ja nyt oikeesti ja koko ajan.
Voi miten me naurettiin ja itkettiin, kun vertailtiin hautajaisia ja uurnanlaskuja siellä ja täällä. Entinen suomalainen, kaksi entistä chigagolaista, entinen newyorkilainen, entinen alabamalainen ja entinen floridalainen. Kaikki nykyisiä charlottelaisia. Ihmeellistä, mitä kaikkea tuleekaan puheeksi perjantaipäivän brunssilla.
Mä kun tässä vaiheessa taas ihan kauheesti tykkään asua täällä! Ja syynähän on vain ja yksinkertaisesti: ilmasto. Ei siitä siis mihinkään pääse, että AURINKO lämmittää ihmisen mieltä. Eikä sitä käsitä ennen kuin kokee. En minä ainakaan Suomessa ymmärtänyt mihin kaikkeen ja kuinka paljon aurinko vaikuttaa.
Täällä on siis kylmä. Viimeisen kahden viikon aikana on miltei joka yö käynyt pakkasella ja se tuntuu näissä ja taloissa (ja lämmityskustannuksissa). Mutta kun joka päivä paistaa aurinko, niin se ei tunnut kylmältä tai tunkkaiselta tai pimeältä. Vaikka pimeys siis tulee kello kuusi että napsis vaan.
Jooga-opettajani Shari kysyy joka kerta, kun ilma on alle 10 ceslsiusta, että joko tuntuu kotoisalta (siis suomalaiselta) ja minä vastaan joka kerta, että ei, täällä on ihanaa, kun aurinko paistaa. Ja talvitakki on liikaa, vaikka korvat palelee tuulessa. Aurinko siis myös lämmittää ja mikä parasta, UV-säteily on vain kohtuullista eli minunkin eloni on turvallista.
Parin kaverin kanssa tuli vasitenkin jutuksi aurinko ja sen puutteen käsittämättömyys. En oikein osannut selittää, miltä se tuntuu, kun oikeasti aurinkoa ei näe kolmeen kuukauteen. Siis oikeestiko? Oikeesti. Valittivat nimittäin, että ilmassa on talvimasennusta. Jaa täällä? Oikeesti?
Toinen syy siihen, miksi kannattaa asua juurikin Pohjois-Karoliinassa, on ihmiset. Itse voi vain ällistellä, miten ystävällisiä suurin piirtein kaikki ovat, mutta jotenkin sitä kuvittelee, että tilanne olisi sama koko maassa. No ei tietenkään ole! Muualta päin tätä maata muuttaneet ylistävät ihmisten ystävällisyyttä ja avuliaisuutta kovasti. Pohjoisemmassa siihen ei kuulemma törmää laisinkaan ja isoissa kaupungeissa ollaan niin kaupunkilaisia. Kiireisiä, tylyjä ja kärsimättömiä. Ja Charlotte on melkoinen sulatusuuni kaikkinen kansalaisuuksine ja ympär tätä maata saapuneiden ihmisten ansiosta. Täällä tuntuu hassulta, että ennenvanhaan yritti paasata jotain monikulttuurisuudesta ja suvaitse--- mistä lie diversiteetistä. Kun se on tässä ja nyt oikeesti ja koko ajan.
Voi miten me naurettiin ja itkettiin, kun vertailtiin hautajaisia ja uurnanlaskuja siellä ja täällä. Entinen suomalainen, kaksi entistä chigagolaista, entinen newyorkilainen, entinen alabamalainen ja entinen floridalainen. Kaikki nykyisiä charlottelaisia. Ihmeellistä, mitä kaikkea tuleekaan puheeksi perjantaipäivän brunssilla.
maanantai 13. tammikuuta 2014
Ja yhtä kokemusta rikkaampana!
Käväisin siis tekemässä sen Pohjois-Karoliinan Hierontatoimikunnan vaatiman testin, joka täytyy läpäistä, jotta saa luvan toimia hierojana ja koskea ihmiseen. Siis ihan iholle asti. Hyvin meni, mutta koska tämmöisiä testauksia ei kotomaassa tehdä, niin kerronpa tässä mistä on kyse.
