Tänä syksynä minua ovat vainonneet harakat eli Pica Picat! Eivät ne ole kimppuun käyneet tai hopeitani varastaneet, mutta harakat ovat valloittaneet tärkeimmän reviirini - kotini. Mitä siis pitäisi asiasta tästä päätellä: pyryharakka, pahanilmanlintu, varas vai joko minulle siis nauravat jo harakatkin?
Kävipä siis eräänä loppukesän päivänä niin, että kesken asiakashoidon alakerrasta alkoi kuulua ripinää ja rapinaa. Ensimmäiseksi ajattelin, että likka tuli koulusta jostain syystä liian aikaisin, mutta ei sittenkään. Katsomaanhan se oli mentävä ja olohuoneesta löytyi varsin aktiivisesti ikkunan läpi ulos pyrkivä ja hatäpäskova suuri harakka! Joka ulos oli ajettava, keino siihen keksittävä, paskat pois nuoltava ja hoitoa jatkettava. Onneksi löysimme yhteistyömuodon pussilakanan auvoisella avustuksella ja näin-häädän-nelkytkilosen-koiran-yläkerrasta -kokemuksella. Verhot pesuun ja lintuinfluessapöpöt desinfiointiin.
Asiaa touhotin sitten parin päivän kuluttua elämääni lennähtäneelle, ihanalle hoitajaihmiselle, joka muina naisina esitti olennaisen kysymyksen: harakalla on selvästi jokin viesti sinulle, mikähän se olisi? Linnuilla kun kuulemma tällaisia vuorovaikutteisia tai jopa suuntaa-antavia voimia on tapana esiintyä.
Asia jäi siis mieleni pohjaan kummittelemaan ja taisipa mennä päivä tai pari, ennenkuin mieleeni juolahti, että tuo voimaannuttava uusi ihminen elämässäni tekee töitä yrityksessään, jonka nimi on Harakanpesä! Niinpä, ei sitten ihan heti sytyttänyt.
Siispä ottamaan selvää harakasta: omalla reviirillä viihtyvä, utelias paikkalintu, joka keikuttaa pyrstöä, eikä lentotaidoissa oikein ole kehumista. No niinhän minäkin.
Mutta ei se jäänyt siihen. Muutamaa päivää myöhemmin heräsin viikonloppuaamuna outoon räpellykseen ja koskapa mieheni oli työreissussa, niin aivojeni läpi ehti virrata murtovarkaat, lapsi jäänyt ulko-oven taakse, meille on muuttanut rottia... ja epätoivoisesti etsin makuuhuoneesta jotain kättä pidempään, jotta uskaltaisin mennä katsomaan. Ketään tai mitään en mistään löytänyt, kakarakin nukkui syvää unta ja räpellys jatkui. Lopulta tajusin, että kattoikkunan (semmoinen puolipallo tasakatolla) ulkopuolella 2 tai 3 harakkaa ottaa matsia joko toisiaan tai kattoikkunaa vastaan! Miksi? Oliko yksi otus jäänyt jotenkin ansaan? Oliko Finnair pudottanut käytöstä hylätyt lusikkansa katollemme?
Keitin kahvit, hain lehden ja katoin pöydän - räpellys senkun jatkui. Syyllistynkö eläinrääkkäykseen, jossen kiipeä pelastamaan tuota mahdollisesti siivekkään hahmon ottanutta noitaa? Maltoin odottaa 20 minuuttia ja koskapa räpellys jatkui, niin varustauduin kiipeämään katolle. (Henkiset) varusteeni eivät kuitenkaan ihan riittäneet ja siirryinkin pohtimaan, miten kummassa selittäisin asian naapurin miehelle: voisitko kiivetä katolle, koska siellä on harakka. Harakat tappelevat katolla, minua pelottaa. Voisitko mitenkään käydä katsomassa löytyisikö katoltamme hopea-aarre. Kärsivällisenä ihmisenä päätin odottaa vielä toisen 20 minuuttia ja - hups vaan - harakat katosivat ja koti rauhoittui!
Asiaa oli tongittava siis hivenen syvemmälle. Kiinalaisen näkemyksen mukaan harakka ei suinkaan ole pahanilmanlintu, vaan harakan naurun kuuleminen tuottaa hyvää onnea ja hääpäivänä lahjoitetaan tässä tarkoituksessa parille harakankuvia. Meillä taas harakan äänen kuuleminen ennustaa riitaa aviopuolisoiden välille. Siis kiinalainen sateenkaarilintu (löytyykö sen päästä kulta-aarre) vai kotoperäinen roskisdyykkari? Onnen lintu vai vikkelä varas? Tämähän menee ihan harakoille!
No, joka tapauksessa harakka on hyvin ihmismäinen lintu, joka elää omalla (tässä tapauksessa minun) reviirillä ja on uskollinen puolisolleen! Harakka tuottaa hyvää onnea, osoittaa oikeaan suuntaan suurissa päätöksissä ja pitää kovaa meteliä. Siitä lähdetään ja kohti Kiinanlomaa mennään - jospa se harakan syvin olemus löytyy paikanpäältä.
Mutta, jos harakka valtaa minun reviirini, niin olisiko minulla syytä siirtyä muualle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti