Odottaminen on ihanaa, kunhan vaan on jotain mitä odottaa. Ja minähän olen suorastaan epäodottamisen mestari eli kärsimättömyyden huipentuma. Tällä haavaa olen päättänyt olla odottamatta seuraavia asioita.
Kesää 2014 en odota yhtään! Silloin nimittäin ajattelin mennä Suomeen viettämään juhannusta. Tai ehkä sittenkin jotain muuta kesäisen sateista ja hyttysellistä ajankohtaa, jolloin ensimmäinen kummityttöni saatellaan kirkon huomaan. Tai juhlitaan muuten vaan viisitoistavuotiasta neitosta. Samalla voin sitten tavata kaikki vanhat ystävät ja juhlia mummuni yhdeksääkymmentä viittä vuotta, joka täyttyy jo huhtikuussa 2014; mutta sitäkään en siis yhtään odota.
En myöskään odota heinäkuun loppua tänä kuluvana vuonna, sillä silloin rakas ihana ystäväni tulee Suomesta tänne kahdeksi viikoksi. En tietenkään ole vielä suunnitellut mitään, en ole varannut yhtään hotellihuonetta Charlestonista, sillä sinne hurautamme koko poppoo elokuun ekana päivänä nauttimaan elämästä, viinistä ja jotkut ehkä jopa auringosta ja rantahiekasta. En ole myöskään lähettänyt ystävälleni kasaa matkaoppaita, suunnitellut nukkumajärjestyksiä tai yrittänyt keksiä jotain mukavaa myös mukava seuraavalle nuorisolle.
En tietenkään vielä ole suonut ajatustakaan sille, että ihanainen siskoseni saapuu tänne kesäkuun alussa kummityttöjeni kanssa. En yhtään mieti sitä, mistä saa gluteenitonta ravintolaruokaa, missä ovat juuri ne outlet-myymälät, jonne toinen kummitytöistä hinkuaa tai mitä kaikkea ehtii reilussa kahdessa viikossa nähdä. En tietenkään ole varannut rannikkoreissua Myrtle Beachille tai pompotellut reissua vuoristoon. Minä olen niin kovasti kärsivälliseksi muuntautunut kotiäitönen täällä Pohjois-Karoliinassa.
Yhtään en muuten odota tämän kevään Vappua! Sitä ei tässä maassa ymmärretä juhlia, mutta meidän perhe aikoo Vapun kunniaksi raahata grillin takapihalle.
Mielessä ei ole yhtään kertaa siis tietenkään käynyt se, että koulu alkaa kolmen viikon päästä. En ole vielä hankkinut asiaankuuluvaa lakana-settiä, noutanut tietosanakirjan kokoista oppikirjaani tai miettinyt miten kummassa valmistan evääksi terveellisen ja asiaankuuluvan lounaan, sitten kun aamuherätys on kello 5.30! En siis yhtään odota nykyistä aikaisempi kukonlauluja, ajamista Corneliukseen (joko 485:ta tai 77:aa) tahi uusien tovereiden tapaamista. Minä olen kärsivällinen ihminen.
Mutta koska rakas ystäväni Tupsu saapuu vieraaksemme reilun viikon kuluttua, niin sitä varten olen jo pikkuisen varautunut. Tai no, olen vasta suurinpiirtein suunnitellut ruokalistat, kiertoajelut, vierailukohteet, vuoristoretken, naistentapaamisen, opetustilaisuuden (jota hän tulee seuraamaan), tanssikeikan, mahdollisen museoillan, miettinyt shoppailukeskukset sekä sade- että aurinkopäivien varalle, varannut hoidot, testannut lenkkeilymaastot ja pohtinut sitä, että eipä joka vierasta viedäkään tutustumaan Monroen DMV:hen (ajokorttitoimistoon). Peti on silti vielä puhalluttamatta (vaikka lakanat katsoinkin juuri valmiiksi) ja harkitsen vakavasti silittäväni hänelle varaamani pyyhkeet.
Mutta en tee sitä ihan vielä. Koska minusta on sukeutunut kaiken odottamisen keskellä suhteellisen kärsivällinen ihminen. Vaan on se mukavaa, kun on jotain mitä odottaa...
Aurinkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti