Kaikki hyvin maailmalla!

On tullut vähän sähellettyä tuon iPhonen kanssa, joten jätetäänpäs se nyt syrjään ja kirjataan muistiin näitä alkuaikojen tunnelmia. Luulenpa, että näihin teksteihin sitä sitten itsekin mieluusti palaa jossain vaiheessa, kun mieli painuu maahan ja koti-ikävä iskee. Mutta siihen on vielä matkaa!

Sitä on kaikenlaista hommattavaa, tehtävää ja suunniteltavaa, kun asettuu taloksi. Onneksemme kaikki perusfasiliteetit (sähkö ja vesi, roskienvienti, tv:t, sänky, pesuaineet jne) olivat jo kunnossa, joten itse pääsee hivenen vähemmällä. Pyykkitelinettä, roskakoreja, hätäapuhyllyjä ja siivousvälineitä tässä on jo hankittu ja pari kertaa ruokakaupassakin käyty.

Ruokakauppamme on siis Harris Teeter (niitä siis löytyy 3 mailin säteeltä ainakin 3 kpl), jossa tulee varmaan käytyä muutama kerta viikossa. Se on vähän kuin K-Supermarket. Kerran viikossa annan sitten jatkossa itselleni luvan käydä siellä Earth Faressa, joka on se luomukauppa eli minun paratiisini. Harris Teeterille on VIC (Very Important Customer) läpyskä jo hankittuna (avaimenperään kiinnitettävä lipuke, jota sitten näytetään kassalla) ja Earth Faressa olen jäsen netin kautta eli erikoisspeciaalikupongit tulee s-postiin.  Sitten ainakin BJ:llä tullaan käymään ja sehän on sellainen isompien erien kauppa, jonne täytyy maksaa jäsenyys ja sitten saa kuvallisen etukortin.
Se onkin sitten neljäs kuva, joka minusta on otettu. Kaksi ensimmäistä tuli siis pysyvään ajokorttiin nro 1 (jota en siis tarvitse) ja pysyvään ajokorttiin nro 2, jota tässä seuraavan 10 päivän sisään kovasti odotellaan. (Jos se ei postissa tule, niin DMV:lle on mentävä kolmaskin kerta kolmatta väliaikaista korttia hakemaan.) Neljäs kuva räpättiin siellä kuntosalilla, mutta sitä(kään) en ole itse lainkaan nähnyt, se on henkilökunnalle tiedoksi, jotta osaavat tarkkailla kuljenko itse omalla lipullani sisään.

Mutta vielä BJ:stä: posti tuo kyseisestä kaupasta etukuponkivihon joka toinen viikko eli siitä sitten vaan leikkaamaan. Tämän lisäksi olen leikellyt ilmaismainosposteista mielenkiintoisia kuponkeja, joita siis ehkä voin tarvita tai sitten en, mutta maassa maan tavalla. Katsokaapas vaan, kun minusta tulee supersäästäjä ja seuraavassa asunnossa on oltava oma varastohuone kaikelle bulkkitavaralle, jota ostaessa säästää! Ihan oikeesti siis säästäisi, jos jaksaisi noita kuponkeja säädellä.

Ja vaikkei kuponkeja leikkelisikään, niin erilaisia etulipukkeita tuntuu kertyvän: minulla on jo (4 päivän jälkeen) VIC, pool card ja kuntosalin pääsykortti. Pool Partyyn saapuvalla rouvalla oli autonavaimiin kytkettynä noin 30 erilaista lippua (hän jätti avaimensa hetkeksi pöydälle eteeni vahdittavaksi) eli siinä mielessä olen päässyt vasta alkuun.
Pool Partyissa sai siis ilmaista pizzaa uiskentelun lomassa, mutta aika lyhyeksi minun bileeni jäivät. En kerro miksi, mutta sen voin kertoa, että täällä on tänään lämpöä enää 96 F (lieneekö jotain 35 hujakoilla, en jaksa tarkistaa, kun tuo tarkistuslaite on nyt plugattu seinään ladattavaksi tuonne makuuhuoneen puolelle), eikä poolilla ole kuin 5 varjopaikkaa. Siis sellaista pikkuista aurinkovarjoa, joiden alle pikkulapset sullotaan hetkittäin. Kävelin kotiin (siis max. 300 m) naapurin Jaken kanssa, joka on kiva kaveri ja opettaa aina jotain: miten puhutella ihmisiä ja minkänimisiä naapurimme ovat (en todellakaan enää muista yhtäkään).
Ai niin, Jaken talon ja meidän talon välinen talo on myynnissä ja siellä on tänään myynnissä kodin irtaimistoa: lamppu, baarituoli ja ikivanha (ihana) lipasto jäi käteen, kun poikkesimme. Muuten ei kyllä amerikkalainen huonekalumaku oikein iske. Ikea kunniaan eli sinnekin täytyy vielä jokupäivä itsensä järjestää!
Nyt myös tv-guide (netistä löytyy, kun tietää alueen ja tv-yhtiön, jolta kaapeli on tilattu ja vielä sen paketin nimen, jonka on maksanut ja luonut omat tunnukset, jotta voi em. valinnat tehdä) pelittää eli osaan jotakuinkin katsoa mitä töllöstä tulee. Uusintana sarjoja ja elokuvia, jotka on nähnyt jo, mutta kaipa niitä useammankin kerran sitten katsoo. Ehkä jossain vaiheessa täytyy selvittää hintoja niistä elokuvapaketeista, mutta ei ainakaan heti. Yritetään keksiä muutakin tekemistä ja odotetaan talven tuiskuja :-)
Kaikenlaiseen säätämiseen menee siis alkuun aikaa, mutta ei tässä mitään varsinaisia ongelmia ole ollut, kun on tuo paikallisopas perheessä. Ja tänään sain jo tv:nkin itse auki! Ja eilen osasin ajaa salilta ihan itse kotiin ilman navigaattoria (ja aamulla Jarkko sitten taas totaalisesti sekoitti suuntavaistoni; saisivat kaikki kaupat olla samassa suunnassa, mutta kun eivät ole).

Ja siitä salista kerron sitten ensi viikolla. Ja ruuasta eli syömisestä. Ja Ballantynestä eli kaupungisosastamme. Stone Creek Ranch on siis asuinalueemme ja zip code 28277 (sitä en aamulla kukkakaupan kassalla osannut kertoa; enkä ihan ymmärtänyt miksi sitä ylipäänsä kysyttiin). Puhelinnumeroani en ole vielä edes alkanut opetella...

Asutumman nakoista

Naapurissa on garage sale, kulkijoille tiedoksi, Etta taalla asun mina!

Testi iPhonem kautta

Ukonilma

Ensimmäinen tulikoe

on tietenkin ajokortti. Sillä eihän sitä nyt moitteettomalla kahdenkymmenenviiden vuoden ajokokemuksella mitään sijaa ole, kun suureen maailmaan lähtee. Ajokortti on siis uusittava hetpikaa, jotta perheen omistuksessa olevat autot voi ottaa käyttöön. Siihen asti siis saa ajaa vain vuokra-autoa, jollainen täytyy olla alla, kun menee ajotestiä suorittamaan.

Mutta aloitetaan alusta: Pohjois-Carolinan ohjekirja kuljettajille on tärkeä opus ja siitä saa paljon tietoa. Täällä saa siis ajaa autoa jo 15-vuotiaana, mutta juoda alkoholia vasta 21-vuotiaana. Ajokorttiin präntätään osoite, eli jokaisen muuton (tai vaikkapa nimenmuutoksen) jälkeen on 60 päivää aikaa hakea uusi ajantasainen kortti. Sama varoaika olisi ollut käytössä muuton jälkeen eli eurooppalaisella kortilla saa ajaa 60 päivää (kun on pysyvä osoite NC:ssä, turistina saanee pidempäänkin), mutta siis vain vuokra-autoa, ei omistamaansa! Siksi siis tämä korttihässäkkä näin alkuun. Alle 21-vuotiaat saavatkin sitten uusia korttiaan puolen vuoden välein, joten paikallinen DMV (Division onf Motor Vehicles) tulee kyllä hyvinkin tutuksi.

Oppaan mukaan siis mennään eli: saattaa olla etten pysty ajamaan autoa hyvin silloin, kun olen huolestunut, jännittynyt, kiihtynyt, peloissani tai masentunut. Tästä näkökulmasta ei siis ehkä kannattaisi mennä ajokokeeseen lainkaan.

Jenkkilässä määrätään myös, ettei saa ajaa liian hitaasti, vaan muun liikenteen mukana. Ja jos aiot ohittaa, niin töräytäpä torvea, jolloin ohitettavan on lain mukaan helpotettava ohittamistasi! Ja oppaassa neuvotaan myös erilaiset käsimerkit, joita tulee käyttää vilkun asemasta esimerkiksi kovasti aurinkoisella ilmalla, koska silloinhan vilkkua on vaikea havaita! Käsi siis ulos ikkunasta suorana, jos käännyt vasemmalle ja koukussa, jos mielit kääntyä vasemmalle.

Ja 15 jalkaa lähemmäksi palopostia tai paloasemaa ei sitten tule autoa pysäköidä! Se on tietenkin ihan selvä se, mutta kuka kertoisi paljonko tuo 15 jalkaa sitten oikeesti on. Ja huomioi myös, että vauhdin kasvaessa tulee katse suunnata edemmäs kuin hiljaisemmassa vauhdissa. Ja jos rengas räjähtää, niin nostapa jalka kaasulta.

Näillä opeilla mentiin ja läpi meni! Kaikkiin liikenteeseen tai liikennemerkkeihin liittyviin kysymyksiin oli helppo vastata ja onneksi illalla kävin vielä testikokeilemassa, jotta muistin esim. että 38% highway kuolemiin liittyy alkomaholi. Kyllä sydän pamppaili, kun kolmas virhe paukahti, mutta siis 20/25 riittää ja ajotesti olikin sitten se helppo osuus.

Ilostuttavaa oli se, että 45 minuutin odotusaika sujahti ihan siivillä, kun vieressä istuva papparainen alkoi jututtaa minua Suomesta. Kuten, että olenko arctic circlen pohjois- vai eteläpuolelta; onko meillä poroja; syödäänkö meillä jotain muuta kuin poroja; voiko järvessä uida kesällä; metsästävätkö ihmiset? Toinen tyyppi sitten kuuli, että olen Suomesta, joten hänen kanssaan kinasteltiin siitä, onko korea suomen sukulaiskieli. Kyseinen jätkä oli muuten palannut Kiinasta takaisin ja yllätyin siitä, että Pekingistä Charlotteen lentää 12 tunnissa! Näin hän väitti.

Päivän varsinainen haaste oli sitten kotiin löytäminen! Mies nimittäin saattoi minut perille (ja näytti kaikki mahdolliset passit, viisumit, vuokrasopimukset ja autonvuokrasopimukset), mutta joutui sitten hakemaan autojen rekisterikilpiä. Tottakai minulla on gps, mutta näin toisena päivänä en sitten kumminkaan tohtinut ihan sokeana vielä luottaa siihen. Mutta kotiin se toi, tosin sellaista kautta, missä mies ei ole vielä ikikuunaan käynyt. Vähänkö olen ylpeä itsestäni!

Eli nyt sitten vaan huomenna sama keikka uudestaan, sillä väliaikaisella kortilla saan siis ajaa vuokra-autoa Pohjois-Carolinassa. Auton vakuutusyhtiö, kun vaatii paikallisen ajokortin, jotta voin saada vakuutukseen autoon. Huomenna menen siis DMV:hen vakuutusyhtiön paperin (joka lähetettiin meille faksilla sitten kun sinne oli soitettu minun ajokorttini numero) kanssa muuttamaan ajokorttini omalla autolla ajamisen mahdollistamiseksi. Täten saan väliaikaisen ajokortin numero 2. Sillä saan ajaa 20 päivää, jona aikana DMV lähettää minulle sen oikean ajokortin (sekä nrot 1 ja 2), jolla saan sitten huruutella seuraavat 5(?) vuotta.

Onneksi maksu per kortti on 8 taalaa eli vararikkoon tästä ei joudu. Mitä nyt vähän takapuoli puutuu jonottaessa. Ja jonain päivänä saan sitten toimimaan uuden iPhoneni, kunhan mies ensin saa lunastettua se Verifonesta. Ekalla visiitillä kun ei ollut social card + sen kopiota ja/tai passia matkassa, eikä verifiointia siten voinut tehdä. Ja tuota sosiaalturvatunnusta ei siis kaikille suoda, miehen armoillahan tässä mennään...

Eka kerta!

Tänään olen tehnyt monta asiaa ekaa kertaa (tai no, osa jutuista tapahtui teidän eilen), joten lienee parasta kirjata asiat muistiin näin tuoreeltaan, kun silmätkin ehkä pysyvät vielä auki hetken. Elän siis iltaseitsemää, mutta teillä on aamuyön kello 2 juuri hurauttanut toivottavasti usvaisessa ja mystisessä Suomen suvessa.

Aamulla heräsin ensimmäistä kertaa Helsinki-Vantaan airport Hiltonista ja käpistelin unisena ja kiukkuisena kohti terminaali ykköstä, josta lento kohti uutta elämää alkoi. Täytyy kuitenkin huomauttaa, että nukuin yöni (enkä istunut paskahuussissa)!

Münchenistä selvittyämme matkustin ensimmäistä kertaa Rapakon taakse business-luokassa nauttien samppanjaa (kuohuviiniä ei siis ollut tarjolla) lasisesta lasista. Söin myös erinomaisen kolmen ruokalajin aterian (ruokajuomana samppanja) ja nukuin pari tuntia. Makuuasennossa. Siis lentokoneessa. Herättyäni nautin lasillisen samppanjaa Pohjois-Carolinan ajokorttioppaan kanssa (kerron siitä myöhemmin lisää!), joten hahaa: ei suinkaan jäänyt viime tippaan tuonkaan lukeminen; huomenna on itsenäisyyspäivä, eikä silloin voi enää opiskella! Ensimmäistä kertaa elämässäni toivoin, että lentomatka olisi jatkunut ikuisesti, eikä perille olisi päästy ihan vielä...

Charlotten kentällä jonotin ensimmäistä kertaa viisumijonossa (muilla kerroilla kyseessä on ollut tietenkin ESTA-jono) muiden immigranttien kanssa ja sain passiini uuden läpyskän ja leiman. Sormenjäljet annoin jo kokemuksen tuomalla varmuudella, mutta ensimmäistä kertaa meitä oli kuljettaja odottamassa kentällä. Samoin 39 lämpöastetta, joten ensimmäistä kertaa tuntin syvää tarvetta kääntyä takaisin ja palata Suomeen.

Sitten saavuinkin jo ensimmäistä kertaa ensimmäiseen epä-Suomessa sijaitsevaan kotiimme. Astuin ensimmäistä kertaa oleskeluhuoneen kokolattiamatolle ja laskin hämähäkit kylpyammeestamme (kaikki kuolleita!). Ihmettelin hehtaarin kokoista pyykkikonetta ja yhtä suurta kuivausrumpua. Avasin jääkaapin (siihen tarvitaan muuten voimaa) oven ja kokeilin jääpalakonetta. Sitten puunasin toisen kylpyammeistamme ja kävin kylvyssä. Sen jäkeen hytisytti hetkellisesti, mikä korjaantui sutjakkaasti takapihalla istuen. Seitsemän minuutin istumisen jälkeen hikoilin ja tulin sisään.

Nyt loikoilen ensimäistä kertaa puolen hehtaarin kokoisessa sängyssämme ja kuuntelen ilmastointikoneen hyrinää samalla kun laadin ensimmäistä blogikirjoitusta Ameriikassa. Lupaan ottaa huomenna pari valokuvaa ja ladata ne tänne, mikäli läydän kameran ja piuhan jostain. Matkalaukut ovat siis purkamatta, mutta huoneet ja kaappitila on jaettu. Ja Suomen lippu on asetettu takan päälle.

Edessä on ensimmäinen yö uudessa sängyssä, uudessa kodissa, uudessa maassa ja uudessa elämäntilanteessa. Tähän asti siis suuressa maailmassa on kaikki hyvin: noi kaksi katselee telkkaria olohuoneessa ja kinastelee jostain.

Onko jokin siis muuttunut?!