Juuri tänään ja tällä hetkellä ei ole kiire mihinkään, voi vain olla. Viikko oli mielenkiintoinen; aluksi vanhat mallit hyökyivät yli ja osasin ottaa pulttia ihan tosissaan. Kieriskellä yön nukkumatta ja murehtia. Mutta sitten: muistui mieleen, että vaikka valvoisin loppuelämäni, niin kaikkea vaan tulee vastaan.
Pääsin yli aika nopeasti, enkä siitä syystä, että omalla toiminnallani ja reagointitavalla olisin saanut jotain järjestykseen, vaan koska ymmärsin himmata ja - antaa olla. Aika näyttää, kaikki asiat kääntyvät johonkin suuntaan ja sitten toimitaan sen mukaisesti. Vielä, kun tuon lyhyenkin ärripurrimurehtimis -vaiheenkin saisi jätetyksi väliin, niin turhat vouhkaamiset eivät kuluttaisi energiaa.
Loppuviikolla oli varsin rankka työrupeama, mutta onneksi sai toimia mukavien ihmisten kanssa mukavissa puitteissa. On se kumma, että jo kaksi ylitehokasta päivää (oudossa ympäristössä) saa aikaan energiavyöryn, joka meinaa jäädä päälle. Rauhoittumiseen menee sitten seuraavat kaksi päivää ja oikeasti vasta noiden rauhoittumispäivien päälle pitäisi olla viikonloppu. Jotta olisi taas alkupisteessä akut ladattuna. Miksi siihen vilinään tahtoo jäädä koukkuun ja yrittää pitää samaa härdelliä päällä silloinkin kun ei tarvitsisi?
On nimittäin vaikea "vain" olla. Jostain kumpuaa häilymään mielen perukoille, että tämä ei ole tuottavaa ajankulua; jotain pitäisi tehdä, jotta näyttäisi olevan olemassa. Eikä kukaan ole katsomassa!
Olen. Hidastan alfa-aalloille. Ei ole kiire!
Ja muita asioita en päästä mieleeni juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti