Pitkästä aikaa

Että semmonen päivä! 

Illalla olin pitkästä aikaa Coyote Joessa tanssimassa ja aamulla 6.30 ylös. Onneksi torstait on koulussa ihan mukavia päiviä, kun on pätevä opettaja (mitä ei siis keskiviikkoisin tapahdu), mutta liian vähäinen yöuni tuntui kyllä. Pitkästä aikaa.

Illalla tanssimaan ajasssani tuli taas se olo, jossa elän jonkun muun elämää. En mä voi oikeesti asua täällä? Väärällä puolella maailmaa. Aika kivaa oikeastaan, mutta pelkään silti, että herään unestani. 

Tänään iltapäivällä sitten taas pitkästä aikaa raivosin päässäni, että on se kumma kun kukaan muu ei koskaan osaa laittaa tiskikonetta päälle. Onneksi minulla on sentään asiaankuuluva viiden vuoden koulutus ja samalla oppimäärällä tulee graniittiset countertopitkin sitten pyyhittyä kiukuspäissään. 

Sitten tajusin lähteä joogaan kolmevarttia liian aikaisin. Ehdin näes istuksia tässä terassilla rauhoittumassa sturbucksini kanssa. Ja sitten joogaan. 

Talviunilta herääminen

Hip hei ja aurinko paistaa taas!

Lunta on vielä maassa ja nämä pienemmät tiet sohjoisia, mutta uskoakseni isot tiet on jo lanattu puhtaaksi ja myrkytetty suliksi. On siis aika herätä parin päivän talviunilta ja katsoa mitä muuta maailmassa tapahtuu kuin sataa lunta.

Eilen keksin kiskoa esiin imurin (juu, sen hirveän hökötyksen, jonka kanssa en suinkaan elä sovussa) ja hinkkasin puhtaaksi kylpyammeeni, joten kaikille lienee selvää, että jonkinlaista aktiviteettiähän tässä pieni ihminen on vailla. Luin kolme romaania kolmessa päivässä, katselin varmaan 12 tuntia kodinosto-ohjelmia ja Avatar-elokuvan tyttären kanssa, joten löhöily saa nyt riittää. Ja tietenkin siis lukisin ensi viikon tentteihin (yksi siirtyy tältä viikolta ja toinenkin siellä häämöttää), mutta kun tuo mies on valloittanut mun lukuhuoneen eli levittäytynyt tuonne salin puolelle, niin mun täytyy mahtua tähän keittiöön. Tuon Harley-Davidson opuksen kanssa.

Yksi lounaskutsu olisi ilmassa, mutta (voi jeesus mikä musta on tullut) hivenen vielä aprikoin, jos vaikka on lunta tiellä ja liukasta! Viitsiikö siis lähteä South Blvdlle asti? (No oikeasti muutkin tytöt menee puihin, joten en kai mää nyt yksin sinne lähde.) Ruokaa löytyy vielä kotoakin ja toiveissa on päästä illalla ulos syömään, kun on Valentinen päivä ja kaikkea. (Asiasta täytyis vissiin mainita insinöörille.)

Toinen vaihtoehto olisi osallistua illan hyväntekeväisyysjoogaan. Täällä on sellainen tapa, että kerran kahdessa viikossa joogakoulumme järjestää ilmaisen joogan (opettaja lahjoittaa aikansa), johon osallistumisesta saa maksaa mitä haluaa ja tuotto menee johonkin hyvään kohteeseen. Tämän kuukauden kohde on muistaakseni lapset ja odottavien äitien tukiyhdistys. Sinne voisi myös viedä keräyskoriin (siis koko kuukauden) asiaan sopivia puhtaita vaatteita tai tarvikkeita. No, meiltä ei vauvanpeittoja kovin paljon löydy, joten siihen en osallistu, enkä ole sitten päättänyt ostaa muistakaan tarvikkeita hyvään tarkoitukseen. Niitä kun kerätään niin moneen paikkaan, ettei joka paikkaan repeä. Olen päättänyt, että jos johonkin ostan hygieniatarvikkeita, niin sitten tyttären kouluun. Koulun terveydenhoitajalla ei nimittäin ole tarjota yhtään mitään, mikäli vanhemmat eivät ole tarvikkeita lahjoittaneet!

Samanlaisia maksa mitä jaksat -tarjouksia on myös teattereissa (no, joo, ei sentään noissa Broadway-musikaaleissa), joskaan en ole sellaisessa käynyt. En ole myöskään päässyt ensi-iltoihin, jolloin tarjoilu ja viininmaistajaiset ovat koko yleisölle... Kaikkea kivaa on siis vielä kokematta. (Ajatelkaas mitä Suomessa tapahtuisi, jos koko yleisö pääsisi esityksen jälkeen nauttimaan tuotteita; ensinna olisi pakko jakaa viinalippuja, jottei tulisi liian tunku... ) Ja huomioitavaa on myös se, että valtionavut eivät kata täällä kovinkaan suurta osaa teatterin tuloista, lipputuloilla on katettava kulut. Meikit, kampaukset, ruuat ja juomat kerätään lahjoituksina ja siksipä jokaisessa esityksessä on aluksi ´mainoskatko´, jossa luetellaan kaikkien tukijoiden nimet ja yritykset. Ja yksityishenkilönä summasta riippuen saat kaikenlaista härpäkettä tai kunniakirjan seinälle tai kierroksen teatterissa, kunhan vain lahjoitat rahaa. Lahjoitukset ovat vähennyskelpoisia verotuksessa, joten siksi systeemi toimii. Kaipa minunkin täytyy sitten valita jokin kohde, kun oikeesti alan tehdä töitä. Mutta en jaksa ajatella sitä ihan vielä. (Siis tuota odottavaa paperisotaa, johon pitäisi ryhtyä. Kaksi ensimmäistä referenssikirjettä suljetussa kirjekuoressa, jotka kirjoittaja on liimauksen yli allekirjoituksellaan sinetöinyt, olen jo hankkinut!)

Eikä minun siis pitänyt teattereista puhua, olen nimittäin pettynyt Blumenthaliin, joka unohti velottaa lippumaksuni ja sitten lähetti väärän määrän lippuja ja muutti esitysaikaa niin, että olin uptownissa väärään aikaan, vaan siitä, mitä aion tänään tehdä. Mutta siitäkään en taida viitsiä, koska minua siis ärsyttää toinenkin juttu! Nimittäin vanheneminen. Viimeiset kolme päivää olen hillunut lukulasit päässä aamusta iltaan ja kai se on sitten uskottava: täytyy hankkia uudet lukulasit ja toiset aurinkovahvuuksilla. Kunnen muuten saa himppustakaan selvää iPadistä, jonka tytär ystävällismielisesti palautti (vissiin väliaikaisesti) äipän käyttöön. Ja vastavuoroisesti ryöväsi sitten tämän läppärin, jonka käyttöoikeuden ryövään takaisin aina koulu- tahi tänään nukkuaikoina.

Miksei siis iPhoneja tehdä isompina? Näyttää siis siltä, että minun täytyy ensi kesänä hylätä rakas vehkeeni ja hankittava isompinäyttöinen tai sitten se pahempi vaihtoehto: kaksiteholasit. Mutta kun mun niska ei kestä niitä kaksitehoja! (Ja juu: se facebuukki ei vaan suostu siinä ruudulla isommaksi raahautumaan enkä kestä sitäkään, että rivit ei mahdu kokonaan näytölle.)

Mää meen takasin talviunille ja herään sitten, kun raha kasvaa puissa.

Lumibloggaus 2

Torstain lumikuvia täällä: http://katajenkeissa.snaplog.com

Lumibloggaus jatkuu... Puoli kolmen aikaan lumisade on tauonnut ja nyt taivaalta tulee jäävettä (sleet). Semmoista en ole koskaan Suomessa saanut niskaani. Mutta siis jo puolelta päivin keli oli sellainen, että autot kompuroivat ja lieväänkin mäkeen jäi kesärenkailla kiinni. En siis yhtään kadehdi niitä, jotka ovat liikenteessä, sillä siinä ei ole kovin paljoa tehtävissä, jossei satu olemaan hiekkasäkkiä auton takaluukussa.

 

Kaikki koulut ja toimistot ovat kiinni ja todennäköisesti pysyvätkin kiinni tämän viikon. Pelkona tässä on se (kun me kaikki ollaan visusti kotosalla ja kuunnellaan kuinka viuhuu ja rapisee), että veden ja lumen yhdistelmä painaa sähkölinjat poikki ja jäädään ilman sähköä. Siinä tapauksessa käkitään kaasutakan edessä visusti ja katsellaan toisiamme kynttilänvalossa.

 

Kelikameroiden katseleminen on tämän hetken suuri ´huvi´; en ole yhtään kateellinen heille, jotka joutuvat jättämään autonsa tuonne valtaväylälle ja kävelemään jonnekin suojaan. (Voitte kuvitella, millaisessa vaatetuksessa; Teeterissä näin kolme urheilijaa sortseissa.)

 

 

Tästä lykättiin kolmekin autoa eteenpäin.

Paikallista liukastelutaitoa.

Naapurin uima-allas ei näytä kovin kutsuvalta.

Eikä tämäkään kovin kutsu!

Meidän talo sen sijaan näyttää kutsuvalta.

Mun orvokkini. Ne nousee taas ylihuomenna!

Yhden jälkeen näytti tältä.

Tämän verran sitä tuli.

Lumibloggaus 1 (kuvat sekoittaa bloggerin, siksi kahdessa osassa)

Se parin viikon takainen lumimyräkkä ei sitten oikeastaan kokonaan yltänytkään tänne asti eli silloin saimme vain katsella kaaoskuvia etelämmästä. Siis, kun autot jäävät teille jumiin ja siellä sitten odotetaan, että lumi sulaa. Kesärenkailla kun ei ole paljon tekemistä lumessa, saati sitten jäätävässä sateessa. Oikeesti.

Nyt se on sitten täällä. Vuosisadan lumimyräkkä ja maailma seisoo. Toivottavasti. Sillä jo aamulenkillä sain todistaa muutamaa autoiloijaa, jotka eivät olleet aivan ajan tasalla siitä, miten tällä kelillä ajetaan. Siis ei ajeta. Kuvat on siis otettu ennen puolta päivää, jolloin oli oikein mukava ulkoilukeli.


Ennen puoltapäivää.



Minä lähdin kävelylle.



Enkä yllätyksekseni ollut ainoa... vaikka en ketään nähnyt.

Varsin tyhjää oli Blakeneyllä.

Onneksi tämä veikkonen tervehti minua Try Sportsin edessä.

Vaikka itse kauppa olikin jo kiinni.

Teidän iloksenne poikkesin myös Teeteriin ottamaan pari kuvaa.

Teeterissä ei ollut paljoa juustoja.

Eikä maitoakaan kummoisesti.

Otsikoton bloggaus

Mistäs tämä nyt kertoo, että tänään olen muka nähnyt tuttuja joka paikassa. Tiedättekö: niitä ihmisiä, joita ei oikeasti tunne, mutta joihin törmää toistuvasti kaupoissa, kirjastossa, luennoilla ja kahviloissa. Joille tekisi mieli moikata, muttei sitten oikein kehtaakaan. No, täällä vois huoletta moikata ja jutustella kaikkien kanssa, mutta kaikki nämä 'tuttuni' ovat olleet suomalaisia/Suomessa, joten en tietenkään voi!

Tänään sataa vettä ja aamuinen visiitti ystävän luona (ette muuten uskokaan, miten ristiriitaisen kotoisaksi tuntee olonsa, kun käy vieraisilla paikassa, jonka emäntä on sisustustyyliltään hyvinkin paikallinen, mutta isäntä suomalainen. Osin täysin oman maun vastaista, mutta sitten nököttää Pirttipöytä penkkeineen keittiössä ja Heljä Liukko-Sundströmiä seinillä.) ja tunnin hammastenpuhdistussessio ei riitä päivän sisällöksi. Mulla on siis tylsää! (Lue: Tentti huomenna.) Toisinsanoen olen huono tarttumaan asioihin, joilla ei ole määräaikaa. 

Kuten vaikka muistelemaan paikkoja, joissa olen viimeisen kymmenen vuoden aikana asunut. Muistan toki paikat, mutta en muuttopäivämääriä, joita siis kaivelemme esiin jostain. Ei niitä nimittäin ensimmäistä kertaa kysytä, joten ajateltiin, että olis hyvä ilmoittaa yhtenevät päivät. Kun kummiskin ne tarkistavat. Vaikka olishan sekin syy hylätä kunnianarvoisa hakemukseni hierojan ammattiin tässä maassa: ei muista päivämäärää, jolloin muutti vuonna 2005 (toisessa maassa, toisessa maanosassa ja toisella mantereella). Ja sitten mua ärsyttää myös se, että täytyy täyttää myös kohta, jossa kysytään rotua. Olen valkoinen. Ja punatukkainen ja pituus ja paino tietenkin kanssa. Tuleekohan hierontatoimikunta vaa'an kanssa tarkistamaan? Ja nimenmuutokset täytyy todistaa notaarilla. Sekin täytyis varmaan hoitaa alta pois, sillä saattavat vaatia UUDEN, henkilökohtaisesti noudetun, määrätyllä lomakkeella olevan virkatodistuksen. 

Ei siis nyt jaksa ruotia hakuprosessia vaan vaihdan aihetta. Siispä kerron teillä joogasta. Kun kerran tässä istuksin, niin ette varmaan arvaa missä, kahvilla. (Tänään olis ollut lenkkipäivä, mutta ei tässä maassa voi, jos sataa!) 

Eilen nimittäin rohkaistuin ensimmäistä kertaa elämässäni Ashtanga-joogaan! En siis harrastanut joogaa siellä kotomaassa laisinkaan, joten kaikki kokemukseni tästä lajista on tullut kerättyä tässä maassa. Ja tykkään kovasti! Mutta siis toistaiseksi olen tyytynyt joogan perusteisiin tai nykyisellä salillani jooga 1:seen, jossa edetään rauhalliseen tahtiin ja opettaja kertoo aika tarkkaan mitä tulisi tehdä ja vaihtoehtoja siihen. Nyttemmin olen jo oppinut ymmärtämään puhetta, eikä koko aikaa tarvitse niska klinussa katsoa mitä opettaja tekee. Se on muuten kiva tunne, kun osaa laittaa oikean käden, käsivarren ja vasemman jalkaterän ja reiden oikeinpäin pelkästään kuuloaistin varassa ja samalla muistaa hengittää. Kokeilkaapas itse!

No Ashtanga siis poikkeaa Power-joogasta (kuten lähisalilla perusjoogaa nimitetään/painotetaan) tai jooga flow:sta (kuten Matthewsin salilla on perustuntien nimitys) siinä, että tunti on aina sama ja etenee koko ajan. Paitsi, että nurinpäisessä koirassa (miten se oikeesti on suomeksi: downward dog/downdog) sitten hengitellään pidempään. Tunnilla tehtiin kaikki (ainaskin melkein) mahdolliset liikkeet ja seisonnat ja solmut, mutta jokainen tietenkin voi suhteuttaa omaan taitotasoonsa. Ja voitte uskoa, että ensimmäisellä kerralla on sekä kintut, kourat että takavärkki solmussa. Mutta ashtanga osuu juuri niihin lonkanalueen ongelmiin, jotka meikäläiseen ovat kasautuneet! Seuraavaksi täytyy sitten kunto hilata sille tasolle, että pystyy tuon alkeis-ashtangan (tunti ja 10 minuuttia) kokonaan vetämään.

Varsinainen ashtanga on sitten 2 t 15 min, joten siihen annan itselleni vähän aikaa harjoitella. Odottakaan vaan, kun julistan joku päivä, että olen oppinut seisomaan päälläni... tai sitten ei, kakarana satutettu niska ei taida siihen yltään, eikä oikein siltakaan taivu, kun olka/rintakehä (jessus sentään, mä en osaa näitä suomeksi enää! shoulder girdle) on niin jumissa. Mutta spagaatiin lupaan pianaikaan taipua ja niskaseisonta sekä takaperin kuperkeikka on jo nyt helppoa kauraa. Kuvitelkaa vaan: minä teen kuperkeikkoja joogatunnilla! Ja maksan siitä.

Eikä tämä vielä tähän lopu; en ole hylännyt ajatusta shag-tunneista vaikka vielä ei ole ehdittykään, mutta ensi viikolla lupauduin taas vatsatanssiketkutteluun, kun meidän naistenryhmässä sellainen tuli vastaan. Ja kunhan koulu loppuu, niin mikään ei estä minua notkumasta Kojootti Joessa joka keskiviikko tavoitteena oppia tänä vuonna vaikka 10 ensimmäistä tanssia!

Liikunnallista kevättä! Heti kun aurinko taas suvaitsee paistaa. Eli huomenna.