Kuinka tässä näin kävi?

Vaikka olen muutakin välillä väittänyt, niin kyllä se aika vaan juoksee täällä töröttävän täysikuun alla. Tämä on jo viides täytenä möllöttävä kuu ja sitä ei noinvain ohitetakaan. Kuun bongaa illalla takapihalla ja aamulla kouluun lähtiessä se kuumottaa koko koulumatkan. Myös auringon nousu iskee silmään miltei joka aamu, kun palaan koululta ja laskuja tekee mieli kuvata vähintäänkin joka toinen päivä. Southern sky - on se maailma kaunis!

Fiksummat sanovat, että sitä saa mitä tilaa ja viihtyminen on oma päätös siinä kuin viihtymättömyyskin. Minähän lähdin matkaan sapattivapaa mielessä ja ennakoin, että kovin kauaa en jaksa pelkästään itseni kanssa heilua. Toisaalta mielessä välkkyi kuntoprojekti ja sitä kuuluisaa aikaa itselle; positiivisena mielin myös lueskella ammattikirjallisuutta ja sivistää itseäni. Kaiken yllä leijui kuitenkin jonkinlainen ehkä, kenties ja katsotaan nyt sitten.

Heinäkuu oli kuuma ja sekava. On aika kaoottista, kun ei tiedä missä on, vaikka tietää missä on. Elokuussa jännitettiin koulun alkua ja syyskuu meni siihen totutellessa ja lapsen puolesta jännittäessä. Lokakuussa koulu jo sujui loistavasti ja äidillä oli aikaa tuskastua, tuntea itsensä arvottomaksi ja rypeä pohjamudissa. Olen kovasti yrittänyt tolkuttaa itselleni hitaasti kiiruhtamisen tärkeyttä ja rauhallisuutta, mutta niin se vaan on, että ihmisellä täytyy olla jokin kiinnekohta, tavoite tai pyrkimys. Ainakin minulla täytyy, enkä todellakaan ole löytänyt sitä kuuluisaa hetkessä elämisen taitoa. Vielä.

Marraskuu on siis se kuukausi, jolloin oli tehtävä joitain päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Ja niin siinä sitten kävi, että olen yhtäkkiä tuleva opiskelija! Olen juuri sitoutunut opiskelemaan hierojaksi Pohjois-Carolinassa maksamalla ennakkomaksun koulusta, joka alkaa maaliskuussa 2013 ja päättyy huhtikuussa 2014.

Parasta tässä kaikessa on se, että maaliskuuhun on vielä aikaa eli sapattivapaani jatkuu edelleen. Toiseksi parasta on kiinnekohta, jolloin vapaa päättyy ja se, että se päättyy opiskelemiseen. Tämä ei ehkä kuullosta siltä, että olisin jollain lailla hyödyksi yhteiskunnalle, mutta se totisesti tarkoittaa, että minulla on jälleen jotain mitä odottaa. Voin tehdä töitä jälleen huhtikuussa 2014! Onneksi sinne on vielä pitkä aika.

Yhtäkkiä onkin taas kiire opetella gluteenittomia leivontareseptejä, katsoa tanskalainen dekkarisarja loppuun ja järjestää tyhjiä päiviä, jolloin kaiken tämän voi tehdä! Tälle viikolle on luvassa lapsenhoitoa (siis minä hoidan 1-v:tä, maailmankirjoja sekoittava seikka jo sinänsä), pari "palaveria", coctail-tilaisuus, asiakas ja vieras Suomesta. Miten minä tämän kaiken ehdin? Kämppä on siivoamatta ja ulkona paistaa aurinko (luvattu +22 celciusta tälle päivälle) eli ihan pakko ehtiä greenwaylle. Kirjaston sivuille en ole ehtinyt uusia äänikirjoja surffaamaan moneen päivään ja sunnuntainakin piti pyytää mies opettaan tyttärelle autolla ajoa, kun itse olin ystävien kanssa konsertissa (pimeällä ei tohdi ajattaa ja se on siis tehtävä sunnuntaisin tyhjällä parkkipaikalla).

Joulukuu näyttäytyy nostalgisena (joululaulut tuovat kyyneleet silmiin), ihanana (eka vieras Suomesta), lämpimänä (seuraan Pirkkalan lumi- ja pakkastilannetta päivittäin), aurinkoisena (että se paistaa siis joulukuussakin), leivonnaisina (sorghum, tapioca, xanthum), etsimisenä (graavilohi, lanttu, mäti) ja hammaslääkärinä (vielä olisi puhdistus ja kruunun paikallelaitto tänä vuonna sekä tyttären operaatiot). Ja kaiken kruunaa se, että kaupasta saa edelleen tuoreita vadelmia!

Uusi vuosi tuo sitten uudet tuulet ja ehkäpä se kuntokampanjakin käynnistyy taas syöminkien jälkeen.