Pari valittua sanaa

Tämä teksti ei ole valitusvirsi, mutta kaiken uhallakin ajattelin avautua amerikkalaisesta koulutussysteemistä. Toki vain niiltä osin, joissa minulla on omakohtaista kokemusta, mikä ei ole kovin paljoa se. Tykkään kovasti oppimisesta ja uusien asioiden omaksumisesta ja vielä enemmän uusien keinojen ja oppimistapojen kokeilemisesta. Siinä se sitten olikin!

Olen käynyt koulua jo neljä päivää ja sisääni on kaadettu enemmän tietoa kuin Suomessa koskaan kolmessa viikossa. Tai no, mitä itseasiassa on kaataminen? Olemme saaneet neljän päivän aikana luettavaksi noin 300 sivua tekstiä ja palautettavaksi 68 monivalintakysymystä, joista kolmasosaan osaan vastata vanhojen tietojen pohjalta ja toisen kolmasosan saan tuurilla oikein. Kolmas kolmasosa onkin sitten visaisempi juttu: sanakirja ja google eivät riitä oppimisrajoitusteni kaatamiseksi, vaan tarvitsen joko opiskelukaverin tai tyttären apua kysymyksten suomentamiseksi. Pystyn siis osoittamaan sivun, kappaleen ja lauseen kirjasta, jossa vastaus seisoo, mutta en silti osaa valita. No, tuurilla pääsee pitkälle (ja vastaustekniikan kuulemma oppii) ja läpi siis pääsee, jos on 70% oikein.

Tai siis jos on 70% oikein ja 80% paikan päällä. Ja jos et ole paikan päällä, niin teet korvaustehtävät tai ostat opettajalta korvausaikaa. Paikan päällä oleminen tarkoittaa sitä, että klikkaudut kouluun ennen kello kahdeksaa aamulla ja sitä ennen tehtävät on jätetty laatikkoon tai lähetetty sähköpostilla. Jos kuitenkin lähetät ne sähköpostilla, niin ne on myös palautettava paperilla. Koska opettaja ei ehdi tulostaa ja tarkastaa muuten. (Varmaan voisi kyllä ostaa tarkastusaikaa...)

No, lukeminen on opintojen äiti ja so far so good, sillä lukeminen on työlästä, mutta YMMÄRRÄN varsin hyvin lukemani. (Mikä on outoa, jos sitä vertaa kappaleen 2 sisältöön.) Oppikirjamme (me osa-aikaiset keskitymme vain yhteen kirjaan tässä vaiheessa) on varsin hyvä ja siinä on erinomaisesti kerrottu KAIKKI mikä liittyy hierontaan ja hierojan ammattiin. Koulussa sitten käydään läpi oppikirjan tekijän laatimat powerpoint-diat kustakin aiheesta ja... siinä se. Luetaan ne läpi ja humps, tieto on valahtanut sisäämme!

Loppuajan toinen opettaja kertoo mainioita juttuja ja esittelee lose-Larryn irrallisia luunosia erinomaisesti. Olen siis 100% vakuuttunut siitä, että opettaja osaa tuon kaiken, mutta leveähkö takalistoni kärsii tilanteesta erinomaisesti. En yksinkertaisesti jaksa istua kolmea tuntia perseelläni (anteeksi, tässä maassa se in gluteuksillani) ja kuunnella ja katsella opettajan osaamista. Tuossa kolmessa tunnissa tulee monta loistavaa tiedonhippusta, jotka kumpuavat erinomaisena hierojana tunnetun opettajan kokemuksesta; mutta kyseiset 8o sivua teoriaa on sitten opittava kotona, autossa, barnes&noblessilla tahi jossain muussa paikassa, sillä koulussa niitä ei opeteta. Tai no, lienen kovasti kriittinen persoona, mutta minusta ääneen lukeminen ja opettaminen eroavat hippuisesti toisistaan (oppimista ja omaksumista en nyt tohdi tässä yhteydessä mainita, opettajamme mainitsevat ne kyllä noin kahdeksan kertaa päivässä: "asiat tulee omaksua, eikä ulkoaopetella". Asia selvä. )

Onneksi meillä on siis kaksi opettajaa. Toinen on jonkinverran kuivempi ja asiallisempi persoona, jolla on erinomainen vastaus kaikkeen, mitä liittyy  student-guideemme. Tämä guide on opetussuunnitelma, sisältökuvaus ja tehtäväpankki erinomaisessa järjestyksessä. Siinä on siis KAIKKI mitä koulutuksessa suoritetaan. Jokainen tehtävä siis. Jokainen lomake. Jokainen vaatimus. Paitsi testit; ne on samat harjoitustehtävät, jotka löytyvät kansiosta, mutta eri järjestyksessä. Essee-vastauksia ei saa laatia, mutta sanat tulee kirjoittaa oikein ja siis englanniksi. (Latinankielista sanaa ei hyväksytä.) Kansio on kannettava mukana joka päivä ja se painaa semmoiset 5 paunaa!

Myös tämä toinen on opettaja on erinomaisen taitava hoitotyössään. Kai. Toistaiseksi minulle on valjennut, että hän on erinomainen napakka opettamaan siisteyttä ja pitämään paikat järjestyksessä. (Mitä en ollenkaan aliarvioi, pidän siisteyttä suuressa arvossa.) Mutta oli jokseenkin outoa, että minut pyydettiin jäämään tuntien jälkeen opettelemaan lakanoiden oikeaoppista taittelua! Kokoaikaisille tämä oli opetettu meidän osa-aikaisten poissaollessa ja muille osa-aikaisille lounastunnilla, jolloin olin ulkona kahvilla toisten kanssa. No, osaanpahan nyt sitten standardien mukaisesti viikata muotoonommellun lakanan, jotta voin jättää sen koulun hyllylle odottamaan seuraavaa opiskelupäivää. Ja tykkään itsekin saapua siistiin luokkaan.

Sen sijaan kukaan ei ole kertaakaan pyytänyt pesemään käsiäni ennen asiakkaaseen (oppilaskaveriin) koskemista, vaikka kynsien pituus on tarkistettu. Hiukset on laitettava ponnarille, mutta vihkisormuksia ei lain mukaan saa pyytää poistamaan! Asuna tulee olla khaki-housut (käytännössä mitkä tahansa, jotka eivät ole denimiä), mutta kenkien varpaat eivät saa olla avoimet, eikä korkoa sallita! Kaikki Suomessa käyttämäni työkengät ovat siis kiellettyjä ja olenpa harkinnut, että laadin lausunnon, joka todistaa, että matala kengänkorko asettaa alaselkäni (erityisesti L1-2, sillä tässä välissä sijaitsee selkäni ongelmakohta) parempaan asentoon kuin suositeltu lenkkitossu; mutta no: minä olen tässä se maahanmuuttaja, joten maassa maan tavalla.

Mutta edelleenkään en valita, haluan vain todistaa muutamaa asiaa, joka hämmentää ja kummastuttaa pientä kulkijaa. Kulttuurilla ja tavoilla on siis merkitystä. Seuraavaksi sitten vielä muutama valituksen sana: raha on se joka ratkaisee.

Olen siis kouluni kokonaan maksanut eli siinä suhteessa ei ole ongelmia. Mutta lisäksi on tilattava koulun logolla varustettuja paitoja (18 taalaa kpl) ja ehkäpä hankittava uuden kengät. Sukkasillaan ei saa missään nimessä esiintyä! Hoitaja kantaa öljyä (23taalaa), geeliä (18) ja rasvaa (18) (juu, ne kaikki on hankittava, sillä yhdellä tehdään swedish-massagea, toisella trigger-hierontaa ja kolmannella kalvojen venytystä) vyössä (19), jossa on kotelo pumppupullolle (7). Joka päivä on oltava puhdas lakana-setti (twin set, joka sisältää muotoonommellun ja suoran lakanan sekä tyynyliinan), joka ei saa olla kuviollinen, (öljystä) laikukas tai liian ohut (over 250 thread).

Juu, ja ne kirjat ja opiskelijan oppaat maksoivat 400 taalaa! Hoitopöytää en suostunut ostamaan, sillä Suomesta roudaamani on käyvässä kunnossa, vaikka paikallisten mielestä outo. Opiskeluohjelmaan kuuluu kolme hoitokäyntiä (50-75 /kerta) valmistuneella hierojalla ja itse on tehtävä 10 harjoitushoitoa ennen asiakkaiden vastaanottoa koulussa. Nuo kymmenen täytyy olla eri henkilöitä ja opiskeluaikana saa hoitaa vain perhettä ja sukulaisia. Helppo nakki siis: perheeni siis vain viisistää itsensä, niin homma on suoritettu! Ulkopuolisia ei tohdi hoitaa, sillä sakko on (tulevan luvan epäämisen lisäksi) 1000 taalaa / varauskirjassa seisova nimi. Mutta vyöhyketerapautiksi saan ryhtyä vaikka heti, sillä siinä ei paljasteta kenenkään intiimejä paikkoja! Sillä lain mukaan on ERIKSEEN kysyttävä (mieluiten ensin paperilla ja sitten suullisesti) saako koskea pakaralihakseen, kun hierotaan alaraajat ja/tai alaselkä. Kaksi ensimmäistä päivää harjoteltiin lakanoihin käärimistä (draping), sillä mitään ei saa paljastua. Tämä tarkoittaa siis sitä, että myös riisuminen (puhun nyt koulussa tapahtuvasta jokapäiväisestä harjoittelemisesta) ja pukeminen täytyy tehdä lakanoiden välissä!

Tämä olisi ollut hyvä tietää ennakkoon, jotta olisin voinut harjoitella rintsikoiden päälle könyämistä kahden lakanan välissä; toistaiseksi siis vaikeinta koulunkäynnissä, mutta hiljaa hyvä tulee. Ja yksityiskohdat ratkaisevat: tänään opettaja suositteli, että oranssi olisi paras väri päälleviivauksessa käytettäväksi.

Tyhmä suomalainen vaan ei suostu ostamaan päälleviivauskyniä, index-kortteja sanaston opetteluun, eikä edes muistitikkua, jolle saisi nuo iki-ihanat powerpointit kopioitua. Katsotaan kuinka muijan käy, kun ensimmäinen testi lähestyy. PISA-maa versus kaikki-tehdään-kotona-itsekseen maa törmäävät vielä. Kaikesta huolimatta ajattelin hoitaa niitä ihmisiä, ja luotan kovasti itseeni siinä, että ne yksityiskohdatkin sitten kohtaavat. Kunhan vaan oppisin sen lakanoitten viikkaamisen...

Kevättä hampaassa

Nyt on sitten ostettu välilehtiä, vihkosia (en aio opetella amerikkalaista tapaa käyttää index-kortteja sanojen opetteluun), erivärisiä tarroja ja muistilappusia sekä kyniä. Olen myös kalenterittanut aikataulut syyskuun puoliväliin asti (juu, jokainen testi, sanakoe, tehtävä, palautus ja jokaisen päivän ohjelma on ennakkoon määritelty ja meille jaettu), avannut (päivittänyt, sulkenut ja uudelleenavannut) läppärini, kantanut kaikki opukset tähän sohvalle ja virittäny tv:n Frendit-kanavalle eli on korkea aika: kertoa rakkaasta hampaastani!

Juu, siitä samaisesta hampaasta, joka jäi koto-Suomeen, mutta jälkeenjäänyt kanava ikenessä on sen verran koti-ikäväistä sorttia, että se päätti alkaa kiukuttelemaan, kun saattelin rakkaan Tupsun lentokentälle Suomeen lentoa varten. Tai no, mitään saatellut, vaan tipautin terminaalin eteen ja kurvasin tieheni, sillä Charlotte-Douglasin kentän P-talot ovat remontissa eli vaihtoehdot ovat seuraavat: jättää auto pitkäaikaisparkkiin ja raahata matkalaukut sieltä bussilla terminaaliin, maksaa valet-parkista tai toimia kuten toimin; terminaalin edessä saa pysähtyä pariksi minuutiksi, mutta sitten jo hätyytellään pois.

Tutkailin lievää jomotusta (enkä vieläkään herttimaleijaa osaa sanoa sitä englanniksi, vaikka olen kasan kipusanoja tuosta reilu-800 -sivuisesta opuksesta jo alleviivannut) viikonlopun ja upotin kanavaan rutkasti jodi-sprii-linimenttiä (jodi on muuten iodine eli kuuluu sarjaan "milteimahdoton" lausua), muttei antanut sielu periksi runnoa hammaslankaa sinne sillan alle ja hammasväliharja ei väkivallatta kohteeseen iskostunut. Tänäaamuna sitten rohkaistuin poikkeamaan hammaslääkäriin kyselemään, mitä tehdä. Hampaasta (tai siis sillasta) otettiin sen siliän tien röntgenkuva (pitäisikö huolestua, tämä oli kolmas kerta, kun hampaistoani kuvattiin!) ja hammaslääkäri tutki kuvan. Siis ilman ajanvarausta!

Koska kuva ei mitään hälyyttävää näyttänyt, niin sain valita odotanko tunnin vai tulenko iltapäivällä uudelleen putsattavaksi. Valitsin jälkimmäisen, sillä piti välissä tehdä vähän laittomuuksia (jos jäisin kiinni hieromisesta, niin minua sakotettaisiin 1000 taalaa/ajanvarauskirjassa seisova asiakas; mutta minulla ei siis tokikaan ole minkäänlaista ajanvarauskirjaa, joskin harkitsen sellaisen hankkimista, sillä kaikessa suvaitsevaisuudessaan Pohjois-Karoliina sallii toimia vyöhyketerapeuttina ilman lupaa. Paitsi että siis minähän vaan "harjoittelin ilmaiseksi perhepiirissä tulevaa ammattiani". Juu, ja samainen P-Karoliina kyllä toivoo minun liittyvän liittoon opiskelijajäsenenä, jotta voisin maksaa muutaman roposen tästäkin ilosta.)

Pääasia -ja tämänkin kirjoituksen aihe- oli kuitenkin se Suomeen ikävöimään jäänyt hammas, joten takaisin palvelukulttuuriin ja vuotavaan ikeneen. Ei ollut kovin mukavaa, kun kuoppaa putsattiin, mutta noin kahdeksantoista kertaa mukavampaa kuin (samaisen kolon) päivystysputsaus viime kesänä Pirkkalassa, jolloin sinne tungettiin se kymmenen senttiä (hah, reilut kaksi intsiä) sideharsoa. Kumpaa itse preferoisit: A: "Tiedän, että tämä on epämukavaa, mutta joudun kiskomaan vielä kolme kertaa" vai B: "Ei tulehdukseen mikään kipulääke tepsi, se on nyt vaan pakko saada puhtaaksi."

Kanava on siis taas putsattu (ja kunnian ja omantunnon kautta lupaa pyhästi pujotella hammaslangan sillan alitse aiempaa useammin) ja antibiootit määrätty. Ne ovat täällä kirkkaan sinisiä, joten varmaan ne tehoavatkin nopeammin. Lisäksi sain purskutettavaa desinfiointiainetta eli kyllä taas rouva myrkyttyy niin, että kestää muutama kuukausi saada vatsa toimintakuntoon. Ja edelleen tykkään kovasti siitä, että kaikki tapahtui yksityisellä hammasklinikalla ja lasku menee vakuutusyhtiöön. Nyt olen myös aloittanut likeisen suhteen CVS:n kanssa eli jatkossa kaikki reseptit lähetetään sinne suoraan sähköisesti ja vakuutusyhtiön korttia vilauttamalla ne saa lunastettua kotiin. Vaikka ei CVS:ssä asiointikaan halvaksi tule, sillä se on samalla roskaruokakauppa, kemppari, toimistotarvikevarasto, tupakkakioski ja karkkitiski. Täytynee ensi kerralla asioida autokaistalla niin ei tule ylimääräisiä (koulutarvike)houkutuksia.

