Aattelin nyt kirjoittaa tekstin, jossa en märehdi amerikkalaista koulutussysteemiä, paitsi ihan vähän. Minusta on nimittäin pöyristyttävää, että ne samat miljoona monivalintatehtävää, jotka on tehtävänä tunneille ennenkuin opettaja lukee/luetuttaa ne ääliömäiset powerpontit, on myös aiheen testi! Jännitettäväksi jää, onko kysymysten järjestystä sekoitettu vai ei. Oppimista on monenlaista; täällä voisin valmistua hierojaksi kopioimalla vastaukset kaverilta ja sitten ulkolukemalla ne. Tai ainakin luvan saisi, osavaltion testi on siis monivalintatesti.
Mutta sitten muihin aiheisiin. Kuten säähän, joka on: kesäinen. Tunnen oloni vähintäänkin pettyneeksi, sillä yksikään sammakko ei ole minulle loihanut, että täällä ei sitten ole ollenkaan kevättä! Lämpötila nimittäin pomppasi yhdessä yössä siitä 12-16 asteesta 27:ään ja UV-indeksi paukahti samantien hyvin korkealle eli se niistä keväisistä lenkkeilypäivistä. Paitsi jos jaksaa raahautua greenwaylle ennen aamukymmentä tahi oikeammin yhdeksää, niin voi jaksaa kävellä sen kolmisen varttia. Iltasella kosteus viipyy ilmassa pimeään asti ja meikäläinen kyllä sammuukin aika aikaisin eli iltalenkki ei oikein ole meikäläisen heiniä. Taiji-tunnit on toki siirretty pihalle ja aurinkonlasku 7.30-8 in kyllä huima! Ja yhtä huima on nousu, kun palaan viemästä likkaa kouluun tai suuntaan itse koulutielle.
Nyt sitten odotellaan ensimmäistä ukkosmyrskyä, jollaista hivenen tällekin päivälle uumoiltiin, mutta ei kyllä siltä näytä. Vaikka sieltähän se sitten humahtaa kymmenessä minuutissa jos sille päälle sattuu. Tornadovaroituskin oli jo, mutta ei kylläkään meillä. Myös vihreys alkaa pikkuhiljaa valloittaa alaa, tähän asti on saanut ihailla vain kukkivia puita, joiden olemassaoloa en koskaan Suomessa oikein rekisteröinyt. Kovasti ovat kauniita! Sääliksi kuitenkin kävisi esim. ystävääni Terhiä, sillä siitepölytiedote on seuraavanlainen: pyyhi pöytä ja sitä on kahden millin kerros jälleen tunnin kuluttua. Onneksi en itse siitepölyistä kovasti kärsi; enemmän silmiini otti paikallinen raanavesi ennenkuin siihen tottui.
Muuten kaikki on kuten ennenkin. Paitsi että likka sai ajoluvan ja äippä on jo aika hyvä ilmajarrutuksissa! Hienosti on mennyt ja sinne se on vaan sekaan mentävä, jotta vuoden kuluttua saa sitten tehdä sen ajokokeenkin. Ajolupa nimittäin heltiää 6 ajotunnin ja teoriakokeen (juu, monivalintatehtävä tottakai) suoritettua. Loppu on sitten vanhemman vastuulla! Iiks, sehän se painaakin harteilla, hetken jo luulin, että autossa+oppitunnilla istuminen niskoja jäytää, mutta ehkä se onkin teinin ajo-opetusvastuu!
Mutta tottapuhuakseni minulla alkaa olla jo aika hyvät edellytykset! Osasin tänään nimittäin ajaa Central Avenuelta Providenssille ilman navigaattoria, jonka olen viimeksi käynnistänyt pari kuukautta sitten. Tämän jälkeen taatusti eksyn sitten lähipäivinä, mutta se riski otettakoon. Vai lieneekö asianlaita sittenkin niin, että olen niin kalkkiutunut omiin ympyröihini, etten enää viitsi aukoa uusia uria saati reittejä?
Opettajanhommiin tässä nimittäin kohta väkisinkin ajautuu, sillä International Housen kumpikin ESL-opettaja on jättänyt homman kesken ja tällä hetkellä siellä on yksi opettaja (koordinaattori on joutunut takaisin opetushommiin) ja kaksi ryhmää. Eli viimeiset kolme tutorointikertaa olen oikeasti ex tempore-vauhdista opettanut ja tänään piti ihan vääntää kielioppia. Kuulemma kuullostan vakuuttavalta (vaikka joudun aika lailla lunttamaan) ja (alkeis)ryhmän mielestä minä puhun selkeämmin kuin syntyperäiset. Olen kyllä samaa mieltä: kakkosenkkua on huomattavasti helpompi ymmärtää kuin kotoperäisten nopeaa tahtia, mutta yleensä jo pysyn perässä. Tai sitten osaan paremmin matkia ja arvata. Jotain ehkä kertoo sekin, että eräänä päivänä kyynelehdin tajutessani erään kantri-biisin sanoman, joka on tähän asti mennyt täysillä ohi korvien. Ja sama biisi on soinut vähintään puoli vuotta.
Koti-ikävä väreilee pinnan alla silti silloin tällöin. Se on semmoista nostalgisointia, jonka avulla voi märehtiä huonoina päivinä itsesäälissä. Mitään erityistä asiaa ei tule kaivattua (ja ihanat ihmiset ovat kyllä huolentineet konkreettisista suklaa- yms. puutoksista), mutta sellainen ylenpalttinen kotonaolemisen tunne on menetetty. Tuttuus siitä, että on omalla maallaan puuttuu ja siihen vaikuttaa tämä kielikin aika paljon. Onneksi se tulee semmoisina häivähdyksinä ja vastapainoksi saa kokea hyväksytyksi tulemista. Nyt kun aika monen ihmisen kohdalla päässyt läpi siitä "hyvääpäivääonpassullaihanaaksentti" -vaiheesta, niin pystyy olemaan ihan oma itsensä. Alkuvaiheen ùbersentitiivinen "osaankoollaihannormaaliihminen" -kausi on pääosin ohitettu.
Elämässä on silti oma järjestyksensä. Perheen jälkeisessä järjestyksessä se menee jotenkin näin: parhaat ystävät Suomessa, parhaat ystävät täällä, kollegat siellä, pirkkalalaiset siellä, kaikki maailman suomalaiset, eurooppalaiset ja sitten tulee amerikkalaiset. Amerikassa on kiva asua, kunhan saa pysyä suomalaisena!
Ja antaisin muuten aika paljon bileistä, joissa kaikki puhuisivat suomea. Ja vielä enemmän kunnon saunasta! Ja ensi viikolla muuten laadin kirjelmän hieronta-opuksen laatijalle, sillä kirjassa seisoo (tosin tämän maan valtakielellä) "sauna on kuiva huone, jonka lämpötila on nostettu 122-140 asteeseen (siis 50-60 celciusta)". Ne mistään mitään tiedä. Amerikkalaiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti