Niinhän se on, että elämä kulkee noin 7 vuoden periodeissa. Eli humanistin laskuopin mukaan kuudes periodini on vaihtumassa seitsemänteen. Seitsemän vuotta ikävälillä 42 - melkein viiskymppiä lienevät siis elämäni parasta aikaa, sillä kiikkustuoli-ikää ei nyt ihan vielä pysty täysillä kuvittelemaan. Miten tähän on tultu?
Ensimmäisen periodini vietin 50-luvun omakotitalossa, jossa asuivat äidin, ja kai jossain vaiheessa isänkin, lisäksi myös isovanhemmat ja eno. Mutta sitten hyökyikin ylitse muutto pienkerrostaloon, kaksi pikkusiskoa ja elämäni [toistaiseksiko] ainoa painajaisunikausi. Unissa seikkailivat konetuliasemiehet, hiiret, rotat ja naamioituneet hiipparit kellarissa. Tästä, ja alakoulusta, selvittyäni muutimme omakotitaloon ja sitten vihdoinkin: oman elämän makuun Tampereelle, Hervantaan.
Hervannassa minä kasvoin aikuiseksi; löysin miehen ja rakensin akateemisen tulevaisuuteni alkeet. Mutta, kuten jo 14-vuotiaana asetin tavoitteeksi miehen lisäksi omakotitalon Pirkkalassa, Nokialla, Kangasalla tai Lempäälässä sekä 2 lasta ja koiran, niin paljasjalkaisen tyttären syntymän jälkeen oli tampelaisuus taaksejäänyttä elämää ja muutimme Pirkkalaan. Siellä sitten vetelin läpi kolmenkympin kriisin, tyydyin lapseen ja kahteen koiraan sekä rivitaloon. Kyllästyin akateemiseen vapauteen ja hautasin kaksi läheistä ihmistä. Aloin rakentaa epäakateemista itseäni ja haahuilin kahden erilaisen ammatin välillä osaamatta keskittyä siihen, mihin olin kyllästynyt ja uskaltamatta heittäytyä siihen, mihin tunsin vetoa. Ikäänkuin tiesin mitä tein, halusin molemmat, mutta mistään en mitään ymmärtänyt.
Ja sitten tuo seitsemäs seitsenvuotinen, joka häämöttää edessäni utuisena, karikkoisena, tuulisena ja jättiläismäisenä möhkäleenä. Taaksepäin on helppo katsoa ja ihmetellä ajan kulumisen nopeutta, mutta eteenpäin-- Menneet pölyiset polut ovat jättäneet jälkensä, joita tiirailla, mutta edessä avautuu pelottava valtameri. Ja minä pelkään purjeveneitä kuollakseni.
Sillä ensimmäistä kertaa minulla ei ole selkeää tavoitetta elämälleni - ehkä se on tämänhetken tärkein saavutus: pyrkimys elää tässä hetkessä, mutta avoimena tulevalle. Yhdessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti