Käväisin siis tekemässä sen Pohjois-Karoliinan Hierontatoimikunnan vaatiman testin, joka täytyy läpäistä, jotta saa luvan toimia hierojana ja koskea ihmiseen. Siis ihan iholle asti. Hyvin meni, mutta koska tämmöisiä testauksia ei kotomaassa tehdä, niin kerronpa tässä mistä on kyse.
Ensinnäkin sinulla täytyy olla lupa tehdä testi eli olet aikaisemmin tilannut anomuspaketin, jossa on ohjeet siitä, miten hierojaksi pääsee. Tämä paketti maksoi 25 taalaa, joka oli pankkisekillä (henkilökohtainen sekki ei siis kelvannut, vaan tätä varten oli mentävä pankkiin ja pyydettä sekki) lunastettava. Ennen tätä oli oltava koulussa eli kuka tahansa ei pakettia saa lunastaa. Paketin mukana tuli tunnusnumeron, joka oikeutti ns. etiikkatestin tekemiseen. Tämä on tietenkin monivalintatesti netissä ja siitä on saatava 100%, mutta sen saikin tehdä niin monta kertaa kuin huvitti.
Tämän jälkeen oli sitten luotava tunnukset Pearsoniin, joka on yhtiö, joka järjestää ja valvoo näitä testikeskustestejä. Kun tunnukset oli saatu (ja olemassaoloni verifioitu eli tietoni löytyivät osavaltion tietokannasta), sain lunastaa 290:llä (tämän saattoi maksaa nettimaksuna (luotto)kortilla mahdollisuuden varata aika testikeskuksesta. Niitä löytyy 10 mailin säteellä kaksi kappaletta, joten parin kolmen viikon päähän ajan sai suhteellisen hyvin.
Sitten ei muuta kuin opiskelemaan noita sataakahtakymmentäviittä kysymystä varten. Koska kyseessä on monivalintatesti, niin ei kannata opetella liian suuria kokonaisuuksia, vaan todellakin harjoitella monivalintoja. Harjoitustestejä löytyy netistä, jos osaa (viitsii ja jaksaa) luoda tunnukset systeemeihin, jotka ovat tavallisimmin osa julkaistuja kirjasarjoja. Evolve-nimisessä systeemissä sitten junnasin kahdeksaa mallitestiä, joista toinen oli opiskelemastamme kirjasta ja toinen patologiakirjasta. Olen siis pistänyt päähäni noin 1500 kysymyksen vaihtoehdon a, b, c tai d.
Osa kysymyksistä (sekä harjoitustesteissä että itse testissä) on täysin itsestäänselvyyksiä tähän tyyliin: Jos toimit hierojana kotonasi, täytyy huolehtia a) talossa on yli 500 neliötä b) postilaatikko on punainen c) talossa on vessa d) talosi julkisivu on siirtomaatyylinen. Osa kysymyksistä taas on visaisia siinä mielessä, että täytyy muistaa jokaisen sairauden oireet täsmällisesti tai mikä elin tuottaa mitäkin hormonia. Minulle teki vaikeutta oppia muistamaan eri rauhaset (pituital, pineal, thyroid, spleen ja osa on jo unohtunut) ja niiden erittämät tuotokset tai aivojen eri osien (cerebrum, cerebellum, medulla oblongata, diencephalon, brain stem...) toiminnot puhumattakaan hengitys- ja ruuansulatuselimistön sanastosta. Eniten minua ärsyttivät täysin triviaalit kysymykset, kuten millä lomakkeella ilmoitetaan tulot, mikä on yleisin kuolinsyy Amerikassa. Haastetta tuottivat myös seuraavien ilmausten muistaminen (sekä virallisesti että puhekielen ilmaus): pihtipolvet, länkisääret, kyttyrä, siivet, vasaravarpaat, joutsenkaula jne, joita ei siis puhekielellä tokikaan löydy kirjoista.
Mutta läpi meni että räpsähti, joten se siitä sitten. Tänä aamuna minua eniten jännitti se, ehdinkö 77aa ajoissa paikalle (aikani oli 9.15 ja paikalla tuli olla 8.45); muuten ei ongelmia, mutta jos jossain rysähtää, niin puoli tuntia ylimääräistä menee heti. Toinen jännityksen aihe oli, että oliko varmasti riittävästi oikeita dokumentteja mukana! Sisään ei pääse, jos ilmoituksessa oleva nimi ei täsmää juurikin oikein. Eli passi ja viisumi on oltava ja lisäksi toissijainen tunnistusmuoto (esim. ajokortti). Varuiksi otin sitten työluvan ja sosiaaliturvalanketinkin mukaan... ja pääsin sisään. Mitään ei saanut olla mukana testikopissa (ei edes vesipulloa tai lakkia päässä) ja aikaa oli 2 tuntia 15 minuuttia (jätin 55 min. käyttämättä). Juu, ja jos et mene paikalle tai tyrit, niin seuraava yritys maksaa taas 290.
Nyt sitten nautitaan tästä hivenen aikaa (ylihuomenna taas klinikalle) ja kerätään kärsivällisyytta viimeisen kolmen kuukauden kouluputkea varten. Määrätyt tunnit koulussa ja vähintään 70% kaikista testeistä on siis edelleen saatava kasaan ennenkuin voin anoa osavaltion toimilupaa. Ja sitten taas lähetellään sekkejä ja haetaan verifikaatioita notaarilta ja sormenjälkiä poliisilta. Ai niin, testikeskuksessa ei enää otetakaan sormenjälkiä (koska ne ei ole luotettavia!?!) vaan kämmenjälki (palm print) sähköisesti. Eka kerta semmoistakin sitten annoin.
Näihin tunnelmiin :-)
maanantai 13. tammikuuta 2014
maanantai 6. tammikuuta 2014
Elämänmakuista tätä vuotta!
Öööö... pitäisi tehdä jotain muuta, mutta koskapa maanantain - ei ole täällä Loppiaista ei - kunniaksi heräsin 6.30, niin kerään vielä vähän voimia alkaa ryhtymään. Perhe on palannut rutiineihin ja minä kans. Faceen ja sähköpostiin :-)
Tälle vuodelle en sitten lupaa mitään, mutta tässä muutama asia, jotka tiettävästi tapahtuvat vuonna 2014:
Ajattelin sitten vihdoinkin valmistua hierojaksi. Toista kertaa tässä elämässä, joten luulisi jo jotain osaavan. Vaikka en kyllä sitten ajatellut aikaani hierojana käyttää; tuhkasta nousee jälleen (kalevalainen) jäsenkorjaaja. Sitä ennen olisi vielä hierottava 12 päivää ilmaiseksi ja sen lisäksi ajettava 22 kertaa kouluun tylsistymään, suoritettava osavaltion testi ja perustettava yritys. Älkää kysykö, en minä vielä tiedä.
Ajattelin myös täyttää 45 vuotta juurikin päivää ennen valmistumistani hierojaksi, jonka siis jo toistamiseen teen. No, en täytä kyseistä vuosimäärää toistamiseen, vaan valmistun.... Koska tämä tapahtuma ajoittuu tuohon mukavaan saumaan (jolloin val.....), niin ehkäpä asiaa pitäisi juhlistaa jotenkin? Vaikkapa paljastamalla tämä surkea totuus mieliryhmässäni, joka on siis yli 45-vuotiaiden ryhmä. Että siis minäkin pääsen vihdoinkin laillisesti mukaan ryhmään, jonka olemassaolo on yksi syy siihen, että viihdyn tässä maassa varsin hyvin.
Rakas tyttäreni saavuttaa autolla-ajouran toisen vaiheen kunhan riittävä tuntimäärä äidinviereistä ajoa tulee suoritettua. Mukana tässä suorituksessa tulee olla 10 tuntia pimeässäajoa, mutta liukkaan kelin kurssi ei siis ole pakollinen. Toisen vaiheen kortti oikeuttaa ajamaan yksin päiväsaikaan tai pimeälläkin, jos kyse on työhön tai sieltä pois tapahtuvaa ajamista. Kyydissä saa olla vain yksi (1) alaikäinen matkustaja, mikä täällä tarkoittaa kaikkia alle 21-vuotiaita, eikä kännykkään saa puhua. (Täysi-ikäinen saa, vain tekstaaminen ratissa on kaikilta kielletty.) Tätä ennen on oltava ajolupa vähintään vuoden ja sitten on suoritettava ajokoe. Eli pelkkää koetta on elämä tässä maassa.
Harkitsen myös, tulisinko poikkeamaan kotitantereella ennen osavaltion hierontaluvan saamista, sillä kanssatoverit ovat saaneet kyseistä paperia (kaikkien hakemuspapereiden, suositusten, testien, sormenjälkien jne. lähettämisen jälkeen) odottaa 6-12 viikkoa. Ja koskapa itse olen kovasti alien, niin epäilenpä, että odotusaika menee lähemmäksi jälkimmäistä kuin edellistä, mutta se on asia, johon en voi vaikuttaa. Ehkäpä se, että aion tehdä tuon osavaltion monivalintatestin hyvissä ajoin (itseasiassa viikon kuluttua) nopeuttaa käsittelyä. Tai sitten ei.
Aion siis aloittaa työnteon tänä vuonna! Ugh. Välillä harkitsen, josko sittenkin menisin sinne Teeteriin kassalle, niin joku muu sanoisi mitä pitää tehdä. En yhtään arastele yrityksen perustamista (siihen löytyy kyllä apua), mutta pitäisi kai selvittää se, saanko tehdä töitä kotona (toisinsanoen onko tässä talossa mahdollista aloittaa yritystoiminta; sen voi estää sekä HOA tai kaupunki). Tai hankkia työpaikka. Ensimmäinen on kaksipiippuinen juttu: jos lupaa ei tule, niin sitä hakemalla olen laittanut itseni rekisteriin ja siten tarkkailulistalle. Josko olis vaan tyhmästi alien, eikä muka tietäisi mistään mitään. Toinenkin on kaksipiippuinen: millainen sopimus pitäisi tehdä (paljonko maksaa tilavuokraa tms; tähän vaikuttaa paljolti se, missä (Ballantyne vs. halvempi alue) ja kenen kanssa (vuokrais vain tilan vai toimisi oikeasti yhteistyössä), sillä palkolliseksi tuskin pääsee; toiminimellä täytynee mennä jokatapauksessa. Keksikääpäs mulle nimi (DBO- doing business as)!
Mutta kaikki selviää aikanaan. Toivottavasti tuonverotuspuolen hoitaa joku muu, sillä sitä tässä eniten arastelen. Tähän asti kun kaikki virallinen sotku on hoitunut suit sait sukkelaan mun puolestani. Kuten hoituisi se Suomeen matkaaminenkin, Metso maksaisi liput, mutta minun täytyisi kuitenkin tämä ahterini siihen koneeseen hilata ja ensimmäistä kertaa ihan yksin; ei siis mikään kakunpalanen sekään. (Juu, nelivitosena sitten ekaa kertaa yksin lentomatkalle, naurakaa pois, mua ei naurata yhtaan).
Kesällä aionkin sitten toimia kuskineitona (vrt. seuraneito ja se tosiasia, että täällä etelässä olen siis Miss Kata). Ensin siskoselleni (on vielä yli puolet päivistä suunnittelematta) ja sitten tyttären komppanialle (koska hän itse saa siis kuskata vain YHTÄ alle 21vee). Tiedossa siis kaksi (2) etelänlomaa, jotka - halleluja - kestävät vain 2-4 päivää kappale ja matkustaminenkin tapahtuu autolla. Siis minä ajan tuonne rannikolle. Hups vaan, kolmisen tuntia siihen menee.
Entäs syksyllä sitten? Oliskohan asia niin, että sitten syyskuussa teen oikeasti töitä. Oikeasti tarkoittaa tässä tapauksessa enemmän kuin 2-3 päivää viikossa. Missä? Kenen kanssa? Miten löydän asiakkaat?
Kuten olette tätäkin tekstiä lukiessanne huomanneet, niin olen kovasti oppinut elämään hetkessä ja olemaan murehtimatta tulevaa. Kahden vuoden elättiaika alkaa täyttyä, joten olisi otettava itseä niskasta kiinni ja tehtävä jotain. Vai olisko sittenkin niin, että olen kohta jo vuoden valmistellut tulevaa. Aionko siis oikeasti jäädä tänne? Perustaa yrityksen? Hankkia asiakaspiirin?
(Laittaa hynttyyt yhteen kiropraktikon kanssa? Alkaa opettaa jäsenkorjausta? Opetella myyntitaitoja? Varmistaa elantoa verkostomyynnillä? Opiskella joogaopettajaksi?)
Minä mitään suunnittele! Minä elän nykyhetkessä ja toinen jalka kotomaassa. Kai?
Tälle vuodelle en sitten lupaa mitään, mutta tässä muutama asia, jotka tiettävästi tapahtuvat vuonna 2014:
Ajattelin sitten vihdoinkin valmistua hierojaksi. Toista kertaa tässä elämässä, joten luulisi jo jotain osaavan. Vaikka en kyllä sitten ajatellut aikaani hierojana käyttää; tuhkasta nousee jälleen (kalevalainen) jäsenkorjaaja. Sitä ennen olisi vielä hierottava 12 päivää ilmaiseksi ja sen lisäksi ajettava 22 kertaa kouluun tylsistymään, suoritettava osavaltion testi ja perustettava yritys. Älkää kysykö, en minä vielä tiedä.
Ajattelin myös täyttää 45 vuotta juurikin päivää ennen valmistumistani hierojaksi, jonka siis jo toistamiseen teen. No, en täytä kyseistä vuosimäärää toistamiseen, vaan valmistun.... Koska tämä tapahtuma ajoittuu tuohon mukavaan saumaan (jolloin val.....), niin ehkäpä asiaa pitäisi juhlistaa jotenkin? Vaikkapa paljastamalla tämä surkea totuus mieliryhmässäni, joka on siis yli 45-vuotiaiden ryhmä. Että siis minäkin pääsen vihdoinkin laillisesti mukaan ryhmään, jonka olemassaolo on yksi syy siihen, että viihdyn tässä maassa varsin hyvin.
Rakas tyttäreni saavuttaa autolla-ajouran toisen vaiheen kunhan riittävä tuntimäärä äidinviereistä ajoa tulee suoritettua. Mukana tässä suorituksessa tulee olla 10 tuntia pimeässäajoa, mutta liukkaan kelin kurssi ei siis ole pakollinen. Toisen vaiheen kortti oikeuttaa ajamaan yksin päiväsaikaan tai pimeälläkin, jos kyse on työhön tai sieltä pois tapahtuvaa ajamista. Kyydissä saa olla vain yksi (1) alaikäinen matkustaja, mikä täällä tarkoittaa kaikkia alle 21-vuotiaita, eikä kännykkään saa puhua. (Täysi-ikäinen saa, vain tekstaaminen ratissa on kaikilta kielletty.) Tätä ennen on oltava ajolupa vähintään vuoden ja sitten on suoritettava ajokoe. Eli pelkkää koetta on elämä tässä maassa.
Harkitsen myös, tulisinko poikkeamaan kotitantereella ennen osavaltion hierontaluvan saamista, sillä kanssatoverit ovat saaneet kyseistä paperia (kaikkien hakemuspapereiden, suositusten, testien, sormenjälkien jne. lähettämisen jälkeen) odottaa 6-12 viikkoa. Ja koskapa itse olen kovasti alien, niin epäilenpä, että odotusaika menee lähemmäksi jälkimmäistä kuin edellistä, mutta se on asia, johon en voi vaikuttaa. Ehkäpä se, että aion tehdä tuon osavaltion monivalintatestin hyvissä ajoin (itseasiassa viikon kuluttua) nopeuttaa käsittelyä. Tai sitten ei.
Aion siis aloittaa työnteon tänä vuonna! Ugh. Välillä harkitsen, josko sittenkin menisin sinne Teeteriin kassalle, niin joku muu sanoisi mitä pitää tehdä. En yhtään arastele yrityksen perustamista (siihen löytyy kyllä apua), mutta pitäisi kai selvittää se, saanko tehdä töitä kotona (toisinsanoen onko tässä talossa mahdollista aloittaa yritystoiminta; sen voi estää sekä HOA tai kaupunki). Tai hankkia työpaikka. Ensimmäinen on kaksipiippuinen juttu: jos lupaa ei tule, niin sitä hakemalla olen laittanut itseni rekisteriin ja siten tarkkailulistalle. Josko olis vaan tyhmästi alien, eikä muka tietäisi mistään mitään. Toinenkin on kaksipiippuinen: millainen sopimus pitäisi tehdä (paljonko maksaa tilavuokraa tms; tähän vaikuttaa paljolti se, missä (Ballantyne vs. halvempi alue) ja kenen kanssa (vuokrais vain tilan vai toimisi oikeasti yhteistyössä), sillä palkolliseksi tuskin pääsee; toiminimellä täytynee mennä jokatapauksessa. Keksikääpäs mulle nimi (DBO- doing business as)!
Mutta kaikki selviää aikanaan. Toivottavasti tuonverotuspuolen hoitaa joku muu, sillä sitä tässä eniten arastelen. Tähän asti kun kaikki virallinen sotku on hoitunut suit sait sukkelaan mun puolestani. Kuten hoituisi se Suomeen matkaaminenkin, Metso maksaisi liput, mutta minun täytyisi kuitenkin tämä ahterini siihen koneeseen hilata ja ensimmäistä kertaa ihan yksin; ei siis mikään kakunpalanen sekään. (Juu, nelivitosena sitten ekaa kertaa yksin lentomatkalle, naurakaa pois, mua ei naurata yhtaan).
Kesällä aionkin sitten toimia kuskineitona (vrt. seuraneito ja se tosiasia, että täällä etelässä olen siis Miss Kata). Ensin siskoselleni (on vielä yli puolet päivistä suunnittelematta) ja sitten tyttären komppanialle (koska hän itse saa siis kuskata vain YHTÄ alle 21vee). Tiedossa siis kaksi (2) etelänlomaa, jotka - halleluja - kestävät vain 2-4 päivää kappale ja matkustaminenkin tapahtuu autolla. Siis minä ajan tuonne rannikolle. Hups vaan, kolmisen tuntia siihen menee.
Entäs syksyllä sitten? Oliskohan asia niin, että sitten syyskuussa teen oikeasti töitä. Oikeasti tarkoittaa tässä tapauksessa enemmän kuin 2-3 päivää viikossa. Missä? Kenen kanssa? Miten löydän asiakkaat?
Kuten olette tätäkin tekstiä lukiessanne huomanneet, niin olen kovasti oppinut elämään hetkessä ja olemaan murehtimatta tulevaa. Kahden vuoden elättiaika alkaa täyttyä, joten olisi otettava itseä niskasta kiinni ja tehtävä jotain. Vai olisko sittenkin niin, että olen kohta jo vuoden valmistellut tulevaa. Aionko siis oikeasti jäädä tänne? Perustaa yrityksen? Hankkia asiakaspiirin?
(Laittaa hynttyyt yhteen kiropraktikon kanssa? Alkaa opettaa jäsenkorjausta? Opetella myyntitaitoja? Varmistaa elantoa verkostomyynnillä? Opiskella joogaopettajaksi?)
Minä mitään suunnittele! Minä elän nykyhetkessä ja toinen jalka kotomaassa. Kai?
tiistai 31. joulukuuta 2013
Hei, olen Kata, olen amerikkalainen
Olen tänään kovasti produktiivinen, mutta kun en osannut tämän päivän tunnelmia tiivistää yhdeksi päivitykseksi, niin täytyy nyt muotoilla tänne.
Kävin nimittäin alennusmyynnissä, koska tarvitsen farkut. Semmoiset normaalit, keski-ikäisen, lievästi yliopainoisen naisen perusfarkut, jotka sopii buutsien kanssa ja on siis tarpeeksi pitkät. (Inhoan yli kaiken nilkan yläpuolelle loppuvia housunpuntteja.) Old Navyssä oli nimittäin kasa farkkuja kolmella kympillä, joten sinne siis. Vaan ei iskenyt yhdetkään, joissa muka oli medium high waist (jessus, kun meinaan ei riitä että tiedän jo suurinpiirtein mallin, koon ja puntinmuodon, mutta aina ei muista tuota vyötärönkorkeutta tarkistaa) eli sinne jäi alennusfarkut kauppaan.
Lohdutukseksi päätin kiikuttaa uuden joululahjaksi saadun pronssinvärisen mukini Sturbucksille (ja huom. sinne minulla on kaksi (2) saatua lahjakorttia eli käytännössä siis ihan ilmaista) ja huomasin siinä parkkeeratessani, että myös ns. meidän isompien naisten kaupassa on alennusmyynti. Sinne siis! Olin nimittäin unohtanut, kuinka taivaallista on asioida noissa kaupoissa. Olen siis näissä kaupoissa pienintä mahdollisinta kokoa (ettehän toki muuta luule!), mutta farkut ovat oikeasti meille normaalin kokoisille naisille todella istuvia. Silloin kun sattuu löytämään tarpeeksi pitkät (täälläkun iso osa minua kolme kertaa tuhdimmista tytöistä on 20 senttiä meikäläistä lyhempiä). Ja tänään onnisti! Sain 43 taalalla erinomaiset, kimalletuilla takataskuilla varustetut, farkut.Vähänkö roheet!
Illansuussa farkkuja piti sitten lähteä ulkoiluttamaan pizzeriaan. Ekassa oli sen verran epäkohtelias (ei edes töykeää, mutta kun...) vastaanotto eikä paikka oikein houkutellut jäämään, joten siirryimme suoraan seuraavaan. Viereisessä pöydässä istui kolmilapsinen (kaikki poikia) perhe, jota sivusilmällä seurasin; aion nimittäin ottaa opiksi näin uuden maailman ravintolakulttuurimielessä. Useinkin kun tuon mieheni kanssa istuksimme kaksin, eikä aina meinaa sitä juttua keksiä. Silloin voi ottaa mallia kyseisestä perheestä: nuorimmalla pojalla oli kuvakirja mukana (tosin hän ei sitä lukenut, istui muuten vaan ihan rauhallisesti) ja kahdella likiteinillä kännykässä video tai musaa tai jotain, jota saattoi kuunnella nappi toisessa korvassa. Toinen poika tasaisin väliajoin näytti ruudusta jotain äidille, joka tihrasi jotain kännykästään koko ajan (keskeyttämättä edes tarjoilijan käydessä paikalla). Loppuvaiheessa sitten tajusin, mitä isä tekee: luki tyynesti kirjaa koko ajan! Siis pizzalla. Aion ottaa opiksi, sillä pelkän kännykän räplääminen ravintolassa on todellakin aivan liian vanhanaikaista.
Söimme pizzat (mies teki asiaankuuluvan päivitykseen asiasta faceen; ei me nyt ihan kivikautisia olla) ja loput, sekä likalle matkaan otettava, pakattiin mukaan ja keksimme sitten poiketa matkalla Teeterissä (siis ruokakaupassamme), jottei sitten uuden vuoden aattona tarvitse vaivata päätään ruokaostoksilla.
Ai niin, tässä kohden voisi kertoa, että päivällä tulimme keksineeksi, että voisi kutsua jonkun juhlistamaan uutta vuotta kanssamme, kun bileiden järjestäjät ovat mokomat muuttaneet sinne Etelä-Afrikkaan. Ja suit sait sukkelaan, kaksi perhettä lupautui tulemaan meille illanviettoon. Näin nämä ystävyyssuhteet vahvistuvat ja perinteet muotoutuvat!
Ja sitten sinne Teeteriin, vaikka jo mennessä sieluni soi, kun miehen autosta ei löytynyt yhtään kauppakassia. Ostimme siis pihvit (tasan 12 kappaletta), makkaraa (koska nämä grillataan, niin siksi ei nakkeja), perunasalaattia , sekä hedelmäsalaattiainekset (tuore ananas, rasia mansikoita, blackberryä, vadelmaa, mustikkaa ja cantaloupe-meloni) huomiseksi. Toinen perhe tuo kasvisgrillattavat ja toinen salaatin ja alkupaloja, joten näillä mennään koko ilta. Lisäksi purjoa (leak), selleriä (selleryroot) ja lanttua (rutabaga), jotka kannattaa osata kertoa kassatädille, joka ei muuten löydä koodia listastaan, ja perunoita jatkopäivien jämäsoppaa silmällä pitäen. Mukana oli perunalastuja, pullollinen grillikastiketta ja 24 tölkkiä coca-colaa sekä 3 pulloa kuohuviiniä.
Kaikki nämä sullottiin (sydän särkyen) kymmeneen muovipussiin ja lasku oli: 117 taalaa! Täällä asumisessa on puolensa ja puolensa.
(Juu, ne kokikset maksoi siis yhteensä alle 5 taalaa. Sama määrä vettä olisi kolme kertaa kalliimpaa.)
Kävin nimittäin alennusmyynnissä, koska tarvitsen farkut. Semmoiset normaalit, keski-ikäisen, lievästi yliopainoisen naisen perusfarkut, jotka sopii buutsien kanssa ja on siis tarpeeksi pitkät. (Inhoan yli kaiken nilkan yläpuolelle loppuvia housunpuntteja.) Old Navyssä oli nimittäin kasa farkkuja kolmella kympillä, joten sinne siis. Vaan ei iskenyt yhdetkään, joissa muka oli medium high waist (jessus, kun meinaan ei riitä että tiedän jo suurinpiirtein mallin, koon ja puntinmuodon, mutta aina ei muista tuota vyötärönkorkeutta tarkistaa) eli sinne jäi alennusfarkut kauppaan.
Lohdutukseksi päätin kiikuttaa uuden joululahjaksi saadun pronssinvärisen mukini Sturbucksille (ja huom. sinne minulla on kaksi (2) saatua lahjakorttia eli käytännössä siis ihan ilmaista) ja huomasin siinä parkkeeratessani, että myös ns. meidän isompien naisten kaupassa on alennusmyynti. Sinne siis! Olin nimittäin unohtanut, kuinka taivaallista on asioida noissa kaupoissa. Olen siis näissä kaupoissa pienintä mahdollisinta kokoa (ettehän toki muuta luule!), mutta farkut ovat oikeasti meille normaalin kokoisille naisille todella istuvia. Silloin kun sattuu löytämään tarpeeksi pitkät (täälläkun iso osa minua kolme kertaa tuhdimmista tytöistä on 20 senttiä meikäläistä lyhempiä). Ja tänään onnisti! Sain 43 taalalla erinomaiset, kimalletuilla takataskuilla varustetut, farkut.Vähänkö roheet!
Illansuussa farkkuja piti sitten lähteä ulkoiluttamaan pizzeriaan. Ekassa oli sen verran epäkohtelias (ei edes töykeää, mutta kun...) vastaanotto eikä paikka oikein houkutellut jäämään, joten siirryimme suoraan seuraavaan. Viereisessä pöydässä istui kolmilapsinen (kaikki poikia) perhe, jota sivusilmällä seurasin; aion nimittäin ottaa opiksi näin uuden maailman ravintolakulttuurimielessä. Useinkin kun tuon mieheni kanssa istuksimme kaksin, eikä aina meinaa sitä juttua keksiä. Silloin voi ottaa mallia kyseisestä perheestä: nuorimmalla pojalla oli kuvakirja mukana (tosin hän ei sitä lukenut, istui muuten vaan ihan rauhallisesti) ja kahdella likiteinillä kännykässä video tai musaa tai jotain, jota saattoi kuunnella nappi toisessa korvassa. Toinen poika tasaisin väliajoin näytti ruudusta jotain äidille, joka tihrasi jotain kännykästään koko ajan (keskeyttämättä edes tarjoilijan käydessä paikalla). Loppuvaiheessa sitten tajusin, mitä isä tekee: luki tyynesti kirjaa koko ajan! Siis pizzalla. Aion ottaa opiksi, sillä pelkän kännykän räplääminen ravintolassa on todellakin aivan liian vanhanaikaista.
Söimme pizzat (mies teki asiaankuuluvan päivitykseen asiasta faceen; ei me nyt ihan kivikautisia olla) ja loput, sekä likalle matkaan otettava, pakattiin mukaan ja keksimme sitten poiketa matkalla Teeterissä (siis ruokakaupassamme), jottei sitten uuden vuoden aattona tarvitse vaivata päätään ruokaostoksilla.
Ai niin, tässä kohden voisi kertoa, että päivällä tulimme keksineeksi, että voisi kutsua jonkun juhlistamaan uutta vuotta kanssamme, kun bileiden järjestäjät ovat mokomat muuttaneet sinne Etelä-Afrikkaan. Ja suit sait sukkelaan, kaksi perhettä lupautui tulemaan meille illanviettoon. Näin nämä ystävyyssuhteet vahvistuvat ja perinteet muotoutuvat!
Ja sitten sinne Teeteriin, vaikka jo mennessä sieluni soi, kun miehen autosta ei löytynyt yhtään kauppakassia. Ostimme siis pihvit (tasan 12 kappaletta), makkaraa (koska nämä grillataan, niin siksi ei nakkeja), perunasalaattia , sekä hedelmäsalaattiainekset (tuore ananas, rasia mansikoita, blackberryä, vadelmaa, mustikkaa ja cantaloupe-meloni) huomiseksi. Toinen perhe tuo kasvisgrillattavat ja toinen salaatin ja alkupaloja, joten näillä mennään koko ilta. Lisäksi purjoa (leak), selleriä (selleryroot) ja lanttua (rutabaga), jotka kannattaa osata kertoa kassatädille, joka ei muuten löydä koodia listastaan, ja perunoita jatkopäivien jämäsoppaa silmällä pitäen. Mukana oli perunalastuja, pullollinen grillikastiketta ja 24 tölkkiä coca-colaa sekä 3 pulloa kuohuviiniä.
Kaikki nämä sullottiin (sydän särkyen) kymmeneen muovipussiin ja lasku oli: 117 taalaa! Täällä asumisessa on puolensa ja puolensa.
(Juu, ne kokikset maksoi siis yhteensä alle 5 taalaa. Sama määrä vettä olisi kolme kertaa kalliimpaa.)
maanantai 30. joulukuuta 2013
Pieniä päivityksiä elämänmenoon
Joulu tuli ja meni ihan rauhallisesti ja eilen sitten jo pääsin taas höpöttämään pikaiseen (reilu 3 tuntia) naistenkokoukseen.
Pääsin kuin pääsinkin kylpyyn jouluna eli täytin ISON ammeeni kuumalla vedellä ja lilluin Kodin Kuvalehdet märkinä (ne muuten alkaa kohta loppua :-() suloisessa Frantsilan tuoksuisessa vedessä. Ja laatatkin ovat paikoillaan, samoin suihku, jossa on siis myös käsisuihku! Valitettavasti käsisuihku ei ylety pöntölle asti, mutta kaikkea ei voi vaatia. Eikä siellä siis toki ole vielä suihkukopin seiniäkään ja lattiasta puuttuu puolet, mutta kylpemistä se ei haittaa. Ja on se ihanaa (kun sitä ässällä alkavaa vaihtoehtoa ei kerran ole) humahtaa ammeeseen, jonne uppoaa polvineen päivineen. Vähän kyllä pelkään hukkumista syvään veteen...
Seuraava etappi olikin sitten kylpeä poreissa. Se nimittäin vaatii sähköä toimiakseen, eikä kyseistä liitäntää ollut valmiina eli sähkömiestähän siihen tarvittiin. Sellainen luvattiin toimittaa Tapaninpäivänä kello 9-11 eli se siitä joulurauhasta. Ei vaineskaan, ei haitannut yhtään Netflixin katselua. Täällä päässä maailmaa joulu on siis yksipäiväinen juhla, isommat juhlallisuudet käytiin läpi jo Thanksgivinginä. Lievä haaste asiassa oli se, että sähköjen vetäminen vaati könyämistä myös ullakolla ja tyttären huoneessa, koska autotallistahan se kaapeli sinne ylös vedettiin. Joo, 9-11 ja meidän neitihän herää kello 12.
Mutta sitten tuli yllätys: ensimmäistä kertaa joku oli ajoissa ja sähkömiehen edeltäjä soitti ovikelloa jo 8.03! Onnekseni olin sentään jo kääriytynyt aamutakkiin, ettei äijän tarvinnut ensin herättää vaimoa ja sitten tytärtä, vaikka sama kai tuo, jos siellä peiton alla kääntää kylkeä, kun kolme miestä kulkee eestaas. Jaa, että miksi kolme? Ihan oleellinen kysymys, johon en oikein osaa vastata. Neljäs kuitenkin edelleenkin puuttuu, sillä laattamiehen pitäisi tulla laittamaan kolme puuttuvaa laattaa ikkunalautaan (ne siis suunnittelijatyttönen toimitti omin kätösin aattoiltapäivänä) huomenna. Tai ainakin joku tulee. Uuden vuoden aattona kello 8-11; täytyy laittaa kello soittamaan 7.30.
Juu, ja poreet oli muuten ihanaiset, enää puuttuu siis lasiseinä ja -ovi, jotta pääsisi suihkuunkin omalle puolelle. Ja sitten pohdittava sitä tosiasiaa, että jotenkinhan se systeemi pitää myös pestä. Soodalla ja etikalla sitten mennään, mitään kemikaaleja en enää enempää kylpyveteeni tunge. Nimimerkki joulusyöminkien jälkeinen alavartaloihottuma ja kestämätön kutina. Vuorotellen tungen kortisonia ja hiivavoidetta. Eli aika paljon yli tämän luomumimmin kestorajan mennään, kun oli pakko kaivaa (suomalainen) kortisonivoide esiin. Huoh. Ensi jouluna en syö suklaata(kaan).
Sitten jatketaan terveysaiheilla. Ei, ei mitään uutta auringon alla, peruslääkäri (250 taalaa) ei mitenkään kehottanut leikkauttamaan arpeani, jossa kasvaa uusi rasvapatti. Kunnei se häiritse muita kuin kanssahierojia, jotka eivät saa siihen koskea. Toki voisin mennä erikoislääkärille (dermatologille tai kirurgille) hankkimaan toisen mielipiteen ja mittauttamaan ja punnituttamaan itseni. Se varmaan maksaisi puolet enemmän, mutta ehkäpä siellä verenpainekin sitten nousisi yli normaalien lukemien. Myös terveystestausta verikokeineen suositeltiin (ei tyrkytetty), mutta en taida viitsiä. Menen sitten, jos jonain päivänä Metso meinaa lopettaa vakuutuksemme. Kaikki hyöty on otettava ja ensi vuoden budjetissa onkin loppujen amalgamien (niitä on vielä melkein 3) vaihtaminen. Tänä vuonna silloitettiin koko rahan edestä.
Mutta mitä tekee jäsenkorjaaja, joka niksauttaa polvensa portaissa? Sen terveen polven. Ojan isäntä hoiti alkusammutuksen, mutta peroneukset huutaa hoosiannaa ja klinussahan tuo on. Voisitko Lotte mitenkään tulla käymään? Kun ei oikein itse yllä ei pysty. Jossen saa sitä oikenemaan, niin täytynee opettaa taas miestä... on tämä niin vaikeeta, kun nämä täällä ei osaa!
Mutta rahastamisen osaavat ja juurikin siis maksoin parisataa taalaa siitä, että ehkä viiden päivän kuluessa saan luvan mennä testaamaan taitoni testikeskukseen. Nämä osavaltion systeemit vaan eivät millään lailla ilmoita, menikö maksu ja oliko jossain jokin puuttuva bugi. Viiden päivän päästä sitten ihmetellään ja tehdään anomus testiajasta. Joka sitten joko hyväksytään tai hylätään. Ja sitten voikin hurauttaa sinne testikeskukseen, kävellä metallinpaljastimen läpi ilman mitään materiaaleja, kelloja, kännyköitä, lakkeja, huiveja tekemään sen monivalintatestin.
Jotta sitten puuttuu neljä (4) todistusta siveellisyydestäni paikallisilta luvanhaltijoilta, jotka ovat tunteneet minut 3 vuotta (suljetussa kirjekuoressa, joka on sinetöity kirjoittajan allekirjoituksella). Koulun suositukset, sormenjäljet (poliisiasemalla voi varata ajan tätä varten; ihania byrokraattisia kokemuksia siis tiedossa) määrätylle paperille, notaarin vahvistama kuka minä olen, toinen vahvistus että olen se, joka olen aiemminkin ollut (nimenvaihdot on siis yhtä tuskaa) ja kymmensivuinen hakulomake OIKEIN täytettynä on sitten vielä edessa. Ja rahaa lautakunnalle, jotta voivat tutkia taustani ja nuhteettomuuteni (pitäisiköhän niille vinkata, että kysykää maahanmuuttoviranomaisilta, jotka on tämänkin asian jo tutkineet). Ja tietenkin todistus tämän maan kansalaisuudesta eli tässä nimenomaisessa tapauksessa passi ja viisumi kolmena kappaleena sekä todennäköisesti alle kolme viikkoa vanha omin kätösin haettu virkatodistus Suomesta. Mutta sitä ennen on tietenkin lusittava koulu loppuun 80% läsnäololla ja 70% suorituksilla, joten ei murehdita näitä ihan vielä.
Mielenkiintoinen kevät siis tulossa, hermot tulee kiristymään vielä, mutta mä kestän sen kyllä. Mutta en ole ihan varma kestänkö sen, että armas tyttöseni täyttää 17 ja saa ajokortin. Autokuume jo enteilee.
Pääsin kuin pääsinkin kylpyyn jouluna eli täytin ISON ammeeni kuumalla vedellä ja lilluin Kodin Kuvalehdet märkinä (ne muuten alkaa kohta loppua :-() suloisessa Frantsilan tuoksuisessa vedessä. Ja laatatkin ovat paikoillaan, samoin suihku, jossa on siis myös käsisuihku! Valitettavasti käsisuihku ei ylety pöntölle asti, mutta kaikkea ei voi vaatia. Eikä siellä siis toki ole vielä suihkukopin seiniäkään ja lattiasta puuttuu puolet, mutta kylpemistä se ei haittaa. Ja on se ihanaa (kun sitä ässällä alkavaa vaihtoehtoa ei kerran ole) humahtaa ammeeseen, jonne uppoaa polvineen päivineen. Vähän kyllä pelkään hukkumista syvään veteen...
Seuraava etappi olikin sitten kylpeä poreissa. Se nimittäin vaatii sähköä toimiakseen, eikä kyseistä liitäntää ollut valmiina eli sähkömiestähän siihen tarvittiin. Sellainen luvattiin toimittaa Tapaninpäivänä kello 9-11 eli se siitä joulurauhasta. Ei vaineskaan, ei haitannut yhtään Netflixin katselua. Täällä päässä maailmaa joulu on siis yksipäiväinen juhla, isommat juhlallisuudet käytiin läpi jo Thanksgivinginä. Lievä haaste asiassa oli se, että sähköjen vetäminen vaati könyämistä myös ullakolla ja tyttären huoneessa, koska autotallistahan se kaapeli sinne ylös vedettiin. Joo, 9-11 ja meidän neitihän herää kello 12.
Mutta sitten tuli yllätys: ensimmäistä kertaa joku oli ajoissa ja sähkömiehen edeltäjä soitti ovikelloa jo 8.03! Onnekseni olin sentään jo kääriytynyt aamutakkiin, ettei äijän tarvinnut ensin herättää vaimoa ja sitten tytärtä, vaikka sama kai tuo, jos siellä peiton alla kääntää kylkeä, kun kolme miestä kulkee eestaas. Jaa, että miksi kolme? Ihan oleellinen kysymys, johon en oikein osaa vastata. Neljäs kuitenkin edelleenkin puuttuu, sillä laattamiehen pitäisi tulla laittamaan kolme puuttuvaa laattaa ikkunalautaan (ne siis suunnittelijatyttönen toimitti omin kätösin aattoiltapäivänä) huomenna. Tai ainakin joku tulee. Uuden vuoden aattona kello 8-11; täytyy laittaa kello soittamaan 7.30.
Juu, ja poreet oli muuten ihanaiset, enää puuttuu siis lasiseinä ja -ovi, jotta pääsisi suihkuunkin omalle puolelle. Ja sitten pohdittava sitä tosiasiaa, että jotenkinhan se systeemi pitää myös pestä. Soodalla ja etikalla sitten mennään, mitään kemikaaleja en enää enempää kylpyveteeni tunge. Nimimerkki joulusyöminkien jälkeinen alavartaloihottuma ja kestämätön kutina. Vuorotellen tungen kortisonia ja hiivavoidetta. Eli aika paljon yli tämän luomumimmin kestorajan mennään, kun oli pakko kaivaa (suomalainen) kortisonivoide esiin. Huoh. Ensi jouluna en syö suklaata(kaan).
Sitten jatketaan terveysaiheilla. Ei, ei mitään uutta auringon alla, peruslääkäri (250 taalaa) ei mitenkään kehottanut leikkauttamaan arpeani, jossa kasvaa uusi rasvapatti. Kunnei se häiritse muita kuin kanssahierojia, jotka eivät saa siihen koskea. Toki voisin mennä erikoislääkärille (dermatologille tai kirurgille) hankkimaan toisen mielipiteen ja mittauttamaan ja punnituttamaan itseni. Se varmaan maksaisi puolet enemmän, mutta ehkäpä siellä verenpainekin sitten nousisi yli normaalien lukemien. Myös terveystestausta verikokeineen suositeltiin (ei tyrkytetty), mutta en taida viitsiä. Menen sitten, jos jonain päivänä Metso meinaa lopettaa vakuutuksemme. Kaikki hyöty on otettava ja ensi vuoden budjetissa onkin loppujen amalgamien (niitä on vielä melkein 3) vaihtaminen. Tänä vuonna silloitettiin koko rahan edestä.
Mutta mitä tekee jäsenkorjaaja, joka niksauttaa polvensa portaissa? Sen terveen polven. Ojan isäntä hoiti alkusammutuksen, mutta peroneukset huutaa hoosiannaa ja klinussahan tuo on. Voisitko Lotte mitenkään tulla käymään? Kun ei oikein itse yllä ei pysty. Jossen saa sitä oikenemaan, niin täytynee opettaa taas miestä... on tämä niin vaikeeta, kun nämä täällä ei osaa!
Mutta rahastamisen osaavat ja juurikin siis maksoin parisataa taalaa siitä, että ehkä viiden päivän kuluessa saan luvan mennä testaamaan taitoni testikeskukseen. Nämä osavaltion systeemit vaan eivät millään lailla ilmoita, menikö maksu ja oliko jossain jokin puuttuva bugi. Viiden päivän päästä sitten ihmetellään ja tehdään anomus testiajasta. Joka sitten joko hyväksytään tai hylätään. Ja sitten voikin hurauttaa sinne testikeskukseen, kävellä metallinpaljastimen läpi ilman mitään materiaaleja, kelloja, kännyköitä, lakkeja, huiveja tekemään sen monivalintatestin.
Jotta sitten puuttuu neljä (4) todistusta siveellisyydestäni paikallisilta luvanhaltijoilta, jotka ovat tunteneet minut 3 vuotta (suljetussa kirjekuoressa, joka on sinetöity kirjoittajan allekirjoituksella). Koulun suositukset, sormenjäljet (poliisiasemalla voi varata ajan tätä varten; ihania byrokraattisia kokemuksia siis tiedossa) määrätylle paperille, notaarin vahvistama kuka minä olen, toinen vahvistus että olen se, joka olen aiemminkin ollut (nimenvaihdot on siis yhtä tuskaa) ja kymmensivuinen hakulomake OIKEIN täytettynä on sitten vielä edessa. Ja rahaa lautakunnalle, jotta voivat tutkia taustani ja nuhteettomuuteni (pitäisiköhän niille vinkata, että kysykää maahanmuuttoviranomaisilta, jotka on tämänkin asian jo tutkineet). Ja tietenkin todistus tämän maan kansalaisuudesta eli tässä nimenomaisessa tapauksessa passi ja viisumi kolmena kappaleena sekä todennäköisesti alle kolme viikkoa vanha omin kätösin haettu virkatodistus Suomesta. Mutta sitä ennen on tietenkin lusittava koulu loppuun 80% läsnäololla ja 70% suorituksilla, joten ei murehdita näitä ihan vielä.
Mielenkiintoinen kevät siis tulossa, hermot tulee kiristymään vielä, mutta mä kestän sen kyllä. Mutta en ole ihan varma kestänkö sen, että armas tyttöseni täyttää 17 ja saa ajokortin. Autokuume jo enteilee.
maanantai 23. joulukuuta 2013
Rauhaisaa joulua kaikki rakkaat!
Täällä sitä ollaan jo toista joulua maailmalla eikä loppua näy. Hurjaa, miten aika kuluu ja elämä muotoutuu kuin muotoutuukin omiin uomiinsa.
Kulunut vuosi on ollut melkomoinen ja jää ikuisesti mieleen. Parasta on se, että elämä on vakiintunut ja omat rutiinit löytyneet suhteellisen helposti. Tai no, mikä sitten on helposti ja mikä ei, mutta mukavalta tuntuu, kun on oma katto pään päällä ja kaikki ovat terveinä.
Joulu on kiistämättä melkoisen nostalgista aikaa, mutta sitähän se olisi kotomaassakin. Jouluradio tuo tuulahduksen sitä oikeaa joulutunnelmaa, joka ehkä muuten jäisi säiden puolesta kokematta. Joululeivonnaisia ja pipareita olen leiponut ehkä enemmänkin kuin Suomessa. Olen nimittäin alkanut kovasti tykästyä moniin typeriin amerikkailaisuuksiin, joita en ollenkaan aiemmin käsittänyt.
Eilen kello 11 nimittäin paukaisin piparinvaihtotilaisuuteen, joka oli samalla, tottakai, lounastapaaminen naisten porukan kanssa. Jokainen vei jotakin ja kello 1 iltapäivällä olin juonut jo puolitoista lasillista kuohuvaa ja kerännyt mukaani kahtatoista sorttia pipareita. Mikä parasta, samalla paikallinen pelastusarmeija (tai jokin muu vastaava) oli saanut neljä isoa rasiallista tekemiämme pipareita köyhille perheille. Kun en sitten viitsinyt osallistua Ronald McDonald (juuri siksi) -housen aamiaisentekokeikalle tai adoptoida jouluksi perhettä (rahallinen panostus olisi riittänyt, omaan kotiin sitä ei olisi tarvinnut majoittaa). Joulukorttejakaan en lähettänyt, ajattelin laittaa muutaman kympin hyväntekeväisyyteen siitäkin hyvästä (lasketaanko lapsukaisen autorahasto? Jaa niin, sitä ei voi vähentää verotuksessa)... vaikka siis mieluiten osallistun tempauksiin, joissa tehdään jotain eikä vain kerätä rahaa.
Laatikot on tehty (paitsi perunainen, joka on insinöörin vastuualuetta) ja silli hankittu (Ikea), huomenna poikkean vielä hakemassa mätiä venäläisestä kaupasta. Kaiken muun saakin sitten Teeteristä. Tänään poikettiin glögillä ystäväperheen luona maistelemassa kymmentä sorttia leivonnaisia; sekä southern styleläisiä että norjalaisia. Toiset ystävät ovat lahjoittaneet lisää piparkakkuja (mitenkähän montaa sorttia meillä oikein on... yli 20 löytyy) ja jopa lakritsia on kiikutettu kotiovelle. Kolme jouluista luncheonia ja yksi suomalainen joulupöytä on nautittuna. Thanksgivingistä lähtien elämä on ollut pelkkää syömistä (ja juomista; mutta siis aina vain se lasi tai puolitoista) ja seurustelua. Hyvä kun on ehtinyt joulusiivoa tehdä, onneksi meillä ei kukaan asu kaapissa, joten ihan semmoinen normaali lattianpesu saa riittää.
Kuusi koristeltiin jo viime viikolla suomen opetuksen pikkujouluja(kin) silmällä pitäen eli vajaa viikko etuajassa oltiin siinä. Samalla opetettiin tyttöjä leipomaan joulutorttuja (juuri niitä hakaristejä), sillä Teeteristä löytyi luumuhilloakin! Piparitalo jäi tänä vuonna tekemättä, mutta 13 sarjaa (!) jouluvaloja asennettiin pihalle asiaankuuluvasti Thanksgivingin jälkeisenä viikonloppua. Kuusi on koristeltu `suomalaisesti`, tosin mies toi kauppareissusta lisää härpäkettä ja itse täydensin pallokokoelmaa muutamalla pinkillä (ne on sitten Sonjan) kimallepallolla, koska kuusi näytti niin ´riisutulta´. Eipä olisi uskonut vielä jokin aika sitten... Vannon ja vakuutan, että sitten kun saan itse koristaa kuusen, niin siinä on vain kynttilät ja olkikoristeita ja omenoita, mutta toistaiseksi kuusi on tyttären vastuualuetta. Paikalliset kuuset ovat sellaisia runsaista ja oksia on todella tiheämmässä kuin suomalaisissa varianteissa; joku vuosi voisi ajella vuoristoon hakemaan kuusensa kuusifarmilta, jossei sitten sorru Lowesin tai Pike Nurseryn tuhtiin muovikuusivalikoimaan. Ehkä jonain vuonna laitan kolme kuusta: yksi kimalletta, toinen olkea ja kolmas sitten vaikka pinkki... näyttää nämä paikalliset tavat aika kivasti näemmä tarttuvan. (Puhumattakaan jouluvalohärpäkkeistä..) Juu, ja takan edustalla on tietenkin joulusukat ja muu vastaava.
Polttelen myös aika paljon oikeita (niitä feikkituikkuja on jokapaikka pullollaan) kynttilöitä ja sellaiset laitan myös ulkolyhtyihin, mitä en kyllä missään muualla näe. Kaikkialla on enemmänkin vilkkuvaa, moniväristä, puhallettavaa ja eri muotoisia (porot on kovasti suosittuja, kakkosena jouluseimiviritelmät, joita voi siis ostaa kaupoista) jouluvaloja. Kynttilät täällä ovat niitä vahvasti tuoksuvia ja ´tavallisia´ saa välillä hakemalla hakea. Erilaisia hajustetuotteita myydään ihan hirveästi: kynttilöiden lisäksi tuoksulyhtyjä, pistorasiaan plugattavia, raikasteita, hajusteita, spraypulloja ja sitten kaikki pyykinpesuun liittyvät. Juu ja tietenkin roskapussit, terveyssiteet tai nenäliinatkin voi hajustettuina ostaa. Niihin en ole tarkemmin tutustunut, sillä meillä pyykkikin pestään täysin hajuttomilla tuotteilla, mutta tuoksukynttilän laitoin vessaan. Ei sitä ole kyllä koskaan sytytetty, sillä tuoksu riittää ilmankin.
Jos olisi Suomessa, niin tänään olisin (joko ajatuksissa tai sitten ihan reaalisti) varmaankin vienyt kynttilöitä haudalle. Täällä kävelin joogaan ja mietin, miten kummallinen joulutunnelma täällä onkaan. Kaupat mainostivat tuotteita 40-80 % alennuksia, sillä VIIME HETKEN jouluostokset tehtiin jo lauantaina (oikeesti siis!). Lämpötila oli semmoinen 22 astetta ja pilvistä (kunnon sade rävähtui sitten illan pimetessä) ja mietin, mistä se joulu syntyy. Tulin siihen tulokseen, että jouluna saa vain olla ja nautiskella.
Nautiskeluun nyt sattuu vain tänä vuonna kuulumaan se, että voi istua terassilla kahvilla ja käpytellä t-paidassa kävelylle. Eikä ole kiire mihinkään eikä tarvitse ostaa yhtään jouluhärpäkettä. Jätin siis ison osan paketeista paperoimatta, eikä meiltä löytynyt edes pakettinarua. Joulukortit eivät ole pakollisia, eikä joka pakettiin tarvitse kiinnittää jotain helminauhaa, kuvaa tai koristetta. En ole ostanut joulupusseja eikä täällä tyrkytetä halvalla miljoonaa Pandan suklaarasiaa (enemmänkin leivonnaisia, sillä amerikkalaiset ei osaa tehdä kunnon suklaata). Olen kyllä kuluttanut oman osani tähän krääsään, mutta tärkeämpää on kuitenkin se, että meillä saa vaan olla (ja syödä).
Itselläni on noin kaksikymmentä kirjaa luettavana, mies lataa omansa Kindleen. Lapsukainen ilmoitti juuri, että peli loppui, joten ehkäpä käpyttelevät huomenissa isänsä kanssa Best Buyhin ostamaan uuden ajanvietteen. ´Amerikan perheemme´ tulee aattoiltana syömään ja avaamaan paketteja kanssamme ja joulupäivänä mennään ruotsalais-argentiilaisen ystäväperheen luokse. Joka päivä voi kipaista joogaan, mies ravaa golffaamassa ja likka valvoo yöt. Ei ole pakko ehtiä poiketa siellä ja täällä tai toimittaa joulukukkia kenellekään.
Tämä kaikki ei kuitenkaan poista sitä tunnetta, joka kaihertaa sydänalassa. Sitä, jonka mukaan ei ole siellä missä pitäisi olla, vaikka kuitenkin on. Olette juuri siellä missä pitääkin. Olette kaikki ajatuksissamme ja sydämissämme!
Kulunut vuosi on ollut melkomoinen ja jää ikuisesti mieleen. Parasta on se, että elämä on vakiintunut ja omat rutiinit löytyneet suhteellisen helposti. Tai no, mikä sitten on helposti ja mikä ei, mutta mukavalta tuntuu, kun on oma katto pään päällä ja kaikki ovat terveinä.
Joulu on kiistämättä melkoisen nostalgista aikaa, mutta sitähän se olisi kotomaassakin. Jouluradio tuo tuulahduksen sitä oikeaa joulutunnelmaa, joka ehkä muuten jäisi säiden puolesta kokematta. Joululeivonnaisia ja pipareita olen leiponut ehkä enemmänkin kuin Suomessa. Olen nimittäin alkanut kovasti tykästyä moniin typeriin amerikkailaisuuksiin, joita en ollenkaan aiemmin käsittänyt.
Eilen kello 11 nimittäin paukaisin piparinvaihtotilaisuuteen, joka oli samalla, tottakai, lounastapaaminen naisten porukan kanssa. Jokainen vei jotakin ja kello 1 iltapäivällä olin juonut jo puolitoista lasillista kuohuvaa ja kerännyt mukaani kahtatoista sorttia pipareita. Mikä parasta, samalla paikallinen pelastusarmeija (tai jokin muu vastaava) oli saanut neljä isoa rasiallista tekemiämme pipareita köyhille perheille. Kun en sitten viitsinyt osallistua Ronald McDonald (juuri siksi) -housen aamiaisentekokeikalle tai adoptoida jouluksi perhettä (rahallinen panostus olisi riittänyt, omaan kotiin sitä ei olisi tarvinnut majoittaa). Joulukorttejakaan en lähettänyt, ajattelin laittaa muutaman kympin hyväntekeväisyyteen siitäkin hyvästä (lasketaanko lapsukaisen autorahasto? Jaa niin, sitä ei voi vähentää verotuksessa)... vaikka siis mieluiten osallistun tempauksiin, joissa tehdään jotain eikä vain kerätä rahaa. Laatikot on tehty (paitsi perunainen, joka on insinöörin vastuualuetta) ja silli hankittu (Ikea), huomenna poikkean vielä hakemassa mätiä venäläisestä kaupasta. Kaiken muun saakin sitten Teeteristä. Tänään poikettiin glögillä ystäväperheen luona maistelemassa kymmentä sorttia leivonnaisia; sekä southern styleläisiä että norjalaisia. Toiset ystävät ovat lahjoittaneet lisää piparkakkuja (mitenkähän montaa sorttia meillä oikein on... yli 20 löytyy) ja jopa lakritsia on kiikutettu kotiovelle. Kolme jouluista luncheonia ja yksi suomalainen joulupöytä on nautittuna. Thanksgivingistä lähtien elämä on ollut pelkkää syömistä (ja juomista; mutta siis aina vain se lasi tai puolitoista) ja seurustelua. Hyvä kun on ehtinyt joulusiivoa tehdä, onneksi meillä ei kukaan asu kaapissa, joten ihan semmoinen normaali lattianpesu saa riittää.
Kuusi koristeltiin jo viime viikolla suomen opetuksen pikkujouluja(kin) silmällä pitäen eli vajaa viikko etuajassa oltiin siinä. Samalla opetettiin tyttöjä leipomaan joulutorttuja (juuri niitä hakaristejä), sillä Teeteristä löytyi luumuhilloakin! Piparitalo jäi tänä vuonna tekemättä, mutta 13 sarjaa (!) jouluvaloja asennettiin pihalle asiaankuuluvasti Thanksgivingin jälkeisenä viikonloppua. Kuusi on koristeltu `suomalaisesti`, tosin mies toi kauppareissusta lisää härpäkettä ja itse täydensin pallokokoelmaa muutamalla pinkillä (ne on sitten Sonjan) kimallepallolla, koska kuusi näytti niin ´riisutulta´. Eipä olisi uskonut vielä jokin aika sitten... Vannon ja vakuutan, että sitten kun saan itse koristaa kuusen, niin siinä on vain kynttilät ja olkikoristeita ja omenoita, mutta toistaiseksi kuusi on tyttären vastuualuetta. Paikalliset kuuset ovat sellaisia runsaista ja oksia on todella tiheämmässä kuin suomalaisissa varianteissa; joku vuosi voisi ajella vuoristoon hakemaan kuusensa kuusifarmilta, jossei sitten sorru Lowesin tai Pike Nurseryn tuhtiin muovikuusivalikoimaan. Ehkä jonain vuonna laitan kolme kuusta: yksi kimalletta, toinen olkea ja kolmas sitten vaikka pinkki... näyttää nämä paikalliset tavat aika kivasti näemmä tarttuvan. (Puhumattakaan jouluvalohärpäkkeistä..) Juu, ja takan edustalla on tietenkin joulusukat ja muu vastaava.
Polttelen myös aika paljon oikeita (niitä feikkituikkuja on jokapaikka pullollaan) kynttilöitä ja sellaiset laitan myös ulkolyhtyihin, mitä en kyllä missään muualla näe. Kaikkialla on enemmänkin vilkkuvaa, moniväristä, puhallettavaa ja eri muotoisia (porot on kovasti suosittuja, kakkosena jouluseimiviritelmät, joita voi siis ostaa kaupoista) jouluvaloja. Kynttilät täällä ovat niitä vahvasti tuoksuvia ja ´tavallisia´ saa välillä hakemalla hakea. Erilaisia hajustetuotteita myydään ihan hirveästi: kynttilöiden lisäksi tuoksulyhtyjä, pistorasiaan plugattavia, raikasteita, hajusteita, spraypulloja ja sitten kaikki pyykinpesuun liittyvät. Juu ja tietenkin roskapussit, terveyssiteet tai nenäliinatkin voi hajustettuina ostaa. Niihin en ole tarkemmin tutustunut, sillä meillä pyykkikin pestään täysin hajuttomilla tuotteilla, mutta tuoksukynttilän laitoin vessaan. Ei sitä ole kyllä koskaan sytytetty, sillä tuoksu riittää ilmankin.Jos olisi Suomessa, niin tänään olisin (joko ajatuksissa tai sitten ihan reaalisti) varmaankin vienyt kynttilöitä haudalle. Täällä kävelin joogaan ja mietin, miten kummallinen joulutunnelma täällä onkaan. Kaupat mainostivat tuotteita 40-80 % alennuksia, sillä VIIME HETKEN jouluostokset tehtiin jo lauantaina (oikeesti siis!). Lämpötila oli semmoinen 22 astetta ja pilvistä (kunnon sade rävähtui sitten illan pimetessä) ja mietin, mistä se joulu syntyy. Tulin siihen tulokseen, että jouluna saa vain olla ja nautiskella.
Nautiskeluun nyt sattuu vain tänä vuonna kuulumaan se, että voi istua terassilla kahvilla ja käpytellä t-paidassa kävelylle. Eikä ole kiire mihinkään eikä tarvitse ostaa yhtään jouluhärpäkettä. Jätin siis ison osan paketeista paperoimatta, eikä meiltä löytynyt edes pakettinarua. Joulukortit eivät ole pakollisia, eikä joka pakettiin tarvitse kiinnittää jotain helminauhaa, kuvaa tai koristetta. En ole ostanut joulupusseja eikä täällä tyrkytetä halvalla miljoonaa Pandan suklaarasiaa (enemmänkin leivonnaisia, sillä amerikkalaiset ei osaa tehdä kunnon suklaata). Olen kyllä kuluttanut oman osani tähän krääsään, mutta tärkeämpää on kuitenkin se, että meillä saa vaan olla (ja syödä).
Itselläni on noin kaksikymmentä kirjaa luettavana, mies lataa omansa Kindleen. Lapsukainen ilmoitti juuri, että peli loppui, joten ehkäpä käpyttelevät huomenissa isänsä kanssa Best Buyhin ostamaan uuden ajanvietteen. ´Amerikan perheemme´ tulee aattoiltana syömään ja avaamaan paketteja kanssamme ja joulupäivänä mennään ruotsalais-argentiilaisen ystäväperheen luokse. Joka päivä voi kipaista joogaan, mies ravaa golffaamassa ja likka valvoo yöt. Ei ole pakko ehtiä poiketa siellä ja täällä tai toimittaa joulukukkia kenellekään.
Tämä kaikki ei kuitenkaan poista sitä tunnetta, joka kaihertaa sydänalassa. Sitä, jonka mukaan ei ole siellä missä pitäisi olla, vaikka kuitenkin on. Olette juuri siellä missä pitääkin. Olette kaikki ajatuksissamme ja sydämissämme!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)