Mutta kevät on siis tullut kaupunkiin ja se näkyy siinä, että puut ovat kukassa (ne siis kukkii ensin ja lehdet tulee sitten myöhemmin) ja rentukat sekä sinivuokot putkahtelee esiin. Linnut laulaa aamuisin niin, että korvat särkyy ja oravat parveilee viiden hengen kilvoittelulaumoissa. Sorsat meinasivat hyökätä kimppuun tämänpäiväisellä lenkillä, näin jonkun piisamin lillumassa ja haukka katseli puun latvasta. Myös kilpikonnia on jo nähty lämmittelemässä kivellä ja paskahuussi on täynnä muurahaisia. Hämiksiä tässä siis vielä odotellaan, mutta varma kevään merkki saapui tänään: meksikaanot leikkasivat ruohon ja myrkyttivät jalkakäytävän välireunukset rikkaruohoja vastaan. Onneksi vielä on kylmää (15 celsiuksen puolella) ja UV-säteily on kohtuullinen. Ihania ulkoilukelejä siis!

Hampaatkin ovat kohta kunnossa (yksi kruunu vielä odottaa vuoroaan) ja seuraava tulehdusvaara on sitten vasta juhannuksen jälkeen, kun likka lähtee siskon matkassa Suomeen. Mutta sitä ennen voi tapahtua vaikka mitä eli lienee parasta tarttua Miss Susanin opukseen ja yrittää ottaa selkoa Miss Katan muistiinpanoista. Sillä en tiennyt edes mitä tarkoittaa sprain (nyrjähdys), vertigo (huimaus) tai leverage (vipuvoima). Nyt tiedän, mutta se muistaminen onkin sitten toinen juttu. Positiivista tässä on se, että opiskelutoverit arvioivat ymmärtäneensä 30% siitä mitä opettaja puhui; minä ymmärsin 90%. Mutta aktiiviseen käyttöön on vielä matkaa ja kokeissa latina ei kelpaa, oikeinkirjoitus on oltava amerikankieltä. Kokeilkaapa muuten sanoa (englanniksi): diathronic, meatus, cartilaginous ossification, xiphoid process tai squamosal suture.

 Ja sitten tarttis täyttää netitse (20 taalalla) lomake, jolla sais sitten luvan täyttää lomake (40 taalaa), jolla vois hakea lupaa (200 taalaa). Osaatteko muuten arvata, mikä maa osaa parhaiten rahastaa kaikesta? Kuten vaikka siitä, että jos on poissa harjoittelutunnilta, niin korvaaminen maksaa 25 taalaa tunti. Mutta kotitehtävät saa tehdä ilmaiseksi! Mutta jos et palauta niitä ajoissa (ennen kello 8 aamulla, jolloin on myös kirjauduttava sisään kouluun; jokainen yli viiden minuutin myöhästyminen tarkoittaa TUNNIN korvaamista), tai olet poissa kokeesta, niin lasku rapsahtaa...  Uusintakokeisiin ei siis ole varaa, joten aloitan opiskelun N-Y-T!

Minulla on elämä... kai

Olen kovasti yrittänyt pohtia, että mitä se oikein tarkoittaa, kun ihmisellä on elämä. Tytär kun viime kesänä viskasi muutaman kerran silmille fraasin: Hanki elämä. Tämä liittyi siihen, että äiti oli hivenen liian kiinnostunut lapsensa asioista, kunnei muutakaan sisältöä tuolloisessa omassa elämässä tuntunut olevan.

Jonkinlaisen oman elämän omaavana (ja tämän fraasin ylenpalttisena vihaajana) mietin siis, että mitä se elämä sitten loppujen lopuksi on. Se ei ilmeisemminkään ole kiireistä joulusta jouluun tai lomasta lomasta elämää, jolloin vapaa-aika meni vapaa-ajasta haaveksimiseen. Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana on käynyt myös varsin selväksi, että elämä ei ole omaa aikaakaan, jossei siihen liity mitään (näennäisen) järjellistä tekemistä. Elämää ei myöskään uskalla jättää huomisen huostaan, sillä siitä ei kukaan tiedä ja minä olen aina tupannut varmuuden vuoksi jo ennakkokiirehtimään huomisenkin. Vanha totuus se aukenee siis keski-ikäiselle: pysähdy tässä ja nyt ja jätä murehtiminen muille.

Olen aina ollut sitä tyyppiä, että elämässä pitää olla projekteja ja tekemistä, jottei tylsisty. Tällainen tylsistymisen ennakoiminen vaan helposti lipsahtaa siihen, ettei ehdi nauttimaan siitä mitä tekee. Tai ei halua pysähtyä; tahi vieläkin tarkemmin: ei uskalla pysähtyä, kun samalla täytyisi ottaa vastuu tekemisestään tai tekemättömyydestään. Tekeminen ja puuhastelu täyttää elämän ja pysähtyminen on suuri uhka. Mitä sitä sitten itsensä kanssa tekisi?

Jospa vaikka miettisi sitä, mitä tahtoisi tehdä. Ja koskapa tämä on minulle kovasti selvää kauranlihaa, niin olenkin yrittänyt keskittää ajatukseni siihen, mitä en halua tehdä. Mistään en siis mitään tiedä, mutta muutama asia on selvinnyt. En halua enää opettaa. Teen sitä taas huomenna ja nautin siitä, mutta loppujen lopuksi (kielen)opettaminen ei ole minun juttuni. Nautin siitä, että lähden jonnekin, valitsen vaatteet ja saan palkita itseni mukillisella lattea (mieluiten Caribousta, ei kummiskaan Starbucksista) jälkikäteen. Mutta minua ei pätkän vertaa kiinnosta se, oppiiko joku jotain!

Vedän myös jumppaa torstaisin sekalaiselle seurakunnalle ja sekin on ihan mukavaa, sillä siinä täytyy käyttää sanastoa ja tulee pohdittua muutamia juttuja. Tämä vaatii siis valmistelua (toisin kuin opettaminen) ja ihan kivaa, mutta ei sittenkään. Voisin yhtä hyvin käyttää ajan omaan hyvinvointiini, mutta tämäkin välivaihe on tarpeellinen.

Pitkään olen tässä kaivannut kontakteja ja niiden luominen onkin ollut viime kuukausien pääsisältö. Siis "etsi kavereita ja luo suhteita -projekti", jonka olen menestyksellisesti vetänyt evaluointivaiheeseen. Mukavaa hommaa ja avartavaa, mutta nyt alkaa sekin jo riittää. Tiedän keistä tykkään ja jonkinverran kestän (ja nautinkin) ympäripyöreetä jutustelua ja kikatteluakin, mutta rajansa kaikella. Olen tyhjentänyt MeetUp-tilini ylimääräisistä ryhmistä.

Maanantaina alkaa koulu ja tänään kahlasin tehtävänä olleen 30-sivuisen tekstin läpi. Löysin amerikkalaisen hierontagurun, jonka ajatukset allekirjoitin 100%sti. Vielä kun löytäisi tekijän, joka oikeasti tekee kuten guru opettaa. Hoitaa ihmistä.

En siis välitä hoitaa raajaa, selkää, kättä tai kinttua. En voi sanoa olevani kalevalainen jäsenkorjaaja, enkä käy koulua oppiakseni hieromista. Yritän oppia hoitamaan ihmistä ja sitä varten käyn koulua. Ja siinä sivussa saan vielä vähän aikaa hoitaa oma ittensä parempaan kuosiin ja katsella ympärilleen. Nyt kun on taas elämä hankittuna, niin yritetään pitää siitä kiinni. Hetki kerrallaan. Parhaiten se käy lähtemällä Coyote Joehin tanssimaan!