Odottaminen on ihanaa, kunhan vaan on jotain mitä odottaa. Ja minähän olen suorastaan epäodottamisen mestari eli kärsimättömyyden huipentuma. Tällä haavaa olen päättänyt olla odottamatta seuraavia asioita.
Kesää 2014 en odota yhtään! Silloin nimittäin ajattelin mennä Suomeen viettämään juhannusta. Tai ehkä sittenkin jotain muuta kesäisen sateista ja hyttysellistä ajankohtaa, jolloin ensimmäinen kummityttöni saatellaan kirkon huomaan. Tai juhlitaan muuten vaan viisitoistavuotiasta neitosta. Samalla voin sitten tavata kaikki vanhat ystävät ja juhlia mummuni yhdeksääkymmentä viittä vuotta, joka täyttyy jo huhtikuussa 2014; mutta sitäkään en siis yhtään odota.
En myöskään odota heinäkuun loppua tänä kuluvana vuonna, sillä silloin rakas ihana ystäväni tulee Suomesta tänne kahdeksi viikoksi. En tietenkään ole vielä suunnitellut mitään, en ole varannut yhtään hotellihuonetta Charlestonista, sillä sinne hurautamme koko poppoo elokuun ekana päivänä nauttimaan elämästä, viinistä ja jotkut ehkä jopa auringosta ja rantahiekasta. En ole myöskään lähettänyt ystävälleni kasaa matkaoppaita, suunnitellut nukkumajärjestyksiä tai yrittänyt keksiä jotain mukavaa myös mukava seuraavalle nuorisolle.
En tietenkään vielä ole suonut ajatustakaan sille, että ihanainen siskoseni saapuu tänne kesäkuun alussa kummityttöjeni kanssa. En yhtään mieti sitä, mistä saa gluteenitonta ravintolaruokaa, missä ovat juuri ne outlet-myymälät, jonne toinen kummitytöistä hinkuaa tai mitä kaikkea ehtii reilussa kahdessa viikossa nähdä. En tietenkään ole varannut rannikkoreissua Myrtle Beachille tai pompotellut reissua vuoristoon. Minä olen niin kovasti kärsivälliseksi muuntautunut kotiäitönen täällä Pohjois-Karoliinassa.
Yhtään en muuten odota tämän kevään Vappua! Sitä ei tässä maassa ymmärretä juhlia, mutta meidän perhe aikoo Vapun kunniaksi raahata grillin takapihalle.
Mielessä ei ole yhtään kertaa siis tietenkään käynyt se, että koulu alkaa kolmen viikon päästä. En ole vielä hankkinut asiaankuuluvaa lakana-settiä, noutanut tietosanakirjan kokoista oppikirjaani tai miettinyt miten kummassa valmistan evääksi terveellisen ja asiaankuuluvan lounaan, sitten kun aamuherätys on kello 5.30! En siis yhtään odota nykyistä aikaisempi kukonlauluja, ajamista Corneliukseen (joko 485:ta tai 77:aa) tahi uusien tovereiden tapaamista. Minä olen kärsivällinen ihminen.
Mutta koska rakas ystäväni Tupsu saapuu vieraaksemme reilun viikon kuluttua, niin sitä varten olen jo pikkuisen varautunut. Tai no, olen vasta suurinpiirtein suunnitellut ruokalistat, kiertoajelut, vierailukohteet, vuoristoretken, naistentapaamisen, opetustilaisuuden (jota hän tulee seuraamaan), tanssikeikan, mahdollisen museoillan, miettinyt shoppailukeskukset sekä sade- että aurinkopäivien varalle, varannut hoidot, testannut lenkkeilymaastot ja pohtinut sitä, että eipä joka vierasta viedäkään tutustumaan Monroen DMV:hen (ajokorttitoimistoon). Peti on silti vielä puhalluttamatta (vaikka lakanat katsoinkin juuri valmiiksi) ja harkitsen vakavasti silittäväni hänelle varaamani pyyhkeet.
Mutta en tee sitä ihan vielä. Koska minusta on sukeutunut kaiken odottamisen keskellä suhteellisen kärsivällinen ihminen. Vaan on se mukavaa, kun on jotain mitä odottaa...
Aurinkoa!
perjantai 22. helmikuuta 2013
torstai 7. helmikuuta 2013
Volunteering
En sitten millään muista missä on kysymysmerkki? No niin, tulihan se sieltä, missä mun kone näyttää väliviivaa... Kuten jo facessa ilmoitinkin, niin perheen diginatiivi asetti skandinaaviset aakkoset läppäriini ja nyt täytyy muistaa merkkien paikat. Aivojumppa on aina paikallaan.
Täällä siis elellään kotiäidin elämää, mutta minullehan ei mikään riitä ja tuppaan koko ajan keksimään jotain tekemistä, jottei tarvitsisi siivota vessoja tahi ajatella ikkunoiden pesua. Jälkimmäistä en kyllä aio tässä kämpässä tehdä, mutta tulee sitä silti aurinkoisella säällä ajateltua. Kuten niin monta muutakin asiaa.
Tänään olen jo toistamiseen toiminut tutorina siellä International Housessa, minne veri vaan vetää, vaikken oikeita töitä siis yhtään ikävöikään. Mutta on se vaan ihanaa, kun on tekemistä ja voi aamulla miettiä mitä päällensä laittaa; verkkareitten ja verkkareitten valitseminen on pitemmän päälle aika simppeliä. Laitoinpa sitten saapikkaat talven kunniaksi, sillä lämpötila on alle kymmenen astetta eikä tilaisuuksia kannata heittää hukkaan, jos tänä talvena haluaa saapikoida.
Toimin siis tutorina englantia ykköstasolle -kurssilla. Siis back to the basics eli tasolle, jolle omakin kielitaitoni suhteellisen hyvin taipuu. Ekalla kerralla toimin yhden korealaisen tutorina ja luulin sitä tänäänkin tekeväni, mutta yhtäkkiä tutorointihalukkaita olikin 9! Kummallista tässä numerossa on se, että ryhmässä, jossa toimin, on vaan 7 osallistujaa. Viereisen kakkostason kurssilaisetkin siis tahtoivat osallistua. Mikäs siinä sitten, vedettiin tunti puheharjoituksia ex tempore ja hauskaa oli. Muutamaan kysymykseen täytyi kummiskin jättää varmuudella vastaamatta eli opinpahan vihdoinkin opettajan urallani myöntämään, että en tiedä! Esim. miten woman-sanan monikko lausutaan? Ei niin, kuten meille on opetettu ja Sonja kyllä heti tiesi miten, muttei hänenkään kielensä oikein paikalliseen tapaan taipunut.
Ensi viikkoa varten minulle lahjoitettiin kurssin kirjat, jotta voin sitten vaikka suunnitella ylimääräisen puheharjoitustunnin kaikille halukkaille. No onhan pää harjoituksia täynnä, kunhan vaan jostain sokkeloista ne alkuvaiheen hauskat harjoitteet ulostautuisivat. Leikkaa-liimaa-askartelua siis tiedossa; oikein mukavaa varsinkin kun tavoitteena on pitää hauskaa! ESL:n (English as Second Language) varsinainen tavoite on saattaa kielitaito sellaiselle tasolle, että voi osallistua kansalaisuuskoulutukseen ja sitten vielä saada sen kansalaisuuden. En ole vielä selvittänyt mikä taso riittää, enkä taida viitsiä selvittääkään miten se sitten vastaa mitä lie Eurooppalaisia taitotasoja, joista olen joskus kuullut puhuttavan.
ESL-tuntien jälkeen jatkan volunteering uraani UISAC:n puitteissa. Kyseessä on vapaaehtoistoimintaan perustuva järjestö, joka järjestää monelaista toimintaa ensisijaisesti pakolaisille ja immigranteille, mutta kaikki toiminta on avointa eli kuka tahansa saa osallistua. Yhtenä osaprojektina on (en jaksa vielä muistaa kaikkia lyhenteitä) viljelyprojekti, joka siis opettaa halukkaille sopivia kasveja ja tapoja viljellä Charlotten ilmastossa. Myyvät sitten osan torilla, jos oman tarpeen yli jää. Tiloissa järjestetään myös mm. joogaa, Bollywood-tanssia ja parin viikon päästä alkaa selkäpainotteinen liikuntatunti, jota vetää joku kielipuoli suomalainen "spesialisti". Liikuntajuttuihin ovat kaikki tervetulleita, eikä maksa mitään. Eikä myöskään makseta mitään, mutta kokemusta ja kielitaitoa kertyy.
Näin siis kannan korteni kekoon maahanmuuttajasaralla eli tästä lähin ei ole pakotetta osallistua ruokapankkien toimintaan, köyhien lasten keräyksiin, Goodwillin lahjoituksiin tai koulun järjestämiin tilaisuuksiin/keräyksiin. Sonjan koulun osalta olen painottanut (rahalliset) tukitoimeni pääosin kuoron toimintaan eli arvontalippu (pääpalkintona auto), lehtitilauksia ja muutama juustokakku on hankittu. Mahdollisuuksia erilaisiin keräyksiin ja vapaaehtoistyöhön on paljon ja olenkin kantanut jonkinlaista huonoa omaatuntoa siitä, etten ole vielä osallistunut mihinkään... ei ole oikein ollut vaatettakaan lahjoittaa postilaatikkoon tipautettuihin keräyskasseihin.
Rutiinit alkaa siis rullata ja se on hyvä se. Paitsi tyttären mielestä, joka joutuu turvautumaan muutamana päivänä viikossa koulubussiin kotiin päästäkseen. Kotiäiti on kuitenkin vielä sen verran joustava, etta kuskaa kouluun tämän lukuvuoden loppuun asti (bussissa olisi muuten oltava aamulla kello 6.15) ja hakeekin silloin, kun on kotona. Vaan kun niitä asiakkaitakin on pikkuhiljaa tyrkyllä eli tarkkana on oltava, että jää myös sitä läksyjen lukuaikaa. Tässä kun on jo joutunut jättämään yhden Doorways naistentapaamisen väliin (kaksi naista muuten laittoi sähköpostia perään, kun minua ei näkynyt; kyllä lämmitti mieltä), eikä ensi viikolla kerkea kuukausittaiseen aamukahvitapaamiseenkaan. No onneksi lounaalle kummiskin, varsinkin kun toimin lounaan "vetäjänä".
Näin se siis menee; puoli vuotta kului ihmettelyyn, mutta sitten on jo korkea aika toimia. Elämä on ihanaa! Niin, ja sisustussuunnittelu. Ekaksi on hankittava työpöytä, jolle voin uudet kirjani asettaa; sen hierontaopuksen, jota täytyy alkaa päntätä, viereen.
Täällä siis elellään kotiäidin elämää, mutta minullehan ei mikään riitä ja tuppaan koko ajan keksimään jotain tekemistä, jottei tarvitsisi siivota vessoja tahi ajatella ikkunoiden pesua. Jälkimmäistä en kyllä aio tässä kämpässä tehdä, mutta tulee sitä silti aurinkoisella säällä ajateltua. Kuten niin monta muutakin asiaa.
Tänään olen jo toistamiseen toiminut tutorina siellä International Housessa, minne veri vaan vetää, vaikken oikeita töitä siis yhtään ikävöikään. Mutta on se vaan ihanaa, kun on tekemistä ja voi aamulla miettiä mitä päällensä laittaa; verkkareitten ja verkkareitten valitseminen on pitemmän päälle aika simppeliä. Laitoinpa sitten saapikkaat talven kunniaksi, sillä lämpötila on alle kymmenen astetta eikä tilaisuuksia kannata heittää hukkaan, jos tänä talvena haluaa saapikoida.
Toimin siis tutorina englantia ykköstasolle -kurssilla. Siis back to the basics eli tasolle, jolle omakin kielitaitoni suhteellisen hyvin taipuu. Ekalla kerralla toimin yhden korealaisen tutorina ja luulin sitä tänäänkin tekeväni, mutta yhtäkkiä tutorointihalukkaita olikin 9! Kummallista tässä numerossa on se, että ryhmässä, jossa toimin, on vaan 7 osallistujaa. Viereisen kakkostason kurssilaisetkin siis tahtoivat osallistua. Mikäs siinä sitten, vedettiin tunti puheharjoituksia ex tempore ja hauskaa oli. Muutamaan kysymykseen täytyi kummiskin jättää varmuudella vastaamatta eli opinpahan vihdoinkin opettajan urallani myöntämään, että en tiedä! Esim. miten woman-sanan monikko lausutaan? Ei niin, kuten meille on opetettu ja Sonja kyllä heti tiesi miten, muttei hänenkään kielensä oikein paikalliseen tapaan taipunut.Ensi viikkoa varten minulle lahjoitettiin kurssin kirjat, jotta voin sitten vaikka suunnitella ylimääräisen puheharjoitustunnin kaikille halukkaille. No onhan pää harjoituksia täynnä, kunhan vaan jostain sokkeloista ne alkuvaiheen hauskat harjoitteet ulostautuisivat. Leikkaa-liimaa-askartelua siis tiedossa; oikein mukavaa varsinkin kun tavoitteena on pitää hauskaa! ESL:n (English as Second Language) varsinainen tavoite on saattaa kielitaito sellaiselle tasolle, että voi osallistua kansalaisuuskoulutukseen ja sitten vielä saada sen kansalaisuuden. En ole vielä selvittänyt mikä taso riittää, enkä taida viitsiä selvittääkään miten se sitten vastaa mitä lie Eurooppalaisia taitotasoja, joista olen joskus kuullut puhuttavan.
ESL-tuntien jälkeen jatkan volunteering uraani UISAC:n puitteissa. Kyseessä on vapaaehtoistoimintaan perustuva järjestö, joka järjestää monelaista toimintaa ensisijaisesti pakolaisille ja immigranteille, mutta kaikki toiminta on avointa eli kuka tahansa saa osallistua. Yhtenä osaprojektina on (en jaksa vielä muistaa kaikkia lyhenteitä) viljelyprojekti, joka siis opettaa halukkaille sopivia kasveja ja tapoja viljellä Charlotten ilmastossa. Myyvät sitten osan torilla, jos oman tarpeen yli jää. Tiloissa järjestetään myös mm. joogaa, Bollywood-tanssia ja parin viikon päästä alkaa selkäpainotteinen liikuntatunti, jota vetää joku kielipuoli suomalainen "spesialisti". Liikuntajuttuihin ovat kaikki tervetulleita, eikä maksa mitään. Eikä myöskään makseta mitään, mutta kokemusta ja kielitaitoa kertyy.Näin siis kannan korteni kekoon maahanmuuttajasaralla eli tästä lähin ei ole pakotetta osallistua ruokapankkien toimintaan, köyhien lasten keräyksiin, Goodwillin lahjoituksiin tai koulun järjestämiin tilaisuuksiin/keräyksiin. Sonjan koulun osalta olen painottanut (rahalliset) tukitoimeni pääosin kuoron toimintaan eli arvontalippu (pääpalkintona auto), lehtitilauksia ja muutama juustokakku on hankittu. Mahdollisuuksia erilaisiin keräyksiin ja vapaaehtoistyöhön on paljon ja olenkin kantanut jonkinlaista huonoa omaatuntoa siitä, etten ole vielä osallistunut mihinkään... ei ole oikein ollut vaatettakaan lahjoittaa postilaatikkoon tipautettuihin keräyskasseihin.
Rutiinit alkaa siis rullata ja se on hyvä se. Paitsi tyttären mielestä, joka joutuu turvautumaan muutamana päivänä viikossa koulubussiin kotiin päästäkseen. Kotiäiti on kuitenkin vielä sen verran joustava, etta kuskaa kouluun tämän lukuvuoden loppuun asti (bussissa olisi muuten oltava aamulla kello 6.15) ja hakeekin silloin, kun on kotona. Vaan kun niitä asiakkaitakin on pikkuhiljaa tyrkyllä eli tarkkana on oltava, että jää myös sitä läksyjen lukuaikaa. Tässä kun on jo joutunut jättämään yhden Doorways naistentapaamisen väliin (kaksi naista muuten laittoi sähköpostia perään, kun minua ei näkynyt; kyllä lämmitti mieltä), eikä ensi viikolla kerkea kuukausittaiseen aamukahvitapaamiseenkaan. No onneksi lounaalle kummiskin, varsinkin kun toimin lounaan "vetäjänä".
Näin se siis menee; puoli vuotta kului ihmettelyyn, mutta sitten on jo korkea aika toimia. Elämä on ihanaa! Niin, ja sisustussuunnittelu. Ekaksi on hankittava työpöytä, jolle voin uudet kirjani asettaa; sen hierontaopuksen, jota täytyy alkaa päntätä, viereen.
tiistai 5. helmikuuta 2013
American highschool
Tassa tulee muutama sananen amerikkalaisesta koulusysteemista nain aidin nakolulmasta. Tietoni ovat vajavaiset ja saan kuulla korjauksia illansuussa, mutta kerronpa silti.
Toinen lukukausi on siis menossa ja 'lukiolaisen' elama on pikkuisen helpottunut, kun English ja Psychology on nyt lusittu erinomaisin arvosanoin. Olihan se tiukkaa, kun ensimmaisen puolen vuoden aikana piti analysoida Romeo ja Julia alkuperaiskielella (juu, sita vanhaa siansaksaa paikallisellekin nuorisolle). Talla lukukaudella opitaan sitten sciencia ja maailmanhistoria. Siis koko historia sivilisaation alusta nykypaivaan.
Mutta tassa vaiheessa mukaan tuli myos liikunta ja terveystieto (Heath ja PE) ja siinapa sita onkin suomalaiselle ihmettelemista! Lukukauden eka puolisko (siis 2,5 kk) on liikuntaa ja toinen puolisko sitten terveysasioita. Liikuntaa on siis meidan neitosen highschool uralla tasan nama 2,5 kk joka paiva sen puolitoista (tasmallisine toistuvine alku- ja loppuverryttelyineen) tuntia! Taman jalkeen sita ei ole pakko valita. Toki tyrkylla on jatkossa cheerleadaamista, aerobikkia jne., mutta neljan vuoden pakollinen liikunta on mahdollista hoitaa seuraavan parin kuukauden aikana.
Liikuntaa varten oli sitten ostettava koulun paita (samanmoinen paidanosto tulee meikalaisellekin eteen oman koulunsa kanssa) ja sortsit. Tai sortseiksi kelpasi myos Targetista haetut (lyhyemmat ja paremmat) juuri oikean variset (Ardrey Kellin violetti) sortsit, mutta asu on siis tarkkaan saadelty. Pihaliikunnassa saa olla omat verkkarit, mutta ennakkoon ei tiedoteta milloin on pihaliikuntaa. Aika usein kummiskin eli pahimmilteen odotetaan, etta mukaan on pakattu seka ulko- etta sisalenkkarit. Liikuntatunnit on yhteisia poikien kanssa eli esimerkiksi frisbeegolfissa on ylimaaraisia saantoja, joiden mukaan pelivalineen on kaytava tytolla ennenkuin saa 'maalin'. Muutenhan koko homma olisi poikien pelaamista ja tyttojen peilaamista. Mutta kivaa se kuulemma on, pelata yhdessa ja pojat taalla osaavat olla kohteliaita ja ottavat huomioon (myos tallaiset tadit; oikein kohteliaita ja mukavia keskusteluija voi syntya 16-vuotiaiden poikien kanssa).
Tiukka pukukoodi kieltaa sitten myos lippalakit ja huivit liikuntatunnilla (tassa lienee jokin jengimerkkilippisjuttu takana), joten kun tassa kelit lampenee, niin meikalaisen likka joko pyortya pokrayttaa sinne koulutalon ymparijuoksulle tai pistaa paahansa laittoman lippalakin! Hiuksia muuten ei tarvitse laittaa kiinni; tata tytar kovasti ihmetteli, kun kaikki muu on saadelty.
Koulussa on muutenkin tiukahko pukukoodi, joten normaalisti vain 5%lla tyttoja on kielletyt legginssit tai joogahousut. Hamosen olisi ulotuttava alemmas kuin sormenpaat ja naruolkaimelliset topit on kielletty. Nyt kun on homecoming -viikko, niin joka paiva on joitain kevennyksia pukukoodiin eli tanaaamuna koulun pihassa 98%lla tytoista oli legginssit. Myos topit ovat tanaan sallittuja (takkien alta niita ei tytoilla nakynyt), joten bongasin muutaman narutoppiin pukeutuneen poikalapsen! Nuoriso osaa siis pitaa hauskaa...
Suuressa koulussa on siis paljon mahdollisuuksia ja upeista kuoroista olenkin jo kertonut. Koulussa toimii myos sisainen tv-kanava, josta tulevat kaikki kuulutukset. Siis kuvan kanssa ja osa on ilmeisen uutismaisessa muodossa. 'Uutistenlukijaksi' saa hakea ja kuulemma erityisesti saapoika on mainio. Erityistilaisuuksia varten tehdaan tietenkin 'utisvideoita' eli mediakasvatusta on tarjolla. Itse kylla ihmettelen, etta milla ajalla nama kaikki koulutuntien ulkopuoliset jutut oikein tehdaan!
Erityisesti ihmettelen urheilijoita, joilla reenit alkavat heti koulun peraan ja niissa saattaa vierahtaa se 3 tuntia. Sitten on viela kotitehtavat (joita edelleen on, joskin nyt niihin menee vahemman aikaa) ja koulu alkaa taas aamulla 7.15. Muutkin harrastukset seuraavat koulupaivaa eika valiin valttamatta jaa edes pienta ruokataukoa. Jarkevyyden huippu on autokoulun teoriaosuus (se on meilla nyt onnellisesti takana), jolloin lapsukaiset nukkuvat 12 paivaa tarkkaan saadellyn ohjelman mukaan kello 14.20 (koulu loppuu 14.15) - 17.00. Ei yhtaan jaloittelutaukoa valissa.
Samanlaista amerikkalaisuutta on myos se, etta Middlecshoolissa (jotain 5-6-luokat) rehtori saa paattaa, onko paivalla valitunti vai vietetaanko kesken oppituntien 'aivojumppahetkia'. Ja jos naita aivojumppahetkia on paatetty viettaa, eika luokan opettajaa asia kiinnosta, niin sitten vaan kuunnellaan opettajaa koko paiva. Yksi tauko esiteinien 7-tuntisessa koulupaivassa!
Opettajaa kuunnellaan myos aikuisten ESL-koulutuksessa, jota mainostettiin interaktiivisena, aktivoivana ja hauskana kurssina. Kolmannen paivan opetuksesta 50% oli kieliopin selitysta, 10% opettaja luki ja sitten tehtiin testia. Loppuun oli varattu aktivointiharjoitus, jota ei ehditty tehda. No, parempaa sopii odottaa, eika tama asia mitenkaan minulle kuulu...
Koulusysteemista viela se, etta alkuvuonna ja loppuvuonna syntyneet lapset laitetaan eri luokille. Heina- ja elokuussa syntyneiden vanhemmat saanevat paattaa aloittaako lapsi koulun aiemmin vai myohemmin. Tytar olisi siis taman systeemin mukaan jo sophomore, mutta Suomessa syntyneena joutui aloittamaan freshmanina. Kaytannossa tama tarkoittaa sita, etta lukiolaisten ikahaarukka on 13-18 vuotta. Tytonkin parhaista kavereista yksi taytti/tayttaa juuri 14 silla fiksuna likkana on skipannut yhden luokan valista. Talla logiikalla meilla olisi varmaan jo juniori.
Niin ja homecoming tarkoittaa niita tanssiaisia edeltavia touhotuksia! Nayttavat olevan siis kaksi kertaa vuodessa ja niihin liittyy kaikkea oheistoimintaa. Varmaan paaosin jotain urheilujoukkueisiin ja niiden suorituksiin liittyvaa, mutta tassa asiassa tytar on tullut aitiinsa eli naista ei kovasti huudella. Valentinen paivan tienoilla olisi kuitenkin Friends Clubin tanssiaiset, mutta en tieda mita se loppujen lopuksi tassa perheessa tarkoittaa... Koulun tanssiaisiin on siis mahdollista menna kaikkiaan kahdeksan kertaa, saa nahda milloin alkaa tanssiaispuvun ruinaaminen. Ei viela tana lukuvuonna kummiskaan.
Toinen lukukausi on siis menossa ja 'lukiolaisen' elama on pikkuisen helpottunut, kun English ja Psychology on nyt lusittu erinomaisin arvosanoin. Olihan se tiukkaa, kun ensimmaisen puolen vuoden aikana piti analysoida Romeo ja Julia alkuperaiskielella (juu, sita vanhaa siansaksaa paikallisellekin nuorisolle). Talla lukukaudella opitaan sitten sciencia ja maailmanhistoria. Siis koko historia sivilisaation alusta nykypaivaan.
Mutta tassa vaiheessa mukaan tuli myos liikunta ja terveystieto (Heath ja PE) ja siinapa sita onkin suomalaiselle ihmettelemista! Lukukauden eka puolisko (siis 2,5 kk) on liikuntaa ja toinen puolisko sitten terveysasioita. Liikuntaa on siis meidan neitosen highschool uralla tasan nama 2,5 kk joka paiva sen puolitoista (tasmallisine toistuvine alku- ja loppuverryttelyineen) tuntia! Taman jalkeen sita ei ole pakko valita. Toki tyrkylla on jatkossa cheerleadaamista, aerobikkia jne., mutta neljan vuoden pakollinen liikunta on mahdollista hoitaa seuraavan parin kuukauden aikana.
Liikuntaa varten oli sitten ostettava koulun paita (samanmoinen paidanosto tulee meikalaisellekin eteen oman koulunsa kanssa) ja sortsit. Tai sortseiksi kelpasi myos Targetista haetut (lyhyemmat ja paremmat) juuri oikean variset (Ardrey Kellin violetti) sortsit, mutta asu on siis tarkkaan saadelty. Pihaliikunnassa saa olla omat verkkarit, mutta ennakkoon ei tiedoteta milloin on pihaliikuntaa. Aika usein kummiskin eli pahimmilteen odotetaan, etta mukaan on pakattu seka ulko- etta sisalenkkarit. Liikuntatunnit on yhteisia poikien kanssa eli esimerkiksi frisbeegolfissa on ylimaaraisia saantoja, joiden mukaan pelivalineen on kaytava tytolla ennenkuin saa 'maalin'. Muutenhan koko homma olisi poikien pelaamista ja tyttojen peilaamista. Mutta kivaa se kuulemma on, pelata yhdessa ja pojat taalla osaavat olla kohteliaita ja ottavat huomioon (myos tallaiset tadit; oikein kohteliaita ja mukavia keskusteluija voi syntya 16-vuotiaiden poikien kanssa).
Tiukka pukukoodi kieltaa sitten myos lippalakit ja huivit liikuntatunnilla (tassa lienee jokin jengimerkkilippisjuttu takana), joten kun tassa kelit lampenee, niin meikalaisen likka joko pyortya pokrayttaa sinne koulutalon ymparijuoksulle tai pistaa paahansa laittoman lippalakin! Hiuksia muuten ei tarvitse laittaa kiinni; tata tytar kovasti ihmetteli, kun kaikki muu on saadelty.
Koulussa on muutenkin tiukahko pukukoodi, joten normaalisti vain 5%lla tyttoja on kielletyt legginssit tai joogahousut. Hamosen olisi ulotuttava alemmas kuin sormenpaat ja naruolkaimelliset topit on kielletty. Nyt kun on homecoming -viikko, niin joka paiva on joitain kevennyksia pukukoodiin eli tanaaamuna koulun pihassa 98%lla tytoista oli legginssit. Myos topit ovat tanaan sallittuja (takkien alta niita ei tytoilla nakynyt), joten bongasin muutaman narutoppiin pukeutuneen poikalapsen! Nuoriso osaa siis pitaa hauskaa...
Suuressa koulussa on siis paljon mahdollisuuksia ja upeista kuoroista olenkin jo kertonut. Koulussa toimii myos sisainen tv-kanava, josta tulevat kaikki kuulutukset. Siis kuvan kanssa ja osa on ilmeisen uutismaisessa muodossa. 'Uutistenlukijaksi' saa hakea ja kuulemma erityisesti saapoika on mainio. Erityistilaisuuksia varten tehdaan tietenkin 'utisvideoita' eli mediakasvatusta on tarjolla. Itse kylla ihmettelen, etta milla ajalla nama kaikki koulutuntien ulkopuoliset jutut oikein tehdaan!
Erityisesti ihmettelen urheilijoita, joilla reenit alkavat heti koulun peraan ja niissa saattaa vierahtaa se 3 tuntia. Sitten on viela kotitehtavat (joita edelleen on, joskin nyt niihin menee vahemman aikaa) ja koulu alkaa taas aamulla 7.15. Muutkin harrastukset seuraavat koulupaivaa eika valiin valttamatta jaa edes pienta ruokataukoa. Jarkevyyden huippu on autokoulun teoriaosuus (se on meilla nyt onnellisesti takana), jolloin lapsukaiset nukkuvat 12 paivaa tarkkaan saadellyn ohjelman mukaan kello 14.20 (koulu loppuu 14.15) - 17.00. Ei yhtaan jaloittelutaukoa valissa.
Samanlaista amerikkalaisuutta on myos se, etta Middlecshoolissa (jotain 5-6-luokat) rehtori saa paattaa, onko paivalla valitunti vai vietetaanko kesken oppituntien 'aivojumppahetkia'. Ja jos naita aivojumppahetkia on paatetty viettaa, eika luokan opettajaa asia kiinnosta, niin sitten vaan kuunnellaan opettajaa koko paiva. Yksi tauko esiteinien 7-tuntisessa koulupaivassa!
Opettajaa kuunnellaan myos aikuisten ESL-koulutuksessa, jota mainostettiin interaktiivisena, aktivoivana ja hauskana kurssina. Kolmannen paivan opetuksesta 50% oli kieliopin selitysta, 10% opettaja luki ja sitten tehtiin testia. Loppuun oli varattu aktivointiharjoitus, jota ei ehditty tehda. No, parempaa sopii odottaa, eika tama asia mitenkaan minulle kuulu...
Koulusysteemista viela se, etta alkuvuonna ja loppuvuonna syntyneet lapset laitetaan eri luokille. Heina- ja elokuussa syntyneiden vanhemmat saanevat paattaa aloittaako lapsi koulun aiemmin vai myohemmin. Tytar olisi siis taman systeemin mukaan jo sophomore, mutta Suomessa syntyneena joutui aloittamaan freshmanina. Kaytannossa tama tarkoittaa sita, etta lukiolaisten ikahaarukka on 13-18 vuotta. Tytonkin parhaista kavereista yksi taytti/tayttaa juuri 14 silla fiksuna likkana on skipannut yhden luokan valista. Talla logiikalla meilla olisi varmaan jo juniori.
Niin ja homecoming tarkoittaa niita tanssiaisia edeltavia touhotuksia! Nayttavat olevan siis kaksi kertaa vuodessa ja niihin liittyy kaikkea oheistoimintaa. Varmaan paaosin jotain urheilujoukkueisiin ja niiden suorituksiin liittyvaa, mutta tassa asiassa tytar on tullut aitiinsa eli naista ei kovasti huudella. Valentinen paivan tienoilla olisi kuitenkin Friends Clubin tanssiaiset, mutta en tieda mita se loppujen lopuksi tassa perheessa tarkoittaa... Koulun tanssiaisiin on siis mahdollista menna kaikkiaan kahdeksan kertaa, saa nahda milloin alkaa tanssiaispuvun ruinaaminen. Ei viela tana lukuvuonna kummiskaan.
 |
| Joukkuepaita, ei se liikkapaita |
 |
| Kuoron esiintymisasu |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)