Ensinnäkin sinulla täytyy olla lupa tehdä testi eli olet aikaisemmin tilannut anomuspaketin, jossa on ohjeet siitä, miten hierojaksi pääsee. Tämä paketti maksoi 25 taalaa, joka oli pankkisekillä (henkilökohtainen sekki ei siis kelvannut, vaan tätä varten oli mentävä pankkiin ja pyydettä sekki) lunastettava. Ennen tätä oli oltava koulussa eli kuka tahansa ei pakettia saa lunastaa. Paketin mukana tuli tunnusnumeron, joka oikeutti ns. etiikkatestin tekemiseen. Tämä on tietenkin monivalintatesti netissä ja siitä on saatava 100%, mutta sen saikin tehdä niin monta kertaa kuin huvitti.
Tämän jälkeen oli sitten luotava tunnukset Pearsoniin, joka on yhtiö, joka järjestää ja valvoo näitä testikeskustestejä. Kun tunnukset oli saatu (ja olemassaoloni verifioitu eli tietoni löytyivät osavaltion tietokannasta), sain lunastaa 290:llä (tämän saattoi maksaa nettimaksuna (luotto)kortilla mahdollisuuden varata aika testikeskuksesta. Niitä löytyy 10 mailin säteellä kaksi kappaletta, joten parin kolmen viikon päähän ajan sai suhteellisen hyvin.
Sitten ei muuta kuin opiskelemaan noita sataakahtakymmentäviittä kysymystä varten. Koska kyseessä on monivalintatesti, niin ei kannata opetella liian suuria kokonaisuuksia, vaan todellakin harjoitella monivalintoja. Harjoitustestejä löytyy netistä, jos osaa (viitsii ja jaksaa) luoda tunnukset systeemeihin, jotka ovat tavallisimmin osa julkaistuja kirjasarjoja. Evolve-nimisessä systeemissä sitten junnasin kahdeksaa mallitestiä, joista toinen oli opiskelemastamme kirjasta ja toinen patologiakirjasta. Olen siis pistänyt päähäni noin 1500 kysymyksen vaihtoehdon a, b, c tai d.
Osa kysymyksistä (sekä harjoitustesteissä että itse testissä) on täysin itsestäänselvyyksiä tähän tyyliin: Jos toimit hierojana kotonasi, täytyy huolehtia a) talossa on yli 500 neliötä b) postilaatikko on punainen c) talossa on vessa d) talosi julkisivu on siirtomaatyylinen. Osa kysymyksistä taas on visaisia siinä mielessä, että täytyy muistaa jokaisen sairauden oireet täsmällisesti tai mikä elin tuottaa mitäkin hormonia. Minulle teki vaikeutta oppia muistamaan eri rauhaset (pituital, pineal, thyroid, spleen ja osa on jo unohtunut) ja niiden erittämät tuotokset tai aivojen eri osien (cerebrum, cerebellum, medulla oblongata, diencephalon, brain stem...) toiminnot puhumattakaan hengitys- ja ruuansulatuselimistön sanastosta. Eniten minua ärsyttivät täysin triviaalit kysymykset, kuten millä lomakkeella ilmoitetaan tulot, mikä on yleisin kuolinsyy Amerikassa. Haastetta tuottivat myös seuraavien ilmausten muistaminen (sekä virallisesti että puhekielen ilmaus): pihtipolvet, länkisääret, kyttyrä, siivet, vasaravarpaat, joutsenkaula jne, joita ei siis puhekielellä tokikaan löydy kirjoista.
Mutta läpi meni että räpsähti, joten se siitä sitten. Tänä aamuna minua eniten jännitti se, ehdinkö 77aa ajoissa paikalle (aikani oli 9.15 ja paikalla tuli olla 8.45); muuten ei ongelmia, mutta jos jossain rysähtää, niin puoli tuntia ylimääräistä menee heti. Toinen jännityksen aihe oli, että oliko varmasti riittävästi oikeita dokumentteja mukana! Sisään ei pääse, jos ilmoituksessa oleva nimi ei täsmää juurikin oikein. Eli passi ja viisumi on oltava ja lisäksi toissijainen tunnistusmuoto (esim. ajokortti). Varuiksi otin sitten työluvan ja sosiaaliturvalanketinkin mukaan... ja pääsin sisään. Mitään ei saanut olla mukana testikopissa (ei edes vesipulloa tai lakkia päässä) ja aikaa oli 2 tuntia 15 minuuttia (jätin 55 min. käyttämättä). Juu, ja jos et mene paikalle tai tyrit, niin seuraava yritys maksaa taas 290.
Nyt sitten nautitaan tästä hivenen aikaa (ylihuomenna taas klinikalle) ja kerätään kärsivällisyytta viimeisen kolmen kuukauden kouluputkea varten. Määrätyt tunnit koulussa ja vähintään 70% kaikista testeistä on siis edelleen saatava kasaan ennenkuin voin anoa osavaltion toimilupaa. Ja sitten taas lähetellään sekkejä ja haetaan verifikaatioita notaarilta ja sormenjälkiä poliisilta. Ai niin, testikeskuksessa ei enää otetakaan sormenjälkiä (koska ne ei ole luotettavia!?!) vaan kämmenjälki (palm print) sähköisesti. Eka kerta semmoistakin sitten annoin.
Näihin tunnelmiin :-)
Ensinnäkin sinulla täytyy olla lupa tehdä testi eli olet aikaisemmin tilannut anomuspaketin, jossa on ohjeet siitä, miten hierojaksi pääsee. Tämä paketti maksoi 25 taalaa, joka oli pankkisekillä (henkilökohtainen sekki ei siis kelvannut, vaan tätä varten oli mentävä pankkiin ja pyydettä sekki) lunastettava. Ennen tätä oli oltava koulussa eli kuka tahansa ei pakettia saa lunastaa. Paketin mukana tuli tunnusnumeron, joka oikeutti ns. etiikkatestin tekemiseen. Tämä on tietenkin monivalintatesti netissä ja siitä on saatava 100%, mutta sen saikin tehdä niin monta kertaa kuin huvitti.
Tämän jälkeen oli sitten luotava tunnukset Pearsoniin, joka on yhtiö, joka järjestää ja valvoo näitä testikeskustestejä. Kun tunnukset oli saatu (ja olemassaoloni verifioitu eli tietoni löytyivät osavaltion tietokannasta), sain lunastaa 290:llä (tämän saattoi maksaa nettimaksuna (luotto)kortilla mahdollisuuden varata aika testikeskuksesta. Niitä löytyy 10 mailin säteellä kaksi kappaletta, joten parin kolmen viikon päähän ajan sai suhteellisen hyvin.
Sitten ei muuta kuin opiskelemaan noita sataakahtakymmentäviittä kysymystä varten. Koska kyseessä on monivalintatesti, niin ei kannata opetella liian suuria kokonaisuuksia, vaan todellakin harjoitella monivalintoja. Harjoitustestejä löytyy netistä, jos osaa (viitsii ja jaksaa) luoda tunnukset systeemeihin, jotka ovat tavallisimmin osa julkaistuja kirjasarjoja. Evolve-nimisessä systeemissä sitten junnasin kahdeksaa mallitestiä, joista toinen oli opiskelemastamme kirjasta ja toinen patologiakirjasta. Olen siis pistänyt päähäni noin 1500 kysymyksen vaihtoehdon a, b, c tai d.
Osa kysymyksistä (sekä harjoitustesteissä että itse testissä) on täysin itsestäänselvyyksiä tähän tyyliin: Jos toimit hierojana kotonasi, täytyy huolehtia a) talossa on yli 500 neliötä b) postilaatikko on punainen c) talossa on vessa d) talosi julkisivu on siirtomaatyylinen. Osa kysymyksistä taas on visaisia siinä mielessä, että täytyy muistaa jokaisen sairauden oireet täsmällisesti tai mikä elin tuottaa mitäkin hormonia. Minulle teki vaikeutta oppia muistamaan eri rauhaset (pituital, pineal, thyroid, spleen ja osa on jo unohtunut) ja niiden erittämät tuotokset tai aivojen eri osien (cerebrum, cerebellum, medulla oblongata, diencephalon, brain stem...) toiminnot puhumattakaan hengitys- ja ruuansulatuselimistön sanastosta. Eniten minua ärsyttivät täysin triviaalit kysymykset, kuten millä lomakkeella ilmoitetaan tulot, mikä on yleisin kuolinsyy Amerikassa. Haastetta tuottivat myös seuraavien ilmausten muistaminen (sekä virallisesti että puhekielen ilmaus): pihtipolvet, länkisääret, kyttyrä, siivet, vasaravarpaat, joutsenkaula jne, joita ei siis puhekielellä tokikaan löydy kirjoista.
Mutta läpi meni että räpsähti, joten se siitä sitten. Tänä aamuna minua eniten jännitti se, ehdinkö 77aa ajoissa paikalle (aikani oli 9.15 ja paikalla tuli olla 8.45); muuten ei ongelmia, mutta jos jossain rysähtää, niin puoli tuntia ylimääräistä menee heti. Toinen jännityksen aihe oli, että oliko varmasti riittävästi oikeita dokumentteja mukana! Sisään ei pääse, jos ilmoituksessa oleva nimi ei täsmää juurikin oikein. Eli passi ja viisumi on oltava ja lisäksi toissijainen tunnistusmuoto (esim. ajokortti). Varuiksi otin sitten työluvan ja sosiaaliturvalanketinkin mukaan... ja pääsin sisään. Mitään ei saanut olla mukana testikopissa (ei edes vesipulloa tai lakkia päässä) ja aikaa oli 2 tuntia 15 minuuttia (jätin 55 min. käyttämättä). Juu, ja jos et mene paikalle tai tyrit, niin seuraava yritys maksaa taas 290.
Nyt sitten nautitaan tästä hivenen aikaa (ylihuomenna taas klinikalle) ja kerätään kärsivällisyytta viimeisen kolmen kuukauden kouluputkea varten. Määrätyt tunnit koulussa ja vähintään 70% kaikista testeistä on siis edelleen saatava kasaan ennenkuin voin anoa osavaltion toimilupaa. Ja sitten taas lähetellään sekkejä ja haetaan verifikaatioita notaarilta ja sormenjälkiä poliisilta. Ai niin, testikeskuksessa ei enää otetakaan sormenjälkiä (koska ne ei ole luotettavia!?!) vaan kämmenjälki (palm print) sähköisesti. Eka kerta semmoistakin sitten annoin.
Näihin tunnelmiin :-)
maanantai 6. tammikuuta 2014
Elämänmakuista tätä vuotta!
Öööö... pitäisi tehdä jotain muuta, mutta koskapa maanantain - ei ole täällä Loppiaista ei - kunniaksi heräsin 6.30, niin kerään vielä vähän voimia alkaa ryhtymään. Perhe on palannut rutiineihin ja minä kans. Faceen ja sähköpostiin :-)
Tälle vuodelle en sitten lupaa mitään, mutta tässä muutama asia, jotka tiettävästi tapahtuvat vuonna 2014:
Ajattelin sitten vihdoinkin valmistua hierojaksi. Toista kertaa tässä elämässä, joten luulisi jo jotain osaavan. Vaikka en kyllä sitten ajatellut aikaani hierojana käyttää; tuhkasta nousee jälleen (kalevalainen) jäsenkorjaaja. Sitä ennen olisi vielä hierottava 12 päivää ilmaiseksi ja sen lisäksi ajettava 22 kertaa kouluun tylsistymään, suoritettava osavaltion testi ja perustettava yritys. Älkää kysykö, en minä vielä tiedä.
Ajattelin myös täyttää 45 vuotta juurikin päivää ennen valmistumistani hierojaksi, jonka siis jo toistamiseen teen. No, en täytä kyseistä vuosimäärää toistamiseen, vaan valmistun.... Koska tämä tapahtuma ajoittuu tuohon mukavaan saumaan (jolloin val.....), niin ehkäpä asiaa pitäisi juhlistaa jotenkin? Vaikkapa paljastamalla tämä surkea totuus mieliryhmässäni, joka on siis yli 45-vuotiaiden ryhmä. Että siis minäkin pääsen vihdoinkin laillisesti mukaan ryhmään, jonka olemassaolo on yksi syy siihen, että viihdyn tässä maassa varsin hyvin.
Rakas tyttäreni saavuttaa autolla-ajouran toisen vaiheen kunhan riittävä tuntimäärä äidinviereistä ajoa tulee suoritettua. Mukana tässä suorituksessa tulee olla 10 tuntia pimeässäajoa, mutta liukkaan kelin kurssi ei siis ole pakollinen. Toisen vaiheen kortti oikeuttaa ajamaan yksin päiväsaikaan tai pimeälläkin, jos kyse on työhön tai sieltä pois tapahtuvaa ajamista. Kyydissä saa olla vain yksi (1) alaikäinen matkustaja, mikä täällä tarkoittaa kaikkia alle 21-vuotiaita, eikä kännykkään saa puhua. (Täysi-ikäinen saa, vain tekstaaminen ratissa on kaikilta kielletty.) Tätä ennen on oltava ajolupa vähintään vuoden ja sitten on suoritettava ajokoe. Eli pelkkää koetta on elämä tässä maassa.
Harkitsen myös, tulisinko poikkeamaan kotitantereella ennen osavaltion hierontaluvan saamista, sillä kanssatoverit ovat saaneet kyseistä paperia (kaikkien hakemuspapereiden, suositusten, testien, sormenjälkien jne. lähettämisen jälkeen) odottaa 6-12 viikkoa. Ja koskapa itse olen kovasti alien, niin epäilenpä, että odotusaika menee lähemmäksi jälkimmäistä kuin edellistä, mutta se on asia, johon en voi vaikuttaa. Ehkäpä se, että aion tehdä tuon osavaltion monivalintatestin hyvissä ajoin (itseasiassa viikon kuluttua) nopeuttaa käsittelyä. Tai sitten ei.
Aion siis aloittaa työnteon tänä vuonna! Ugh. Välillä harkitsen, josko sittenkin menisin sinne Teeteriin kassalle, niin joku muu sanoisi mitä pitää tehdä. En yhtään arastele yrityksen perustamista (siihen löytyy kyllä apua), mutta pitäisi kai selvittää se, saanko tehdä töitä kotona (toisinsanoen onko tässä talossa mahdollista aloittaa yritystoiminta; sen voi estää sekä HOA tai kaupunki). Tai hankkia työpaikka. Ensimmäinen on kaksipiippuinen juttu: jos lupaa ei tule, niin sitä hakemalla olen laittanut itseni rekisteriin ja siten tarkkailulistalle. Josko olis vaan tyhmästi alien, eikä muka tietäisi mistään mitään. Toinenkin on kaksipiippuinen: millainen sopimus pitäisi tehdä (paljonko maksaa tilavuokraa tms; tähän vaikuttaa paljolti se, missä (Ballantyne vs. halvempi alue) ja kenen kanssa (vuokrais vain tilan vai toimisi oikeasti yhteistyössä), sillä palkolliseksi tuskin pääsee; toiminimellä täytynee mennä jokatapauksessa. Keksikääpäs mulle nimi (DBO- doing business as)!
Mutta kaikki selviää aikanaan. Toivottavasti tuonverotuspuolen hoitaa joku muu, sillä sitä tässä eniten arastelen. Tähän asti kun kaikki virallinen sotku on hoitunut suit sait sukkelaan mun puolestani. Kuten hoituisi se Suomeen matkaaminenkin, Metso maksaisi liput, mutta minun täytyisi kuitenkin tämä ahterini siihen koneeseen hilata ja ensimmäistä kertaa ihan yksin; ei siis mikään kakunpalanen sekään. (Juu, nelivitosena sitten ekaa kertaa yksin lentomatkalle, naurakaa pois, mua ei naurata yhtaan).
Kesällä aionkin sitten toimia kuskineitona (vrt. seuraneito ja se tosiasia, että täällä etelässä olen siis Miss Kata). Ensin siskoselleni (on vielä yli puolet päivistä suunnittelematta) ja sitten tyttären komppanialle (koska hän itse saa siis kuskata vain YHTÄ alle 21vee). Tiedossa siis kaksi (2) etelänlomaa, jotka - halleluja - kestävät vain 2-4 päivää kappale ja matkustaminenkin tapahtuu autolla. Siis minä ajan tuonne rannikolle. Hups vaan, kolmisen tuntia siihen menee.
Entäs syksyllä sitten? Oliskohan asia niin, että sitten syyskuussa teen oikeasti töitä. Oikeasti tarkoittaa tässä tapauksessa enemmän kuin 2-3 päivää viikossa. Missä? Kenen kanssa? Miten löydän asiakkaat?
Kuten olette tätäkin tekstiä lukiessanne huomanneet, niin olen kovasti oppinut elämään hetkessä ja olemaan murehtimatta tulevaa. Kahden vuoden elättiaika alkaa täyttyä, joten olisi otettava itseä niskasta kiinni ja tehtävä jotain. Vai olisko sittenkin niin, että olen kohta jo vuoden valmistellut tulevaa. Aionko siis oikeasti jäädä tänne? Perustaa yrityksen? Hankkia asiakaspiirin?
(Laittaa hynttyyt yhteen kiropraktikon kanssa? Alkaa opettaa jäsenkorjausta? Opetella myyntitaitoja? Varmistaa elantoa verkostomyynnillä? Opiskella joogaopettajaksi?)
Minä mitään suunnittele! Minä elän nykyhetkessä ja toinen jalka kotomaassa. Kai?
Tälle vuodelle en sitten lupaa mitään, mutta tässä muutama asia, jotka tiettävästi tapahtuvat vuonna 2014:
Ajattelin sitten vihdoinkin valmistua hierojaksi. Toista kertaa tässä elämässä, joten luulisi jo jotain osaavan. Vaikka en kyllä sitten ajatellut aikaani hierojana käyttää; tuhkasta nousee jälleen (kalevalainen) jäsenkorjaaja. Sitä ennen olisi vielä hierottava 12 päivää ilmaiseksi ja sen lisäksi ajettava 22 kertaa kouluun tylsistymään, suoritettava osavaltion testi ja perustettava yritys. Älkää kysykö, en minä vielä tiedä.
Ajattelin myös täyttää 45 vuotta juurikin päivää ennen valmistumistani hierojaksi, jonka siis jo toistamiseen teen. No, en täytä kyseistä vuosimäärää toistamiseen, vaan valmistun.... Koska tämä tapahtuma ajoittuu tuohon mukavaan saumaan (jolloin val.....), niin ehkäpä asiaa pitäisi juhlistaa jotenkin? Vaikkapa paljastamalla tämä surkea totuus mieliryhmässäni, joka on siis yli 45-vuotiaiden ryhmä. Että siis minäkin pääsen vihdoinkin laillisesti mukaan ryhmään, jonka olemassaolo on yksi syy siihen, että viihdyn tässä maassa varsin hyvin.
Rakas tyttäreni saavuttaa autolla-ajouran toisen vaiheen kunhan riittävä tuntimäärä äidinviereistä ajoa tulee suoritettua. Mukana tässä suorituksessa tulee olla 10 tuntia pimeässäajoa, mutta liukkaan kelin kurssi ei siis ole pakollinen. Toisen vaiheen kortti oikeuttaa ajamaan yksin päiväsaikaan tai pimeälläkin, jos kyse on työhön tai sieltä pois tapahtuvaa ajamista. Kyydissä saa olla vain yksi (1) alaikäinen matkustaja, mikä täällä tarkoittaa kaikkia alle 21-vuotiaita, eikä kännykkään saa puhua. (Täysi-ikäinen saa, vain tekstaaminen ratissa on kaikilta kielletty.) Tätä ennen on oltava ajolupa vähintään vuoden ja sitten on suoritettava ajokoe. Eli pelkkää koetta on elämä tässä maassa.
Harkitsen myös, tulisinko poikkeamaan kotitantereella ennen osavaltion hierontaluvan saamista, sillä kanssatoverit ovat saaneet kyseistä paperia (kaikkien hakemuspapereiden, suositusten, testien, sormenjälkien jne. lähettämisen jälkeen) odottaa 6-12 viikkoa. Ja koskapa itse olen kovasti alien, niin epäilenpä, että odotusaika menee lähemmäksi jälkimmäistä kuin edellistä, mutta se on asia, johon en voi vaikuttaa. Ehkäpä se, että aion tehdä tuon osavaltion monivalintatestin hyvissä ajoin (itseasiassa viikon kuluttua) nopeuttaa käsittelyä. Tai sitten ei.
Aion siis aloittaa työnteon tänä vuonna! Ugh. Välillä harkitsen, josko sittenkin menisin sinne Teeteriin kassalle, niin joku muu sanoisi mitä pitää tehdä. En yhtään arastele yrityksen perustamista (siihen löytyy kyllä apua), mutta pitäisi kai selvittää se, saanko tehdä töitä kotona (toisinsanoen onko tässä talossa mahdollista aloittaa yritystoiminta; sen voi estää sekä HOA tai kaupunki). Tai hankkia työpaikka. Ensimmäinen on kaksipiippuinen juttu: jos lupaa ei tule, niin sitä hakemalla olen laittanut itseni rekisteriin ja siten tarkkailulistalle. Josko olis vaan tyhmästi alien, eikä muka tietäisi mistään mitään. Toinenkin on kaksipiippuinen: millainen sopimus pitäisi tehdä (paljonko maksaa tilavuokraa tms; tähän vaikuttaa paljolti se, missä (Ballantyne vs. halvempi alue) ja kenen kanssa (vuokrais vain tilan vai toimisi oikeasti yhteistyössä), sillä palkolliseksi tuskin pääsee; toiminimellä täytynee mennä jokatapauksessa. Keksikääpäs mulle nimi (DBO- doing business as)!
Mutta kaikki selviää aikanaan. Toivottavasti tuonverotuspuolen hoitaa joku muu, sillä sitä tässä eniten arastelen. Tähän asti kun kaikki virallinen sotku on hoitunut suit sait sukkelaan mun puolestani. Kuten hoituisi se Suomeen matkaaminenkin, Metso maksaisi liput, mutta minun täytyisi kuitenkin tämä ahterini siihen koneeseen hilata ja ensimmäistä kertaa ihan yksin; ei siis mikään kakunpalanen sekään. (Juu, nelivitosena sitten ekaa kertaa yksin lentomatkalle, naurakaa pois, mua ei naurata yhtaan).
Kesällä aionkin sitten toimia kuskineitona (vrt. seuraneito ja se tosiasia, että täällä etelässä olen siis Miss Kata). Ensin siskoselleni (on vielä yli puolet päivistä suunnittelematta) ja sitten tyttären komppanialle (koska hän itse saa siis kuskata vain YHTÄ alle 21vee). Tiedossa siis kaksi (2) etelänlomaa, jotka - halleluja - kestävät vain 2-4 päivää kappale ja matkustaminenkin tapahtuu autolla. Siis minä ajan tuonne rannikolle. Hups vaan, kolmisen tuntia siihen menee.
Entäs syksyllä sitten? Oliskohan asia niin, että sitten syyskuussa teen oikeasti töitä. Oikeasti tarkoittaa tässä tapauksessa enemmän kuin 2-3 päivää viikossa. Missä? Kenen kanssa? Miten löydän asiakkaat?
Kuten olette tätäkin tekstiä lukiessanne huomanneet, niin olen kovasti oppinut elämään hetkessä ja olemaan murehtimatta tulevaa. Kahden vuoden elättiaika alkaa täyttyä, joten olisi otettava itseä niskasta kiinni ja tehtävä jotain. Vai olisko sittenkin niin, että olen kohta jo vuoden valmistellut tulevaa. Aionko siis oikeasti jäädä tänne? Perustaa yrityksen? Hankkia asiakaspiirin?
(Laittaa hynttyyt yhteen kiropraktikon kanssa? Alkaa opettaa jäsenkorjausta? Opetella myyntitaitoja? Varmistaa elantoa verkostomyynnillä? Opiskella joogaopettajaksi?)
Minä mitään suunnittele! Minä elän nykyhetkessä ja toinen jalka kotomaassa. Kai?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)