Vuodatus

Nimimerkki poropää Pohjois-Karoliinasta ei tiennyt, mihin päänsä laittoi, kun lupautui suorittamaan terveysalan tutkinnon eräässä hyvämaineisessa Amerikan maan oppilaitoksessa.

Joutuipa hän melkoiseen myllytykseen, jonka puitteissa tulee punnittua kuka hän syvimmiltään oikein on. Leppoisa pari päivää viikossa koulutus ei ole alkanut kovin leppoisasti, mutta siitä hän saa syyttää tietenkin vain ja ainoastaan itseään ja pinttyneitä tapojaan. Sillä suurinpiirtein kahdensadaviidenkymmenen opintoviikon verran maisterialan tutkintoa ja joltiseltaan reilun sadan maisterinjälkeisen oppimisviikon, puhumattakaan reilun tuhannen tunnin verran hieromataitoa ja reilun kolmen vuoden jäsekorjausopintojen jälkeen hän on ensimmäistä kertaa elämässään ahdistunut sisäänsä pumpattavan tiedon määrästä!

Määrä ja laatu eivät aina pysty kulkemaan käsi kädessä, joten jostain on vissiinkin luovuttava. Ja koskapa tuo määrä on varsin sujuvasti reiluun kahdeksaansataan perusoppisivuun, reiluun kolmeensataan etiikkasivuun, neljäänsataanviitenkymmeneen trail guide -sivuun (tähän liittyy myös kaksisataaviisikymmentä sivua harjoituksia) ja kahteensataanviiteenkymmeneen triggerterapia sivuun (en viitsi mainita kahta alle sadan sivun eeposta) hakattu, niin laatu on se, joka saa lähteä.

Jokaiselle lähipäivälle on 30-70 sivua luettavaa sekä samasta sivumäärästä 30-100 monivalintatehtävää. Monivalintatehtävät onneksi ohjaavat suurien kokonaisuuksien hallintaan, joten ihan mieluusti sitä repii verkkarinsa, kun ei osaa valita oikeaa vaihtoehtoa (varsinkin silloin, kun voi osoittaa kappaleen, jossa vastaus seisoo, mutta "kieli"taito ei vissiin sitten riitä). Näiden lisäksi on sitten ensi viikoksi opittava luut, joita toki on opittavassa listassa vain reilu sata, joten äkkiäkös ne latinasta englanniksi vääntää. (Muiden alojen asiantuntijoille tiedoksi, että lapaluu on scapula [mitä se on - luojan kiitos - myös latinaksi], mutta tähän luuhun liittyy 20 muuta termiä [acromion process, supraglenoid tubercle, superior angle of scapula], jotka on siis myös osattava.)

Itseasiassa olen siis etylyöntiasemassa, koska on varsin helppo vääntää Christa Iliaca Anterior Superior muotoon Anterior Superior Iliac Spine. Tai no; helppo ja helppo, mutta selvisin myös periamerikkalaisesta Spelling Testistä, jossa siis luokassa kukin vuorollaan tavasi em. termejä. Mutta niin se vaan on, että dementia on tähän mennessä jo lykkääntynyt ainakin kolme vuosikymmentä eteenpäin, sen verran on aivoja ulkolukuenglanninnoksissa rasitettu.

Mitä minä sitten oikein rutisen? Arvatkaapa, onko nämä luut käyty luokassa yhdessä läpi? Arvatkaapa onko saatu käsitellä luurankoa ja tunnustella niitä luiden nystyröitä? Arvatkaa, tehdäänko tunneilla pari/ryhmäharjoituksia? Arvatkaa, onko oppiminen jotain muutakin kuin monivalintatehtäviä? Käyttämämme oppikirjat on hyviä, suorastaan loistavia, joten ei kai siinä opettajaa tahi oppimista sitten muuten tarvita. Lukekaa/opetelkaa sieltä!

Oppilaitokset rankataan paremmuusjärjestykseen täällä niinkuin koto-Suomessakin. Täällä se tapahtuu prosenttiluvuin eli ranking muotoutuu siitä, kuinka monta prosenttia opiskelijoista ei pääse ensimmäisellä kerralla läpi osavaltion testistä (joka on muuten tietokonepohjainen fu..ing monivalintatehtävä). Ja jos on sattunut niin, että sen kerran kun ryhmässä oli vain 12 opiskelijaa, niin heistä 2 reppasi ja ranking lysähti alas kuin lehmän häntä, niin jotainhan on asian eteen tehtävä. Vaikkapa lykättävä lisää monivalintatehtäviä eteen...

Koulutuksen aikainen arvosana kertyy siis tehdyistä tehtävistä (määrätty prosenttiosuus) ja testeistä (hivenen isompi prosenttiosuus). Tarkoitan siis noita intohimoni kohteita, joista jokaisen vastauksen voi toki kysyä kaverilta tai vielä fiksummin: opettajalta ennen kuin tehtävän palauttaa. Testissä pärjääminen on oma lukunsa eli mennä viikolla opettaja näytti jokaisen luustokuvan, joka testiin tulee (ja luetteli jokaisen luun nimen [ohhoh: tämänhän voisi lukea vaikka ihan pedagogiikaksi], joka testissä kysytään). Nopeat syö hitaat ja seuraavaksi opettajamme luki ääneen jokaisen monivalintatehtävän, joka testiin tulee! Ennen luku-urakkaa hän kehoitti kaikkia halukkaita tuomaan iPhonen äänitysmoodissa luokan eteen, jotta voi sitten harjoitella. Samana iltana yksi opiskelukavereistani lähetti nuo kysymykset koko ryhmälle sähköpostissa ja seuraavana päivänä toiselta tuli oikeat vastaukset. Joten helppoa kuin heinänteko! Tämän jälkeen on suorastaan nöyryyttävää, jos joku saa alle 80% ensi viikon testistä. Näyttää hyvältä tilastoissa ja taas on erinomainen ryhmä, joka syväoppii tarvittavat asiat.

Ja minä vielä ihmettelen, miksi en ole saanut kovin kummoista hierontaa tai miksi käsiä ei tarvitse pestä ennenkuin harjoittelee: riittää, että osaa valita vaihtoehdon A, B, C tai D, toiminta on sitten toinen juttu!

Nyt on siis otettava luu käteen ja opittava lukemaan monivalintatehtäviä ja haettava niihin vastaus. Ei siis kannata yrittää ymmärtää mitä lukee, sillä siihen ei yksinkertaisesti ole aikaa (ja minä olen osa-aikainen opiskelija ja kertaalleen [osan jopa kahdesti] asiat jo suomeksi opiskellut). Mitään ei tarvitse osata selittää (olen ehkä sanonut yhteensä kaksikymmenta sanaa oppitunneilla tähän mennessä) tahi kertoa omin sanoin. Itseasiassa on hyvä välttää aiheetonta puhumista tunneilla ja harjoitellessa preferoidaan hiljaisuutta. Ja paljonhan tässä on jo opittu: opettaja käytti 30 minuuttia sen vakuuttamiseen, että gluteus [suomeksi: perslihas] on vain yksi lihas, jonka hierominen on olennaista. Ja arvatkaa kuinka moni sitten uskalsi hieroa kyseisen lihaksen?

Nyt on siis aika oppia uutta: siitä mennään mistä aita on matalin! Vaikka koville ottaa.

P.S. Pääosin koulussa on siis ihan kivaa ja ihmiset on mukavia. En vaan enää ihmettele, ettei tämä maa pärjää missään, missä tarvitaan älyä tai soveltamisen taitoa. Ostettu kirja tarkoittaa monelle oppimista ja kopioiminen on omaksumisen kadehdittavin muoto, koska näin systeemi opettaa.