Ollakseni terveydenhuollon ammattilainen olen varsin epäterve olento. Tai no - suutarin lapsilla ei ole kenkiä, eikä minkään asian ammattilaisuus estä kuoppaan lankeamasta jos niikseen tulee.
Mietin vaan, että kun kerran väitetään, että kovasti ken tahtoo, niin saa. Kuulemma ja ainakin jollain aikavälillä tai tähtäimellä. Ja toisaalta taas, jos uutta elämäänsä hainoaa, niin jostain vanhasta on luovuttava. Mitä siis olisi tehtävä, kun haluaa terveeksi, terveyttä, terveelliset elämäntavat?
Edellä mainittujen ajatusten mukaan ensinnäkin on siis kovasti tahdottava; tätä olen aktiivisesti toteuttanut kuutisen vuotta (silloin jätin eräät kemialliset lääkkeet) ja kärsivällisesti edelleen kärvistelen tahtoessani. Vaan mitä olisin valmis antamaan pois?
Sairauden. Epäterveyden. Huonot elintavat. Kuulostaapa yksinkertaiselta, mutta ei sitä ole. Sillä minulla ei ole ainuttakaan sairautta pois annettavaksi. Enkä siitä epäterveydestäkään itseäni irti saa. Epäterveesti syön näinä aikoina ah niin paheellista valkoista jauhoa (vaikkakaan en juuri vehnää), terveelliset lenkkeilytottumukset liikuntapiirakan viipaleiden mukaan ovat utopiaa (joskin pyrin astelemaan pihalla jonkinverran joka päivä), teen työtä stressaten ja innostuen (joskin olen oppinut kalenteriini sellaisia ruksejakin laittamaan) ja silloin tällöin viinin nauttiminen ei jää siihen yhteen ja puoleen lasilliseen. Minusta nuo edellä mainitsemani asiat ovat elämääni, jollekulle muulle ehkä epäterveellisiä elämäntapoja. Elämästäni en voi luopua, mistä sitten uuden terveemmän elämän edessä?
Jossain tämä on hiertänyt jo pidempään, mutta tänään sen tähän kirjoitan: yritän luopua epäterveestä ajattelutavastani. En enää aiokaan elää elämäntapaoppaiden kirjoitusten mukaan, en pyrkiä parempaan ja terveempään syömistapaan, luovun laihtumisen ajatuksesta, luovun itseni tarkkailemisesta ja ennenkaikkea luovun niistä hiljaisista moitteista, joita me nykynaiset koko ajan itsellemme tolkutamme.
Mikään ei kuormita enempää, eikä lataa suurempaa määrää negatiivista energiaa itseen ja ympäristöön kuin se, että harmittelee syömistään, juomistaan, saamattomuuttaan ja lankeamistaan.
Ja kaikki tämä siksi, että tänään olin elämäni ensimmäisellä Hsin Tao -tunnilla.
Iloa niille, jotka pystyvät sen tällä hetkellä vastaanottamaan ja energiaa kaikille, joille se tulee tarpeeseen. Mutta, jos ei ole iloinen olo, niin ei tarvi ja jos energia on matalalla, niin sekin saa olla.
Ei muuta kuin eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti