Se on kesä ny. Täällä se ei jäänyt pieneksi pyrähdykseksi, vaan tuntuu jatkuvan yhtä soittoa lukemissa 26-30. Ja sehän meinaa sitten sitä, että kaikki skandinavian naapurista kotoisin olevat hehkuttavat intopiukassa, että on niin mukavaa. Varsinkin jos ei tartte tehdä mitään, mutta jos sitten jotain tartteekin, niin on siinä Suomen suvessakin puolensa.
Tuli sitten viimein se lupa toimia hierojana tässä osavaltiossa (ei tokikaan koko maassa, se olisi sitten kivinen polku taas se) ja siitä sitten vaan hommiin. Kunhan saa ensin (vuokra)sopimuksen, ostaa tarvikkeet, hinnoittelee itsensä oikein, rustaa pakolliset lomakkeet, maksaa vakuutuksen ja parit verot, hankkii maksusysteemit, luo ajanvaraussysteemin nettiin, tekaisee nettisivut ja sitten pikkuisen markkinoi. Mutta niinhän se on, että täytyy maksaa, jotta voi saada tuloja. Taas.
Olen tässä kuluvalla viikolla tullut siihen tulokseen, että minun on tehtävä ainakin 10 vuotta täyspäiväisesti töitä, jotta saan maksettua kaikki kulut, joita tämän ammatin uudelleenhankkimisesta on kasautunut. Ja kasautuu yhä, sillä AMTAn vuosimaksu on kolmisensataa taalaa (siinä on sitten se pakollinen liability-vakuutus mukana), joka vuosi on käytävä täydennyskoulutusta noin 300 taalerilla, luvan uusminen on aina 90 (joka toinen vuosi) ja sitten räpsähtää Art of Healing-vero, jonka perustetta en edes jaksa miettiä, sitä vuokraa täytyy maksaa kans ja yrityksen perustaminen (jota ei siis tarvitse tehdä, mutta joka täytyy tehdä; riippuen ihan keneltä kysyy) kustantaa 45 taalaa (no eihän se ole mitään; no ei, mutta kun näitä ei-mitään näyttää kertyvän kolme kappaletta joka päivä, niin äijäsen kukkarolle se on taas jonotettava) ja käyntikortit maksaa, vaikka siis nekin saa halvemmalla, kun ei tilaa yhdistyksen -15% alennuksella vaan ihan vaan normaalisti tarjousten kautta. Sama sitten on tilanne Amazon versus Massage Warehouse, jonne saa myös -15%. Joka on sitten tokikin kolme kertaa enemmän kuin vastaava tuote Amazonissa.
Ja sitten on vielä pankki, joka vie osansa, vaikkakin siis omien tilien välillä saa vaihtaa rahaa niin paljon kuin haluaa, paitsi että säästötilistä sekkitilille saa siirtää vain 5 kertaa vuodessa ja sekkitililtä säätötilille täytyy siirtää 150 joka kuukausi, jotta tämä lupaus konkretisoituu, mutta siis ihan vapaasti saa siirrellä. Ja ilmaiseksikin, jos osaa säännöt, jotka muuttuvat useammin kuin pankkiireilla on omat pakolliset vuosittaiset koulutuksensa, joilla sitten seuraavan puolisvuotiskauden saavat taas pankkeroida eli soitella viattomille ihmisille ja luvata hoitaa kaikki asiat. Jotka sitten oikeasti hoitaakin joku, joka vastaa puhelimeen Marylandissa ja toinen Arizonassa, sillä eihän sama ihminen osaa vastata kysymykseen tilin avaamisesta, maksupäätteen hankkimisesta ja kännykkään liitettävän maksusiirtovimpainen käytöstä. Oli sitten mukava puhelinpalaveri kolmen pankki-ihmisen kanssa tänään ja tehotäti yritti samaan aikaan saada minua kuuntelemaan kahden miehen mainospuhetta ja allekirjoittamaan papereita. Johon minä hermostuin ja karjuin, jotta yksi asia kerrallaan, tämä on minulle se vieras kieli ja varasin ajan siksi, että SAISIN PUHUA KASVOKKAIN IHMISEN KANSSA. Että hyvää päivää ja minulle kuuluu hyvää ja oli oikein mukava asioida sinun (ja Tedin ja Joshin) kanssa!
No, opinpahan taas paljon. Ensinnäkin sen, että en ole tyhmä. Toiseksi sen, että en ole kärsivällinen. Ja kolmanneksi sen, että oikeasti siis tilin avaaminen tässä maassa tarkoittaa väkisinkin SEKKItilin ja SAVINGtilin käsikäteistä komppaa. Jos sitten se tili on YRITYStili, niin täytyy olla yritys. Jonka perustaminen maksaa. Jota en siis tarvitse. Mutta tarvitsen se yritystilin. Koska siihen saisi sen pankin turvaaman maksusysteemin. Koska ne sekit eivät sitten ihan riitäkään, mutta ovat siis olellisia, koska täytyy olla se oikea määrä rahaliikennettä näiden kahden naimisisssa olevan tilin välillä.
Taidan sittenkin päätyä Squareen, joka lupaa veloittaa vain 2,75% jokaisesta pyyhkäisystä ja arviointien mukaan hukkaa vain joka viidennentoista maksun. Pankki ei lupaa hukata mitään, mutta ottaa pari prosenttia välistä, napsauttaa aloitusmaksun, mutta tsekkaa asiakkaan luottokelpoisuuden, lupaa rahat tilille heti seuraavana päivänä ja sitten olisi 24/7 asiakaspalvelu. Joka sijaitsee todennaköisesti Timbuktussa ja vaatii kahdenkymmenenminuutin automaattinäppäilyn, jotta herra Timbuktu vastaa: ´hyva paiva, tahdotteko tehdä pakollisen kuukausittainen sadanviidenkymmenen taalan sekkisiirron? Jos tahdotte, niin painakaa nappia 8 ja odottakaa sulkematta puhelinta, kunnes kuulette sibeliuksen musiikkia.´
Tämän jälkeen ei sitten oikein jaksanut innostua siitä innovatiivisesta markkinoinnista, vaan keitin kahvit ja istun takapihalla kastelemassa kasvimaata. Mutta jos nyt satutte tänne päin, niin varatkaa aika, nettisivun tekele on olemassa, mutta facebookkiin en ole vielä ehtinyt. Tuo Genbookki vei aikansa. Tämä on nyt se vaihe, kun painaa niska limassa eikä mitään näkyvää saa aikaiseksi. Ei tässä kyllä mitään asiakkaita ehtisi hoitaakaan!
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
maanantai 19. toukokuuta 2014
Raittiinilmanmyrkytys ja home sweet home
Täällä sitä taas ollaan: kotona. Ja kylläpäs pari ensimmäistä yötä nukutti hyvin! Minä se osaan takaperoisesti tankata unta palloon aina, kun on jäänyt edellisen yön unet väliin. Nyt alkaa jo unirytmi normalisoitua ja elämä tuntuu omalta.
Matka meni hyvin ellei jopa erinomaisesti, mutta sen verran kallista on kahvi Munchenissä, etten taas ihan heti lähde. Kotona sitten odotti ilmoitus siitä, että sormenjäljet hierontatoimikunnalle eivät täyttäneetkään laatukriteereitä eli luvan saanti siirtyi sitten muutaman viikon. No, enhän mä nyt töitä haluaisikaan tehdä... Juu, ja kaikki luokkakaverit sitten tietenkin luvan jo saivat vain minun sormenjäljistä ei saatu selvää. Selvä!
No jottei kaikki sitten olisi pelkkää negaatiota, niin sitkeys kyllä kannattaa. Jotain sentään minäkin sain ja jo neljännellä yrittämällä: luottokortin! Tosin siis pantillisen eli luottokelpoiseksi en sitten vieläkään yllä, mutta enää en ole b-luokan kansalainen! Nyt se sitten täytyisi virittää toimintaan, mutta se vaatii aivotoimintaa eli jätän suosiolla huomiseksi.
Tänään oli nimittäin erinomainen sää (sadeuhka päällä koko ajan), joten perjantaisen typeryyteni jälkeenkin saatoin viettää päivän ulkosalla. Perjantaina siis kävin ensin kaverikävelyllä ja sitten istuksittiin kotiäidin lounasaika (pari tuntia vierähtää kevyesti) auringossa. Koska oli niin kylmä, että piti olla auringossa. Poltin vain niskan, käsivarret ja hivenen nenääkin. Täytyy siis toivoa helteitä takaisin, silloin sentään tajuan pysyä koko ajan varjossa!
Olin nimittäin auttamassa DrumStrong tapahtumassa, joka on nimensä mukaisesti rummutustapahtuma ja ulkoilmakonsertti. Yllätys yllätys, syöpätutkimuksen hyväksi taas, mutta se ei omalla kohdallani ollut se pääpointti. Olin nimittäin auttamassa ystävää, joka pyöritti hierontapistettä rummuttajille. Jotka paukuttivat menemään 24 tuntia yhtä putkea. Loppupaukutus oli aika huikea, kun kaikki kynnelle kykenevät olivat paukuttamassa jossei rumpua, niin vaikkapa ämpäriä. Yön pimeinä tunteina rummuttajien lukumäärä oli kuulemma pudonnut vähimmillään kymmeneen, mutta päiväsaikaa näytti reilu parisataa pärisyttäjää olevan vauhdissa. Ja ystävänikin siis vietti kaksi yötä teltassa, jossa kävi nukkumassa muutaman tunnin ja sitten taas hommiin. Ensi vuonna lupaan olla paikalla koko viikonlopun, mutta käyn kyllä nukkumassa kotona, mikä ei ole lainkaan ongelma, sillä pitopaikka sijaitsee seitsemän minuutin matkan päässä. Kiva tapahtuma ja taas kerran: koko perheelle!
Pärinäleirillä vietin siis viisi tuntia ja sen jälkeen huhkin vielä puutarhassa. Aloin siis vihdoinkin karsia villivatturytteikköä takapihalta, sillä haluan seinään viereen kukkapenkin! Voipi olla etten saa perennoja pysymään hengissä, mutta siksipä kokeilenki yksivuotisia tänä kesänä. Seinänvierusta on nimittäin aika kuuma ja rikkaruohoa tunkee ihan kiitettävästi. Mutta ruusupuska (joka ei ole puska, vaan törö) siinä viihtyy ja pari uutta ruusua sitten jo tajusinkin istuttaa. Mutta vaahteranalkujen kitkemisessä menee vielä tovi.. Varsinkin kun isomman puskan tappotouhussa sain sitten (vaikka on Fiskars!) lapion hantaakinkin hajalle. Kaipa siihen saa vaihtokahvan!? Ja valitettavasti on sitten myönnettävä sekin, että etupihalla oli otettava järeämmät aseet, siis myrkkypullo, käyttöön. Mutta siis vain koska olen tällainen rikollinen! Ainakin omakotiyhdistyksen silmissä. Painepesuri vissiin hoiti sakkouhan, jonka saimme likaisesta seinästä, mutta tänään räpsähti seuraava: sakkomaksu alkaa taas raksuttaa, koska meillä on a) liian pitkä nurmikko (kun ei siis kolmea kertaa viikossa leikata) ja b) rikkaruohoja. Siis oikeesti. Rikkaruohoa! Ollaan varmaan siis ihan ainoita, joilla kasvaa ruohoa pihalla.
No, hommaa jäi vielä, mutta selkä sanoi, että nyt riittää ja sitä on kuunneltava. Jotta jaksaa huomenna mennä reenaamaan punttisalille, sillä jossei kerran tehdä töitä, niin tehdään sitten lihasta. Ainakin vatsalihas tuntuu muodostuvan ihan kouriintuntuvasti, sillä vähän yritin jumppapallon kanssa seurustella. Jotainhan se on aikansa kuluksi yritettävä.
Kuvat kuvablogissa.
Matka meni hyvin ellei jopa erinomaisesti, mutta sen verran kallista on kahvi Munchenissä, etten taas ihan heti lähde. Kotona sitten odotti ilmoitus siitä, että sormenjäljet hierontatoimikunnalle eivät täyttäneetkään laatukriteereitä eli luvan saanti siirtyi sitten muutaman viikon. No, enhän mä nyt töitä haluaisikaan tehdä... Juu, ja kaikki luokkakaverit sitten tietenkin luvan jo saivat vain minun sormenjäljistä ei saatu selvää. Selvä!
No jottei kaikki sitten olisi pelkkää negaatiota, niin sitkeys kyllä kannattaa. Jotain sentään minäkin sain ja jo neljännellä yrittämällä: luottokortin! Tosin siis pantillisen eli luottokelpoiseksi en sitten vieläkään yllä, mutta enää en ole b-luokan kansalainen! Nyt se sitten täytyisi virittää toimintaan, mutta se vaatii aivotoimintaa eli jätän suosiolla huomiseksi.
Tänään oli nimittäin erinomainen sää (sadeuhka päällä koko ajan), joten perjantaisen typeryyteni jälkeenkin saatoin viettää päivän ulkosalla. Perjantaina siis kävin ensin kaverikävelyllä ja sitten istuksittiin kotiäidin lounasaika (pari tuntia vierähtää kevyesti) auringossa. Koska oli niin kylmä, että piti olla auringossa. Poltin vain niskan, käsivarret ja hivenen nenääkin. Täytyy siis toivoa helteitä takaisin, silloin sentään tajuan pysyä koko ajan varjossa!
Olin nimittäin auttamassa DrumStrong tapahtumassa, joka on nimensä mukaisesti rummutustapahtuma ja ulkoilmakonsertti. Yllätys yllätys, syöpätutkimuksen hyväksi taas, mutta se ei omalla kohdallani ollut se pääpointti. Olin nimittäin auttamassa ystävää, joka pyöritti hierontapistettä rummuttajille. Jotka paukuttivat menemään 24 tuntia yhtä putkea. Loppupaukutus oli aika huikea, kun kaikki kynnelle kykenevät olivat paukuttamassa jossei rumpua, niin vaikkapa ämpäriä. Yön pimeinä tunteina rummuttajien lukumäärä oli kuulemma pudonnut vähimmillään kymmeneen, mutta päiväsaikaa näytti reilu parisataa pärisyttäjää olevan vauhdissa. Ja ystävänikin siis vietti kaksi yötä teltassa, jossa kävi nukkumassa muutaman tunnin ja sitten taas hommiin. Ensi vuonna lupaan olla paikalla koko viikonlopun, mutta käyn kyllä nukkumassa kotona, mikä ei ole lainkaan ongelma, sillä pitopaikka sijaitsee seitsemän minuutin matkan päässä. Kiva tapahtuma ja taas kerran: koko perheelle!
Pärinäleirillä vietin siis viisi tuntia ja sen jälkeen huhkin vielä puutarhassa. Aloin siis vihdoinkin karsia villivatturytteikköä takapihalta, sillä haluan seinään viereen kukkapenkin! Voipi olla etten saa perennoja pysymään hengissä, mutta siksipä kokeilenki yksivuotisia tänä kesänä. Seinänvierusta on nimittäin aika kuuma ja rikkaruohoa tunkee ihan kiitettävästi. Mutta ruusupuska (joka ei ole puska, vaan törö) siinä viihtyy ja pari uutta ruusua sitten jo tajusinkin istuttaa. Mutta vaahteranalkujen kitkemisessä menee vielä tovi.. Varsinkin kun isomman puskan tappotouhussa sain sitten (vaikka on Fiskars!) lapion hantaakinkin hajalle. Kaipa siihen saa vaihtokahvan!? Ja valitettavasti on sitten myönnettävä sekin, että etupihalla oli otettava järeämmät aseet, siis myrkkypullo, käyttöön. Mutta siis vain koska olen tällainen rikollinen! Ainakin omakotiyhdistyksen silmissä. Painepesuri vissiin hoiti sakkouhan, jonka saimme likaisesta seinästä, mutta tänään räpsähti seuraava: sakkomaksu alkaa taas raksuttaa, koska meillä on a) liian pitkä nurmikko (kun ei siis kolmea kertaa viikossa leikata) ja b) rikkaruohoja. Siis oikeesti. Rikkaruohoa! Ollaan varmaan siis ihan ainoita, joilla kasvaa ruohoa pihalla.
No, hommaa jäi vielä, mutta selkä sanoi, että nyt riittää ja sitä on kuunneltava. Jotta jaksaa huomenna mennä reenaamaan punttisalille, sillä jossei kerran tehdä töitä, niin tehdään sitten lihasta. Ainakin vatsalihas tuntuu muodostuvan ihan kouriintuntuvasti, sillä vähän yritin jumppapallon kanssa seurustella. Jotainhan se on aikansa kuluksi yritettävä.
Kuvat kuvablogissa.
torstai 1. toukokuuta 2014
Kotomaassa
Radio Iskelmä soittaa Dingoa ja samat juontajat lääpyttää kuin 2 vuotta sittenkin.
Autonratissa takaraivo paukuttaa "Muista kytkin, muista kytkin". Ei, en ole saanut sammumaan kertaakaan, vielä. Niin, ja autoista täytyy kömpiä ylös.
Kahvilajonossa äijät taklaa ja kurottaa juomalasinsa välittämättä, että tämä tapahtuu annokseni yli.
Kauppaan mennessä täytyy muistaa pantti ostoskärryihin.
Linnut sirputtaa oikealla kielellä.
Toukokuussa voi sataa lunta.
Autonratissa takaraivo paukuttaa "Muista kytkin, muista kytkin". Ei, en ole saanut sammumaan kertaakaan, vielä. Niin, ja autoista täytyy kömpiä ylös.
Kahvilajonossa äijät taklaa ja kurottaa juomalasinsa välittämättä, että tämä tapahtuu annokseni yli.
Kauppaan mennessä täytyy muistaa pantti ostoskärryihin.
Linnut sirputtaa oikealla kielellä.
Toukokuussa voi sataa lunta.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
'Kesälomalla'
Mä oon ny kesälomalla! Makaan takapihalla ja yritän pysyä auringon mukana, sillä tykkään pitää kintut auringossa ja muun kropan varjossa.
Tiedätte varmaan loman eka päivä -tunteen, kunnei saa kiinni mistään eikä mitään aikaseksi. Vaikka olen tuijottanut töllötintä, käyny lenkillä (ihan siis greenwaylla asti), etsinyt tuliaisia Walmartista sekä Barnes&Noblessilta ja perannu kasvimaata. Ja kukkapenkkiä. Aikatauluja on tullut vekslattua moneen suuntaan useassa asiassa ja ihan vähän tehty töitäkin.
Pitäis osastollakin on asioita: päättää missä ja kuinka paljon tekee töitä (oikeammin maksaa vuokraa), ne nettisivut, maksusysteemi, muutamat ilmoitukset, ostoslista (lakanoita, jakkaroita, pumppupulloja, öljyä, pyyhkeitä...) noin niinkuin aluksi. Mutta kun ei tällai lomalla viitti.
Julistin pari päivää sitten, että en osta tuliaisia; ajattelin suoriutua pienellä matkalaukulla, mutta saas nähdä kuinka käy?! Karkkipusseja ainakin on luvattoman monta ja muuta tilpehöörää lapsille. Eikös tämä ole moskan, kaman ja tilpehöörin luvattu maa ja siksihän mä siellä Walmartissakin koikkelehdin. Sitten mennään samoissa farkuissa kaks viikkoa ja lainataan systeriltä takkia. Kunnei mulla ole sopivaa takkia olemassa. Omat kengät on kuitenkin saatava mahtumaan mukaan! Ajattelen Terhiä ja selviän tästä. Ihminen ei tarvitse kovin paljoa, jos niin päättää, ja itseasiassa aion olla isoimman osan aikaa nakuna eli saunassa!
Sitten iski matkajännitys. Hups vaan! Se, että jännittää kotio tulemista, on aika vinhaa. Enkä meinaa vain itse matkustamista (sitä varten on uudet äänikirjat ja ristikkolehti varattuna), vaan sitä tunnetta, joka on hiljalleen hiipunut nykyisestä elämästä kestettyään semmoiset 15 kuukautta. Lomafiilis, kunnei ole huolenhäivää. Outoon paikkaan sopeutuminen ja rentoutuminen kohteeseen. Takaraivon hippuinen 'kaikki menee hyvin eikä mitään satu'- jyskytys. Ei tarvi tietää eikä osata eikä löytää sitä tai tätä virastoa, kun on vaan käymässä. Paitsi, että menee 'kotio' ja kaiken hyvän ja ihanan lisäksi, elämä ei olekaan ruusuilla tanssimista. Nordea uhkaa vaihtaa luottokortin juuri, kun sitä tarvitsisi ja Kela heittää ulos systeemeistä. Eli ei asiaa terveyskeskukseen, mutta taasko saa mennä jonottamaan Kelaan?!
Ja jossei vuokra-autossa ole navia? Montako kertaa sammutan auton risteykseen? Särkylääkettä en tuo täältä vaan toisinpäin. Jetlag on karmea. Selkä menee jumiin. Ei saa hyvää kahvia! Kaupasta ei löydä mitään. On kylmä! Milta musta sitten tuntuu, kun olen siellä?
Kuka kertois, miltä musta tuntuu.
Tiedätte varmaan loman eka päivä -tunteen, kunnei saa kiinni mistään eikä mitään aikaseksi. Vaikka olen tuijottanut töllötintä, käyny lenkillä (ihan siis greenwaylla asti), etsinyt tuliaisia Walmartista sekä Barnes&Noblessilta ja perannu kasvimaata. Ja kukkapenkkiä. Aikatauluja on tullut vekslattua moneen suuntaan useassa asiassa ja ihan vähän tehty töitäkin.
Pitäis osastollakin on asioita: päättää missä ja kuinka paljon tekee töitä (oikeammin maksaa vuokraa), ne nettisivut, maksusysteemi, muutamat ilmoitukset, ostoslista (lakanoita, jakkaroita, pumppupulloja, öljyä, pyyhkeitä...) noin niinkuin aluksi. Mutta kun ei tällai lomalla viitti.
Julistin pari päivää sitten, että en osta tuliaisia; ajattelin suoriutua pienellä matkalaukulla, mutta saas nähdä kuinka käy?! Karkkipusseja ainakin on luvattoman monta ja muuta tilpehöörää lapsille. Eikös tämä ole moskan, kaman ja tilpehöörin luvattu maa ja siksihän mä siellä Walmartissakin koikkelehdin. Sitten mennään samoissa farkuissa kaks viikkoa ja lainataan systeriltä takkia. Kunnei mulla ole sopivaa takkia olemassa. Omat kengät on kuitenkin saatava mahtumaan mukaan! Ajattelen Terhiä ja selviän tästä. Ihminen ei tarvitse kovin paljoa, jos niin päättää, ja itseasiassa aion olla isoimman osan aikaa nakuna eli saunassa!
Sitten iski matkajännitys. Hups vaan! Se, että jännittää kotio tulemista, on aika vinhaa. Enkä meinaa vain itse matkustamista (sitä varten on uudet äänikirjat ja ristikkolehti varattuna), vaan sitä tunnetta, joka on hiljalleen hiipunut nykyisestä elämästä kestettyään semmoiset 15 kuukautta. Lomafiilis, kunnei ole huolenhäivää. Outoon paikkaan sopeutuminen ja rentoutuminen kohteeseen. Takaraivon hippuinen 'kaikki menee hyvin eikä mitään satu'- jyskytys. Ei tarvi tietää eikä osata eikä löytää sitä tai tätä virastoa, kun on vaan käymässä. Paitsi, että menee 'kotio' ja kaiken hyvän ja ihanan lisäksi, elämä ei olekaan ruusuilla tanssimista. Nordea uhkaa vaihtaa luottokortin juuri, kun sitä tarvitsisi ja Kela heittää ulos systeemeistä. Eli ei asiaa terveyskeskukseen, mutta taasko saa mennä jonottamaan Kelaan?!
Ja jossei vuokra-autossa ole navia? Montako kertaa sammutan auton risteykseen? Särkylääkettä en tuo täältä vaan toisinpäin. Jetlag on karmea. Selkä menee jumiin. Ei saa hyvää kahvia! Kaupasta ei löydä mitään. On kylmä! Milta musta sitten tuntuu, kun olen siellä?
Kuka kertois, miltä musta tuntuu.
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Pääsiäistäkin!
No niin, nyt se on ohi! Toivottavasti lopullisesti ja ikuisesti. Tai no, lupahan on uusittava kahden vuoden välein ja se tapahtuu osallistumalla jatkokoulutuksiin, joten koulunpenkille mars, mutta ei enää tällaista pitkää rupeamaa. Ikinä. Tässä maassa.
Hyvä puoli tässä kaikessa on se, että tyttären suunnitelmat tulla/mennä Suomeen yliopistoon, ovat äidinkin mielestä juuri oikeanlaiset ja välttämättömät. Ilman omaa koulukokemusta olisin jo alkanut pedata likkaa pysymään täällä ja alkanut säästää lukukausimaksuihin. Ajatus siitä, että tytär lähtee Suomeen ja mä jään tänne on hyytävä, mutta vielä enemmän sielua jäytää se, että hän perustaisi tulevaisuutensa AINOASTAAN tämän maan tarjoaman opetuksen varaan. Juu, yliopistotaso on tietenkin ihan oma maailmansa, mutta silti. Uskon, luotan ja pidän kaiken toivoni suomalaisessa koulutussysteemissä, vaikkei sekään täydellinen ole. Tämä on ollut kokemuksena kaikin puolin -uskomaton ja kasvattava - enkä tiedä mitä tulevaisuus tuo, mutta oikeesti: systeemi on ihan perseestä!
Ja sitten nokka kohti uusia pettymyksiä! Eli elämää eteenpäin positiivisessa hengessä. Lupapaketti lähti matkaan eilen (liitin mukaan ylimääräisetkin todisteet olemassaolostani, viisumin, passin ja syntymätodistuksen ajokortin tueksi) ja viikon päästä leivon munkkeja Suomi-klubin Vappuhappeningiin kirmatakseni sitten lentokentälle ja Suomeen. Viettämään Valpuria Kotomaassa.
Sitten kaikki sormet ristiin ja peukut ylös, että virallinen lupa toimia hierojana saapuisi toukokuun aikana. Kuitit, lomakkeet ja kansiot on ostettuna ja todistukset kehystettynä, joten sitten vaan hommiin. Varmuudeksi menen tulevalla viikolla keskustelemaan toisenkin huoneen vuokraamisesta, sillä asiakaspiirin haaliminen ei ole aivan yksinkertaista. Sitten nettisivujen ja varaussysteemien kimppuun. Ja lakanoiden ostoon... Täällä niitä tarvitaan, sillä pyyheliinoja tai paperia ei pöydän suojana käytetä.
Mutta olisihan tässä tämä pääsiäinenkin! Ripottelin kyllä tipuja pitkin poikin ja tänään meillä kokataan lammasta, mutta kovin kummoista juhlatunnelmaa ei ole syntynyt. Rairuohoa en viitsinyt, sillä nurmikkoa pukkaa pihalla semmoista vauhtia, ettei kerkeä leikkaamaan. Suklaamunat on tässä maassa kielletty (siis ne pikkulelut on niin hengenvaarallisia), eikä neito varmaan jaksaisi innostua, vaikka piilottelisin munia sinne tänne. Sellainen rento, hyvinsyötävä viikonloppu tämä kuitenkin on ja toivottavasti akut lataantuu ja aurinko paistaa taas ensi viikolla. Kunhan saan nauloja seinille, niin laitan kuvia tuonne kuvapäiväkirjaan...
Nyt on vähän sellainen pysähtyneisyyden hetki. Kun tekisi mieleni ryhtyä raivaamaan kaikkea tavaraa tunkiolle ja karsia kaikki rönsyt! Mistä tätä rompetta oikein tulee?!
Hyvä puoli tässä kaikessa on se, että tyttären suunnitelmat tulla/mennä Suomeen yliopistoon, ovat äidinkin mielestä juuri oikeanlaiset ja välttämättömät. Ilman omaa koulukokemusta olisin jo alkanut pedata likkaa pysymään täällä ja alkanut säästää lukukausimaksuihin. Ajatus siitä, että tytär lähtee Suomeen ja mä jään tänne on hyytävä, mutta vielä enemmän sielua jäytää se, että hän perustaisi tulevaisuutensa AINOASTAAN tämän maan tarjoaman opetuksen varaan. Juu, yliopistotaso on tietenkin ihan oma maailmansa, mutta silti. Uskon, luotan ja pidän kaiken toivoni suomalaisessa koulutussysteemissä, vaikkei sekään täydellinen ole. Tämä on ollut kokemuksena kaikin puolin -uskomaton ja kasvattava - enkä tiedä mitä tulevaisuus tuo, mutta oikeesti: systeemi on ihan perseestä!
Ja sitten nokka kohti uusia pettymyksiä! Eli elämää eteenpäin positiivisessa hengessä. Lupapaketti lähti matkaan eilen (liitin mukaan ylimääräisetkin todisteet olemassaolostani, viisumin, passin ja syntymätodistuksen ajokortin tueksi) ja viikon päästä leivon munkkeja Suomi-klubin Vappuhappeningiin kirmatakseni sitten lentokentälle ja Suomeen. Viettämään Valpuria Kotomaassa.
Sitten kaikki sormet ristiin ja peukut ylös, että virallinen lupa toimia hierojana saapuisi toukokuun aikana. Kuitit, lomakkeet ja kansiot on ostettuna ja todistukset kehystettynä, joten sitten vaan hommiin. Varmuudeksi menen tulevalla viikolla keskustelemaan toisenkin huoneen vuokraamisesta, sillä asiakaspiirin haaliminen ei ole aivan yksinkertaista. Sitten nettisivujen ja varaussysteemien kimppuun. Ja lakanoiden ostoon... Täällä niitä tarvitaan, sillä pyyheliinoja tai paperia ei pöydän suojana käytetä.
Mutta olisihan tässä tämä pääsiäinenkin! Ripottelin kyllä tipuja pitkin poikin ja tänään meillä kokataan lammasta, mutta kovin kummoista juhlatunnelmaa ei ole syntynyt. Rairuohoa en viitsinyt, sillä nurmikkoa pukkaa pihalla semmoista vauhtia, ettei kerkeä leikkaamaan. Suklaamunat on tässä maassa kielletty (siis ne pikkulelut on niin hengenvaarallisia), eikä neito varmaan jaksaisi innostua, vaikka piilottelisin munia sinne tänne. Sellainen rento, hyvinsyötävä viikonloppu tämä kuitenkin on ja toivottavasti akut lataantuu ja aurinko paistaa taas ensi viikolla. Kunhan saan nauloja seinille, niin laitan kuvia tuonne kuvapäiväkirjaan...
Nyt on vähän sellainen pysähtyneisyyden hetki. Kun tekisi mieleni ryhtyä raivaamaan kaikkea tavaraa tunkiolle ja karsia kaikki rönsyt! Mistä tätä rompetta oikein tulee?!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)