Onneksi hotelli oli niin lähellä, että sinne saattoi sujauttaa sujahtaa turvaan välillä ja tytär jo siinä iässä, ettei tarvi koko ajan vahtia. Ja parempi olikin olla vahtimatta, sillä mun mielestä jokainen aalto oli vaarassa imaista sen syvyyksiin (vettä siis vyötäröön asti, mutta silti). Paikoitus oli kyllä rantavahdin silmien alla, joten äitikin pärjäsi.
Iltasella olisi voinut mennä maailmanpyörään, semmoseen köysirata liukumaan tai pomppimaan taivaisiin, mutta me pysyttiin maan tasalla, syötiin hyvin ja vähän käveleskeltiin kaupoissakin. Hotelli oli bilealueelta vähän syrjässä, joten autolla liikuttiin, vaikka tuo melkein kuskikin oli mukana. Parasta oli aamu- ja iltapäivälenkki rantaa pitkin, vaikka ihan koko rantaviivaa ei jaksettu kävellä; 35 mailia olisi tässä kunnossa ja siinä helteessä liikaa. Minulle riitti puolitoista mailia.
Biitsielämässä ei varmaan ole mitään outoa tai kummallista, paitsi se, että semmoiset löytyy kolmen tunnin ajomatkan päästä kotoa ja biitsikausi kestää semmoisen viisi kuukautta. Saatanpa siis poiketa toistekin. Ensi kerralla tosin Charlestoniin.
Sitten muihin asioihin. Kuten vaikka siihen, että likka alkaa oppia autolla-ajon jaloa taitoa. Olemme siis jo kesyttäneet nelikasivitosen ja jopa poikenneet seiskaseiskalla, mikä on kyllä saavutus. Samalla ajettiin myös uptownissa eli enää on parkkitalomystiikka jäljellä. Ja muutenkintäytyy vielä harjoitella, mutta hyvässä vauhdissa ollaan. Katsotaan, saadaanko Suomessa mahdollisuus kokeilla keppivaihdetta, jotta se oikea ajaminenkin tulisi koettua?!
Myös juhannus tuli ja meni. Vähän varkain, sillä sitä ei täällä juhlita. Huomioidaan toki siten, että lehdessä oli juttu "Virallinen kesä tuli vihdoinkin". Mikä tuntui hassulta, sillä elohopea on paukuttanut jo useamman viikon 35 tienoilla, mutta se on vaan tämä suomalainen näkökulma, joka edelleen tunkee esiin monessa asiassa. Päätimme kaiken uhallakin pitää bileet, vaikka sekä salmiakki, turkinpippuri että oikea suklaakin oli loppu.
Ja niinhän siinä sitten kävi, että loppujen lopuksi maistiaisiksi saatiin ruisleipää, leipäjuustoa ja Lakkah...likööriä. Kokeilkaapa jäähdyttää se Lakkalikööri pakastimessa, joka hajosi juusi sopivasti kolme päivää ennen juhlia ja uusi toimitettiin parahiksi juuri silloin, kun bileet alkoivat. Tietenkin yli kolmenviiden helle ja kaikki kylmälaukut tarvittiin jäähdyttämään olutta, skunppaa ja valkoviiniä, joten lievää taiteilua vaadittiin pitämään se ruokakin sopivassa lämpötilassa. Onneksi on ystäviä, joille voi soittaa, ettää tulkaa tuolien ja salaatin lisäksi kylmälaukkujen ja jääpussien kanssa. Kaikki meni hyvin ja oli kivaa. Muttei kuitenkaan oikean juhannuksen veroista kivaa. Semmoista Amerikassa tehdyllä leipäjuustolla, jotta kastettiin lakkaliköörissä, aikaansaatua kivaa. Ja hyvää oli! Ja paketin kyljessä lukee Juusto (ensi kerralla otan kuvan, nyt en muistanut). Ja oli meillä ruisleipääkin (kiitos Sari) ja neitokainen uhrasi vihonviimeiset Fazerin sinisensä yleiseksi hyväksi.
Mutta jos siis ensi jussina satutte tänne päin, niin muistakaa, että Hyvärisillä on juhannusbileet. Tervetuloa mukaan!
Kuvien asettelu on miten sattuu, sillä iPadi ei ny ihan taivu. Seuraava postaus onkin sitten kotomaan kamaralta. Todennäköisesti saunasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti