Joulun odotusta vieraalla maalla

Joulun lähestyminen on tämä vuonna ollut tavallista kaukaisempi ajatus, vaikka onkin tunkenut jokaisen aistin kautta sisään jo viimeiset kaksi kuukautta. Ensinnakin siksi, että minulla ei ole varsinaisesti joululomaa, koska en käy töissä, josta sitä lomaa voisi ottaa. Siksipä lasken tässä kohden työkseni heräämisen kello 6 eli olen kuin olenkin lomalla vielä kymmenisen päivää. Koulu eli kello kuuden herätykset jatkuvat taas 2.1.

Toiseksi tämän hetkisestä elämästäni puuttuu muutama varsin jouluinen elementti: pakkanen, takkatuli ja läheiset ihmiset. Pakkasta en kuitenkaan elämääni kaipaa, enkä vissiin sitä takkatultakaan kovin intohimoisesti, sillä en ole saanut aikaiseksi soittaa kaasuyhtiöön, jotta tulisivat takkamme päälle kytkemään. Läheiset ihmiset taas saisi luokseen skypettämällä, tai edes joulukortin lähettämällä, mutta siinäkin olen ollut kovasti laiskanlainen. Mutta siihen(kin) on (teko)syynsä.

Kuusi meille hankittiin jo reilua viikkoa ennen joulua, sillä minua peloteltiin, että kuusimyyjät häipyvät viikonlopun jälkeen enkä uskaltanut ottaa kuusettomuuden riskiä. Samassa hössäkässä laitoimme myös yhden sarjallisen jouluvaloja pihapensaisiin ja koristelimme takanpäällisen tontuilla ja muilla hörsäkkeillä. Ostinpa Harris Teeterista kolme piskuista joulusukkaakin, jottei aivan muukalaisia oltaisi, mutta varmuudeksi ripustimme myös Suomen lippuja koivumetsikköömme.

Mies harjoittelu imelletyn perunalaatikon tekoa jo muutama viikkoa sitten ja itse opiskelin, että lanttu on paikalliskielellä rutabaga ja tuollahan ne laatikot nyt odottavat maistajaansa. Kinkku löytyi kaupasta, vaikkakin siis kypsänä ja valmiiksi siivutettuna eli ei tarvitse keskellä yötä herätä kinkunmaistajaisiin. Se siitä perinteestä sitten. Myös vihdat joulusaunaan on jostain syystä hankkimatta, mutta muuten jouluruoka menee vanhan kaavan mukaan: piparitalo on tehty ja muistin sitten ne tortutkin, joita varten jouduin keittelemään hillon ihan itse. Silliä ja lohta saa täältäkin sekä aivan ihania jouluruusuja, ja -tähtiä olisi isoja ja vielä isompia kaikissa väreissä.

Minä olen myös aina ollut ehdoton joululauluihminen ja kävinpä joulukonserteissakin; ensinnä paikallisen sinfoniaorkesterin versiossa ja sitten Ardrey Kellin High Schoolin kuorojen loistavassa talvikonsertissa. Isossa koulussa on paljon lahjakkuuksia ja loistavat kuorot! Poikien kuorossa on liki kuusikymmentä laulajaa, joten voitte kuvitella, että ääntä lähtee. Bonuksena yksi pojista lauloi minn ehdottoman joululaulusuosikkini Oi jouluyö. Tyttöjen kuoroja taas on useampia, toinen toistaan taitavampia; näistä esityksista saan nauttia vielä monta vuotta.

Verkosta löytyy sitten myös se jouluradio, jota kovasti olen kuunnellut sekä Suomessa että myös täällä. Aloitin pari viikkoa sitten muutama laulu kerrallaan ja olen jo edennyt siihen pisteeseen, että kaikki muu jo menee kuivin silmin, mutta Sylvia joululaulu (sinne Suomeeni kaukaisehen) saa hanat aukeamaan. Heti kun pystyn senkin kuuntelemaan, niin olen valmis soittamaan koto-Suomeen. Odotelkaa soittoani siis vuoden kuluttua.


Rauhaisaa ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille rakkaille Suomeen!

Jouluvaloista

Tytär on sitä mieltä, että meillekin pitäisi hankkia jonkinlaiset jouluvalot, koska kaikilla muillakin on. Varsinkin, kun emme ole hankkineet edes joulukuusta vielä eli kovasti myöhässä ollaan. Ainoa haaste asiassa on, että en suin surminkaan osaa päättää kaikkien värillisten, ledillisten, vilkkuvien ja ns. perinteisten välillä. Varsinkin, kun olisi tiedettävä mihin ne ripustaa, montako mitäkin pituusmittaa sarjassa pitäisi olla vai ihanko mattoa hankkisi? Ja millä ne sinne puuhun tai katonharjaan kiipeää?

Ja olisihan se mautonta tyytyä valoihin, sillä porot, joulupukki, tonttulauma ja kolme lumiukkoa voisi olla mukavia. Kunhan ensin on asetellut sen seimihäkkyrän paikoilleen. Junasysteemikin on varsin yleinen ja sitten sellaisia valaistuja karkkitankoja käytävän molemmin puolin. Enkä ole vielä hankkinut edes kransseja jokaiseen ikkunaan tai havuköynnöstä portinpylväisiin/katoksen palkkeihin. Punaisia rusetteja ei ole ikkunoissa, eikä edes postilaatikkoamme koristamassa, joten postinkantajamme katsoi parhaaksi jo hyvissä ajoin lähestyä meitä kortilla, johon on präntätty hänen osoitteensa. Kuinkahan suurella summalla on hyvä muistaa postinkantajaa, joka jouluu tunkemaan suomalaisen A4-kokoisen postin jenkkiläiseen, puolta pienempään postilaatikkoon?

Ideoita ja inspiraatiota on viime viikko haettu naapurustosta ja kävästiinpä asiaankuuluvalla visiitillä myös McAdenvillessä eli virallisessa joulukaupungissa (sori vaan Turku!) inspiraatiota hankkimassa. Auton katolle voisi tietenkin virittää, jossei nyt poroa kelkkoineen, niin ainakin valot tai Petteri Punakuonon nenän ja sarvet. Laiskempi tyytyy kranssiin tai rusettiin etuspoilerissa.

Kävin myös kv-ryhmän naisten pikkujouluissa tai oikeammin luncheonissa eli nyt tiedä myös miten talo tulee sisältä koristella. Tai siis, jos on asianmukainen talo (vierasolohuone, aula, sali, pikkusali, olohuone, keittiö, keittiön seurustelunurkkaus, breakfastnurkka, allashuone [ei siellä ei ole allasta, se on jossain muualla] ja sitten tietenkin privaattitilat yläkerrassa). Aulassa mieluusti kristillinen asetelma, keittiössä tonttuihin perustuva systeemi, olohuoneessa joulukuusi ja enkelikuvaelma, vessassa jouluverhot ja pyyheliinat samaa sarjaa, mutta allashuoneen voi jättää joulukoristelematta (siellä oli hieno vanhojen autojen kokoelma, flipperi ja kiinalainen lipastosysteemi). Mutta tämä on siis minimivaatimus talosta, jonne pystyy helposti istuttamaan noin 60 naista (ylen)syömään ja juttelemaan!

Juhlat oli oikein mukavat ja ruoka oli erinomaisen maittavaa ja yltäkylläistä; samaa voi sanoa monista joulukoristehökötyksistä, jotka joulunaikaa valaisevat. Kaupoissa joululaulut ovat soineet jo monta viikkoa ja pelkästään kuusenkoristeita myydään Tampereen Stockmannin yhden kerroksen kokoisissa osastoissa. Yllättävää tässä kaikessa on se, että kaikkeen tottuu, eikä kaupassakäynti ole ollenkaan niin ahdistavaa kuin vaikka em. tamperelaiskaupassa. Katselen nimittäin edelleen ällistyneenä sitä tavaramäärää, jonka (nais)ihmiset kasaavat kerralla ostoskärryihinsä. Ihmettelen myös edelleen sitä, ettei ole minkäänlaista "mihin tungen nämä hiostavat ulkovaatteet" -probleemaa.

Ja olen myös oppinut tykkäämään siitä hilipölöpaliheppulista, joka pilipalittelee Pelastusarmeijan padan vieressä meitä lähimmän Harris Teaterin pihassa. Miten kukaan voi jaksaa olla niin iloinen, puhelias, vitsikäs oma itsensä päivästä ja tunnista toiseen? Sympatioillani voi olla jotain tekemistä sen kanssa, että hän kiltisti alkoi toivottaa kaikille Happy Finland's Independence Day:tä, kun asiasta pikkuisen mainitsin.

Blogin kuvat eivät valitettavasti tee oikeutta kaikille valoille, jotka eivät valoisaan aikaan näy eivätkä pimeässä tallennu kameraan. Myös niista puhalluksilla toimivista härpäkkeitä on vaikea saada kuvaa, sillä puhallus on päivisin pois päältä... Kannattaakin tulla paikan päälle kokemaan joulukoristelun lumo, vai mitä Terhi?

 

Mikään näistä kuvista ei ole meidän pihasta!

Kuinka tässä näin kävi?

Vaikka olen muutakin välillä väittänyt, niin kyllä se aika vaan juoksee täällä töröttävän täysikuun alla. Tämä on jo viides täytenä möllöttävä kuu ja sitä ei noinvain ohitetakaan. Kuun bongaa illalla takapihalla ja aamulla kouluun lähtiessä se kuumottaa koko koulumatkan. Myös auringon nousu iskee silmään miltei joka aamu, kun palaan koululta ja laskuja tekee mieli kuvata vähintäänkin joka toinen päivä. Southern sky - on se maailma kaunis!

Fiksummat sanovat, että sitä saa mitä tilaa ja viihtyminen on oma päätös siinä kuin viihtymättömyyskin. Minähän lähdin matkaan sapattivapaa mielessä ja ennakoin, että kovin kauaa en jaksa pelkästään itseni kanssa heilua. Toisaalta mielessä välkkyi kuntoprojekti ja sitä kuuluisaa aikaa itselle; positiivisena mielin myös lueskella ammattikirjallisuutta ja sivistää itseäni. Kaiken yllä leijui kuitenkin jonkinlainen ehkä, kenties ja katsotaan nyt sitten.

Heinäkuu oli kuuma ja sekava. On aika kaoottista, kun ei tiedä missä on, vaikka tietää missä on. Elokuussa jännitettiin koulun alkua ja syyskuu meni siihen totutellessa ja lapsen puolesta jännittäessä. Lokakuussa koulu jo sujui loistavasti ja äidillä oli aikaa tuskastua, tuntea itsensä arvottomaksi ja rypeä pohjamudissa. Olen kovasti yrittänyt tolkuttaa itselleni hitaasti kiiruhtamisen tärkeyttä ja rauhallisuutta, mutta niin se vaan on, että ihmisellä täytyy olla jokin kiinnekohta, tavoite tai pyrkimys. Ainakin minulla täytyy, enkä todellakaan ole löytänyt sitä kuuluisaa hetkessä elämisen taitoa. Vielä.

Marraskuu on siis se kuukausi, jolloin oli tehtävä joitain päätöksiä tulevaisuuden suhteen. Ja niin siinä sitten kävi, että olen yhtäkkiä tuleva opiskelija! Olen juuri sitoutunut opiskelemaan hierojaksi Pohjois-Carolinassa maksamalla ennakkomaksun koulusta, joka alkaa maaliskuussa 2013 ja päättyy huhtikuussa 2014.

Parasta tässä kaikessa on se, että maaliskuuhun on vielä aikaa eli sapattivapaani jatkuu edelleen. Toiseksi parasta on kiinnekohta, jolloin vapaa päättyy ja se, että se päättyy opiskelemiseen. Tämä ei ehkä kuullosta siltä, että olisin jollain lailla hyödyksi yhteiskunnalle, mutta se totisesti tarkoittaa, että minulla on jälleen jotain mitä odottaa. Voin tehdä töitä jälleen huhtikuussa 2014! Onneksi sinne on vielä pitkä aika.

Yhtäkkiä onkin taas kiire opetella gluteenittomia leivontareseptejä, katsoa tanskalainen dekkarisarja loppuun ja järjestää tyhjiä päiviä, jolloin kaiken tämän voi tehdä! Tälle viikolle on luvassa lapsenhoitoa (siis minä hoidan 1-v:tä, maailmankirjoja sekoittava seikka jo sinänsä), pari "palaveria", coctail-tilaisuus, asiakas ja vieras Suomesta. Miten minä tämän kaiken ehdin? Kämppä on siivoamatta ja ulkona paistaa aurinko (luvattu +22 celciusta tälle päivälle) eli ihan pakko ehtiä greenwaylle. Kirjaston sivuille en ole ehtinyt uusia äänikirjoja surffaamaan moneen päivään ja sunnuntainakin piti pyytää mies opettaan tyttärelle autolla ajoa, kun itse olin ystävien kanssa konsertissa (pimeällä ei tohdi ajattaa ja se on siis tehtävä sunnuntaisin tyhjällä parkkipaikalla).

Joulukuu näyttäytyy nostalgisena (joululaulut tuovat kyyneleet silmiin), ihanana (eka vieras Suomesta), lämpimänä (seuraan Pirkkalan lumi- ja pakkastilannetta päivittäin), aurinkoisena (että se paistaa siis joulukuussakin), leivonnaisina (sorghum, tapioca, xanthum), etsimisenä (graavilohi, lanttu, mäti) ja hammaslääkärinä (vielä olisi puhdistus ja kruunun paikallelaitto tänä vuonna sekä tyttären operaatiot). Ja kaiken kruunaa se, että kaupasta saa edelleen tuoreita vadelmia!

Uusi vuosi tuo sitten uudet tuulet ja ehkäpä se kuntokampanjakin käynnistyy taas syöminkien jälkeen.